08 maaliskuuta 2015

Bowmore kotitasting 3/2015

Kun nyt Bowmoren makuun pääsi viimekertaisessa tusinatastingissä, niin miksi ei jatkaisi samalla linjalla. Itseasiassa tämä oma kotitasting oli alunperin tarkoitus pitää juuri edellisen tastingin tilalla, mutta sen verran houkutteleva kattaus tuli tarjolle, ettei voinut olla menemättä. Nyt laseihin on kaadettu hieman sekalaisempi kattaus, sillä valintakriteerinä oli pelkästään Bowmore.

Kolmen kaverin kesken löytyy maisteltavana muutaman Bowmoren oman (OB) pullotteen lisäksi indie-puolelta muutamat pullotteet. Mikään ei ole kallis ns. harvinaisuus, vaan kaikkia näitä saa tällä hetkellä kohtuu hintaan markkinoilta. Poikkeuksena toki Devils Casks, joka ei ole enää kohtuuhintainen.




Bowmore 11yo 2001/2012, 46,9% (Sansibar)
Sansibar on yksi The Whisky Agencyn pullotesarja. Tämä pullote on refill-sherrytynnyristä, josta irtosi 263 pulloa.

T: Pölyisen tunkkainen. Tuntuu enemmän ex-bourbonin aromeja kuin sherryä. Nuori mallas sopii melko puhtaaseen savuun. Pientä punaviinimarjaisuutta. 

M: Maussa huomaa refill-sherryn tuomaa pyöreyttä ja mietoa makeutta. Vaniljaisia ja miedon toffeisia vivahteita. Turpeisuus on selkeää, ei jyrää. Ihan kelpo Bowmore.



Bowmore 2003/2014 ''Children of the Dramned'', 47.6% (The Whiskyman)
Tribuuttipullote Iron Maidenin kappaleelle? Ehkä. Kyllä. The Whiskymanin pullote, joka on kylmäsuodattamaton ja väriaineeton. Pulloja 183 kpl.

T: Puhtaampi ja sitruksisempi aromimaailma. Turve tulee jopa hieman ujommin ja mukana on puusavua. Nuoruus aika selvänä viljapölyisyytenä. 

M: Maku on samoilla linjoilla. Sitruksista ja turpeista kuivaa savua. Jättää suuhun hieman tammisen mausteisuuden. Jälkimaussa vaniljaa, sitruksia ja kuivaa tammisuutta. Raikas ex-bourbon kypsytetty, ei kovin erikoinen.



Bowmore 14yo, William Cadenhead, 46% (Cadenhead)
Cadenheadin pullote, joka on kylmäsuodattamaton ja värjäämätön. Tislattu 1998 ja pullotettu 2013.

T: Huomattavasti kirpeämpi ja jopa hieman saippuaisempi. Vihreä lehtimäisyys tulee myös esille. Raakaa vihreää omenaisuutta. Turve on aika piilossa. Tuoksultaan ehkä heikoin tähän mennessä. Kirpeä tuoksu.

M: Pehmeämpi ja kermaisempi kuin edelliset. Taitaa olla ikä tuonut lisäarvoa. Suutuntuma yllättää positiivisesti. Hunajaisuutta, vaniljaista tammisuutta, kypsää hedelmäisyyttä (omenaa ja sitrusta). Bowmorelle minun mielestä tyypillistä punaista marjaisuutta (karpalo, punaviinimarja). Positiivinenn yllätys.



Bowmore 14yo 1999 cask #347, Exclusive Malts, 54.5% (Creative Whisky Company)
CWC:n Exclusive Malts sarjan viski, joka on yhden bourbontynnyrin tuotos, tynnyrivahvuinen, värjäämätön ja kylmäsuodattamaton. Sarjaan valitaan vuosittain 24 tynnyriä pullotettavaksi.

T: Tässä on enemmän kypsemmän viskin aromia. Kuivaa vihreää lehtimäisyyttä, joka on jopa hieman kanervapensaan lehtisyyttä. Mietoa pistävää sitruksisuutta ja pehmeää vaahterasiirappisuutta. Yrttisyyttäkin kepeästi. Aika kiva tuoksu.

M: Nono. Tämähän potin räjäytti. Hienon intensiivinen ja pitkä maku. Vapauttaa vaniljaista mausteisuutta pitkään. Samaa kanervaisuutta kuin tuoksussa, jonka lisäksi mentholia ja eucalyptusta. Punaviinimarjaisuutta. Pitkä jälkimaku. Tämä oli hyvä.




Bowmore 15yo Darkest, OB, 43% (2014)
Tislaamon oma pullote, jonka ikämerkitty versio lanseerattiin vuonna 2007. Viimeistelty viimeiset kolme vuotta kypsytyksestään Oloroso-sherrytynnyreissä.

T: Tuoksu on hieman lässähtänyt. Sherry tuntuu myös jotenkin päälleliimatulta sokerisuudelta. Muistelin tämän olevan parempi. Paahdettua rypäleisyyttä ja miedosti toffeeta. Ei yllä nyt kovin korkealle.

M: Maussa sherry ei ole niin kerroksittain, vaan tulee aavistuksen tasapainoisemmin. Jokseenkin vetisen oloinen. Jälkimakuun jää suklaisuutta ja mokkaa, mutta kyllä tämä nyt jäi edellisten jalkoihin.




Bowmore 10yo The Devils Casks batch 2, 56,3%
Tämän maistelinkin juuri hiljattain. Hypeä nauttiva pullote, joka on kypsytetty kymmenen vuotta ensimmäisen täytön sherrytynnyreissä. 

T: Vahvan punaviinimarjaisen sherryinen ja turpeinen. Minusta tässä on kuitenkin kaikki sulassa sovussa. Kuivan nahkainen ja mokkainen.

M: Voimakas ja kuiva sherryisyys hallitsee. Mukana tulee turve ja marjaisuus. Kuivattuja hedelmiä ja mietoa mineraalisuutta. Jälkimaku kuivuu ja tuo nahkaisuutta, mokkaa ja suklaata.




Bowmore 18yo, OB, 43% (2014)
Tislaamon perusvalikoimaan kuuluva täysi-ikäinen. Lanseerattu samana vuonna (2007) kuin ikämerkitty Darkest.

T: Lääkemäistä mentholisuutta ja yrttisyyttä. Salmiakkia ja paahdettua tammea. Savu hyvinkin piilossa. Merellistä marjaisuutta.

M: Maussa herukkaa ja karkkimaista hedelmäisyyttä. Punaisia hedelmäkarkkeja. Turve tuntuu vasta jälkimaussa miedosti. Kohtalaisen pitkä hedelmäinen jälkimaku. Olen huomaavani jopa hieman laventelia. Toimii aika hyvin.



Viskien lisäksi nautittiin muutama olut. Porukka tykkäsi aika paljon Pyynikin käsityöläispanimon KDC #V****gate stoutista. Helposti olisi kuulemma menekkiä jos heiltä kysyttäisiin. Ja maistatin tätä sokkona. Tämän lisäksi maistui Rekolan Panimon Funky Luomu. Tämä oli mielestäni parantunut saatuaan lisäaikaa pullossa. Nyt tuntui happamuutta olevan hieman enemmän, samoin hedelmäisyyttä. Illan ensimmäisenä oluena (ennen viskikattausta) tämä oli oikeastaan aika hyvä. 

To Øl Garden of Eden ei pettänyt tälläkään kertaa. Onhan se kunnon hedelmäpommi, mutta minusta se toimii mainiosti. Tuoksu oli loistava ja maku kuin olisi hedelmäsalaattia popsinut ensin ja sen jälkeen kulauttanut ipaa kurkusta alas. Illan vieraat arvosti myös kyseistä olutta. 

Illan TOP-3:

1. Bowmore 14yo 1999 cask #347, Exclusive Malts, 54.5%
2. Bowmore 18yo, OB, 43% (2014)
3. Bowmore 10yo The Devils Casks batch 2, 56,3%

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti