04 elokuuta 2016

La Trappe Quadrupel Oak Aged batch 22

Kesän keskellä kaadoin tummempaa ja makeampaa ei-niin-raikasta olutta lasiin. Ajattelin, että nuotion äärelle sopii mainiosti viilenevään iltaan tuhti ja nautittava trappistiolut. Edellisen kerran La Trappen tynnyri-Quadrupelia maistoin toukokuussa 2014, niin ikään mökillä nuotion ääressä, joten samoissa tunnelmissa edettiin. Tuolloin lupasin metsästää lisäeriä, joista nyt erä 22 maistossa.

Vuonna 1991 lanseerattu La Trappe perus-Quadrupel on mielestäni ihan hyvä, mutta se ei pääse lähellekään tämän tynnyrikypsytetyn version monipuolisuuteen. Toki jo hinnallakin on melkoinen ero, perusversion maksaessa 2-4€, kun taas tynnyrikypsytetty huitelee 10€ paikkeilla, tai jopa enemmän. Muistan ostaneeni kaksi pulloa batch 14 versiota Silja Linen pubista alta 10€ kappaleelta (kotiin).


Kypsytyksessä käytetään erilaisia tynnyreitä, joissa olut kypsyy yleensä noin vuoden verran, jonka jälkeen useita tynnyreitä vatataan keskenään. Erään numero 22 on käytetty suurimmaksi osaksi entisiä single malt -viskitynnyreitä, joissa on kypsynyt saksalaista viskiä (Slyrs?). Näiden lisäksi on käytetty uudesta tammesta ja Akaasipuusta valmistettuja tynnyreitä eri paahtoasteella. Paahtoastehan vaikuttaa tynnyrin kypsytysaktiivisuuteen ja sen tuomaan makuvivahteisiin. Erä on sekoitettu lokakuussa 2015.



La Trappe Quadrupel Oak Aged (batch 22), 11%

Tuoksusta huokuu makea kylmä maltaisuus, kellarisuus (hyvällä) ja makea kuivatuista hedelmistä tehty hedelmäsose. Viikunaa, anista ja miedosti lakritsia. Reilu maltaisuus, jossa tammi tuntuu tuovan pehmeyttä.

Maku on pehmeä ja täyteläinen. Mietoa makeaa tummaa viinisyyttä, jossa tammen tuomaa pehmeää vaniljaa. Maltaisuus tuo mieleen saaristolaisleivän. Mieto aniksisuus, luumua ja viikunaa. Runsas maku, jossa maltaan makeus pysyy nautittavalla tasolla. Monipuolinen trappisti. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti