27 joulukuuta 2015

Mikkeller Vanilla Sky

Viime kertaisessa Olutexpossa tuli maistettua herkullista humala-ohra-vaniljapirtelöä, eli Omnipollo / Buxton Ice Cream Pale alea. Hauskan vaniljainen ja kuitenkin hedelmäinen olut vakuutti tuolloin, tosin pohjalla oli pari muuta olutta. Tämän Mikkellerin vaniljaisen kun näin Firma Bierissä, niin piti tilata ja testata pääseekö samoihin fiiliksiin.

Mikkeller Vanilla Sky on indian pale ale, jonka valmistuksessa on käytetty nimensä mukaan vaniljatankoja (vanilla beans). Sen kummemmin ei reseptiä olla avattu. Hintaa kyseisellä oluella oli 3,79€.


Mikkeller Vanilla Sky, 7%

Tuoksu tuo Makeaa trooppista hedelmäisyyttä, jossa mango ja papaya erottuu joukosta. Ananasta ja vaniljaa, josta tulee mieleen hieman piña colada drinkki. Humalat tuntuu tuovan kirpeää greippisyyttä ja sitruunaa. Vanilja ei hypi silmille, mutta on hyvin aistittavissa.

Maussa greippisän trooppinen humalapuraisu alkuun, joka jatkuu kohtalaisen kitkeränä loppuun saakka. Ruohoista ja kuivan heinäistä humalaa. Alussa enemmän hedelmäisyyttä, loppua kohden kuivuu ja vähän lässähtää. Vanilja ei ole erityisemmin esillä, mutta aistittavissa. Hyvä trooppisempi perus-IPA, mutta ei sen enempää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti