25 toukokuuta 2016

Alkosta: Olarin Panimo Area 21 IPA ja Area 21 Pale Ale

Espoon Olarilaisimmalta panimolta Alkon valikoimista löytyy indian pale ale, joka kantaa nimeä Area 21 IPA. En muista hintaa, mutta kukapa niitä Suomen halpoja hintoja vahtisi. Alkon sivu ilmoittaa helpot 125,4 € 30:lle pullolle.

Pullon kylki ja Ratebeer kertoo humalina käytetyn Simcoe, Citra, Cascade, Warrior ja Chinook. Sellanen jenkkilataus, että luulisi riittävän. Onneksi humalat on helppo nakki nykyään. Mallaspuolelta löytyy ohramaltaiden lisäksi Helsingin Myllyn valmistamaa luomukaurahiutaleita. Arde kertoo tämän katkeruuttakin jossakin vaiheessa modatun kevyempään päin. Pullokoodista löytyy päiväys 1.8.16.

Toinen Olarilainen tuli IPAa hieman myöhemmin ja kantaa nimeä Area 21 Pale Ale. Reseptiikasta löytyy humalina Cascade ja Citra. Rungon puolella on käytetty ohramaltaiden lisäksi vehnämallasta. Tilausvalikoiman tuote, jota voi tilata tiettyihin alkoihin (Espoo). Muutama Olarilainen tuli naukattua tämän vuoden HBF:lla, mutta varsinaisen vaikutuksen se teki Vaappuvassa Ankassa hana-Pale Alellaan.



Olarin Panimo Area 21 IPA, 6,3%

Tuoksu enteilee kylmänä pihkaisesta, havuisesta ja kosteasta humalasta. Samoin tuo mieleen reippaan karamellisen ja tahmaisen rungon. Ei siis mikään kevyt trooppisen sitruksinen tuoksu, vaan reippaan humalainen ja pihkakaramellinen.

Maku ottaa kopin tuoksusta ja jytää reippaalla katkeralla havuisella humalaotteella. Greippiä ja pihkaa. Mallaspuolelta karamellisuus tulee alkuun voimakkaasti mieleen, mutta ei ota otetta humalista. Karamellisuus kääntyy kuivaksi pihkaiseksi greippikatkerksi, tasapaino rungon kanssa ei aivan parhaillaan. Jälkimakukin kipristelee pitkään greippisenä. Luulisi hophedien tykkäävän, minulle tämä on hieman turhan kuivan greippi-humalavetoinen. Vaikka Ardehan tietty tätä naukkailisi ja vielä vajaaksi jäisi katkeruus...



Olarin Panimo Area 21 Pale Ale, 5,2%

Tuoksu on raikkaampi ja hedelmäisempi. Hedelmäisyys tuo tuoreita ja kypsiä hedelmiä; kiiviä, omenaa, mangoa. Ei pihkaa, havuja eikä karamellisuutta, humala on tässä hedelmäisessä roolissa. Utuisen oloinen yleistuntuma, jossa mieto tuore makeahko sitrushumalaisuus. Hyvä tuoksu.

Maku samoilla linjoilla. Helposti juotava olemus, jossa humala puraisee huomattavasti kevyemmin kuin IPAssa. Miedosti hedelmäistä greippiä ja granaattiomenaa. Aavistus ananastakin. Maussa humala tuo myös kevyesti havuisuutta. Jälkimakua kohden meinaa pliisuuntua, mutta kevyt humala yrittää sinnitellä loppuun saakka. Ei niin herkullinen kuin hanasta muistin, mutta helppo ja raikas pale ale.



22 toukokuuta 2016

Suomalaisen Viskin Päivä 2016 @ Kiltakellari 21.5.2016

Suomalaisen viskin päivä on 23.5 ja tänä vuonna SVP2016 päivää juhlistettiin lauantaina 21.5. Ravintola Kiltakellarissa Helsingissä. Saman katon alla Viskin Ystävien Seura, Kyrö Distillery Company, Beer Hunter's, The Helsinki Distilling Company, Teerenpeli Distillery ja Valamo Monastery Distillery edustivat suomalaista viskiä, unohtamatta tietenkään isoa kasaa nautiskelijoita.

VYS ja tislaamoväki. Kuva: Pasi Murto
Tapahtumassa virallinen tasting alkoi kuudelta illalla, jota ennen piipahdin kaverini kanssa Hemingwayssä katsomassa Suomi-Venäjä lätkämatsia. Matsia katsoessa nappasin tiskiltä Antti Peltosen loihtiman Sinebrychoffin Olutmestarin Export Pilsin, joka oli mukavan rapsakasti humaloitu, maltainen ja ruohoinen. En huomannut diasetyylin voivivahteita, mutta liekö tuohon sitä haettukaan?


Kuudeksi tapahtumapaikalle Kiltakellariin, jossa sisäänpääsy 20 € käteisellä ja istumaan valmiiksi katettuihin pöytiin. Tällä kertaa taas ilman kameraa, joten pahoittelut kamalista kuvista. Kattaukseen kuului viisi tislettä, yksi kustakin paikallaedustavasta tislaamosta. Teknisesti kattauksestahan ei löytynyt kuin kolme viskiä, Old Buck, Valamo IX ja Teerenpeli. Tislaamoiden edustajat kertoivat kukin vuorollaan taustoistaan ja maistettavasta tisleestään. Kuuntelin hieman sivukorvalla tarinat, toisella korvalla pöytäseurueen jupasteluja ja silmät oli alkuun Suomi-Venäjä streemissä kännykän kautta. Jotakin on siis mennyt ohi.

Kattausjärjestys vasemmalta oikealla
Kattauksen aloitti Beer Huntersin Old Buck, joka oli pullotettu 2013. Noin 6-vuotiasta viskiä, joka on kypsynyt uudessa pienessä tammitynnyrissä. Tämä oli hyvin erikoinen viski: Mausteinen ja kirpakka tuoksu, joka toi mieleen miedosti maustekurkun. Ajan myötä maku muuttui ja toi mieleen suuveden ja jopa hammastahnan. Ihan kiva, tosin en välttämättä kovin paljoa rahojani panttaisi tähän.

Kattauksen toinen maistiainen oli Kyrö Distillery Companyn RD #8, 62,1%, joka on siis ns. tutkimus- ja kehitysvaiheen tisle. Ikää tällä oli noin 2 vuotta ja se oli kypsynyt 16-litran tynnyrissä. Tämä edusti mielestäni hyvin tislaamon karaktääriä. Mentholinen, kuivan rukiinen, jossa mukava maalaismaiseman tunnelma. Voimakas ja pippurisen mausteinen maku. Miedosti hiivaisuuttakin. Tykkään todella paljon tislaamon new makesta ja tässä se oli vahvasti pohjalla. Erinomaista nuorta tislettä.

Kiltakellarin tunnelmaa
Kolmantena siirryttiin Valamo Monasteryn viskiin, jota edusti Valamo #IX, 54,7%. Pienissä 30 litran bourboneissa kypsynyt Single Malt viski. Vanhimmat tisleet 5yo ja nuorimmat 4yo. Näiden sekoitus viimeistelty 30 litran new oak bloodtubeissa. Tämä oli tuoksultaan makeavivahteinen, hyvin tamminen, vaniljainen ja hedelmäinen. Maultaan maltainen alkuun ja hyvin hedelmäisen karkkinen, sekä tamminen loppua kohden. Puu on ottanut ison roolin. Tuli mieleen hattara ja vaahtokarkki. Pidin erityisesti Valamon seiskasta, jota maistoin UISGEssa, mutta tämä ei omia makuhermoja erityisesti säväyttänyt, vaikka muutama muu pöytäseurueestani piti hyvänä, jopa mainiona jälkkäriviskinä.

Neljäs maistovuoro oli Helsinki Distilling Companylla, joka toi tapahtumaan HDCO Cask#159, 63%. Parin kuukautta kypsytetty 190 litran first fill bourbontynnyri. Erikoisuutena 1/4 maltaista oli belgialaista savumallasta. Kypsytys 160-litran tammitynnyrissä. Tämä oli Kyrön tisleen tavoin rukiinen ja maalaismainen, mutta ei niin intensiivinen. Maussa pystyin kuvittelemaan pureskelevani kuivattuja ruismaltaita, etenkin jälkimaussa. Mukavan oloinen tisle, joka kaipaa alkumaun osalta lisäkypsytystä, koska alkoholisuus hieman puski läpi.

Viimeisenä maistettiin kattauksen toinen viski, Teerenpeli Distillers Choice VYS, 61,7%. Tämä nelivuotias viski on kypsynyt alkuun 140 litran bourbontynnyrissä, jonka jälkeen se on viimeistelty vuoden verran ensimmäisen täytön 230 litran madeiratynnyrissä. Pullotettu VYS:n synttäripullotteeksi ja tulee Alkon tilausvalikoimaan kuudes kesäkuuta. Hinta 109,3 €, kokonaiserä on 400 pulloa (osa ravintolamyyntiin). Tämän haluan maistaa uusiksi, sillä ensivaikutelma oli hieman ristiriitainen. Hyviä elementtejä, mutta viinin makeus ja parfyymisyys tuntui hieman liikaa. Katsotaan siis myöhemmin uusiksi.


Kattauksen lisäksi oli vapaamuotoista seurustelua ja enemmän tai vähemmän leikkimielinen viskivisa, jossa oma joukkue ei pärjännyt edes kärkikolmikkoon. Hyvä näin, ei ole harrastus siis liian pitkällä ja voin jatkaa opiskeluja ;)

Mukava ja rento tapahtuma, jossa erityisesti tuttujen naamojen tapaaminen oli parasta antia. Onnea vielä Jarkko Nikkaselle, jolle myönnettiin VYS standaari ansaitusti.

20 toukokuuta 2016

Alkosta: Hiisi Pecko Brett IPA

Ensikosketukseni otsikon olueen oli huhtikuussa Helsinki Beer Festivaaleilla, jolloin kolmen maiston perusteella pidin sitä tapahtuman parhaimmistona, ellen parhaana. Vaikka kyseessä onkin IPA, niin panimo kertoo tämän tykittelevän katkeroinnin sijaan aromihumaloinnilla ja brettahiivalla.

Olut on saanut nimensä karjalaisten henkiolennon ja amerikkalaisen humalalajikkeen mukaan. Wikipedia kertoo Pellonpekkon, tai peltopekkon merkityksen olevan "ohran, ohrajuoman haltija, pellonhaltija". Pekko sitä tai tätä, niin tarkoitus on ollut tuoda Brettanomycellä revittelevä olut.

Olut tuli vain kouralliseen Jyväskylän ja Helsingin Alkoja ja hintaa kertyi pullolle vajaa viisi euroa. Etiketin takaa löytyy runoutta: "Pellonpoika colmes polves, kellerissä alisessa // cadzelee mait, cuin acanoita - putkachtelee pacanoita. // Tauiaan kurkia keskyttepi, jywäsillä jumaluhden // rauoisasti rackasthaen - cuutamon corret cukoistauat."


Hiisi Pecko Brett IPA, 6,3%

Tuoksusta löytyy kirpeää sitruksista ja mehumaista hedelmäisyyttä. Välittömästi tulee selkeä Brettaisuus, joka ei ole erityisen navettaista ja maanläheistä, vaan enemmänkin sellainen hedelmäinen hiivakanta ollut kyseessä. Miedosti kuivattavaa humalaisuutta taustalla. Hieno ja houkutteleva tuoksu.

Maku on reilun hedelmämehuinen, jossa nahkea ja sitruksienen hedelmäisyys ohjaa koko palettia. Miedosti hedelmähapan, sitruksinen ja miedon suolainen. Puolivälissä tulee suutuntumaan kuivempaa humalaa ja nahkeaa hedelmää. Jälkimakua kohden kuivuu entisestään ja humalan katkeruus tuo tasapainoa kokonaisuuteen. Oikein hyvä "brettarevittelevä" olut.


18 toukokuuta 2016

Maitokaupasta: Stadin American Red Wheat Ale


Maitokauppauutuuksiin tullut Stadin Panimolta red Wheat Ale, joka on nimensä mukaan (ja panimon sivujen mukaan) amerikkalaisittain humaloitu vehnäinen ale. Hyllyillähän on näkynyt jo tovin Red Alea, American Red Alea, Stadin Red Alea... ja olikohan vielä jotakin punaista?

Maitokaupoista löytyvä American Lager ja American Pale Ale maistuivat, joten miksipä ei kokeilla tätä uutukaista. American Session IPA ei ollut omaan mieleeni. HBF:lla tulin jutelleeni Stapasta ja jos en väärin muista, niin panimo valmistuttaa jatkossa tölkkinsä tytäryhtiön (Stadin Scandinavian ?) nimissä, taannoisen "tölkkidilemman" vuoksi. Mätkyt on hoidettu ja uutta kamaa pukkaa, joten hyvältä näyttää.


Stadin American Red Wheat Ale, 4,5%

Tuoksussa pähkinäisyyttä ja reipas aromihumalointi. Tumman pähkinäiset sävyt sekoittuvat ylikypsään hedelmäisyyteen ja mietoon pihkaisuuteen. Karamellisuutta miedosti, sekä aavistus hiivaisuuttakin. Tuoksu on ihan sitä miltä olut näyttääkin (tumman pähkinäisen punertava).

Maussa ei aivan tuoksun voimakkuuteen päästä, sillä humala ja hedelmäisyys ovat molemmat hieman vaisua. Suutuntuma reippaan hiilihappoinen ja jäljestä hieman kevyt. Keskivaiheilta tulee pientä katkeruutta pähkinäisyyden kera, mutta muutoin jää turhan yksiulotteiseksi. Jälkimaku lyhyt ja kevyt. Ihan ok, mutta Stapalla on mielestäni paljon parempia oluita maitokaupassa.


15 toukokuuta 2016

Glendronach kotitasting 5/2016

Pitempi aika taas vierähtänyt viskikotitastingistä, joten aloin pistämään palikoita yhteen, jonka seurauksena tuttu amatööriporukka kasaan ja joukko tummia ja vähemmän tummia viskejä riviin. Mietiskelin mikä voisi olla sellainen tislaamo, jolta tulee uutta tavaraa markkinoille, jolta löytyy laadukkaita single caskeja ja jota ei olla kaveriporukassa vielä maisteltu. Glendronach!

Viime aikoina tislaamo on julkaissut erilaisia pullotteita markkinoille tavanomaisempien (jos näin voi edes sanoa) Single Cask -julkaisujensa lisäksi. Harmillisesti näiden hinnat on melko kovia, varsinkin niissä joilla ikää alkaa löytyä yli 15 vuotta. Muutama Single Cask kuitenkin mukaan tastingiin, koska kaveriporukasta tällaisia löytyi.


Kalliimpien Glendronachien rinnalle otettiin myös halvempaa ja uudempaa tuotantoa, joista vastasi Peated, tislaamon ensimmäinen turpeistettu viski, ja The Hielan. Glendronach ei muuten kummemmin ole NAS-pullotteita harrastanut, mutta nyt tämän turpeisen yksilön myötä nassitkin on mukana maistelussa. Peated on kypsynyt alkuun ex-bourbontynnyreissä, jonka jälkeen se vietti loput kypsytyksestä oloroso- ja px-sherrytynnyreissä.

The Hielan on kahdeksan vuotias nuorukainen, joka julkaistiin perusvalikoimaan. Hielan on sekoitus bourbon- ja sherrytynnyreitä ja se on pullotettu 46% vahvuudessa, sekä kylmäsuodattamattomana. Näiden kahden jälkeen hypätään tynnyrivahvaan sarjaan, josta kaapista löytyi Glendronach Cask Strenght batch 5. CS-sarjalaiset ovat sekoitus PX- ja oloroso-sherrytynnyreistä ja nimensä mukaan pullotettu tynnyrivahvana.

Kolmeksi viimeisimmäksi jätettiin tumman värinsä perusteella Single Cask -pullotteet. Yksi on olorosotynnyristä ja kaksi jälkimmäistä PX-tynnyristä.


Glendronach 8yo The Hielan, 46%

Tuoksu on nuorekas maltainen tuoksu. Viljapölyä, makeaa vaniljaa ja hunajaa. Tulee mieleen Balvenien mallasviski.

Maussa miedosti pistelevä maltaisuus, joka tuo aavistuksen saippuaisuutta, hunajaa ja makeaa viljaa. Suutuntuma hieman öljyinen ja kuivuu loppua kohden kevyesti. Pieni takapistely. Nuoruus tuntuu maltaisuudessa. Makeaa mariekeksiä ja hunajaa. Ihan ok aloitteluviski.



Glendronach Peated, 46%

Tuoksu on erilaisesti turpeinen kuin islaylaiset. Poltetumman ja liimatumman oloinen savuisuus. Palanutta puuta, joka myös kallistuu hieman kumiseen suuntaan. Reilun nuorta savumaltaisuutta. Makeahkoa.

Maku on yllättävän kitkerä ja saippuainen. Varsinkin alkumaku on melko kipristelevä. Jälkimakua kohden alkaa vaniljainen tammisuus ja viljaisuus rauhoittamaan palettia. Ei kovin pitkä, vaan loppuun jää kevyt vaniljaisuus ja hyvin kepeä turve. Vesilisä keventää kirpeyttä, mutta ei varsinaisesti paranna erityisesti makua. Ei tämä kovin häppöstä ole.


Peated vs. Hielan

Glendronach Cask Strength, Batch 5, 55,3%

Tuoksu aika sulkeutunut ja yksinkertainen. Selkeä makeahko sherryvivahde. Melkein bourbonmainen makea mausteisuus ja hiivaisuus. Neilikkaa ja miedosti hapanta hiivaa. Kevyesti nahkaisuutta ja kuvattuja hedelmiä.

Maussa sherry on hyvin dominoiva piirre, mutta on kauniisti läsnä. Hyvin tasapainoinen kokonaisuus. Paljon kuivattuja hedelmiä kuten viikunaa, taatelia ja kuivattuja luumuja. Myös tuorempaa hedelmää seassa. Mallas tuntuu pohjalla ja tasapainoittaa kokonaisuutta. Kauniisti kestää alusta loppuun. Pitkä runsas jälkimaku.



Glendronach Single Cask 17yo, 1994/2011, Oloroso Butt #97, 60,1%

Tuoksu kuivemman hedelmäinen ja intensiivisempi kuin edellinen. Tiukan oloinen tuoksu. Nahkaa, mokkaa, tummaa suklaata ja raakaa kaakaota. Muscovadosokerisuus tekee mukavan vaikutuksen. Selkeästi (yllättäen) tummin ja vahvin tuoksu tähän asti.

Maku alkaa vahvana ja kuivuu nopeasti. Sherry jyrää ja on hyvin kuivana ja intensiivisenä. Ei kuitenkaan kumisuutta, mitä monesti olorosotynnyristä voi tarttua. Mokkaisia piirteitä reippaasti. Suutuntuma jää nahkean kuivaksi. Vesilisä avaa palettia ja tuo kirpeyttä ja mokkaa. Ei ihan niin nautittava kuin edellinen.


17yo SC vs. CS #5 

Glendronach Single Cask 20yo 1994/2014, PX puncheon #3201, 56,2%

Tuoksu on kermaisempi ja pehmempi kuin edellisessä. Ei niin intensiivinen, vaikka hyvin vahva sherryisyys onkin läsnä. Jonkin verran makean mausteisempi ja maitosuklaisempi. Ollaan kuitenkin samalla tavalla sherryjyrän tuoksussa.

Maku on huomattavasti täyteläisempi ja ei niin kuiva kuin edellisessä. PX tynnyrin tuomaa makeampaa kuivattua hedelmää ja maitosuklaata. Suutuntuma on täyteläisempi ja monipuolisempi. Vahva mokkanahkaisuus, kuivattu rusinaisuu ja mieto hunajavahaisuus. Jälkimaku pitkä ja sopivan täyteläinen. Paras tähän mennessä.



Glendronach Single Cask 23yo, 1989/2013, PX puncheon #5470, 49,2%

Tuoksu hieman kirkkaampi ja yrttisämpi. Minttusuklaata, rusinaa ja tummaa nahkaa. Puolimakea yleisolemus. Myös hieman punaista marjaisuutta.

Maku on pyöreämpi ja pehmeämpi kuin edellisissä kahdessa SC:ssä. Makeampaa ja vahaisempaa marjaisuutta, nahkaisuutta ja luumukiisseliä. Punaisempi yleisolemus. Myös hieman likaisemman oloinen. Ei vedä vertoja edelliselle ja jää näistä kolmesta viimeisestä kolmanneksi.


20yo vs. 23yo

Näistä muodostui paremmuusjärjestys:

1. Glendronach Single Cask 20yo 1994/2014, PX puncheon *****
2. Glendronach Cask Strength, Batch 5 ****
3. Glendronach Single Cask 17yo, 1994/2011, Oloroso ***
4. Glendronach Single Cask 23yo, 1989/2013, PX puncheon ***
5. Glendronach 8yo The Hielan **
6. Glendronach Peated **


10 toukokuuta 2016

Logsdon Seizoen Bretta

Amerikkalainen Oregonista kotoisin oleva panimo aloitti toimintansa 80-luvulla perinteisesti kotipanohommista, jonka seurauksena päätyi tutkimaan hiivakantoja ja hiivan käyttäytymistä oluen panossa. Aikansa tutkimuksia ja kokeiluja tehneenä kiteytyi tilanne uuden panimon perustamniseen, joka sai nimekseen Logsdon Organic Farmhouse Ales.

Tavoitteena on ollut panna luomuolutta perinteiseen maalaistyyliin pienissä erissä. Kuulostaa melko tyypillisesltä villihiivoihin ja ylipäänsä hiivoihin hurahtaneelta amerikkalaiselta olutpanomieheltä. Arviossa on heidän Logsdon Seizoen Bretta, jossa näiden "perinteisten hiivojen" ja maltaiden lisäksi on käytetty piristeenä villihiivaa. Samasta oluesta löytyy villihiivaton versio.
"Our organic farmhouse ale is brewed in small batches on a traditional farm brewery as it has historically been made for hundreds of years. This unfiltered bottle of seizoen, with its beeswax seal, is naturally refermented and carbonated with select yeast strains producing fruity and spicy flavors that are balanced by hops and a soft malt character. Special Brettanomyces yeast provides added dryness and crisp complexity."


Logsdon Seizoen Bretta, 8%

Tuoksu tuo alkuun kirpeähköä hiivaisuutta, jossa brettan tuomaa nahkeaa hedelmää ja tallimaisuutta. Kuuluisat hevosensatulat jyllää sopivalla voimakkuudella. Hiivaisuus muistuttaa tämän olevan farmhouse alea. Belgityylistä nipistävää hiivaa. Humaluus aika piilossa. Kokonaisuudessaan mehukkaan hapahko olemus.

Maussa miedosti mehuinen sitruksisuus, joka on alkuun makeahko, mutta kääntyy nahkeampaan suuntaan. Sitruksien kuorta, reippaastii kukkaista hiivaa ja brettan mietoa nahkeaa happamuutta. Maussa selkeästi belgialaista hiivaa, joka tuo vahvan vaalean belgioluen makumaailmaa. Alkoholi pilkahtaa ajoittain esille, mutta ei häiritsevästi. Jälkimaku hiivaisen hedelmäinen ja kohtalaisen lyhyt. Taisi lompsahtaa liikaa hiivaa lasiin kaadettaessa.



06 toukokuuta 2016

Maitokaupasta: Stallhagen Hefeweizen

Kesäkauden alkaessa vehnäolut alkaa maistua. Maitokauppoihin on ilmestynyt Stallhagenin versio tästä jumalaisesta kesäjuomasta, Hefeweizenistä. Hintaa pullolla taisi olla reilut kolme euroa. Stallhagen IPA Originalia on myös ilmestynyt kauppoihin, sekä vahvempana versiona alkoihin.

Stallhagen ei ole erityisemmin vakuuttanut minua valikoimillaan, mutta olen siltä ihan hyviäkin oluita maistanut. Bulkista askeleen ylempänä kuitenkin mennään moneissa oluissa. Viimeisin toimiva ja mieleen jäänyt olut panimolta taisi olla Alkon jouluoluisiin 2014 tullut Black Vanilla Cinnamon.

"Hefeweizen on vaaleankeltainen ja suodattamaton, houkutteleva vaahtokukka on tyypillisen korkea, valkoinen, kermamainen ja kestävä......" Kestävä vaahtokukka se tosiaan oli, sillä en ikinä ole näin kauaa joutunut vaahdon laantumista odottelemaan.  


Stallhagen Hefeweizen 4.7 %

Tuoksu banaanisen hapan ja pistävän hiivainen. Vähän kuin seassa olisi jotakin miedon mehuista hedelmäisyyttä. Neilikkaisuutta en oikein löydä ja muutenkin mausteisuus on alhaista. Kevyesti saippuainen banaanisuus.

Maussa samankaltaista ylikypsää banaania, raakaa banaania ja mietoa saippuaisuutta. Suutuntuma on sopivan samea, miedosti nahkea ja muutoinkin asiallinen vehnäoluelle. Lämmetessä mietoa happamuutta ja hiivaisuus korostuu. Jälkimaussa sopivasti banaanisuutta ja sameutta. Muutoin hyvä, mutta neilikkaisuutta jäin kaipaamaan.


04 toukokuuta 2016

Malternatives – rommikotitasting vol 1.

Heitetään hassusti Sergen käyttämä termi otsikkoon, jonka wikipedia kertoo olevan vaihtoehto oluelle. Nyt kuitenkin viitataan juomaan, joka on Sergen tyyliin vaihtoehtona viskille. Tästä kotitastingistä on jo hieman aikaa, koska aluksi ajattelin kirjoitella raporttia ylös vasta hieman avattuani rommin tietoutta erillisen kirjoituksen muodossa, mutta koska en tuota ole saanut vielä aikaan, niin kirjoittelin raportin pelkästä maistelusta.

Rommin maailma on kuitenkin melkoisen sisältörikas, enkä koe olevani vielä tarpeeksi kokenut kirjoittamaan siitä opetustarkoituksessa isompaa julkaisua. Tämä on se syy miksi en ole saanut aikaan julkaisua. Tässä maistelussa oli tarkoitus hieman valaista rommien makua vasta-alkajille kavereilleni ja pullotteet on valikoitu kavereiden kaappien perukoilta. Mukaan piti ottaa tietysti yksi hieman laadukkaampikin rommi referenssiksi, joka oli Caronin Trinity -pullote.


Itse tykästyin Caronin rommiin joitain vuosia takaperin ja siitä onkin muodostunut oma laadukkaan rommin symbolini. En ole vielä huonoa Caronin rommia maistanut. Voisin kuvailla Caronin rommia raskaana, likaisena, öljyisenä ja tervaisena rommina, mutta nyt useampien vuosien jälkeen olen oppinut ymmärtämään, että Caronillakin on monia erilaisia tyylejä. Jotakin omanlaista niissä kuitenkin yleensä on, onko se sitten jokin oma öljyinen petrolisuus, sitä en osaa tarkkaan sanoa.

Olen toki maistanut muitakin erittäin laadukkaita ja kuivia rommeja (sokeriset rommit eivät ole juttuni), kuten Skeldon, Rockley Still, Enmore, Port Mourant ja Albion. Näitä on yhdistänyt yksi sama piirre – kaikki ovat olleet aidosti kuivia rommeja. Nyt kattaus ei tosiaan koostu Skeloneista ym., mutta alla lyhyehköt mietteet mitenkä nämä edullisemmat kaupalliset maistui....


Santiago de Cuba Anejo Rum, 38%

Tuoksu alkuun viinainen ja tuo mieleen cubalibren... eli kaipaisi melkeimpä kolaa sekaan. Ei tarjoile mitään erityisen miellyttävää. Ajan kanssa hieman kermatoffeeta ja sokerisuus korostuu. En tykkää.

Maku on yllättävän pliisu. Sokerisuutta ja alkoholisuutta, joka tulee etanolina. Hyvin ujosti kermatoffeeta ja erittäin kiedosti mokkaa. Kyllä tämä kolan sekaan kaipaa.


Havana Club Añejo 7 Años, 40%

Tuoksu aika pliisu alkuun. Hieman linnunmaitomainen, eli helpon kermainen ja mokkainen. Ei kuitenkaan epämiellyttävä millään tapaa. Karamellisuutta, kermatoffeeta, mokkaa ja maitosuklaata. Jonkin verran myös trooppista hedelmäisyyttä. Parempaan suuntaan.

Maussa myös kermaista pehmeää toffeemaisuutta. Kuitenkin enemmän aidon rommin piirteitä (=lue ei sokerinen ja maustettu) kuin edellisessä. Kuivia hedelmiä ja mokkaa. Loppua kohden kuivattaa suuta. Tässä oli jo hyviä piirteitä, mutta vielä ei innostuta.


Vizcaya VXOP Cask No. 21, 40%

Tuoksu on mokkaisempi ja paahdetumpi kuin edellisissä. Paahdettua sokeria reilusti. Mokkaa ja karamelliä. Makea tuoksu, joka ei jaksa oikein muuta kantaa. Jonkin verran pistävämpi kuin edelliset, ei niin pliisu.

Maussa päällimmäisenä reilu paahdettu makeus. Poltettua sokeria, fariinisokeria ja miedosti mokkaa. Tuo mieleen Creme Bruleen. Jälkimaussa päärynää ja miedosti omenaa. Liian makea minulle.



Plantation Barbados Old Reserve 2000, 42%

Tuoksussa jo selkeästi eroa edellisiin, monipuolisempi ja vähemmän mausteinen. Ei niin kermaista, vaan enemmän kuivattua hedelmää. Öljyistä karamellisuutta, toffeista päärynää ja klementiiniä. Tämä on jo miellyttävä.

Maussa monipuolisempaa hedelmäisyyttä ja suklaisuutta. Pehmeä alku, joka hieman voimistuu loppua kohden. Ei läheskään niin makea kuin edellinen. Tätä voisi jo nautiskella. Miedosti fariinista nahkaisuutta, kuivattua mandariinia ja pähkinää.


Plantation Jamaica Old Reserve 2000, 42%

Tuoksussa voimakas ruohoinen elementti. Vihreää oliivia ja pistävämpää öljyisyyttä. Hedelmäisyys tuo mukana miedosti happamuutta. Myös kuivahko, kuten edellinen.

Maku samoilla linjoilla kuin tuoksu. Vihreää oliivia, ruohoa ja heinää. Pistävää öljyisyyttä ja mieto kemikaalisuus (hyvällä). Vähemmän mausteinen ja kermainen kuin edellinen. Yleisolemus myös kohtuu kuiva. Tykkäsin enemmän Barbados versiosta.




Ron Zacapa Centenario Sistema Solera 23, 40%

Tuoksu makean suklainen, kahvinen ja karamellinen. Tummaa nahkaa ja makeaa kaakaota. Miedosti pistävää kitkeryyttä. Aavistus vihreää vastaleikattua nurmikkoa. Hieman ristiriitainen tuoksu.

Maussa alkuun mukava sokeripaahteisuus, mutta lyö hieman yli. Muscovadoa, tummaa nahkaisuutta ja kaakaota. Loppua kohden maku lässähtää tylsän makeaksi. Loppu onkin pelkkää tummaa sokerisuutta.



Appleton Estate 12yo Extra, 43%

Tuoksu on huimasti kivempi kuin edellisessä. Ei niin makean sokerinen. Tummaa nahkaa, miedosti hedelmäisyyttä, ruohoa, mokkaa ja tummaa suklaata. Tämä on ihan miellyttävä.

Maussa onneksi samat elementit, eli suklaata, mokkaa, miedosti ruohoisuutta, kaakaota ja jopa mieto tervaisuus. Maku on kuiva, eli sokeria ei lisättynä. Jälkimaku pitkä ja miedon nahkainen. Miellyttävä rommi.



Bristol Caroni Trinity 1989-1992-1994, 54%

Tuoksu on huiman monivivahteinen ja latautunut. Kreosiittia, raskasta petrolisuutta, tummaa moottoriöljyisyyttä, vahvasti kuivaa nahkaa ja mokkaa. Tummaa suklaata, viikunaa, pähkinää, taatelia... tämä on loputon kirjo. Huikea.

Maussa uskomaton makujen kirjo. Kuivan nahkainen ja moottoriöljyinen, raakasuklainen, miedosti tanniininen, petrolinen ja tervainen. Jälkimaku kestää pitempään kuin nälkävuosi. vahva tervaköysisyys, öljyinen nahkaisuus ja mokkaisuus jää vellomaan suuhun niin pitkään, että voit jopa syömisen jälkeen maistaa rommin. Niin huikea, että tämä kannattaa kokea.



Paremmuusjärjestyksessä ei epäselvyyksiä:

1. Bristol Caroni Trinity 1989-1992-1994
2. Appleton Estate 12yo Extra 
3. Plantation Barbados Old Reserve 2000
4. Plantation Jamaica Old Reserve 2000
5. Ron Zacapa Centenario Sistema Solera 23
6. Havana Club Añejo 7 Años
7. Vizcaya VXOP Cask No. 21
8. Santiago de Cuba Anejo