09 marraskuuta 2013

Talvioluet 2013 & LA Winter Ale, 8,3%

Joulu on taas, joulu on taas, kaikki kaapit täynnä olutta. Joulu on taas, joulu on taas, kaikki kaapit täynnä olutta. Nyt sitä saa, nyt sitä saa, talviolutta lasinsa täyteen.  jne....

Jouluoluiden saapumisesta Alkon hyllyille on hehkutettu jo hyvän aikaan kaikissa mahdollisissa olutblogeissa, joten itse en sen erityisemmin aio kertoa uusimmasta sadosta, vaan käyn heti itse asiaan, eli maisteluun. Tuli juuri hommattua oma jouluolutsatsi (ainakin osa1) ja toki tulen kaikki maistetut oluet käymään läpi blogissa aikanaan. Ensinnäkin mainittakoon, että jouluolut/talviolut on käsitteenä hieman veteen piirretty viiva, kukin saa itse päättää mitä olutta pitää talvi- tai jouluoluena, mutta itselläni ainakin Alkon "jouluoluet" ja muutama muu näin ennen joulua ilmaantuva olut mahtuu hyvin tämän käsityksen alle.

Muutamia tyypillisiä piirteitä talvi- ja jouluoluilla. Esimerkiksi monissa tuotteissa on käytetty tummempia maltaita ja lisäksi niissä saatetaan käyttää erilaisia mausteita (etenkin jouluun yhdistettäviä). Suosittelen jättämään maitokaupan tavallisimmat jouluoluet hyllyyn ja suuntaamaan Alkon hyllyille kokeilemaan muutamaa erikoisempaa olutta. Monesti ihmisillä tulee sama reaktio kuin maistaessa laadukasta single malt -viskiä halvimpien blendien sijaan, "oho! tää on hyvää" -efektejä on muutama tullut kuultua. Tai onhan siinä se toinenkin vaihtoehto "Hyi helv*** saat*** kuin pahaa". Näitäkin on tullut vastaan monia. Muunmuassa yksi työkaverini ei enään ikinä ota neuvoja oluista vastaan minulta, kun passitin sen muutaman ehdotetun pullon perään Alkoon. Oli kuulemma ensimmäinen olut, jonka on joutunut kaatamaan lavuaariin. Makunsa kullakin, sano musti kun pallejansa nuoli.

Joluoluiden Perhepotretti osa 1

Mutta otetaanpa ensimmäinen (oikeastaan toinen) tämän kauden oluista tarkastelun alle. Kyseinen olut on Lervig Aktiebryggerin Winter Ale. Mainitaan heti alkuun, että kivannäköinen ulkoasu. Sopii jotenkin mukavasti tuo valkoinen ja yksinkertainen olemus. Panimo on aika tuore, vuonna 2003 perustettu ja keskittyy käsityönä tehtyihin oluisiin. Noh, niinhän ne kaikki pikkupanimot nykyään, ainakin alkuun. Ennen vuotta 2010 panimolta tuli ulos lähinna tavallisia kevyitä lager -oluita, jotka oli aika keskinkertaisia. Mutta sitten, Mike Murphy tuli, julkaisi 3kk myöhemmin Lucky Jack American Pale Alen ja siitä alkoikin tavallaan uusi aikakausi panimolle.

Winter Ale sai alkunsa vuonna 2011. Se oli ensimmäinen Norjalainen talviolut ja ensimmäinen panimon Brewers Reserve -valikoimaan kuuluva tuote. Reseptiin kuuluu Pale-, suklaa-, karamelli- ja münchner -maltaat, humalina Goldings ja Perle -humalat sekä lisämausteena valmistuksessa on käytetty kalifornialaisia rusinoita (niitä tyypillisimpiä). Eli kirjavamman mallaslajitelman lisäksi on uskallettu laittaa hieman extramakuakin. Mielestäni hyvä veto ja rusinathan sopii mainiosti jouluun. By the way, kyseiseltä panimolta löytyy myös "oikea" jouluolut Lervigs Jul -nimellä. Palatakseni takaisin Winter Aleen, alkoholia löytyy 8,3% ABV, katkeroita 38,7 EBU:n verran, väriä 46,7 EBC ja kantavierre on 19,2P.


Lervig Aktiebryggeri Winter Ale, 8,3%

T: Hyvin taikinainen ja maltainen tumma tuoksu. Ruismaista jauhoisuutta, kypsää leipää, mäskisekoitusta, luumukiisseliä ja hieman mausteista humalaa. Pehmeähkö ja maltillinen tuoksu. Humalat tai hiilihapot ei hyökkää nenään. Paahteisuutta on mietona.
Rusinakeisari

M: Keskiasteisen tumma ja miedon paahteinen. Rusina tulee hyvällä tavalla ja tuo mukavaa lisätummuutta makusävyyn ja maustetta. Suutuntuma on paksuhko ja miedon jauhoinen. Humalaisuus ei tunnu juurikaan. Makuina löytyy rusinaa, sekaviljaleipää, mietoa appelsiinia, paahtunutta mallasta ja pähkinää. Jälkimaku semivaisu, eli meinaa jäädä mausteisuutta ja paahdetta, mutta se hälveneekin aika nopeasti. Hieman mämmi tulee mieleen jälkimaussa.

Näin on talviolutkausi pyörähtänyt vauhtiin ja alku ei näytä lainkaan huonolta. Tämän oluen vahvuus olikin oikeastaan sen tasapainoisuudessa. Hieman olisin kaivannut enemmän potkua suutuntumaan ja jälkimakuun, mutta muutoin hyvä kokonaisuus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti