Riihisavuista ruismallasta - nestemäisenä tietenkin

Tämä menikin hyvin. Tapana ollut nykyään, että maanantaisin jos vain muistan, niin käyn vilkaisemassa Alkon verkkokaupan uutuuksia. 18.5. etätöitä tehdessäni satuin vilkaisemaan kelloa, joka näytti 9:38. Tuona maanantaina olin jo myöhässä, sillä jos Suomeen tulee nykyään joku hyvin erikoinen tai odotettu viskiuutuus, se ei montaa minuuttia yli kello yhdeksää valikoimissa notku.

Mutta en odottanut mitään, en ollut kuullut mistään uutuudesta, mutta siellä se komeili valikoimissa ja vihreällä statuksella. Kyrön "Kyrö X VYS" pullote oli julkaistu. Myönnän, että lukasin vain pikaisesti tuotekuvauksen ja se oli tuo 56,3% joka sinetöi oston. Normaalisti kyllä selvittelen hieman tynnyripolitiikkaa ja muuta reseptiikkaa ennen ostopäätöstä. 

Tämä Kyrö x VYS on 300 pullon julkaisu ja sen sisältö on kypsynyt 200-litran uudessa valkotammitynnyrissä (jenkkitammea siis). Pullotettu tynnyrivahvana. Viime viikolla näin julkaisun, jossa yksi Kyrö Distilleryn perustajista kirjoitti eräässä suljetussa ryhmässä, että tämä viski olisi (osittain tai kokonaan?) valmistettu riihisavuisesta ruismaltaasta. 

En tiedä asiasta sen enempää, mutta jäin miettimään asiaa hiukan, sillä olen joitain savuisia bourboneja ja ruisviskejä maistellut ja omalla kohdalla savu ja bourbon/ruis ei ole ollut erityisen hyvä kombo. Riihisavu. Eli siis tuo viittaisi riihikuivaukseen, jota käytettiin ainakin ennen muinoin ns. hyvään wanhaan aikaan. 

Riihi on siis vanha hirsirakennus, jossa kuivattiin ja puitiin viljaa. Lattiana oli lankkulattia, tai jopa luonnonkalliota. Sisällä riihessä oli sisäänpäin lämpiävä uuni tai kiuas. Uuni lämmitti ilmaa ja sen savu tulee siis sisälle ja kuivattaa riihessä parvilla, tai poikkihirsissä roikkuvan viljan. Kaupan päälle homeet ja tuholaiset saatiin pois viljasta. 

Riihi sisältä

Sisäänlämpiävä uuni

Noh, kiva homma, mutta meillehän tuon nostalgiselta kuulostavan menetelmän mielenkiintoisin puoli tulee tietty siinä, että tuo savukuivatus antoi viljalle omanlaisen tuoksun ja maun, jota sitten makusteltiin esimerkiksi ruisleivässä. Siis kelatkaa, ne viljat asu siellä riihessä! Sori, oli pakko lainata Armania.... Mut siis oikeasti, kunnon hirsirakennus, kivilattia, uuni, savua, jne. Kuin hyvää ne leivät olikaan aikoinaan? Kuulostaa kerrassaan herkulliselta. 

Nykyäänhän viljat kuivataan peltihäkkyröissä (a.k.a. viljakuivuri) hyvin tarkoin noudattaen taloudellisia kliinisiä prosesseja, jossa yksikään atomi ei saa karata mistään mokomasta hirsirakennuksen raosta, vaan törmää viimeistään johonkin eristettyyn terässeinään aiheuttaen prosessihälytyksen. Ja ei muuten kuivata savulla (koska karsinogeenit, hiukkaset ja kuolema), vaan puhtaalla, hajuttomalla, mauttomalla ilmalla, joka lämmitetään niin ikään puhtaalla ekologisella maakaasulla. Oliko ennen makuasiat paremmin? Jotkut ehkä, leipäkin säilyi niin kauan, että kunhan hampaat pystyi sen rouhimaan niin muuta ongelmaa ei ollut. 

Ok, lähti lapasesta. Palataan alkuun... riihiruista siis käytetty. Mitenköhän tuo ruis on siis tässä tapauksessa kuivattu. Mitä on poltettu ja minkähän verran on tarttunut savua ja millaisia aromeja. Maistamallahan tuo selviää. Mielenkiintoinen pullo joka tapauksessa käsillä ja odotan innolla maistamista. Ja todennäköisesti mielikuva maiston aikana harhailee noissa vanhoissa riihissä, niiden hirsilankkujen aromimaailmassa, kallioperän kenties jylhässä mineraalisuudessa ja kiviuunin savuisessa tunnelmassa. Se kait tämän postauksen tarkoituskin oli itselläni, herättää mielikuvia maisteluun.

Mutta, normaalista poiketen nyt juuri en maista viskiä. Pullo pysyy vielä kiinni. Tylsää, mutta näin toistaiseksi. Sitä paitsi sehän olisi vain yhden paatuneen maistelijan mielipide. Slainte! 

Wanha laitos viljan kuivaukselle (Riihi)

Nykyaikainen viljan kuivaus kompleksi

Suomalaisen Viskin Päivä 2018 @ Kiltakellari 26.5.2018

Suomalaisen Viskin Päivän (SVP) juhlia vietettiin Kiltakellarissa aurinkoisissa merkeissä lauantai päivänä. Tänä vuonna jääkiekon mm-kisat oli jo ohi, Ruotsi vei. Varsinainen merkkipäivähän on SVP:llä 23.5., mutta juhlat järkätään lähimmälle lauantaille.

Kellariin kokoontui kuuden suomalaisen tislaamon edustajien lisäksi reilu sata viskiharrastajaa/-nautiskelijaa. Ohjelmana tänä päivänä oli keskustelupaneeli, jossa tislaamojen ääni oli pääasiana. Arto Nyberg veti paneelia ja mallikkaasti se menikin. Mainitaan, että minusta keskustelu oli antoisaa ja mielenkiintoista, sillä paikalla maistettujen tuotteiden selostusten lisäksi saatiin muutakin pientä keskustelun tynkää esille.

En tähän muistiinpanojulkaisuun sen kummemmin ala keskusteluja runoilemaan, mutta toki parit sanaset illan kattauksesta täytyy kirjata. Over all, minusta kattaus antaa tavallaan aika karun kuvan suomalaisesta viskistä. Raakileita. Niitähän ne oli, vaikka kuinka kauniisti sen muotoilisi. Jatkossa minut varmaan lynkataan paljaaltaan kun näkevät, mutta annan suorat palautteet näkyville. Ohessa lyhkäisesti ja maistelujärjestyksessä.

Valamo 6yo Single Cask#234. Ensimmäisten nuuhkaisujen aikana mietin, etä onko tämä ginin ja vodkan sekoitusta. Kyllähän siinä tammea oli myös kivasti mukana, mutta kun pistävä etanoli ja jokin yrttinen sekoitus tunki liikaa esiin. Annoin aikaa, mutta ei se alkoholi tuntunut sieltä lähtevän myöhemminkään, ei edes veden kanssa.

Maussa oli sitä kaunista Valamon valkosuklaata ja öljyiatä tuntumaa, mutta kyllä sieltä puski viinakin väkisin esiin ja lisäksi jokin minttuinen mentholisuus, joka alkoholisuuden kanssa vain pahensi asiaa. Ei ollut minun juttuni tämä.

Toisena maisteltiin Beer Huntersin Old Buck 7yo 48,9%. Tämän nuuhkaisu toi mieleen kotikurkku mausteseoksen. Ajan kanssa aloin jotenkin pitämään tästä. Hemmetin raakaa tavaraa, mutta en tiedä oliko se laventelisuus ja kukkaisuus yhdessä maltaisen vaniljaisuuden kanssa, vai mistä lie että hieman tykästyin. Omanlaatuista tavaraa ja ei kyllä muistuta mitään muuta tislaamoa maailmassa.... muistaakseni. Kierolla tavalla haluaisin tätä pullon, mutta en minä yli 150€ tästä voisi perustella makujen perusteella.....

Tämä Old Buck oli muuten samaa erää kuin Alkoonkin myyntiin tullut VYS-pullote, mutta tämä oli turpeeton ja kypsynyt 7-vuotta entisessä Jack Danielsin tynnyrissä, jossa oli myös Plevnan oluttakin majaillut.

Kolmantena sieraimiin ja kitaan saatiin Teerenpeli Tislaamomestarin VYS Blend. Näin jälkikätreen mietin, että tuliko tapahtuma liian nopeasti ja pulloon vedettiin pari kaapista löytynyttä putelia sekaisin. Mutta kyllä ne siellä väiti, että oli oikein muutama kymmen tynnyri selattu läpi. Ei nimittäin toiminut omaan suuhun ollenkaan tämän mallasblendin maku.

Tuoksu oli aika kivakin, kuivan olorosoinen ja tummahko, kevyellä savulla, mutta maussa oli kaksi kerrosta, jotka tappelivat keskenään. Savu ja kuiva hieman kuminen oloroso. Ihan sama fiilis kuin olisi itse juuri sekoittanut savuviskiä ja Kaskea sekaisin. Tämä siis oli sekoitus Teerenpelin Kaskea, 10yo ja Savua. Ei jatkoon.

Sitten HDCO Sweet Corn Mash, release#5. Ihan mukavaa aromia, makeutta ja mäskin tuntua, mutta maussa ollaan aika raa'assa tunnelmassa. Hieman alkoholi puskee ja pistelee. Onhan tämä ihan kiva viinan korvike, tätä mieleellään voi ryypätä, mutta ei tämä nautiskeluun omasta mielestäni sovi. Ehkä drinkkipohjaksi sopiva.

Viidentenä Ägräs. Tällä ei nimeäkään sen kummemmin. Ei siis viskiä, koska tynnyröity vasta 2017, eli todella nuoresta kamasta kyse. Sen toki maussa huomaa, kun on niin pirun äkäinen tapaus. Tavallaan ihan hyvää new make tyyliä, jossa savua ja potkua, mutta tosi pölyinen ja ei tästä mitään aromeja vielä irti saa. Tuli mieleen vanhan auton konehuone tämän aromeista. Katsotaan 2020 uudelleen.

Viimeisenä Kyrö Malt Release #4. Ihan oikeasti tämä oli ainoa, jonka kohdalla teki mieli sanoa, että ihan hyvää. Siis sillain hetimiten, ilman että ensin mietti mitä hittoa tämä on. Kyllä, tykkään ruisviskistä ja tämä on vielä hyvin reilun rukiin makuinen, vaikkakin nuorekas onkin. Itse tykkäsin tästä ja mielellään siemailisin tällaista, sekä tekisin mahtavat Whiskey Sourit. Ja kun näitä nyt sit ehkä joskus saadaan ulos, niin EI SITTEN FINISTELLÄ JA KIKKAILLA, vaan ihan sitä ehtaa ruista ulos, kiitos!

Heitin muutamia kysymyksiä ilmoille tislaamoväelle. Tuolla ei kovin paljoa kerennyt juttelemaan ja olisikin kiva jutella enemmän aiheesta. Sellainen vaalitettimäinen paneeli olisi kivä kokea, josa tislamon porukka olisi "hiillostettavana". Tässä muutama kysymys, jotka on herännyt liittyen suomalaiseen viskiin.

• Mahtuuko Suomeen lisää tislaamoita ja kuinka paljon?
• Miten eri tislaamot aikovat jatkossa tuoda tuotteensa "omalla tavallaan" esille? Miten erottautua?
• Miksi Suomessa ei saa mallasta kuin Viking Maltilta? Eikö maltaan laatu ja merkitys ole tarpeeksi myyvää?
• Mikä on kunkin tislaamon "se oma juttu" tällä hetkellä? Eli miten he tuovat itseään esiin tällä hetkellä. 

Tämän viimeisen kysymyksen kysyin myös paikan päällä. Ennen vastauksia ajattelin itse oheisesti:

Kyrö: RUIS. The RUIS. Eli tislaamo rummuttaa suomalaisen rukiin voimalla ja yhdistää sen taitvasti luontoon ja suomalaiseen maaseutuun.

HDCO: Stadilaisuus, eli Helsinki, eli kaupunkilaisuus (isompi sellainen) ja viskin valmistus näissä maisemissa. Siis tavallaan kuin Yhdysvalloissa craft distilling meininki a la Tuthilltown jne.

Valamo: Kirkko, viini ja viski. Eli munkkeja ja pyhää henkeä viskinvalmistuksessa. Mielestäni kyllä mielenkiintoinen valttikortti heillä näin niin kuin maailmanlaajuisestikin ajatellen. Nyt sitten poikien pitää vain saada hyvää visdkiä maailmalle.

Teerenpeli: The Suomi-Skotti. Siis perinteikkyys, jossa vaalitaan skotlannin single maltia suomalaisittain. Vaikka Teerenpelin mediaseksikkyys ja hipsteriviisari näyttää aika lailla nollaa, niin linja pitää. Ja he osaavat kyllä sitä single maltia tehdäkin.

Ägräs: Tämän kohdalla jouduin hieman miettimäänkiin, ei tullut apteekin hyllyltä. Tuli mieleen Yrtit ja Fiskars. Ei tätä vielä viskiin osaa kovin hyvin yhdistää...

Old Buck (Beer Hunters): Ahneet enkelit, jotka kusee jotakin taikaeliksiiriä tynnyreihin tilalle ja jäljelle jäävä tavara onkin ihan hyvää. Outoa. Plus Mika on hemmetin hauska tyyppi.

VYS Huomisen klassikot osa 26: Clynelish

Viskin Ystävien Seura järkkäsi maisteluillan Huomisen klassikot osa 26, jossa rivissä läjä epäseksikkäitä viskejä nimeltään Clynelish. Vaan viskin ystävää tämä kattaus kiinnosti, sillä Clyne on jäänyt turhan pienelle huomiolle omissa touhuissani.

Tasting järjestettiin tutussa Carelian kellarissa Manskun varrella. Osallistujia parisenkymmentä, ei ruuhkaksi asti. Clynelish ei siis ehkä kiinnostanut taaskaan niin paljoa, etenkään niin paljoa kuin sisarensa Brora. Alkuperäinen Clynelishin tislaamohan rakennettiin 1819 ja se toimi vuoteen 1967, kun uusi Clynelish rakennettiin viereen.

Vanha tislaamo avattiin jälleen 1969 Islayllä olleen kuivan kauden vuoksi ja se tuotti vahvasti turpeistettua viskiä aina 1972/-73 vuoteen saakka, jolloin Islayn tislaamot taas saivat rattaat pyörimään täyteen häkään. Vanha Clynelishin tislaamo nimettiin -nykyään kulttikuuluisaksi- Broraksi. Brorana se toimi vuoteen 1983, jonka jälkeen sen viskeistä on tullut katoava luonnonvara ja pulloistahan maksetaan tonneja.

Clynelish on ollut jo iät ja ajat Johnnie Walkerin tärkeimpiä komponentteja, sen viskistä isoin osa menee blendien sekoitteksi. Sen tisleille ominaista on kunnon vahamaisuus ja öljyinen puhdas kevyt maltaisuus. Kattauksessa oli tällä kertaa mukana kuvan mukaiset viskit, joista oheisia muistiinpanoja tuli merkittyä.

Clynelish Wilson & Morgan Barrel Selection 1989/2000 Sherry Cask, 46%

Tuoksu kinuskinen ja toffeinen. Miedosti fariinisokerinen. Oloroson paahteisuutta.
Suussa ihan mukavan tasapainoinen. 46% käy tässä hyvin. Sherry on kivasti rauhallista ja tulee esiin enemmän puolivälistä loppua kohti. Aika hieno tapaus 10 vuotiaaksi viskiksi, sherry on tässä kauniisti esillä, viemättä koko näyttämöä.

Clynelish Cadenhead's 1990 26yo Bourbon Barrel, 45,3%

Tuoksu selvästi entisestä bourbontynnyristä - vaniljaa, kirkasta sitruunaisuutta, mietoa saippuaisuutta. Hentoa maltaisuutta. Maku on pehmeän syvähkö, eli kirjoa kyllä löytyy. Syvempi kuin edellinen. Tässä ex-bourbon kypsytys on mukavan mallikkaasti esillä. Vahaisuuttakin kivasti. Edelliseen verrattuna syvempi, paksumpi ja muutoinkin erilainen. Vaikea päättää kumman ottaisin.

Clynelish Silver Seal 1996 17yo #2933, 51,9%

Tuoksussa edellisen kaltaista tuoksumaailmaa, mutta on pehmeämpi ja mielestäni mukavammim rauhallisempi. Hieman herukkaakin löytyy. Toki nuoremman maltainen alkuun. Maku sijoittuu edellisten välimaastoon. Jää alussa "tavallisemmaksi", räväkämpi, terävämpi ja yrttisempi, mutta ajan kanssa paranee huikeasti. Myös vesilisä tekee hyvää. Jälkimaissa antaa parastaan, herukkaa, sitruksia (pehmeänä), makeaa mallasta, kuivaa puuta ja lisää vihreää herukkaisuutta. Aika hyvä.

Clynelish Silver Seal 1993 19yo #7556, 53,5%

Tuoksu edellistä kirpeämpi ja kellarisempi. Eli hieman pölyisempi ja kylmempi. Enemmän tuoretta hedelmää. Maku edellistäkin intensiivisempi. Enemmän sherryä, enemmän tiukkaa hedelmäisyyttä, joka aavistuksen esteristäkin. Jälkimakuun mennessä aavistus saippuaista kirpeyttä, mallasta ja hieman vahaista hunajaa. Edellinen ehkä kivempi kuitenkin.

Clynelish Samaroli 1995/2008 Coilltean #6083, first fill sherry, 57%

Tämän tuoksu on omaan nenään paras. Tuntuu iäkkään monipuoliselta, vaikka ikää ei paljoa ole. Herukan lehteä, minttua, tummaa haaleaa sherryä, mieto paahteisuus. Alla raikkaampaa kirpeämpää hedelmää. Maussa hyvin kuiva ja kuivattava alussa, joskin loppua kohden jättää öljyisyyttä. Sherry todella nättiä ja laadukasta. Herukkaista sherryä, nice. Suklaata, mokkaa. Tasapainoinen, vahvasta sherryisyydestä huolimatta. Lakritsia... Vetää näistä omasta mielestäni selvästi pisimmän korren. Haluaisin tätä pullollisen, mutta hinnat huitelee useassa satasessa jo.

Paremmuus kaivettuna olisi järjestys tällainen:

1. Samaroli 1995/2008
2. Silver Seal 1996 17yo
3. Cadenhead's 1990 26yo
4. Wilson & Morgan
5. Silver Seal 1993 19yo

VYS kaapinsiivoustasting vol. 3 (sokkotasting)

Suostuin jälleen helpottamaan VYS:n kaappihuolia ja tyhjentelemään pullonjämiä pientä maksua vastaan. Tällä kertaa köyhdyin 30 euroa siitä hyvästä, että pöytään oli katettu sokkomaisteltavaksi kuusi eri viskiä.

Kyseessä siis kolmas järjestetty kaappisiivous, jossa kullekin osallistujalle (oli muuten paljon) oli katettu kuusi viskiä kahdella senttilitralla. Joukossa kaikilla sanottiin olevan jotakin spessumpaa ja tietenkin toisessa päässä peruskamaa.

Paikkana sama kuin viime vuonna, ravintola Carelia kellari Helsingissä Mannerheimintien kulmilla. Istumapaikat arvottiin tälläkin kertaa, eli astuessa kellariin korista lappu, joka arpoutui minulle numerolla 30... tai jotain. Maistelu oli tietenkin sokko, eli ei mitään vihiä mitä laseissa oli. Kevyet muistiinpanot tein alle ja lisäsin niihin pullopaljastuksen jälkikäteen otsikoksi paljastuneen viskin nimet.

Sample 1, Highland Park Einar
Tuoksu ainakin savuinen ja turpeinen. Hälvähdys kumia. Ensinenällä ei erityinen. Ajan kanssa makeampaa sherryä. PX? Maun perusteella savua ja olorosos a la kumi. Ei vakuuta lainkaan. Jälkimakua kohden paranee, mutta silti.

Sample 2, Lagavulin 16yo (OB)
Reilummin turpeinen ja likaisempi kuin edellinen. Tervaa, nokea, tuhkaa ja ruskean kuivahedelmäinen. Tämä on ihan kiva, vaikkakin hieman likainen. Tämä on vetisempi verrattuna muihin. Tummaa sherryisyyttä ja makeantuhkaista turvetta. Tämä ei erityisemmin nyt vakuuta. Hieman tylsä. Tuttu kylläkin....

Sample 3, Kilchoman Inaugural Release
Myös turpeinen, huomattavasti puhtaampi kuin edellinen. Oltaisiinko bourbontynskän tuotoksissa. Muistuttaa Kilchomania, mutta tuhkaisena. Maussa jotenkin keskitien kulkija. Paranee ajan kanssa. Myös makeaa savua.

Sample 4, Ardbeg Cadenhead 16yo 57% 1994/2010
Tämän on kivan puhtaan tervaisen makeaturpeinen. Ehkä nuori turvenuija puhtaalla ex-bourbon kypsytyksellä. Jep. Maku on hyvin tyypillistä Islayn tuotantoa. Kunnolla tervasavua ja nokea. Jotenkin muistuttaa Ardbegia. Makeaa savua. Tykkään paljon.

Sample 5, Burnside 27yo (Balvenie) Cadenhead Small Batch
Tämä poikkeaa kaikista edellisistä. Turve ei ole läsnä, tilalla herukkaa, viinimarjaa ja vaniljaa. Jotakin erikoisen vaniljaista. Maussa kevyesti laventelisuutta, kirpeyttä ja hento savu. Päärynää ja omenaa. Tätyy olla ex-bourbon kypsytys. Puhdas, kohtuu raikas.

Sample 6, Caol Ila 36yo Cadenhead 1980/2016 52,3%
Tästä tekee mieli sanoa että on paras tähän saakka. Jotain syvempää olemusta, hentoa turvetta, vaniljamakeutta, herukanlehteä. Maussa turvetta enemmän, makeaa kevyen tervaista vaniljaisuutta. Pitkä ja syvä jälkimaku. Turvetta on, mutta sen huomaa olevan jo iän taittama ja on jättänyt rauhallisen tervan, kuivan puhtaan tammisavun ja makeaa pastillia. Hieno viski.

Kuuden sokon paremmuusjärjestys: 

1. Caol Ila 36yo Cadenhead 1980/2016 52,3%
2. Burnside 27yo (Balvenie) Cadenhead Small Batch,
3. Ardbeg Cadenhead 16yo 57% 1994/2010
4. Kilchoman Inaugural Release

5. Lagavulin 16yo (OB)

6. Highland Park Einar

Mukava tilaisuus oli, paljon porukkaa, ei olisi haitannut vaikka olisi ollut hieman väljempääkin. Viskit sattui olemaan melko mielenkiintoisia, vaikka ei mitään jackpotteja. Mielenkiintoisimpana maistiaisena pidin oikeastaan Kilchomanin tuotetta, jota en aiemmin ollut maistanut, mutta olin halunnut maistaa.

VYS kaapinsiivoustasting vol 2 (sokkotasting)

Osallistuin Viskin Ystävien Seuran siivoustalkoisiin. Hassua sinänsä, että näistä talkoista on maksettava, mutta ihan omasta tahdostaan. Siellä kun siis oli kyseessä viskikaapin siivous, kun erilaisista tastingeistä on jäänyt pullonpohjia juomatta.

Tapahtumapaikkana tuttu ravintola Carelian kellari Mannerheimintiellä, jossa olen jo useampaan maisteluun osallistunut. Tämän kertainen siivoustasting oli luonteeltaan sokkotasting, eli edestään löysi kuusi mysteeriviskiä, joista ei ollut hajuakaan (ennen ensinuuhkaisuja). Istumapaikat arvottiin, joten edes silmäpelillä ei voinut kikkailla. Sain arvasta paikan numero 7. Ymmärsin, että kattauksen helmiä olisivat olleet mm. Highland Park Thorfinn, Bunnahabhain 39yo Cadenhead, Ardbeg 22yo Cadenhead jne...

Alla on omalle kohdalle osuneista kuudesta viskistä mietteet, jotka on kirjattu ylös ilman tietoa mitä laseissa oli. Siis sokkomietteet ja kunkin samplenumeron perässä on sitten jälkikäteen paljastetut tiedot ja arvioiden jälkeen pieni yhteenvetolistaus paremmuusjärjestyksestä.

Sample 1, Wasmund's Rye Spirit, 62%

Pistävän karkkinen ja esterinen. Nuoren oloinen tuoksu, raaka. Lyhyen ajan jälkeen tulee bourbonin ja ruisviskin aromeja. Maussa raakaa tislettä, joka on hyvin mausteista. Tulee mieleen raaka ruistisle. Vahva, nuori.

Sample 2, Box The Challenger, 48,2%

Hieman toffeinen ja hyvin miedosti oloroso-sherryinen. Vähän kuin vanha turve tulisi alta. Jep, maussa turve selvänä. Paksua miedon maallista turpeisuutta ja kevyt mineraalisuus. Myös lääkemäisyyttä maussa. Ihan ok, ei erityinen.

Sample 3, Ichiro’s Malt MWR (Mizunara Wood Reserve), 46%

Kukkaisuutta ja syvää aromikasta maltaisuutta. Olisiko jo ikää. Vähän tulee mieleen japanilainen viski. Alkuun pehmeä ja samettinen, mutta pian saa voimaa ja makuun tulee jotakin saippuaista. Kukkia ja makeaa maltaisuutta. Jälkimakuun jää kaunis kukkainen ja kevyen hedelmäinen fiilis. Hento, mutta jo monipuolisempi. Oloroson toffeisuutta. Hyvää.

Sample 4, Smögen Sherry Project 1:4, 57,2% (4yo)

Tummempaa turpeisuutta, jossa alla vahvempi sherryisyys. Lasia pyöritellessä punaista marjaisuutta. Jokin outo hikisyyskin seassa. Maku on vahvan kuivan sherryinen ja oudon turpeinen. Herukkaa, minttua, kanervaa ja hunajaa. Hyvin kuiva alusta loppuun. Vahva, sherryinen ja turpeisen punamarjainen. Ok, mutta vähän ylikuiva ja tulee mieleen ylitse mennyt kypsytys.

Sample 5, Glenmorangie 10 yo OB, 1970-luku, 40%

Tässä on jotakin vanhaa. Runsaasti lehtisyyttä ja herukkaa. Jopa jokin minttuisuus tulee mieleen. Sitruunaa ja vanhaa vaniljaa. Miedosti kirpeää hedelmää. Maussa paljon samaa kuin tuokussa. Nyt ollaan varmasti vanhassa ex-bourbon kypsytyksessä. Kaunis herukkaisuus ja lehtisyys, johon yhdistyy kypsää ja ylikypsää pehmeää hedelmäisyyttä ja hieman kukkaisuutta. Jälkimaku kivan pehmeä ja täyteläisen kukkaismausteinen. Sanoisin parhaaksi tähän asti.

Sample 6, Ardbeg 22yo, Cadenhead's Single Cask, 55,3%

Kellarinen savuisuus, eli hieman pölyistä, "kivistä" ja tummaa. Turpeisuus selvä, mutta iäkkään oloista (kulunutta). Maussa runsaasti turvetta, joka on likaista ja vanhaa. Sherryisyyttäkin vahvahkosti, mutta ei dominoivasti. Punaviinimarjapensaan lehtiä ja miedosti karpaloa. Melko voimakas, joten prosentteja löytynee. Oikein hyvä.

Kuuden sokon paremmuusjärjestys: 

1. Glenmorangie 10 yo OB, 1970-luku, 40%
2. Ardbeg 22yo, Cadenhead's Single Cask, 55,3%
3. Ichiro’s Malt MWR (Mizunara Wood Reserve), 46%
4. Smögen Sherry Project 1:4, 57,2% (4yo)

5. Box The Challenger, 48,2%

6. Wasmund's Rye Spirit, 62%