19 toukokuuta 2015

Kaksi uutta OB Springeriä – 12yo Green & 17yo Sherry Wood

Kaadoin lasiin kaksi "uutta" Springbankia ja rikoin hiljaiselon tämän tislaamon kohdalla. Huomasin nimittäin, että ei ole tullut kotona maisteltua pitkään aikaan tätä yhtä suosikkitislaamoistani. "Uutta" lainausmerkeissä siksi, että onhan toinen näistä kuitenkin julkaistu jo viime vuoden puolella, mutta puhutaan kuitenkin uudemmasta tuotannosta. Edellisillä kerroilla olikin "hieman" vanhempaa tuotantoa laseissa.

Springbank 12yo Green julkaistiin maanantaina 17. marraskuuta 2014 25-vuotiaan portviini viimeistellyn pullotteen kanssa. Green on valmistettu käyttäen luomuohraa ja kypsytetty koko ikänsä ex-bourbontynnyreissä. Viskiä pullotettiin 9000 lestiä ja se on 46% vahvuudeltaan. Suositushinta oli 60£ paikkeilla.

Springbank 17yo Sherry Wood julkaistiin puolestaan tammikuussa 2015 21-vuotiaan ja 12-vuotiaan tynnyrivahvan Springbankin kanssa. Sherry Wood on nimensä mukaan täysin ex-sherrytynnyreissä kypsytetty ja tynnyrivahvana (52,3%) pullotettu Springbank. Tätä viskiä pullotettiin 9120 kpl ja sen suositushinta oli 85£. Melko nopeastikin pullot meni kaupaksi maailmalla.

17yo Sherry wood (vas.) ja 12-vuotias Green

Springbank 12yo Green, 46% (2014)

T: Tuttua öljyistä ja raskasta maltaisuutta. Valkopippurisuus ja esterisen öljyinen maltaisuus pukee hyvin tämän viskin nimeä. Hedelmäisyys tulee nimittäin vihreänä omenaisuutena ja päärynäisyytenä, jossa sitruksista kirpeyttä. Myös vihreät viinirypäleet tulevat mieleeni. Turpeisuus on tislaamolle tyypillistä kevyttä ja öljyistä. Raikas yleisilme.

M: Miellyttävä suutuntuma. Ei hyökkää, mutta on riittävän ytimekäs ja tutun öljyinen. Raikas sitruksisuus (ei liian kirpeä) sekoittuu makeaan vihreään hedelmäisyyteen. Monia nuoria ex-bourbonkypsytettyjä vaivaava saippuaisuus ei tässä ole mukana. Puolivälissä tulee miedon suolaista maltaisuutta, joka tasapainottaa viskiä. Jälkimakuun jää tuoreiden hedelmien maku ja vaniljainen mausteisuus. Melkein voisi sanoa pitkäksi jälkimauksi. Hyvin positiivinen yllätys.



Springbank 17yo Sherry Wood, 52,3% (2015)

T: Selkeästi erilaista kuin edellinen (kuten arvata saattoi). Tässä sherry tulee miedon kumisena ja tuoreen oloisena – ei siis sitä kuuluisaa vanhaa sherryisyyttä. Sanoisin, että enemmän kuivaa Olorosoa, kuin makeaa sherryä. Oikeastaan sherryn alta tulee hyvin samanlaista piirrettä kuin edellisessäkin – öljyistä ja kevyen valkopippurista maltaisuutta, jossa vihreää hedelmää. Ei tämän tuoksu imartele ihmeemmin.

M: Selkeä sherryisyys, joka on puolikuivaa oloroson tyylistä. Ei tunnu niin vahvalta kuin alkoholiprosentti enteilisi. Hieman on kumista makua sherryn ympärillä ja muutenkin sellaista uudempaa sherryprofiilia (ei nahkaa, ei mokkaa...).Ennen jälkimakua tulee hunajaa ja varsinaisessa jälkimaussa kevyttä mausteisuutta, mutta kyllä tästä enemmän toivoisi. Vesi avaa sherryä hieman nahkaisemmaksi ja kuivemmaksi. Suutuntuma on hyvä, muutoin hieman raakile.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti