02 syyskuuta 2015

Maitokaupasta: Stadin Panimon American Pale Ale ja American Lager (pulloversiot)

StaPan American Lagerin tölkkiversio on ollut vähän joka hepun kielellä viime aikoina ja jakanut aika hyvin mielipiteitäkin. Itselleni tuo maistui mainiosti, mutta osalle on joko sattunut huonompi yksilö, tai sitten makuasioista on taas kiisteltävää. Eiköhän se vaan ole makuasia. Niin ja toki aromihumalien vaihtelu voipi hieman vaikuttaa asiaan, etenkin tuoksuun. Tästä humalalajikkeiden vaihtelusta jopa mainitaan pullon etiketissä. Pitihän se kuitenkin varmistella itselle vielä – tölkki, vai pullo?

American Lagerin tölkkiversiota on alkanut jo hyvin löytyä kaupoista ja niin löytyy myös pulloversiotakin (ainakin vielä). Nappasin kuitenkin samalla kaksi amerikkalaista, sillä myös Pale Ale on maistunut aikaisemmin allekirjoittaneelle. Nyt siis American Lager vs. American Pale Ale vs. American Lager, joista kaksi ensimmäistä pulloversioina. 


Stadin Panimo American Pale Ale 4,5% (#674, bb.3/2016)

Tuoksu on trooppisen hedelmäinen pihkaisella ja havuisella humalalla höystettynä. Kevyt ja raikas. Lämmetessä tulee miedosti maltaisuutta.

Maussa mieto humala ja trooppinen hedelmäisyys (ananas, mango) on sopusuhdassa. Alussa maut kivasti esillä, loppua kohden hieman vaisuuntuu. Suutuntuma hyvin kevyt ja raikas vähähkösti hiilihappoja. Jälkimakuun jää mieto hyvän tuntuinen hunajaisuus.



Stadin Panimo American Lager, 4,5%, pulloversio (#6831, bb.5/2016)

Tuoksu on hyvin erilainen ja hedelmäisyys (omena, persikka) saa runsaasti mehumaijamaista aromia. Tulee mieleen mummon mehumaijakeitot. Humala on hyvin mietoa, ei lähelläkään tölkkiversion tuoreutta. Mehuisuus hallitsee.

Maussa hedelmäisyydellä on sama mehumaijainen ote kuin tuoksussa. Raikas ja puhdas hedelmäisyys, jossa mietoa hapanta tuntua. Maltaisuus ei tunnu ollenkaan, mutta runko ei ole vetinenkään. Katkeruutta ei tässä juurikaan tunnu.



Kaikki hyviä, mutta kyllä American Lagerin tölkkiversio vie näistä kolmesta pisimmän korren. Pulloista tykkäsin enemmän Pale Alesta, sen hieman ronskimman humaloinnin ja rungon vuoksi.


Jälkikäteen kännykällä näpsästy etikettikuva lagerista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti