30 kesäkuuta 2016

Muistio Viking Grace ja Amorella 29.6.2016

Muistio päiväristeilyltä Turku–Ahvenanmaa–Turku reitiltä. Kävin muutama päivä sitten piknikristeilyllä Helsingistä M/S Gabriellalla, mutta kattaus oli laivalla niin tylsä viskien ja oluiden osalta, etten edes viitsinyt kirjoitella mitään muistiota itselleni. Reilu kuuden tunnin risteilyltä ei tarttunut yhtäkään viskiä / olutta mukaan. 

Nyt Turusta tehdyllä vastaavanlaisella risteilyllä asia oli kuitenkin toista luokkaa, joten pieni muistiokin on paikallaan. Lähdin Turusta M/S Amorellalla Ahvenanmaalle jolloin tietty laivan valikoima tuli koluttua läpi niin tax-freen kuin pubien osalta. Oikeastaan pubiosuus jäi tällä kertaa hyvinkin vaisuksi, koska lapset oli mukana, aikaa vähän ja autolla piti vielä ajella samana iltana takaisin Espooseen. 


Amorellan pubi oli sellainen kohtalainen plus -luokkaa. Muutama perusviski ja tyydyttävä valikoima olutta. Hanaoluisiin voitaisiin panostaa enemmän, nyt ainoa maistamisen arvoinen (ja oikeastaan ylipäänsä naukkaamisen arvoinen) oli Stallhagen Saison. Lapparia ja muuta bulkkia loput. Viskejä ei erityisemmin löytynyt maisteltavaksi, mitä nyt ne perus laivamyymälän ikämerkinnättömät. Ihan muutama parempikin löytyi, jotka ei nyt tosin jäänyt mieleen. 



Maistoin ainoana baariviskinä Hakushun 18yo, jonka maistosta olikin jo aikaa. Sehän maistui hyvältä, laadukkaalta ja rauhallisen tammiselta japsilta, jossa siis ne kukat, hedelmät ja lisäksi Hakushun hyvin mieto turveripaus. Tämä oli myynnissä myymäläpuolella 159€ hintaan. Ei poltellut lainkaan, sillä kaapista löytyy jo pullo kyseistä japanilaista. 

Tax-freessä maistoin myös hyllyiltä löytynyttä Glenfaclas Family Casks 2004/2015 Cask #1621, 63,4% (for Viking Line), joka oli tiukkaa tiukempi sherrylääkemonsteri. Sherryisyys oli hyvää ei-kumista makeampaa olorosotyyppistä sherryisyyttä, jonka mukana reipas lääkemäisyys ja yrttisyys. Vesilisällä sain maun huonommaksi, joten tällä kertaa pullo jäi hyllyyn 97,7€ hinnalla. 

Muutoin olisin varmaan tuota voinut ostaakkin, mutta tällä kertaa haaviin tarttui jenkkiviskiä – Colonel E.H. Taylor Single Barrel 50% 98€ hinnalla oli ohittamaton, koska olin suunnitellut tuon ostamista jo monta kertaa aiemmin (jopa hieman kalliimmalla), Vierellä ollut Small Batch jäi kuitenkin hyllyyn, vaikka pitkään mietin senkin ostamista. Ajattelin pidättäytyä kuitenkin paluumatkan Grace-ostoja varten. 

Amorellan jenkkejä
Laivamyymälän valikoima ei ollut mitenkään erityinen, mutta hieman piristävämpi näky Silja Linen laivojen hyllyihin tottuneelle. Muutamia IB-pullotteita, Vikin Line -pullotteita ja jopa ikämerkittyjä uutuuksia. jenkkiviskeihinkin oltiinpanostettu kolme kertaa enemmän kuin monilla muilla paateilla – nyt hyllystä löytyi jopa muutama ostettavakin erikoisuus. Balcones ja Buffalo Tracen Taylorit oli mukava törmäys. 

Lasivitriinissä oli tuttuun tapaan kallista, vaikka hinnat toki kilpailevatkin ulkomaanmarkkinoiden kanssa. Olutpuolelta ei myymälästä tarttunut mitään. Ei ainakaan osunut silmiini mitään eiryisen houkuttelevaa. Valikoimaa löytyi, mutta jätin hyllyyn. Kuvista ehkä saa bongattua jotakin valikoimassa olleita viskejä ja oluita. 





Paluumatkalla Ahvenanmaalta Viking Grace tarjoili laivamyymälän olutpuolella jo runsaasti valikoimaa, varsinkin kun vertaa mitä valikoima on myymäläpuolella taannoin ollut. Nyt tax-freetä koristeli useampikin hylly valinnanvaraa ja osassa ihan kohtalainen hintalappukin. En tuolta jaksanut kuitenkaan olutta lähteä raahaamaan, vaikka pari-kolme pulloa ostoskoriin päätyikin. 

Sen sijaan viskipulloon piti tälläkin laivalla tarttua, koska Eversti E.H. Taylor Single Barrel Bourbon sai kaverikseen E.H. Taylor Straight Rye viskin. Tämäkin lähti 98€ hinnalla. Gracen viskivalikoima sisälsi lähes samat kuin Amorella, mutta valikoima oli vielä laajempi. Enemmän IB-pulloja, enemmän kalliita vitriinipulloja ja enemmän kaikkea. Masiteltaviakin viskejä oli tarjolla, mutta ne olivat mielestäni hemmetin tylsiä (perus NAS-valikoima) ja lisäksi lähistöllä ei ollut ketään keneltä pyytää maistiaisia. Everstin lisäksi tartuin myös pulloon Niepoortin Colheita 2000 portviiniipulloon. 




Baaripuolella oluttarjonta oli myös sellaista ok+, mutta sama tarina hanaoluen puolella. Siis ainoa varteenotettava oli Stallhagen Saison. Vähän pelisilmää kiitos. Onneksi pullopuolelta löytyi kohtalaisesti tarjontaa, vaikka päivämäärät oli taas mitö oli. Ensimmäinen valinta oli Sierra Nevada Pale Ale ja se oli lähes juomakelvotonta. Enpä taaskaan huomannut tarkistaa päivämääriä ennen lasiin kaatoa. Tunkkaista, voihappoista ja väljää. 

Korjasin asian Sierra Nevadan Kellerweissellä (4,8%), joka onneksi oli täydellisessä iskussa. Oikein maukasd ja raikas, kunnon hefehiivalla. Purkkaa, neilikkaa, banaania ja ripaus mäntyistä humalaakin. Tämä oli niin jepa, että piti ostaa six pack baarista kotiin 13,2€ hintaan. Kyllä, baarista sai ostaa olutta kotia. Minimimäärä oli kuusi pulloa, mutta toki laatikonkin sai ostaa. Kuvasta voit bongata kilpailukykyiset hinnatkin. 











27 kesäkuuta 2016

Alkosta: Founders Sumatra Mountain Brown

Pitkästä aikaa minulle uusi olut tältä huippupanimolta. Ja mikä parasta, tämä tuli vielä Alkon tilausvalikoimaan 5,98€ hintaan. Ei halpa, mutta panimoltahan voi kyllä odottaa huippuolutta. Nyt tämän myötä Alkon valikoimista löytyy tällä hetkellä jopa seitsemän eri Foundersin olutta.

Uutuuden etiketissä kerrotaan kyseessä olevan imperial brown ale brewed with Sumatra coffee, eli melko tummissa fiiliksissä mentäisiin. Sopinee aika hyvin sateisiin kesäiltoihin. HBF2016 maistoin Foundersin Misty Mountain Hop Brown Alen, joka oli aika herkullinen reippaammin humaloitu brown ale. Nyt lienee luvassa rauhallisempaa meininkinä, jossa pähkinäisen maltaisuuden lisäksi on odotettavissa kahvin aromeja.

Olut kuuluu Foundersin "Specialty"-sarjaan ja panimon kotisivuilla kerrotaan sen siältävän mm. Chocolate-, Munich ja Caramel-maltaita, joiden lisäksi löytyy ohrahiutaleita ja Perle-humalaa. Kakun kruunaa sumatralainen kahvi Indonesiasta. IBUt panimon mukaan 40.


Founders Sumatra Mountain Brown, 9%

Tuoksusta huokuu kahvi, jonka mukana kevyt muscovadosokerisuus. Sokeriruokoisuus ja tumma suklaisuus sopii kivasti yhteen. Lämmetessä tumma suklaisuus muuttuu maitosujklaaksi ja maltaisuus tuo kevyttä paahdetta. Olen aistivinani kevyttä kuivaa humalaisuuttakin.

Maussa kahvisuus ei ole niin selkeänä kuin tuoksussa. Kevyt ruokosokerisuus, pähkinäisyys (sokerimanteleita) ja kuivempi suklaisuus näyttää alkumatkaa. Suutuntuma on hieman liian hiilihappoinen ja se rokottaa pehmeyttä. Kannattaa antaa lämmetä, sillä vasta lämpimämpänä täyteläisyyttä tulee lisää. Alkoholi pysyy kiitettävästi piilossa. Loppuun jää mukavan hento kahvisuus. Yllättävän helposti nautittava. Hyvä, mutta ei unohtumatonta.



26 kesäkuuta 2016

Tsekkiläistä viskiä – Hammer Head 23yo 1989

Hyppäys kekkoslov... Tsekkoslovakiaan, jossa otsikon viski sai alkunsa ennen Berliinin muurin romahtamista. Tislaamon nimi oli Pradlo Distillery, mutta itse viski tunnetaan paremmin Hammer Head nimeltä. Nimensä se on saanut maltaan jauhamisessa käytetyn vasaramyllyn mukaan (Hammer Mill).

Tämä on ensimmäinen Tsekkiläinen viski jota maistan. Välillä on ihan hyvä mennä etäälle omasta mukavuusalueesta, eli skoteista, jenkeistä ja japseista. Viski tislattiin juuri ennen Samettivallankumousta vuonna 1989 ja se on valmistettu täysin oman maan raaka-aineista. Jopa tynnyrit oli valmistettu Tsekkoslovakiassa kotimaisesta tammesta. 1928 rakennettu tislaamo oli valmistanut muuta pot still -viinaa jo vuosia, ennen kuin alkoi tislaamaan viskiä 1980-luvulla.

Viskiä löytyy kohtalaisen hyvin internetin myymälöistä ja hinta ei päätä huimaa edes nykymarkkinoilla – 23-vuotiaasta viskistä n. 60 € rahaa 70 senttilitran lekalle. Vaan onko maku läheskään sen arvoista? Kyseisestä viskistä löytyy myös 25-vuotiasta versiota.


Hammer Head 23yo 1989, 40,7% (Pradlo distillery)

Tuoksu on erikoisen ylikypsän hedelmäinen. Keitettyä keltaista hedelmäkiisseliä ja hieman pölyistä hedelmäpuurojauhetta. Aprikoosi- ja persikkamarmeladi tulee vahvasti mieleen. Ei oikeastaan mitenkään epämiellyttävä, mutta hyvin erilainen kuin yleisesti esim. skottiviskit.

Maku on pehmeän kermainen ja marmeladinen. Keltaiset kypsät hedelmät ja pehmeä tammisuus on melko sovussa keskenään. Kyllä tässä iän tuomaa rauhallisuutta on. Jälkimakuun mennessä makupaletti hieman latistuu turhan aikaisin. Tämän ikäsiseksi muutenkin makumaailma jää harmillisen yksinkertsiseksi.


Kuva: Whiskyonline.com

22 kesäkuuta 2016

Pintaraapaisu parempien rommien ostamiseen


Hiljattain kerroin rommijulkaisun tekemättä jättämisestä, koska en kokenut vielä olevani tarpeeksi perillä rommien monimutkaisesta maailmasta, vaikka takana onkin kymmenittäin maisteltuja rommeja. Kirjallisuutta aiheesta ei löydy niin helposti kuin viskimaailmassa ja kaiken lisäksi rommimaailmaa varjostaa ei-niin-avoin kulttuuri.

Nyt kuitenkin ajattelin lukijoiden rohkaisemana hieman valottaa tätä jalon juoman maailmaa, vaikkakin aika pienenä pintaraapaisuna. Kerron lähinnä niitä asioita joita itselleni on tullut vastaan ja koettua oman harrastuksen aikana, sekä miten itse päädyn ostamaan tietynlaisia rommeja. Huomasin tätä kirjoittaessani, että aika vähiin on jäänyt rommikirjoitukset tässä blogissa, vaikka niitä on tullut paljon maisteltuakin. Täytyy korjata asiaa tulevaisuudessa ja rohkeasti kirjoittaa myös rommiterveiset.

Mitä rommi on?

Rommi valmistetaan sokeriruo'osta ja voidaan jakaa kahteen luokkaan, sokeriruokomehusta valmistettuihin rommeihin (sugarcane juice rum, Rhum Agricole) ja melassirommeihin (Rhum Industriel). Melassirommin raaka-aineena on siis melassi, jota saadaan sokerinvalmistuksen sivutuotteena (esimerkiksi sokeriplantaaseilla). Sokeriruokomehusta valmistetun rommin raaka-aineena on sokeriruo'on sisältä puristettu mehu. Tämä jälkimmäinen on vanhempi tapa.

Rhum Agricolen sanotaan omaavan hyvin erilaisen makumaailman melassirommiin verrattuna, ollen ruohoista ja yrttistä. Todettakoon tässä yhteydessä, että omat kokemukset perustuvat suurilta osin melassirommeihin, vaikka olen jonkin verran myös sokeriruokomehusta valmistettuja rommeja maistellut.


Rommityyleistä

Näitä onkin sitten läjä. Jaetaan nyt tässä vaiheessa kuitenkin kahteen osaan; brändeihin ja yksityisten pullottajien (IB) rommeihin. Tämä ei ole mikään virallinen jako, mutta tämä on hyvä tarkastelupohja. Monet brändit tuottavat ja liputtavat tietyn maan rommia, esim. Foursquare barbadoslaista, Appleton Estate jamaikalaista ja Havana Club kuubalaista. Sitten on näitä massiivitekijöitä kuten Diageo ja Bacardi, jotka tuottavat useita brändejä (Zacapa, Bacardi, Captain Morgan etc.). Monet brändirommit ovat sekoitteita useilta tislaamoilta ja laimennettu 40% vahvuuteen (tai jopa alle).

Mielenkiintoisempi puoli mielestäni ovat yksityiset pullottajat, kuten eurooppalaiset Samaroli, Silver Seal, Velier, Bristol Spirits ja Cadenhead’s. Nämä pullottavat joko sekoitettuja rommeja, tai parhaimmassa tapauksessa sekoittamattomia single cask -rommeja.


Tyylinä voitaisiin myös ajatella eri maiden rommit, kuten vaikkapa ranskalaiset, kuubalaiset, jamaikalaiset ja guyanalaiset rommit. Monilla näistä on omanlainen vivahteensa ja tyylinsä, kuten viskimaailmassa eri maiden viskeillä. Lisäksi on vielä mm. Navy Style rum, joka perustuu brittiläisen laivaston "päivänaukkuuun" (lisäinfoa täältä). Nämä laivastorommit ovat yleensä sekoitteita eri maiden ja tislaamoiden rommeja. Yksi merkittävä tyyli nykyään on maustettu rommi (Spiced rum), joka onkin sitten melko omanlainen tuotoksensa, makea ja mausteinen liemi.

Itse olen tykästynyt yksityisten pullottajien melassirommeihin, etenkin Demerara-rommeihin, eli Guyanan alueella tuotettuihin rommeihin, sekä Trinidadin jo suljettuun Caronin rommiin. Muutenkin viskimiehenä pidän enemmän robusteista ja persoonallisista mauista, joita saadaan aikaan sekoittamattomilla ja tynnyrivahvoilla tuotoksilla. Näissä tulee mielestäni paremmin omat vivahteet esille, puhumattakaan siitä, ettei rommeja olla pilattu sokerilla ja muilla mausteilla.


Miksi juuri yksityisten pullottajien rommit kiinnostaa?

Kuten jo yllä hieman avasin, ovat nämä mielestäni ne "rikkaimmat" rommit. Kun selailen rommikauppoja ja mielessä on uusi rommihankinta, kiinnitän huomiota muutamiin yksityiskohtiin.

Hinta. Tämä on tietysti yksi perusta. Vaikka rommi olisi kuinka hieno ja hyvä, en mitenkään voi perustella itselleni 1000€ rommia. Toki jos pankista löytyy kasoittain ylimääräistä kuvetta, ei tämä puoli ole ongelma. Siltikin voisi miettiä, mistä oikein maksan? Miksi ostaa El Doradon 200€ maksava rommi, kun saman pullotteen sekoitekomponenttia voi saada IB-pullotteena puoleen hintaan? Seuraavat kohdat voivat valaista edellisiä kysymystä.

Alkuperä. Tämä merkitsee paljon. Mistä rommi on kotoisin, tykkäänkö kyseisen tyylisestä rommista, millainen luonne rommilla on. Ei ole järkeä maksaa 200€ kevyestä kuubalaisesta rommista, jos tykkää enemmän vahvasta ja raskaasta Demerara-rommista, tai ruohoisen mehukkaasta Agricole-rommista. Kannattaa siis maistella eri tyylejä ja koittaa saada selville eri tyylien ominaispiirteitä. Näitä erityylisiä rommeja löytyy paljon IB-pullottajilta.


ABV. Tämä on itselleni aika isokin asia. Kuten viskeissäkin, myös rommeissa isompi alkoholipitoisuus tietää intensiivisempää makujen maailmaa. Ainakin yleensä. Alkoholi sitoo makuja, jotka saa avattua tarvittaessa vesilisällä. Olen niin monet kerrat kokenut sen tunteen, että voi kun saisi pienesti sitä "oomphia" lisää. Varsinkin jos rommi on makeahko ja pehmeä, menee lopputuote aika helposti mausteliköörin puolelle.

Hyvä esimerkki on Caroni, joka mielestäni kaipaa sen 50+ ABV näyttääkseen parhaat puolensa. Toki poikkeuksiakin löytyy, jotka ovat ihan hyviä 40% tienoille laimennettuna. Monet kaupalliset brändit laimentavat romminsa sinne 37,5-40% paikkeille, kun taas yksityisten pullottajien pullotteet pyörivät monesti 45+% paikkeilla, parhaimmissa tapauksissa tynmnyrivahvuisena.



Harvinaisuus / saatavuus. Valitettavasti monet herkulliset rommit alkavat olemaan vain muisto menneestä. Albion, Skeldon, Rockley Still, Caroni.... vaikka näitä vielä marketeilta löytyy, alkavat niiden hinnat olemaan poskettomia. Vertaa viskimaailmassa Brora, Port Ellen, Rosebank...

Silti esimerkiksi Caronin rommeja löytyy vielä kohtalaisen hyvin markkinoilta, vaikka tislaamo on ollut suljettuna jo toistakymmentä vuotta. yksityiset pullottajat kuten Velier ja Bristol Spirits onnitsuivat pelastamaan Caronin varastot, kun valtio lopetti sokeriplantaasin tuotannon Trinidadissa. Aikoinaan Guyanassakin oli runsaasti plantaaseja, mutta yksi toisensa jälkeen plantaasit suljettiin ja jäljelle jäi vain tislauspannuja ja kolonnitislaimia, joita nykyään löytyy Diamondin tislaamolta, Demerara Distillers Limited omistamana. Onhan hyviä rommeja toki vieläkin saatavilla sopuhintaan, mutta jos verrataan kymmenen vuoden takaiseen italianparatiisiin, niin hiljaista on.

Yksi mahdollisuus peilata hintaa mielenkiintoisessa rommissa on pullotusmäärä. Tämä ei tietenkään ole yksinkertainen käsite, mutta jos jotakin Caronin rommia on pullotettu 300 pulloa, niin melko varmasti se hintakin muodostuu vähintään kolminumeroisesta luvusta. Viskimaailmassahan ollaan kyllä jo menty siihen, että kaikki pullotteet pullotetaan "limited Release" -julkaisuina, joten pientä inflaatiota tämä tapa on kärsinyt.


Sekoite, vai sekoittamaton? Tämä on itselleni yksi mielenkiintoinen perusta. Jos haluat nimenomaan maistella erilaisia rommeja, kannattaa pyrkiä ostamaan yhden tilsaamon/tislaimen rommeja, sekoitetun brändin sijaan. Näin pääset nauttimaan juuri kyseisen, esimekriksi Port Mourantin puisen pannutislaimen, tai Enmoren EHP Wooden Still -jatkuvatoimisen tislaimen luomista makuprofiileista. Tislain on nimittäin yksi merkittävimmistä asioista, jotka vaikuttavat lopputuotteeseen tynnyrin lisäksi. Ylipäänsä joissain lähteissä kerrotaan, että pannutislain on tuottanut ne parhaat rommit. No onhan se totta, että pannutislauksella saadaan enemmän makua tisleeseen (verrattuna kolonnitilaus), joten kyllähän tuo voi paikkansa pitääkin.

Tämä on kuitenkin monesti aika hankala todeta, sillä ei monissa pullotteissa kerrota onko tisle tuotettu pelkällä pannutislauksella, pannu- ja kolonnitilsimien sekoituksella, vaiko jotenkin muutoin. Siksi mielestäni on hyvä peruste maksaa hieman enemmän rommista, joissa kerrotaan nämä seikat. Monesti IB-pullottajat saattavat näitä asioita valaista esimerkiksi pullon paketissa, tai etiketissä. Alla kuvat Enmoren EHP Still (vas.), French Savalle Still (Uitvlught, oik.) ja Port Mourantin Double Wooden Pot Still (alinpana).




Ikä. Tämä on se suurin yksittäinen tekijä, joka nostaa viskin hintaa. Rommissa löytyy samaa "vikaa", mutta rommimaailmassa se ei ole niin yksinkertaista. Ensinnäkin ainakin vielä taannoin ikämerkintä oli hyvinkin häilyvä käsite. Esimerkkinä tapaus Ron Zacapa 23yo, jossa suurin osa rommista oli lähempänä 6-vuotiasta, eikä 23-vuotiasta rommia löytynyt tuotteesta välttämättä lainkaan. Nykyään ollaan ehkä menossa parempaan suuntaan, mutta rommeissa ei kannata tuijottaa ikää sinisilmin, tai ainakaan niin luottavaisesti kuin skotlantilaisten viskien kanssa.

Mielestäni rommi on parhaimillaan kun se on saanut kypsyä trooppisissa olosuhteissa, eli esimerkiksi Demerara-rommit Guyanassa. Tästä osa tuntemuksesta voi olla glamouria, mutta todellisuudessa ympäröivät olosuhteet vaikuttavat paljon rommin kypsytykseen. On eri asia, jos rommi on 15-vuotiasta josta se on kypsynyt 10 vuotta Iso-Britanniassa, kun se että se olisi kypsynyt koko 15 vuotta Trinidadissa. Automaattisesti tämä ei takaa parempaa tuotetta, mutta ainakin erilaisen. Esimerkiksi Bristol Spiritsin Enmore on hyvin erilaista kuin Velierin Enmore, ei välttämättä parempaa, mutta erilaista.


Tropiikin helteissä tisle kypsyy nopeammin, joten välttämättä ei kannata hakeakaan mitään 20-vuotiasta rommia, etenkin jos tammisuus ei ole mieleen. Tynnyristä haihtuu tropiikissa paljon vettä, joten toisin kuin Skotlannissa, voi tynnyrissä olevan rommin alkoholipitoisuus kasvaa vuosien saatossa. Toisaalta veden haihtuminen on niin voimakasta, ettei 20 vuoden päästä tynnyrissä juuri mitään ole enää pullotettavaa. Tämä vaikuttaa osaltaan korkeaan hintaan.

IB-pullottajat harrastavat molempia tapoja, eli markkinoilta löytyy täysin tropiikissa kypsytettyjä ja ison osan kypsytysajastaan Euroopassa kypsytettyjä rommeja. Kuitenkin tosiasia on se, että monet IB-pullottajat kypsyttävät pidempään rommejaan kuin kaupalliset suuret brändit.


Rommin "puhtaus". Viimeisenä mainintana, vaan ei todellakaan vähäisimpänä. Tämä on itselleni itse asiassa yksi tärkeimmistä seikoista. Tällä puhtaudella tarkoitan lisäaineettomia ja sokeroimattomia rommeja, sillä valitettavan moni rommi turmellaan kohtuuttomalla makeudella ja muilla mausteilla. Tämä on ollut varsinkin suurten rommitalojen traditio, sillä valitettavan monet kuluttajat tahtovat "maukasta ja pehmeää" rommia, mutta todellisuudessa se on sokeri joka siinä tisleessä puhuu. Rommitalot tekevät sitten sitä mitä valtamassa haluaa. IB-pullottajat onneksi monesti pidättäytyvät ylenmääräisestä makeutuksesta.

Koska rommi on alkuperältään täysin kuiva tisle (kuten muutkin tisleet, sillä tislausprosessista ei pääse sokerit läpi), on siinä oleva runsas makeus peräisin lisätystä makeutuksesta. Toki erinäiset viimeistelykypsytykset voivat hieman makeuttaa rommia, mutta jos rommissa on 20g/l sokeria, ei se selity kypsytyksellä. Väitän, että jo yli 10g/l kertoo jotakin lisättäneen rommiin, on se sitten sherrynjämät tynnyrissä, korillinen hedelmiä tai kourallinen sokerimehua.

Pahimmillaan sokeria on jopa 50g/l ja tällöin puhuisin ennemmin likööristä kuin rommista. Itse olen huomannut, että raja häiritsevälle makeudelle alkaa siellä 15g/l sokerimäärissä. Pyrinkin katsomaan ja selvittämään rommin sokeripitoisuuden, vaikka aina sitä ei voikaan selvittää. IB-pullotteissa, jotka ei ole suunnattu valtamassalle, on todennäköisempää saada kuiva rommi.


Olen bongannut muutamia paikkoja joista sokeripitoisuuksia voi hieman urkkia. Capn Jimbo's Rum Project Forumilla on listaus monista rommeista. En tosin tiedä kuinka usein listaa päivitellään. Sokeripitoisuutta voi toki mitata ja estimoida itsekin, ohjeita löytyy esimerkiksi täältä: The Fat Rum Pirate - Hydrometer Tests. Alkoon tulevista rommeista usein ilmoitetaan Alkon mittauksissa todettu sokeripitoisuus.

Tämän nyt piti olla lyhyt kooste ja apu parempien rommien maailmaan, mutta venähti hieman pitkäksi. Siltikin rommista olisi paljon vielä sanottavaa, eikä tämä ole kuin pintaraapaisu aiheeseen. Toivottavasti tämä kuitenkin hieman avaa ja helpottaa mahdollisia rommihankintojasi. Rommi on parhaimmillaan mahtava juoma ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

p.s. kannattaa pitää silmällä mm. seuraavia pullottajia: Mezan, Compagnie des Indes, Velier, Bristol Spirits, Cadenhead's, Hunter Laing's Kill Devil.


21 kesäkuuta 2016

De Dochter van de Korenaar La Renaissance Silver (1 Year barrel aged)

Lokakuussa 2014 sain tähän "olutsarjaan" ensimmäisen kosketuksen, kun arvioin otsikon oluen pronssitason, eli puoli vuotta kypsytetyn version. Kyseinen olut oli herkullinen, joten vajaa vuosi eteen päin ja lasiin kaatui puolitoista vuotta kypsytetty Gold-versio. Yksi jäi siis välistä, joten oli aika korjata puutos. Toki kypsyttämätön pullote on vielä maistamatta, joten aukottomaksi ei vielä homma jää. 


Kertauksena oluen idea: La Renaissancen on tarkoitus jäljitellä aitoa vanhaa englantilaista IPAa. Se on valmistettu 100% Maris Otter -maltaista ja East Kent Goldings -humalista. Olutta kypsytetään ranskalaisissa tammitynnyreissä (Puligny Montrachet viinitynnyri) ja oluen kehittymistä seurataan tynnyröinnin jälkeen. Oluesta on neljää eri versiota: tynnyrikypsyttämätön, kuusi kuukautta kypsytetty, vuoden kypsytetty ja puolentoista vuoden kypsytys.

Täytyy kyllä metsästää käsiin kypsyttämätön versio ja olisipa hienoa saada nämä kaikki saman pöydän ääreen. Tämä otsikon vuoden kypsytetty Renaissance tuli tilattua Ranskasta suolaiseen 11€ hintaan. 



De Dochter van de Korenaar La Renaissance Silver (1 Year barrel aged), 7%

Tuoksu on hyvin monivivahteinen ja hienosti kypsynyt. Nektarista kiisselimäistä hedelmäisyyttä, jossa hedelmät ovat kuin marinoituja. Tammikypsytys on tuonut tähän hienon lisän. Kevyt tammisuus ja hedelmäisyys toimivat yhdessä hyvin kevyen öljyisän katkeruuden kera.

Maussa tuoksun elementit ovat vielä selvempänä. Ylikypsä hedelmäinen kiisselisyys on hienoa. Tammen vivahteita, mieto hedelmäjugurttisuus ja kevyt katkeruus. Tämän kohdalla ei kannata ajatella nykyipaa lainkaan, vaan moniulotteista kypsytettyä alea, jossa vivahteet jylläävät läpi maun. Hieno olut, joka jakaa puoli vuotta kypsytetyn  kanssa ykkössijan tässä sarjassa.