01 toukokuuta 2014

Nøgne Ø Tiger Tripel, 9%

Kesän ensimmäinen mökkiloma tuli ja meni jo muutama viikko sitten ja hieman on jäänyt rästikirjoiteltavia. Viime aikoina on hieman enemmänkin kertynyt tarinoita jonoon erilaisten maistelujen ja muutamien lomien johdosta. Täytyy alkaa parsimaan nootteja yhteen. Kuten aiemmassa postauksessa jo mainitsin, oli kesän ensimmäisellä mökkireissulla mukana pääasiassa belgityylisiä oluita.

Tämä otsikon olut painii myös kyseisessä sarjassa ainakin osittain, vaikkei ihan belgialainen olekaan. Kyseinen "almost belgian" on Nøgnen Tripel-tyylinen vahva ale, jossa on käytetty skotlantilaista miedon turpeistettua mallastettua ohraa (vähäisissä määrin). Ohran lisäksi reseptiin kuuluu mallastettu ja mallastamaton vehnä, humalat (?), sokeri ja tietenkin hiiva ja vesi. Valmistajan sivujen mukaan katkeruus huitelee 40 IBUn liepeillä.

Mielenkiintoista oli huomata, että turpeen jopa pystyy aistimaan oluesta. Ei vahvana, mutta kuitenkin se on läsnä. Mökillä, tätä siemaillessani, en tiennyt turpeistetun ohran käytöstä ja oli hienoinen yllätys kun sen oluesta löysin.


Nøgne Ø Tiger Tripel, 9%

T: maltaisen leipäinen ja puhdas. Käynyttä mallasta ja vanhaa hiivaa. Alkuun tulee myös jonkin verran rautaisaa tuntua. Mallas tuoksuu miedosti belgihiivalle ja turpeelle(!), joka tuo hentoa makeaa vivahdetta. Hento ja pyöreä tuoksu. Vaikkei tuoksussa ihan huipulle ylletä, niin on tässä hyviä ominaisuuksia.  

M: maussa alkuun käynyttä mallasta, miedon katkeraa humalaa ja hiivaa. Alku on kuivahko. Makea ja mieto imelyys tuntuu pienen ajan kuluttua hyvältä. Olut on alusta loppuun raikas. Mukana myös sitruksia tuomassa hapokkuutta. Suutuntuma kuohkean puoleinen. Jälkimaku saisi olla hieman pidempi. Kokonaisuus aika helppo ja on ihan hyvä luokassaan, muttei aivan belgivahvuuksissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti