01 syyskuuta 2016

Alkosta: Wild Beer Ninkasi

Wild Beer on panimona minulle entuudestaan melko tuntematon. Muutaman oluen olen panimolta maistellut ja viimeisimpänä mieleen tulee Wild Beer Fresh APA. Tämä tuli maistettua hieman hätäseen ja siksi siitä ei löydy blogista arvioita. Nyt kuitenkin korkataan blogineitsyys tämänkin panimon kohdalla. Ninkasi listautui juuri Alkon erikoisvalikoimaan 13,78 € hintaan. Tämä yksilö oli kuitenkin Hollannista.

Panimon tarinaa lueskellessa herää hyvin "non-British" tunne. Panimo on siis englantilainen, mutta esimerkiksi suuri osa sen oluista kypsytetään vanhoissa tammitynnyreissä. Lisäksi löytyy villihiivaoluita, maustettuja oluita jne. Ei siis ihan perinteinen vanhan koulukunnan keittämö. Panimo on muunmuassa kehittänyt oman hiivakannan paikallisten omenoiden avulla, joita se käytti ensimmäisissä keitoksissaan. Kuulostaa mielenkiintoiselta.

Omenoita on käytetty myös otsikon oluessa. Ninkasi, kreikkalaisen olutjumalattaren mukaan, on belgityylinen saison, jonka valmistuksessa on käytetty villihiivaa, isompi kasa uusiseelantilaista humalaa (NZ-hops) ja paikallisten omenien omenamehua. Eikä siinä vielä kaikki – pullokypsytys on kyyditetty samppanjahiivalla.



Wild Beer Ninkasi, 9%

Tuoksu on tuoreen omenainen, samppanjahiivainen ja miedosti appelsiininen. Pirteän raikas tuoksu, jossa myös saisonin mausteinen ja hiivainen aromikkuus esillä. Villihiivaisuus on miedosti taustalla, enemmän belgihiivaa ja samppanjaa. Miellyttävän raikas.

Maussa kaikki vaikuttaa olevan tasapainossa. Belgihiiva ottaa alkuun otteen ja tuo samettista ja mattaista hedelmäisyyttä, omena näistä päällimmäisenä. Appelsiinia ja sitruunaa myös. Keskivaiheilla alkoholi meinaa voimistua, mutta päästää irti. Villihiiva ja samppanjahiiva monipuolistaa makupalettia. Etenkin jälkimakuun jää kiva kuivan samppanjainen ja omenankuorinen hiivaisuus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti