17 elokuuta 2016

Alkosta: Stone Arrogant Bastard Ale

Tämä on tullut useamman kerran maisteltua, vaan nyt ensimmäistä kertaa näin tuoreena. Tuoreus johtuu siitä, että panimo perusti laitoksen Berliiniin, jossa sen oluita alettiin tuottaa. Tämän tölkki on siis purkitettu Saksassa, josta se löysi tiensä Alkon hyllyyn muutaman kuukauden ikäisenä ja 5,89€ hintaan 50cl tölkki. 

Olut on tyyliltään vahva amerikklainen ale, jossa humala näyttelee isoa roolia. Väri on tummahko, mutta edellisten muistikuvieni perusteella maussa se ei kuitenkaan osoita niin vahvaa läsnäoloa. Bastardilaisia olen maistellut useampaakin versiota, mm. Double Bastard oli ihan mukavan oloinen tuhti ale, jossa humala tykitti vahvan rungon kera. Myös tammilastuversio on tullut maistettua, mutta siinä tammilastun osuus aikanaan oli turhan vaisu. Kovin suuria odotuksia itselläni ei ole tämän tyyliselle oluelle, jossa tummempi runko on höystetty reilulla amerikkalaisilla humalilla. No ei tämä nyt niin tumma edes ole.



Stone Arrogant Bastard Ale, 7,2%

Tuoksu on reilun maltainen kermatoffeisine ja voikeksisine aromineen. Kevyttä mokkaisuuttakin on mukana. Humala kuivattaa tuoksua ja tuo yrttisyyttä (anis/fenkoli). Mieto lakritsisuuskin läsnä.

Maku alkaa kuivahkon maltaisena ja kuivan katkerana. Humalan katkeruus kipristää suuta etenkin puolivälistä loppua kohden. Kevyt havuisuus ja reilu greippisyys. Mallas on mukana pähkinäisyytenä ja paahdettuna viljaisuutena. Jälkimaku reilun greippisän katkeroinen, kuiva ja miedosti paahteinen. Jälkimaussa pientä yrttisyyttäkin mukana. Ihan hyvä, mutta en ole näiden reilusti humaloitujen tummien perään niin innokas. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti