29 syyskuuta 2013

The Glenlivet 14yo 1996/2011 Cask #163409, Cask Strenght Collection, 57,1% (Signatory)

Jatketaan toisenlaisella Signatory Cask Strenght Collection -sarjan pullotteella. Tällä kertaa on kyseessä turpeistamaton tisle, joka on tyypillistä tälle tislaamolle. Kyseessä siis otsikon Glenlivet, joka on tislattu 31. lokakuuta 1996 ja kypsytetty kuusi päivää vajaa 15-vuotiaaksi sherry butt -tynnyrissä #163409, josta saatiin pullotettua 587 pulloa 25. lokakuuta 2011.

Tästä kuuden päivän "vajauksesta" on mielenkiintoista pohtia, miksi viski on pullotettu juuri tuolloin? Miksi ei ole odotettu vielä muutamaa päivää, jolloinka viski olisi ollut 15-vuotiasta? Onko kysyntää ollut niin paljon, että lisää tuotteita on tarvittu heti markkinoille? Vai onko niin, että tuote oli niin hyvää maistettaessa samplea ja se oli "pakko" pullottaa heti? Ei kait muutama päivä makua olisi enään muuttanut? En tiedä, mutta eihän se sinällään mitään merkitse varmaankaan maussa, monesti kyllä tuolla iällä on väliä myynnin kannalta ja ainakin se tuppaa hinnassa näkymään. Joka tapauksessa maistellaas tämä single cask Glenlivet tähän väliin ja unohdetaan muut asiat hetkeksi.



Glenlivet 14yo 1996/2011 Cask #163409, Cask Strenght Collection, 57,1% (Signatory) 

T: Lämpimän toffeinen ja sherryvivahteinen. Mietoa nahkaisuutta, kermakaramellia, pähkinäsekoitusta ja hieman punaviinimäistä marjaisaa happamuutta . Päällä leijuu myös pientä pyyhekumisuutta ja "teennäistä" puuta. Tämä lämmin kumisuus on hieman häiritsevää mielestäni. Makeahko viinisyys kyllä yrittää peittää sitä allensa ja onnistuukin melko hyvin ajan kanssa, tuoden myös hieman kirpeämpää lämpimän toffeisuuden sekaan. Kun tämän antaa rauhassa olla lasissa, voi aistia hentoa suklaisuutta, maltaisuutta ja kukkaisuutta.

M: Melko hyökkäävä ja terävä. Alku on hyvin intensiivinen sekoitus toffeeta, punaista mehukiisseliä, hieman hapanta viinisyyttä (punaviini/portviini) ja kuivia hedelmiä (rusina, viikuna). Hentoa suklaisuutta, mietoa nahkaisuutta, greippiä ja pomeranssin kuorta. Pitkähkössä jälkimaussa pientä alkoholisuutta nousee esiin sherryvivahteiden kanssa. Muskottipähkinää ja neilikkaa. Jokseenkin miedon öljyinen suutuntuma. Meinaa kuivattaa suuta, mutta kuivuus peittyy lopun mausteisuuteen. Vesilisä ohentaa tuoksua ja tuo makuun kuivuutta ja hieman metallista lääkemäisyyttä (yskänlääke).

Jotenkin lievästi sekainen. Maut hieman "heittelehtii" laidasta toiseen. Mukavaa sherryisyyttä, mutta lievä kumisuus häiritsee sitä. Ikäänkuin puuttuisi tasapainoa ja pehmeyttä. Tämän viinisyys toi mieleen Suomelle pullotetun Benriach Rioja finish (1993/2012), mutta siinä kokonaisuus on paremmin tasapainossa. Tämän mieto suklaisuus on kiva ominaisuus, mutta ainekset ei riitä "kohtalaisen hyvää" paremmaksi.

26 syyskuuta 2013

Caol Ila 30yo 1982/2013 Cask #6483, Cask Strenght Collection, 54,8% (Signatory)

Otetaan vielä yksi Caol Ila maisteluun tähän väliin nyt kun ollaan vauhtiin päästy. Useampia saman tislaamon tuotteita kun maistelee, niin on mukava huomata, kuinka samoja piirteitä ja vivahteita löytyy useammastakin tisleestä, vaikka kyseessä olisikin aivan eri pullottaja.

Signatory on Brian ja Andrew Symingtonin 1980-luvun lopulla perustama yksityinen pullottaja-yritys. Alkuun se joutui kuitenkin tyytymään "haalimaan" tynnyreitä eri tislaamoilta, sillä lisenssin pullotukseen se sai vasta vuonna 1992. Nimi juontuu alkuperäisestä ideasta, jossa jokainen julkaistu pullo olisi allekirjoitettu jonkun "julkkiksen" toimesta. Tämä idea ei kuitenkaan päässyt toteutukseen asti ja ehkä hyvä niin? Cask Strenght Collection on tämän pullottajan "premium"-sarjoja, sarjan viskit ovat luonnolisesti tynnyrivahvuisia ja lähes kaikki julkaisut myös yksittäisestä tynnyristä.

Tämänkertainen Caol Ila kuuluu kyseiseen Signatoryn sarjaan. Viski on tislattu joulukuussa 1982, kypsytetty reilu 30 vuotta hogshead tynnyrissä #6483 ja pullotettu huhtikuussa 2013. Pulloja kyseisestä tynnyristä saatiin 270 kpl.


T: Lämmintä ja öljyisän suolaista lakritsimaisuutta. Savuisuus on lämpimänsuuntaista hieman turpeista ja miedohkoa, se ei hallitse. Maltillinen alkutuntuma, josta löytyy mietoa punaista marjaisuutta (viinimarjaa), merilevää, jodia ja vanhaa suolaa. Lasiajan kanssa tämä avautuu mehukkaammaksi ja "isommaksi". Merellisiä piirteitä nousee paremmin esiin. Sitruksista vaniljaa ja petsattua vanhaa puuta.

M: Tässä 30 vuoden ikä tuntuu rakenteessa asti. Rakenne on suuta täyttävä ja pehmeän silkkinen. Makuja irtoaa tasaiseen tahtiin koko ajan. Kerroksisuutta löytyy mukavasti, tämä ei ole tasapaksu tapaus. Paksuhko hieman lääkemäinen, turpeinen ja marjaisan vaniljainen suutuntuma alussa. Savu tuntuu myös heti alusta saakka, mutta se on ikäänkuin sivuroolissa pienesti kihelmöiden ja hieman merisuolainen. Sitruunakakkua, samaa petsattua puuta kuin tuoksussa, hieman makeahkoa greippiä ja aavistus nahkaista tuntemusta. Jälkimaku on pitkä, hieman lääkemäinen ja merellinen. Ei kaipaa vettä. Vesi korostaa hieman sitruunaisuutta ja savuisuuskin muuttuu hieman pistävämmäksi.

Hyvä viski kokonaisuudessaan. Tuntui hyvältä suussa ja muuttui ajan kanssa vielä paremmaksi. Kermaisan paksu suutuntuma toimi hyvin makeahkon sitruunaisuuden, marjaisuuden ja savuisuuden kanssa. Vesilisä muutti olemusta hieman nuorekkaammaksi ja raikkaammaksi tuoden sitruunaisia ja raikkaita piirteitä esiin. Molemmin tavoin maukasta.


23 syyskuuta 2013

Port Askaig 19yo CS, 50,4% (Speciality Drinks)

Savuisten viskien makunautinnot jatkuu. Tällä kertaa ns. "bastard" maltin merkeissä. Kyseessä on siis yksityisen pullottajan tai oikeastaan "brändin", Speciality Drinks Ltd. Port Askaig -sarjan cask strengh pullote. Nimi tulloo sijainnista, sillä tässä käytetty viski tulee Islayn saaren koilliselta alueelta, jossa sijaitsee myös yksi saaren satamista, Port Askaig. Tämän sarjan viskit ovat kylmäsuodattamattomia ja luonnollisen värin omaavia ja niissä käytetään Port Askaigin läheisyydessä tuotettuja tisleitä. Sataman lähellähän sijaitsee kaksi tislaamoa, Caol Ila ja Bunnahabhain. Aika paljon näkee luettavan internetissä, että pääasiassa tässä on käytetty savuisemman tuottajan Caol Ilan tisleitä. Näinhän se voi olla, mutta virallisesti tätä ei olla vahvistettu. Tuotesarejan luoja ja kehittäjä on vuonna 1999 perustetun TWE:n (The Whisky Exchange) veljekset Sukhinder Singh ja Rajbir Singh.

Virallisten internetsivujen mukaan sarjaan kuuluu Cask Strenght, 12yo, 17yo, 25yo ja 30yo versiot*. Joidenkin lähteiden mukan 19yo -versio olisi korvaamassa tulevaisuudessa 17-vuotiaan pullotteen. Tuotteita valmistetaan rajallinen erä ja tämä otsikon pullote on pullotettu loppuvuodesta 2012, se on tynnyrivahvuista, kylmäsuodattamatonta sekä väriaineetonta. Tästä on myös aikaisempi versio, joka tunnetaan nimellä 19yo "Harbour". Kyseinen versio ei ole tynnyrivahvuista.



Port Askaig 19yo Cask Strenght, 50,4% (Speciality Drinks) (2012)

T: Puhdas ja merellisen savuinen alkutuntuma. Hedelmäistä lääkemnäisyyttä (omenaa, jodia ja sulfiittia), merisuolaa, viinirypäleitä ja sitruunaa. Savuisuus on maltillisen hedelmäistä ja puhdasta. Hieman löytyy myös puhdasta turpeisuutta taustalta. Lasiajan kanssa lisää sitruunaa ja hiiltynyttä puuta. Tuoksu on aika yksinkertainen ja puhdaspiirteinen. Se ei myöskään ole hyökkäävä, vaan hyvin maltillinen.

M: Mentholista savuisuutta, kylmää merellistä suolaisuutta ja lähdevesimäistä raikkautta. Suutuntuma on hiukan öljyinen ja maltainen. Savu nousee aika nopeasti esille ja hallitsee hetken, kunnes hedelmäisyys (vihreä rypäle ja sitruuna) makeuttaa hiukan suutuntumaa. Jälkimaussa nousee mausteisuutta vaniljaisine ja merileväisine sävyineen. Jälkimaku ei ole kovin pitkä ja lopussa jää pieni savuisuus, sitruunaisuus ja hento lakritsisuus.

Hieman yksinkertaisempi ja kylmempi kuin esim. Caol Ilan 18yo OB. Vähemmän kerroksisuutta ja vetisempää mausteisuutta. Suutuntuma jää hieman yksinkertaiseksi ja helpoksi. Savua, sitruunaa ja "lähdevettä" Vettä tämä ei mielestäni kaivannut lainkaan.

*Edit 24.9.2013:
Olin yhteydessä Speciality Drinks ltd. edustsajan suuntaan ja kyselin tarkennuksia Port Askaigin valikoimista. Askaigilla ei ole varsinaista "perusvalikoimaa", vaan kaikki julkaisut ovat pieniä eriä ja tarjolla olevat pullotteet riippuvat saatavilla olleista tynnyreistä. Kun jokin erä loppuu, sen tilalle pyritään pullottamaan jokin uusi erä. Uusimmat julkaisut ovat 12yo, 19yo cask strenght ja 30yo. Joku aika takaperin julkaistu 19yo Harbour korvasi nopeasti loppuneen 17yo -julkaisun, mutta 19yo CS on puolestaan aivan eri julkaisu (eri batch) ja ei varsinaisesti korvaa toista tuotetta. Tulevaisuudessakin tuotteita tullaan julkaisemaan saatavilla olevien tynnyreiden perusteella ja vinkkiä tuli, että ihan lähiaikoina olisi jotakin erikoista tulossa.

22 syyskuuta 2013

Joensuu vierailu syyskuu 2013


Työkomennuksella tuli käytyä Joensuussa muutaman päivän keikalla. Nyt oli paljon omaa aikaa, joten pääsin tutustumaan paikalliseen viskitarjontaan. Etukäteen selvitettynä oli, että Public Cornerissa olisi mahdollisesti paras valikoima viskejä hyllyssä. Sinne suuntasinkin ensimmäisenä ja hyllystä löytyikin muutamia erikoisuuksia. Ensimmäisen illan sain kulumaan kyseisessä paikassa viskiä nautiskellen ja kirjallisuutta lueskellen. Työntekijät ei juuri viskeistä osannut kertoa, mutta en antanut sen häiritä ja keskityin nautiskelemaan rauhassa (melkein yksinäni).

Maistoon valikoitui muutama ykistyisen pullottajan Douglas Laingin tuote. Kaksi ensimmäistä kuuluivat vuonna 2011 lanseerattuun Director's Cut -tuotesarjaan, jossa viskit ovat "suoraan tynnyristä", eli Single Cask -julkaisuja, kylmäsuodattamattomia, värjäämättömiä ja tynnyrivahvuisia. Tämä sarja tunnetaan Aasian -ja Pohjois-Amerikan markkinoilla nimellä "Executive Decision".
Kolmantena maistoon pääsi niinikään Douglas Laingin pullottama Old Malt Cask -sarjan Laphroaig. Old Malt Cask -sarja siirtyi Hunter Laingin alaisuuteen Laingin veljesten erkaannuttua omille teilleen tämän vuoden (2013) alkupuoliskolla. Asiasta voi lukasta hieman mm. täältä. Pullotteet ovat "säädetty" 50% ABV vahvuiseksi ja ovat kylmäsuodattamattomia ja niihin ei ole lisätty sokerikulööriä.


Bowmore 15yo 1996/2012 Cask #8034, Director's Cut, 52,2% (Douglas Laing)

T: Salmiakkia, hieman lakritsia ja mynthonia. Tasainen ja pehmeähkö tuoksu jossa savuisuus on hyvin läsnä, mutta ei ryntää. Päästää aika hyvin hentoja tuoksuja läpi. Raikasta metholia kylmän savun ja salmiakkijauhon kera. 

M: Savuista ja hieman metallista. Ruosteista metallitankoa miesosti. Mineraalista merellisyyttä (suolaa, siitepölyistä vetta). Alkuun tuntuu kihelmöivä savuisuus jonka mukana tulee heti lakritsia, makeahkoa pastillisuutta ja tammista vaniljaa. Jälkimaku ei ole kovin pitkä, mutta jättää hennosti mausteista vaniljaa ja salmiakkia. Vedellä saa makua pehmeämmäksi ja kuivemmaksi. Myös sitruksisuutta vapautuu hieman. 


Bruichladdich 21yo 1990/2012 Cask #8937, Director's Cut, 57,1% (Douglas Laing)

T: Tumman nahkainen ja vanhanoloinen. Hieman hapanta mahkaista ja kuivan rypäleistä sherrytuoksua, vanhaa kuivunutta viinitynyriä, hieman bensankatkuista autokorjaamon tuoksua ja märkää rusinaa. Sherryvaikutteet oat vahvasti esillä. Taustalla löytyy kuitenkin hieman raikasta hedelmäisyyttäkin rypäleinä ja kirpeänä luumuna. Tuoksussa on ruisviskin vivahde. 

M: Lääkemäisen sherryinen. Yskänlääkettä, kuivaa tynnyriä, muskottipähkinää, mantelia, hapanta tummaa viinirypälettä ja pomeranssin kuorta. Kuivatta suuta ja tuntuu "kovalta". Hieman ohut ja kuiva jälkimaku. Jälkimaku on myös rusinainen ja sisältää ripauksen minttua. Tulee myös mieleen tuoksussakin mainittu vivahde ruisviskistä. 

Bowmore veti näistä pidemmän korren. Siinä oli paremmin tadapainossa maku alusta loppuun. Bruikan maku kääntyy hieman liian kuivaksi ja tällöin suuhun jää vain kireä "silkkihuntu". Tuoksussa nämä oli aika tasavertaisia, joskin Bruichladdich oli hieman rikkaampi. 
  

Laphroaig 14yo 1998/2012 Cask #9227, Old Malt Cask, 50% (Douglas Laing)

T: Lapparille ominaista hieman likaista ja merellistä savuisuutta. Savu on hieman piilossa. Taustalta löytyy sitruunaa, vaniljaa, merisuolaa ja raikasta metsää. Lasiajan jälkeen savuisuus muuttuu lihaisammaksi ja pieni tuhkaisuus raikastuu. Vaniljaiset sävyt korostuu miedon lääkemäisyyden kanssa.

M: Samalla linjalla tuoksun kanssa ja lasin pyörittelyn jälkeen tulee lisää vaniljaa, sitruunaa ja kostean puun savua. Puhdistuu hieman vedellä. Hieman aspartaamimaista makeutta ja maltaisuutta. Lääkemäisyyttäkin löytyy hieman taustalta. Jälkimaku tuo hieman jouluisan fiiliksen mm. kanelin merkeissä.  Ihan hyvä kokonaisuus.


Seuraavana päivänä törmäsin paikkaan nimeltä Muru. Tämä sijaitsi saman torin laidalla keskustassa kuin Public Corner. Täällä oli kuitenkin yllätyksekseni parempi valikoima viskejä kuin edellisessä, muutamia jopa hieman arvokkaampiakin. Itse maistelin vuoden -79 Connoisseurs Choice Ardbegin, Glenfiddich cask of dreams Nordic Oak:n ja Compass Box Spice Treen. Näistä kirjasin nootit vain Ardbegista. Glenfiddich maistui jopa hieman paremmalle kuin viimeksi maisteltuna. Spice Tree jätti aika mitäänsanomattoman olon, mutta ennen sitä olin ottanut muutaman oluen ja viskin jo alle, niin jätin suosiolla tarkemmat arvostelut toiseen kertaan.
Oheisten käyntien lisäksi pysähdyin kaverin kanssa parissa muussakin paikassa, mm. hotelli Kimmelissä sijaitsevassa Pub Virrassa, jossa myös 24.9.2013 järjestetään viskitasting. Alla listattuna muutama otos nautituista juomista.


Vanhempi IB Ardbeg
Ardbeg 26yo 1979/2005 Connoisseurs Choice, 43% (Gordon & Macphail)

T: Pehmeä ja samalla ytimekäs. Hentoa lakritsia ja anista, savuisuus on kuivaa ja vaniljaista ja lisäksi maltaista täyteläistä hedelmäisyyttä (omenaa ja vihreää rypälettä). Savua tulee sopivana "mausteena" ja on vivahteikkaampaa ja monikerroksisempaa, kuin nuoremmissa "savupommeissa". Aika nanna tuoksu. 

M: Lakritsia ja salmiakkijauhoa, makeahkoa palaneen puun savuisuutta, vaniljaista tammitynnyriä omenaisen ja yrttisen vivahteen kera. Pientä maltaista öljyisyyttä. Jälkimaussa hieman kardemummaa ja sopivan makeahkoa savua. Lakritsi on myös mukavasti läsnä ja sopivan maukkaana. Maut avautuvat kerroksittain ja kokoajan löytyy sopivasti jotakin. Jälkimaun jälkeenkin suuhun jää mukava samettinen tunne. Hyvää oli.


Old Rip Van Winkle 10yo Bourbon, 45%
Van Winkle

T: Omenapiirakkaa ja tammitynnyriä. Pientä mausteista kirpeyttä ja happamuutta. Vaniljakastiketta, vaniljajäätelöä, neilikkaa ja kanelia. Tuoksusta tulee herkullisen pehmeä lasiajan jälkeen. Hyvin tasapainoinen ja paksu. 

M: Mausteinen ja pitkä. Pehmeän paksu suutuntuma, jossa vaniljajäätelöä, creme bruleeta, uuniomenaa ja vanhahkoa bourbontynnyriä. Jälkimaku vaniljainen ja omenainen. Kermaista omenakakkua. Pitkä ja samettinen jälkimaku. Hyvää Bourbonia.



Sazerac Straight Rye, 45% (Buffalo Trace)
Sazerac Rye

T: Hedelmäisen raikas ja happaman mausteinen. Mausteista neilikkaa, kanelia ja omenapiirakkaa. Kermakaramelliä. Rypäleistä happamuutta. Alkuun hieman liikaakin sitruksista ja happamia piirteitä.

M: Pehmeä alku, joka kehittyy hieman kirpeämmäksi. Siirappinen suutuntuma. Pehmeys jatkuu hieman mausteisena ja rukiista irtoaa happamia piirteitä. Jälkimaussa tulee hienoa bourbon-mausteisuutta. Vaniljakastiketta ja voikeksiä. Hieman kirpeähkö jälkimaku mausteiden kera. 


Meantime London Pale Ale, 4,3%
Oluessa on käytetty East kent Golding, Cascade ja Centennial humalia.

T: Raikas ja helppo. Humalaisuus on raikkaan "helppoa". Sitruksisia vivahteita ja hieman sokeroitua sitruunamehua. Mietoa toffeisuutta ja pihkaa. Kesäinen ja hieman hedelmäinen nenätuntuma kokonaisuudessaan.

M: Hieman suolaisen sitruksinen, jossa sitruunankuorta ja verigreippiä. Hedelmäistä vivahdetta raikkaan humalaisuuden kera. Maltaisuutta avautuu suussa pyöriteltäessä. Suutuntuma on raikas. Kesäinen puraiseva ale.

Tummaa vehnää
Erdinger Dunkel, 5,6%
Tumma vehnäolut.

T: Miedon hiilihappoinen, hieman paahtunut ja leipämäinen. Mämminen ja leipomomainen hiiva-tuoksu. Vanhaa mäskiä ja kuivia jauhoja. Hieman myöhemmin irtoaa poltettua sokerisuutta. 

M: Yllättävän mieto ja vetinen väriin nähden. Hiilihappoa ja pientä paahteisuutta. Helppo ja ohut. Vehnämäisyys on hyvin piilossa ja tämä tuntuu tummalta lager-oluelta. Aika mitäänsanomaton.


Reissu oli kokonaisuudessaan mukava ja vapaa-ajan sai kulumaan mukavasti laatujuomien ääressä, kiitos juttutuokiosta ja "hävikistä" Murun tarjoilijattarelle. Muutamia muitakin oluita tuli tuolla nautittua, mutta maistelukunto ei ollut enään sillä tasolla, jotta viitsisi niitä tänne kirjoitella. Sen verran voisin kuitenkin mainita, että maistoin illan aikana Auchentoshan Valinch (2012) ja se oli aika epämiellyttävä kokemus oksennustuoksuineen.
Saattaa olla että joku varteenotettava paikka jäi käymättä, mutta jääpä tulevaisuuteenkin hyvä syy lähteä työmatkalle Joensuuhun. 

21 syyskuuta 2013

Caol Ila Feis Ile 2011 & 2013

Savuisissa ja Islayn saaren merkeissä jatketaan. Elokuun lopussa arvioin Caol Ila Feis Ile 2012 version ja nyt katsotaan miltä sitä edeltänyt versio ja tuorein versio maistuu. Ensimmäinen näistä on helmikuussa 2000 tislattu, kypsytetty "Bodega Sherry" -tynnyrissä #301696 ja pullotettu vuonna 2011 tynnyrivahvuisena. Toinen näistä, vuonna 1998 tislattu, on kypsytetty ensimmäiset 12-vuotta refill butt-, hogshead- ja barrel -tynnyreissä, jonka jälkeen vattaus on siirretty kypsymään "useammaksi" kuukaudeksi "aktiivisempaan" hogshead -tynnyriin ja lopuksi viski on viimeistelty eurooppalaisessa tammitynnyrissä. Tämän tynnyrirulianssin jälkeen se on pullotettu vuonna 2013. Pulloja saatiin rajalliset 3000 kpl.


Caol Ila Feis Ile 2011 Bodega Sherry Cask, 64,3%

T: Lämpimän merellinen ja savuinen. Likaisempaa turvetta, kuivaa merisuolaa, salmiakkia ja lääkemäistä jodia. 2012 versioon verrattuna hieman lämpimämpi, rypäleisempi ja vaniljaisempi. Savu on hiiltynyttä puuta ja tuhkamaista. Kuivaa palaneisuuden tuntua. Hedelmäistä omenaa ja vihreää rypälettä. Tästä tulee hieman kuiva Fino-sherry mieleen.

M: Voimakassavuinen ja räväkkä alku. Savu puskee kunnolla alkuun ja on kuivaa, lihaisaa, paksua ja hieman tunkkaistakin. Alkuun ilman vettä aika terävä ja voimakas. Vallitsevan savun seassa tuntuu hieman suolaista pähkinäistä tuntua ja kuivan sherryn happamuutta. Vesilisä tuo hieman armoa kokemukseen ja suolaisuus sekä pähkinäisyys pääsee paremmin esille. Nyt mukaan tulee myös greipihtävää katkeruutta, sitruunaa ja lääkemäisyyttä. Hieman minttuakin löytyy. Suolaisuus pysyy pitkään taustalla. Jälkimaku on pitkä, lääkemäinen ja nuotiosavuinen.

Tämä oli kokonaisuudessaan 2012 versioon nähden "raaempi" kokemus, ei kypsyydellä vaan nimenomaan kokemuksena. Tämä ei välttämättä ole huono asia, mutta se tekee hieman haastavamman tästä.


Caol Ila Feis Ile 2013 Triple matured, 56,5%

T: Hienostuneempi ja vivahteikkaampi kuin edellisessä. Kylmempiä makean sävyjä, lakritsisuutta ja mynthonia enemmän. Raikasta pastillimaista savua maltillisesti. Merellisyys on nyt levämäisempää ja yrttisempää. Savukin on hieman kylmempää ja sekoittuu minttuun.

M: Suutuntuma on paljon maltillisempi ja vähemmän hyökkäävä. Tasapainossa tulee makeutta, savua ja mausteita. Edellisen kuiva Fino-sherry on vaihtunut makeampaan sherryisyyteen. Hieman ujosti tulee minttua ja yrttejä, mutta kuitenkin sopusuhtaisesti savun kera. Kuivattaa suuta enemmän kuin edellinen ja jälkimaussa on enemmän tynnyriä. Karpalomaisuutta, hunajaa ja raaka omenaa. Maku korreloi hyvin tuoksua.

2013 versio oli tasaisempi kuin 2011 ja muistutti hieman enemmän 2012 versiota. Tuoksu oli kuitenkin fiinimpi ja viinisämpi. Savuisuus oli ehkä miedointa tässä 2013 versiossa, kun taas likaisin fiilis tuli 2011 version tisleestä. Erilaisia, enkä näin äkkiseltään osaa sanoa mikä oli paras. Jos räväkkyyttä toivoo, niin 2011 on siihen sopiva, kun taas rauhallisuutta ja fiinistelyä kaipaavalle kaataisin 2013 versiota lasiin.

Caol Ila Feis Ile 2011 & 2013 

19 syyskuuta 2013

Caol Ila 14yo, 18yo ja 25yo OB

Caol Ila oli minulle ensimmäisiä Islayn tuttavuuksia Laphroaigin kera. Aikoinaan ajattelin sen olevan hieman "underground"-tyyppinen Islayn viski. Laphroaig oli kaikkien tuntema, mutta Caol Ila oli hieman tuntemattomampi ja mystisempi. Tänäpäivänä Caol Ila on melkein yhtä tuttu kuin "Lappari", mutta edelleenkin ehkä hieman arvostamattomampi. Yhteistä näillä ainakin on, että vähintään joka toinen lausuu tislaamon nimen väärin. Vuonna 2002 Diageo päätti tuoda Caol Ilaa esille ja "perusti core rangen" sille. Tätä ennen sillä oli oikeastaan vain "semi-virallisia" pullotteita ja yksityisiä pullotteita.

Nyt lasissa odottelee kolme eri-ikäistä Caol Ilan tislettä. Vuoden 2012 rajoitetun erän 14-vuotias turpeistamaton yksilö ja kaksi perusvalikoiman yksilöä, 18yo ja 25yo. Näistä 14yo on hieman epätavallisempi, sillä tunnetusti kaikki odottavat Caol Ilan olevan savuinen ja turpeinen (maltaiden fenolipitoisuus on yleensä 34ppm). Caol Ila ajatteli hieman sekoittaa pakka ja lanseerasi vuonna 2006 ensimmäisen turpeistamattoman viskinsä (OB jota jatkettiin vuosittaisena julkaisuna). Joskus 1980 luvulla oli jo jonkinlaisia kokeiluja, mutta nämä oli tosiaan vain kokeiluja enemmän tai vähemmän turpeistetuista tisleistä (ns. Highland Caol Ila). Tällä välillä se on tuottanut turpeistamatonta viskiä lähinnä blendeihin.

14yo on sherrytynnyrissä kypsytetty, tislattu 1997 ja tynnyrivahvuinen. Viskiä pullotettiin 5958 kpl.
18yo on vuonna 2002 lanseeratun perusvalikoiman vanhempi yksilö.
25yo lanseerattiin ensimmäistä kertaa vuonna 2003, mutta tällöin se oli tynnyrivahvuista rajoitettua erää. Vasta 2010 siitä tuli osa perusvalikoimaa, mutta alkoholipitoisuutta tosin alennetiin 43%:iin.


Caol Ila 14yo Unpeated, 59,3% OB (2012)

T: Merellistä jodia ja makean sherryistä levää. Tuoksussa on ikäänkuin hieman tarttunutta savua taustalla, mutta sitä ei varsinaisesti ole. Mielikuvan kepponen? Lääkemäistä suolaisuutta ja märkää merellistä kasvillisuutta. Hieman kliininen. Punaista marjallisuutta (kirsikka ja punaviini), jossa myös hieman tummempaa raakaa luumua ja boisenmarjaa. Savua ja turvetta ei tästä tosiaan löydy (varsinkin kun vertaa kahteen muuhun).

M: Yllättävän intiivistä pikanttia sherryisyyttä. Sherryisyys löytyy tummina kuivahtaneina luumuina ja nahkana, rusinoina ja vanhana hunajana. Vahamaisuutta (autovahaa/lattiavahaa) hyvällä tavalla. Tässä oikeastaan tulee hieman samankaltaisuuksia tuoksuun nähden. Tuntuu vanhemmalta kuin ikä lupaa. Suutuntuma paksuhkon kirkas ja puhdas, mutta eleganttisen vanha. Sopivasti makeutta, joka hieman kuivahtaa lopussa. Jälkimaku sopivan intiivinen. Vesilisä avaa pippurisuutta ja rikkoo makeutta sitruksisemmaksi. Nätti mausteisuuskin tavallaan hajoaa hieman.


Caol Ila 18yo, 43% OB (2012)

T: Noniin, nyt on jo tuhtia lihaisaa kuivaa savuisuutta ja turvetta. Suolaisempi ja likaisempi. Taustalta löytyy samaa merellistä leväisyyttä ja jodisuutta. Maltaisuus pääsee myös hyvin esille vaikka onkin savun täyttämä. Maltaisuuden ympärillä on samanlaista "nättiä" vaniljaisuutta mausteena. Tasapainoisesti savua maltillisen maltaisuuden kanssa. Hieman mangoa ja aprikoosia.

M: Pehmeää ja hieman rasvaista/kermaista suutuntumaa. Puhdasta nuotiosavuisuutta ja samoin puhdasta turpeisuutta on heti alkuunsa läsnä, mutta maussa tulee myös vaniljaisuutta, pehmeää lakritsia ja suolaa sekä mietoa lääkemäisyyttä. Maltaisuus pehmentää suutuntumaa. Jälkimaku ei ole kovin vahva vaan pikemminkin hento ja savuinen. Ihan lopussa jää makeahkoa vanhaa savua ja tynnyriä. Huomattavasti pehmeämpi ja sayseämpi kuin 14yo unpeated.


Caol Ila 25yo, 43% OB (2010)

T: Maltaisempi ja lääkemäisempi kuin edelliset. Savuisuutta löytyy, mutta se on hieman ujompaa ja miedompaa. Makeaa viljaa löytyy reilummin vihreän mausteisuuden kera (yrttiäsekoitusta). Tämän tuoksu on eniten näistä yrttisin ja lääkemäisin. Hedelmällistä makeutta vihreänä päärynänä ja omenana. Hieman sitruunankuorta. Kesäistä kuivaa heinää.

M: Alku on tässäkin pehmeän kermainen, mutta suolaisempi kuin edellississä. Hieman intensiivisempi ja tervaisempi kuin 18yo. Savuisuus tuntuu hieman enemmän kuin tuoksussa ja nyt yrttisyys jää hieman taka-alalle. Makeaa viljaa merellisen mineraalisuuden ja lääkemäisten vivahteiden kera. Jälkimaussa nousee kihelmöivää mausteisuutta, marjaisuutta ja savua. Savuisuus on koko "matkan" maltillista ja hieman hiilimäistä. Jälkimaku on pitkähkö ja kuivattaa suuta enemmän kuin edelliset.

14yo unpeated oli positiivinen yllätys. Jotenkin odotin sen olevan mitäänsanomaton, koska Caol Ila on totuttu juomaan savuisena. Se kuitenkin tarjosi maukkaan ja intensiivisen kokemuksen ikäisekseen viskiksi.
18yo oli oikeastaan sellainen kuin muistin. Kohtalaisen sopivasti kaikkea. Savua, suolaa, makeutta ja pehmeyttä, kun taas 25yo oli ehkä hieman vaisuhko. Tuoksussa oli hyviä kauniita vivahteita, mutta maku oli ehkä liiankin pehmeä ja pyöreä. Tai ainakin se toi sellaisen tunteen, että se ei erotu tarpeeksi edukseen. Onkohan 43% ABV tuunattu liian alas? Jälkimaussa tuli mukava "nousu".

16 syyskuuta 2013

Springbank 19yo Single Cask #482, 55,2% (Master of Malt)

Elokuun loppupuolella maisteltiin samaisen sarjan tynnyristä 129 pullotettu Springbank. Taustatiedot Master of Malt Single Cask -sarjasta ja maistetusta Springbankista voi lukea täältä. Referaattina mainittakoon, että kyseisen sarjan viskit ovat siis kylmäsuodattamatomia, väriaineettomia ja yleensä tynnyrivahvuisia- tai lähes tynnyrivahvuisia pullotteita.
Otsikon Springbank on tislattu 26. marraskuuta 1993 ja pullotettu 19-vuotta myöhemmin 27. marraskuuta 2012. Kypsytys on tapahtunut hogshead tynnyrissä #482, josta ei kuitenkaan mainita mitä tynnyrissä on aiemmin ollut sisällä. Tynnyrityypistä ja viskin väristä päätellen kyseessä on ex-bourbon tynnyri. Pulloja kyseisestä tynnyristä on saatu 250 kpl. "Mainostekstin" mukaan luvassa olisi maallista rannikkomaista savuisuutta... Se nähdään pian. Verrokkina vierellä aiemmin maisteltu Springbank tynnyristä #129.

Springbank 19yo Single Cask #482, 55,2% (Master of Malt)

T: Tuoksu tosiaan on maanläheisempi ja savuisempi sisältäen mineraalisuutta. Savuinen merifiilis tulee ensimmäisenä mieleen. Lääkemäisiä piirteitä löytyy myös. Hieman taustalla kypsää maltaisuutta ja öljyisyyttä. Meriveden kastelemaa kiveä ja vihreää omenaa. Alkuun savuisuus tuntui vahvahkolta, mutta sittemmin se tasaantuu ja hedelmäisyys pääsee maltaisuuden kanssa enemmän esille. Aavistus mehiläisvahaa ja petrolia. #129:ssä tuntuu enemmän sherryisyyttä, marsipaanisuutta ja marjaisuutta... oikeastaan mehumaisia piirteitä (punaviinimehu/vadelmamehu) ja savuisuus on reilusti sivussa. Nyt vertailtaessa #129:n tuoksu on hieman syvempi, monipuolisempi ja kypsemmän oloinen. #129 vs. #482 1-0.

M: Kirpeän tulinen ja öljyisän hedelmäinen savuryöppy alkuun, jonka jälkeen maku muuttu hedelmäisemmäksi ja makeammaksi. Hedelmäisyys on vihreitä ja keltaisia kypsiä omenoita ja taustalla aavistus punaista marjaisuutta. Savuisuus on raikasta, nuorekasta ja hedelmäistä. Öljyisyyttä on mukana ja se valaa suuhun makeahkon "kalvon". Jälkimaku on hedelmäinen, sitruksinen ja vaniljainen. Pitkä jälkimaku. Savuisuus on alussa vahvempaa ja loppua kohden melkein häviää päästäen kaikki muut maut esille. VAU! Tämähän olikin hyvää. Alun pienestä makuräjähdyksestä huolimatta ei kaipaa vettä. Verrattuna #129:iin tämä oli yksinkertaisesti parempi. Enemmän vivahteita ja hedelmäisyyttä. Alun savuisuus teki myös mukavan vaikutuksen. Suuhun muodostuva öljyinen ja sitruksinen kalvo oli myös hyvä asia. #129 vs. #482 1-1.

482:n maku oli aika monimuotoinen ja muuttui mukavasti alusta loppuun, ollessa koko matkan tasapainossa. Siitä löytyy nuoren savuviskin räväkkyttä (vertaa esim. Bowmore Tempest) ja kuitenkin myös vanhemman viskin syvyyttä ja maltillisuutta keskimausta jälkimakuun (vertaa esim. Springbank 18yo). Tämä yhdistelmä vie voiton, eli #129 vs. #482 1-2.

15 syyskuuta 2013

Campbeltown Loch Blend, 40%

Seuraava Campbeltownin viski tarkastelussa on Blendi. Campbeltown Loch on Springbank tislaamon oma "talon" sekoiteviski. Siinä käytetään eri suhteilla ja usein suuressa osin tislaamon omia tisleitä riippuen kyseessä olevasta tuotteesta. Yleensä se sisältää Springbankin ja Longrown mallasviskiä sekä näiden lisäksi jyväviskiä. Kaikilla Campbeltown Loch sekoiteviskeillä on suhteellisesti kohtalaisen suuri mallasviskin osuus blendeihin nähden. Otsikon viski on 5-vuotiasta ja sekoitussuhde on 60% jyväviskiä ja 40% mallasviskiä.

Campbeltown Loch Blend, 40%

T: Samaa nuorta raakuutta kuin Springbank CV:ssä, mutta hieman pyöreämpänä ja maltillisempana. Toisin voisi sanoa hieman "blendimäisenä". Jyväviski tuo tähän tietynlaista viljaista pistävyyttä ja katkeruutta tuoksuun. Tästä on kuitenkin mielestäni hyvin havaittavissa CV:n kaltaisia nootteja, kuten viljaisaa öljyisyyttä ja Springbankin omankaltaista hedelmäistä savuisuutta. Hedelmät ovat raa'ahkoja omenoita ja päärynöitä. Vaniljaisuuttakin löytyy ihan miellyttävästi. Vierellä lasissa oleva Springbank 10yo OB on tätä savuisempi, kylmempi ja kypsempi. Väristä sen verran, että tämä Loch on erittäin vaalea.

M: Maku on kuin olisi valmiiksi vedella laimennettu (ja reilusti). Hyvin mieto,vetinen ja pliisu suutuntuma. Alun vetisyyden jälkeen nousee kyllä pientä vaniljaista ja vihreän omenaista mausteisuutta, mutta yritys jää pliisuksi. Reilulla suullisella saa melkein jotakin kihelmöintiä ja öljyisyyttä, mutta se ei jaksa kantaa oikein mihinkään. Jälkimaku on vaisu ja lyhyehkö

Nyt täytyy sanoa, että on kyllä aika vaisu esitys. Odotin ehkä hieman enemmän tältä, sillä onhan kyseessä kuitenkin yksi suosikkitislaamoistani. Se maku mitä tästä irtosi on ihan ok, mutta ongelma on se, että kun mitään makua eimeinannut saada irti. Tuoksussa oli pientä ainesta johonkin, mutta se ei tässätapauksessa maussa näkynyt tarpeeksi. Onneksi tätä blendiä löytyy myös 21-ikäisenä (ja vanhempanakin) ja kuulemani mukaan se tarjoaa jopa ihan hyvän kokemuksen.

14 syyskuuta 2013

Harviestoun Ola Dubh Vintage 1991, 10,5%

Ruotsin reissulta toin mukanani läjän erikoisia oluita, joista yksi kuuluu hiljalleen arvostelemiini Ola Dubh -tuotesarjaan. Tarkemmin ottaen, tämä kuuluu "Vintage limited edition"-sarjaan, jossa tullaan jatkossakin julkaisemaan mm. eri vuosikertoihin perustuvia tuotteita. Otsikon olut on perustaltaan lähes idettinen muihin Ola Dubh -oluisiin, mutta tämä on pullotettu "täydessä vahvuudessaan", eli 10,5% ABV. Näitä on pullotettu rajattu 20 000 kpl erä. Olut on kypsytetty 6kk tynnyreissä, joissa aiemmin on ollut Highland Park 1991 Vintage -viskiä. Kyseistä viskiä löytyy vieläkin mm. ruotsinlaivoilta ja vironlaivoilta. Muistaakseni hinta pyörii 85-100e paikkeilla. Kyseistä viskiä en ole päässyt maistamaan, mutta pullon kuvauksien mukaan kyseessä on savuinen ja rikkaan makeahko viski.

Kyseistä olutta löytyy siis ainakin Ruotsista Systembolagetista NK:ssa. Itselle tämä oli "must" ostos, sillä edelliset Ola Dubh -oluet ovat olleet varsin maukkaita. Varastoon tuli myös ostettua, josta myöhemmin on mukava maistella miten pullokypsytys mahdollisesti vaikuttaa tähän tuotteeseen. Kyseinen pullo on numero 02163 ja se on pullotettu Huhtikuussa 2013. Parasta ennen päiväs on merkitty 2016.

Harviestoun Ola Dubh Vintage 1991, 10,5%

T: Imelän mämminen ja märän kaurainen. Tuoksu tuo mäskisiä ja makeahkoja vivahteita, joista tulee mieleen siirappi ja kermavanukas. Hyviä aineksia ilmassa. Sopivasti paahtuneisuutta ja humalaa, joka on aika mietona tässä, hieman amerikkalaista bourbontynnyrikypsytetyn oluen vaniljaista ja makean maissista vivahdetta ja porterin ytimekästä kuohkeutta. Tuoksu miellyttää suuresti omaa hajuaistia. 

Vintage 1991
M: Kuivahko ja "sour-bitter" tuntuma alkuunsa. Vahvan paahteista kuivaa puuta, jonka seassa tulee kermaisia ja samettisia tuntemuksia ympäri suuta. Paksu ja ronski suutuntuma. Humalaisuus tuntuu heti alun jälkeen ja taustalla on hieman palanutta ja savuista ja jopa tuhkaisia piirteitä. Makeutta on hienosti "sivuilla" tasapainoittamassa kuivuutta ja paahteisuutta. Maku kuivuu aika pian mukavasta makeudesta ja muuttuu paahteiseksi ja kahviseksi. Jälkimaku ei ole ihan niin pitkä kuin "perussarjan" Ola Dubheilla. Kuitenkin kuivaa ja miedon savuista mausteisuutta jää pyörimään kohtalaisen pitkäksi aikaa suuhun. 

Tämä painii minusta aika lailla samassa sarjassa, kuin kaikki edelliset arvostelemat Dubhit. Ei ehkä ihan niin monikerroksinen kuin 18 ja 30, mutta tästä löytyy Ola Dubh 16:n kuivuutta ja palaneisuutta, 12-/18:n samettista pehmeyttä ja paksuutta, sekä lisänä omanlainen alku- ja "taustamakeus", joka saattaa tulla sherrytynnyreistä. Näiden ominaisuuksien lisäksi tässä on tietynlainen maallinen mukava savuisuus. Mielestäni ihan onnistunut tuote panimolta. 

13 syyskuuta 2013

Tynnyriprojektin lopputulos: Deanston "revamped"

Kaksi viikkoa sitten Espanjasta tuomani pikkutynnyri sai sisäänsä vajaa pari litraa Deanston virgin oak viskiä. Viikko sitten maistoin ensimmäisen kerran tislettä ja muutoksia oli jo huomattavissa. Väri oli tummunut ja makuunkin oli tarttunut tanniinisia ja happamia vaikutteita. Tuoksu oli myös parantunut huomattavasti alkuperäisestä.

Muistan katsoneeni juuri muutama viikko sitten vloggari Ralfyn videolta, kuinka pieni tynnyri saattaa muuttaa nopeastikin viskin makua. Muutos on nopeaa suhteellisesti suuremman pintakosketuksen vuoksi. Silloin mietin oman tynnyrin kohdalla, kuinka kauan annan tämän Deanstonin jälkikypsyä tai uudelleenkypsyä tynnyrissä, jottei tulisi liikaa muutoksia.

Nyt kaksi viikkoa myöhemmin ottaessani samplen tynnyristä loksahti suu auki. Viskin väri oli todella paljon tummempi ja tuoksukin oli huomattavasti intensiivisempi. Tämähän näytti jo aivan eri viskiltä. En olisi uskonut, että tynnyristä irtoaa noinkin paljon vaikutteita. Maistoin viskiä ja maku oli muuttunut entisestä aika paljonkin. Päätin pullottaa viskin ja siitä tulikin melkein saman verran ulos kuin mitä sinne laittoi, ts. haihtumista (tai vuotoa) ei ainakaan paljoa ole tapahtunut. Ja sitten ei muuta kuin tarkempiin maisteluihin.

Vasemmalla alkuperäinen Deanston, oikealla "revamped"-Deanston

Deanston Virgin Oak "revamped", n. 46%

T: Hyvin nahkaisia ja rommimaisia piirteitä päällimmäisenä. Tummaa tunkkasta tynnyrisyyttä oikein hyvällä tavalla. Pistävää vaniljaa, öljyisiä kuivia hedelmiä luumun, rusinan, aprikoosin ja rypäleiden muodossa. Myös hieman kulunutta moottoriöljyisyyttä (itse pidän siitä tuoksusta), makeaa px-sherryä, kahvia ja suklaata. Suklaisuus on liköörikonvehtimaista. Punssinappeja ja sokerisia kuivia rypäleitä. Lasiajan jälkeen tuoksu laajenee ja happamoituu.
Täytyy myöntää, että mielestäni todella hyvä tuoksu. Tuoksu parani moninkertaisesti.

M: Maussa happamuus on lisääntynyt. Tynnyri pehmensi alkuperäistä sitruksista, pippurista ja tammista kirpeyttä. Tämä on myös kypsemmän oloista kuin ennen. Tietty raakuus on nyt muuttunut hieman tummemmaksi ylikypsäksi hedelmäisyydeksi. Aika paljon viinimäisiä piirteitä. Tynnyri hieman jyrää muita makuja. Punaista marmeladia, kahvia, happamia punaisia rypäleitä ja märkiä rusinoita. Tynnyriä kuivana jälkimakuna. Pistävyyttä ei juuri ole. Hieman räväkämpää saisi olla. En tiedä liekö tämän alkoholipitoisuus jotenkin alentunut, ainakin tuntuu siltä.

Jälkikäteen tulee mieleen, että tälle olisi ollut sopivampi aika ehkä se reilu viikko tai 1,5-viikkoa tynnyrissä. Nyt maku on jonkinverran "jyrätty" ja tynnyri dominoi sitä. Toisaalta tämän tuoksu on minusta huomattavasti parempi kuin alkujaan. Joka tapauksessa mielenkiintoinen kokeilu, onhan se ihan kiva, että on omasta tynnyristä pullotettua viskiä, vaikkakin vain finisteltynä kaksi viikkoa.  Mielenkiinnolla jään myös odottelemaan seuraavaa mahdollista kokeilua "re-fill" tynnyrillä.

Kypsytystynnyri, Kypsytetty Deanston ja original Deanston



11 syyskuuta 2013

Springbank 10yo OB (2013) ja 12yo Cask Strenght batch 5

Muutama Springbank lasissa. Kymppi on tislaamon sivujen mukaan kypsytetty 60% bourbon-tynnyreissä ja 40% sherry-tynnyreissä. 12-vuotias CS on viides erä kyseistä tuotetta ja se on puolestaan 60% fress sherry hogsheads ja 40% refill sherry butts kypsytettyä. Molemmat ovat kylmäsuodattamattomia ja väriaineettomia yksilöitä.

Springbank 10yo, OB, 46% (2013)

T: Tislaamolle ominaista öljyisyyttä pienen likaisuuden kera. Multaista turpeisuutta, sitruunan kuorta, raikasta tammea ja vaniljaa, märkää tammitynnyriä ja rasselia. Tulee mieleen korjaamon vanha öljyinen säämiskä, hyvällä tavalla. Lasiajan ja veden jälkeen tulee hieman paahdettua tynnyriä ja katkeruutta.

M: Mukavasti kirpeää ja hieman sitruksista savua ja öljyisyyttä. Öljyisyys on hedelmällistä. Maltaisuutta ja mietoa mausteista kihelmöintiä. Tämä on miedommim makea kuinm Springbank CV ja kypsemmän oloinen. Mausteisuus on ehkä hieman maltillisempaa ja tämä on pyörempi joka kulmasta.


Springbank 12yo Cask Stenght, batch 5, OB, 53,1%

T: Selkeästi toffeisempi ja makevivahteisempi tuoksu kuin 10yo. Kylmempää mietoa turpeisuutta, jossa savuisuus on aika piilossa. Viinimarjaa ja kinuskikastiketta. Myös öljyinen sävy korostaa kokonaisuutta. Hieman vihreää viljaisuutta taustalla ja valkopippuria.

M: Intensiivisempi kaikin puolin kuin 10yo. Kihelmöivä mausteisuus nousee heti alkuun ja sen mukana mieto savu ja viljaisa öljyisyys. Mausteisuus on voimakkaampaa ja sitruksisuus pitempää. Voikeksiä, samaa öljyistä säämiskää kuin edellisessä, paahdettua tanniinisuutta ja kypsää omenaa. Jälkimaku on pidempi kuin 10-vuotiaassa ja se on selkeämmin vaniljaisempi. Tämä on myös hieman suuta kuivattavampi, kuin 10yo ja CV. Mausteisuus, öljyisyys, sitruksisuus ja mieto savu toimii hyvin minun suuhun.

10-vuotias on mielestäni hieman persoonaton ja sitä vaivaa ehkä liika tasapaksuus ja pyöreys jos vertaa 12yo CS ja CV. 12yo CS erottuu enemmän edukseen pirteämmällä ja voimakkaammalla maullaan ja muistuttaa luonteeltaan enemmän CV:tä, tosin kypsempänä ja kuivempana.



10 syyskuuta 2013

Aberlour 20yo Single Cask #4955, 56,3% (Master of Malt)

Kyseessä on Master of Malt Single Cask-sarjan tuote, joka on tynnyrivahvuinen, kylmäsuodattamaton ja luonnollisen värin omaava. Tämä Aberlour on tislattu Joulukuussa 1992, kypsytetty 20-vuotta sherrytynnyrissä #4955, josta on saatu pullotettua 491 pulloa. Hyvin vaalean värin perusteella ei voisi kuvitella tämän olleen 20-vuotta sherrytynnyrissä, joten lienee vähintään 2nd fill-tynnyri.

T: Kirpeän hedelmäinen ja raikasta hieman raa'ahkoa maltaisuutta. Aika erilainen mitä Aberlourilta on tottunut odottamaan. Vihreää omenaa, "raakaa" hunajaisuutta, pistävää viljaisuutta ja hieman pesuainetta. Tuoksu on ennemminkin amerikkalaisen tammitynnyrin, kuin eurooppalaisen. Muutenkin yllättävän raaka ikään nähden. Sherryisyyttä en tässä juuri muutoin havaitse, kuin pienenä suklaan vivahtena ja hentona luumuisuutena.

M: Suutuntuma on hieman öljyinen ja kuivattava. Sitruunapippurinen ja makeahkon maltainen alkumaku. Maku meinaa kuivua, mutta sitruksisuus ja hedelmäisyys tuo tasapainoa ja makeutta kuivuuteen. Aika mielenkiintoinen vihreiden hedelmien ja keltaisten sitruksien sekoitus. Jälkimaku on hieman kuivattava, mutta siinä on myös omenaista ja sitruunaista öljyisyyttä sekä pientä makeutta. Metallisuutta löytyy myös, joka muistuttaa 18yo OB: kuparista metallisuutta. Tämä ei kuitenkaan häiritse.

Aika erilainen ja kirpeä Aberlour. Sherryisyys on erittäin piilossa ja mieleen tästä jää sitruunainen öljyisyys pienellä pippurisuudella. Ihan maukas tapaus, mutta luulen, että vannoutuneet Aberlour fanit eivät tätä paljoa arvostaisi.

08 syyskuuta 2013

Tukholmareissu 6.-8.9.2013

Tukholman reissulla tuli katsastettua Gabriellan ja kaupungin tarjontaa. Laivalla oli suppeampi tarjonta, kuin esim. edellisellä viikkarilla jolla olin (Isabella). IB-pullotteita oli puolestaan enemmän kuin Tallinkin ja "Siljan" laivoilla. Hinnat oli sellaista semi-ok tasoa. Vitriinistä löytyi muutamia erikoisempia pulloja, mutta niiden hinnatkin huiteli useista satasista useisiin tonneihin. 
Laivan pubista ei löytynyt kovin kattavaa valikoimaa, mutta muutamia erikoisempiakin löytyi.

Laivan IB tarjontaa

Tukholmassa tuli käytyä kahdessa "Systeemissä", Regeringsgatanin (NK) ja Drottningatanin liikkeissä. Ensimmäisenä mainitusta jäi käteen Woodford Reserv Master's Collection Four Wood ja kasa erikoisia oluita. Näistä mainittakoon esim. Harviestounin Ola Dubh 1991 vintage ja Black Tokyo* Horizon. Jonkin aikaa arvoin Laphroaigin Cairdeas port wood pullotetta, mutta hyllyyn jäi lopulta. Paluumatkalla tuli ostettua laivalta heräteostoksena Glenfiddich 125th Anniversary, 20cl JW Blue Label ja 20cl Balvenie 12yo DoubleWood. JW oli 43% versio, josta aiemmin olen pitänyt (hinnasta huolimatta). 

Kotituomiset

Laivalla meno oli rauhallista ja "parempiluokkaisessa" hytissä oli hyvät olosuhteet ja aikaa nauttia muutama pubista ostettu viski ja olut. 


Glenfarclas The Family Casks 1994, Cask #3629, 59,3% (Viking Line)

Family Cask #3629
T: Suklaista mallasta, intensiivistä pyöreää ja pehmeää sherryisyyttä. Mokkanahkaa, suklaarusinaa, kaakaopapuja, terävää kypsää luumua ja hieman mentholia vaniljan vivahteella. Ei aivan niin monimuotoinen kuin oli 1991 Family Cask 5623. 

M: Kohtalaisen terävää ja polttelevaa ylikypsää hedelmää (luumua, nektariinia ja rypäleitä), karamellisoituja manteleita, toffeefudgea, tummaa suklaata, kuivaa tammea, pientä metallisuutta ja mentholia  aniksen vivahteella. Jälkimaku yrttisen lääkemäinen ja kuivien hedelmien sekoitus. Kuivattaa ja lämmittää suuta pitkähköön. Pieni metallisuus jää myös taustalle. 

Ehkä lievä pettymys viimekertaisen Family Caskin jättämään fiilikseen nähden. Tosin nyt ei ollut mitään alla, joten tämä oli aika "raaka" mistelu. Hinta huomioon ottaen, hyvä viski kuitenkin. 


Laphroaig Brodir 13yo for Viking Line, 50,5%

T: Hipuneen hiiltyneen nuotion savuinen tuoksu. Hieman lihaisa ja kuiva savu tuo mukana vaniljaa ja merellistä lääkemäisyyttä (jodia ja levää), hieman salmiakkia, kirpeää vihreää omenaa ja tammitynnyriä. Tuoksu on alkuun savuisempi, mutta tasoittuu hieman ajan kanssa. 

M: Puhtaampaa ja pirteämpää savuisuutta kuin monesti Lapparilta löytyy. Nuorekkaampaa. Tässä pääsee tamminen vanilja, vihreä hedelmäisyys ja pieni lääkemäisyys enemmän oikeuksiinsa. Aika pehmeä alkuun, jonka jälkeen tulee pientä kihelmöintiä mausteisuuden kera. Jälkimaku on makeahkon hedelmäinen ja lääkemäinen. Keskipitkä.  


Chieftain's Glenrothes 12yo, Barolo wine finish, 1998/2011, casks #90441/90442, 50,2%

T: Kevyt ja harmiton perusmaltainen. Alussa hieman "lämpöä" ja käynyttä hedelmää, joka muuttuu paremmaksi hieman ajan kanssa. Vaniljaa, sitrusta, raakaa tammea, vivahde yrttisyyttä (fenkoli ja anis) ja kevyttä maltaisuutta. 

M: Maku on myös pehmeä ja kevyt volteista huolimatta. Potkua ei ainakaan alkuun tule. Sen sijaan keltaisia ja vihreitä happamia kesähedelmiä löytyy. Pientä vaniljaista ja tanniinista kirpeyttä, kuivaa mausteisuutta ja maltaisuutta. Juuri kun maku alkaa lämmetä se loppuu. Jälkimaku ohut ja mitätön. Ei tästä kyllä mitään erikoista sanottavaa löydy.


Hofbräu Schwarze Weisse, 5,1%

Käytetyt raakai-aineet: Vehnämaltaat (53 %), tummat ohramaltaat (31 %) ja vaaleat ohramaltaat (16 %), humalina Hallertauer Magnum ja Perle, oman porakaivon vesi ja hiiva. 44,9 EBC ja 11,3 EBU.

T: Tuhti ja samalla kirpakka ja pirteä nenätuntuma. Täyteläistä moniviljaleipää, mallasta, paahtunutta viljaa, karamellisoitua uunibanaania ja hiivauutetta. 

M: hapokas ja puraiseva samea suutuntuma. Taikinamaisia piirteitä, paahtuneita maltaita, vehnämuroja, kuohkeaa ja paksua hiivaisuutta. Humalaisuus on mietoa, hiivaisuus hieman makeaa. Jälkimaku on hennon paahteinen ja hiivainen. Mukavan helppo ja tietyllä tavalla kevyt, mutta samalla täyteläinen ja puraisevan hiilihappoinen makupläjäys.


Lagunitas IPA, 6,2%

T: sitruksista puraisevan humalaista maltaisuutta. Raikas ja helpohko humalaisuus. Nektariinia ja käpyä taustalla. 

M: kohtalaisen mieto hiilihappoisuus ja ohuen humalainen tuntuma. Havuinen ja miedon pihkainen. Pientä kermaisuutta suutuntumassa. Aika vaisu kuitenkin yleisilmeeltään. Jälkimaussa löytyy katkerahkon suolainen loppu.


Stronzo Brewing Co. Swagger Juze, 8% 

Etiketissä lukee Rye Stout brewed with coffee. Sisältää ohraa, ruista ja vehnää .

T: Sulkeutunut, paksu ja kevyen metallista viljaisuutta. Rukiin hapanta ja kirpeää raikkautta, kuivaa sikarista tunkkaisuutta ja hasselpähkinää. Pientä makeaa vehnämäskisyyttä. 

M: paahtunutta kahvista viljaa, hyvin kuivaa humalaa, rukiista happamuutta kevyen vaniljaisuuden kera ja ohut vehnäinen banaanisuus. Suutuntuma on kermaisem paksu ja hyvin kuiva. Jälkimaku on palanut ja kuivan humalainen. Ruis tuot varmaankin tämän oluen tietynlaisen kuivan happamuuden ja paahteen alle aika piiloon jäävän mausteisuuden. Ehkä hitusen turhan kuiva. 

03 syyskuuta 2013

The Arran Single Cask #1968, 1996/2012, 53,9%

Hypätään savuisista viskeistä hetkeksi pois ja tutustutaan vuonna 1995 alkunsa saaneeseen The Arran Malt-tislaamon tuotokseen. Tarkemmin kyseessä "Premium Cask Selection"-sarjaan kuuluva Sherry-tynnyrissä numero 1968 kypsytettyä kylmäsuodattamatonta 11. Marraskuuta 1996 tislattua ja 1. Elokuuta 2012 pullotettua viskiä. Tämä on siis viettänyt 15-vuotta Sherrytynnyrissä ennen pullotustaan. Sen huomaa myös kauniista väristään. Pulloja tynnyristä saatiin yhteensä 263 kpl.

T: Appelsiinikuorta, bentseeniä, kirpeää märkää ruohosa, inkivääriä, hasselpähkinää ja öljyä. Menthol pastillia ja kirpeää tummaa kuivaa rypälettä. Hienoa vanhahkoa sherryntuntua löytyy kohtalaisen vahvana nahkaisine, suklaisine ja vahaisine olemuksineen. Aluksi myös oli pistävää alkoholisuutta, mutta tämä tasoittui ja pehmeni ajan kanssa. Jonkinverran terävyyttä on kuitenkin myös lasiajan jälkeenkin. Tuoksu paranee pidemmän ajan kuluttua ja muuttuu aika miellyttävän sherryiseksi.

M: Räjähtävä sherryinen alku. Vahvasti hienoa tummaa sherryä. Tummaa suklaata, pähkinöitä, nahkaa, luumua, rusinoita, kuivaa appelsiinia ja aprikoosia. Hieman polttavaa ilman vesilisää, mutta polttelun lomassa ryöppyää myös rutkasti makuja. Jälkimaussa leviää katkerahkoa nahkaisuutta ja vaniljaa sekä sherryistä tammipuuta. Hieman kuivattava vaikutus loppua kohden. Yllättävän intensiivinen ja voimakas. Potkii alusta loppuun. Jälkimaku on pitkä, makeahko ja voimakas kahvin ja mintun silauksella.

Sanoisin, että Sherrytynnyri on tehnyt hyvällä tavalla tehtävänsä. Tämä on oikeastaan aika hyvä "sherrymonsteri" hinta/laatu-suhteeltaan. Jonkinverran vaativa vesisäädön puolesta, mutta toimii hyvin jo pienellä vesilisällä. Yllätti minut positiivisesti ja voisin ostaa pullon kaappiin.

02 syyskuuta 2013

Longrow 18yo OB ja 14yo Sherry finish, OB

Samplet kyseisistä tisleistä lasissa. Longrown taustatietoina mainittakoon, että se sai alkunsa vuonna 1973 Springbankin savuisena kokeiluversiona. Se oli todiste siitä, että Cambeltownissa pystyttiin myös tekemään Islayn kaltaisia savuisia viskejä. Tämä oli kuitenkin toimiva yhdistelmä ja näinollen muutama vuosi myöhemmin tislattiin uusi erä. Vuonna 1992 Longrow saavutti oman paikkansa ja siitä asti sitä on tislattu säännöllisesti. Longrow viskit on tislattu kahteen kertaan (Springbank 2,5 kertaa ja Hazelburn 3 kertaa) ja maltaan turpeisuus on luokkaa 50-55ppm (Springbankilla n. 12-15ppm). Ne ovat myös kaikki kylmäsuodattamattomia.

Vasemmalla 14yo sherry ja oikealla 18yo

Longrow 18yo, OB, 46%

T: Raikas ja salmiakkisen turpeinen tuoksu. Nuorehko ja hedelmäinen vivahde. Kevyt, raikas, omenainen ja hieman jodinen. Samanlaista öljyisyyttä kuin muutoin Springbankeissa, mutta Salmiakkia ja savua on enemmän. Sherryä tästä ei löydy.

M: Oikein hyvää. Salmiakkista, vaniljaista ja kihelmöivää kevyttä savuisuutta ja turpeisuutta. Makeahkoa jodista ja yrtistä öljyisyyttä. Löytyy paljon hyvää Springbankin ominaisuuksia ja lisäksi on vahvempaa kihelmöivää savuisuutta. Jälkimaussa vihreää hedelmää, savuista pistävyyttä ja lakritsia. Vanilja pysyy taustalla myös pitkään. Sanoisin, että pitkähkö ja hienostunut.
Tämän vuosiluvusta en ole varma, mutta mitä internetistä olen lukenut, niin kyseessä saattaisi olla vanhempi versio, sillä sherryä tästä ei oikein löydy.

Longrow 14yo Sherry Cask finish, OB, 46%

T: Lämpimämpi ja tummempi nenätuntuma kuin edellisessä. Ylikypsiä hedelmiä, pieniä nahkaisia kuivia vivahteita, maallista turvetta ja kevyttä lämmintä savuisuutta. Aavistus jodia ja lakritsia. Öljyisyyttäkin on, mutta se ei ole Springbankin kaltaista. Pidin enemmän 18-vuotiaan raikkaammasta ja mausteisemmasta tuoksusta.

M: Paksumpi, tulisempi ja savuisempi kuin edellinen. Savun lisäksi löytyy raskasta metallisuutta, lakritsia, kuivahkoa turvetta, lääkemäisyyttä ja punaviinimarjaa. Jälkimaku on savuisempi ja kuivempi. Hieman maustepippurisuutta. Pitkä jälkimaku. Alussa on hieman öljyisyyttä, mutta jäljempänä suutuntuma kuivuu reilusti.

Näistä kahdesta pidin enemmän 18-vuotiaasta. Siinä oli enemmän miellyttäviä vivahteita, joista parhaimpina raikas ja vaniljainen kevyt savuisuus, sekä makeahko lakritsisuus. Myös suutuntuma oli enemmän Springbankin kaltainen hyvällä maltaisella öljyisyydellään.