Alkosta: Sori Brewing Laudatur XVI

Viskitynnyrit, joissa tämä olut on kypsynyt, ovat peräisin Glenmorangielta ja Macallanilta. Glenmorangiehan tunnetaan melko kirjavasta ja osittain kokeilevastakin viskikattauksestaan ja nykypäivänä etenkin gaelinkielisistä ikämerkitsemättömistä viskeistään. Siis tynnyreissä voi olla ollut minkä tyylistä viskiä vain. Minulle tulee heti mieleen neitsytpuu (uusi tammitynnyri), joka on peräisin Missourista.

Macallan puolestaan tunnetaan sherryviskeistään. Macallanhan rakensi kuuluisuutensa nimenomaan törkeän hyvillä sherryviskeillään. Macallanilla löytyy oma tynnyrivalmistaja, jossa tislaamolle räätälöidään sherrytynnyrit.

Koska oluttyyli on sekoitus barley winea ja imperial stoutia, niin odotettavissa on näiden tynnyrien kanssa varmaankin makeahkoa tuhtia ja hyvin kuivahedelmäistä nektaria. 85% oluesta pohjautuu barley wine olueen ja 15% on imperial stoutia. Molemmmat peräisin siis "Mäkin" ja Glenmorangien tynnyreistä. Tynnyrit todennäköisesti yli 200-litraisia. Alkosta löytyy, hinta 7,99€/33cl.

"A total of four different type of barrels: Barley Wine in Macallan and Glenmorangie, Imperial Stout in Macallan and Glenmorangie. 85% of Barley Wine 15% Imperial Stout. Would be impossible to make another one, so enjoy while it lasts."

Sori Brewing Laudatur XVI, 11%

Tuoksu on huiman täyteläinen tammisine, vaniljaisine ja toffeisine viskiaromineen. Hyvin makea toffeisuus ja kevyen paahtunut muscovadosokerisuus. Lämmetessä tammitynnyri antaa tilaa makealla ja miedon imelälle maltaisuudelle. Turvetta tämä ei ole nähnytkään, mutta vaniljatoffeista maltaisuutta ja kuivattuja hedelmiä löytyy senkin edestä.

Maussa makea maltaisuus ottaa päänäyttämön ja kehittyy jopa imeläksi ja miedon tahmeaksi makeudeksi. Muscovadosokerisuutta (lakritsi, vanilja ja paahdettu sokeri), jota voisi yksinkertaisemmin kutsua myös siirappisuudeksi. Suutuntuma on runsas, keskitäyteläinen ja hieman tahmean sokerinen, kevyesti hiilihapotettu. Jälkimakuun mennessä makea maltaisuus saa kuivattuja hedelmiä (sherry-Macallan?) ja miedon katkeruudenkin.

Latautuneen intensiivinen mallasnektari, jossa vaahterasiirappisen tammisuuden tuntee. Juotavuus jää hieman heikoksi, sillä ainakin itselleni makeus lipsuu jo överipuolelle. Olut asettuu jonnekin barley winen ja tynnyrikypsytetyn strong alen suuntaan. Tynnyrikypsytys on tässä oluessa todella vahvasti esillä.

Alkosta: Bowmore Vault Edition First Release

Alkoon listautui sentin vajaa sadan euron hintaan uusi ikämerkitsemätön Bowmore. Tämä kuuluu uuteen The Vault Editions -sarjaan, jossa julkaistaan neljä erilaista viskiä, jotka kaikki kuvastavat tislaamon karaktääriä, eli ominaismakupiirteitä. Tämä ensimmäinen pullote, First Release "Atlantic Sea Salt", koittaa havainnollistaa tislaamon merellistä makumaailmaa. Julkaisuja nähdään yksi pullo per vuosi. Alla pullon "informaatiota".

Each release in this four part series showcases a different layer; Atlantic Sea Salt, peat smoked perfection, full bodied fruitiness and silky sweetness.”  “This first edition presents the trademark Sea Salt tang of Bowmore in a whisky that opens out like the vast Atlantic Ocean itself…”

Bowmore Vault Edition First Release, 51,5%

Tuoksusta löytyy pehmeää vaniljaista tammea, jossa hieman ikääntynemmpääkin fiilistä. Ei siis pelkkää raakaa sahanpurua. Bowmoren marjaisuutta yhdistettyä kevyen mineraaliseen turpeisuuteen. Ripaus sitruksisuuttakin löytyy. Turve ei ole raakaa ja nuorta, vaan enemmänkin kypsää, paksua ja pehmeää. Makeaa hunajaa.

Maussa tuoksun pehmeys ja paksuus yhdistyy napakkaan tammiseen turpeisuuteen ja miedon mineraaliseen ja makeaan savuun. Turve on pehmeää ja hyvin integroitunut. Hieman herukkaistakin. Makeaa hunajaisuutta, sekä paksua kypsää keltaista hedelmäisyyttä. Loppua kohden saa merisuolaista piirrettä, ikään kuin olisi suklaata ja merisuolaa. Ei nuori, eikä vanha. Yllättävän paksun oloista. Sanoisin, että hyvä tasapaino ja yllättävän maukas olemus tarjoilee aika hyvän nautittavan viskin. Paksumpi ja pehmeämpi kuin moni Tempest-sarjan viski.

Maitokaupasta: Brooklyn Naranjito

Hiljattain sain kutsun Amerikan suurlähetystöön Helsinkiin, jossa oltaisiin pidetty jonkinmoiset Brooklynin kekkerit ja tarjolla olisi luultavasti ollut panimon maitokauppauutuus. Koska kohteliaasti kieltäydyin kutsusta, niin ajattelin kuitenkin noukkia kaupasta tämän Brooklynin uutuuden, joka todennäköisesti olisi ollut "se" uutuus, jota kutsussa mainostettiin (ei paljastettu).

Joitain Brooklynin maitokauppaoluita olenkin jo maistellut ja ainakin yksi sessio tuli vedettyä syyskuussa 2015. Tämän pääset lukemaan täältä. Uusimpana panimo on tehnyt Naranjiton, jonka nimi viittaa siinä käytettyyn appelsiinin kuoriin. Naranja on appelsiini espanjaksi ja Naranjito tarkoittaa pientä sellaista, sekä oli Espanjan jalkapallomaailmanmestaruuskisojen maskotti 1982. Kiinostaa kuin kilo kiviä? Olut on Pale Ale ja siinä on sitä appelsiinin kuorta. Humalina käytetty Summit- ja Simcoe-humalia.

Brooklyn Naranjito, 4,5%

Tuoksusta bongaa helposti appelsiinisuuden, joka on raikasta ja tuoretta. Jopa hieman hedelmälihaisa aromikkuus. Tuore humala tuntuu tuoksussa rapsakan oloiselta ja tukee hedelmäisyyttä hyvin. Muutoin tyypillinen raikas pale ale jossa tuo appelsiini tuo hyvän lisän.

Maussa ollaankin sitten heti alkukulausten jälkeen maitokauppaoluen hienoisessa ongelmassa – runko jää liian ohueksi ja kokonaismakumaailma turhan vaisu. Mistään vissystä ei nyt ole kyse, sillä etenkin jälkimakua kohden katkeruus antaa kivasti pontta maulle ja mieto kuivattu appelsiinisuus on hennosti taustalla. Tuoksun selvä appelsiinisuus on maussa hyvin taustalla ujona. Ihan ok, mutta näitä löytyy kasapäin.

Boulevard Smokestack Series – Saison-Brett

Pitkästä aikaa sain käsiini tämän amerikkalaisen panimon Smokestack seriesiin kuuluvan oluen. Viimeisin arvioitu lienee Two Jokers Double-Wit ja Rye-On-Rye, joista jälkimmäinen tuotti ison pettymyksen alkoholisuudellaan. Muutoin tämän "savupiippusarjan" oluet ovat pääosin maistuneet mukavilta, vaikkakin kalliitahan ne yleensä ovat.

Suurimman osan näistä isoista smokestacksarjalaisista olen bongannut ja napannut naapurimaan alkosta, eli Systembolagetista. Muistaakseni ne ovat aina lähteneet noin 17€ rahalla mukaan. Tämä tuli hommattua joulukuussa erillisellä "tilaa-ja-nouda" menetelmällä. Ja koska etiketissä oli sarjamainintojen ja panimotekstin lisäksi taikasana Brett, joka viittaa Brettanomyces villihiivaan, niin piti vielä toinenkin pullo hommata varastoon just in case.

Tämä Smokestack-sarjan olut pohjautuu panimon suosittuun Tank 7 farmhouse aleen, jota on tuunattu pidemmälle lisäkuivahumaloinnilla ja hifimmillä hiivakannoilla, joista bretta ehkä se mielenkiintoisin lisä. Simppelimmin voisi siis ajatella Tank 7 villihiivalla kyyditettynä. Mikä ettei, mutta katsotaan tuoko se lisäarvoa. Vierellä maistetaan tietenkin Alkostakin löytyvä Tank 7.

Boulevard Smokestack Series – Saison-Brett, 8,5%

Tuoksusta löytyy mahtava brettaisuus. Se  on tässä juuri sitä itseään, mahtavan nahkean hedelmäistä, kevyen hapanta, mukavan tallimaista, nahkaista ja on siinä sitä hevosen satulaakin. Todella lupaavaa. Hapan hedelmäisyys on kuitenkin kuivahkoa ja sellaista appelsiinin ja sitruunan sekoitusta, mango- ja persikkatwistillä. Antaa reilsuti enemmän Tank 7 nähden. Kerrassaan herkullista.

Maku ei valitettavasti yllä tuoksun hehkeään maailmaan. Suussa sopiva kuohkeus, eli hiilihapot ja suutuntuma hyvin balanssissa. Alkuun maku tuntuu aavistuksen makealta, joka on sellaista vahvan belgioluen sokerimakeutta. Onneksi tämä kuitenkin tasaantuu ja alkaa nauttimaan hedelmäistä brettahiivaista makumaailmaa. Humalaakin on miedosti, mutta ei näyttele oikein mitään roolia. Tämä on kyllä juuri sitä itseään, hiivaista saisonia (ei erityisen belgityylistä), jossa iso brettalisä.

Tämän villihiivaisuus on kuivempaa ja aromaattisempaa, ei niinkään sellaista mehumaista brettaisuutta. Panimon Tank 7 on selvästi alla, mutta lisänä löytyy tallimaailma selvästi. Kokonaisuudessaan loistava aromikkuudeltaan ja hyvä maultaan ja kyllä valitsisin  tämän Tank 7 sijaan lasiini. Jos vielä olisi saanut makuun enemmän brettan hedelmäisyyttä ja hieman happamuutta niin....

Mikkeller Beer Geek Cocoa Shake

Justiinsahan näistä tuli vedettyä maratoni? Niin kova kuntoilija en ole, että uusintaan uskaltaisin, joten tällä kertaa kevyempi lenkki. Kertauksena ja tiivistettynä, maratonin antia minulle oli se, että Beer Geek -sarjalaisista Brunchit oli täyteläisempiä, suklaisempia ja makeampia, joten ne toimivat paremmin tummien oluiden arvosteluasteikollani. Breakfast oli yleisesti ottaen ohuempi, paahteisempi ja kuivempi.

Tämä otsikon versio kuuluu siis samaan sarjaan, mutta ei kanna brunssi- tai aamiaismerkintää. Sen sijaan voisi heittää sinne jälkiruokaosioon, koska kukapa ei olisi mäkkärissä joskus aikanaan pirtelöä ottanut aterian päälle. Jonkinasteinen suklaatykitys lienee kyseessä ja se suklaahan on sekoitettu Beer Geekin peruspohjaan. Olen asennoitunut reippaaseen suklaisuuteen.

Mikkeller Beer Geek Cocoa Shake, 12,1%

Tuoksussa voimakas suklainen, kaakaoinen ja kaurainen maltaisuus. Melko selvästi tulee mieleen suklaapuuro. Alta tuoksuu miedosti paahteinen kahvisuus. Muutoin suklaisuus peittää melko huolella aromimaailman. Ei huono tuoksu, jos suklaasta pidät.

Maussa kiinnitän huomiota suklaisuuteen ja erinomaiseen suutuntumaan. Pehmeän ruokaisa ja maltainen. Paahteisuus mietoa, sillä tumma suklaapuuro makeuteineen peittää paahtoa alle. Kahvikin kyllä pääsee pilkahtamaan. Makea? Kyllä, mutta ajattele tämä jälkiruokana suklaakakun sijaan.

Amerikkalaisen Pilsin taisto: Founders vs. Lagunitas vs. Oscar Blues

Pilsner on tätä nykyä ehkä turhankin aliarvostettu oluttyyli suomalaisten keskuudessa. Harvoin tulee vastaan kaveri, joka kehuu pilsnereitä yhtä vuolaasti kuin IPAa, tai pyytää baarin tiskillä "joku pils". Mutta otappa kunnon tuore herkullinen Pils saunan kera, tai hellepäivänä, niin kylläpä on muuten hyvää.

Itse huomasin viimeisimmän oluttilauksen jälkeen, että mullapa löytyy kaapeista muutaman jenkkipanimon pilsneri, joten miksipä ei pistää niitä nokikkain? Tämä ei siis ollut mikään tieteellinen "paras amerikkalaisen panimon pils", vaan rento "mushimaltin kaapin jenkkipilstaisto".

Tässä blogissahan on pariin otteeseen hehkutettu Foundersin tuotoksia. On meinaa odotukset kyllä hitusen sen mukaiset tälle Michiganin ehdokkaalle. Löysin tätä tukholmasta Systembolagetista hyllystä noin 2,7 € hintaan. Aika hyvin. Toivottavasti saataisiin tätä Suomeenkin, vaikka nyt kevääksi. Tämä pils on jenkkityyliin humaloitu Chinook, Cascade ja Centennial humalilla.

Toinen kandidaatti on Californialainen Lagunitas Pils. Lagunitas osaa kyllä tehdä tooodella hyvää olutta. Siis myös odotukset koholla. Tämä tuli tilattua Beergiumista 3,99 €:lla. Reilusti kalliimpi kuin edellinen, mutta Suomen mittakaavassa melko normaali hinta. Tämän etiketissä lukee Czech style Pilsener, joten luvassa voipi olla ruohoista humalaa, rapsakkaa runkoa ja diasetyyliä, eli voiaromia. Olut tuli markkinoille 1996/1997 ja se oli tehty käyttäen the Pilsnerin, eli Pilsner Urquellin humalaa (Saaz) ja heidän hiivaa, mutta maltaina panimo halusi käyttää omaa jenkkimallastansa.

Kolmantena kandidaattina ehkä hieman tuntemattomampi panimo Suomessa, mutta ei jenkeissä. Coloradolainen tölkkioluiden saarnapanimo Oscar Blues Brewery on nimennyt oman pilsnerinsä Mamas Little Yella Pilsiksi. Tässä on niin ikään haettu vaikutteet tsekistä, eli puhdas mallaspohja ja Saaz humalia. Tämä matkasi myös Beergiumista ja hintaa oli tölkillä 3,99 €. Founders voitti siis hinnoittelun, mutta entäpä se maku?

Founders PC Pils, 5,5%

Tuoksussa kevyt ruohoinen maltaisuus ja humaluus. Jotakin epämiellyttävääkin löytyy, olisiko jokin ummehtunut? Ylikäynyttä ananasta kenties. Muutoin hyvän raikas. Humalat eivät pomppaa esiin.

Maussa vaalean lagerin elementtejä, joskin laadukkaana, eli ei märkää koiraa eikä pahvia. Vaalean raikkaan maltaisuuden kanssa tulee aika alusta saakka humalointi, joka on tasapainossa. Sitruunaista humalointia, joka yhdistyy miedon ruohoiseen humalointiin. Jälkimakuun mennessä paranee, mukaan tulee miedon makea maltaisuus ja hyvin mieto diasetyylisuyys. Taspaino on kyllä hieno ja juotavuus erinomainen, säilyttäen makumaailman.

Lagunitas Pils, 6%

Tuoksu on huomattavasti tsekkiläisempi kuin edellinen. Tämä oikeastaan tuoksuu nimenomaan pilsiltä, edellinen ei niinkään. Voikeksiä, leipää, ruohoista humalaa ja kevyesti popcornia. Diasetyyli sopivalla tasolla. Humalakin selvästi läsnä. Kiva.

Maussa nimenomaan tsekkityylisen pilsin elementit. Maltaisempi ja runsaampi kuin edellinen. Voikeksiä ja popcornia, jotka siis diasetyylin hommia, ja nämä ovat hyvin tasapainossa ruohoisen ja miedon yrttisen humaloinnin kanssa. Suutuntuma on runsaampi ja maltaisempi kuin edellisessä. Katkeruus on puolestaan miedompaa ja jälkimakuun jää voimurotaikinainen ja miedon imelä maltaisuus, ei niinkään katkeruutta kuten Foundersilla. Hieno olut.

Oscar Blues Mama's Little Yella Pils, 5,3%

Tuoksun perusteella Lagunitas kilpailee Oscarin kanssa kuninkuudesta. Vähemmän mallasta ja vähemmän voikeksiä kuin Lagunitaksessa. Jos edellinen oli hyvin tsekkiläinen pils, niin tämä on mallisuoritus yleisesti pilsistä. Ruohoista humalaa, kevyesti raikasta maltaisuutta ja hyvin mieto makea komponentti. Hyvä tämäkin.

Maku alkaa aika rauhallisena. Kevyt ruohoinen humnalointi, jonka mukana kevyt puhdas maltaisuus. Kahden edellisen välimuotoa – ei niin maltainen kuin Lagunitas, eikä niin katkera kuin Founders. Keskitien kulkija. Ei erityisemmin diasetyyliä. Loppua kohden kevyen makean maltaan kanssa tulee myös kevyenb kevyt humalointi. Hyvä, mutta taitaa jäädä maultaan edellisten jalkoihin.

Yhteenvetona voisi todeta, että Foundersin versio oli humaloiduin ja kepein rungoltaan. Tuoksussa ehkä huonoin, koska jokin outo aromi siellä pilkotti. Maultaan kuitenkin toiseksi paras. Lagunitas oli tsekkiläisin (yllättäen, koska tyylinä Czech Pilsner), vahva runko, jota tuki mukava humalointi. Reiluin voihappoisuus. Omissa kirjoissani näistä paras. Oscar Bluesin näkemys oli puolestaan keskitien kulku, joka nyt näiden kahden kanssa jäi hieman jalkoihin. Erinomainen pils kuitenkin.

Kotitasting: sekalaiset sekoitteet eli Blendi-ilta

Järjestin kaveriporukalle maisteluillan, johon päätin ottaa sekoiteviskejä teemaksi. Eipä noita tule pahemmin naukkailtua, vaikka tältäkin rintamalta on hyviä ja jopa erinomaisia viskejä tarjolla. Osa kattauksen viskeistä on jo ennestään tuttuja ja osasta en tehnytkään muistiinpanoja, mutta muutamasta uudesta tuttavuudesta merkkasin muistiinpanoja.

Kattaukseen tuli mukaan Chivas Regal 12yo, joka taitaa olla yksi maailman kuuluisimpiä viskejä ja etenkin blendejä. Löytyy myös Alkosta, jopa useassa pullokoossa. Jos et uskalla ostaa 0,7l, tai 0,35l pulloa, niin tarjolla on myös 5cl miniatyyri. Chivasin pääkomponenttinahan toimii Strathisla. 

Kaapista valikoitui myös korkattavaksi Espanjasta 25€:lla ostamani Dimple 18yo. Tämä on ymmärtääkseni idän markkinoille suunnattu, johon myös pullosta löytyvät logogrammit. Haigin brändi, jonka omistaa suuruus nimeltä Diageo. Cameronbridge on tämän pääkomponentteja, mutta sekoitteessa on varmaan muitakin Diageon viskejä, kuten Glenkinchie, Dalwhinnie, Royal Lochnagar.... 

Dimpleä verrattiin vierekkäin kuuluisampaan Ballantine's 17yo pullotteeseen, joka on lötynyt kaapistani jo vuodesta 2013. Siis se yksi ja sama pullo. Useampaan kertaan maistelleena, voin sanoa tämän olevan maukas blendi. Tämän 17-vuotiaan kehitti aikoinaan George Robertson ja sen reseptiikkaan on kuulunut (ja kuuluu osittain edelleen) Balblair, Ardbeg, Glenburgie, Glencadam, Miltonduff, Old Pulteney ja Scapa. Isoja nimiä. 

Edellisten lisäksi mukana oli tosiaan muitakin, kuten Johnnie Walkersilta 18yo Gold Label, Spicy Road ja pari mallasblendiä japanilaisittain. "Yllättäen" koko kattauksen paras oli mielestäni 21-vuotias Taketsuru Pure Malt (ei nootteja tähän saraan), jonka iätöntä veljeä maistelin myös ja kirjasin siitä noottia ylös, vaikka se ei blendi olekaan, vaan mallasblendi. Tämä Taketsuru koostuu Miyagikyon ja Yoichin viskistä. 

Chivas Regal 12yo, 40%

Tuoksu perus keltainen ja kevyen vaniljainen. Ei herätä ihme fiiliksiä, eikä odotuksia. Maussa alussa keltaista miedon mausteista makua, mutta loppua kohden muuttuu aika epämiellyttäväksi. Etanolin pistävyyttä, tulee mieleen mauttomaksi tarkoitettu kirkas viina. En kyllä tästä nauti.

Dimple 18yo, 40%

Tuoksussa vanhan pullotteen herukkaisuutta ja lehtisyyttä. Jopa yllättää. Sitruksisuutta ja jotakin marjaisuutta. Ihan miellyttävä tuoksu. Maku ei ole niin aromikas kuin tuoksu. Mutta huomattavasti parempi kuin Chivasissa. Kirpeää hedelmää ja vaniljaa. Alku aavistuksen kirpeä ja miedon kitkerä, mutta jälkimakua kohden monipuolistuu ja paranee. Ollaan menossa parempaan suuntaan, mutta tietty blendimäisyys on selkeä.

Ballantines 17yo, 43%

Tuoksu on puhtaampi ja pehmeämpi kuin edellisessä. Enemmän vaniljaa ja enemmän tammea. Keltaista hedelmää. Maussa alku on tyypillisen miedon kihelmöivä, keskivaiheilla tulee alkoholia, mutta se taittuu nopeasti mausteiseksi ja pehmeän maltaiseksi. Runsaampi ja maukkaampi kuin edelliset. Hyvä.

Nikka Taketsuru Pure Malt, 43%

Tuoksussa lakritsisuutta, makeaa tummaa hedelmää ja enemmän maltaisuutta kuin edellisissä. Kirpeys kertoo nuorekkuudesta. Maussa alkuun kirpeää saippuaisuutta, jonka mukana kukkaisuutta ja makeaa kuivattua hedelmää. Jälkimakua kohden tulee miellyttävää mausteista tummaa hedelmäisyttä, suklaata ja mietoa nahkaisuutta.

Epäreilua tai ei, niin paremmuusjärjestys menisi näin:

1. Nikka Taketsuru Pure Malt

2. Ballantines 17yo

3. Johnnie Walker 18yo Gold Label

4. Dimple 18yo

5. Johnnie Walker Explorer's Club Spicy Road

6. Chivas Regal 12yo

Malmgård Amarillo Tripel (Alkon käsityöläisoluet 2017) + kässärioluiden parhaimmisto

Viimeinen kässäriolut minun osaltani. Tämän jälkeen on 2017 Alkon käsityöläisoluet juotu, tai ainakin arvosteltu. Hyvin näkyy vielä löytyvän tähän valikoimaan kuuluvia oluita Alkon hyllyillä. Laitetaan tämän postauksen loppuun vielä oma ranking niistä jotka tuli maistettua.

Malmgård tunnetaan yhtenä Suomen parhaimpana panimona. Tai ainakin sellainen mielikuva minulla on. Itsekin olen jonkin verran samoilla linjoilla, mutta loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että ei se paljoa poikkea valtavirrasta. Panimolta löytyy hyviä oluita, mutta myös tylsiä. Ehkä se miksi se on melko arvostettu johtuu siitä, että oluita tulee paljon ja suurin osa on vähintään kohtalaisia. Montaa täysin hutia ei välttämättä ole.

Kässärikattaksessa panimon olutta edustaa Amarillo Tripel. Lähin sukulainen ollee Emmer Tripel, jota olen useampaan otteeseen maistanut ja joka on niitä vähintään perushyviä. Amarillo Tripel löytyy Alkon valikoimista kolme senttiä vajaa kuudella eurolla, joka ei ole paha 50 cl vahvasta oluesta. Tämä Emmer Tripelin sukulainen on aromihumaloitu amerikkalaisella Amarillo -humalalajikkeella.

Se, että onko olut muutoin samalla reseptillä valmistettu kuin Emmer Tripel, niin enpä tiedä, koska google ei tyrkyttänyt tuota tietoa ja en itse jaksanut salapoliisityötä harrastaa. Eikä ole nyt verrokkinakaan tuota Emmeriä, joten who cares? Maistan tämän tällaisenaan ja haukun, tai kehun.

Malmgård Amarillo Tripel, 9%

Tuoksu on tuttu belgialaisen vahvan oluen tuoksu, eli hiivaista ja hedelmäisen esteristä. Hieman pippurisuuttakin löytyy. Humala ei tunnu ainakaan odotetun sitruksiselta, vaan näyttää olemuksensa kuivataen tuoksua. Ehkä mieto kuivan humalapelletin aromia löytyy. Hedelmän ja hiivan yhteistyö toimii ja tuo myös mieleen miedosti banaanisen, tai hedelmäpurukumisen vehnäoluenkin.

Maussa vahvuus tuntuu miedosti nipistäen suuta. Esterinen ja jopa hieman voitelevan öljyinen suutuntuma, sopivan runsailla hiilihapoilla. Hyvin selvä ja jopa vahva belgihiivaisuus täyttää makumaailmaa kukkaishedelmäisyydellä ja sitä kuivattaa ja miedosti katkeroittaa humala. Humala ei kuitenkaan ole niin esillä, että tarvitsisi etiketissä mainita. Jälkimakuun jää hedelmäpurukumisuus. Hyvä, ei kuitenkaan erityisen poikkeuksellinen.

Käsityöläisoluista 2017 parhaimmisto muodotui oheisen listauksen mukaan:

1. Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout
2. Vakka-Suomen Prykmestar Saazer Pils
3. Malmgård Amarillo Tripel
4. Kallio Brewery & Birra Amiata Madáhàn Tropical Milk IPA

5. Laitilan Savu IPA

6. Hiisi Pirunpelto Kivibock
7. Flying Dutchman Flip Flopped....IPA
8. Rekolan Panimo Kaffe Stout
9. Stallhagen Raspberry Stout

Kotitasting 3/2017: Glenmorangien gaelilaiset nassit

Viskitasting kotona järjestettynä. Vanha kolmen hengen ringi maistelemassa. Itse valitsin viskit ja miksi Glenmorangie, no siksi että teki mieli kokeilla kaiken maailman uudet eilan-morgin-margen-sargen gaelinkieliset uutuudet, että onko niissä mitään eroa. Tax-free myymälät on näitä väärällään ja nettikaupoista saatavuus on yleisesti hyvä. Siksi tämä setti.

Maistelu meni tällä kertaa niin, että en ottanut etukäteen lainkaan selvää mitä on kunkin viskin takana, eli onko ne missourin vessanpöntön vedestä tislattuja, vai onko niissä käytetty missourin viidettä pisintä tammea, jonka juurelle kuningas vatupasi kusi vuonna 123. Maistelujärjestyksen valitsin randomilla heittäen viskit aakkosjärjestykseen.

Dornoch on tyypillinen gaelintarinainen viski. Meinasin nukahtaa lukiessani tietoa siitä, mutta onneksi myös pelkistetty yhteenveto itse viskin kypsytyksestö löytyi. Vattaus ex-bourbon tynnyrisetä ja kevyesti  turpeistetusta viskistä, joka on kypsynyt Amontillado tynnyreistä. Semi mielenkiintoinen siis.

Duthac on travel retail -sarjan viski, eli laivamyynti muunmuassa. Kypsytys on tehty osittain sherrytynnyreissä, joissa ollut PX-sherryä ja osittain virgin oak -tynnyreissä, eli heti toisen viskin kohdalla päästiin näihin neitsytpuuviskeihin. Lyhyesti: hemmetin tyypillinen nykyviski.

Milsean ei ole matkamyyntiin suunnattu, vaan on tislaamon Private Edition -sarjasta. Eli jonkinmoista pikkupremiumia tiedossa. Tarkemmin ottaen seitsemäs julkaisu kyseisessä sarjassa, josta itsekin olen muutaman maistanut ja johon kuuluvat muunmuassa Ealanta ja Companta. Viski on kypsytetty ex-bourbontynnyreissä ja "liekitetyissä" tynnyreissä, jossa on ennen ollut portugalilaista viiniä. Ei sen enempää avata mitä viiniä.

Tarlogan on sitten niitä neitsytviskejä, eli kypsytetty entisissä bourbontrynnyreissä ja uudessa tammessa, eli tynnyreissä, joissa ei ole aiemmin kypsytetty mitään. Jotakin lähdevesikehuja oli tislaamon kotisivuilla, mutta tuskin tuo mitään ihmeellistä viskiin. Perus nykyviskiä siis. Iästä tietenkään puhettakaan...

The Tayne on puolestaan taas travel retail myyntiin suunnattu ja viimeistelty Amontillado sherrytynnyreissä. Amontilladohan on luonteeltaan kuivaa viiniä, jossa on jo hyvin aistittavissa hapettumista, eli toisin kuin nuorissa Fino-sherryissä, siitä löytyy jo tammen vaikutuksia. Olorosoon verratuna se on huomattavasti hapokkaampi ja ei niin kuiva, eikä niin mausteisen kuivahedelmäinen.

Tùsail on setin viimeinen viski ja se on kuudes julkaistu viski Private Edition -sarjassa, josta siis tämän kattauksen Milseankin oli. Valmistuksessa on köytetty Maris Otter mallaslajiketta, joka oli joskus 1960-luvulla in. Tämä viski on kypsytetty...... hetkinen: "small amount of specially selected casks". Juuri niissä tynnyreissä. Kiesus....

Glenmorangie Dornoch, 43%

Tuoksu on nuoren oloinen, vaniljaa, vaahtokarkkia, uutta tammea ja miedosti kirpeää raakaa omenaa. Maltaisuutta, joka on makeaa ja pölyistä. Maussa jotenkin tyypillinen New wood -fiilis. Paljon vaniljaista tammea. Jälkimaussa sokerista maltaisuutta. Ei kummonen, ihan ok.

Glenmorangie Duthac, 43%

Tuksussa enemmän toffeeta ja vähemmän uutta puuta. Olisiko jopa kypsemmän oloinen. Jotenkin kuitenkin nuorehkon oloinen tämäkin. Pientä pistävyyttä. Maussa on lämpimämpää sävyä ja kypsää / ylikypsää hedelmäisyyttä. Hieman metallista mineraslisuutta pilkahtaa. Makeampi sherryisyys. Jälkimaku pyöreän makea ja hieman kermainen. Parempi kuin edellinen.

Glenmorangie Milsean, 46%

Tuoksu on kahta edellistä kypsempi ja ehkä tummempikin. Kuivattuja hedelmiä, makeahkoa miedosti paahteista maltaisuutta. Pehmeämpää toffeisuutta. Ei ole niin pistelevä kuin edelliset. Maussa samoilla linjoilla, kevyt paahteinen karamellisuus, kuivattuja hedelmiä, jossa hieman luumuakin. Kypsemmän oloinen kuin edelliset. Ihan hyvä tämäkin, mutta yllättävän makeita ovat olleet.

Glenmorangie Tarlogan, 43%

Tuoksu on todella nekkukaramellinen. Kinuskia, toffeeta ja kypsää tummaa hedelmää. Myös raakuutta, joka enteilee uudesta puusta ja nuoresta viskistä. Ei kuitenkaan niin pistävä kuin ensimmäinen ja toinen. Maussa toffee ei ole kuitenkaan pääroolissa. Maku on itse asiassa paljon kypsemmän oloinen kuin tuoksu enteili. Miedosti paahteista karamellisuutta, vaniljaa, uutta puuta, jotakin tummempaa hedelmää, joka muistuttaa. Myös miedosti kumisuutta.

Glenmorangie The Tayne, 43%

Tuoksussa enemmän sherryisyyttä kuin edellisessä. Makeahkoa, tummaa hedelmää, jossa aavistus nahkaisuutta ja ripaus mokkaa. Hieman myös nuoruus tulee esiin ja sherryisyys on sellaista "lähes ok" -laatuista. Maussa pehmeää tummaa hedelmäisyyttä ja tummahkoa makeaa maltaisuutta. Jälkimakua kohden pehmeää maitosuklaata ja kevyttä kookoksisuutta. Ehkä paras näistä.

Glenmorangie Tùsail, 46%

Tuoksussa yrttisyyttä ja mietoa lääkemäisyyttä. Myös nuorta pistävyyttä. Makeaa vaniljaista vaahtokarkkisuutta. Mallas tulee myös alta pölyisenä, joka enteilee nuorekkuudesta. Maussa perus ex-bourbonkypsytettyä keltaista viskiä. Kypsää keltaista hedelmää ja kevyesti tummaa hedelmäisyyttä. Jälkimaussa mieto yrttisyys ja jopa kevyt makea mentholisuus. Jää kolmanneksi.

Näistäkin voi muodostaa oheisen rankingin:

1. Tarlogan
2. Milsean
3. The Tayne
4. Tùsail
5. Duthac
6. Dornoch