09 joulukuuta 2013

Jouluviski 2013 part II: Glendronach Single Cask 1990 20yo Cask #3068, 52,6%

Aika seuraavan sherryisen jouluviskin esittelyyn. Tässä hiljattain tuli jutusteltua pienessä tapaamisessa jouluviskeistä. Oma käsitys siis on, että tähän tarkoitukseen sopii parhaiten voimakkaan sherryiset, tai savuiset viskit. Toisaalta, miksei esimerkiksi bourbon kävisi myös? Bourbonit ovat myös hyvin mausteisia ja niistä on tunnistettavissa myös monia jouluisia mausteita, kuten inkivääri, neilikka, kaneli, siirappi ja kookos. Kookos on hyvin yleisesti käytetty joulupöydän herkku muualla maailmassa, Suomessa ei niinkään. Oikeastaan ainoat viskit jotka eivät mielestäni ehkä sovi joulunaikaan, ovat kevyet ja raikkaat sitruksiset viskit. Samoin ehkä myös kevyen turpeiset ja muutoin raikkaat viskit. Vai pitäisikö sanoa, että nämä viskit eivät ainakaan lisää joulutunnelmaa, kuten esimerkiksi voimakkaan sherryiset viskit.

Tässä samalla kun pohdiskelen, kirjoittelen ja nautiskelen tiettyjä viskejä, niin olen hieman miettinyt, mitkä viskit otan ns. jouluviskimaisteluun. Mielikuvien varassa nämä on valittu, mutta ajattelin periaatteella muutama sherryisempi, joku muutoin mausteinen (ehkä bourbon?) ja ehkä muutama reippaan savuinen. Pääasiahan tässä on nautiskelu hyvän viskin ääressä, joten mitään ihmetiedettä tässä ei tietenkään tarvita valintojen perusteeksi. Jos joku muuten näitä nyt sitten lukee, niin suosittelen nauttimaan samalla jotakin "samanhenkistä" viskiä lueskelun ohella. Pääsee kivasti mukautumaan kirjoittajan fiiliksiin.

Kirjallisuuden mukaan Glendronach tuotti 250 000 pulloa vuonna 2012. Tälle vuodelle odotettiin 1,3 miljoonan litran vuosituotantoa ja siitä noin 50% menee Pernod Ricardille blendiviskeihin. Onneksi puolet kuitenkin pullotetaan omaan käyttöön mm. näihin nykyisin vuisittain julkaistaviin single cask -pullotteisiin. Ne ovat nimittäin maistuneet lähes poikkeuksetta nautiskelijoille. Nämä ovat muuten kaikki sherrytynnyreistä pullotettu. Ja niin on myös tämän otsikon viskin laita. Viski on Single Cask -sarjan batch 3:n kuuluva pullote, joka lanseerattiin marraskuussa 2010. Viski on tislattu vuonna 1990, jonka jälkeen se on tynnyröity Pedro Ximenez Sherry Puncheon -tynnyriin #3068, Tynnyrissä se sai rauhassa kypsyä 20 vuoden ajan, jonka jälkeen siitä saatiin pullotettua 750 pulloa syyskuussa 2010. Luonnollisesti tämäkin on värjäämätön ja kylmäsuodattamaton, sekä lisäksi tynnyrivahvuista.



Glendronach 1990 20yo Cask #3068, 52,6%

T: Mokkaa, toffeeta, nahkaa ja hyvällä tavalla kenkälankkia. Sherryinen vahvuus tuntuu. Paksu nenätuntu, jonka mukana tulee raskasta karamellisoitua toffeeta, paahtovanukasta, käyneitä rusinoita ja hitusen öljyisyyttä. Veden kanssa irtoaa jouluista tunnelmaa. Neilikkaa, taatelia, mantelipulveria, kaneliavahaa, suklaakonvehtia ja kaakaota. Tulee moccachino vaikutelmaa. Glendronachin tunnistaa tästä mielestäni hyvin. Kevyen öljyinen toffee ympäröi muuta tuoksumaailmaa.

M: Ilman vettä maku on hieman sulkeutunut, joskin aika intensiivinen ja paksu. Öljyistä kenkälankkia vahvan sherryisine mokkapiirteineen ja suklaineen tulee päällimmäisenä. Alun jälkeen hieman polttelee suuta. Jälkimaussa tulee hieman hapanta sherryisyyttä, pientä myntholisuutta ja nahkaa. Vesilisä avaa hiukan paksuutta ja tuo kuivuutta. Tammitynnyrin puista makua löytyy jälkimausta vaahterasiirapin lisäksi. Suuhun jää hienoinen "nahkea" tuntuma tanniineista ja sherrystä.

Tietyllä tavalla rikas viski ja se onkin oikeastaan hyvä asia tässä. Veden kanssakin olemus säilyy jämäkkänä ja makua löytyy riittämiin. Sherry maistuu maukkaana ja mukana menossa on myös mukavaa kaakaoista ja kookoksista mausteisuutta. Oikein sopiva joulun jälkiruokapöytään, tai nautiskeluun kirjan tai muun lukemisen ääreen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti