Uisge 2018 Mushimaltin kokemana

Sinne meni kahdeksannet Uisget. Tällä kertaa kahden päivän voimin omaltakin osaltani. Vanhalla Ylioppilastalolla järjestetty tapahtuma tarjosi yli 400 tuotetta, näytteilleasettajien tietoa, tastinkien pitäjiä itse tislaamopiireistä jne. Tällä kertaa päivämäärät olivat 9.-10.2.2018.

Tapahtumassa samanlainen järjestely kuin viime vuonna, sisään pääsi ovelta lippua näyttämällä, tai ostamalla, jonka jälkeen narikan kautta Seamchipin tiskille ostamaan kahdella eurolla ladattava kortti, johon voi ladata rahaa tuotteiden ostoa varten. Korttihomma toimi omalla kohdallani moitteetta. Tapahtumassa oli vesipisteitä ja se puoli toimi todella hyvin. Kahvilatoiminta edelleen myös mukana, josta sai myös lounasbuffeeta tapahtuman ajan.

Tastinkeihin en itse tällä kertaa osallistunut, keskityin lähinnä vapaaseen kiertelyyn koko tapahtuman ajan. Suurin aika tuli vietettyä Pikkulinnun tiskillä, sillä se tarjosi ehdottomasati harrastuksessa pidemmällä olleelle ne mielenkiintoisimmat ja laajimmankin valikoiman. Muualla toki oli myös hyviä tuotteita, mutta kyllä se omalla kohdallani aika paljon Pikkulinnun tarjontaan on nojautunut parina viime vuotena. Olen myös kuullut tapahtuman aikana paljon vastaavaa palautetta.

Kiteytettynä tapahtuma oli hyvin onnistunut. Taisi jonotkin vetää hyvin, minusta porukkaa oli perjantaina jopa aiempia vuosia vähemmän (ei faktaa). Lauantaina odotetusti enemmän porukkaa liikkeellä. Kirjasin lyhyitä tuntemuksia ylös tapahtuman ajan, joista voisi muutaman poimia tänne kirjalliseksi. Ei siis mitään tarkkaa, sillä maisteluannos kuitenkin sen sentin, joissakin tapauksissa kaksi.

The Macallan “Sherry Oak” 18 yo (2017 Release; 43 %)
Mukavan pehmeä, voimakkaan sherryinen. Syvempi ja parempi kuin saman polven 12yo, mutta ei tämä wau-efektiä aiheuttanut. Ei olla siellä puhutun wanhanajan mäkeissä.

Highland Park Vintage 2003, 13 yo, “Single Cask Series – Sisu”
(Refill Puncheon #6324; pullotettu 2017; 60,2 %)
Tämän maistoin molempina päivinä. Ensimmäinen kerta tuotti pettymyksen. Terävä, ohut ja tylsä. Jälkimakuun jätti mukavaa sherryisyyttä. Toisella kerralla oli huomattavasti parempi, mutta kyllä tämä silti alkaa olemaan inflaation puolella. Eli jäänee hyllyyn omalta osaltani. Ei nimittäin tarjoa enää mitään uutta, asettuu sinne Sydäntalven ja Suomi100-pullon välimaastoon. 

Highland Park “The Dark” 17 yo (52,9 %)

Tämä toimi hyvin yhden maiston perusteella. Jotenkin yllätti, kun odotuksia ei ollut lainkaan. Vaikka täysin sherrytynnyrissä kypsytetty, niin tämä oli hyvin rauhallinen ja keltainen. Ei rönsyillyt. Kiinnostaisi kyllä, hinta asettunee kuitenkin 250-300€ nurkille. 

Bunnahabhain Vintage 1968, 43 yo, Single Refill Sherry Butt (pullotettu 2012; pullottaja The Whisky Agency/Sea Life Series; 47 %) 

Ei tunnu ikäiseltään. Syvyyttä kyllä on, mutta joku kirpeä saippuaisuus häiritsee. Ei se ikä aina riitä. Tietty jos saisi parit sentit kotona maistettua....

Glenfarclas Vintage 1954 (tislattu 16.6.1954; pullotettu 27.7.2000; Dumpy Bottle Vintage Collection; 43 %)

Tässä. Tämä oli sitä parasta mitä hyvä viski tarjoilee. Niin syvä ja maukas, että makua ja suutuntumaa riittäisi vielä seuraavallekin päivälle. Uskomattoman pehmeä ja syvä. 43% viskiksi ei uskoisi. Kerrassaan herkullista. Tämä oli paras maistamani viski vähään aikaan. 

Glenfarclas Vintage 1990, The Family Malt Collection, 43%

Tämä oli myös hyvä ja pehmeä, mutta hieman jopa vetinen. Vahvasti sherryä, joka oli kuivempaa kuin edellisessä. Hyvä viski, jota mieluusti nauttii, mutta ei olla lähelläkään siellä mitä edellinen tarjosi. 

Glen Garioch Vintage 1978, 18 yo (pullotettu 1997; 59,4 %)

Tämä tarjosi marmeladia ja pehmeää maltaisuutta, mutta ei oikeastaan eritysellä wow-efektillä. Melko tavallista tislaamolta, jolta vielä nykypullotteissakin voi saada inhimilliseen hintaan. 

Springbank Vintage 1968, 38 yo, Single Sherry Hogshead (pullotettu 2006; pullottaja The Whisky Fair; 54 %)

Tämä jäi itselleni aavistuksen pettymykseksi. Kai odotin jotain kohtausta, mutta nyt jäi vain hemmetin hyväksi springeriksi. Ei niin monipuolinen kuin iältä saatoin odottaa. Silti, tosi hyvä ja voimakas olemus, jossa myös sitä syvyyttä. Vaadin siis liikoja. Oli se hito hyvä...

 

Edradour “Straight From The Cask” Vintage 2006, 10 yo, Sherry Butt #381

Tämä oli tapahtuman voittajaviski, eli arvosteluraati valitsi sen parhaimmaksi. Minun lasissani tämä tuoksui hikisukalta, rikkiä oli riittämiin. Joku pieraisuut kaniksen juuri lähellä? Maussa onneksi ei oltu samoissa kemuissa, mutta ilman vettä mahdottoman kireä ja kuiva. Turbonuorukainen. En mä tätä tällä perusteella jää kaipaamaan. Paitsi jos haluaisi pieruselkäsaunan suuhun....

Teerenpeli Distiller’s Choice “Savu”, 42%...

Tämä siis oli vasta esiasteessa, homma tulee vielä muuttumaan. Tässä on siis n. 85-90% bourbontynnyrin tavaraa ja loput sherrytynskästä (etiketin tiedot ei pidä paikkansa). Turvemallas on tässä peräisin Belgiasta. Jatkossa Briteistä. Tämä miedohko versio oli alkuun hieman laimeahko, mutta jälkimakuun mennessä makea puhdas turvesavuisuus toimi kivasti. 

Tästä maistoin vierellä vahvemman reilu 50% version ja siinä taas alkumaku oli kivan voimakas ja pikanttissavuinen, mutta jälkimaku ei niin hyvä kuin miedommassa. Tässä sherryn osuus vain luokkaa 5%. Veden ja ajan kanssa kuitenkin alkoi homma menemään kohdilleen. Loppukaneettina lupaavalta vaikuttaa. Mielelläni törmään näihin myymälässäkin ja jatkossa kotona omassa lasissani. Tätä on tulossa nyt kevään aikana ravintolamyyntiin ja kenties ehkä Alkoonkin...

Routa Premium, Vintage 1988 Guyana Rum (55 %; Guyana)

Tämä on mielestäni turhan brändätty tuote, mutta sen sisältö on kieltämättä perhanan hyvää. Mielummin näkisin tämän ikäisen vanhasta Enmoren pannusta peräisin olevan helmen kivisessä vanhassa astiassa kuin fansyssä elektronisessa pahvilootassa.... mutta ei voi olla tykkäämättä itse rommista. Sitä syvää ja paksua Enmoren rommia, jossa nahkainen trooppinen tumma hedelmäisyys tanssii. Haluaisin....

Glenallachie Vintage 1973, 38 yo, Bourbon Wood (pullotettu 2011; pullottaja The Whisky Agency; 50,4 %)

Dailuainen lähes saman ikäinen (39yo) ei vakuuttanut, mutta tässä oli sitä jotain vanhan ajan hommaa. Hienoa herukkaisuutta, lehtisyyttä, vanhaa tupakanlehteä ja pientä rauhallista sitruksisuutta. Tämä olisi kiva lisä viskikaapissa. 

Glengoyne Vintage 1995, 21 yo, Single Refill Hogshead (pullotettu 2017; pullottaja Hunter Laing; 50 %)

Alkuun liian kireä, liian saippuainen ja tylsän sitruksinen. Onneksi jälkimakua kohden tulee sitä pehmeyttä ja kermaisuutta, jota Glengoynen ex-bourbonkypsytetyltä odotin. Ei silti riittänyt pelastamaan kokonaisuutta. 

Clynelish Vintage 1982, 27 yo, Single Bourbon Hogshead (pullotettu 2010; pullottaja The Whisky Agency/Perfect Dram; 55,1 %)

Tämä oli hyvä Clyne, mutta jätti vähän suppean fiiliksen. Miedostiv kermaishedelmäinen ja samalla sitruksinen. Pehmeää öljyisyyttäkin oli. En nyt varsinaisesti jää tätä kaipaamaan, mutta ottaisin toistekin. 

Tapani mukaan on kiva poimia kolme hienoa tapausta palkintopallille: 

1. Glenfarclas Vintage 1954

2. Springbank Vintage 1968

3. Routa 1988 Guyana Rum

Livearvio: Glenfarclas The Family Cask 1995, 60,1%, Cask #6778

Pistetään vielä toista perään. Nyt piiiiiiiitkästä aikaa Glenfarclasin hifististä tuotantoa (mitä?), eli Family Cask -sarjaa. Näitähän on nykyään jatkettu melko pitkälle, löytyy paljon uusia "painoksia", eli alkuperäinen sarja on saanut runsaasti uusia pullotteita.

Nyt Oluthuone Leskisessä oluella ja kyytipojaksi tämä 1995 tislattu perhepullote, joka on päässyt pulloot joskus 2010 liepeillä. Sarjassaan kuudetta tuotantoa. Kuten väristäkin huomaa, niin sherryllä vahva osa. Ei tietenkään värejä seassa, vaan sitä itseään. Alkoholiprosentit tiukkaana yli 60. Joskus saanut noin 200€ hintaan, nykyään alkaa olemaan hinnat tyypillisen kalliilla tasolla... (irtoaakohan alta 250 nämä enää juurikaan...).

Glenfarclas The Family Cask 1995, 60,1%, Cask #6778 (Release VI)

Tuoksu on vahvan sherryinen, kuiva sellainen. Skidisti kumisuutta, joka kertonee olorososta. Tämä on tosin melko tyypillistä näin vahvalle sherryviskille, kun on kyseessä kuiva sherry. Veden kanssa avautuu ja antaa kuivaa hedelmäisyyttä ja tiukkaa nahkaisuutta. Jotakin lääkemäistäkin seassa.

Maussa ilman vettä tiukkaa sherryä, joka melko kireän oloisena. Aavistus kuivaa kumisuutta ja makeahkoa luumua. Veden kanssa nahkeaa hedelmäisyyttä, jossa hyvin tummaa piirrettä. Glenfarclasin tyyliin tiukkaa sherryisyyttä, joka on aika armotonta. Kestää aika hyvin vettä, joka tosin kuivattaa melkoisesti viskiä. Jälkimaussa vahvaa kireää sherryisyyttä. Kyllä tämä hyvä on, mutta melko vaativa ja kireä.

Muistio Viking Grace ja Amorella 29.6.2016

Muistio päiväristeilyltä Turku–Ahvenanmaa–Turku reitiltä. Kävin muutama päivä sitten piknikristeilyllä Helsingistä M/S Gabriellalla, mutta kattaus oli laivalla niin tylsä viskien ja oluiden osalta, etten edes viitsinyt kirjoitella mitään muistiota itselleni. Reilu kuuden tunnin risteilyltä ei tarttunut yhtäkään viskiä / olutta mukaan. 

Nyt Turusta tehdyllä vastaavanlaisella risteilyllä asia oli kuitenkin toista luokkaa, joten pieni muistiokin on paikallaan. Lähdin Turusta M/S Amorellalla Ahvenanmaalle jolloin tietty laivan valikoima tuli koluttua läpi niin tax-freen kuin pubien osalta. Oikeastaan pubiosuus jäi tällä kertaa hyvinkin vaisuksi, koska lapset oli mukana, aikaa vähän ja autolla piti vielä ajella samana iltana takaisin Espooseen. 

Amorellan pubi oli sellainen kohtalainen plus -luokkaa. Muutama perusviski ja tyydyttävä valikoima olutta. Hanaoluisiin voitaisiin panostaa enemmän, nyt ainoa maistamisen arvoinen (ja oikeastaan ylipäänsä naukkaamisen arvoinen) oli Stallhagen Saison. Lapparia ja muuta bulkkia loput. Viskejä ei erityisemmin löytynyt maisteltavaksi, mitä nyt ne perus laivamyymälän ikämerkinnättömät. Ihan muutama parempikin löytyi, jotka ei nyt tosin jäänyt mieleen. 

Maistoin ainoana baariviskinä Hakushun 18yo, jonka maistosta olikin jo aikaa. Sehän maistui hyvältä, laadukkaalta ja rauhallisen tammiselta japsilta, jossa siis ne kukat, hedelmät ja lisäksi Hakushun hyvin mieto turveripaus. Tämä oli myynnissä myymäläpuolella 159€ hintaan. Ei poltellut lainkaan, sillä kaapista löytyy jo pullo kyseistä japanilaista. 

Tax-freessä maistoin myös hyllyiltä löytynyttä Glenfaclas Family Casks 2004/2015 Cask #1621, 63,4% (for Viking Line), joka oli tiukkaa tiukempi sherrylääkemonsteri. Sherryisyys oli hyvää ei-kumista makeampaa olorosotyyppistä sherryisyyttä, jonka mukana reipas lääkemäisyys ja yrttisyys. Vesilisällä sain maun huonommaksi, joten tällä kertaa pullo jäi hyllyyn 97,7€ hinnalla. 

Muutoin olisin varmaan tuota voinut ostaakkin, mutta tällä kertaa haaviin tarttui jenkkiviskiä – Colonel E.H. Taylor Single Barrel 50% 98€ hinnalla oli ohittamaton, koska olin suunnitellut tuon ostamista jo monta kertaa aiemmin (jopa hieman kalliimmalla), Vierellä ollut Small Batch jäi kuitenkin hyllyyn, vaikka pitkään mietin senkin ostamista. Ajattelin pidättäytyä kuitenkin paluumatkan Grace-ostoja varten. 

Amorellan jenkkejä

Laivamyymälän valikoima ei ollut mitenkään erityinen, mutta hieman piristävämpi näky Silja Linen laivojen hyllyihin tottuneelle. Muutamia IB-pullotteita, Vikin Line -pullotteita ja jopa ikämerkittyjä uutuuksia. jenkkiviskeihinkin oltiinpanostettu kolme kertaa enemmän kuin monilla muilla paateilla – nyt hyllystä löytyi jopa muutama ostettavakin erikoisuus. Balcones ja Buffalo Tracen Taylorit oli mukava törmäys. 

Lasivitriinissä oli tuttuun tapaan kallista, vaikka hinnat toki kilpailevatkin ulkomaanmarkkinoiden kanssa. Olutpuolelta ei myymälästä tarttunut mitään. Ei ainakaan osunut silmiini mitään eiryisen houkuttelevaa. Valikoimaa löytyi, mutta jätin hyllyyn. Kuvista ehkä saa bongattua jotakin valikoimassa olleita viskejä ja oluita. 

Paluumatkalla Ahvenanmaalta Viking Grace tarjoili laivamyymälän olutpuolella jo runsaasti valikoimaa, varsinkin kun vertaa mitä valikoima on myymäläpuolella taannoin ollut. Nyt tax-freetä koristeli useampikin hylly valinnanvaraa ja osassa ihan kohtalainen hintalappukin. En tuolta jaksanut kuitenkaan olutta lähteä raahaamaan, vaikka pari-kolme pulloa ostoskoriin päätyikin. 

Sen sijaan viskipulloon piti tälläkin laivalla tarttua, koska Eversti E.H. Taylor Single Barrel Bourbon sai kaverikseen E.H. Taylor Straight Rye viskin. Tämäkin lähti 98€ hinnalla. Gracen viskivalikoima sisälsi lähes samat kuin Amorella, mutta valikoima oli vielä laajempi. Enemmän IB-pulloja, enemmän kalliita vitriinipulloja ja enemmän kaikkea. Masiteltaviakin viskejä oli tarjolla, mutta ne olivat mielestäni hemmetin tylsiä (perus NAS-valikoima) ja lisäksi lähistöllä ei ollut ketään keneltä pyytää maistiaisia. Everstin lisäksi tartuin myös pulloon Niepoortin Colheita 2000 portviiniipulloon. 

Baaripuolella oluttarjonta oli myös sellaista ok+, mutta sama tarina hanaoluen puolella. Siis ainoa varteenotettava oli Stallhagen Saison. Vähän pelisilmää kiitos. Onneksi pullopuolelta löytyi kohtalaisesti tarjontaa, vaikka päivämäärät oli taas mitö oli. Ensimmäinen valinta oli Sierra Nevada Pale Ale ja se oli lähes juomakelvotonta. Enpä taaskaan huomannut tarkistaa päivämääriä ennen lasiin kaatoa. Tunkkaista, voihappoista ja väljää. 

Korjasin asian Sierra Nevadan Kellerweissellä (4,8%), joka onneksi oli täydellisessä iskussa. Oikein maukasd ja raikas, kunnon hefehiivalla. Purkkaa, neilikkaa, banaania ja ripaus mäntyistä humalaakin. Tämä oli niin jepa, että piti ostaa six pack baarista kotiin 13,2€ hintaan. Kyllä, baarista sai ostaa olutta kotia. Minimimäärä oli kuusi pulloa, mutta toki laatikonkin sai ostaa. Kuvasta voit bongata kilpailukykyiset hinnatkin.