31 joulukuuta 2014

29 joulukuuta 2014

Viskiolutta: Innis & Gunn Bourbon Cask ja Irish Whiskey Finish

Viskioluilla jatketaan ja maisteluvuorossa on kaksin verroin Innis & Gunnin olutta. Jotenkin olen tuntenut vetoa tämän valmistajan oluisiin – voisiko johtua tynnyrikypsytyksistä ja hienoista etiketeistä? Toisaalta muistan jo useamman oluen kohdalla kokeeneen pettymysken, kun olut toisensa jälkeen tuntuu kärsivän rungon ohuudesta ja maun yksinkertaisuudesta.

Alun perinhän tämän panimon oluen ei ollut tarkoitus päätyä myyntiin, vaan ainoastaan tuottaa tarvittavat tynnyrit Grant's Ale Cask Reserve -viskin kypsytykseen. Grantsin työntekijät kuitenkin tykkäsivät oluesta, joten oluen ympärille rakennettiin yhtiö nimeltä Innis & Gunn. Alkuperäinen Innis & Gunn Original Oak Aged Beer lanseerattiin vuonna 2003 elokuussa ja nyt erilaisia variaatioita löytyy useita kymmeniä. 

Panimo alkoi kysynnän kasvaessa käyttämään tammilastutekniikkaa, sillä näin tammen maku saatiin olueen tammitynnyreitä helpommin ja nopeammin. Viinimaailmassahan tämä on tutumpaa touhua. Rajatun saatavuuden pullotteita kypsytetään kuitenkin ihan oikeissa tynnyreissä. 



Otsikon oluista mielestäni mielenkiintoisempi on Bourbon Cask Dark Ale, joka on yhtiön uusin tulokas ja kuuluu limited edition -oluisiin. Tämä Ruotsin Systembolagetista löytyneen oluen valmistuksessa on nimensä mukaan käytetty entisiä bourbontynnyreitä. Tarkemmin ottaen etiketti kertoo, että käsin valitut tynnyrit olivat first fill -tynnyreitä. Tällä tarkoitetaan varmaankin sitä, että tynnyreissä ei ole ollut bourbonin jälkeen mitään muuta juomaa kypsymässä ennen kyseistä olutta. Kypsytysaika tynnyrreissä oli 30 päivää, jonka jälkeen olut pullotettiin. 

Otsikon toisen oluen kypsytyksessä on käytetty amerikkalaista tammea, jota on käsitelty lyhyen ajan irlantilaisella viskillä, tai kuten etiketti ilmoittaa, "infused with Irish whiskey". Tämä olut on siis kypsytetty ilmeisesti tammilastujen avulla, vaikka onkin rajallisempaa erää. Olutta on kypsytetty 60 päivää ennen pullotustaan ja se kuuluu panimon Seasonal-sarjaan, jonka oluet vaihtelevat kausiluontoisesti (sesonkituote). Panimolta on erikseen lanseerattu olut nimeltään Irish Whsikey Cask, joka on kypsytetty oikeissa tynnyreissä. Toivotaan, että oheisissa oluissa on tällä kertaa muutakin kuin kaunis etiketti. 


Innis & Gunn Bourbon Cask Dark Ale, 7,4%

T: Tulee vahvasti mieleen tämän oluen perusversio (original). Kermatoffeeta, fudgea ja sellaista uutta märkää tammea. Maltaisuus tuo mieleen paahtoleivän. Aavistus voitakin mukana (diasetyyli?). Jotakin tylsän tympeetä. Multaista ruohoa nousee lasiajan jälkeen. Tuoksu ei vakuuta.

M: Maussa samaa aromia kuin tuoksussa. Kermakastike tulee maussa mieleen. Toffeeta ja voikeksiä. Voitaikinaisuutta. Vahvasti tulee mieleen tämän ylipehmeä ja voitaikinainen originaali. Suutuntuma on ohuehko (ei vetinen) ja melko "bulkkimainen". Mieto katkeruus puolivälissä makuskaalaa. On kyllä pettymys.




Innis & Gunn Irish Whiskey Finish, 7,4%

T: Hieman samaa ohutta tummaa olemusta kuin edellisessä. Tässä kuitenkin tulee mustaa kahvia ja miedosti tuoretta yrttisyyttä. Myös jokseenkin bulkkioluen yksinkertaisuutta. Miedosti liköörikonvehtia. Ei vakuuta tämänkään tuoksu.

M: Suutuntumaa vaivaa sama kuin edellistä: runko on liian ohut ja yksinkertainen. Alkuun tulee kuivahkoa paahdetta, jossa laihaa kahvisuutta. Maltaisuutta on, mutta se jotenkin jää liian laihaksi (vetiseksi). En tahdo saada kunnolla vivahteita esiin. Jälkimaku on miedon kahvinen, kuiva ja vetinen. Harmittavan tylsä.




Näinpä jäi taas maut ja aromit odutuksista ja jäljelle jäi vain tyylikkäät tyhjät putelit. Molempia vaivaa rungon vetisyys. Bourbon Caskissa oli lisäksi liikaa voihappoisuutta ja omituista toffeeta. Jälkimmäinen puolestaan kärsi yksinkertaisuudesta. Ehkä seuraava?


26 joulukuuta 2014

Kopke 20 Years Old Tawny Port, 20%

Kinkkuja sulatellessa otetaan hyppy toisenlaisten juomien pariin, kenties maailman arvostetuinpiin viineihin kuuluvan portviinin maailmaan. Otsikon portviini löytyi Alkon valikoimista jokunen aika taaksepäin, mutta poistui myynnistä jo alkuvuodesta. Ennen lähtöään kyseistä juomaa sai alennettuun hintaan, olisiko ollut jopa alle 15e/0,375l. Tämä puteli tuli juotua hiljalleen jo useampi kuukausi takaperin, mutta olin jemmannut pienet lirut näin joula ajatellen jälkuruoaksi.

Kyseinen viini, Kopke 20yo Tawny, kuuluu siis tawny port -viineihin, jotka on valmistettu punaisista rypäleistä, eri vuosikertojen omaavista viinien sekoitteista ja kypsytetty vähintään 2 vuotta tammitynnyreissä. Huomioitavaa on, että ikä ei ole sekoitteen vähimmäisikä, vaan ns. keskimääräinen ikä, joka kuvaa tynnyreissä vietettyä aikaa. Väriltään tawnyt ovat yleensä melko tumman/ruskehtavan punaisia ja tuoksultaan monipuolisia.

Tämä Kopke on etikettinsä (maalauksensa) mukaan keskimäärin 20 vuotta kypsytettyä portviiniä (käytettyjen viinisekoitteiden keski-ikä 20 vuotta) ja valmistettu Touriga Nacional-, Tempranillo-, Touriga Franca- ja Tinta Barroca -rypäleistä.




Kopke 20 Years Old Tawny Port, 20%

T: Tulee mieleen rypäleen siemenet. Siirappista ja marjaista makeutta avautuu ympärillä. Tummia kuivattujen hedelmien tuntua on läsnä karpaloiden, rusinoiden ja luumun merkeissä. Hieman varovasti on nuuskittava, jotta hennon vivahteet tulevat esille. Lämmetessä saa pähkinäisiä piirteitä. Kannattaa antaa hengittää kunnolla.

M: Maku on kohtalaisen makea, muttei äklö. Sokerisuus on sellaista miedon siirappista ja paahteisen marjaista. Jälkimaku ei jää kuitenkaan liian makeaksi ja seassa on melko tasapainoisesti kypsynyttä mausteisuutta. Lämmetessä mehumaista makeutta, joka kuitenkin ikään kuin tiivistyisi suussa kasaan (tanniini?) ja kääntyisi mausteisemmaksi ja kuivattujen hedelmien pehmeydeksi.

Vaikka tämä on keski-iältään 20-vuotias, niin tuntuu, että tässä on aika hyvin vielä nuorekkaampaa marjaisuutta mukana. Ei yllä parhaimpien maistamieni portviinien joukkoon, mutta on ihan miellyttävä ja hyviä vivahteita sisältävä portviini.


23 joulukuuta 2014

Mushimalt toivottaa hyvää joulua!


Ystävä hyvä, relaa jo vähän,
pysähdy hetkeksi vaikkapa tähän.
Jouluna turha on höösätä suotta,
sitähän kerkeää pitkin vuotta.
Teetpä sinä sitten tuota tai tätä,
joulun aika ei tulematta jätä.
Unohda siis turhat kiireet ja juoksut,
istahda nauttimaan tunnelma ja tuoksut!

22 joulukuuta 2014

Jouluviski 2014 part IV: Aberlour A'Bunadh, batch 49

"The result is a heavier, creamier single malt than most have ever experienced – memorably flavoursome, with an intense raisin character." 

Nämä tislaamon sanat kuvaavat melko hyvin otsikon viskiä. A'Bunadh on isolle osalle viskiharrastajia hyvinkin tuttu – sherryjyrä, jonka suosio on kestänyt 90-luvun loppupuolelta nykypäivään. Kaiken kaikkiaan 50 erää on kyseisestä viskistä jo lanseerattu ja mikäli on kuluttajia uskominen (ja miksei olisi) on laatu saatu pidettyä erinomaisena.

A'Bunadhin kehitti 90-luvulla Aberlourin chief blender David Boyd. Kuten useat nykyiset uudet julkaisut myös tämän pullotteen oli tarkoitus tulla travel retail -markkinoille. Nimi on gaelin kieltä ja kännettynä tarkoittaa alkuperäistä (the original). Ensimmäinen erämerkitty (batch-merkintä) julkaisu oli numero 6, sillä ensimmäisissä viidessä ei kyseistä merkintää pullosta löytynyt. Muutoin speksit ovat säilyneet muuttumattomina.

A'Bunadh on täysin oloroso-sherrytynnyreissä kypsytettyä viskiä, joka pullotetaan tynnyrivahvuisena, värjäämättömänä ja kylmäsuodattamattomana. Kunkin erän vattauksessa käytetään erilaisia oloroso-sherrytynnyreitä – first-fill- ja refill. Ikää on turha mennä arvailemaan, joidenkin lähteiden mukaan aikanaan käytettiin 5–25-vuotiaita viskejä, mutta tämä varmasti elää varastotilanteen mukaan.



Aberlour A'Bunadh batch 49, 60,1%

T: Alkuun käyneen viininen. Happamia viinirypäleitä, toffeeta ja rusinaa. Melko pian hapen vaikutuksesta nousee kuivemman sherryisiä piirteitä kuten kuivia rusinoita, mokkaa ja kevyesti viikunaa. Oloroso on selvästi esillä miedon kumisena rusinaisuutena. Kumisuus ei ole lainkaan häiritsevää. Alkoholi pilkahtaa vain voimakkaasti nuuhkiessa.

M: Ilman vettä tämä on melko tuju. Polttelevaa kuivaa sherryisyyttä. Miedosti metallisuutta. Keskivaiheilla alkoholi puskee hieman läpi ja vasta jälkimakuun tulee miellyttävää kuivaa hedelmäisyyttä. Vesilisä Tuo kirpeää greippistä piirrettä mukaan. Vedenkin kanssa tämä on hieman terävä. Kuminen sherryisyyskin voimistuu hiukan. Jälkimaussa parhaat mausteiset piirteet.

Luokittelisin tämän "ihan hyvää" tasolle. Tässä on kyllä paljon miellyttäviä sherrypiirteitä, mutta melko terävä joka puolelta. Vesi ei varsinaisesti korjaa asiaa, vaan rauhoittaa kihelmöintiä ja tuo kirpeämpää makua. Ilman vettä, tai oikein pienellä vesilisällä parhaimmillaan. Jälkimaussa on tämän viskin parhaat ominaisuudet. Tuo hyvin esille oloroso-sherryn.



19 joulukuuta 2014

Viskiolutta: BrewDog Paradox Heaven Hill, 15%

Ilouutisia, ainakin kirjoittajalle: kaappi on täynnä erilaisia oluita, joita on kypsytetty viskitynnyreissä. Olenko joskus maininnut, että kyseiset oluet ovat itselleni vähintäänkin mielenkiintoisia? Nyt kun kaapissa kerran komeilee aimo läjä viskiolutta, niin arvata saattaa, että seuraavien julkaisujen teemana komeilee viskiolut. Sehän passaa hyvin tähän vuodenaikaan, sillä suurin osa näistä on tuhteja stouteja ja vastaavia. Toki välissä otetaan hieman raikkaampia oluita ja tietenkin viskiä.

Viime vuonna taisin suurin piirtein samoihin aikoihin aloittaa viskiolutsarjan, jossa maisteluun otettiin sekalaisia viskitynnyreissä kypsytettyjä oluita. Tänä talvena homma käynnistyi jo oikeastaan parissa edellisessä postauksessa, jossa arvioitiin Emelissen White Label -sarjalaisia ja Harviestounin viskitynnyrikypsytettyjä. Etenkin Emelissen Makers Markin tynnyrissä kypsytetty Imperial Stout maistui mainiolta. 

Osa tuoreimpia olutkaapin aarteita

Maistovuorossa komeilee Helsinkiinkin ravintolan juuri avanneen Brewdogin tynnyrikypsytetty Paradox-sarjan olut. Kyseisen sarjan juttu oli olut, jota on kypsytetty Skotlantilaisten viskitislaamoiden tammitynnyreissä. Näin siis ainakin alunperin, mutta sittemmin ideaa on laajennettu mm. rommitynnyrikypsyttelyihin, joista esimerkkinä viime vuonna blogissa arvioitu Christmas Paradox

Otsikon olut poikkeaa myös lähtöajatuksesta, sillä Paradox Heaven Hill on kypsytetty nimensä mukaan bourbontynnyreissä, joissa on aiemmin kypsytetty Heaven Hillin tislettä. Kyseinen tislaamo sijaitsee Louisvillessä Kentuckyssa ja tuottaa tunnetumman Evan Williamsin ja nimikkoviskinsä lisäksi useampaa muutakin brändiä. 

Paradox Heaven Hill on Imperial Stout, jota on kypsytetty 12 kuukautta bourbontynnyreissä. Reseptiikasta löytyy Extra Pale-, Cara-, Munich-, Dark Crystal- ja Carafa-maltaita. Lisäksi on käytetty kaurahiutaleita ja Columbus-, Saaz-, sekä First Gold-humalia. Panimon sanoin: "Chizophrenic translatlantic son of a bitch of a beer".



BrewDog Paradox Heaven Hill, 15% 

T: Oioi. Jälleen kerran bourbontynnyri on onnistunut tehtävässään ainakin tuoksun kohdalla. Aistin tässä tyhjän bourbontynnyrin tuoksun. Maustekakkua, kookoskeksiä ja vaniljaa. Sopivaa paahteista tummutta, eikä lainkaan palanutta. Maltaisuus on mausteista ja hieman vaahterasiirappista. Rakastan bourbontynnyrin tuomaa mausteista tummaa sävyä.

M: Heaven on earth! Mitä tässä tapahtuu? Koenko uudelleen Bourbon County Stoutin elämystä? Hiljainen hetki.......................Suutuntuma on mainio. Tuhtiutta, muttei liian kuohkeaa, alkoholin tuoma lämpö miellyttää. Mausteisuus on kaunista: Kookosta, vanhaa tammea, kanelia, vaniljaa ja pähkinävoita. Lämmetessä tummempi kahvisuus ja suklaisuus tulee mukaan. Lakritsia ja salmiakkia, lämpimänä olemus on tuhdimpi. Jälkimaku on kaksiosainen: alku tammen tuoman mausteisuuden kylläinen ja loppuosa miedon paahteinen ja puolimakean maltainen.

Lämmetessä olut sai aavistuksen liikaa imelää kitkeryyttä ja alkoholi tuntuu hitusen liikaa. Tulee hieman barley winen ja stoutin sekoitus mieleen. Suutuntuma voisi olla pehmeämpi. Toimii viileänä melkein paremmin. Erittäin hyvä joka tapauksessa. Kosahti muuten päähän lopussa.... :D

17 joulukuuta 2014

Viskin hintojen nousulle ei näy helpotusta – Suntory nostaa hintojansa ja NAS-viskit jyrää

Kirjoitan vaihtelun vuoksi hieman "viskipolitiikasta", tai lähinnä hinnoittelusta. Viime vuosien hintojen nousulle ei näytä näkyvän helpotusta, vaikka moni odottaakin jo kuplan puhkeamista. Ilmiöhän ei sinänsä ole uusi, mutta viime aikojen rajut korotukset ovat monilla ylittäneet jo kipukynnyksen. Vaikka viskin hamstraus on hieman vähentynyt osassa maailmaa, niin toisessa osassa se kasvaa. Suurta muutosta ei siis toistaiseksi ole tapahtunut ja vaikka Suomessakin buumi on ollut korkealla, niin eräänlaista taantumaakin on huomattavissa – hinnat jarruttaa esim. harrastajia.

Stefan Van Eycken kirjoitti juuri Nonjatta-viskiblogissa Suntoryn nostavan isosti hintojaan ensi vuoden huhtikuussa kotimarkkinoillaan. Korotuksia tulee etenkin Suntoryn kuuteen suurimpaan brändiin (Hibiki, Yamazaki, Hakushu, Macallan, Balvenie and Laphroaig). Hinnat nousevat 17-25%, riippuen brändistä. Nousua perustellaan raaka-aineiden ja kysynnän kovalla kasvulla. Suntoryn mukaan viime korotuksista (2008) raaka-aineiden hinnat ovat nousseet jopa 60-70%. Alla olevasta kuvasta näkee suurimpien brändien pullotteiden hinnanousuja. Kuvan Nonjatta blogista.

Kuva: ©Nonjatta
Korotukset näkyvät varmasti myös muuallakin kuin Japanissa. Pelottavaa on itseasiassa se, että korotukset saattavat olla vieläkin suurempia esim. Iso-Britanniassa (jossa isoja viskikauppoja sijaitsee). Näyttää siltä, että osasta iäkkäimmistä "peruspullotteista" on tulossa ultra-premium-viskiä, jota harvemmin pääsee enää ostamaan kotikaappiinsa.

Esimerkiksi Macallanin 18yo sherry cask -pullotteen hinnannousu on ollut aika dramaattista. Pullosta joutuu maksamaan jo 200e luokkaa, vaikka muutama vuosi sitten pullo irtosi alle sadan euron. Juuri viime matkalla Ruotsin puolella näin pullon Systembolagetissa 140e hinnalla, joka vaikutti lähes halvalta mitä nyt viime aikoina on muualla tottunut näkemään. Vielä surullisempi tarina on Yamazakin 18yo, jota ruotsinlaivalta sai vielä 2013 alkuvuodesta puoli-ilmaiseen 69e:n hintaan, tämän päivän 115e:n hintaan verrattuna.

Kuten moni muu brändi, myös Suntory vastaa kovaan kysyntään ikämerkinnättömillä NAS-pullotteilla. Hakushun, Yamazakin ja viimeisimpänä Hibikin valikoimiin on lisätty halvemmat "jokamiehen" NAS-viskipullotteet. Eihän se ikä välttämättä kerro viskin laaduska koko totuutta, mutta valitettavan usein se antaa hyvin paljon enteitä pullon sisällöstä. Nämä viskit monesti sisältävät hyvin nuoriakin viskejä (liiankin nuoria) ja tynnyrivalinnassa on saatettu mennä sieltä missä aita on matalin.

Aikanaan ensimmäinen maailmanlaajuisesti saataville tullut single malt -viski, Glenfiddich, lanseerattiin ikämerkitsemättömänä, mutta ei se silloin aiheuttanut asiasta haloota, vaikka tuolloin monissa hyvissä blendeissä komeili ikämerkintä 12yo. Miksi nyt sitten tämä haloo? Ehkä on totuttu näkemään ikämerkintä single malteissa ja se on ollut yksi statussymboli ylipäänsä Single Malt -merkinnän kera – monihan ajattelee vieläkin, että pelkästään teksti "Single Malt" takaa monin verroin laadukkaamman viskin kuin mikään blended-viski. Näin ei kuitenkaan ole.

Tosiasia on kuitenkin se, että kysyntä on niin runsasta, että valmistajat on pakotettu käyttämään nuorempaa viskiä, koska vanhan viskin varannot ovat rajalliset. Valmistajat eivät kuitenkaan halua leimata viskiä 6yo-merkinnällä, koska ihmiset on tottuneet yhdistämään korkean iän suoraan laatuun (ja statukseen) ja "normilaatuviski" on aina ollut vähintään 10–12-vuotiasta. Vaikka osittain ikä enteileekin mahdollisesta laadusta, ei se suoraan tätä takaa. Hyvänä esimerkkinä voidaan ottaa vaikka yksi uusimmista Bowmoreista, White Sands -pullote. Ikämerkintä 17yo ei tässä mielestäni tunnu juuri missään ja saman tislaamon ikämerkinnältään seitsemän vuotta nuorempi Tempest (vaikka batch 4) tuntuu kypsemmältä.

Osa harrastajista on siirtynyt vähemmän muodikkaampien tislaamojen pariin ja osa jopa kokonaan muihin tisleisiin kuten rommiin. Tämä ei täysin kuitenkaan avaa paratiisin ovia, sillä myös nämä vähemmän muodikkaat/arvostetut tislaamot ovat nostaneet hintojansa nopealla tahdilla. Ennen ostit fancyn Macallanin 18-vuotiaan 90e:lla, tänä päivänä kyseisellä summalla saat Aberfeldy 18yo IB-pullotteen.

Jotkut valmistajat, jotka ovat enemmän tunnettuja blendiviskipuolella, tuovat markkinoille omat yksimaltaisensa ja hintalappuun lätkästään saman tien markkinahinta, joka huitelee lähes samalla tasolla kuin pitkään markkinoilla olleen ja tunnetun tislaamon single malt -viski. Hieno paketti, vielä hienompi tarina ja kasa markkinointia päälle – tuote on valmis.

Miten niin ulkonäöllä myydään?

16 joulukuuta 2014

Jouluviski 2014 part III: Bowmore Laimrig, 54,1% (2014)

Seuraava jouluviski on poimittu savuisten ja sherryisten joukosta. Enkö osannut päättää kumpi? Molempi parempi. Joskus "hätiköidyissä" sherry-savuviskeissä saattaa piileä kerrosongelma... jaa mikä? Tarkoitan tällä sitä, että savu, sherry ja muu aromimaailma tulee liian kerroksittain, eikä niillä ole ollut tarpeeksi aikaa sulautua toisiinsa.

Lasissa lepää Islayn tuotos, jonka on tislannut Bowmore. Laimrig on tarkempi nimi ja kun selvitetään lisätietoja on kyseessä neljäs julkaisu kyseistä pullotetta. Ensimmäinen lanseerattiin vuonna 2009 Ruotsin markkinoille. Vuosi 2010 jäi syystä tai toisesta välistä, mutta vuodesta 2011 tätä on julkaistu vuosittain. Laimrig-nimellä (Gaelin kieltä) viitataan Bowmoren sataman kivilaituriin, jossa aikoinaan roudattiin ohramallasta.

Viski on vähintään 15-vuotias, tynnyrivahvuista ja kypsytetty ex-bourbontynnyreissä suurimman osan ajastaan, ennen siirtoa ex-olorosotynnyreihin. Sherrytynnyreissä viski viettää nykyään noin vuoden verran ennen pullotustaan. Ainakin ensimmäiset kaksi julkaisua oli saanut kypsyä 15:stä vuodesta viisi vuotta sherrytynnyreissä. Melko iso ero ja varmasti huomattavissa.

Tätä olisi mielenkiintoista verrata uusimpaan Bowmoren Darkest-pullotteeseen, se kun on kypsytetty myös 15-vuotta, josta noin kolme vuotta sherrytynnyreissä. Tätä ei kuitenkaan juuri nyt löydy kaapista, joten vertailut jää toiseen kertaan. Laimrigia on kohtalaisen hyvin saatavilla alan kaupoista ja hintakin on tällä hetkellä alle 100e.

Laimrig liekeissä

Bowmore Laimrig, 54,1% (2014)

T: Vaatii enemmän aikaa lasissa auetakseen. Oloroson kuivempaa sherryisyyttä on aistittavissa vahvan pikantin turpeisuuden kera. Makea luumuinen vivahde leijaa ymrärillä. Rauhassa kun nuuhkii löytyy mokkaisia ja kevyen nahkaisia aromeja. Etäisenä löytyy myös merellinen tuoksu, joka tuo jodia ja mentholia.

M: Sherry ja savu toimii tässä hyvin yhteen. Ei minkäänlaista ristiriitaa. Savu on turpeista ja kevyen maustepippurista ja sen mukana tulee makeahko punaviinimarjoilla höystetty sherryisyys. Myös vahaisuutta on mukana. Suutuntuma on enemmän öljyinen kuin kuiva...ehkä puolikuiva. Jälkimaku katoaa turhan nopeasti jättäen miedon sherryisen ja savuisen häivähdyksen. Sellaisenaan hyvä, ilman vettä.

Ei jättänyt keskivertoa parempia viboja. Sherryisyyttä olisi kaivannut enemmän ja jälkimaku jäi turhan lyhyeksi.

13 joulukuuta 2014

Jouluviski 2014 part II: Redbreast 12yo Cask Strenght

Seuraava jouluviski tulee Irlannista. Kaapista löytyy paljonkin erilaisia viskejä jotka sopii erityisen hyvin jouluhenkeen, mutta koitan pitää jalat maassa ja ottaa esille sellaisia viskejä, joita on helpohkosti saatavilla.

Alko otti hiljattain valikoimiinsa muutamankin Redbreastin. Hyllyille pääsi tislaamon, tai oikeastaan brändin lippulaivatuote, 21-vuotias. Tämän lisäksi kaveriksi pääsi number two, eli 15-vuotias pullote. Hinta on kohtalainen varsinkin 15-vuotiaalla (Alkossa 85e), sillä kyseinen pullo ei irtoa maailmaltakaan paljoa alle 70e. 63e:sta ylöspäin olen tätä nähnyt myytävän, joka on mielestäni ihan kohtuullinen hinta. 21-vuotiaan kohdalla ollaankin jo kolmenumeroisten lukujen puolella hinnan ollessa 130e ylöspäin.

Se miksi korjasin tislaamon brändiksi johtuu siitä, että Redbreastin takanahan on monen muun irlantilaisen pullotteen sisällön tuottaja Midleton. Kyseinen tislaamo tuottaa läjän Single Pot Still -viskejä, jotka ovat pannutislattuja kolmeen kertaan. Lyhyesti kerrottuna, kyseinen single pot still- tyyli tarkoittaa sitä, että pannutislaimilla tislataan myös mallastamtonta ohraa. Tämä tulee historiasta, kun verotussyistä Irlannista alettiin mallastetun ohran lisäksi käyttämään mallastamatonta ohraa tislauksissa. Redbreastin ja Midleton -brändien lisäksi tislaamo valmistaa Powers- ja Spot (mm. Green Spot) -nimisiä viskejä.

Nyt hyllystä valitsin Redbreastin kaksitoistavuotiaan, mutta en aivan perusversiota, vaan tynnyrivahvuisen version. Kyseistä viskiä on kuitenkin kohtalaisen hyvin saatavilla alan kaupoista. Tämä on perusversioon nähden paljon intensiivisempi (ylläri) ja ylipäänsä omaa laajemman makuskaalan. Tämä 12-vuotias tynnyrivahva on pullotettu pelkistä ex-sherrytynnyreistä, kun 12-vuotias peruspullote on ex-sherry- ja ex-bourbontynnyreistä.



Redbreast 12yo Cask Strenght, 58,6% (batch B1/12)

T: Tunnistettavissa irlantilaiseksi viskiksi. Makeaa vaniljaa ja kevyesti rouheisempi. Pullon avattua tuli välittömästi mieleen Irish Coffee. Kermakakkumaista makeutta, hunajaa ja viljaisuutta (keksin tuoksua). Ajan kanssa vaniljaisuus korostuu ja mukaan tulee hieman maitokahvista aromia. Todella hyvä tuoksu.

M: Maussa on samoja elementtejä kuin tuoksussa. Kermakakkua, vaniljakeksiä ja hunajaa. Runsaasti vaniljaa ja viljaa. Suutuntuma on napakka ja sopivan voimakas ilman vettäkin. Jälkimaku maitokahvinen, vaniljainen ja voikeksinen. Veden kanssa viskistä tulee hieman helpommin nautittava, eikä makupaletti kärsi siitä lainkaan. Todella hyvä viski.


10 joulukuuta 2014

Emelisse White Label IRS: Bunnahabhain & Makers Mark BA

Hyvien Imperial Stoutien jälkeen on rima asettunut melko korkealle, mutta samassa tyylilajissa jatketaan seuraavienkin kohdalla. Lisäksi nämäkin ovat itselleni mielenkiintoisiksi osoittautuneita tynnyrikypsytettyjä oluita. Oluiden valmistajan on Emelisse, jonka oluita tuli viimeksi maisteltua kesällä. Nämä olivat kaikki enemmän tai vähemmän humaloituja (IPA-sarjan oluita), mutta näitä tynnyrikypsytettyä Emelissejä en muistaakseni vielä ole maistanut.

Otsikon oluet kuuluvat White Label -sarjaan, josta löytyy monenlaisia tynnyrikypsytyksiä. Viskikypsytyksien lisäksi löytyy, viinitynnyriä, konjakkitynnyriä ja Balsamicoa. Aikamoista. Molemmat näistä edustaa Imperial Russian Stout -tyyliä, joten sinänsä sopii hyvin maisteltavaksi rinnakkain. White Labelin joukosta löytyy myös useampia Barley Wine -tyylisiä oluita.

Ensimmäinen nyt maisteltavista oluista on kypsytetty skotlantilaisen tislaamon Bunnahabhainin tynnyreissä (Islayn saarelta). Odotettavissa voi olla viskityylin saralta mitä vain, sherryistä, savuista, tai ihan perinteistä ex-bourbontynnyrin tuomaa tyyliä. Savua saattaa siis olla tiedossa, vaikka Bunnahabhain onkin niitä ainoita vähemmän turpeella läträäviä tislaamoja Islayn saarella. Suurin osa sen tuottamasta tisleestä on turpeetonta/vähäturpeista (fenolipitouisuus alle 10ppm). Jos kiinnostaa, niin oheisestä linkistä pääset lukemaan hiljattain pidetyn Bunnahabhainin kotitastingin.

Toinen oluista on myös viskikypsytetty, mutta edustaa amerikkalaista maailmaa. Olut on kypsytetty entisissä Makers Markin bourbontynnyreissä. Makers Mark on massasta poikkeava bourbon mäskireseptin osalta, sillä perinteisen maissi-ruis-ohra -reseptin sijaan käytetään maissia, vehnää (red winter wheat) ja ohramallasta. Tämä tuo profiiliin pehmeää makeutta. Tämän oluen kohdalla odotukset ovat hieman korkeammalla, sillä bourbotynnyreissä kypsytetyt stoutit ja porterit ovat maistununeet aiemmin melko nmukavasti.

.

Emelisse White Label Imperial Russian Stout, Bunnahabhain BA, 11%

T: Tuoksu on jauhoinen, hieman palanut ja savuinen. Savuisuus tulee kuivana ohramaltaisena turvesavuna. Ympärillä on appelsiinistä imelää makeutta, lakritsia ja viskin maltaista vivahdetta. Ei tästä tietty Bunna ole tunnistettavissa, mutta viski kuitenkin. Lyhyen ajan jälkeen melko miellyttävä tuoksu. Alkuun hienoisesti liikaa savua.

M: Ensipuraisulla tulee vahvasti nuori maltainen viski mieleen. Pölyistä viljaista jauhoisuutta ja ruohoisuutta. Kahvisuus tulee keskivaiheilla samoin turvesavu. Turpeisuus on maanläheistä ja multaista. Ennen savua kävi makea pilkahdus, joka muuttuu kuitenkin pian kuivaksi paahteiseksi maltaisuudeksi. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja miedosti hiilihappoinen. Alkaa hyvin, mutta loppuu hieman tympeän turpeiseksi.



Emelisse White Label Imperial Russian Stout, Makers Mark BA, 11%

T: Hurraa! Heti on havaittavissa miellyttävää mausteisuutta ja suklaisuutta. Voin heti sanoa, että tämä toimii paremmin kuin edellinen. Mausteisen makeaa tammisuutta, jossa neilikka, kaneli ja inkivääri näyttää hennosti tietä. Stoutin kuohkeus tuntuu ympärillä. Vaniljaista mämmisyyttä ja makeaa limppua. Saaristolaisleipää. Mahtavan vivahteikas. Bourbon on melko selvästi tässä esillä ja minusta se on plussaa. Toimii erittäin hyvin.

M: Tämä on täyteläinen ja sopivan kuohkea. Alussa makeutta tulee vaniljaisine ja neilikkaisine vivahteineen ja tätä taittaa tumman suklainen (vahva tumma suklaa) mieto suolaisuus. Alkuun antaa imelämmän piirteen, mutta keskivaiheilla kääntyy kuivemmaksi ja paahteisemmaksi. Tammen mausteisuus tuntuu taustalla. Hyvin tumman suklainen. Pidemmän päälle aavistuksen liian makea, mutta kokonaisuus on loistava. 0,33l koko juuri sopiva.


Näistä selvästi vei voiton Makers Markin versio. Bourbon sopii mainiosti stoutin kypsytykseen ja tähän on saatu hyvä aromeja mukaan. Bunnahabhainin versio oli melko hyvä, mutta runko ei ollut läheskään niin hyvä kuin Makers Markin versiossa. Samoin myös maku jäi paljon jälkeen.

08 joulukuuta 2014

Hakushu Distiller’s Reserve, 43%

Mikä on vihreä, ajaton ja tulee japanista? Hakushu DR. Eli mennään legendaarisista ja iäkkäimmistä japanilaisista viskeistä nuorempiin, tuoreempiin ja etenkin halvempiin – tämä viski sopii kaikkien harrastajien lompakolle.

Hakushu Distiller's Reserve on vuoden 2014 alkupuoliskolla markkinoille tullut viski, josta trendin mukaan ei löydy ikämerkintää, eli se rakentuu varmasti melko nuorista viskeistä. Vaikka mukana sanotaan olevan myös iäkkäämpääkin (yli 18v) viskiä, niin hinnasta voi päätellä, että tämä on suunnattu mahdollisimman monen suuhun sopivaksi. Tätä tukee myös tieto siitä, että kattaus tehdään tislaamon koko tarjolla olevan tynnyrikaartin ehdoilla, eli niistä tynyreistä mitä kulloinkin löytyy.

Tämän pullon rinnalla julkaistiin myös Yamazaki Distiller’s Reserve, joka tosin poikkeaa tästä pullotteesta luonteeltaan. Hakushu edustaa hieman savuisempaa profiilia – kuten yleensäkin Hakushun tuotanto – ja makuprofiili on vihreämpi ja raikkaampi.  Mistään turvenuijasta ei kuitenkaan ole kyse. Pullote tuli vakiovalikoimaan 12-vuotiaan rinnalle ja on saatavilla melko laajasti ympäri maailman. Katsotaan onko tässä sitä jotakin.



Hakushu Distiller’s Reserve, 43%

T: Jep. Alussa on hyvin selkeänä nuorta maltaisuutta: Viljaista pölyä, kevyttä saippuaisuutta ja kirpeää hedelmää (raaka omena ja rypäle). Puhdas ja sitruksinen. Turpeisuus on hyvin ujoa. Oikeastaan se peittyy lähes kokonaan kirpeyden ja maltaisuuden alle. Lasiajan myötä nuorekkuus tasaantuu ja mallas päästää enemmän rauhallisempaa vihreää hedelmäisyyttä ja mietoa kesäistä ruohoa. Nuorekas tuoksu, ei kovin japanilainen.

M: Suutuntuma on alusta lähtien rauhallinen ja kevyt. Pieni pippurinen potku, joka muuttuu heti makeahkoksi vaniljaisuudeksi. Puhdas ja kirkas kuvaa tätä hyvin. Vihreää vaniljaista hedelmäisyyttä, tuoretta tammitynnyrisyyttä ja kevyttä sitruunaisuutta. Turpeisuus on tässä hyvin mietoa. Jälkimaku on melko yksinkertaisen pehmeä. Jättää kevyen vaniljaisuuden ja miedon öljyisen suutuntuman. Helppo kesäviski.

06 joulukuuta 2014

Jouluviski 2014 part I: The Glenlivet XXV, 43%

Hyvää itsenäisyyspäivää! Ajattelin avata jouluviskikauden näin juhlallisena päivänä ja lähestyyhän tuo joulukin jo hurjaa vauhtia. Lunta ei meillä vielä maassa ole, mutta vuodenaika on pimeimmillään, jolloin on mukava käpertyä sohvan nurkkaan hyvä viski lasissa. Viime vuoden tapaan ajattelin ottaa arvosteluun muutaman viskin, joka sopii hyvin jouluun ja sen odotteluun.

Ensimmäiseksi viskiksi valikoitui Glenlivetin perusvalikoiman lipun kantaja, XXV. 25-vuotias pullote edustaa valikoiman iäkkäintä yksilöä ja se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2007. Tämän lisäksi perusvalikoimaan kuuluu 21-, 18-, 15- ja 12-vuotiaat viskit. Näiden lisäksi löytyy muutamia NAS-pullotteita, kuten uusimmat Nadurra-julkaisut.

Otsikon viski on kypsynyt lähes koko ikänsä ex-bourbontynnyreissä. Varsinaisen kypsytyksen jälkeen viimeiset kaksi vuotta sitä on kypsytetty ensimmäisen täytön sherrytynnyreissä (first fill Oloroso). Toisin sanoen, tämä viski on viimeistelty olorosotynnyreissä. Melko simppeliä, jos vertaa astetta nuorempaan veljeensä, 21-vuotiaaseen Archiveen. Kyseisen pullotteen valmistukseen kun käytetään peräti seitsemää eri tynnyrityyppiä. XXV on pienempien erien tuote, joka myös ilmoitetaan tyylikkäässä paketissa (erikoisempi puulaatikko) batch-tunnuksella. Tässäpä hieno joululahja viskin ystävälle.



The Glenlivet XXV (25yo), 43% (batch 60610)

T: Karamellisoituja kypsiä hedelmiä, joista vahvimmin tulee mieleen appelsiini ja viinirypäleet. Sherryisyys on vahvasti mukana, mutta se ei ole jyräävä elementti. Sherry on oikeastaan ex-bourbonmaisen aromin (vanilja, hunaja ja maltaisuus) ympärillä tasoittaen kokonaisuutta ja tuoden suklaata, pähkinää ja kuivia hedelmiä. Kirpeyttä ja pehmeyttä samaan aikaan. Ehkä hieman ikäänsä nuoremman oloinen tuoksu.

M: Alkuun tuntui, että tämä olisi hitusen liian pliisu, mutta pidemmälle päästyäni alkoi runko miellyttämään. Erittäin nautittava ja sopiva voimakkuus. Suutuntuma on alussa kuivahko ja nahkea, mutta muuttuu öljyisämmäksi loppua kohdin. Sherry on upeasti integroitunut ja keskivaiheen jälkeen nousee hienoon rooliin vapauttaen suklaisia, nahkaisia ja karamellisoitujen pähkinöiden aromeja. Kivasti vapauttaa makuja makumatkan varrella. Pitkä sherryinen jälkimaku, joka ei kuivu paljoa. Hyvin tasapainoinen ja rauhallinen viski. Maussa ikä tuntuu.


05 joulukuuta 2014

Fuller's Imperial Stout (2013)

Seuraavaksi maistossa olut, joka tekisi mieli ympätä jouluolueksi. Alkon 2014 jouluoluisiin se ei kuitenkaan kuulu, vaikka Alko ottikin tätä tänä vuonna valikoimiinsa (Arkadian erikoisvalikoimiin). Tämän oluen toin naapurimaastamme Ruotsista viime talvena ja jätin sen (ja kumppanit) kypsymään tulevia talvia varten.

Lasissa lepää Fuller's Imperial Stout, joka on pienemmissä erissä valmistettu tuhti stout. Jos en aivan väärin ole ymmärtänyt, nyt maistossa oleva olut on ensimmäinen versio mitä tästä oluesta on tehty. Tämä on itselleni ensimmäinen laatuaan, vaikka maistoinkin tämän real ale -tynnyriversiota viime OlutExpossa (hieman ohimennen). Tuolloin olut ei jättänyt suuria tunteita, mutta koska maisto oli sen verran pienehkö, niin jätän kyseiset fiilikset omaan arvoonsa.

Tarkkaa reseptiikkaa en tästä onnistunut löytämään, mutta etiketti paljastaa ainakin Centennial-humalan (oho!) ja kuivattujen ruusunnuppujen (rose bud) käytön. Alkon sivujen mukaan katkerot on luokkaa 60 EBU. Parasta ennnen on lätkäisty lähes kymmenen vuoden päähän, vuoteen 2023. Tällä varmaankin halutaan korostaa oluen kehittymistä kypsytyksellä. Sen näemme tulevaisuudessa, kun kaappiin jääneet yksilöt jatkavat kypsymistään.



Fuller's Imperial Stout, 10,7% (2013)

T: Hyvin tasapainoinen, hienoa miedon happamampaa stoutin aromikkuutta. Maltaisuus tuo leipäisää ja maustekaukkuista taikinaisuutta, jossa on juuri sopiva paahteisuus. Kevyen kukkainen ja hapan, josta löytyy myös tumman rommin alkoholisuutta. Pehmeys ja kermaisuus on aistittavissa. Tuoksun perusteella tulee mieleen olut, jolla on muhkea runko. Oikein hyvä.

M: Suutuntuma on täyteläinen ja sopivan kuohkea. Alussa pehmeä ja kuohkea maltaisuus alkaa näyttämään suuntaa ja hiljalleen tulee miedon hapan ja mausteinen tumma leipäisyys mukaan. Keskivaiheilla paahde taittaa muscovadosokerista makeutta kuivrempaan suuntaan. Jälkimaku on semipitkä ja jättää suuhun miedon paahteisuuden ja kevyen siirappisen mausteisuuden. Alkoholi on hienosti sulautunut eikä hypi liikaa esille. Sopii mainiosti joulun aikoihin nautittavaksi.

Pieneksi kysymysmerkiksi jää, millainen tämä oli juuri lanseerattuna ilman kypsytystä. Olut vaikutti paranevan pidemmän ajan lasissa vietettyään ja sen kompleksisuus tuli paremmin esille. Joku saattaa mieltää tämän liian makeaksi, mutta kypsytys saattaa vaikuttaa positiivisella tavalla.


Tsekkaa myös tämän "vaalea sisar" Vintage Ale 2014.

02 joulukuuta 2014

VYS Iäkkäät harvinaisuudet, osa 11: Karuizawa vs. Yoichi

Yhdeksän, kymmenen, yksitoista.... homma jatkuu. Vuorossa oli ja meni Viskin Ystävien Seuran järjestämä yhdestoista Iäkkäät harvinaisuudet maistelutilaisuus. Viimekertaisen Campbeltownin kuuluisuuden, Springbankin, jälkeen siirryttiin aivan eri mantereelle, punaisen auringon maahan, Japaniin. Mitkäs sen hienommat tislaamot teemaksi olisikaan, kuin the Karuizawa ja Yoichi. Teemana siis Iäkkäät harvinaisuudet, osa 11: Karuizawa vs. Yoichi. 

Kuva: VYS, Antti Salminen
Pitopaikkana nyt jo kolmatta kertaa toiminut ravintola Carelian juhlakellari, Helsingissä, jossa kokoonnuttiin ilta kuudelta. Itse löysin tieni paikalle jo puoli kuudelta, joten hetken aikaa piti pyöritellä peukaloita ja katsella ravintolan hulinaa. Tuolla ei oikein ole sellaista sopivaa osastoa johon voisi istahtaa ja ottaa bissen tai pari – liian fiini meininki ja kaikenlisäksi joka pöytä oli varattu. 

Vaatimattomasti settiin valittiin Japanin Port Ellen, Karuizawa, joka nauttii sellaista kultti- ja keräilysuosiota, että pullo kuin pullo viedään käsistä satojen eurojen, jopa tuhansien eurojen hinnoista huolimatta. Kauppoihin ilmestyessä myyjä joutuu kikkailemaan jonotusnumeroiden, määrärajoitusten ja ties minkä kanssa, mutta aina joku keräilijä jää ilman. Itse ei näiden vuoksi onneksi kauheasti ole tarvinnut päätä vaivaa – keskiverroin yli 500e hinta jarruttaa hienosti uusia kokeiluhankintoja. 

Karuizawa perustettiin vuonna 1955 ja vajaa 50 vuotta myöhemmin, vuonna 2000, tuotanto lopetettiin ja ovet suljettiin. Vuonna 2011 Number One Drinks Company ilmoitti ostavansa kaikki Karuizawan jäljellä olevat tynnyrit. Karuizawa ei ollut edes kovin suosittu aikoinaan, vaan varsinaiseen maineeseen se nousi vasta sulkemisensa jälkeen. Tislaamo oli Japanin pienin viskitislaamo ja se oli rakennettu vulkaaniselle maaperälle. Joidenkin tietojen mukaan tämän sanotaan vaikuttaneen Karuizawan luonteeseen ja tuovan mm. hedelmäisiä, savuisia, tai jopa hieman rikkimäisiä piirteitä viskiin. 

Karuizawan lisäksi haastajana pöydästä löytyi Yoichi. Tältä ei ollut kattauksessa ihan ne tavallisemmat kympit, vaan pöytään oli lätkästy kaksi kaksikymppistä. Melkoiset lämppärit siis. Yoichi on muista tislaamoista poiketen rakennettu Honshu-saaren ulkopuolelle, Hokkaidoon, jossa tislaamo avattiin vuonna 1934. Masataka Taketsurun sanotaan valinneen paikan mm. ympäröivän veden vuoksi – kaveri oli tarkka veden laadusta. Myös muu ympäristö oli lähellä Skotlannin olosuhteita, josta Taketsuru oli saanut oppeja ja vaikutteita. 



Tällä kertaa, sympaattinen karpaasi Jarkko Nikkanen, (Just Peat It, this was for you!) sai keskittyä rennommin kattaukseen, sillä tastingin veti VYS:n japanilaisten viskien vastaava Mikael Leppä. Sukunimi rimmaa hyvin, sillä kaveri oli melko lepposa. Leppä - Leppo - Lepposa.... eikös se ole melkein? Vitsit sikseen, kaveri veti homman oikein mukavasti ja asiantuntevasti. Alkuhistorian jälkeen siirryttiin pikku hiljaa viskien pariin ja homman avasi Yoichin kaksikko.

Kerrotaan tähän väliin viskien faktat. Yoichin viskeiksi oli valittu kaksi erilaista 20-vuotiasta, joista toinen oli "peruspullote". Perus ja perus, lähinnä kyseistä pullotetta on ollut laajemmin saatavilla, jopa täältä meidän kotimaasta. Ei muuten tiedä, vaikka saataisiin Alkoonkin tuota ensi vuonna..... 100e hintaan ;). Toinen parikybäsisitä oli jo hieman harvinaisempi pullote – Tislattu 1990 ja koottu neljästä erityyppisestä viskistä. Siltikin on kyseessä single malt, sillä kaikki viskit ovat Yoichin tislaamia. Näitä vintage-viskejä Yoichilla on pullotettu yleensä vuoden vaihteen aikaan ja niitä on melko rajallisesti saatavilla. 

Yoichien jälkeen siirryttiin Karuizawaan. Joukkoon oli valittu kolme tuotetta, joista kaksi oli nuorekkaampia, 12- ja 14-vujotiaita, mutta kolmas vanhempi kuin nämä kaksi yhteensä, huikea 39-vuotias. Kaikki Karuizawat oli tyylilleen tutusti sherryisiä, vaikka 12-vuotiaassa sherryisyys oli huomattavasti enemmän piilossa kuin kahdessa muussa. Pullotteet oli pullotettu Number One Drinks Companyn toimesta. 


Yoichi 20yo, 52%

T: Syvää sherryisyyttä, sellaista josta pidän. Miedosti kemikaalista liimaisuutta ja moottoriöljyä. Tummaa kahvia ja kuivaa tiivistettyä luumua. Kukkaisuutta. Mineraalista aromia.

M: Hedelmäisyyttä joka on tuoreiden ja kuivien hedelmien sekoitus. Persikkaa ja aprikoosia. Alussa pippurisuutta ja mietoa mineraalisuutta. Lääkemäisyyttä lakritsin ja mentholin muodossa. Tammisuus on kaunista. Tasapainoinen ja pitkä nätti jälkimaku. Muuttuu loppua kohden hieman hunajaiseksi.



Yoichi 20yo, 1990 Limited Edition, 50%

T: Tässä sherry on integroituneempaa ja hieman maltillisempaa. Lehtisyyttä (herukkaa) ja vihreää kukkaisuutta. Reilummin tammea mukana vaniljaisena ja kookoksisena aromina. Hedelmäisyys on tuorempaa kuin edellisessä. Huikea.

M: Tämä on iäkkäämmän tuntuinen. Hieman kuivempi ja mausteisempi. Sherryisyys on kuivempaa ja iäkkäämmän oloista. Öljyisyyttä ja kuivuutta vuorotellen. Olisko vanhempia sherrytynnyreitä? Jälkimaku kauniin mausteinen ja tamminen. Suklainen.




Karuizawa 14yo, 1999/2013, Memories of Karuizawa, Cask #855, 57%

T: Aivan erilainen kuin edelliset. Lämpimämpi ja toffeisempi. Kahvi on runsaana esillä. Jotakin joka tuo mieleen kypsytetyn juuston. Käyneitä hedelmiä ja aavistus kumisuutta. Ei yllä edellisten tasolle.

M: Maku on parempi kuin tuoksu. Alussa runsasta lääkemäisyyttä ja mentholisuutta. Punaista marjaisuutta (punaviinimarja) ja mietoa rautaisuutta. Melki kireä, mutta ei välttämättä vaadi vettä. Jälkimaku kuivuu ja tuo mausteisuutta. Nahkea lopputuntuma. Ei hassumpi



Karuizawa 12yo, 2000/2013, Sea Dragon, Cask #166, 64,3%

T: Nuorempaa viljaisuutta. Sherryisyyttä, joka on hyvin integroitunut. Hieman kellarimaista mystiikkaa. Nahkaa, kenkälankkia ja vahaisuutta. Tuoretta tupakkaa ja suklaata. Nuorekkaan ja iäkkään sekoitus. Hyvä. Alkuun oli jotenki sulkeutunut.

M: Alussa melko tiukka, mutta yllättävän paljon makua. Nuori viljaisuus on hieman hallitsevaa alkuun, mutta jälkimaku on kaunis ja makea. Vesi tuo laajempaa aromien kirjoa. Suklaata, taatelia ja kirpeää hedelmäisyyttä. Nuorekas viljaisuus tuo hieman ristiriitaa. Nuoremman oloisempi kuin on. Jälkimaku parasta antia.



Karuizawa 39yo, 1972/2011, Single Cask #7038, 63,3%

T: Tämän aromien tummuudesta tulee mieleen vanha tumma rommi. Sokeriruokomaista makeutta, muscovadosokerisuutta (mieto lakritsi ja paahdettu sokeri) ja nahkaa. Lämmintä mehiläisvahaa on runsaasti, samoin hunajaisuutta. Vanhan puuhuonekalujen aromia. Luumukiisseliä.

M: Maussa on samaa runsasta hunajavahaisuutta. Lääkemäisyys on miedon lakritsista. Punaista marjaisuutta (karpalo ja punaviinimarja). Miedosti kumia tai jopa rikkiä, mutta ei häiritsevästi. Ei täysin lunasta odotuksia.




Oma ranking meni näin:

1. Yoichi 20yo, 1990 Limited Edition, 50%
2. Karuizawa 39yo, 1972/2011, Single Cask #7038, 63,3%
3. Karuizawa 14yo, 1999/2013, Memories of Karuizawa no.4, Cask #855, 57%
4. Yoichi 20yo, 52%
5. Karuizawa 12yo, 2000/2013, Sea Dragon, Cask #166, 64,3%

Seuraava iäkkäät harvinaisuudet järjestetään Tammisaaressa, tammikuussa 2015. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan lähempänä. Aiheena jälleen kulttiviski: Brora.


Carelian kellari

Homma ei loppunut vielä näihin, vaan virallisen osion jälkeen matka jatkui kohti Angleterraa, jossa tuli maistettua muutama olut. Tastingin alussa jo teki mieli pale ale -olutta, joten sillä oli hyvä jatkaa. Hanasta valikoitui Alkon jouluoluistakin tuttu BrewDog Hoppy Xmas. Pojat, oli muuten hyvää. Jouluahan tuossa ei ole muuta kuin etiketissä, mutta makua ja tuoreutta oikein mukavasti. Persikkaista, aprikoosista ja appelsiinista hedelmäisyyttä riitti. Ripaus mausteisuutta ja tuoretta humalaa. Todella hyvä pale ale.

BrewDogin lisäksi otin Black Doorissa skotlantilaisen oluen, Belhaven Speyside Oak Aged Blonde Alen. Tämä oli kinuskinen, toffeinen ja miedonm tahmainen ale. Maussa löytyi viskitynnyrin tuomaa pehmeyttä ja samettisuutta. Maltaisuus näytteli pääroolia. Hyvä, muttei säväyttänyt erityisemmin.