Juu nii, livearvio ihan hatusta temmattu, koska arvio pukkaa suoraan baarista. St. Michaelissa ollaan Oulussa, läppäri nenän edessä ja lasit sivussa. Valikoimaahan täällä on muille jakaa. Kivasti löytyy viskilistat, jotka on ainakin melkein ajan tasalla. Olisin valinnut Macallanin 18yo Sherryn, mutta koska pullo oli kuivunut pois, niin lasiin HP:n uutuus.
Highland Park Valkyrie on kait jollakin tasolla Dark Originsin korvaaja. En tykännyt DO:sta, joten ei ollut suuresti odotuksia tätä uutuuttakaan kohtaan. Se on kuitenkin saanut jonkin verran kehuja, joten piti maistaa. Viking Legend -sarjaan kuuluva pullote löytyy myös Alkon hyllyiltä hintaan 69,85€.
Highland Park Valkyrie, 45,9%
Tuoksu on kumisen puolella, sitä samaa sherrykumia kuin Dark Originsissa, mutta ei ihan niin vahvasti. Ollaan siis sellaisessa kevyen olorosomaisessa pyyhekumissa. Ajan kanssa tämä kumisuus onneksi aika hyvin kaikkoaa ja päästää kivasti kuivattuja tummia hedelmiä ja mokkaisuutta. Ei lempparini, mutta parempi kuin DO.
Maussa samaa "vikaa". Eli itse kyllä löydän hieman kumisuutta, mutta ollaan kuitenkin paremmissa oloissa kuin DO. Makeahkoa luumuisuutta, mokkaa ja miedosti nahkaisuuttakin. Puolimakea olemus. Sellaista HP:n ominaista kanervaisuuttakin löytyy. Myös HP:n turpeisuutta, mutta ei sitä ihmeemmin silti ole. Parempaa kaikella saralla kuin Dark Origins, mutta silti tässä on "liikaa" yhtäläisyyksia minulle DO:n kanssa, jossa se sherryprofiilin kumisuus häiritsee.
12 lokakuuta 2017
06 lokakuuta 2017
Alkosta: VASP Prykmestar Savukataja
Tässä olut, joka on jäänyt harmillisesti pimentoon blogini puolella. Tätä on tullut silti useampaan otteeseen nautittua, se on löytynyt Alkon vakiovalikoimista ja tovin. Hintaa puolen litran pullolla on 7,35€, joka ei ole tämän tasoisesta (ja vahvuisesta) oluesta mahdoton hinta.
Tyyliltään ilmeisesti savuoluiden alla, tumman maltainen ja nimensä mukaan katajalla ryyditetty olut. Prykmestar Savun isoveli, jossa savumaltaat ja kataja ohjaavat tietä. Valittiin aikanaan (2009) HBF Vuoden Olueksi. Kypsytys vie noin 3kk ajan. Klassikon maineeseen kuuluisi tämä olut, ellei jo ole.
Vakka-Suomen Prykmestar Savukataja, 9%
Tuoksu on lämpimän maltaisen savuinen, miedosti makeahko, hieman imelä ja katajainen. Tummaa paahdetta kevyesti. Mallas, savu ja katajaisuus sovussa keskenään. Tasapainoinen ja hyvinkin kutsuva tuoksu.
Maussa alkumetreillä maltainen savuisuus, joka muistuttaa tyypillisestä savumaltaisuudesta oluissa. Tämä on toki hyvä asia, ei päälleliimattua. Katajat alkaa tulla mukaan ennen jälkimakua. Melko pian tulee sokerinen imelä makeus mukaan, joka mielestäni ottaa jopa liikaa roolia. Sellainen kevyesti siirappinen elementti. Suutuntuma pehmeä matalahiilihappoinen ja runsas. Jälkimakuun jää kevyt makeus, vielä kevyempi katkeruus (katajainen) ja kevyt savuinen paahteisuus. Tämä on loistava olut muuten, mutta makeutta makeutta saisi olla vähemmänkin.

Tunnisteet:
2017,
4.5,
Oluet,
Vakka-Suomen panimo
26 syyskuuta 2017
The Antiquary 35 Year Old
Sekoiteviskien saralta vanhempaa, siis hyvinkin vanhaa blendiä lasiin. Tätä löytyy nettikaupoista, mutta vaikka blendi onkin kyseessä, niin hintaahan tämän ikäisellä viskillä alkaakin jo olemaan. Esim. MoM myy tätä n. 300€ hintaan.
Very limited release, kuinkas muutenkaan, tänä päivänä kaikki viski on hyvin rajoitettua. The Antiquary brändin omista tislaamo nimeltään Tomatin, joten voisi luulla siinä olevan omaa tomaattiansa. Tätä ei kuitenkaan palajsteta ja onhan brändi kuitenkin Hardie brothersien jälkiä jostakin 1800-luvun lopulta. "it has been crafted from Scotland’s most outstanding malt and grain whiskies, all of which have been matured for over thirty five years." Ai jaa....
The Antiquary 35 Year Old, 46%
Tuoksu on alkuun tyypillisen keltaismaltainen, eli maltainen ja keltaisen hedelmäinen. Pian mukaan tulee vaahtokarkkia ja miedosti hedelmäkarkkisuutta. Iän tuomaa syvyyttäkin löytyy. Ehkä kevyesti nahkaisuutta, mokkaa ja hunajaisuutta. Ihan mukava iäkkäähkön oloinen blendituoksu.
Maussa mennään peruselementeissä, keltaista kypsää hedelmäisyyttä, makeahkoa maltaisuutta ja miedosti mausteista tammisuutta. Hieman tummaakin kuivaa hedelmäisyyttä ja pieni ripaus sitruksista laventelisuutta. Jokin karkkisuus leijailee alusta loppuun. Ei herätä kummempia tunteita.

24 syyskuuta 2017
Brooklyn The Discreet Charm of the Framboisie
Vattu soikoon. Isosti kun ottaa, niin pääsee paremmin makuun kiinni. Siispä isompaa pulloa vadelmaisesta Brooklynilaisesta ostoskoriin ranskanmaalta Saveur-Bierestä. Puljuhan ei kylläkään enää toimita Suomeen, mutta tilasin hyvinä vanhoina aikoina. Hintaa taisi jäädä 18€ pullolle.
Nimi oluella on peräisin jostakin 1972 vuoden leffasta, mutta kiinnostavampi osuus itselleni oli tynnyrikypsytys tammitynnyreissä, maitohappobakteerit ja tuoreet vadelmat. Humalapuolta kyyditsee Mosaic. Reseptin perusteella siis erittäin houkutteleva. Ei tätä kyllä kovin helposti taida olla saatavilla Suomeen ja Saveurkin näyttää tällä hetkellä yli 20€ hintaa.
Brooklyn The Discreet Charm of the Framboisie, 7,3%
Tuoksu on hurmaavan tamminen ja vadelmainen. Väristä vadelma ei käynyt ilmi, mutta tuoksussa sen huomaa mukavasti. Muistuttaa paljon vaikka Rodenbachin Caractere Rougea, mutta ei niin kypsytetyltä. Happamuuskin tulee tuokussa esiin. Raikas, vadelmainen, tamminen ja miedon maitohappoinen tuoksu. Erinomainen.
Maussa vaalea keskivertoa vahvempi happamuus ottaa ohjat. Vadelmainen maku kuitenkin tasapainoittaa kokonaisuutta ja vie kuivalta maitohapolta tunnetta marjaisamman happamuuteen. Muutoin hyvin puhdas, ehkä hieman simppelikin. Humalalla ei roolia, samoin mallaspohja on kevyt. Hiilihappoja reippaahkosti. Jälkimaku hieman vadelmahapan, kevyen tamminen ja kevyt.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)