31 maaliskuuta 2015

Elijah Craig Barrel Proof Release #5

Nyt on lasissa tujakkaa tavaraa, harvemmin sitä kaataa lasiin alkoholivahvuudeltaan 67% viskiä. Eikä kyse ole peruskurasta muutenkaan, jossa alkoholilla koitetaan saada high-end -status, vaan tämä on laatuviskiä. Laatuviskiä suoraan Heaven Hillin tislaamolta Kentackysta, joka tuottaa mm. Evan Williams-, Larceny-, Elijah Craig-, Henry McKenna- ja Old Fizgerald -borbonit.

Bourbon on nimetty pastori Elijah Craigin mukaan, joka eli Virginiassa 1700-luvulla. Elijah Craigin tuoteperheeseen kuuluu kuusi bourbonia: 12-vuotias, 12-vuotias tynnyrivahvuinen (nyt maistelussa), 18-vuotias single barrel, 20-vuotias single barrel, 21-vuotias single barrel ja 23-vuotias single barrel. Otsikon 12-vuotias tynnyrivahvuinen on jo viides julkaisu ja tietääkseni näitä on julkaistu jo seitsemän versiota. Alun perin tätä sai vain Heaven Hillin Bourbon Heritage Centeristä Bardstownissa. Ensimmäinen versio julkaistiin 2013, jolloin ensimmäisen lisäksi julkaistiin myös kaksi seuraavaa versiota.

Hyvä että ollaan saatu markkinoille enemmän näitä tynnyrivahvoja bourboneita, eikä enää tarvitse metsästää kohtalaiseen sikahintaan George T. Staggia, tai kumppaneita. Nykyään löytyy valinnanvaraa mm. E.H.Taylor, Booker's, William Larue Weller, Four Roses, Blanton's ja otsikon Elijah Craig.


Elijah Craig Barrel Proof Release #5, 67,4%

T: Mahtavan intensiivinen ja mausteinen tuoksu. Tynnyrisyys on tässä voimakasta, mutta sopivaa ja mahtavan mausteista. Tämän kanssa on oltava varovainen – nenäkarvat meinaa palaa jo viiden senttimetrin etäisyydeltä. Upean aromikas tuoksu kun varovasti nuuskii. Paljon on puuefektiä, mutta minusta se toimii tässä. Mukana on nimittäin myös lääkemäistä mentholia ja kypsää hedelmäisyyttä. Kannattaa antaa reilusti aikaa lasissa, muutoin alkoholi puskee häiritsevästi.

M: Maku ylittää odotukset. Pienen pieni kulaus ja suu täyttyy silti maustemyrkyllä. Voimakas alkoholi kyllä puskee mukaan raivolla, mutta onneksi lämmin ja kihelmöivä mausteisuus (neilikka, kookos, kaneli ja inkivääri) korjaa asiaa kiitettävästi. Jälkimaku kestää kuin nälkävuosi ja saattaa olla monelle liian tamminen.

Vesilisä vapauttaa tuoksussa kanelia ja maustekakkuista aromia. Maussa se tuo rauhallisuutta ja päästää kirpeämpää hedelmää, sekä pippurisempaa mausteisuutta esille. Vesilisä parantaa tätä huomattavasti, sillä alkoholisuus katoaa lähes täysin. Vielä lisää vettä ja saat lääkemäistä ja ruohoista nektaria. Nyt ollaan mahtavan bourbonin äärellä. Jos tykkää intensiivisestä, mausteisesta ja robustista bourbonista, on tämä juuri sitä itseään. Jos taas pehmeys ja rauhallisuus on juttusi, skippaa tämä.


28 maaliskuuta 2015

Four Roses Small Batch Limited Edition 2014


Pitkästä aikaa otetaan bourboneja maisteluun. Kaapista löytyy muutama erittäin mielenkiintoinen bourbon jota en ole aiemmin maistanut. Kerrataan tähän alkuun vielä, että en vertaa bourboneita sellaisenaan esim. skotlantilaiseen single malt -viskiin, vaan bourbon ansaitsee oman arvosteluasteikkonsa. Itse pidän erittäin paljon laadukkaista bourboneista.

Maisteluun ensimmäiseksi otin hiljattain ilmestyneen uutukaisen, Four Roses Small Batch Limited Editionin. Small Batch Limited Edition (LE) on vuosittain julkaistu erikoispullote Four Rosesin Small Batch -pullotteesta. Nimensä mukaan se on huomattavasti rajatumpi julkaisu ja pullotettu tynnyrivahvuisena peruspullotteen 45% sijaan. Nämä LE:t on yleensä myyty loppuun melko nopeasti, sillä ne ovat niittäneet aika hyvää mainetta maailmalla erilaisissa kilpailuissa.

Alkoholipitoisuuden ja rajoitetun julkaisun lisäksi tämä tuote on myös reseptiikaltaan hieman erilaisempi. Kun tutkitan tarkemmin Four Rosesin reseptiikkaa, niin huomataan, että valmistajalla löytyy 10 eri valmistusreseptiä. Kaksi mäskireseptiä (mashbill) ja viisi eri hiivakantaa, joista saadaan siis kymmenen eri bourbonia. Nämä reseptit on nimetty kirjainyhdistelmillä kuten OESK.


Kirjainyhdistelmässä ensimmäinen kirjain vasemmalta lukien merkitsee valmistuspaikkaa, joka on aina O. Tämä merkitsee sitä, että bourbon on valmistettu Four Rosesin tislaamolla Lawrenceburgissa Kentackyssa. Seuraava kirjain yhdistelmässä tulee käytetystä mäskireseptistä ja on joko E, tai B. E:n resepti sisältää 75% maissia, 20% ruista ja 5% mallastettua ohraa. B puolestaan sisältää 60% maissia, 35% ruista ja 5% mallastettua ohraa. Jälkimmäinen on siis ns. high rye -resepti.

Kolmas kirjain yhdistelmässä tulee sanasta Straight, eli kyseessä on ns. Straight bourbon, joka tarkoittaa, että ne ovat vähintään kaksi vuotta kypsytettyjä ja jos ikä on alle neljä vuotta, on tämä ilmoitettava erikseen esim. pakkauksessa.

Viimeinen kirjain indikoi hiivakantaa, joita tislaamolla on viisi erilaista. K, O, Q, S ja V, joista K-kirjainta kuvaillaan rikkaan mausteiseksi ja täyteläiseksi, O-kirjainta kukkaiseksi, mausteiseksi ja keskitäyteläiseksi, Q-kirjainta hieman hedelmäiseksi, mausteiseksi ja keskitäyteläiseksi, S-kirjainta yrttimäisemmäksi kuin edelliset ja V-kirjainta hienostuneen hedelmäiseksi, mausteiseksi ja kermaiseksi. Alla kuvat valmistajan sivuilta kaapattuna



Tähän vuoden 2014 Small Batch LE:n on valittu neljää eri tyylistä viskiä (eri resepti ja eri ikä). OBSV (13yo), OESV (12yo), OBSF (11yo) ja OBSK (9yo). Kyseessä on siis tynnyrivahvuinen 9-vuotias bourbon. Tarkkaa eräkokoa ei ole tiedossa, kuten myöskään sitä, minkä verran kunkin tyylistä viskiä on käytetty. Pullosta löytyy merkinnät käytetyistä viskeistä. Tämän lisäksi löytyy tussimerkinnällä tehty pullonumero, joka tässä tapauksessa on 11247/12516.


Four Roses Small Batch LE 2014, 55,9%

T: Tuoksussa on mausteita, yrttisyyttä, makeaa maissia ja mietoa kirpeyttä. Mausteisuus on tyypillistä neilikkaista, vaniljaista ja kanelista, jossa tammen aistii hyvin. Yrttisyys tuo tähän lääkemäisyyttä; mynthonia, eucalyptusta ja piparminttua. Maissi tuntuu taustalla viljaisena pölynä. Lopuksi koko paketin ympärillä tuntuu sellaista hedelmäistä kirpeyttä ja hieman pistävää terävyyttä. Enemmän terävä kuin pehmeä bourbon tuoksultaan.

M: Maku on aika samoilla linjoilla, mutta yrttisyys ei ole niin läsnä kuin tuoksussa. Alku on mausteinen ja rauhallinen, mutta yltyy terävämmäksi ja happamammaksi. Makeus muuttuu hedelmäiseksi ja lämpimän mausteiseksi. Hieman ennen jälkimakua kuivaa suuta ja tuo lääkemäisiä aromeja. Lopussa jättää suuhun maukkaan mausteisuuden, jossa tammi tuntuu kauniina. Jälkimaku ei loppujen lopuksi olekaan kovin kuiva, vaan pikemminkin hieman kermainen.

Paletti meni siis kutakuinkin näin: Makeus-rukiisuus-hedelmäisyys-lääkemäisyys-mausteisuus. Aika hyvä siis, sillä kaikki ovat kuitenkin sopivalla volyymillä ja maut vapautuvat tasaisesti. Tämä on hyvin nautittavissa sellaisenaan, ilman vettä. Vesilisä avaa viskiä hieman ja tuo kirpeää mausteisuutta esille. Suutuntuma muuttuu myös nahkeammaksi. Tämä bourbon on keskivertoa rikkaampi ja hedelmäisempi.


24 maaliskuuta 2015

Pikkuterveiset Tampereelta osa 2 @ Oluthuone Panimomestari


Jälleen tuli eksyttyä Tampereelle ja mitäs ihmettä, meninkö kuppilaan käymään? Näin pääsi käymään, mutta vaikka alunperin ajattelin käydä viime kerralla hyväksi todetussa Konttorissa, niin astelinkin muutaman kymmenen askelen harhaan, Oluthuone Panimomestariin.

Kyseinen oluthuone sijaitsee osoitteessa Tuomiokirkonkatu 15, eli aivan samoilla nurkilla kuin Konttori. Tuulensuutakin olin hieman pohtinut, mutta koska majoitus oli tällä kertaa radan väärällä puolella, Hotelli Tornissa, niin ei kait sitä nyt niin kauas oluen perässä?

"Olemme paneutuneet erityisesti oluen tarjoiluun oikeassa lämpötilassa. Monipuolinen olutvalikoima vaihtelee kausittain. Hyvin huollettuja oluthanoja on kaiken kaikkiaan 17 kappaletta". Näin lukee Oluthuoneen kotisivuilla, jonka lisäksi ravintolasta kerrotaan löytyvän "erinomainen valikoima viskejä". Missä?? Aivan erinomaiseksi en tuota kehuisi, vaikka hyllyiltä löytyikin mm. Highland Parkin viikinkipulloja. Melko perussetillä mennään. Harmi kun Suomesta ei tahdo löytyä hyvän ja laajan bourbonvalikoiman omaavia ravintoloita - ainakaan kovin montaa. Nytkin olisi ollut mukava ottaa laadukas bourbon kylmän viiman lämmittäjäksi.

Viskit sikseen, tällä kertaa keskityttiin Plevnan valikoimaan, joka Panimomestarissa on se olennaisin juttu. Paikkana oluthuone tuo minulle mieleen melko tavallisen pubin, jossa saattaisi raikaa myös karaoke. Onneksi ei raikaa. Tunnelma on hyvinkin rauhallinen näin tiistai-iltana.




Hanoissa komeili lähes kaikki Plevnan hanatuotteet ja näitä sai tilata 0,25-0,5l annoksina. Muutamasta tilaamastani annoksesta ensimmäisenä pääsi lasiin Plevnan Smörre Ruis IPA, 5,9%. Christian Andersenin reseptin mukaan valmistettua jenkkityylistä ruis IPAa. Ruis-, vehnä, Pils- ja karamellimaltaita, sekä viittä eri humalalajiketta.

Tämän olen todennut kelpo olueksi jo muutamaan otteeseen, eikä tämä tälläkään kertaa pettänyt. Tuoksu on vahva ja greippisän kitkerä. Humalatuoksu kyydittää rukiista runkoa voimalla. Ei kuitenkaan mikään aromipommi. Miedosti pihkaa ja reilusti karamellisuutta. Maku on tuoksua pelkistetympi tuoden esille runsaasti jokseenkin tahmeaa maltaisuutta, jossa pihkaisen greippinen humala kuivattaa suuta. Nyt tuntui siltä, että on jopa turhan tahmean karamellinen jälkimaku.




Smörren jälkeen siirryin astetta vahvempaan ja lasiin kaadettiin tällä hetkellä hanasta löytynyt Plevna Mörkö, 7%. Tästä oli menossa itseasiassa viimeinen kegi. Mörkö oli nimestä huolimatta paljon pehmeämpi ja maltaisempi kuin edellinen. Karamellisuutta vähemmän ja tilalla enemmän hedelmäisyyttä, ilman sitruksia. Ennemminkin luumua ja rusinaa jopa.

Aika rauhallinen imperial ipaksi, mutta toisaalta hyvin miellyttävä. Pehmeää mokkaisuutta oli kiva tavata tuoksussa tuoreen humalan ja hedelmän kera. Kevyttä paahteisuuttakin löytyi. Toimii jne, mutta ei kait nyt muuta.





Tässä taisikin olla tarpeeksi ipailua. Näiden jälkeen alkoi tehdä mieli tummempaa olutta. Jännä sinänsä, tuntuu että stoutit ovat maistuneet paremmin näin varhaiskeväällä kuin pakkasilla. Hanoista löytyi kuuluisaa Siperiaa ja kausituotteena Pispalan Portteria. En osannut päättää kumpaa ottaisin, joten otin kummatkin.

Plevnan Pispalan Portteri, 5,6% mainostaa lätkässään olevan perinteinen neljän viljan olut. Tuoksusta löytyy ainakin palanutta puuta, ellei ihan savuakin. Savumallasta tässä täytyy olla, sellainen aromi tuosta tulee. Muutoin melko yksinkertainen ja vaisun oloinen tuoksu.

Maku on hyvin pehmeä ja jopa vetinen. Mausta ei meinaa saada kiinni. Hyvin vaisu paahteisuus ja olematon humala. Jälkimaussa huomaa kyseessä olevan portterin, mutta ei tämä kyllä anna tarpeeksi.



Pettymyksen jälkeen päästään loppuhuipennukseen, kun lasista löytyy hehkutusta kerännyt Plevna Siperia Stout, 8%. Tämä ei varmaan esittelyjä kaipaa, mutta kertauksena: Pilsner-, wienna-, pale ale-, karamelli- ja paahdettu mallas. Humalina Tomahawk, Simcoe ja Amarillo. Näin ainakin viimeisimmän tiedon mukaan.

Nyt löytyy jo kunnolla aromia. Ruohoista ja kevyen mentholista humalaa. Sitruksia, havupihkaa ja tummaa kaakaota. Suutuntuma on erinomainen. Pehmeä, kuohkea ja maltainen. Tuoksun yrttinen lakritsisuus on myös maussa mukana. Humala ottaa alun jälkeen vallan ja kuivattaa suuta reilusti. Kaakarouheisuutta ja tummaa suklaata. Jälkimaussa tulee mokkaa, lakritsia ja havuista humalaa. Tuntuu tasapainoisemmalta kuin pullosta maistettuna. Jos humalaisesta stoutista tykkää, niin tämä on se.


Pispala vs. Siperia

22 maaliskuuta 2015

Amager & Great Divide kotitasting 3/2015


Kotitastingin teemaksi valikoitui tanskalainen Amager Bryghus ja amerikkalainen Great Divide Brewing. Neljä kappaletta oluita, kultakin kaksi, joista kolme imperial stouteja. Ei aivan tavallisia stouteja, vaan kaikilla on jokin pieni twisti. Yksi oluista on tynnyrikypsytetty barley wine. Amager on  minusta onnistunut oluissaan yleensä aika hyvin, Great Divide nauttii kovaa suosiota ja sen oluista monet on rankattu melko koville pisteille ratebeerissä.

Amagerin oluista mukaan otettiin Ruotsista ostetut Barrel Proof ja King of Kentucky. Molemmat ovat kypsytetty bourbontynnyrissä ja on alkoholivahvuudeltaan vahvoja. Barrel Proof on barley wine, joka on saanut nimensä viskiteollisuudessa käytetystä termistä, Barrel Proof, joka tarkoittaa tynnyrivahvaa viskiä (tässä tapauksessa bourbonia). Olut vietti entisissä bourbontynnyreissä viiski kuukautta jonka jälkeen se pullotettiin sellaisenaan.

King of Kentucky on tyyliltään imperial stout ja on niin ikään kypsytetty bourbontynnyreissä. Amagerin mukaan stout valmistettiin hieman makeammaksi ja hillitymmäksi humaliltaan, jonka jälkeen se tynnyröitriin tuoreisiin bourbontynnyreihin viideksi kuukaudeksi. Etiketti kertoo, että näitä ei suositella nautittavan yli kolmea päivässä. Ehkä.


Great Dividen ehdokkaiksi Ruotsista löytyi Yetin tuotesarjasta kaksi imperial stoutia, Chocolate Oak Aged Yeti ja Oatmeal Yeti. Yeti-sarjasta löytyy useampi erilainen imperial stout joilla useimmilla on jokin erikoisuus. Tässä tapauksessa ensimmäinen on nimensä mukaan suklaalla höystetty IS, jonka valmistuksessa on käytetty kaakaorouhetta ja mausteita. Tarkemmin mausteita ei avata, ainakaan etiketissä, tai kotisivuilla. Olut on kypsytetty tammilastujen kera, joten reilummin tammivaikutteita on odotettavissa.

Oatmeal Yeti on imperial stout, jonka valmistuksessa on käytetty kauraa ja rusinoita, joilla on perus Yetin pohjaan saatu pehmeyttä ja rusinaista makeutta. Molemmat Yetit kuuluvat seasonal-valikoimaan, joten niitä on tarjolla kausiluonteisesti. Täältä pääset tarkastelemaan Great Dividen oluita.



Amager Barrel Proof, 9,5% (batch 708, bb:05/2019)

T: Maltainen ja tumman sokerinen. Alkoholi tuntuu kylmempänä puskevan läpi, mutta peittyy lämmetessä vaniljaisen tammitynnyrisyyden alle. Toffeista maltaisuutta ja kaurakeksiä. Ei herätä erityisiä tunteita.

M: Maku on maltainen, karamellisen makea ja tamminen. Alun jälkeen loppua kohden viinaisuus hieman häiritsee. Kivasti lämmittää, mutta jos olutta pyörittelee suussa, tulee alkoholi armottomasti esille. Loppuun vielä toffeinen nahkea katkeruus. Ei oikein toiminut.




Amager King Of Kentucky, 11% (batch 707, bb:05/2019)

T: Tuoksu on vaniljainen, kevyen paahteinen ja tamminen. Tummaa suklaata ja maitokaakaota. Bourbonin mausteisuus selkeästi ja kivasti läsnä Lämmetessä aavistuksen imelää makeutta.

M: Maussa tumma suklaa sekoittuu vaaleaan suklaaseen. Tummaa kaakaota ja paahteista mokkaisuutta. Makeaa mausteisuus on miellyttävää. Bourbonkypsytys on tässä mielestäni onnistunut. Suutuntuma on aavistuksen liukas ja ohut – saisi olla runsaammin kuohkeutta. Reilusti parempi kuin edellinen.




Great Divide Yeti Imperial Stout - Chocolate Oak Aged, 9,5%

T: Selkeästi kuivempi ja yrttisempi tuoksu kuin edellisissä. Kuivaa erittäin tummaa kaakaoisuutta ja kuivaa humalaa. Lämmetessä antaa maltaista ja kuohkeampaa tummaa suklaisuutta ja kermaisuutta. Humala on tässä tumman kaakaon kanssa aika hallitseva.

M: Makuprofiili on kuivahko ja paahteinen. Voimakasta hyvin tummaa suklaata ja tummaa raakaa kaakaomaisuutta. Suutuntuma on kuiva ja typistävä. Jälkimakuun jää mausteinen yrttisyys, humalaa ja vahvaa kaakaota. Jättää suun miedon kitkerän kuivaksi.




Great Divide Yeti Imperial Stout - Oatmeal, 9,5%

T: Kylmempää rusinaisuutta, jossa mietoa alkoholisuutta mukana. Olen aistivinaan myös vähän metallisuutta. Imelyyttä ja makeaa lakritsisuutta. Mustajuuri tulee mieleen. Muistuttaa jonkin verran belgityylistä aromimaailmaa.

M: Maussa on yrttistä makeutta. Paahteisuus on keskiasteista ja sen mukana tulee reilusti rusinaista hedelmäisyyttä. Humalan katkeruus tulee loppua kohden esille. Jotenkin ohuen tahmea stout... ehkä ei niin stoutmainen. Ei sytytä.



Top-3 Amager vs. Great Divide:

1. Great Divide Yeti Imperial Stout - Chocolate Oak Aged
2. Amager King Of Kentucky
3. Great Divide Yeti Imperial Stout


18 maaliskuuta 2015

Sherrysaarna ja Dos Cortados Palo Cortado 20 años (Williams & Humbert)

Sherry on maailman hienoimpia ja makurikkaimpia viinejä, mutta silti sen suosio on hiipunut melko pieneksi. Lueskellessa keskustelupalstoja, törmäsin useampaan otteesen ongelmaan, joka yhdisti monia kommentoijia. 

"Onpa äklömakeaa", "Hyi kuinka kuivaa", "odotin enemmän makeutta", "hieman kuin olisi vähemmän makeaa"..... jne jne. Luulen, että yksi syy miksi sherry ei nykyajan ihmisille maistu on se, että on lähdetty liikkeelle väärällä asenteella, tai ainakin on valittu sattumoisin itselle sopimaton sherrytyyli. Mietitään tämä esimerkiksi vannoutuneen viskiharrastajan silmin. Viskimies tykkää kypsytyksen tuotoksesta, eli raaka viinamaisuus ei toimi. Viski on aina kuivaa sillä siihen ei synny luonnostaan sokereita, eikä sitä siihen lisätä (onneksi). 

Näin ollen voisin kuvitella, että viskimiehen sherry olisi Oloroso tai Palo Cortado. Ei siis ole ihme, jos mennään ja ostetaan Alkosta 200g/l sokeria sisältävä halpa Cream-sherry ja todetaan sen olevan äklömakeaa. Ei se mitään, annetaan vielä yksi mahdollisuus sherrylle ja ostetaan se 25e maksava puolikas pullo Pedro Ximenez -sherryä. Kotona taas naama irvessä todetaan, että ei näistä sherryistä ole mihinkään, kun ovat yhtä sokerisiirappia. 

Mitä?! Tyypillisessä PX-sherryssähän ei olekaan kuin 300-500g/l sokeria, joten miten se voikaan olla makeaa? Siis puolet litrasta sokeria! Onko tuo sittenkään ihme jos se sherry on makeaa, kun on tottunut siemailemaan tislettä, jossa sokeria on 1g/l. Toiset taas sattuvat aloittamaan Fino-sherryllä. Tämä hyvin kuiva ja miedon hiivainen sekä jokseenkin valkoviinisen hapokas viini ei ehkä ole paras vaihtoehto, jos esimerkiksi et siedä valkoviinejä tai kuohuviinejä. Naama vääntyy melko helposti norsun ******* yliampuvasta kuivasta hapokkuudesta. 

Williams & Humbertin bodega. Kuva: Williams & Humbert

Summa summarun, koska sherryjä on kaksi eri päätyyliä, kuivat ja makeat, olisi hyvä tutustua sherryn alkeisiin ja aavistuksen verran tutkia mitä se Amontillado, Palo Cortado, Fino ja Oloroso oikein siinä pullon etiketissä möllöttää. Kaikki sherryt eivät ole jäätelökastikkeina toimivia Pedro Ximenezejä. Hyvin osviittaa antaa sokeripitoisuus ja viinin hapokkuus, joista esimerkiksi Alko antaa sokeripitoisuuden tiedot sivuillaan ja myymälöissään. 

Jos sherryn sokeripitoisuus on 20-40g/l, niin voin melko varmasti luvata sherryn olevan jo kohtalaisen makeaa (ei äklömakeaa). Äklömakeus liikkuu omalla kohdallani siellä yli 250g/l. Olorosojen kohdalla olen huomannut omalle makuaistilleni sopivan sellaisen 20-100g/l sokeripitoisuuden. Toki riippuu tilanteesta, mutta tuo on sellainen skaala, jossa ei mennä hutiin. Jäliruokaviininä toki menee pienissä määrin PX-sherry, varsinkin kun on kyseessä iäkkäämpi sellainen. 

Sherry on upea viini, josta löytyy sopiva kumppani lähes mille tahansa ruoalle. Kaiken lisäksi sherry on aivan naurettavan halpaa siihen nähden kuinka monipuolinen juoma on kyseessä. Vai saatko mitään muuta keskimäärin 30 vuotta kypsytettyä viiniä, viskiä, tai rommia alle 40e pullo? 

Jos kiinnsotuit aiheesta, suosittelen hakemaan lisätietoa internetin syövereistä. Parhaat tietolähteet löytyy espanjaksi, mutta ei hätää, mushimalt on koonnut runsaista lähteistä oleelliset asiat yhteen kirjoitukseen, suomeksi. Pääsin kesällä 2014 jopa haastatteleemaan muutamaa sherryalan ammattilaista ja kuten moni teistä tietääkin, parhaat infot saa yleensä tekemisen kohteissa. Mushimaltin kevyen ja helpon sherrykatsauksen pääset lukemaan täältä: Vinos de Jerez – katsaus sherryihin


Nyt maistelussa on jälleen sherry joka on tyyliltään Palo Cortado. Viimeisin maistamani pullo oli González Byassin Apostoles Palo Cortado Viejo 30yo, joka oli todella maukas sherry. Ehkä vähän makean puoleinen Palo Cortadoksi. Nyt ollaan siellä kuivemmassa päässä tämän Williams & Humbertin Dos Cortadosin kanssa. Tämän sherry on valmistettu täysin Palomino-rypäleistä ja sen sokeripitoisuus on 4-6g/l, joten kuivasta viinistä on kyse. Koska kyseessä on Palo Cortado, niin voitaisiin odottaa hiivaista hapokkuutta sekoitettuna kypsempiin tummiin hedelmiin ja pähkinään. Viinillä on VOS-merkintä, joka tarkoittaa, että tämä saca (tynnyristä ulos otettu viinierä) on kypsytetty keskimäärin 20 vuotta solera-järjestelmässä. 

Pullotteen nimi tulee valmistuksesta: Palo Cortadon (leikattu keppi) tynnyrit on merkattu perinteen mukaan poikkiviivalla jonka päälle vedetään ristikkäisesti toinen kenoviiva. Tämä toinen poikkiviiva vedetään siis yleensä siinä vaiheessa, kun viini "tuomitaan" Palo Cortado kypsytykseen. Tällöin viini väkevöidään 15%:sta 17,5%:iin, jotta hiivakukka kuolee lopullisesti ja viini ei pilaannu. 

Joskus viiniä väkevöidään vielä myöhemmin uudestaan, jolloin alkuperäisen kenoviivan päälle tehdään vielä yksi leikkausviiva. Tällöin viiniä voidaan kutsua myös nimellä Dos Cortados (kaksi leikkausta). Siis viiniä on leikattu kaksi kertaa alkoholilla, jolloin lopullinen alkoholipitoisuus on yleensä vahvempi, 20% tietämillä. 

Pullotteen vanha etiketti

Dos Cortados Palo Cortado 20yo (Williams & Humbert), 20,5%

T: Hienostunut hyvin olorosomainen tuoksu, jossa kuiva paahtunut tammitynnyrisyys on selkeästi läsnä. Pähkinäisyyttä ja kuivattuja hedelmiä. Taustalta ja syvemmältä löytyy Fino-sherrylle ominaista happamuuta ja mietoa hiivaisuutta. Ikään kuin tuoreampaa kirpeämpää hedelmäisyyttä. Lämmetessä tuoksun piirteet leviävät ja voimistuvat. 

M: Kuiva alusta loppuun niinkuin olettaa saattoi. Mutta tässä on aika upeasti oloroson tammisempia ja suolapähkinäisempiä piirteitä, jotka sekoittuu hyvin mietoon Amontillado-hapokkuuteen. Hiivaisuus on enemmän jälkimaussa mukana - hyvin miellyttävällä tavalla. Oikeastaan alkumaku tuo enemmän Amontilladon/Finon fiiliksiä ja keskivaiheilta loppuun tulee oloroson mausteisempaa toffeepähkinäisyyttä, mokkaisuutta ja tammisuutta. 

Tämä on lajissaan minulle erittäin sopiva Palo Cortado. Ehkä siksi, että tämän luonteessa on enemmän Olorosolle ominaista aromimaailmaa kuin kuivalla ja kirpeämmällä Amontilladolla. Kuitenkin la florin (hiivakukan) aromikkuus on myös osittain läsnä. Ylipäänsä "raskaamman" Palo Cortadon erottaminen kevyemmistä Olorosoista on melko vaikeaa, ja monesti eroja voi olla vaikea havaita. Päätöksen jaottelusta tekee aina kellarimestari. 



p.s. Williams & Humbert valmistaa myös rommia nimeltään Dos Maderas P.X. Tämä rommi viimeistellään näissä Dos Cortados- ja Don Guido -sherrytynnyreissä. Don Guido on vastaava sherrypullote kuin Dos Cortados, mutta on tyyliltään Pedro Ximenez -sherry.

17 maaliskuuta 2015

Sierra Nevada Narwhal Imperial Stout (2013)

Tampereella maistettu Foundersin Imperial Stout jätti niin syvän vaikutuksen, että näin jälkikäteen piti kotona kaivella kaappeja ja tutkia mitä vastaavanlaisia oluita voisi kellarista löytyä. Ei ollut Foundersia (eikä pikaisesti olutkaupoistakaan löytynyt), mutta kilpailevan panimon vastaava olut kyllä löytyi.

Sierra Nevadan Imperial Stout tuli ostettua Ruotsista (vihteeksi) joskus 2013 joulun liepeillä ja siitä asti se on saanut kypsyä kellarin uumenissa. Founders oli hanasta (ja oletettavasti melko tuore), joten ei aivan samalla viivalla olla, mutta molemmat panimot ovat yhdysvaltalaisia ja kummatkin on rehtejä Imperial Stouteja.

Sierra Nevada Narwhalista löytyy Pale-, Chocolate-, Honey-, Carafa- ja paahdettuja ohramaltaita. Katkeruutta tuovat Magnum- ja Challenger-humalat ja valmistajan mukaan IBUja löytyy 60. Reseptiikkaa katsellessa huomaa, että hieman yksinkertaisemmalla linjalla on menty kuin Foundersin IS:n kohdalla, josta löytyy kymmenen eri mallaslajiketta. Foundersissa luotetaan myös eri humaliin (Nugget ja Perle) ja IBU-yksiköitäkin on kolmasosa enemmän (90). Annetaan kuitenkin oluen puhua puolestaan.


Sierra Nevada Narwhal Imperial Stout, 10,2% (2013)

T: Maltaisaa ja kevyen jauhoista suolaisuutta, jossa kaakao ja tumma suklaa on sopusuhtaisesti läsnä. Paahteisuus tuntuu miedon limppumaiselta ja siirappiselta. Ei niin aromikas ja makea kuin hiljattain maisteltu Foundersin IS.

M: Maku on kuivempi ja suolaisempi kuin odotin. Suutuntuma on kyllä hyvä ja etenkin ns. jälkituntuma jättää mukavan kermaisen ja maltaisen tuntuman suuhun. Tässä on tumman suklaan kitkeryyttä ja liitumaista (jep...) jauhoisuutta ja se pukee tätä. Alku on voimakkaamman tumman kaakaoinen, mutta jälkimakuun avautuu hyvin mietoa makeutta. Miedon suolainen kaakaojauhoisuus tuo jopa hieman savun aromia.

Selkeästi kuivempi, tumman suklaisempi ja raa'an kakaoinen IS verrattun Foundersin Imperial Stoutiin. Jää minun makumaailmassa selkeästi Foundersin jalkoihin. Jään tähän kaipaamaan täyteläisyyttä ja ripauksen makeutta. Tämä oli tyypillisempi IS.


15 maaliskuuta 2015

Bushmills 21yo, 40% (2014)

Irlantilaiset viskit saa jatkumoa, mutta nyt maisteluun otetaan välillä muutakin irlantilaista kuin Midletonissa tislattuja. Tämän nimen tuntee lähes jokainen, sillä Bushmills löytyy perusversiona lähes joka paikasta. Vai oletteko nähneet kapakkaa, josta Bushmills Originalia ei löytyisi?

Nyt ei kuitenkaan maistella peruskamaa, vaan lasiin kaatuu valikoiman lippulaivatuote, Bushmills 21yo, jonka tisle tislataan maailman vanhimmassa luvan saaneessa viskitislaamossa, The Old Bushmills Distilleryssä Pohjois-Irlannissa. Tämä ei myöskään ole blendi, vaan kyseessä on ihka oikea yksimaltainen irkku. Bushmillsin viskit ovat tislattu kolmeen kertaan ja perusvalikoimasta löytyy tällä hetkellä nyt maisteltavan lisäksi noin kuusivuotias Original (blendi), Black Bush (blendi, suuri osuus olorosotynnyreissä kypsytettyä viskiä), Irish Honey viskilikööri, 10-vuotias mallasviski, 16-vuotias mallasviski (oloroso- ja bourbontynnyreissä, sekä viimeistelty portviini-tynnyreissä).

Otsikon 21-vuotias mallasviski on kypsytetty kolmessa erilaisessa tynnyrissä; alkuun ex-bourbon- ja oloroso-sherrytynnyreissä, jonka jälkeen noin kahden vuoden verran madeiratynnyreissä. Viskiä tuotetaan pienissä erissä ja jokainen pullo on numeroitu. Myös pullotusvuosimerkintä löytyy pullosta. Nyt maisteltavan erän merkintä on 21818/2014.

Kuva: bushmills.com

Bushmills 21yo, 40% (2014)

T: Paksun oloinen tuoksu. Mausteisuus tulee paahdettuna sokerisuutena ja hieman pistävinä keltaisina hedelminä. Iäkkäämmän ex-bourbontynnyrin vaniljaa ja pehmeää tammisuutta. Maltaisuus tulee hunajan kera. Tuoksu on laadukkaan oloinen ja tästä huomaa iän tuomaa syvyyttä. Pidemmän lasiajan jälkeen paahteisuus lisääntyy ja löytyy suklaisia ja kuivien hedelmien piirteitä (oloroso-sherry). Hieno tuoksu.

M: Makean minttuista öljyisyyttä, joka saa hieman metallisen mineraalista piirrettä mukaansa. Hunajaisuus ja paahtunut sokerisuus miellyttää. Rauhallinen ja pehmeä, muttei lainkaan vetinen, pikemminkin kermainen. Ikä tuntuu myös makumaailmassa. Aromeja aukeaa alusta loppuun. Alhaisemmasta alkoholipitoisuudesta huolimatta hyvin ytimekäs ja yllättävän intensiivinen.

Kuva: masterofmalt.com

13 maaliskuuta 2015

Pikkuterveiset Tampereelta @ Konttori

Työmatkailun ohella tuli taas ulkopaikkakuntaan tutustumista ja mitenkäs muuten kuin olutravintolan merkeissä. Edellisestä Tampereen ravintolakatsauksesta on lähes vuosi, joten kiva päivittää hieman paikallisraflatietoutta. Nyt tosin taas hieman rajoittaa, joten tällä kertaa paikaksi olin päättänyt etukäteen Hotelli Ilveksen vierestä Konttorin.

Konttori sijaitsee osoitteessa Verkatehtaankatu 5, joka on melko lähellä Tampereen keskustaa kuten edellisen vierailun ravintolat. Olen käynyt Konttorilla kertaalleen jo aiemminkin, mutta blogiin en ole raapustanut vielä muistiinpanoja. Paikka on kohtalaisen kokoinen ja oikein viihtyisä punatiilisine seinineen. Rauhallinen tunnelma ja sopiva valaisu. Ei ruoan hajuja, joka joissain paikoissa saattaa olla hyvinkin häiritsevää.


Hyllyillä lepäilee useampi kymmen viskiä, joista pikakatsaukseltaan ei löydy mitään turhan hienoja, tai harvinaisia pullotteita. Muutama IB-pullote kuitenkin iskee heti silmään, joten näistä on hyvä kokeilla pari. Olutpuolella on jo hieman enemmänkin valinnanvaraa ja tiskeiltä löytyy selkeän yksinkertaiset ja ajantasaiset listat, joista olutvalikoimaa voi pähkäillä. Nettisivuilla toki myös samat valikoimat, joten jo kotoakäsin voi tarkastaa mitä mieli halajaa. Näin äkkiseltään heittäisin, että melkolailla sadan kieppeillä on olutvalikoima. Maistellaanko?

Founders Rübaeus, 5,7%, tuoksussa on runsaasti vadelmamehuisuutta ja sokerisuutta. Ei mitenkään hapan, mutta pientä kirpeyttä tulee vadelmista. Olutmaiset piirteet hukkuu melkolailla kokonaan ja kaipaisin tähän hienoisesti jenkkihumalaa. Maku on tuoksun lailla makea ja mehuinen. Ei kuitenkaan niin marjaisa kuin tuoksu antaa ymmärtää, mutta ollaan melko lailla jo siideri/lonkeromaisessa makeudessa ja hedelmäisyydessä. Päiväys onkin jo hiljattain mennyt (2.3.2015). Ehkä menettänyt jo särmäänsä. Tältä panimolta odottaisin parempaa.




Bunnahabhain 2000/2011 10yo, Cask #948, 59,8% (Adelphi), tuoksussa voimakasta tummaa sherryisyyttä, josta pilkahtaa robusti moottoriöljyisyys, runsaasti nahkaisia kuivia sävyjä ja mustaviinimarjaa. Iän huomaa tuoreena marjaisuutena, joka tuo myös aavistuksen terävää fiilistä. Turvetta tästä ei meinaa irrota, mutta tiettyä maanläheisyyttä kyllä on läsnä.

Maku on kivan monipuolinen ja räväkkä. Mineraalisuus tuo metallisuutta ja sulolaisuutta ja tähän sekoittuu mieto turpeisuus, sekä vahva kuivattava sherry. Tämän robusti sherry tuo mieleen juuri hiljattain maistetun Hand Filled Bowmoren tynnyristä #23. Samankaltaista jämäkkää sherryisyyttä, jossa tumma suklaa, kaakao, kahvi ja nahkaisuus on herkullista. Loppusilaus on lääkemäinen. Tämä on kyllä todella hyvä kymppivuotias.



Jo matkalla Tampereelle teki mieli tummaa herkullista stoutia, joten syrjähyppymarjapommin jälkeen piti korjata tilanne. Listoilta valikoituikin hanasta löytynyt Founders Imperial Stout. Tämä oli juuri se mitä halusin. Tuoksu oli hyvin tasapainossa, pehmeän suklainen ja keskiasteisen paahteinen. Kaunis. Erittäin herkullinen vaahto, joka houkuttelee siemaisemaan. Kuin espresso Italiassa.

Mahtavan samettinen ja kuohkea tumman suklainen suutuntuma. Kerrassaan upean tasapainoinen. Niin täyteläinen, että en kyllä paljoa lisättävää keksi stoutiin. Jälkimaussa tummaa kaakaota, ripaus lakritsia ja paahdettua maltaisuutta. Muscovadosokeri tulee mausteisesta makeudesta mieleen, joka on sopivalla tasolla. Nyt päästiin siihen Foundersin tasolle. Todella hyvä stout. Hymynaama!



Tämän kylkeen otin viskin tislaamolta johon en liiemmin ole vielä tutustunut. Linkwood 1990/2014 24yo, cask #3542, 57,9% (Adelphi), joka oli tuoksultaan lämpimän toffeinen, kinuskinen ja nougatmainen, jonka seassa omenainen ja hunajamaltaista tunnelmaa. Miedosti sellaista käyneiden hedelmien tuoksua, joka hieman rokottaa kokonaisuutta. Maussa on iän tuomaa täyteläisyyttä ja vanhaa tunkkaista tammitynnyriä. Mustaherukkaa ja vaniljaa, jonka seassa hieman kuivattavaa tanniinisuutta. Maltaisuus, joka on ns. iäkkäämmän oloista kuin mitä nuoremmissa pullotteissa on tapana olla. Kiva kanervaisuus jälkimaussa ja jotakin japanilaisten viskien tyylistä kukkaisuutta. Tämän maku oli paljon parempi kuin tuoksu. Ei kuitenkaan jätä wau-fiiliksiä.



Tämän jälkeen vielä yksi Adelphin pullote, jotta sai sopivasti hattutempun täyteen. Glen Garioch 1990/2010 20yo, Cask #2691, 54,9%, Tuoksussa löytyi tyypillistä appelsiinistä, persikkaista ja toffeista kermaisuutta. Uuniomenaa ja uunibanaania. Öljyinen ja kinuskinen tuoksu. Maussa appelsiininkuorta, persikkaa ja kermaista alkufiilistä, joka muuttuu öljyisäksi ja täyteläiseksi maltaisuudeksi. Mausteisuus tuo mieleen korianterin ja maustepippurin. Hedelmäfudge (appelsiini ja persikka) kuvaa tätä hyvin. Tämä oli keskivertoa maukkaampi.



Loppuun laitetaan vielä kuvapankin muodossa hinnastoja ja tarjontaa.