03 helmikuuta 2016

Lammin Sahti Ruisrääkkä (Alkon käsityöläisoluet 2016)

Kolmantena käsityöläisoluena maistossa Lammin sahtikuninkaan tuotantoa. Lammilainen sahti on herkkua, mutta miten pärjää muu tuotanto? Olen aiemmin maistanut Lammin Sahdilta muutamaa olutta sahdin lisäksi, mutta ne eivät ole tehneet erityistä vaikutusta. Muistikuva 2014 käsityöläissatsista löytyy Lammin Pyystä, joka oli kepeä. karamellinen ja hieman tahmea. Lammin Sahdista arvio löytyy täältä.

Ruisrääkkä, Crex crex, on maalaismaisemassa elävä rantakanalaji, joka taantui voimakkaasti 1900-luvulla. Näin sanoo Wikipedia, jota uskottakoon, kun etiketistäkin löytyy kanalinnun kuva. Lammin Sahtihan on nimennyt aiemmatkin oluensa lintueläimien mukaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ja tässä ne faktat olikin, oluesta ei pahemmin muuta tietoa löytynyt.


Lammin Sahti Ruisrääkkä, 7%

Tuoksusta huokuu maltaisuus, jossa rukiin mämmisyyttä, luumua ja leipäisyyttä. Taustalla makeaa pullahiivaisuutta, joka muistuttaa etäisesti vehnäolutta ja sahtia – lieko Lammin oma tuttu hiiva? Hiivan esterisyys antaa päärynäisyyttä ja omenaisuuttakin. Ihan miellyttävä tuoksu.

Mausta löytyy mukava täyteläistä lähenevä suutuntuma ja rusas maltaisuus. Rukiin tuomaa särmää, jossa kevyt kuivakakkuisuus. Makeutta löytyy, mutta maltainen paahteisuus ja rukiisuus taittaa sitä sopivasti. Jälkimaussa pientä katkeruutta ja kuivahedelmää. Onnistuneen oloinen olut, joskei ihan lempityyliäni.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti