15 maaliskuuta 2015

Bushmills 21yo, 40% (2014)

Irlantilaiset viskit saa jatkumoa, mutta nyt maisteluun otetaan välillä muutakin irlantilaista kuin Midletonissa tislattuja. Tämän nimen tuntee lähes jokainen, sillä Bushmills löytyy perusversiona lähes joka paikasta. Vai oletteko nähneet kapakkaa, josta Bushmills Originalia ei löytyisi?

Nyt ei kuitenkaan maistella peruskamaa, vaan lasiin kaatuu valikoiman lippulaivatuote, Bushmills 21yo, jonka tisle tislataan maailman vanhimmassa luvan saaneessa viskitislaamossa, The Old Bushmills Distilleryssä Pohjois-Irlannissa. Tämä ei myöskään ole blendi, vaan kyseessä on ihka oikea yksimaltainen irkku. Bushmillsin viskit ovat tislattu kolmeen kertaan ja perusvalikoimasta löytyy tällä hetkellä nyt maisteltavan lisäksi noin kuusivuotias Original (blendi), Black Bush (blendi, suuri osuus olorosotynnyreissä kypsytettyä viskiä), Irish Honey viskilikööri, 10-vuotias mallasviski, 16-vuotias mallasviski (oloroso- ja bourbontynnyreissä, sekä viimeistelty portviini-tynnyreissä).

Otsikon 21-vuotias mallasviski on kypsytetty kolmessa erilaisessa tynnyrissä; alkuun ex-bourbon- ja oloroso-sherrytynnyreissä, jonka jälkeen noin kahden vuoden verran madeiratynnyreissä. Viskiä tuotetaan pienissä erissä ja jokainen pullo on numeroitu. Myös pullotusvuosimerkintä löytyy pullosta. Nyt maisteltavan erän merkintä on 21818/2014.

Kuva: bushmills.com

Bushmills 21yo, 40% (2014)

T: Paksun oloinen tuoksu. Mausteisuus tulee paahdettuna sokerisuutena ja hieman pistävinä keltaisina hedelminä. Iäkkäämmän ex-bourbontynnyrin vaniljaa ja pehmeää tammisuutta. Maltaisuus tulee hunajan kera. Tuoksu on laadukkaan oloinen ja tästä huomaa iän tuomaa syvyyttä. Pidemmän lasiajan jälkeen paahteisuus lisääntyy ja löytyy suklaisia ja kuivien hedelmien piirteitä (oloroso-sherry). Hieno tuoksu.

M: Makean minttuista öljyisyyttä, joka saa hieman metallisen mineraalista piirrettä mukaansa. Hunajaisuus ja paahtunut sokerisuus miellyttää. Rauhallinen ja pehmeä, muttei lainkaan vetinen, pikemminkin kermainen. Ikä tuntuu myös makumaailmassa. Aromeja aukeaa alusta loppuun. Alhaisemmasta alkoholipitoisuudesta huolimatta hyvin ytimekäs ja yllättävän intensiivinen.

Kuva: masterofmalt.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti