Ennen muita, kerrotaan nyt muutamalla sanalla tästä Suomen parhaasta viskiravintolasta. Olutravintola Pikkulintu sijaitsee Puotilassa, yksi pysäkki metrolla vielä idemmäksi Itäkeskuksesta. Ollaan siis jo melko idässä. Ei siinä, kun Puotilan metroasemalta kävelee sen 100 metriä Kaavuntie 11, jossa lintu sijaitsee, ei ulkoa ihan heti välttämättä tule mieleen yli 400 viskin valikoiman omaava viskirafla. Näin se vain kuitenkin on, tyypillisessä lähiöostarisssa sijaitsee kyseinen pulju.
Ravintola perustettiin vuonna 2000 ja sitä veti viime vuoteen saakka sen perustaja Markku Ristevirta. Ei mikä tahansa Markku, vaan tämä viskimarkku kyllä tiesi viskeistä ja toi niitä muutaman Suomeen. Itse asiassa, ei Markusta vielä päästä, hän nimittäin vetää edelleen Pikkulinnun maahantuontia. Vain ravintolan vetovastuu siirtyy ravintolapäälliköksi nimetylle Atte Erkkilälle.
Atte siis vastaa nykyään puljusta ja sen valikoimasta. Viksi on ja pysyy valikoimissa jatkossakin. Hyllyillä pidettänee reilusti yli 400 viskin valikoimaa (vai oliko se tavoite peräti 500), joka koostuu 99% skottiviskeistä (bourbonia myös kiitos!). Viskien lisäksi tuolla on toki törkeän hyvä olutvalikoima. Hanoja taisi olla kymmenkunta, en laskenut. Pulloja oli...sopivasti, eli paljon. En tässä ala mitään esimerkkilistaa kirjaamaan viskeistä, koska niitä on oikeasti törkeän paljon. Sitä paitsi, kannattaa mennä itse paikalle katsomaan, pullot löytyy pari sekuntia nopeammin kuin aikanaan.
Hitonmoisen viski- ja olutvalikoiman lisäksi paikka on "old school", eli siellä viihtyy. Ei mikään jättialue, mutta jos et mene lauantaina ruuhka-aikaan, niin mahdut. Suosittelen sunnuntaita, saa kaikessa rauhassa valita viskinsä ja naukkailla sen hyvän oluen kera
Kannattaa muuten laittaa Facebookissa ravintolan feedi seurantaan, nimittäin se on herännyt nyt eloon. Kuulet sieltä tulevat tastingit, joita tullaan järjestämään runsaasti. Monet (ellei kaikki) niistä on omanlaisia, eli teemaa, ihmetystä ja jännitystä tulee riittämään. Näillä näkymin tulen itsekin pyörimään tilaisuuksissa. Ravintolan omilta nettisivuilta löytyy hana- ja kaappiolutvalikoimaa. Kohta saadaan muuten ihailla viskivalikoimaakin, kun saavat päivitettyä listat hintoineen virtuaalimaailmaan. Kokonaisuudessa homma vaikuttaa hyvin lupaavalta.
Niin siitä tastingistä jossa kävin. Se oli semmonen Erkkilän elämänkerta, viiden pullon verran. Ne oli kuitenkin jutustelun oheistuotteena, joten ei tullut sen kummempia nootteja merkittyä ylös. Sitä paitsi Atte vetäs ne hihasta viisi minuuttia ennen kun tultiin paikalle.... ehkä. Oli siinä mukana mm. Balvenien 21yo PortWood, joka yllätti uusimmalla versiollaan. Oli vähemmän portviininen kuin vanhemmat. Puhdas ja mukavan siemailtava. Tämä oli se viski, josta Aten harrastus lähti Jyväskylässä liikkeelle.
Pidin kuitenkin vaikuttavampana viskinä vanhaa Aberlourin A'bunadhia, joka oli batch 17:ää. Törkeen vahvan sherryinen ja sitä vanhemman liiton sherryä. Oli kyllä hyvä. Kelpaisi kaappiin. Vaan pullo jäi sinne, joten kipin kapin maistelemaan, onhan tuo ravintola vaan sellainen paikka, josta ei voi kuin viskinystävänä (ja oluen) tykätä. Sitä paitsi, Hämeenlinnasta menee perille 15min enemmän kuin Espoon perukoilta....kiitos länsimetro! Mutta saapi nähdä mitä aika tuo tullessaan, jotakin maistuvaa kenties. Nähdään maisteluissa linnussa!
Kevään Tastingit:
1.4. Mystery malt. Legendaarinen Aprillipäivän sokko-tasting
17.4. Jarkko Nikkanen vs. Pikkulinnun viskihylly.
16.5. Nykäsen Anssin rumpuklinikka. Yhdistetään rumpujen soitto ja viskin makumaailma.
13.6. Seitsemän kuolemansyntiä. (Danten mukaan)
Kaikkien tastingien hinta on 50€ ja kaikki tastingit alkavat kello 19.00
Varaa paikkasi ajoissa. Joko suoraan ravintolalta tai spostilla ravintola@pikkulintu.fi. spostilla saat vastaus postina laskun jonka maksamalla olet mukana tastingissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti