VYS Huomisen klassikot osa 26: Clynelish

Viskin Ystävien Seura järkkäsi maisteluillan Huomisen klassikot osa 26, jossa rivissä läjä epäseksikkäitä viskejä nimeltään Clynelish. Vaan viskin ystävää tämä kattaus kiinnosti, sillä Clyne on jäänyt turhan pienelle huomiolle omissa touhuissani.

Tasting järjestettiin tutussa Carelian kellarissa Manskun varrella. Osallistujia parisenkymmentä, ei ruuhkaksi asti. Clynelish ei siis ehkä kiinnostanut taaskaan niin paljoa, etenkään niin paljoa kuin sisarensa Brora. Alkuperäinen Clynelishin tislaamohan rakennettiin 1819 ja se toimi vuoteen 1967, kun uusi Clynelish rakennettiin viereen.

Vanha tislaamo avattiin jälleen 1969 Islayllä olleen kuivan kauden vuoksi ja se tuotti vahvasti turpeistettua viskiä aina 1972/-73 vuoteen saakka, jolloin Islayn tislaamot taas saivat rattaat pyörimään täyteen häkään. Vanha Clynelishin tislaamo nimettiin -nykyään kulttikuuluisaksi- Broraksi. Brorana se toimi vuoteen 1983, jonka jälkeen sen viskeistä on tullut katoava luonnonvara ja pulloistahan maksetaan tonneja.

Clynelish on ollut jo iät ja ajat Johnnie Walkerin tärkeimpiä komponentteja, sen viskistä isoin osa menee blendien sekoitteksi. Sen tisleille ominaista on kunnon vahamaisuus ja öljyinen puhdas kevyt maltaisuus. Kattauksessa oli tällä kertaa mukana kuvan mukaiset viskit, joista oheisia muistiinpanoja tuli merkittyä.

Clynelish Wilson & Morgan Barrel Selection 1989/2000 Sherry Cask, 46%

Tuoksu kinuskinen ja toffeinen. Miedosti fariinisokerinen. Oloroson paahteisuutta.
Suussa ihan mukavan tasapainoinen. 46% käy tässä hyvin. Sherry on kivasti rauhallista ja tulee esiin enemmän puolivälistä loppua kohti. Aika hieno tapaus 10 vuotiaaksi viskiksi, sherry on tässä kauniisti esillä, viemättä koko näyttämöä.

Clynelish Cadenhead's 1990 26yo Bourbon Barrel, 45,3%

Tuoksu selvästi entisestä bourbontynnyristä - vaniljaa, kirkasta sitruunaisuutta, mietoa saippuaisuutta. Hentoa maltaisuutta. Maku on pehmeän syvähkö, eli kirjoa kyllä löytyy. Syvempi kuin edellinen. Tässä ex-bourbon kypsytys on mukavan mallikkaasti esillä. Vahaisuuttakin kivasti. Edelliseen verrattuna syvempi, paksumpi ja muutoinkin erilainen. Vaikea päättää kumman ottaisin.

Clynelish Silver Seal 1996 17yo #2933, 51,9%

Tuoksussa edellisen kaltaista tuoksumaailmaa, mutta on pehmeämpi ja mielestäni mukavammim rauhallisempi. Hieman herukkaakin löytyy. Toki nuoremman maltainen alkuun. Maku sijoittuu edellisten välimaastoon. Jää alussa "tavallisemmaksi", räväkämpi, terävämpi ja yrttisempi, mutta ajan kanssa paranee huikeasti. Myös vesilisä tekee hyvää. Jälkimaissa antaa parastaan, herukkaa, sitruksia (pehmeänä), makeaa mallasta, kuivaa puuta ja lisää vihreää herukkaisuutta. Aika hyvä.

Clynelish Silver Seal 1993 19yo #7556, 53,5%

Tuoksu edellistä kirpeämpi ja kellarisempi. Eli hieman pölyisempi ja kylmempi. Enemmän tuoretta hedelmää. Maku edellistäkin intensiivisempi. Enemmän sherryä, enemmän tiukkaa hedelmäisyyttä, joka aavistuksen esteristäkin. Jälkimakuun mennessä aavistus saippuaista kirpeyttä, mallasta ja hieman vahaista hunajaa. Edellinen ehkä kivempi kuitenkin.

Clynelish Samaroli 1995/2008 Coilltean #6083, first fill sherry, 57%

Tämän tuoksu on omaan nenään paras. Tuntuu iäkkään monipuoliselta, vaikka ikää ei paljoa ole. Herukan lehteä, minttua, tummaa haaleaa sherryä, mieto paahteisuus. Alla raikkaampaa kirpeämpää hedelmää. Maussa hyvin kuiva ja kuivattava alussa, joskin loppua kohden jättää öljyisyyttä. Sherry todella nättiä ja laadukasta. Herukkaista sherryä, nice. Suklaata, mokkaa. Tasapainoinen, vahvasta sherryisyydestä huolimatta. Lakritsia... Vetää näistä omasta mielestäni selvästi pisimmän korren. Haluaisin tätä pullollisen, mutta hinnat huitelee useassa satasessa jo.

Paremmuus kaivettuna olisi järjestys tällainen:

1. Samaroli 1995/2008
2. Silver Seal 1996 17yo
3. Cadenhead's 1990 26yo
4. Wilson & Morgan
5. Silver Seal 1993 19yo

VYS kaapinsiivoustasting vol. 3 (sokkotasting)

Suostuin jälleen helpottamaan VYS:n kaappihuolia ja tyhjentelemään pullonjämiä pientä maksua vastaan. Tällä kertaa köyhdyin 30 euroa siitä hyvästä, että pöytään oli katettu sokkomaisteltavaksi kuusi eri viskiä.

Kyseessä siis kolmas järjestetty kaappisiivous, jossa kullekin osallistujalle (oli muuten paljon) oli katettu kuusi viskiä kahdella senttilitralla. Joukossa kaikilla sanottiin olevan jotakin spessumpaa ja tietenkin toisessa päässä peruskamaa.

Paikkana sama kuin viime vuonna, ravintola Carelia kellari Helsingissä Mannerheimintien kulmilla. Istumapaikat arvottiin tälläkin kertaa, eli astuessa kellariin korista lappu, joka arpoutui minulle numerolla 30... tai jotain. Maistelu oli tietenkin sokko, eli ei mitään vihiä mitä laseissa oli. Kevyet muistiinpanot tein alle ja lisäsin niihin pullopaljastuksen jälkikäteen otsikoksi paljastuneen viskin nimet.

Sample 1, Highland Park Einar
Tuoksu ainakin savuinen ja turpeinen. Hälvähdys kumia. Ensinenällä ei erityinen. Ajan kanssa makeampaa sherryä. PX? Maun perusteella savua ja olorosos a la kumi. Ei vakuuta lainkaan. Jälkimakua kohden paranee, mutta silti.

Sample 2, Lagavulin 16yo (OB)
Reilummin turpeinen ja likaisempi kuin edellinen. Tervaa, nokea, tuhkaa ja ruskean kuivahedelmäinen. Tämä on ihan kiva, vaikkakin hieman likainen. Tämä on vetisempi verrattuna muihin. Tummaa sherryisyyttä ja makeantuhkaista turvetta. Tämä ei erityisemmin nyt vakuuta. Hieman tylsä. Tuttu kylläkin....

Sample 3, Kilchoman Inaugural Release
Myös turpeinen, huomattavasti puhtaampi kuin edellinen. Oltaisiinko bourbontynskän tuotoksissa. Muistuttaa Kilchomania, mutta tuhkaisena. Maussa jotenkin keskitien kulkija. Paranee ajan kanssa. Myös makeaa savua.

Sample 4, Ardbeg Cadenhead 16yo 57% 1994/2010
Tämän on kivan puhtaan tervaisen makeaturpeinen. Ehkä nuori turvenuija puhtaalla ex-bourbon kypsytyksellä. Jep. Maku on hyvin tyypillistä Islayn tuotantoa. Kunnolla tervasavua ja nokea. Jotenkin muistuttaa Ardbegia. Makeaa savua. Tykkään paljon.

Sample 5, Burnside 27yo (Balvenie) Cadenhead Small Batch
Tämä poikkeaa kaikista edellisistä. Turve ei ole läsnä, tilalla herukkaa, viinimarjaa ja vaniljaa. Jotakin erikoisen vaniljaista. Maussa kevyesti laventelisuutta, kirpeyttä ja hento savu. Päärynää ja omenaa. Tätyy olla ex-bourbon kypsytys. Puhdas, kohtuu raikas.

Sample 6, Caol Ila 36yo Cadenhead 1980/2016 52,3%
Tästä tekee mieli sanoa että on paras tähän saakka. Jotain syvempää olemusta, hentoa turvetta, vaniljamakeutta, herukanlehteä. Maussa turvetta enemmän, makeaa kevyen tervaista vaniljaisuutta. Pitkä ja syvä jälkimaku. Turvetta on, mutta sen huomaa olevan jo iän taittama ja on jättänyt rauhallisen tervan, kuivan puhtaan tammisavun ja makeaa pastillia. Hieno viski.

Kuuden sokon paremmuusjärjestys: 

1. Caol Ila 36yo Cadenhead 1980/2016 52,3%
2. Burnside 27yo (Balvenie) Cadenhead Small Batch,
3. Ardbeg Cadenhead 16yo 57% 1994/2010
4. Kilchoman Inaugural Release

5. Lagavulin 16yo (OB)

6. Highland Park Einar

Mukava tilaisuus oli, paljon porukkaa, ei olisi haitannut vaikka olisi ollut hieman väljempääkin. Viskit sattui olemaan melko mielenkiintoisia, vaikka ei mitään jackpotteja. Mielenkiintoisimpana maistiaisena pidin oikeastaan Kilchomanin tuotetta, jota en aiemmin ollut maistanut, mutta olin halunnut maistaa.

Alkosta: Rousal Sour Apple Weisen

Hapanta vehnää? Kuulostaa pilalle menneeltä, vaan tässä tapauksessa keittoon on heitetty omenaa, joka tuo hapanta twistiä liemeen. Reseptiikasta ei liiemmin ole tietoa, paitsi toisella kotimaisella. Koska olen siinä kehno, en alkanut edes yrittämään referointia. Google.

Tämä omenavehnä löytyy Alkosta 6,9€ hinnalla, joka ei todellakaan ole edukas, mutta siitä huolimatta tarttui haaviin, koska sour. Muutenkin mukava pitkästä aikaa maistaa Rousalin tuotantoa.

Rousal Sour Weisen, 6,2%

Tuoksussa hapanta omenaista maltaisuutta, jossa kiva hiivatwisti mukana. On siis weizenin aromikkuutta ja luvattua omenaa. Aavistuksen käynytkin fiilis, mutta ei häiritsevästi. Saksalaistyylinen vehnähiiva tulee lasiajan jälkeen hyvin esille.

Maussa ens alkuun kivasti hyvin miedosti hapanta omenaisuutta, joka toimii kivasti hiivan kanssa. Tämän lisäksi hyvin kevyt vehnämaltaisuus ja hiivahedelmäisyys. Runko on tässä kuitenkin mennyt turhan vetiseksi. Hyvin kevyt olemus, joka kaipaa hieman "kunnon" vehnäoluen sameampaa otetta. Lisäksi puolivälissä makupalettia makumaailma hieman leikkautuu yksinkertaiseksi. Jälkimakuun jää miedon hapan omenaisuus ja kevyt bitterisyys.

Alkosta: Mallaskosken / Põhjala So Last Saison

Mallaskosken panimolta tuli uutuusnäytteitä, joista poimin tumman mielenkiintoisen saisonin ensimmäiseksi tutkailtavaksi. Paketissa oli tämän saisonin lisäksi Pitch Black Porteria ja Frost Bite Hobby Lageria, joista myöhemmin lisää.

So Last Saison on virolaisen Põhjala panimon kanssa tehty yhteistuotos, nimensä veroisesti tyyliltään saison, mutta eipä olekaan perinteinen tapaus, vaan musta sellainen. Keitossa on siis käytetty tummempia maltaita perinteisen saisonhiivan lisäksi. Nokkelimmat saattavat muistaa, että tummuus ei ole itselleni ipohin, apoihin, pilseihin yms. tuonut lisäarvoa, mutta katsotaan tämä tapaus. Tätä löytyy Alkossa 3,98 € 33cl pullolta.

Mallaskosken / Põhjala So Last Saison, 5,8%

Tuokussa on selkeä saisonille ominainen hiivaisuus, jonka seurana tulee marjaisuutta ja hyvin kevyttä paahteisuutta. Miedosti vaaleaa suklaata, omenaa, rypäleitä ja viljaisuutta. Tuoksu on melko raikas väristään huolimatta.

Maussa päästään myös saisonin makuun, kunnes mallas tulee mukaan. Maltaisuus on onneksi kohtalaisen tasapainossa eikä ota roolia. Marjaisuutta (sinistä sellaista), omenaisuutta, hiivan tuomaa purkkaisuutta ja kevyttä tummaa maltaisuutta. Miedosti kahvisuutta ja yrttisyyttä. Humalatkin aika hyvin kyydissä loppua kohden katkeruuttamassa. Ei tuo tummuus itselleni silti mitään eirityistä extraa tuo, mutta ihan ok tapaus.

Kotitasting sokkona: Johnnie Walker blendit

Johnnie Walker on maailman tunnetuimpia ja myydyinpiä blendejä. Silti eipä paljoa löydy arvoita oman blogini puolelta, vaikka onhan noita tullut maisteltuakin ajan saatossa. Herra Walkerin blendejä on kaiken lisäksi julkaistu iso määrä lisää viime vuosina, joista viimeisimpinä blenders batchejä ja Select Caskeja.

Koska tosiasia on, että kun kaapissa pursuaa pitkälle yli toista sataa single maltia ja useita laadukkaiksi todettuja blendejäkin, niin eipä kauheasti kiinnostanut lähteä ostelemaan kymmentä Walkerin blendiä kappiin, vaan laitettiin hynttyyt yhteen ja maisteltiin kaveriporukassa pienistä maisteluseteistä ko blendejä. Näitä settejä on saatavilla mm. lentokentiltä.

Maistelussa nyt Walkerin perusrangesta lähes ääripäät ja travel retail -myynnistä Explorers clubilaisia. Homma maisteltiin sokkona, eli ei ollut aavistustakaan mitä lasista löytyi. Itse asiassa en edes tiennyt mitä Walkereita oli maistelussa mukana, ennen kuin lopussa kaveri paljasti pullotteet. Alla pienet mietteet pullotteista, joissa otsikko toki lisätty näin raporttia varten. Hintahaitarihan on pullotteilla luokkaa 20-250€. Lisäilin osviittaa antavat nettihinnat otsikkoon sulkuihin.


Johnnie Walker – 1. The Gold Route (100€) vs. 2. Platinum 18yo (75€)

Tuoksultaan aika samanlaiset. Viljapölyä, keltaista kuivaa hedelmää, makeaa maltaisuutta ja hieman tummaa kuivattua hedelmäisyyttä. Ykkönen maistuu makean keltaiselle, eli makeaa keltaista hedelmää ja viljaa. Kakkonen on laimeampi ja vetisempi. Tylsiä molemmat, ykkösessä kuitenkin jotakin miellyttävää.

Johnnie Walker – 3. Gold label Reserve (50€) vs. 4. The Royal Route (150€)

Jahas. Onko näissä jotakin eroakin edellisiin? Samaa maltaisuutta, pistävää pölyisyyttä ja vaniljaa. Hyvin samanlaiset keskenään ja edellisten kanssa. Kolmonen on sokerisempi ja puhtaampi. Myös vaniljaisuutta enemmän.
Kolmosen maku on teräväjkö ja raaka. Tai laimea ja raaka. Nelonen on ensimmäinen, joka tarjoilee hieman intensiivisempää makua. Tässäkin silti jokin terävän pistävä komponentti, liekö se jyvä puskee läpi. Tällä hetkellä mennään järjestyksessä 4-1-3-2.

Johnnie Walker – 5. Black label (20€) vs. 6. Blue label 40% (200€)

Viitonen on kirpeämpi ja tuoreemman hedelmäisempi tuoksultaan. Kutonen taas samankaltaista pölyisyyttä ja mietoa pistelyä kuin 1-4. Vitonen menee taas välimaastoon. Muistuttaa ykköstä ja kolmosta. Jää kuitenkin selvästi näiden molempien alle ollen pliisumpi. Oisko tässä turpeista litkua seassa? Kutosessa enemmän sherryä, joka tuo ikääkin hieman. Jälkimakuun mennessä mukavaa kuivattua hedelmää. Nyt ollaan näin: 4-1-3-6-5-2

Johnnie Walker 7. The Spice Road (40€)

Tässä tuntuu jonkin verran savua ja turvetta, mutta ei paljoa. Kumiakin pukkaa vähän turhan paljon. Kertoneeko huonosta sherrytynnyristä? Maussa samaa kumia, liikaakin omaan makuun. Jälkimakua kohden makeaa imelää maltaisuutta, joka lipsahtaa makeutusainemaiseksi. Ylikäyneitä hedelmiä. Ei hyvä.

Oma paremmuusjärjestys arvosanoineen olisi oheinen:

1. The Royal Route 

2. The Gold Route 

3. Blue label

4. Gold label Reserve

5. Black label

6. Platinum 18yo

7. The Spice Road