07 maaliskuuta 2016

Pikavisiitti Tallinnaan 5.3.2016

Pienen pieni visiitti Tallinnaan maaliskuisessa koleassa säässä. Aikaa on saattanut kulua jo muutama vuosi edellisestä pyörähdyksestäni etelänaapuriin. Kirjataan nyt muistiin kokemukset ja jaetaan kuulumiset.

Menopaluu hoitui Tallinkin M/S Baltic Queenilla. Laivan oluttarjonta tukeutui virolaisiin pienpanimo-oluisiin. Laivamyymälässä näitä oli muutama hyllyllinen pullollaan, joiden lisäksi Leffeä ja jotakin perus-Hefeä. Ravintolapuolella ja pubissa oli hiukan parempi valikoima, vaikka virolaiset oluet näyttelivätkin pääosaa. Kuvat kertoo enempi.





Viskipuolella oli tarjolla kohtalainen valikoima laivan myymäläpuolella, vaikka mielenkiintoisia pulloja ei erityisen paljoa, tai sanotaanko, että valikoima oli melko perusluonteista. Hinnat korkeat kuten nykyään yleensäkin, mutta kyllähän tuolla Alkoa edullisemmin ostelee.

Oma huomioni kiinnittyi japanilaisiin pullotteisiin, joista ensimmäiseksi Hibikin Japanese Harmony Master Select -pulloon. Tämä sai kuitenkin jäädä hyllyyn, sillä vitriinistä löytyi tätä mielenkiintoisempi Hibikin 17-vuotias pullote, jonka hinta on karannut maailmalla jo satasiin. Tätä aiemmin maistaneena 89€ hinta oli mukaanvietävän oloinen. Reppuun siis.




Hieman haikailin myös Hakushun 18-vuotiaan perään, mutta 149€ hintalappu piti näpit erossa. Kuten muidenkin japanilaisten, myös tämän hinta on karannut lapasesta maksaessa maailmalla jo reilusti kahden sadan päälle, joten sikäli laivalla hinta oli jopa edullinen. Lisäksi hankalampi löytää Euroopasta. Sen verta jäi kaivelemaan, että parin rulettipöydän täysosuman jälkeen käppäilin takaisin laivamyymälään ja päätin sijoittaa uhkapelatut rahat Hakushun 18yo pulloon. Laivalta lähti näin ollen mukaan kaksi japanilaista.




Muutama olut tuli laivan kapakasta ostettua, mutta valitettavasti itselleni osui useampi jo hyvin lähellä parasta ennen -päiväystä olevaa olutta ja maku olikin hieman sen mukaista. Ensimmäiseksi valittu Lehe Suur India oli tunkkaisen katkera ja yksinkertainen greippimallasläjäys.

Jätin lähes puolet juomatta ja kokeilin onneani Põhjala Rukkirääkillä, joka oli jo paljon suunmyötäisempi, mutta valitettavasti tässäkin maistui jo hieman ikä. Kiva rukiinen maltaisuus, mutta diasetyyli pilasi makunautintoa. Onneksi otin kyytipojaksi Ardbegin Uigeadailia, jolla sai huuhdeltua suuta.

Eipä tuolla viskipuolella kapakassa paljon hurraamista ollut. Ensimmäinen viski oli muuten jo perinteeksi noussut Macallanin Oscuro, joka kyllä hivelee sherrynystävän makunystyröitä. Toimii kivasti nahkaisinen piirteineen, vielä kun pullon hinta olisi edes alle 200€...

Viskihyllyjen ollessa niin suppeat, päätin ottaa siemailtavaksi portugalilaista nektaaria, eli Offleyn Colheita 1998 portviiniä. Tämä toimi oikein mukavasti sekä sellaisenaan, että kahvin ja juuston kera. Alkuolemus makea ja raikkaampi, mutta loppua kohden kivasti kypsempää ja tummempaa piirrettä tammisine vivahteineen.

Macallan Oscuro
 Maissa päätin lyhyen ajan vuoksi tehdä vain kaksi "katsastusta", joista ensimmäiseksi vaimon houkuttelemana Stockmannille. Osasin jo ennakkoon odottaa korkeita hintoja, mutta melkein jouduin hieraisemaan silmiäni hintalappuja katsellessa – Uigeadail 99€ ?!? Mitä v****a. Olutpuolella myös kovia hintoja, mutta ei nyt sentäs täysin yliampuvaa.

Kohtalaisesti valikoimma, mutta niin kauan kuin nettikauppoja on olemassa ei tuonne ole toista kertaa asiaa. Nappasin säälistä (no kyllä se nyt oikeastikin kiinnosti) yhden Foundersin Breakfast Stoutin reilulla neljällä eurolla. Alla kuvissa Stockmannin valikoimia.





Stockan odotetun pettymyksen jälkeen lähdin käppäilemään muutaman kilometrin päässä olevaa Uba ja Humal -kauppaa kohti, joka sijaitsee osoitteessa Võrgu 3. Kaupassa on aika kiva valikoima erilaisia oluita ja hintataso jotenkuten kohtalainen. Runsaasta valikoimasta huolimatta en ollut erityisemmin ostotuulella ja tuoltakin nappasin vain pari olutta mukaani.

Paluumatkalla satamaa kohti käväsin vielä kuuluisissa ja säälittävissä SuperAlkoissa (tmv), joissa näky ja meno oli kyllä karseaa. Kaameat tungokset haisevia kännisiä ihmisiä hakemassa lavoittain känniviinaa kalliseen kotimaahansa. Aloin voimaan pahoin ja lähdin äkkiä pois. Laivalla loppumatka iisisti, koska illalla oli luvassa itse järkkäämäni kotitasting teemalla Kilchoman. Alla kuvia Uba ja Humal -kaupasta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti