Hiljattain kerroin rommijulkaisun tekemättä jättämisestä, koska en kokenut vielä olevani tarpeeksi perillä rommien monimutkaisesta maailmasta, vaikka takana onkin kymmenittäin maisteltuja rommeja. Kirjallisuutta aiheesta ei löydy niin helposti kuin viskimaailmassa ja kaiken lisäksi rommimaailmaa varjostaa ei-niin-avoin kulttuuri.
Nyt kuitenkin ajattelin lukijoiden rohkaisemana hieman valottaa tätä jalon juoman maailmaa, vaikkakin aika pienenä pintaraapaisuna. Kerron lähinnä niitä asioita joita itselleni on tullut vastaan ja koettua oman harrastuksen aikana, sekä miten itse päädyn ostamaan tietynlaisia rommeja. Huomasin tätä kirjoittaessani, että aika vähiin on jäänyt rommikirjoitukset tässä blogissa, vaikka niitä on tullut paljon maisteltuakin. Täytyy korjata asiaa tulevaisuudessa ja rohkeasti kirjoittaa myös rommiterveiset.
Mitä rommi on?
Rommi valmistetaan sokeriruo'osta ja voidaan jakaa kahteen luokkaan,
sokeriruokomehusta valmistettuihin rommeihin (sugarcane juice rum,
Rhum Agricole) ja
melassirommeihin (
Rhum Industriel). Melassirommin raaka-aineena on siis melassi, jota saadaan sokerinvalmistuksen sivutuotteena (esimerkiksi sokeriplantaaseilla). Sokeriruokomehusta valmistetun rommin raaka-aineena on sokeriruo'on sisältä puristettu mehu. Tämä jälkimmäinen on vanhempi tapa.
Rhum Agricolen sanotaan omaavan hyvin erilaisen makumaailman melassirommiin verrattuna, ollen ruohoista ja yrttistä. Todettakoon tässä yhteydessä, että omat kokemukset perustuvat suurilta osin melassirommeihin, vaikka olen jonkin verran myös sokeriruokomehusta valmistettuja rommeja maistellut.
Rommityyleistä
Näitä onkin sitten läjä. Jaetaan nyt tässä vaiheessa kuitenkin kahteen osaan; brändeihin ja yksityisten pullottajien (IB) rommeihin. Tämä ei ole mikään virallinen jako, mutta tämä on hyvä tarkastelupohja. Monet brändit tuottavat ja liputtavat tietyn maan rommia, esim. Foursquare barbadoslaista, Appleton Estate jamaikalaista ja Havana Club kuubalaista. Sitten on näitä massiivitekijöitä kuten Diageo ja Bacardi, jotka tuottavat useita brändejä (Zacapa, Bacardi, Captain Morgan etc.). Monet brändirommit ovat sekoitteita useilta tislaamoilta ja laimennettu 40% vahvuuteen (tai jopa alle).
Mielenkiintoisempi puoli mielestäni ovat yksityiset pullottajat, kuten eurooppalaiset Samaroli, Silver Seal, Velier, Bristol Spirits ja Cadenhead’s. Nämä pullottavat joko sekoitettuja rommeja, tai parhaimmassa tapauksessa sekoittamattomia single cask -rommeja.
Tyylinä voitaisiin myös ajatella eri maiden rommit, kuten vaikkapa ranskalaiset, kuubalaiset, jamaikalaiset ja guyanalaiset rommit. Monilla näistä on omanlainen vivahteensa ja tyylinsä, kuten viskimaailmassa eri maiden viskeillä. Lisäksi on vielä mm. Navy Style rum, joka perustuu brittiläisen laivaston "päivänaukkuuun" (
lisäinfoa täältä). Nämä laivastorommit ovat yleensä sekoitteita eri maiden ja tislaamoiden rommeja. Yksi merkittävä tyyli nykyään on maustettu rommi (Spiced rum), joka onkin sitten melko omanlainen tuotoksensa, makea ja mausteinen liemi.
Itse olen tykästynyt yksityisten pullottajien melassirommeihin, etenkin Demerara-rommeihin, eli Guyanan alueella tuotettuihin rommeihin, sekä Trinidadin jo suljettuun Caronin rommiin. Muutenkin viskimiehenä pidän enemmän robusteista ja persoonallisista mauista, joita saadaan aikaan sekoittamattomilla ja tynnyrivahvoilla tuotoksilla. Näissä tulee mielestäni paremmin omat vivahteet esille, puhumattakaan siitä, ettei rommeja olla pilattu sokerilla ja muilla mausteilla.
Miksi juuri yksityisten pullottajien rommit kiinnostaa?
Kuten jo yllä hieman avasin, ovat nämä mielestäni ne "rikkaimmat" rommit. Kun selailen rommikauppoja ja mielessä on uusi rommihankinta, kiinnitän huomiota muutamiin yksityiskohtiin.
Hinta. Tämä on tietysti yksi perusta. Vaikka rommi olisi kuinka hieno ja hyvä, en mitenkään voi perustella itselleni 1000€ rommia. Toki jos pankista löytyy kasoittain ylimääräistä kuvetta, ei tämä puoli ole ongelma. Siltikin voisi miettiä, mistä oikein maksan? Miksi ostaa El Doradon 200€ maksava rommi, kun saman pullotteen sekoitekomponenttia voi saada IB-pullotteena puoleen hintaan? Seuraavat kohdat voivat valaista edellisiä kysymystä.
Alkuperä. Tämä merkitsee paljon. Mistä rommi on kotoisin, tykkäänkö kyseisen tyylisestä rommista, millainen luonne rommilla on. Ei ole järkeä maksaa 200€ kevyestä kuubalaisesta rommista, jos tykkää enemmän vahvasta ja raskaasta Demerara-rommista, tai ruohoisen mehukkaasta Agricole-rommista. Kannattaa siis maistella eri tyylejä ja koittaa saada selville eri tyylien ominaispiirteitä. Näitä erityylisiä rommeja löytyy paljon IB-pullottajilta.
ABV. Tämä on itselleni aika isokin asia. Kuten viskeissäkin, myös rommeissa isompi alkoholipitoisuus tietää intensiivisempää makujen maailmaa. Ainakin yleensä. Alkoholi sitoo makuja, jotka saa avattua tarvittaessa vesilisällä. Olen niin monet kerrat kokenut sen tunteen, että voi kun saisi pienesti sitä "oomphia" lisää. Varsinkin jos rommi on makeahko ja pehmeä, menee lopputuote aika helposti mausteliköörin puolelle.
Hyvä esimerkki on Caroni, joka mielestäni kaipaa sen 50+ ABV näyttääkseen parhaat puolensa. Toki poikkeuksiakin löytyy, jotka ovat ihan hyviä 40% tienoille laimennettuna. Monet kaupalliset brändit laimentavat romminsa sinne 37,5-40% paikkeille, kun taas yksityisten pullottajien pullotteet pyörivät monesti 45+% paikkeilla, parhaimmissa tapauksissa tynmnyrivahvuisena.
Harvinaisuus / saatavuus. Valitettavasti monet herkulliset rommit alkavat olemaan vain muisto menneestä. Albion, Skeldon, Rockley Still, Caroni.... vaikka näitä vielä marketeilta löytyy, alkavat niiden hinnat olemaan poskettomia. Vertaa viskimaailmassa Brora, Port Ellen, Rosebank...
Silti esimerkiksi Caronin rommeja löytyy vielä kohtalaisen hyvin markkinoilta, vaikka tislaamo on ollut suljettuna jo toistakymmentä vuotta. yksityiset pullottajat kuten Velier ja Bristol Spirits onnitsuivat pelastamaan Caronin varastot, kun valtio lopetti sokeriplantaasin tuotannon Trinidadissa. Aikoinaan Guyanassakin oli runsaasti plantaaseja, mutta yksi toisensa jälkeen plantaasit suljettiin ja jäljelle jäi vain tislauspannuja ja kolonnitislaimia, joita nykyään löytyy Diamondin tislaamolta, Demerara Distillers Limited omistamana. Onhan hyviä rommeja toki vieläkin saatavilla sopuhintaan, mutta jos verrataan kymmenen vuoden takaiseen italianparatiisiin, niin hiljaista on.
Yksi mahdollisuus peilata hintaa mielenkiintoisessa rommissa on pullotusmäärä. Tämä ei tietenkään ole yksinkertainen käsite, mutta jos jotakin Caronin rommia on pullotettu 300 pulloa, niin melko varmasti se hintakin muodostuu vähintään kolminumeroisesta luvusta. Viskimaailmassahan ollaan kyllä jo menty siihen, että kaikki pullotteet pullotetaan "limited Release" -julkaisuina, joten pientä inflaatiota tämä tapa on kärsinyt.
Sekoite, vai sekoittamaton? Tämä on itselleni yksi mielenkiintoinen perusta. Jos haluat nimenomaan maistella erilaisia rommeja, kannattaa pyrkiä ostamaan yhden tilsaamon/tislaimen rommeja, sekoitetun brändin sijaan. Näin pääset nauttimaan juuri kyseisen, esimekriksi Port Mourantin puisen pannutislaimen, tai Enmoren EHP Wooden Still -jatkuvatoimisen tislaimen luomista makuprofiileista. Tislain on nimittäin yksi merkittävimmistä asioista, jotka vaikuttavat lopputuotteeseen tynnyrin lisäksi. Ylipäänsä joissain lähteissä kerrotaan, että pannutislain on tuottanut ne parhaat rommit. No onhan se totta, että pannutislauksella saadaan enemmän makua tisleeseen (verrattuna kolonnitilaus), joten kyllähän tuo voi paikkansa pitääkin.
Tämä on kuitenkin monesti aika hankala todeta, sillä ei monissa pullotteissa kerrota onko tisle tuotettu pelkällä pannutislauksella, pannu- ja kolonnitilsimien sekoituksella, vaiko jotenkin muutoin. Siksi mielestäni on hyvä peruste maksaa hieman enemmän rommista, joissa kerrotaan nämä seikat. Monesti IB-pullottajat saattavat näitä asioita valaista esimerkiksi pullon paketissa, tai etiketissä. Alla kuvat Enmoren EHP Still (vas.), French Savalle Still (Uitvlught, oik.) ja Port Mourantin Double Wooden Pot Still (alinpana).
Ikä. Tämä on se suurin yksittäinen tekijä, joka nostaa viskin hintaa. Rommissa löytyy samaa "vikaa", mutta rommimaailmassa se ei ole niin yksinkertaista. Ensinnäkin ainakin vielä taannoin ikämerkintä oli hyvinkin häilyvä käsite. Esimerkkinä tapaus Ron Zacapa 23yo, jossa suurin osa rommista oli lähempänä 6-vuotiasta, eikä 23-vuotiasta rommia löytynyt tuotteesta välttämättä lainkaan. Nykyään ollaan ehkä menossa parempaan suuntaan, mutta rommeissa ei kannata tuijottaa ikää sinisilmin, tai ainakaan niin luottavaisesti kuin skotlantilaisten viskien kanssa.
Mielestäni rommi on parhaimillaan kun se on saanut kypsyä trooppisissa olosuhteissa, eli esimerkiksi Demerara-rommit Guyanassa. Tästä osa tuntemuksesta voi olla glamouria, mutta todellisuudessa ympäröivät olosuhteet vaikuttavat paljon rommin kypsytykseen. On eri asia, jos rommi on 15-vuotiasta josta se on kypsynyt 10 vuotta Iso-Britanniassa, kun se että se olisi kypsynyt koko 15 vuotta Trinidadissa. Automaattisesti tämä ei takaa parempaa tuotetta, mutta ainakin erilaisen. Esimerkiksi Bristol Spiritsin Enmore on hyvin erilaista kuin Velierin Enmore, ei välttämättä parempaa, mutta erilaista.
Tropiikin helteissä tisle kypsyy nopeammin, joten välttämättä ei kannata hakeakaan mitään 20-vuotiasta rommia, etenkin jos tammisuus ei ole mieleen. Tynnyristä haihtuu tropiikissa paljon vettä, joten toisin kuin Skotlannissa, voi tynnyrissä olevan rommin alkoholipitoisuus kasvaa vuosien saatossa. Toisaalta veden haihtuminen on niin voimakasta, ettei 20 vuoden päästä tynnyrissä juuri mitään ole enää pullotettavaa. Tämä vaikuttaa osaltaan korkeaan hintaan.
IB-pullottajat harrastavat molempia tapoja, eli markkinoilta löytyy täysin tropiikissa kypsytettyjä ja ison osan kypsytysajastaan Euroopassa kypsytettyjä rommeja. Kuitenkin tosiasia on se, että monet IB-pullottajat kypsyttävät pidempään rommejaan kuin kaupalliset suuret brändit.
Rommin "puhtaus". Viimeisenä mainintana, vaan ei todellakaan vähäisimpänä. Tämä on itselleni itse asiassa yksi tärkeimmistä seikoista. Tällä puhtaudella tarkoitan lisäaineettomia ja sokeroimattomia rommeja, sillä valitettavan moni rommi turmellaan kohtuuttomalla makeudella ja muilla mausteilla. Tämä on ollut varsinkin suurten rommitalojen traditio, sillä valitettavan monet kuluttajat tahtovat "maukasta ja pehmeää" rommia, mutta todellisuudessa se on sokeri joka siinä tisleessä puhuu. Rommitalot tekevät sitten sitä mitä valtamassa haluaa. IB-pullottajat onneksi monesti pidättäytyvät ylenmääräisestä makeutuksesta.
Koska rommi on alkuperältään täysin kuiva tisle (kuten muutkin tisleet, sillä tislausprosessista ei pääse sokerit läpi), on siinä oleva runsas makeus peräisin lisätystä makeutuksesta. Toki erinäiset viimeistelykypsytykset voivat hieman makeuttaa rommia, mutta jos rommissa on 20g/l sokeria, ei se selity kypsytyksellä. Väitän, että jo yli 10g/l kertoo jotakin lisättäneen rommiin, on se sitten sherrynjämät tynnyrissä, korillinen hedelmiä tai kourallinen sokerimehua.
Pahimmillaan sokeria on jopa 50g/l ja tällöin puhuisin ennemmin likööristä kuin rommista. Itse olen huomannut, että raja häiritsevälle makeudelle alkaa siellä 15g/l sokerimäärissä. Pyrinkin katsomaan ja selvittämään rommin sokeripitoisuuden, vaikka aina sitä ei voikaan selvittää. IB-pullotteissa, jotka ei ole suunnattu valtamassalle, on todennäköisempää saada kuiva rommi.
Olen bongannut muutamia paikkoja joista sokeripitoisuuksia voi hieman urkkia.
Capn Jimbo's Rum Project Forumilla on listaus monista rommeista. En tosin tiedä kuinka usein listaa päivitellään. Sokeripitoisuutta voi toki mitata ja estimoida itsekin, ohjeita löytyy esimerkiksi täältä:
The Fat Rum Pirate - Hydrometer Tests. Alkoon tulevista rommeista usein ilmoitetaan Alkon mittauksissa todettu sokeripitoisuus.
Tämän nyt piti olla lyhyt kooste ja apu parempien rommien maailmaan, mutta venähti hieman pitkäksi. Siltikin rommista olisi paljon vielä sanottavaa, eikä tämä ole kuin pintaraapaisu aiheeseen. Toivottavasti tämä kuitenkin hieman avaa ja helpottaa mahdollisia rommihankintojasi. Rommi on parhaimmillaan mahtava juoma ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
p.s. kannattaa pitää silmällä mm. seuraavia pullottajia: Mezan, Compagnie des Indes, Velier, Bristol Spirits, Cadenhead's, Hunter Laing's Kill Devil.