31 lokakuuta 2016

Olutexpo 2016 sunnuntai 30.10.2016

Hupsista. Tuli käytyä myös sunnuntaina Olutexpoilla. Tämän mahdollisti myös vapaapääsy, tällä kertaa Sinebrychoffin ansiosta. Sunnuntai osoittautui melkoisen mukavaksi päiväksi, sillä ruuhkaa ei ollut lainkaan missään vaiheessa. Haastattelin pääjärjestäjää Mikki Nymania ja hän sanoi, että tapahtuma on onnistunut mutkitta kautta viikonlopun. Ei lainkaan järjestyshäiriöitä ja olut oli tehnyt kauppansa.

Tilaratkaisut olivat osoittautuneet toimiviksi. Ensi vuonna vielä pientä viilausta. Nyt kuitenkin sillipurkilta oli vältytty. Ensi vuonna luovutaan polettisysteemistä ja tilalle tulee ID-tyyppinen kortti, jolla ostokset maksetaan. Korttiin ladataan arvoa. Vesipullot olivat päässeet loppumaan ja tämä otetaan myös huomioon ensi kerralla. Ruokatarjontaa kehitetään entisestään.

Sunnuntaina olin liikkeellä vailla parempaa kameraa, joten kuvien laatu on sen kännykkäkameran mukaista. Alunperin ajatelin, että tämä päivä olisi viski ja tummien oluiden päivä. Toisin kävi, sekalaiseksi meni. Alle laitoin ihan muutaman huomion muutamasta maistetusta juomasta. Maistettuja oli toki enemmänkin, mutta suurin osa tuli "vain nautittua" seurustellessa.


Yksi asia kävi melko pian selväksi – Brew Seekerin tiski oli aika lailla parasta antia. Hyviä viskejä ja erittäin hyvää olutta. Perjantainakin maistetettu Thornbridge Days of Creation oli mahtava. Tämän kevyen vadelmainen ja kirsikkainen aromikkuus yhdistettynä pehmeään tammisuuteen vei kielen mennessään. Meidän iloksemme tämä tulee myös Alkon erikoisvalikoimaan (Arkadia) marraskuun aikana. Kuten myös kirsikkainen versio Love Among the Ruins.

Samaiselta tiskiltä tuli maistettua Boon Oude Geuze Vat 79. Tämä löytyy myös Alkon valikoimista ja oli positiivinen yllätys. Sopiva happamuus ja mukava tammitynnyrin tuoma syvyys. Tätä täytyy ostaa kotiakin varastoon. Tämän kaveriksi otin Springbankin 21yo OB:n, joka oli yhtä herkullista kuin ennenkin. Mukava tammisuus, kevyt pippurisuus ja mineraalinen öljyisyys toimii.


Sunnuntaina tuli piipahdettua Valamon tiskillä ja sieltähän se tapahtuman paras yllättäjäviski löytyikin. Noh, uudelleen maistettu HP13yo SMWS/VYS oli ehkä se yllättävin, mutta tämä Valamon X oli huikean valkosuklainen ja piiiiitkä makuinen. Mä haluan tätä kaappiin! X oli sekoitus 17 litraa olorosotynnyristä (käsiteltyä uutta tammea) ja 27 litraa bourbontynnyristä (2nd fill).

Toisen kotimaisen tislaamon, HDCO:n (Helsinki Distilling Company) 2-vuotiasta ruisviskiä tuli myös maistettua (vaikkakin hieman ohimennen) ja kyllähän tuokin oikein hyvä oli. Ei sellaista mausteisuutta kuin valmiissa ruisviskissä, mutta hyviä elementtejä on paljon ja kyllä tuota tuollaisenaan jo nauttii.


Yhteenvetona tämän vuoden tapahtumasta voisin tiivistää oheisesti:

+ tilaratkaisuista ja järjestelyistä
+ yleisestä viihtyisästä tunnelmasta
+ ruokatarjonnan paraneminen ja yhden euron vesipulloista (jotka tosin sunnuntaiksi loppuivat)
+ Brew Seekerin tiskin tarjonta ja "palvelu"

- osa hinnoittelusta huono expoille
- viskitarjonta supistunut edellisistä vuosista. Tämä on iso miinus.
- saisi olla enemmän uutuusoluita tarjolla

Kokonaisfiilis jäi minulla hyvin positiiviseksi, paitsi viskien osalta, joissa toivon piristystä ensi kertaan.

1 kommentti:

  1. Taas on pelle ollut vauhdissa. Koska ymmärrät oluen päälle? Pelle mikä pelle.

    VastaaPoista