09 helmikuuta 2015

Käsityöoluilua: Hiisi Aarni Rukiinen IPA, 6,9%

Tätä kaveria onkin pitänyt metsästää. Ei ollut kotkaolento helppo pyydystää, vaan piti hakea noin 70 kilometrin takaa, aina Riihimäeltä asti. Koomista, Riihimäki, kotikaupunki. No ei nyt sentäs pelkästään oluen takia pitänyt lähteä noin kauas. Ennen Uisgea katsoin känykästä, että Aarnia olisi ollut Esplanadin Alkossa neljä kappaletta, mutta paikan päällä selvisi, että joku juovo oli ne juuri hakenut pois. Samoin oli myös Arkadian Alkon laita. Espooseen tätä ei tiettävästi edes tullut.

Nyt joka tapauksessa lasissa majailee vihdoin kyseinen taruolento, joka on tyyliltään ruis-ipa. Oluen maltaista noin 25% on vaaleaa ruismallasta, ts. matalassa lämpötilassa kuivattua pale rye -mallasta. Tarkemmin ottaen reseptiikkaan kuuluu Pale ale-, ruis- vehnä- ja crystal 100 -maltaat. Näiden lisäksi löytyy ruishiutaleita, sekä Chinook- ja Simcoe -humalia, josta olut saa sellaiset rapsakat 72 IBU:n verran katkeruutta.


Hiisi Aarni Rukiinen IPA, 6,9%

T: Tuoreen mäntymetsäinen, hieman pihkainen ja hedelmäkarkkinen. Karamellisuutta, joka sekoittuu maltaiseen leipäisyyteen. Ruis tulee mieleen räväkkänä karkeutena. Ikään kuin tummentaisi tuoksumaailmaa. Hyvä tuoksu mielestäni.

M: Suutuntuma on rauhallinen ja melko pehmeä; ei siis vetinen eikä pliisu, vaan miedon hiilihappoinen ja jopa aavistuksen öljyinen. Karamellisuus tulee alkutekijöissä valtaan ja saa havuisen humalaisuuden kyytiinsä. Tulee fiilis kylmästä kohmeasta ja sumuisesta havumetsästä. Greippinen katkeruus miedolla pihkalla viimeistelee elämystä. Runko tuntuu oikein hyvältä. Tämähän on oiva talvi-ipa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti