28 helmikuuta 2015

Pyynikin KDC #V****gate Stout

Yhteisjulkaisu Mushimalt & JaskanKaljat

Taannoisen viskikohun jälkeinen sato on nyt poimittavissa pullon muodossa. Arvioitavana on Pyynikin Käsityöläispanimon valmistama KDC #V****gate Stout, jonka idea syntyi viskikohun myötä. JaskanKaljat-blogin Jaska ja minä pohdittiin yhdessä millaista olisi laadukas suomalainen olut kypsytettynä laadukkaan suomalaisen viskitislaamon tynnyrissä ja koska kuriositeetti nousi niin korkeaksi, oli tuumasta ryhdyttävä toimeen. Olimme yhteydessä Pyynikin käsityöläispanimoon ja Kyrö Distillery Companyyn, jolloin idealle saatiin toteuttajat.

Olut on tyyliltään stout, jonka mallaspohjaan on lisätty perusmaltaiden lisäksi paahdettua ohraa, ohrahiutaleita, vehnäjauhoja ja vehnämallasta. Humaliksi valittiin Challenger ja Target ja katkerot jätettiin hieman alemmas, noin EBU 20:een. Hiivana käytettiin britti-stouthiivaa. Tämä herkkuliemi laskettiin lopuksi Kyrö Distillery Companyn noin 30 litran viskitynnyriin (valkotammea), joka aiemmin sisälsi ruistislettä. Itseasiassa ei mitä tahansa ruistislettä, vaan noin neljä kuukautta kypsytettyä KDC # - ruistislettä, jota oli saatavilla Olutexpo 2014 -tapahtumassa. Oli muuten hyvää ruistislettä.

Kuva: Harri Metsäjoki

Tynnyri oli kotoisin Espanjasta ja sen sisäpinta oli poltettu soveltuakseen paremmin juomien kypsyttämiseen. Tynnyrissä olut sai kypsyä seitsemän viikon ajan ennen pullotustaan. 30-litran tynnyristähän ei montaa pulloa irtoa, mutta ne mitä tuli on taattua herkkua ainakin paperilla. Kohta nähdään onko tästä oikeasti herkuksi. Nyt hiljentykäämme maistelemaan....

Pyynikin KDC #V****gate Stout, 6,8% (batch 1)

T: Tuoksu on tumman kahvinen ja kaakaoinen. Tummaa kaakaojauhoa. Alkuun löytyy myös ripaus metallisuutta, jonka yhdistän enemmän portereihin. Lasissa rauhoituttua avautuu vaniljaa, paahdettua maltaisuutta ja lakritsisuutta. Tumma suklaisuus ja kaakaojauhoisuus on miellyttävää.

M: Maussa huomaa selkeästi tynnyrin tuomaa syvyyttä. Pehmeämpi suutuntuma kuin tuoksun ja ulkonäön perusteella antoi odottaa. Vaniljaista ja makeaa maltaisuutta, jossa myös kookoksista ja kauraista mausteisuutta. Tumma suklaa tulee etenkin jälkimaussa esille. Suuhun jää pitkään pyörimään paahdettua tummaa sokerisuutta (muscovado), tummaa suklaata, taatelia ja viikunaa. Jälkimaku on aika hyvä.


Ei pääse ihan parhaiden bourbontynnyrikypsytysten tasolle mitä olen maistanut, mutta toisaalta ei tämä olekaan bourbontynnyristä. Jää mietityttämään, olisiko lisäaika tynnyrissä paikallaan, vai kenties pullokypsytystä. Jälkimmäisen voi tietenkin helposti vielä kokeilla. Hieman ennen jälkimakua alkaa tämän oluen paras osuus, joka kivasti jatkuu loppuun saakka. Runkoon hiukan lisää paksuutta, niin voitaisiin olla melko huipulla. Paras suomalainen tynnyrikypsytetty olut! (oliko niitä muita?;))


Tuleeko myyntiin? Nyt maistelussa oleva erä oli kooltaan erittäin pieni, josta ei juuri myyntiin taida riittää. Seuraava pieni erä on onneksi kuitenkin jo kypsymässä ja koitetaan saada jossakin vaiheessa sellanen satsi, että kourallistakin suurempi porukka pääsisi tätä maistamaan. Pyynikin Käsityöläispanimolla on kiinnostusta valmistaa olutta isompi erä, jolla täytettäisiin isompi tynnyri ja näin nollen saataisiin erä myyntiin. Jäämme siis mielenkiinnolla odottamaan tulevaa.

p.s. tsekkaa myös JaskanKaljat blogista Jaskan mietteet oluesta.

24 helmikuuta 2015

Joensuu vierailu 2/2015 & 60's Palaver

Kuva: 60's Palaver


Pitkään aikaan ei ole tullut Joensuussa käytyä, mutta nyt työmatkan ohessa pääsee päivittämään omia vanhentuneita tietoja paikallisesta viski- ja olutkulttuurista. Tällä kertaa on hieman vähemmän omaa aikaa, joten päivitys jäänee melko simppeliksi, mutta etukäteen oli jo paikka ja aika tiedossa mistä aloittaa.

Viime raportista onkin kulunut puolitoista vuotta, jolloin tarjonnan osalta tuli katsastettua Public Corner ja Muru. Nyt katse (ja jalat) suuntaa kohti uusittua Palaveria, eli nykyisin Ravintola 60's Palaver. Kyseinen ravintola avasi ovensa maaliskuussa 2014 osoitteeseen Kauppakatu 22 ja tarjoaa olutharrastajalle melko mukavan määrän erilaisia oluita. Nimensä mukaan eletään 60-luvun hengessä, niin sisustuksessa kuin musiikissakin.

Kieltämättä vaikuttaa viihtyisältä paikalta, jossa tarjontaa riittää useampaan vierailuun. Ravintolalla on oma kantiskortti, mutta myös viskinystäviä on muistettu, sillä VYS jäsenkortilla saa viskeistä -10% alennuksen ja hanatuotteista yhden euron alennuksen. Olutta on tosiaan runsaasti tarjolla, mutta viskien osalta on hieman petraamisen varaa. Toki nyt löytyvät pullotteet on mielestäni reilusti keskivertoa mielenkiintoisemmat, mutta näin harrastajana, aina mahtuu lisää :). Hintataso on keskiluokkaa, samaa mihin törmää muuallakin. 

Viskivalikoimaa

Olutvalikoimaa

Maisteltaviksi valikoitui tällä kertaa Pyynikin Vahvaportteri 7,5%, jota en ollutkaan vielä aikaisemmin kerennyt maistamaan. Tämä 2014 parhaaksi portteriksi valittu olut tunnettiin aikaisemmin Isoportteri nimellä. Alkuun tuoksusta ei meinaa saada kiinni, mutta oluen lämmetessä alkaa tapahtua. Paahteinen mallas ja tumma suklaa alkavat helliä aisteja. Paahteisuus on kohtalaisen voimakasta ja tuo myös etäisesti savun mieleen. Tumma kahvi ja suklaa ovat sopusuhtaisesti läsnä. Maku on samoilla linjoilla. Kivasti ei mikään hypi silmille, vaan kaikki tulee sopusuhdassa ja rauhallisesti. Suutuntuma on todella hyvä. Silkinpehmeää ja hieman kuohkeaa. Jälkimaussa kivaa kermaista maltaisuutta. Hyväähän tämä on. 



Portterin kyytipojaksi otin Glenmorangien Sonnalta PX, 46%. joka on tislaamon Private Collection -sarjan toinen julkaisu Astarin jälkeen. Nimensä mukaan tämä on viimeistelty PX (Pedro Ximenez) -sherrytynnyreissä. Tuoksu on erikoisen mausteinen ja hedelmäinen. Jotenkin tulee mieleen hieman home. Tummaa, mutta aika tuoretta sherryisyyttä, joka tulee kuivina ja tuoreina rypäleinä ja luumuna. Maku on yllättävän kihelmöivä ja potkiva. Alkuun pippurista esanssista hedelmäisyyttä, josta olen erottavinani luumun, päärynän ja viinirypäleitä. Kuivempi ja mausteisempi komponentti tuo kaakaota, taatelia ja maitosuklaata. Minusta sherry on tässä aavistuksen päälleliimattua. Jälkimaku on kuitenkin mukavan mausteinen ja hedelmäinen. 




Näiden jälkeen suu huusi jotakin raikasta, Halusin sopivasti humalaa, enemmän kuin keskiverrosti hedelmää ja mukavaa rapsakkaa hiilihappoisuutta. Vastaus tähän: BrewDog Hello My Name Is Konnichiwa Kitsune, 8,2%. Toinen maisto kyseistä olutta ja olen edelleen sitä mieltä, että tämä on todella herkullisen hedelmäinen olut. Sitruksiset humalat, persikka, mandariini ja aprikoosi tekee nannaa. Juuri sopivasti humalaa, joka ei jälkimaussakaan muutu äklöksi. Tämän arvosana pysyy ennallaan. Tarkista edellinen arvio täältä

Ja kas kun sattui viski rinnalle. Springbank 12yo Calvados wood, 52,7%, joka on osa Springbankin wood expressions sarjaa. Kypsytetty kuusi vuotta refill-bourbontynnyreissä, jonka jälkeen toiset kuusi vuotta tuoreissa Calvados-tynnyreissä. Tuoksussa Springbankin öljyistä miedon turpeista maltaisuutta ja pippurista mineraalisuutta. Kypsää vihreää ja keltaista omenaa. Maussa samaa öljyisyyttä, joka tuo aika tuoretta maltaisuutta, mineraalista (merisuola, merikivi) maanläheisyyttä ja aavistuksen kuivaa kalaa. Omena on selvästi läsnä. Kypsää omenaa ja uuniomenaa. Turve on mineraalista ja kohtalaisen kevyttä. Puhdasta. Vaniljaa jälkimaussa. 


22 helmikuuta 2015

KDC tynnyrinomistajajuhlat 2/2015 Helsinki & Bier-Bier


Kyrö Distillery Companyn kaksi kertaa vuodessa pidettävä tynnyrinomistajajuhla kerää kasaan kaikki tynnyrin ostaneet asiakkaat sosiaalisen tapahtumaan, jossa kohokohtana pääsee maistamaan oman tynnyrin tislettä. Järjestyksessään toinen tynnyrinomastajuhla on nyt koettu, tällä kertaa Helsingistä käsin. Mahdollisuus oli osallistua tislaamolla Isossa Kyrössä, tai Helsingissä ravintola Groteskin baarissa.

Meidän tynnyriporukan kuudestatoista osakkaasta kahdeksan osallistui Helsingistä käsin ja tislaamolle pääsi tietääkseni 2-3(?) henkilöä. Kokonaisuudessaan tapahtuma keräsi Helsinkiin noin 60 henkeä ja tislaamolle peräti 80. Hyvin pääsi porukka kesteihin, vaikka hiihtolomat on juuri meneillään. Itse tapahtuma oli hyvin simppeli ja rento, pienimuotoisten puheiden ja alkumaljan jälkeen päästiin tapahtuman kohokohtaan, eli oman tynnyrinäytteen maisteluun. Positiivisesti saatiin maistaan myös muita KDC:n tuotteita kuten Verso CS, Verso, Juuri, Raaka ja ginejä.


Meidän tynnyrin, #0006, tisle on nyt 8kk ikäinen ja tuoksui jo huomattavan mausteiselle ja intensiiviselle. Kun rinnalle otettiin Verso CS, joka on siis hyvin samalla viivalla ominaisuuksiltaan ja iältään, huomasi selvän eron etenkin tuoksuissa. Oma tisle oli kypsemmän ja mausteisemman oloinen, siinä oli vähemmän raakatisleen ominaistuoksua ja se tuntui nenässäkin paksummalta.

Maku oli omassa tisleessä vähemmän mausteinen kuin tuoksussa, mutta silti verrattuna edelliseen maistokertaan, oli siinä myös tapahtunut muutosta. Öljyinen, mausteisen pippurinen ja etenkin jälkimaussa runsaasti tynnyrin tuomaa tammisuutta. Onneksi vielä ei olla ylitse. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kolmeen vuoteen ei kyllä päästä. Noh ei sitä nyt varmuudella tiedä, tynnyrivaikutus on kuitenkin suurimmillaan alkumetreillä.


Tisleiden maistelujen jälkeen oli vuorossa pienimuotoista ruokailua. Tarjolla oli erilaisia juustoja, muutamaa kylmälihaa, leipää, hummusta ja oliiveja. Ruoka oli maittavaa ja sitä oli riittävästi. Loppuaika olikin vapaata seurustelua ja jonkin aikaa tulikin juteltua ennen siirtymistä vieressä sijainneeseen uuteen olutravintolaan. Bier-Bier avasi hiljattain ovensa ja on keskittynyt tarjoilemaan runsaasti laadukkaita oluita. Tämä oli itselleni ensimmäinen kerta ja astuttuani sisään baarikaappien sisältö teki heti vaikutuksen. Runsauden pula.



Muutama olut tuli raflassa maistettua, joista ensimmäinen oli Sierra Nevadan Flipside Red IPA. Tämä maistui tuhdille ja astetta maltaisemmalle ipalle, jossa jälkimaku oli humalan soittoa. Pitkään jäi karvas maku suuhun. Melko raikas, mutta hieman tuntui että humalan tuoreus oli kateissa. Tämän jälkeen teki mieli hieman raikkaampaa ja vähemmän humaloitua olutta, joten valinta oli CAP Endless Vacation Pale Ale. Tämä tuntuikin hyvin tuoreelta ja hedelmäisemmältä kuin edellinen. Runsasta öljyistä hedelmäisyyttä, jota keskivaiheilla kyyditti humalan puraisu. Jälkimaku jäi hieman lyhyeksi, mutta kokonaisuudessaan kohtalaisen maukas.



20 helmikuuta 2015

Käsityöoluilua: VASP Prykmestar SavuVehnä, 5,5%

Kaapista löytyi enää kaksi tämän vuoden käsityöläisolutta ja toinen niistä on tämä savuisella höystöllä oleva vehnäolut. Viimeiseksi kaappiin jää Ruosniemen Panimon Vuorineuvos Imperial Stout, jonka annan vielä hetken kypsytellä. Tähän astisista parahaaksi on osoittautunut Hiisin Aarni Ruis-IPA.

Prykmestar SavuVehnä on valmistettu ohra- ja vehnämaltaista ja humaloinnin hoitaa Hallertauer Magnum -humalat. Muuten siis ihan perussettiä, mutta tässä ohramaltaat on kuivattu käyttäen pyökkisavua (maltaat Bambergista) ja vehnämaltaat tammen savussa. Pääosin savu ei ole minulle tuonut lisäarvoa oluessa, mutta kyllä niitäkin ihan hyviä löytyy (mainittakoon esim. Urbock).


VASP Prykmestar SavuVehnä, 5,5%

T: Tummahkoa vehnäolutta miedohkolla savulla. Tai ei oikeastaan niin mieto savu, mutta ei ainakaan savumyrsky. Puusauna tulee mieleen. Maltaisuus tuoksuu paahdetun mausteiselta. Vehnän banaanisuus ja hiivaisuuskin pääsee esille. Tuoksu on ihan onnistuneen oloinen.

M: Hyvä että savu on tässä melko etäisesti läsnä, mutta kuitenkin tunnistettavasti. Sanoisin että aika kivan hento maku. Vehnän banaanisuus ja hiiva tulevat tässä kuitenkin ihan sopivasti esille, mutta sen lisäksi löytyy poltetun puulastun mieto savu. Suutuntuma on hieman ohuehko vehnäolueksi – kaipaisin lisää runkoa. Jälkimaku on myös aika lyhnyt, mutta kokonaisuudessaan helppo ja nautiskeltava savuvehnä.

19 helmikuuta 2015

Bowmore 10yo The Devil's Casks batch 2, 56,3%


Ensimmäisen version kaappiin saamiseksi piti käydä Arkadian Alkossa aamujonotuksella (normipäivä) ja toisen version takia piti lähteä Ruotsiin merta edemmäksi. Huutokaupoissa toki lyömällä 300e tiskiin saisi mahdollisesti kotiovellekin, mutta kun ei lotossakaan ole kymmeniä euroja enempää tullut, niin edelliset vaihtoehdot sopivat huomattavasti paremmin omaan budjettiin.

Maistellaan siis ihmehypetystä (johon olen langennut?) nauttiva Bowmore Devils Casks batch II ja katsotaan onko puteli edes osittain hypetyksen väärti. Tämä piti tosiaan hakea Ruotsista, sillä Suomeen tätä ei saatu ja nettikaupoistakin tämä hävisi alta aikayksikön. Taitaahan tätä vielä jostakin kaupoista saada, mutta 200-300€ hinta on ehkä hieman yläkanttiin. Eiköhän näitä tule kuitenkin vielä muutama batch.

Systembolagetin webjulkaisussa pääsin varasijalle, josta myöhemmin kyseltyäni piti kaikkien pulloojen olla uusilla omistajillansa. Kuitenkin, hieman myöhemmin, tuli Systembolagetin asiakaspalvelusta viesti, että pullo on tilattu ja matkalla kohti valitsemaani myymälää. Ajattelin aluksi, että kyseessä on jokin virhe. Ruotsiin oltiin kuitenkin menossa (kiitos viikkarin joululahjan) ja samalla tulisi noukittua tuo pirun pullo (noin 70€ hinnalla) ja läjä uusimpia tulokkaita olutpuolelta. Tämän reissun tarinan pääset lukemaan täältä.

Devils Casks batch 2 on edeltäjänsä mukaan tynnyrivahvuinen, värjäämätön ja kylmäsuodattamaton viski, joka on kypsytetty koko 10-vuotisen kypsytyksensä ajan ensimmäisen täytön sherrytynnyreissä. Ykköstä tuli 6000 pullon verran, tätä uudempaa 6660. Paljoa ei siis pullotusmäärää lisätty.



Bowmore 10yo The Devil's Casks batch 2, 56,3%

T: Nuuhkaisu paljastaa punaisen marjaista runsasta turvesavuisuutta. Savu on voimakasta, mutta myös sherryn tummemmat sävyt pääsevät sekaan. Voimakkaan oloinen ja liian iso nuuhkaisu saa nenäkarvat leimahtamaan. Hunajakanervaisuutta ja tervaista ratapölkkyä. Ilmaa saatuaan muuttuu suklaisemmaksi ja kirpeämpi marjaisuus kuivemmaksi hedelmäisyydeksi (rusinaa ja luumua).

M: Ensisiemaukset tuovat jopa tulisen suutuntuman, kihelmöintiä ja tiukkaa savuisuutta. Punaista marjaisuutta, joka tuo mieleen karpalon ja punaviinimarjan. Kanervaa, hunajaa ja luumua. Ilman vettä hyvin voimakas, mutta ei huonolla tavalla, vaan pikemminkin sopivasti – onhan kyseessä kuitenkin tynnyrivahvuinen first fill sherrykypsytetty. Vesilisä rauhoittaa ja avaa sherryisyyttä. Melkosen räväkkä tapaus.

Tykkään tästä. Tämän voimakas sherryisyys (joka on mielestäni ns. hyvää sherryisyyttä) ja savuisuus sulautuvat mielestäni hyvin yhteen, eikä tuo sellaista päälleliimattua fiilistä. Ilman vettä tämä on aika extreme, mutta vesilisällä saa hyvin "säätövaraa" päivän makupalettiin. Muistikuvien perusteella hyvin samanlainen kuin batch 1.


Tsekkaa myös Bowmore Devils Casks batch 1

17 helmikuuta 2015

Uutuuksia tulossa Alkoon 2/2015



Uisgen aikoihin kerroin Alkoon tulevista muutamasta uutuustuotteesta ja käsityötisleestä ja nyt ainakin osa niistä on varmistunut. Pari odotettua putelia mahtuu joukkoon ja yksi hieman harvinaisempikin Kininvien tuote. Karuizawan 29-vuotiasta odoteltiin myös, kuten Bookersin bourbonia, mutta näitä joudumme odotteleemaan kauemmin.

Pikkulinnut osasivat kuitenkin kertoa, että muunmuassa seuraavat pullot olisi tulossa listoille:

23.2. Kininvie 23 Years Old Batch No.2 Single Malt 0,35 l 115€, kertaosto 240 pulloa
2.3. Bunnahabhain Ceòbanach Single malt 0,7 l 76€, Arkadian erikoisvalikoima
2.3. Highland Park Odin 0,7 l 236€, tilausvalikoima
16.3. Jura Prophecy 0,7 l 64,90€ , vakiovalikoima
30.3. Laphroaig Cairdeas 2014 0,7 l 104,90€, kertaosto 304 pulloa

Näistä Kininvie on mielestäni yksi mielenkiintoisimpia, tosin hinta 0,35l pullolle on melko kova. Ei tosin jos vertaa maailmanlaajuisesti, mutta kova ajatellen ettei kyseinen viski ole kerännyt kuitenkaan mahdottoman suuria kehuja toistaiseksi. Kyseessä on siis 1990 tuotannon aloittanut tislaamo, jonka tisleet ovat päätyneet järjestäen William Grant & Sons sekoiteviskeihin. Nyt on kuitenkin tullut maailmanlaajuisesti saataville heidän single malt -viskiä, joista tämä Alkoon tuleva on kakkoserää. Ne jotka lukasivat raporttini Uisgesta varmaan huomasivat, että Kininvie oli Hazelwood 17yo pullotteen takana. Älkää antako sen kuitenkaan hämätä liikaa. 

Savuhörhöille on tulossa näemmä myös hemmottelua, kun listoille pääsi voimakkaammin turpeistetut Laphroaig Cairdeas, Bunnan Ceobanach, Juran Prophecy ja hieman vähemmän turpeinen Asgardin hallitsija Odin, joka on viimeisin julkaisu HP:n Valhalla-sarjaan. Bunnahabhainia pääsinkin jo maistamaan omassa kotitastingissäni, eikä se silloin oikein vakuuttanut meistä ketään. Sittemmin olen lukenut kommentteja puoleen ja toiseen. Laphroaigin Cairdeas on nykyisin vuosittain julkaistu pullote, joka tällä kertaa on viimeistelty Amontillado hogshead-tynnyreissä (kuiva sherry). 

Oheisten lisäksi saapuu käsityöläistisleisiin 23.2.  Kyrö Distilleryn Verso (#005 46,5%), joka on siis kypsytetty ruistisle. Tätä pääsi maistamaan Uisgessa ja nyt myyntiin tuleva on muuten täysin samaa, mutta on saanut lepää vattaussäiliössä hieman kauemmin. Alkuun erä on 600 pulloa. Kyrön tisleen lisäksi tulee Teerenpelin Hosaa noin 380 pullon verran, joka on siis Islayn tynnyrissä kypsytetty mallasviski. Hinnat asettunee Verson puolesta 48€ ja Hosa 76,60€.

Tässähän on nyt viskinystäviä hieman hemmoteltu, sillä juuri hiljattainhan Alkon listoille ilmestyi kiva läjä mm. irlantilaisia viskejä (Yellow Spot, Redbreast 12yo CS, Powers...). Toistaiseksi näyttää siis hyvältä. 



16 helmikuuta 2015

Midleton Very Rare 2008, 40%

Irlantilaiset viskit saavat nyt lisää huomiota, sillä maisteluun otetaan jälleen Irish Distillersin viski, joka kantaa heidän "premium-viskin" nimeä, Midleton. Muutamia näitä on tullut maistettua ja pääsääntöisesti kaikki ovat olleet aika hyviä. Viimeisin maistamani Midleton oli Uisgessa, jossa pääsin maistamaan Midletonin 1997 Single Cask -viskiä (tynnyri #52912).

Midleton Very Rare on nimensä mukaan rajoitettu julkaisu, jota on ollut saatavilla jo vuodesta 1984. Vuosittain julkaistava pullote kantaa etiketissään pullotuksen vuosikertamerkintää (tällä kertaa 2008) ja joidenkin lähteiden mukaan se on sekoitettu noin 50 tynnyristä, joissa viskien ikä vaihtelee 12 ja 25 vuoden välillä. Ja koska kyse on Irish Distillersin viskeistä, on tämäkin tislattu kolmeen kertaan. Sekoite pot still -viski, joka nauttii suurta suosiota harrastajapiireissä.



Midleton Very Rare 2008, 40%

T: Pot still aromikkuus selvästi läsnä. Vaniljaista ja omenaista mausteisuutta, sekä miedon sitruksista pistävyyttä. Lasiajan myötä tulee erittäin kauniisti mausteisuus esille. Omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Lempeä tuoksu. Tuntuu iäkkäältä. Kostea ja vanha tammisuus tekee arvokkaan fiiliksen. Melko hieno.

M: Suutuntuma alkaa aika rauhalliseen sävyyn, mutta saa kivasti voimaa alun jälkeen. Kihelmöinti tulee vaniljaisen ja uuniomenaisen maun kera.Olen aistivinaan samaa mietoa rautaisuutta kuin Barry Crockett Legacy -pullotteessa, mutta miedompana. Aika öljyinen suutuntuma. Jälkimaussa maukasta mausteisuutta - tammitynnyri tuo vaniljaa, kookosta ja mietoa kuivattavaa tuntua. Loppua kohden suutuntuma hieman vetistyy. Hento mausteisuus jää pitkään suuhun. Hieno, maukas ja hyvin rauhallinen elämys.


14 helmikuuta 2015

Reittausblogin olutta osa 2: Jenkkihop & brittihop IPAt

Noniin. Nyt on nenän edessä kaksi kotiolutta, joiden kohdalle olen latonut kovat odotukset. Nyt melkeinpä mittaan kotioluen valmistuksen kannattavuuden – onko kotiolut oikeasti parempaa kuin kaupallinen, vai ollaanko selvästi "kotiolutmaisessa" sarjassa. Varsinkin ipojen kohdalla luulisi kotona valmistetun ipan tuoreuden pyyhkivän lattioita kaupallisilla oluilla, etenkin jenkeistä kärrätyillä.

Lasiin kaadetaan Reittausblogin olutkeisarin Harrin valmistamaa ipaa, tai todellisuudessa kahta ipaa, jotka molemmat on valmistettu täsmälleen samalla mallaspohjalla, samalla hiivalla ja samassa paikassa yhtä kauan. Ainoa eroa oluilla on käytetyt humalat. Olemme siis todistamassa ipojen taistelua; Jenkkihop vs. Brittihop.

Mallaspohja oluilla on 100% sahtimallas ja hiivana on käytetty Danstar BRY-97 West Coast Ale hiivaa. Ipat on pantu 1.1.2015 ja pullotettu reilu kolme viikkoa sitten. Kyseessä siis hyvin tuoretta kamaa. Ipojen erot tulee siis humalista, joita brittihopiin on käytetty Progress, Fuggles, East Kent Goldings ja Boadicea. Brittiversion IBUt on noin 100 ja alkoholivahvuus noin 7%. Jenkkihopissa humalina löytyy El Dorado, Centennial, Columbus, Cascade ja Simcoe. IBUja sen 150 verran ja alkoholiprosentteja myöskin 7%. Oluiden valmistuksesta pääset jyvälle täältä.
"Halusin koittaa miten grammamääräisesti lähes sama humalamäärä brittihumalaa toimisi IPAssa, kun olen noita jenkkejä tehnyt jo useampia ja ne on olleet hemmetin hyviä. Innostuin sitten samana päivänä tekemään myös jenkkiversion siihen rinnalle, joten nyt niitä voi vaikka vertailla keskenään." - Harri Metsäjoki. 

Jenkkihop vs. Brittihop IPAt, 7%

Tuoksuissa on päivänselvä ero. Jenkkihop on reilusti havuinen ja pihkainen, kun taas brittihopista löytyy toffeisempaa ja kaurakeksisempää aromikkuutta. Brittihop on tuoksultaan vaisumpi kuin Jenkkihop. Tämä Jenkkihop on oikeastaan aika hemmetin hyvän tuoksuinen. Mahtava tuoreus ja aromikkuus. Brittihopista löytyy lämmetessä reilummin kypsää hedelmäisyyttä joka on minusta erinomaista. Tuntuu myös, että sen tuoksussa olisi hedelmäistä hiivaisuutta.

Maku on humalan hekumaa :) Brittihop on rauhallisempi humalien suhteen. Karamellisempi ja maltaisempi rungoltaan. Jenkkihop on selvästi puraisevampi humalilta, oikeastaan läpsäys kasvoille. Kuivattaa suun melkoisesti. Humalat ovat jenkissä havuisempia ja pihkaisempia, kun taas brittiveriossa ne ovat esterisempiä ja lämpimämmän sävyisiä. Jenkkihop aiheuttaa hyvin kuivattan fiiliksen ja jälkimaku supistaa suun rypyille. Brittihop jättää hedelmäisemmän ja hieman makeamman jälkimaun.

Melko mielenkiintoiset. Mainitaan heti, että molemmat ovat oikein herkullisia. Tuoksussa Jenkkihop vei mielestäni kaksikkoa selvästi. Erittäin aromikas havumetsäinen ja tuoreen, mutta kuivan, ruohoinen humalasirkus. Makupaletissa Brittihop kuitenkin kuroo eroa kiinni ja varsinkin oluiden lämmettyä vie mielestäni herkullisella esterisellä toffeehedelmäisyydellään hienohkon makuvoiton. Jos Jenkkihop olisi hieman hillitymmin humaloitu, voisi homma mennä eri tavalla. Nyt valintani on Brittihop, pienellä erolla. Ja kyllä, ostaisin kumpaa tahansa puodistakin, eivät häpeä pätkääkään ns. kaupallisille kilpailijoilleen.


Jenkkihop vs. Brittihop

      

13 helmikuuta 2015

Reittausblogin olutta osa 1: Neljän viljan sahti ja Testowit

Taikasanat mainittu: Sahti + sauna....mmmmm. Tämä on ensimmäinen kerta kun mushimalt maistelee kotona tehtyä olutta. Näin on, en ole koskaan itse tehnyt olutta, enkä ole muidenkaan kotipanijoiden oluita maistellut, joten otetaan tämä lieventävänä tekijänä amatöörimäiseen otteeseen anylysoitaessa kotiolutta.

Homma lähti liikkeelle jokunen aika takaperin (olikohan viime kesän lopuilla), kun nyyhkyilin hyvän sahdin perään, tarjonnan ollessa hieman rajoitettu varsinkin kotiinkantona. Uisgen aikoihin sain positiivisesti yllättävän viestin, kun Reittausblogia kirjoittava, tv:stä tuttu KPM Harri Metsäjoki otti yhteyttä maistiaisten merkeissä. Jaa KMP? No kotipanimomestari tietenkin. Eipä tarvinnut kahta kertaa sahtia tyrkyttää, kun meikäläisellä oli sauna jo lähes lämpiämässä :)


Kusti kuljetti hienosti pakattuna sahtia smartpostiin, jonka mukana tuli muutama muukin maistiainen. Olen lukenut Harrin blogia jo useamman vuoden ajan ja kun huomasin että kotioluet tuli mukaan kuvioihin (ja vielä hehkutuksien kera), aloin itsekin miettimään kotipanemista. Voisiko se olla niin helppoa kun miltä näyttää? Tuleeko siitä oikeasti niin hyvää? Mitenköhän itse siinä onnistuisin? Noh, sittemmin omalla kohdalla homma on jäänyt ihan muihin panopuuhiin, sillä tila ja aika ei ainakaan tällä hetkellä anna juuri periksi. Ja mihin tuo kaikki valmistunut olut pitäisi sitten saada? Pitääkö se juodakin?

Täytyy myöntää, että Harrin oluet kuulostaa ja näyttää monesti niin herkullisilta, että tekee lähes mieli lipaista kielellä näytön ruutua. Sitä alkaa aina kuvittelemaan kuinka hyvää tuo tuore ipa voikaan olla. Nyt minulla on onneksi hyvä tilaisuus tutustua kotiolueen enkä usko, että minun tarvitsisi pelätä laadun puolesta – onhan Harri jo pannut melkosen satsin oluita. Täältä pääset tutustumaan kotipanemisen saloihin.

Oikeastaan minun pitäisi melkein pelätä enemmän sitä (niinkuin pelkäänkin), että nämä kotioluet ovat niin hyviä, että ne vievät mennessään. Mitä jos huomaankin, että kaupallinen ipa onkin liian kulahtanutta tuoreudeltaan? Pitäisikö silloin muuttaa Raumalle Harrin naapuriin, vai alkaako kotipanohommat viimeistään siinä vaiheessa? En tiedä, mutta nyt nähdään joka tapauksessa miltä nämä kotioluet maistuvat minun suussani.

Pakkauksessa tuli Sahtia, brittihumalilla valmistettua ipaa, jenkkihumalilla valmistettua ipaa ja erikoisimpana Pyynikin Käsityöläispanimon Ruokapuoti Lumo Testowit. Näistä ensimmäisenä kurkkuun kaatuu neljän viljan sahti, jonka valmistukseen on käytetty Sahti-, Munich-, Vehnä-, Crystal 100-, CaraRye-maltaita ja luomukaurahiutaleita. Lisäksi on käytetty reippaasti kuivattuja katajanmarjoja, katajanoksaa, hieman appelsiinin kuorta ja ripaus Cascadea. Sahdin alkoholipitoisuus on 8,5% ja se on pantu 24.1.2015. Valokuvat saatte ihailla kännykkäkuvina, sillä järkkäri on tällä hetkellä huollossa.


Reittausblogin neljän viljan sahti, 8,5% (pantu 24.1.15)

T: Hyvin tunnistettavissa makean kyspsän banaaninen hiivaisuus. Tulee mieleen etäisesti myös saunakivet. Jokin pieni kivipölyisyys. Hedelmäinen maltaisuus, josta tulee mieleen pehmeä makumaailma. Katajaisuus tulee myös esille, mutta humala on piilossa. Näin varmaan tosin kuuluukin olla. Appelsiinin voin ainakin kuvitella aistivani karamellisoituna, tai sellaisena siirappisena. Tuoksu on hyvä.

M: Suutuntuma on kivan samea ja jähmeä. Alkuun tuntuu, että alkoholi ottaa liikaa roolia. Tämä on tosin vain muutamissa ensimmäisissä siemauksissa, kunnes aromimaailma pääsee valloilleen: Katajaista ja maltaista karkeutta, makeaa maltaisuutta. Hiivaista banaanisuutta on hyvin esillä. Jälkimaku on aika kiva. Tulee fiilis sammaleisesta kalliosta, onko se sitten maanläheisyyttä? Jättää jälkeensä kivan kermaisen tuntuman suuhun.

Siitä onkin jo jonkinmoinen aika kun sahtia olen maistellut. Yleisfiiliksenä tästä jäi hyvä mieli. Ehkä hieman ristiriitainenkin, sillä ajoittain tunsin kaipaavani enemmän, tai isommin makua, mutta sitten seuraavalla kulauksella homma oli taas kohdillaan. Anteeks? Niin, enkä kuitenkaan osannut helposti ilmaista mitä kaipaan. Jälkimaku oli tässä mainio. Se jätti suorastaan kauniin maun, joka aiheutti uusintasiemauksen kaipuuta kerta toisensa perään. Kyllä minä tätä kaupasta ostaisin mielelläni.




Sitten päästäänkin melko erikoisen tuotoksen äärelle. Testowit. Tarkan tarinan pääset lukaisemaan Reittaublogin puolelta, mutta lyhyempänä kyseessä on Pyynikin Käsityöläispanimolla skaalattu olut Lumon Tero Suhosen ja Harrin idean pohjalta. Reseptistä löytyy ohra- ja vehnämallasta, sekä luomukaurahiutaleita. Sitten löytyy toki myös hieman erikoisempia aineksia kuten pakuria, nokkosenjuurta, ruusunjuurta, männyn siitepölyä, siankärsämöä, katajanmarjaa ja appelsiininkuorta. Huh. Melkonen soppa. Etiketti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:



Pyynikin Käsityöläispanimon Ruokapuoti Lumo Testowit, 4,5% (kaupallinen versio)

T: Jahas. Ensiksi tulee mieleen hiilihapotettu ja hieman käynyt appelsiinimehu. Sitrusta ja appelsiinia, hapanta viinisyyttä ja balsamicoa. Oikeastaan tulee mieleen belgialaisen vehnäoluen ja lambicin välimuoto. Kesäinen fiilis. Witbier buustattuna runsaammalla sitruksisuudella. Jos en tietäisi, luulisin tässä olevan maitohappobakteeria tmv.

M: Maku yllätää raikkaudellaan. Tuoksun perusteella luulin tämän olevan vahvemminkin hapan, mutta happamuuus ei lyö yli vaan päästää myös kevyempiä makuaromeja esille. Runsaasti mehukasta sitruksissuutta ja witbierin mietoa hiivaisuutta. Melkein kuin olisi mehua, kuoharia ja olutta. Tulee mieleen joku mimosa, tai Radler. Jälkimaku katoaa aika nopeasti. Kuitenkin aika maukas ottaen huomioon alhaiset prosentit.

Minulle tämä oli aika vaikea arvosteltava. En odottanut löytäväni lambicmaista kuohuviinimäisyyttä. Ehkä lähimpänä hapanolutta, tai jotakin oluen ja "jonkin" sekoitusta. Voin kuvitella, että Lambicin ystävät tykkää. Vaimo maistoi myös ja olin hyvin hämmästynyt, että hän piti tätä harvinaisen hyvänä oluena (ei tykkää oluesta). Kuulemma kuivan happaman kuohuviinimäinen. Itselleni ehkä hieman liikaa mehuisuutta ja jäin kaipaamaan enemmän "olutmaista" fiilistä. Sahti on näistä minun valintani. Huomenna voisi korkkailla ipoja.


11 helmikuuta 2015

Viskiolutta: De Molen Wild Turkey vs. Buffalo Trace

Maisteluvuorossa hollantilaisen pienpanimon De Molenin tynnyrikypsytettyjä oluita. Viimeisin tynnyrikypsytys tältä panimolta tuli maistettua viime talvena, jolloin kyseinen Rhythm & Blues barley wine jätti hieman kylmäksi. Katsotaan korjaako nämä kaksi vaihtoehtoa tilannetta.

Oluet on kypsytetty kahden suuren nimen tynnyreissä, joista molemmissa ollut aiemmin bourbonia sisällä. Tynnyrikypsytyksen lisäksi oluita yhdistää tyyli – molemmat ovat imperial stouteja. Wild Turkey on Hel & Verdoemenis tynnyrikypsytetty -versio, jonka reseptissä on käytetty Pale-, Brown-, Chocolate-, Roasted- ja Caramel -maltaita. Humalina on käytetty Premiantia ja Saazia.

Buffalo Trace -versio on puolestaan Rasputinin pohjalta tynnyrikypsytetty IS, jonka reseptistä löytyy Pale-, Chocolate-, ja Cara-maltaita. Humalina samat Premiant ja Saaz. Eli molempien oluiden kohdalla melko samalla reseptiikalla mennään, vain tynnyrit tulee eri valmistajalta. Pitkää ikää luvataan, 25 vuotta. Kuva alla on rääkätty kännykkäkuva, alkuperäiset paremmalla kameralla otetut kuvat katosivat bittiavaruuteen tietokoneongelmien vuoksi.

Rääkätty kännykkäkuva

De Molen Hel & Verdoemenis Wild Turkey, 11% (2013)

T: Pehmeästi nuuhkittuna antaa sitä mitä tältä odottaa: Bourbon ja tammi on pehmeän mausteisesti läsnä tuoden kookosta, vaniljaa ja neilikkaa. Napakammin kun nuuhkasee, tuo alkoholi pienen terävän ja "sahalaitaisen" osan mukaan. Ruistaikinaa, mämmiä ja kahvia. Kyllä kelpaa nuuhkia, vaikkei aivan yllä parhaisiin bourbontynnyrikypsytyksiin.

M: Alku on pehmeähkö ja syvä. Suutuntuma lähes täyteläinen ja sopivan paksu. Alkoholi on siinä rajoilla, että meneekö yli. Lämmittävä ja hehkuva alusta loppuun. Makeus on juuri sopivalla tasolla ja tuo mieleen makean saaristolaisleivän, tai joululimpun. Aromeista lölytyy espressokahvia ja tummaa kaakaota. Kaipaan ripauksen mausteisuutta, muuten erittäin hyvä. Tämä on kuitenkin hyvin herkullinen alusta loppuun ja juotava (lue: ei töki).



De Molen Rasputin Buffalo Trace BA, 11,4%

T: Aika sulkeutunut. Hieman tunkkaista maltaisuutta, joka tuo mieleen kylmän ylipaahdetun paahtoleivän. Tynnyrin hyvät vivahteet on melko piilossa. Bulkkioluiden metallisuuttakin löytyy. Annetaan aikaa.... 10 minuutin päästä löytyy maltaista leipäisyyttä, jossa mämminen makeahkon vivahde. Silti tynnyrikypsytyksen vivahteet ovat hieman kadoksissa. Ohut tuoksu. Kaipaan mausteisuutta ja paksumpaa aromikkuutta.

M: Valitettavasti maussakin on sama sulkeutunut fiilis. Suutuntuma on sameaa ja hieman vetinen samaan aikaan. Tumman leivän hieman hapanta taikinaisuutta ja mietoa paahdetta. Alkumaussa meinaa pieni mausteisuus nousta, mutta se jotenkin luovuttaa ja tilalle tulee kitkerähkö taikinaisuus, joka kestää loppuun asti. Ei tämä kyllä voi olla täysin kunnossa: Imperial Stout pitäisi olla, mutta ulkonäkökin on melko kuravettä --> vaikuttaa ennemminkin hieman kulahtaneelta barley winelta.

Annan huonon arvosanan, mutta pieni varaus tässä: olut on mahdollisesti saanut siipeensä.

09 helmikuuta 2015

Käsityöoluilua: Hiisi Aarni Rukiinen IPA, 6,9%

Tätä kaveria onkin pitänyt metsästää. Ei ollut kotkaolento helppo pyydystää, vaan piti hakea noin 70 kilometrin takaa, aina Riihimäeltä asti. Koomista, Riihimäki, kotikaupunki. No ei nyt sentäs pelkästään oluen takia pitänyt lähteä noin kauas. Ennen Uisgea katsoin känykästä, että Aarnia olisi ollut Esplanadin Alkossa neljä kappaletta, mutta paikan päällä selvisi, että joku juovo oli ne juuri hakenut pois. Samoin oli myös Arkadian Alkon laita. Espooseen tätä ei tiettävästi edes tullut.

Nyt joka tapauksessa lasissa majailee vihdoin kyseinen taruolento, joka on tyyliltään ruis-ipa. Oluen maltaista noin 25% on vaaleaa ruismallasta, ts. matalassa lämpötilassa kuivattua pale rye -mallasta. Tarkemmin ottaen reseptiikkaan kuuluu Pale ale-, ruis- vehnä- ja crystal 100 -maltaat. Näiden lisäksi löytyy ruishiutaleita, sekä Chinook- ja Simcoe -humalia, josta olut saa sellaiset rapsakat 72 IBU:n verran katkeruutta.


Hiisi Aarni Rukiinen IPA, 6,9%

T: Tuoreen mäntymetsäinen, hieman pihkainen ja hedelmäkarkkinen. Karamellisuutta, joka sekoittuu maltaiseen leipäisyyteen. Ruis tulee mieleen räväkkänä karkeutena. Ikään kuin tummentaisi tuoksumaailmaa. Hyvä tuoksu mielestäni.

M: Suutuntuma on rauhallinen ja melko pehmeä; ei siis vetinen eikä pliisu, vaan miedon hiilihappoinen ja jopa aavistuksen öljyinen. Karamellisuus tulee alkutekijöissä valtaan ja saa havuisen humalaisuuden kyytiinsä. Tulee fiilis kylmästä kohmeasta ja sumuisesta havumetsästä. Greippinen katkeruus miedolla pihkalla viimeistelee elämystä. Runko tuntuu oikein hyvältä. Tämähän on oiva talvi-ipa!


07 helmikuuta 2015

UISGE 2015 mushimaltin kokemana

Tunnelma 6.2. kello 22:30
Mushimalt oli mukana Uisgessa perjantaina 6.2. heti ovien auettua kolmelta iltapäivällä. Saavuin paikalle varttia vailla kolme, jolloin ovella ei ollut vielä ketään. Tarkistin kännykästä kellon ajan ja kyllä se 14:45 näytti. Minuutin kännykän räpläilyn jälkeen katsoin taakseni ja jono olikin venähtänyt 30 metriseksi. Jonottelijoiden ei tarvinu tyhjin suin jonotella, sillä viereisestä Atrian nakkiteltasta jaeltiin uutta Atrian leppäsavunakkia grillattuna. Hienosti oli otettu jonottelijat huomioon ;)

Sisään päästiin ajallaan ja narikan jälkeen siirryin heti lipukejonoon josta myös lasin sai. Rahaa paperiksi ja matka kohti ständejä alkoi. Tein alkuun pienen kierroksen ilman ostoja, mutta jumiuduin heti Olutravintola Pikkulinnun tiskille (ylläri). Tämä tiski olikin ladottu harrastajalle herkkuja täyteen. Ardbegin -74, -77, Glenmorangien kasikytlukulainen, Bowmoren Claret, Bunnahabhain 1963.... HUH. Minun huomio oli kuitenkin jo keskitetty yhteen pitkään himoitsemiini pullotteisiin – Hazelwood Reserve 17yo, 52,5% (Kininvie). Tämä ylitti odotukset täystyrmäyksellä. Aivan uskomattoman hieno sherryinen tuoksu. En tiedä mitä toivoisin enempää sherryviskin tuoksulta. Kaunista. Makukin oli erittäin herkullinen, muttei aivan niin loistelias kuin tuoksu. Upea kokonaisuus.





Tovi vierähti nautiskellessä Hazelwoodia jonka jälkeen astuin muutaman askeleen oikealle Arcus Finlandin tiskille, jossa tarjoiltiin mm. Balblairia. Kiva kun saatiin Balblair mukaan, sillä mielestäni tislamon viskit ovat laadukkaita. Pyysin lasiini Balblair Vintage 1983 1st release, 46%. Tämä kolmekymppinen viski oli erittäin kivasti hinnoiteltu, 5€/cl. Täysin ex-bourbontynnyreissä kypsytetty kasikolmonen maistui hienon täyteläiseltä ja kypsältä. Näitä vilpittömiä laadukkaita ex-bourbonkypsytettyjä on ilo maistella, varsinkin kun ne ovat nappiin onnistuneet.



Balblairista teki mieli hypätä takaisin sherryisempien joukkoon, joten matka suuntasi kohti Moestue & Caskin tiskiä, jossa oli yksi tapahtuman puhutuimmista viskeistä, Karuizawa Vintage 1984 Single Sherry Cask, 56,7% (Cask By Cask). Tuoksu oli Karuizawan tyyliin omanlainen, ruutinen ja sherryisen kuiva. Maku teki minuun vaikutuksen kivalla ruudintäyteisellä ja kallioisella aromikkuudellaan. Erinomaista, tätä teki mieli maistaa lisää. Ah... ja mahdollisesti voikin, sillä tätä tulee Alkoon tämän kuun lopussa, ehkä noin 24 pullon verran ja hinnan asettuen noin 600-800€ tietämille. Saattaa tosin joku muukin haluta kantaa kotiinsa.




Matkalla kohti Karuizawaa näin mielenkiintoisen pullon johon piti palata pikimmiten. Pernod Ricardin ja Irlantilaisen Whiskyen Ystävien yhteisellä ständillä ylpeili puulaatikon kera Midleton Vintage 1997 Single Bourbon Barrel #52912, 58,9%. Tämä oli yhden first fill -tynnyrin pullote, joka oli pullotettu Irlantilaisen Whiskyen Ystävien seuralle. Ja olikin muuten herkullinen pot still viski. Vesi aukaisi viskiä, jonka jälkeen löysin kivaa omenaista ja vaniljaista aromia valkopippurisen potkun kyyditsemänä. Tämän jälkeen teki mieli maistaa lisää irkkuja, mutta muutamat rupattelut tuntemattomien kanssa vei Redbreast 15yo pois mielestä enkä myöhemmin tätä huomannut enää maistaa.





Näiden loistavien viskien jälkeen focus kääntyi kohti suomalaisia tislaamoja, joita tapahtumaan saatiin peräti neljä: Helsinki Distilling Company, Kyrö Distillery Company, Teerenpeli ja Valamon Luostarin Tislaamo. Irkkutiskiä vastapäätä oli Valamon Luostarin ständi, joten siitä oli hyvä aloittaa. Heiltä pääsin maistamaan kahta tuotetta – kolme vuotta sherrytetyssä uudessa tammessa kypsytetty Valamo I ja kolme vuotta bourbon ja uudessa tammessa kypsytetty Valamo II.

Valamo I oli terävä kuin japanilainen shushi-veitsi. Makean tamminen ja kirpeän sherryinen. Vesilisä päästi jälkimaun valloilleen, joka maistuikin oikein herkulliselle minttukaakaolle. Mentholista tummaa suklaata. Enpä ole tainnut ennen näin nuorta sherryviskiä maistaakaan. Kaipaa lisäkypsytystä, vaikka jälkimaku olikin aika hyvä.

Valamo II ei omaan suuhun tuntunut niin sopivalta kuin sherryversio, sillä tämän saippuaisuun nousi liian vahvasti esiin ja tanniinisuus kuivatti jälkimaun kovasti. Tuoksu oli kuitenkin hyvin lupaava ollen aika kermatoffeinen ja pehmeä. Valamo III ja IV oli myös tarkoitus masitaa, mutta päätin jättää nämä kakkospäivälle (joka lopuksi karsiutui pois muiden menojen vuoksi). Kerkesin kuitenkin nuuskimaan kaverilta Valamon kolmosta ja tuoksu oli erittäin mielenkiintoinen. Harmi etten päässyt maistamaan.



Luostarimatkan jälkeen siirryin kunnon suuhuuhtelun jälkeen (paljon vettä) Kyrö Distilleryn sändille. Kaksi kiehtoi ylitse muiden: Verso ja Verso Cask Strenght. Verso oli noin kahdeksan kuukautta kypsytetty ruistisle, useamman tynnyrin vattaus. Alkoonhan tämä on tulossa tämän kuun lopussa ja vaikka ostopäätöksen olinkin jo tehnyt etukäteen, niin maistelu antoi lisäpotkua päätökselle. Maukas ja mausteinen jo nyt.

Mielenkiintoista olikin maistaa tämän cs-versio, eli Verso Cask Strenght. Noniin. Tämä olikin makupotku suoraan kasseille. Kuin hyväntekeväisyysläpsäys, jota jää kaipaamaan. Mikä? Never mind. Muistikuvien perusteella ei kolahtanut ihan niin hyvin kuin OlutExpossa #, mutta ehkä se oli vain mielikuvaa.





Suomalaisten herkkujen suora jatkui, kun astelin kohti Teerenpelin tiskiä. Teerenpeli oli saanut tapahtumaan kaksi uutuutta, joita oli tarkoitus maistaa – Distillers Choice Hosa ja Portwood Finish. Jälkimmäinen näistä on Tallink Siljalle pullotettu ja saapuu laivojen hyllyille piakkoin. Jos en väärin ymmärtänyt, niin pullot olivat jo matkalla laivayhtiölle. Nimensä mukaan Distillers Choice -sarjaan kuuluva ja isossa portviinitynnyrissä viimeistelty. Maistelun jälkeen totesin, että ei ollut minua varten tämäkään portviimeistelty. Ihan hyvää, mutta jotenkin tuo portviini jäi häiritsemään makeudellaan. Kaski on edelleen omaan makuun sopivin Teerenpeli.

Seitsemäksi varattu tasting alkoi lähestyä, joten Hosa piti jättää toisen kertaan. Hosa on myös tulossa Alkon valikoimiin tämän kuun lopussa, joten pulloa halavat saavat tilaisuuden täydentää Teerenpelillä viskikaappiaan. Kyseessähän on siis noin kymmenen vuotta Islayn viskitynnyrissä kypsytetty viski. Savua saattaa maussa siis pilkahtaa.




Ennen varattua ohjattua tastinkiä piti hieman neutralisoida suuta ja tähän hommaan sopi nokkia hieman hiukopalaa ja kahvia kahvilasta. Tarjolla oli myös viskibuffe 25€ hintaan, mutta niin paljon en halunnut tällä kertaa ruokaan satsaa, varsinkaan kun nälkä ei ollut vielä niin kova. Tapahtuman aikana tuli juotua niin paljon vetta, että sekin jo osaltaan täytti mahaa. Kahvilan puoli oli muuten ok, mutta kahvilan hinnat oli hieman korkeahkot. Kahvi 2,40€ ja kroisantti yli kolme euroa, puhumattakaan yli kuuden euron pienestä sämpylästä. Tässä onkin siis parannettavaa tulevia tapahtumia ajatellen.





Huoltotauon jälkeen alkoi ainoa ohjattu maistelu johon olin ilmoittautunut: Beam Small Batch Bourbons, jonka veti ihan mukavalla tyylillä läpi Jonatan Östblom-Smedje. Alkuun esitys hieman takkuili, mutta melkoi pian päästiin mielenkiintoiseen osioon, jossa selvitettiin maisteltavien tuotteiden taustoja ja eroja keskenään. Maistelussa oli mukana Knob Creek, Basil Hayden's, Booker's ja Baker's. Tapahtuman muun tastingtarjonnan voit tarkistaa tästä linkistä.

Maistelu aloitettiin mielestäni vaisuimmalla Basil Hayden's Small Batch Bourbon, 40%. Tämä ei herättäny juuri kummempia tunteita. Sen sijaan jo seuraava Knob Creek small batch bourbon, 50% tarjosi yllättävän paljon makua edelliseen nähden. Hieman hapanta mausteisuutta ja pistävyyttä pitkähköllä jälkimaulla. Kolmas viski avasi potin kohdallani, sillä Baker's Small Batch Bourbon 53,5% pääsi yllättämään isolla mausteisuudellaan ja älyttömän pitkällä jälkimaullaan. Tämä oli aika hyvää. Silti pääpotin korjasi Booker's Small Batch Bourbon 64,45%, joka oli kuin intensiivinen tynnyrivahva versio Knob Creekista.... ja sitähän se itseasiassa oikeastaan onkin. Herkkua.






Tastingin jälkeen oli vuorossa hieman suun neutralointia ja rupattelua ymäpiinsä. Tuli tavattua paljon tuttuja ja vähemmän tuttuja, jossa yksi asia oli hauskan erikoista – aika monta nykäsyä hihasta tuli, jossa itselleni tuntematon halusi moikata ja rupatella blogistani. Kiitos kommenteista ja kannusteista kaikille, hyvä jos kirjoituksista on joskus ollut apua muillekin.

Suuntavaisto vei kohti Brew Seekerin tiskiä, jossa oli iso läjä Benriacheja, Glendronacheja ja Springbankin tuotantoa. Ständiltä tuli valittua lasiin Glendronach Grandeur 24yo batch 6, joka oli aivan mahtava viski. En odottanut saavani niin paljoa kuin viski tarjosi. Tuoksussa oli hieman tympeää kumisuutta, mutta tämä parani huomattavasti saatuaan levätä rauhassa lasissa. Maku oli hyvin intensiivinen ja vahvasti sherryinen, mutta hienostuneesti. Hieno viski.




Hyvän sherryviskin jälkeen teki mieli toista hyvää sherryviskiä. Niinpä muistin kuinka Pikkulinnun tiskillä olin jutellut eräässä tastingissä mukana olleesta harvinaisesta Macallanista jota pääsisi maistamaan mikäli tastingistä jäisi jäljelle. Macallan Vintage 1989 Exceptional Single Cask V komeili vielä hyllyssä, joten sitä piti lasiin saada. Bum. Aikamoinen. Sherrytykki. Mutta, kaikessa mahtavissane sherryineen antaa silti upean kerroksittain aromeja alusta loppuun. Huikea jälkimaku ja laadukkaan sherrytynnyrin voi aistia. Voi kun näitä saisi vieläkin edukkaasti.




Näiden jälkeen alkoi festivaali olla kasassa minun osaltani ja hetki ennen lähtöä tulikin kännykkään hälytysviesti joka varmisti seuraavan päivän poissaolon messuilta.
Koska kakkospäivä jäi pois luontoäidin voimien uhatessa Suomea, jäi v****festivaaleilta muutama mielenkiintoinen maisteltava toiseen kertaan. Erityisesti jäi harmittamaan Helsinki Distilling Companyn maisteltavat tuotteet. Kuulin muutamalta muulta positiivista palautetta ja aiempi reissu tislaamolle oli jättänyt positiivisen kuvan jo ennestään. Tässä minä kirjoittelen tarinaa Usigesta, kun muut maistelevat lauantaipäivän antia Wanhalla.

Tapahtumassa oli mukana iso läjä laadukkaita rommeja, mutta tänä vuonna keskityin pelkästään viskeihin. Ai niin, olihan siellä oluttakin tarjolla ja mielestäni Pikkulinnulta olikin mahtava veto tuoda pari hanaa festivaaleille mukaan. Tarjolla oli Lervigin Hoppu Joe ja Plevnan Luomi Pils.

Pikkulinnun oluthanat


1977 vuoden Ardbeg ei lähtenyt suosiolla auki

Tapahtuman parhaat by mushimalt:

1. Hazelwood Reserve 17yo, 52,5% (Kininvie)
2. Karuizawa Vintage 1984 Single Sherry Cask, 56,7% (Cask By Cask)
3. Macallan Vintage 1989 Exceptional Single Cask V
4. Booker's Small Batch Bourbon 64,45%

Paras kotimainen:  Kyrö Distillery Verso CS