31 lokakuuta 2017

Kotitasting sokkona: Johnnie Walker blendit

Johnnie Walker on maailman tunnetuimpia ja myydyinpiä blendejä. Silti eipä paljoa löydy arvoita oman blogini puolelta, vaikka onhan noita tullut maisteltuakin ajan saatossa. Herra Walkerin blendejä on kaiken lisäksi julkaistu iso määrä lisää viime vuosina, joista viimeisimpinä blenders batchejä ja Select Caskeja.

Koska tosiasia on, että kun kaapissa pursuaa pitkälle yli toista sataa single maltia ja useita laadukkaiksi todettuja blendejäkin, niin eipä kauheasti kiinnostanut lähteä ostelemaan kymmentä Walkerin blendiä kappiin, vaan laitettiin hynttyyt yhteen ja maisteltiin kaveriporukassa pienistä maisteluseteistä ko blendejä. Näitä settejä on saatavilla mm. lentokentiltä.


Maistelussa nyt Walkerin perusrangesta lähes ääripäät ja travel retail -myynnistä Explorers clubilaisia. Homma maisteltiin sokkona, eli ei ollut aavistustakaan mitä lasista löytyi. Itse asiassa en edes tiennyt mitä Walkereita oli maistelussa mukana, ennen kuin lopussa kaveri paljasti pullotteet. Alla pienet mietteet pullotteista, joissa otsikko toki lisätty näin raporttia varten. Hintahaitarihan on pullotteilla luokkaa 20-250€. Lisäilin osviittaa antavat nettihinnat otsikkoon sulkuihin.


Johnnie Walker – 1. The Gold Route (100€) vs. 2. Platinum 18yo (75€)

Tuoksultaan aika samanlaiset. Viljapölyä, keltaista kuivaa hedelmää, makeaa maltaisuutta ja hieman tummaa kuivattua hedelmäisyyttä. Ykkönen maistuu makean keltaiselle, eli makeaa keltaista hedelmää ja viljaa. Kakkonen on laimeampi ja vetisempi. Tylsiä molemmat, ykkösessä kuitenkin jotakin miellyttävää.


Johnnie Walker – 3. Gold label Reserve (50€) vs. 4. The Royal Route (150€)

Jahas. Onko näissä jotakin eroakin edellisiin? Samaa maltaisuutta, pistävää pölyisyyttä ja vaniljaa. Hyvin samanlaiset keskenään ja edellisten kanssa. Kolmonen on sokerisempi ja puhtaampi. Myös vaniljaisuutta enemmän.
Kolmosen maku on teräväjkö ja raaka. Tai laimea ja raaka. Nelonen on ensimmäinen, joka tarjoilee hieman intensiivisempää makua. Tässäkin silti jokin terävän pistävä komponentti, liekö se jyvä puskee läpi. Tällä hetkellä mennään järjestyksessä 4-1-3-2.


Johnnie Walker – 5. Black label (20€) vs. 6. Blue label 40% (200€)

Viitonen on kirpeämpi ja tuoreemman hedelmäisempi tuoksultaan. Kutonen taas samankaltaista pölyisyyttä ja mietoa pistelyä kuin 1-4. Vitonen menee taas välimaastoon. Muistuttaa ykköstä ja kolmosta. Jää kuitenkin selvästi näiden molempien alle ollen pliisumpi. Oisko tässä turpeista litkua seassa? Kutosessa enemmän sherryä, joka tuo ikääkin hieman. Jälkimakuun mennessä mukavaa kuivattua hedelmää. Nyt ollaan näin: 4-1-3-6-5-2


Johnnie Walker 7. The Spice Road (40€)

Tässä tuntuu jonkin verran savua ja turvetta, mutta ei paljoa. Kumiakin pukkaa vähän turhan paljon. Kertoneeko huonosta sherrytynnyristä? Maussa samaa kumia, liikaakin omaan makuun. Jälkimakua kohden makeaa imelää maltaisuutta, joka lipsahtaa makeutusainemaiseksi. Ylikäyneitä hedelmiä. Ei hyvä.




Oma paremmuusjärjestys arvosanoineen olisi oheinen:

1. The Royal Route 

2. The Gold Route 

3. Blue label

4. Gold label Reserve

5. Black label

6. Platinum 18yo

7. The Spice Road

24 lokakuuta 2017

Laitilan Kukko Portteri

Laitila lähetti tuotenäytteen uutuudestaan Kukko Portterista. Fantsyssä neljän pakkauksesssa (joka on muuten melko kätevä paketti) tuli siis neljä porteria ja esitteet oluesta. Esitteessä ja saatekirjeessä kerrotaan, että olut on itseasiassa vanha tuttu, joka näki päivänvalon jo kymmenen vuotta sitten. Kulkenut myös Kievariperheen nimissä ja nyt tekee paluun Kukkobrändiin. Tämä tulloo siis ainakin Alkoon, sillä vahvuutta on 6,5%.

Kirjeessä kerrtoaan myös kultamitaleista ja palkinnoista, mutta mennyt on mennyttä, nyt tässä arviossa lähdetään liikkeelle puhtaalta pöydältä. Kyseessä on Laitilan mukaan pintahiivaolut, balttiporter tyyliltään. Tummia maltaita ja humalina saklalaista ja tsekkiläistä humalaa (Magnum ja Saaz).



Laitilan Kukko Portteri, 6,5%

Tuoksussa tummaa hieman lakritsista maltaisuutta, jossa jotakin miedosti pistävää jauhoisuutta. Olisiko palanut jauho oikeanlainen kuvaus? Ei kuitenkaan häiritse. Alla pehmeämpää kaakaota ja tummaa suklaata. Tuoksuna kuivan tumma ja maltainen.

Maussa raakaa tummaa suklaata, paahdettuja vehnäjauhoja ja hieman palanutta tummaa kahvia. Katkeruutta löytyy mallaspuolelta, joka kuivattaa lakritsisen jauhoiseksi tuntumaksi. Maltaisuutta reilusti. Suutuntuma keskitäyteläinen ja riittävän paksu. Hiilihapotkin sopivalla tasolla. Omaan makuun hieman liian kuivan paahtunut, mutta se on vain minun mielipiteeni.


22 lokakuuta 2017

Alkosta: Fuller's Past Masters 1905 Old London Ale

Pari uutuutta tältä huippupanimolta ilmaantunut Alkon valikoimiin. Maistoon halvempi, 5,4€ maksava strong ale. Katsotaan jos maistoon eksyisi lähes kympin maksava IIPA samaiselta panimolta lähiaikoina.

Past Masters .sarjaan kuuluva 1905 Old London Ale on kyseisessä sarjassa jo kahdeksas olut. Sen sielu perustuu nimestä löytyvään 1905 vuoden reseptiin. Epic Ales from the Fuller's Brew Book. Näinhän se meni, eli panimon reseptikirjaan on koottu vuodesta 1845 lähtien kaikki reseptit mitä eri oluissa on Griffin Breweryllä käytetty.

Nykyinen panimomestari John Keeling loi tämän Past Masters -sarjan, jossa käytetään tämän kirjan vanhoja reseptejä. Oluet on tehty mahdollisimman tarkasti jäljittäen kyseisen ajan metodeja ja aineksia.


Fuller's Past Masters 1905 Old London Ale, 7,9%

Tuoksu on makean maltainen, mantelinen ja pähkinäinen. Miedosti paahteisuutta ja karamellisuutta. Humalan katkeruus tulee esille jo tuokussa ja se on yrttistä, sekä miedon greippistä. Lämmetessä leipäisyyttä ja yrttisyyttä lisää.

Maussa on makeahko maltaisuus, joka ei kuitenkaan ole mitään sokerisuutta. Makeaa leipää, kuivaa pähkinäisyyttä ja mantelisuutta. Yrttisä katkeruus velloo melko alusta loppuun jättäen yllättävänkin katkeran kitkeryyden. Tätä tasapainoittaa makea maltaisuus. Huomattavasti jälkikarvaampi kuin monet muut Fullersit joita olen maistanut. Katkeruus muistuttaa jotenkin Camparia. Ei pääse parhaiden joukkoon omissa kirjoissani.


12 lokakuuta 2017

Livearvio: Glenfarclas The Family Cask 1995, 60,1%, Cask #6778

Pistetään vielä toista perään. Nyt piiiiiiiitkästä aikaa Glenfarclasin hifististä tuotantoa (mitä?), eli Family Cask -sarjaa. Näitähän on nykyään jatkettu melko pitkälle, löytyy paljon uusia "painoksia", eli alkuperäinen sarja on saanut runsaasti uusia pullotteita.

Nyt Oluthuone Leskisessä oluella ja kyytipojaksi tämä 1995 tislattu perhepullote, joka on päässyt pulloot joskus 2010 liepeillä. Sarjassaan kuudetta tuotantoa. Kuten väristäkin huomaa, niin sherryllä vahva osa. Ei tietenkään värejä seassa, vaan sitä itseään. Alkoholiprosentit tiukkaana yli 60. Joskus saanut noin 200€ hintaan, nykyään alkaa olemaan hinnat tyypillisen kalliilla tasolla... (irtoaakohan alta 250 nämä enää juurikaan...).


Glenfarclas The Family Cask 1995, 60,1%, Cask #6778 (Release VI)

Tuoksu on vahvan sherryinen, kuiva sellainen. Skidisti kumisuutta, joka kertonee olorososta. Tämä on tosin melko tyypillistä näin vahvalle sherryviskille, kun on kyseessä kuiva sherry. Veden kanssa avautuu ja antaa kuivaa hedelmäisyyttä ja tiukkaa nahkaisuutta. Jotakin lääkemäistäkin seassa.

Maussa ilman vettä tiukkaa sherryä, joka melko kireän oloisena. Aavistus kuivaa kumisuutta ja makeahkoa luumua. Veden kanssa nahkeaa hedelmäisyyttä, jossa hyvin tummaa piirrettä. Glenfarclasin tyyliin tiukkaa sherryisyyttä, joka on aika armotonta. Kestää aika hyvin vettä, joka tosin kuivattaa melkoisesti viskiä. Jälkimaussa vahvaa kireää sherryisyyttä. Kyllä tämä hyvä on, mutta melko vaativa ja kireä.


Livearvio: Highland Park Valkyrie (Alkostakin)

Juu nii, livearvio ihan hatusta temmattu, koska arvio pukkaa suoraan baarista. St. Michaelissa ollaan Oulussa, läppäri nenän edessä ja lasit sivussa. Valikoimaahan täällä on muille jakaa. Kivasti löytyy viskilistat, jotka on ainakin melkein ajan tasalla. Olisin valinnut Macallanin 18yo Sherryn, mutta koska pullo oli kuivunut pois, niin lasiin HP:n uutuus.

Highland Park Valkyrie on kait jollakin tasolla Dark Originsin korvaaja. En tykännyt DO:sta, joten ei ollut suuresti odotuksia tätä uutuuttakaan kohtaan. Se on kuitenkin saanut jonkin verran kehuja, joten piti maistaa. Viking Legend -sarjaan kuuluva pullote löytyy myös Alkon hyllyiltä hintaan 69,85€.


Highland Park Valkyrie, 45,9%

Tuoksu on kumisen puolella, sitä samaa sherrykumia kuin Dark Originsissa, mutta ei ihan niin vahvasti. Ollaan siis sellaisessa kevyen olorosomaisessa pyyhekumissa. Ajan kanssa tämä kumisuus onneksi aika hyvin kaikkoaa ja päästää kivasti kuivattuja tummia hedelmiä ja mokkaisuutta. Ei lempparini, mutta parempi kuin DO.

Maussa samaa "vikaa". Eli itse kyllä löydän hieman kumisuutta, mutta ollaan kuitenkin paremmissa oloissa kuin DO. Makeahkoa luumuisuutta, mokkaa ja miedosti nahkaisuuttakin. Puolimakea olemus. Sellaista HP:n ominaista kanervaisuuttakin löytyy. Myös HP:n turpeisuutta, mutta ei sitä ihmeemmin silti ole. Parempaa kaikella saralla kuin Dark Origins, mutta silti tässä on "liikaa" yhtäläisyyksia minulle DO:n kanssa, jossa se sherryprofiilin kumisuus häiritsee.


06 lokakuuta 2017

Alkosta: VASP Prykmestar Savukataja

Tässä olut, joka on jäänyt harmillisesti pimentoon blogini puolella. Tätä on tullut silti useampaan otteeseen nautittua, se on löytynyt Alkon vakiovalikoimista ja tovin. Hintaa puolen litran pullolla on 7,35€, joka ei ole tämän tasoisesta (ja vahvuisesta) oluesta mahdoton hinta.

Tyyliltään ilmeisesti savuoluiden alla, tumman maltainen ja nimensä mukaan katajalla ryyditetty olut. Prykmestar Savun isoveli, jossa savumaltaat ja kataja ohjaavat tietä. Valittiin aikanaan (2009) HBF Vuoden Olueksi. Kypsytys vie noin 3kk ajan. Klassikon maineeseen kuuluisi tämä olut, ellei jo ole.


Vakka-Suomen Prykmestar Savukataja, 9%

Tuoksu on lämpimän maltaisen savuinen, miedosti makeahko, hieman imelä ja katajainen. Tummaa paahdetta kevyesti. Mallas, savu ja katajaisuus sovussa keskenään. Tasapainoinen ja hyvinkin kutsuva tuoksu.

Maussa alkumetreillä maltainen savuisuus, joka muistuttaa tyypillisestä savumaltaisuudesta oluissa. Tämä on toki hyvä asia, ei päälleliimattua. Katajat alkaa tulla mukaan ennen jälkimakua. Melko pian tulee sokerinen imelä makeus mukaan, joka mielestäni ottaa jopa liikaa roolia. Sellainen kevyesti siirappinen elementti. Suutuntuma pehmeä matalahiilihappoinen ja runsas. Jälkimakuun jää kevyt makeus, vielä kevyempi katkeruus (katajainen) ja kevyt savuinen paahteisuus. Tämä on loistava olut muuten, mutta makeutta makeutta saisi olla vähemmänkin.