22 tammikuuta 2014

Viskiolut part II: Harviestoun Ola Dubh 30th Anniversary, 8%

Viskioluen tutkimukset jatkuu. Viimeksi oli maistelussa vaalemapia yksilöitä, joista toisen oluen valmistuksessa oli käytetty turpeistettua ohraa ja toinen oli puolestaan kypsytetty Tullibardinen tynnyreissä. Toinen näistä oli varteenotettava ja kohtalaisen helposti nautittava yksilö, toisen ollessa aika mitäänsanomaton. Toivotaan tämänkeretaisen olevan vieläkin parempi.

Täytyy myöntää, että olen hieman heikkona näihin oluisiin, jotka ovat saaneet kypsyä viskitynnyrissä. Jotenkin kiehtoo ajatus, että olut saa rauhassa kypsytellä tammitynnyrissä, josta se saa makuvaikutteita tammeen imeytyneestä viskistä. Itse maukkaimpina tähän mennessä olen pitänyt ex-bourbon tynnyreissä kypsytettyä olutta. Tosin aina ei homma toimi, sillä joskus oluesta tulee sellainen sekametelisoppa, jossa sen omat maut eivät saa oikeutta. Esimerkiksi liika makeus voi pilata oluen helposti.

Yksi mietinnän aihe on, onko sillä väliä minkä tislaamon tynnyreitä oluen kypsytykseen on käytetty. Huomaako eroa esimerkiksi Highland Parkin, tai Taliskerin tynnyreistä? Itse uskon tämän vaikuttavan paljonkin. Toki tynnyrin alkuperä vikuttaa tässä pohjalla varmaan ison osan, sillä esimerkiksi ex-bourbon antaa mausteisen vaniljaisen, kookoksisen ja neilikkaisen vivahteen, kun taas ex-sherry antaa hedelmäistä ja tumman marjaisia vaikutteita. Mutta miten on juuri sen viimeisimmän nesteen vaikutus? Luulen, että tämä onkin hankalempi osuus. Itse olen aistinut kyllä viskin vaikutteita, mutta yleensä nämä tulevat juurikin tynnyrin alkuperäisistä eliksiireistä. Toki esimerkiksi HP:n viskeistä voi hyvin aistia maanläheisyyttä, turvetta ja sherryisyyttä, mutta tämä vaatiikin sitten hieman tuntemusta kyseisen tislaamon eri pullotteista, jotta makuja osaa hakea. Savu lienee myös yksi helpoimmista löydettävistä piirteistä.


Nuuskiessani olutta huomasin, että tuoksussa oli aika selvästi läsnä amerikkalaista tammea. Myöhemmin kirjoitettaessa tätä raporttia luin hieman kirjallisuutta josta selkeni, että Highland Park 30yo on kypsytetty pääosin refill american oak -tynnyreissä (mutta huom. sherry). Tämä olisi mielestäni jopa hyvin aistittavissa tässä oluessa, mutta olutpaketin kyljessä mainitaan, että olut on kypsytetty 6kk first fill sherrytynnyreissä, jotka aiemmin sisälsivät HP 30yo viskiä. Hmmm...  Itse olen vain kerran kyseistä viskiä maisatnut, joten sen perusteella ei ainakaan johtopäätöksiä voi tehdä

Otsikon olut on erikoisversio, sillä se juhlistaa panimon 30-vuotis historiaa. Olut on rajoitettu erikoisjulkaisu, mutta se perustuu samaan Old Engine Oil -pohjaan kuin aiemmatkin sarjan oluet. Tarkennukseksi, kysyin vielä Harviestounin panimolta kyseisen oluen eroja normaaliin Ola Dubh 30 -versioon verrattuna. Vastaus tulikin panimon toimitusjohtajalta Chris Milleriltä, mutta oli hieman suppea. Janosin vielä tarkennusta ja sitten vastaus tulikin Stuart Caililtä (Head Brewer). Hänen mukaansa olut on hyvin samankaltainen kuin alkuperäinenkin OD 30, mutta tynnyrivalinnoissa ollaan oltu hieman vaativampia. 30th Anniversaryssä on pääosin first- ja second fill -sherrytynnyreitä, kun taas perus 30:ssä on osa refill -tynnyreitä. Kaikissa käytetyissä tynnyreissä on aiemmin kypsytetty Highland Parkin 30yo viskiä keskimäärin 6kk.

Pienenä bonuksena utelin vielä mahdollisia tulevia uutuuksia ja hän paljastikin, että huhtikuussa 2014 on tulossa Ola Dubhin 21 -versio ja tämän lisäksi julkaistaan toisen tislaamon tynnyreissä kypsytettyä olutta (uusi sarja). Kysyin myös tynnyreiden käsittelystä (ennen oluen täyttöä). Tynnyreitä ei käsitellä mitenkään etukäteen, vaan täytetään suoraan noin. 11% ABV oluella. Mielenkiinnolla odottelemme uusia tulokkaita.


Harviestoun Ola Dubh 30th Anniversary, 8%

T: Vaniljaista pehmeää tammea ja kylmää kermaista jäätelöä (pehmis). Alkuun tuoksussa tuntuu miellyttävää kostean vaniljaista ja utuista tynnyrituoksua. Mukana on mietoa paahteisuutta ja maitokahvia. Paahdettua kauraleipää, appelsiinia, muscovado sokeria ja vehnämuroja. Voimakkaampana, tämä tuoksu olisi melkein täydellinen.

M: Miedon kermaista vaniljaa, rusinaa ja ruisleipää. Alku on pehmeä ja suutuntuma on keskitäyteläinen. Tynnyrivivahteita nousee kauniina esiin joka puolelta. Vaniljaa, kookosta, rusinaa ja kauraa. Paahteisuus kääntää miedon makeahkoa runkoa katkerammaksi, muttei ota valtaa. Humalaisuus on mietoa, kuten odottaa saattoi. Jälkimaussa karamellisoitua appelsiinia, kookosta ja tammisuutta. Ruisleipäinen paahteisuus pysyy myös lopussa.

Todella hyvä ja suorastaan kaunis olut. Runko jää hieman veltoksi ja kaipaisi pientä lisäpotkua humalasta tai maltaisuudesta. Kaataessa olutta lasiin, vaahtoa ei juuri muodostunut juuri lainkaan (herää hieman epäilyksiä). Aiemmat maistamani OD:t ovat olleet suutuntumaltaan parempia. Muutoin tämä olisi loistava olut. Parasta antia tässä on alun upea vivahteikkuus, jossa tynnyrikypsytys loistaa. Onneksi näitä on vielä muutamat kaapissa.

30th juhlakalu


Aiemmat arvioni Ola Dubh -sarjalaisista voit katsastaa näistä linkeistä:

Harviestoun Ola Dubh 12, 8%
Harviestoun Ola Dubh 16, 8%
Harviestoun Ola Dubh 18, 8%
Harviestoun Ola Dubh ja Ola Dubh 30
Harviestoun Ola Dubh Vintage 1991, 10,5%

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti