08 marraskuuta 2017

Alkosta: Mallaskosken / Põhjala So Last Saison

Mallaskosken panimolta tuli uutuusnäytteitä, joista poimin tumman mielenkiintoisen saisonin ensimmäiseksi tutkailtavaksi. Paketissa oli tämän saisonin lisäksi Pitch Black Porteria ja Frost Bite Hobby Lageria, joista myöhemmin lisää.

So Last Saison on virolaisen Põhjala panimon kanssa tehty yhteistuotos, nimensä veroisesti tyyliltään saison, mutta eipä olekaan perinteinen tapaus, vaan musta sellainen. Keitossa on siis käytetty tummempia maltaita perinteisen saisonhiivan lisäksi. Nokkelimmat saattavat muistaa, että tummuus ei ole itselleni ipohin, apoihin, pilseihin yms. tuonut lisäarvoa, mutta katsotaan tämä tapaus. Tätä löytyy Alkossa 3,98 € 33cl pullolta.


Mallaskosken / Põhjala So Last Saison, 5,8%

Tuokussa on selkeä saisonille ominainen hiivaisuus, jonka seurana tulee marjaisuutta ja hyvin kevyttä paahteisuutta. Miedosti vaaleaa suklaata, omenaa, rypäleitä ja viljaisuutta. Tuoksu on melko raikas väristään huolimatta.

Maussa päästään myös saisonin makuun, kunnes mallas tulee mukaan. Maltaisuus on onneksi kohtalaisen tasapainossa eikä ota roolia. Marjaisuutta (sinistä sellaista), omenaisuutta, hiivan tuomaa purkkaisuutta ja kevyttä tummaa maltaisuutta. Miedosti kahvisuutta ja yrttisyyttä. Humalatkin aika hyvin kyydissä loppua kohden katkeruuttamassa. Ei tuo tummuus itselleni silti mitään eirityistä extraa tuo, mutta ihan ok tapaus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti