Jouluviski 2013 part II: Glendronach Single Cask 1990 20yo Cask #3068, 52,6%

Aika seuraavan sherryisen jouluviskin esittelyyn. Tässä hiljattain tuli jutusteltua pienessä tapaamisessa jouluviskeistä. Oma käsitys siis on, että tähän tarkoitukseen sopii parhaiten voimakkaan sherryiset, tai savuiset viskit. Toisaalta, miksei esimerkiksi bourbon kävisi myös? Bourbonit ovat myös hyvin mausteisia ja niistä on tunnistettavissa myös monia jouluisia mausteita, kuten inkivääri, neilikka, kaneli, siirappi ja kookos. Kookos on hyvin yleisesti käytetty joulupöydän herkku muualla maailmassa, Suomessa ei niinkään. Oikeastaan ainoat viskit jotka eivät mielestäni ehkä sovi joulunaikaan, ovat kevyet ja raikkaat sitruksiset viskit. Samoin ehkä myös kevyen turpeiset ja muutoin raikkaat viskit. Vai pitäisikö sanoa, että nämä viskit eivät ainakaan lisää joulutunnelmaa, kuten esimerkiksi voimakkaan sherryiset viskit.

Tässä samalla kun pohdiskelen, kirjoittelen ja nautiskelen tiettyjä viskejä, niin olen hieman miettinyt, mitkä viskit otan ns. jouluviskimaisteluun. Mielikuvien varassa nämä on valittu, mutta ajattelin periaatteella muutama sherryisempi, joku muutoin mausteinen (ehkä bourbon?) ja ehkä muutama reippaan savuinen. Pääasiahan tässä on nautiskelu hyvän viskin ääressä, joten mitään ihmetiedettä tässä ei tietenkään tarvita valintojen perusteeksi. Jos joku muuten näitä nyt sitten lukee, niin suosittelen nauttimaan samalla jotakin "samanhenkistä" viskiä lueskelun ohella. Pääsee kivasti mukautumaan kirjoittajan fiiliksiin.

Kirjallisuuden mukaan Glendronach tuotti 250 000 pulloa vuonna 2012. Tälle vuodelle odotettiin 1,3 miljoonan litran vuosituotantoa ja siitä noin 50% menee Pernod Ricardille blendiviskeihin. Onneksi puolet kuitenkin pullotetaan omaan käyttöön mm. näihin nykyisin vuisittain julkaistaviin single cask -pullotteisiin. Ne ovat nimittäin maistuneet lähes poikkeuksetta nautiskelijoille. Nämä ovat muuten kaikki sherrytynnyreistä pullotettu. Ja niin on myös tämän otsikon viskin laita. Viski on Single Cask -sarjan batch 3:n kuuluva pullote, joka lanseerattiin marraskuussa 2010. Viski on tislattu vuonna 1990, jonka jälkeen se on tynnyröity Pedro Ximenez Sherry Puncheon -tynnyriin #3068, Tynnyrissä se sai rauhassa kypsyä 20 vuoden ajan, jonka jälkeen siitä saatiin pullotettua 750 pulloa syyskuussa 2010. Luonnollisesti tämäkin on värjäämätön ja kylmäsuodattamaton, sekä lisäksi tynnyrivahvuista.

Glendronach 1990 20yo Cask #3068, 52,6%

T: Mokkaa, toffeeta, nahkaa ja hyvällä tavalla kenkälankkia. Sherryinen vahvuus tuntuu. Paksu nenätuntu, jonka mukana tulee raskasta karamellisoitua toffeeta, paahtovanukasta, käyneitä rusinoita ja hitusen öljyisyyttä. Veden kanssa irtoaa jouluista tunnelmaa. Neilikkaa, taatelia, mantelipulveria, kaneliavahaa, suklaakonvehtia ja kaakaota. Tulee moccachino vaikutelmaa. Glendronachin tunnistaa tästä mielestäni hyvin. Kevyen öljyinen toffee ympäröi muuta tuoksumaailmaa.

M: Ilman vettä maku on hieman sulkeutunut, joskin aika intensiivinen ja paksu. Öljyistä kenkälankkia vahvan sherryisine mokkapiirteineen ja suklaineen tulee päällimmäisenä. Alun jälkeen hieman polttelee suuta. Jälkimaussa tulee hieman hapanta sherryisyyttä, pientä myntholisuutta ja nahkaa. Vesilisä avaa hiukan paksuutta ja tuo kuivuutta. Tammitynnyrin puista makua löytyy jälkimausta vaahterasiirapin lisäksi. Suuhun jää hienoinen "nahkea" tuntuma tanniineista ja sherrystä.

Tietyllä tavalla rikas viski ja se onkin oikeastaan hyvä asia tässä. Veden kanssakin olemus säilyy jämäkkänä ja makua löytyy riittämiin. Sherry maistuu maukkaana ja mukana menossa on myös mukavaa kaakaoista ja kookoksista mausteisuutta. Oikein sopiva joulun jälkiruokapöytään, tai nautiskeluun kirjan tai muun lukemisen ääreen.

Silja Symphony ja Tukholma 12/2013

Tulipa käytyä taas vaihteeksi naapurimaassa pienen risteilyn verran. Tuttu Silja Symphony toimi kyyditsijänä. Tämän kertaiselle matkalle ei ollut mitään erityistä tarkoitusta ja lahjakortin voimin oli helppoa lähteä edullisemman viskin perään. No olihan meillä toki pieniä suunnitelmia Tukholman varalle, kuten joulumarkkinoilla käyntiä, syöntiä ja pientä jouluostelua.
Saattoipi olla viimeinen kerta kyseisellä konseptilla, sillä laivathan (Serenade ja Symphony) menee remppaan ensi vuonna ja ilmeisesti saa isommankin ilmeen kohotuksen. Mielestäni promenade -kävelykatu on ollut mainio ratkaisu tuollaiselle ruotsinlaivalle, eikä sitä mielestäni tarvitsisi ainakaan kokonaan muuttaa.

Laivan Old Port Pub tarjoaa kohtalaisen valikoiman viskejä ja oluita. Valikoima oli jonkin verran muuttunut aikaisemmasta käynnistä, joten aivan samoja viskejä ei sentään tavinnut maistella. Hyvä lisä tuossa pubissa on, että erikoisempia oluita voi ostaa laatikoittain kotiin vietäväksi. Hinnoittelu oli omituista, jotkin erikoisemmat viskit oli yllättävänkin edullisia verrattuna tavallisiin tisleisiin. Esimerkkinä mainittakoon Bowmore 27yo Vintage 1983 oli 39e/4cl, Caol Ila 25yo oli 15e/4cl. Laphroaig 25yo CS 19e/4cl ja verrattuna Corryvreckanin 13e/4cl, tai Dalmore 15yo 14e/4cl, niin öh... mitä? Jokatapauksessa tuli tietysti maisteltua muutamat viskit tuolla kahden vuorokauden aikana ja niistä tarkempia nootteja alempana.

Take Away -oluet

Old Port viskilista 

Uutena tuttavuutena minulle löytyi laivalta viinibaari. Siis ei tämä mikään uusi lafka ollut, mutta itse en vain aiemmin sinne ole eksynyt. Valikoimaan kuului kaikenlaisia erilaisia viinejä samppanjoista makeisiin viineihin. Näistähän minua erityisesti kiinnosti väkevöidyt ja makeat viinit. Muutama tulikin maisteltua ja ne on myös listattuna alempana. Promenaden varrella oli mukavan rauhallista istuskella hyvän viinin ääressä etenkin, kun laivalla oli aika rauhallista.

Taxfreen viskiosatolla ei ollut kovin paljoa yllätyksiä muihin laivoihin verrattuna, toki valikoima on edelleen kohtuu hyvä ja suht edullinen. Vakivalikoimiin oli tullut reilusti travel retail -pullotteita, kuten kaikki mahdolliset Highland Parkit, Old Pulteneyt ja Laphroaigit. Japsihyllyjen kattaus oli hitusen laimeampi ja siytä edusti nykyään kalliimpi Yamazaki 18yo, 12yo ja Nikkan perusblendit. Taisi olla Hakushuakin 12yo muodossa. Tähän hyllysektioon kaipaisi hiukan lisää valikoimaa jo. Vitriini oli uudistunut muutamalla pullolla. Nämä tosin ovat yleensä niitä hieman arvokkaampia tyyliin >400e. Oli siinä muutama alle 200e pullokin, esim. Caol Ila 25yo (159e) ja Glenfarclas 1993 Family Cask (150e) ja tämä jälkimmäinen tarttuikin kokoelmiini Bruikan Octomore 06.2 lisäksi. Octomoresta nappasin viimeisen pullon hyllystä ja hintaa tuolle kertyi 95e luokkaa. Tämä oli ensimmäinen Octomore, joka päätyi kaappiini asti.

Omiin suunnitelmiin kuului tietty lisäksi paikallisten viinakauppojen läpikäynti, eli ne perinteiset kaksi Systembolagetia tuli käytyä, Regeringsgatanin (NK) ja Drottningatanin liikkeet. Näissä valikoima on kohtuu tasolla ja varsinkin olutosastolta tarttui useampi pullo mukaan. Viskiostot jäi tällä kertaa laivan varaan.

Varaston täydennystä

Reissu oli ostosten suhteen onnistunut ja kaikki muukin meni ihan suunnitelmien mukaan, ainoa isompi miinus oli paluumatkan helvetinmoinen laivan keikkuminen, kun 17-25 m/s tuulet koetteli ihmisten tasapainoa. Pullot lentelivät ja kaapit kolisi, vaan hyvinhän siitäkin lopulta selvittiin. Reissun maisteluihin kuului seuraava kattaus:

25v triplatynnyri

The Balvenie 25yo Triple Cask, 40%

T: paahdettua karamellia, toffeeta ja hunajaa. Alkuun mieleen tulee creme brulee ja pannacotta. Taustalta nousee myös sherryn suklaisuutta ja hitusen hedelmäistä happamuutta. Ajan kanssa tulee myös hieman kahvia, runsaasti maltaisuutta ja toffeeta. 

M: hyvin maltillinen ja pehmeä alku. Maltaista kermatoffeeta, pehmeää mietoa valkosuklaata ja hunajaa (valkoista tobleronea, heh), vihreää omenaa ja luumua. Jälkimaku on pehmeydestä huolimatta mukavan maltainen ja pyöreä. Mausteisuuttakin löytyy miedon neilikan, vaniljan ja kanelitangon muodossa. Hyvää pehmeän hentoa siemailuviskiä. Olisi hyvä päästä vertaamaan esim 16yo versiota tähän.

Bowmore Vintage 1983/2011 (27yo), 55,6%

T: kauniisti tulee mietoa sherryä ja kuivaa tammea. Alkuum pehmeästi mietoa kermatoffeeta ja vaaleaa suklaata. Tammesta tulee kuivaa vaniljaa ja hieman neilikkaa. Savu on hyvin piilossa ja tuo oikeastaan mineraalisuutta puhtaan savun sijaan. Lasin pyörittelyn ja ajan jälkeen irtoaa hieman kukkaisuutta ja kirpeämpää hedelmää (omenaa ja vihreää tuoretta rypälettä). Verrattuna edelliseen, tämä on paljon kepeämpi, hienostuneempi ja mineraalisempi. Tuoksuttelin tätä onneksi jo hieman ennen Springtidea, sillä muutoin en olisi huomannut tämän hienostunutta vivahteikkuutta.

27-vuotias sherrybowikka

M: maussa savu tulee esiin innokkaammin, mutta alun jälkeen asettuu taka-alalle päästäen miedon maallisuuden ja metallisuuden esiin. Mineraalista kivisyyttä, hedelmäistä rypäleisyyttä ja hieman hapanta kukkaisuutta. Jälkimaussa kuuluisa laventelisuus tulee esiin, muttei häiritse minua. Muistuttaa hieman hedelmäkarkkia (mietoa). Jälkimaussa on myös hentoa toffeeta ja turvetta. Myös jodista pääsee vivahde esiin. Vaikka tämä on tasapainoinen ja hyvin hieno viski, en sitä 700€ hintaan kuitenkaan ostaisi.

Bowmore Springtide, 54,9%

Maa, aurinko ja kuu samoilla linjoilla ;)

T: kypsän ja tumman viininen, oikein hivelevän ja pehmeän mausteinen. Mausteisuus on kuivan hedelmäistä joista nenä tunnistaa luumun, rusinan, taatelin, viikunan ja tumman rypäleen. Ympärillä pehmeää suklaata ja kaakaopapua. Herkullinen. Oikein sinfonia. Tasapainoista  makeutta happaman hedelmäisyyden kera. Sherryisyys miellyttävää nahkaisine ja vahaisine piirteineen. Tätä voisi nuuhkia pidempäänkin. Yksi parhaista tuoksuisa mihin olen törmännyt. 

M: Maku alkaa intensiivisen sherryisenä ja alussa savuisuuskin tulee hyvin esiin, mutta taittuu kuivan sherryisyyden alle. Alkuun tutuu hieman mineraalista makeutta, mutta kuivattava mokkaisuus ja mausteisuus vie makumaailman enemmän kuiviin hedelmiin ja miedon happamaan rypälemäisyyteen. Jälkimaku on pitkä ja tuo mukanaan suklaata, lakritsia ja vaahterasiirappia. Ei aivan yllä tuoksun lupaamaan herkullisuuteen, mutta oikein maukas kokonaisuus. Eikä haittaa yhtään, että kaapista löytyy tätä pullollinen.

Laphroaig 25yo Cask Strenght, 2011 edition, 48,6% 

25yo 2011 edition

T: Runsaan maltainen ja miedon puusavuinen. Tamminen maltaisuus näyttelee tässä pääosaa ja savu pysyy taustalla. Savuisuus on pölyistä ja miedon mineraalista. Lääkemäisyyttäkin löytyy pienen ajan jälkeen. 

M: maltillista ja tasapainoisa suvun ja maltaan välimuotoa. Merellisyys yltyy aika pian ja suuhun tulee suolaisuutta, merilevää ja muktaisuutta. Tämä ei ole kuitenkaan likainen, pikemminkin pieni maallinen tunne muun seassa. Jälkimaku tyynen vaniljainen, miedon yrttinen ja tamminen. Tasapainoisen viljainen ja ytimekäs. Isohkolla siemauksella pippurisuutta. Hyvää. 

Yamazaki 18yo, OB, 43%

T: hedelmäisen tumma ja mystinen. Mokkaa, nahkaa ja karhunvatukkaa. Alussa sherryisyys valtaa mattaisine marjoineen, jonka jälkeen taustalta avautuu hedelmäisyyttä (viinirypäletta, luumua ja päärynää) ja kukkaisuutta. Aavistus kuivattaa pölyisyyttä. 

M: suklaista kastanjaa alkuun, jonka lisäksi kaakaopapua ja kuivaa jauhoista hedelmää. Suutuntuma on notkea ja hieman öljyinen. Jälkimaussa tylee maukas tumma pähkinäinen suklaa, hapanta lääkemäisyyttä ja maustekakkua. Pitkä jälkimaku. Kestosuosikki. 

Beer Hunter's Mufloni Huurupukki, 4,5%

Reseptissä Ohramaltaita, ruista ja humalina Cascade sekä Goldings. 

T: Jauhoisen poltettu ja hapan. Hieman hapankorppumaisuutta. Suolaista lakritsia. Amerikkalinen humalointi tuntuu tuoksussa ja tuo raikkautta. 

M: Ohuehkon paahteista viljaa. Suolainen ja kitkerähkö humalointi. Suututuma on aika vetinen. Paahteisuus on hieman jälkipalanutta. Jälkimaussa jää palanut suolaisuus. Kaipasin rukiin mausteisuutta ja tuhtiutta.

Huurupukki Yamazakin kaverina

Seuraavan päivän kattauksessa oli vuorossa oheiset juomat ja varsinkin portviinit maistuivat trubaduuria kuunnellessa pasaasin varrella. 

Auchentoshan 1974 Vintage Release 37yo Cask #5611, 40,3%

Iäkäs "pellonurkka"

T: Miellyttävää cafe lattea ja mallasta. Kuivattua aprikoosia ja nectariinia joiden ympärillä leijuu hunajaa. Jotain pietä terävyyttä tai pistävyyttäkin tulee, mutta tämä rauhoittuu ajan myötä. Hieman japanilaistyylistä kukkaisuuttakin löytyy. Tuoksu antaa kyllä hienoja vivahteita pitkään kypsytyksestä. 

M: alku on hyvin saippuainen ja metallinen. Voisi sanoa, ettei hyvin ala. Pientä terävää kirpakkuutta, joka kyllä tasoittuu ja päästää hedelmäisyyden ja metallisuuden esiin. Jälkimaussa vasta alkaa tämän viskin juttu. Voikeksimäisyyttä, valkosuklaata ja taateleita. Maku muuttuu huomattavasti positiivisempaan suuntaan. Suuhun jää öljyinen voin maku hyvällä tavalla. Mantelia ja murotaikinaa on aistittavissa ja hyvin pieni häivähdys metallisuutta sekä lääkemäisyyttä. Kokonaisuudessaan ei faktojensa väärti. Hintakin huimat +600€ merimyymälässä. Tuoksu ja jälkimaku olivat hyviä. 

Seuraavana on listattu maistetut viinit, joista yksi piti ostaa oikein kotia asti. Olihan se kuitenkin ihan "omaa" vuosikertaakin ;)

Offley Tawny Porto, 19,5%

T: hapan ja marjaisan kitkerä. Nurehkoa punaviininäisyyttä, jonka jälkeen tulee hieman tanniinisuutta ja rypäleisyyttä. Nenätuntu on hieman halpa. Lasiajan kanssa viini asettuu antaen rusinaisuutta ja pähkinäisyyttä. 

M: alkuu hieman mehuisaa ja vetistä sekamelskaa. Makua hallitsee marjat ja sokeri. Suutuntuma on ohuehko ja liukas. Jälkimaussa jää mehuisaa makeutta. Rypäleisyyttä sokerin kera. Ei kovin monipuolinen ja tästä paistaa jotenkin halpuus läpi. 

Cálem Vintage Porto 2002/2004, 20%

T: tanniinisen hapokas, tumman tunkkainen ja marjaisa. Tästä on aistittavissa vahvaa rypälettä ja happamuutta, mutta makeus pysyy hyvin taustalla. Tammisuutta ja pähkinää. 

M: suutuntuma on täyteläinen ja hieman nahkean kuivahtava. Makeus tulee alkuun voimistuen, mutta antaa tilaa marjaisuudelle ja rypäleille. Marjaisuus on hilloista, muttei liian makeaa. Tanniinisuus on mietoa ja suu jää hieman öljyisäksi. Isommalla siemauksella saa miedon pehmeää pippurisuutta, joka miellyttää omaa makunystyrääni. Jälkimaku on hyvin pehmeä ja aika lyhyt. Tämä on jo ytinekkäämpi ja täyteläisempi. Hyvää ja ainoastaan jälkimakua jäin kaipamaan enemmän. 

Dow's Colheita 1982 Single Harvest Tawny Port, 20%

T: ahh, mahtava tuoksu. Kellarinen tunnelma välittyy nenään tuoden tummaa paahtunutta tammisuutta, tummaa karamellisoitua rypälettä ja rusinaa, hitusen nahkaista ja kahvista vivahdetta, sekä miedon hapanta käynyttä luumua. Port -viinien aatelia. 

M: tuoksun elementit löytyy myös mausta. Sopivasti kaikkea. Makeaa karamellisoitua rypälettä, mokkaista luumua, suklaata, rusinaa, taatelia ja paahdettua tammitynnyriä. Makeus on hyvin tasapainossa happamuuden kanssa. Suutuntuma on hieman siirappinen, mutta notkea ja täyteläinen sekä miedon kuivattava. Jälkimaku on pitkä ja täyteläinen. Nämä ovat niitä hetkiä, jotka saa harrastajan jaksamaan. Huippua. 

Kotikaappiinkin päätynyt portviini

Bowmore 10yo Tempest batch 2, 56%

Unohdetaan hetkeksi talvioluet ja jouluviskit. Tätä maisteltaessa, täällä eteläisessä Suomessa ulkona on musta märkä päivä. Ei kovin kylmä, mutta tuuli ja märkyys saa ihokarvat pystyyn jo pelkästä ajatuksestakin. Syysmyrskyjen aika ja sähköalalla työskentelevälle se tietää ylimääräistä työtä (ja rahaa, myönnettäköön). Viimeviikkojen Einot ja Oskarit ovat riepotelleet puita ja katopeltejä ympäriinsä ja takana onkin muutamat viikonloput töitä. Jokseenkin rankkaa, vaikka onkin ns. toimistotyötä. Mutta ei se mitään, pidetään ihmisillä sähköt päällä parhaan mukaan ja välillä pysähdytään rauhoittumaan hyvän viskin ääreen.

Myrskyinen on tosin tämä viskikin, sillä kyseessä on toinen julkaisu hyvin tunnetusta ja raakaa nuorehkoa savuista voimaa sisältävästä Bowmoren Tempestistä. Tähän mennessä olen maistellut batch 3:n ja 4:n ja hyvin ovat maistuneet. Viimeisin erä sai uuden ilmeen pakettiin ja Tempest -sarjan rinnalle saatiin myös Devil's Cask, jota en vielä ole saanut käsiini. Kertauksena mainittakoon, että Tempest on rajatun erän julkaisu tynnyrivahvuista 10-vuotta first fill ex-bourbon tynnyreissä kypsytettyä viskiä. Tähän asti mielikuvaksi on muodostunut, että jos mieli tekee kirpakkaa sitruksista ja vaniljaista, sekä nuorehkolla savuisuudella höystettyä viskiä (hyvää balanssia unohtamatta), kannattaa kaataa lasiin Tempestiä.

Kyseisiä viskejä on muuten  edelleenkin kohtalaisen hyvin saatavana ympäri interenit viskikauppoja. Hinnatkin pyörii kohtuullisina 45-80e tietämillä riippuen erästä. ensimmäistä batchia voi olla hieman hankalampi löytää, mutta esim. kakkosbatchiin olen törmännyt laajastikin ympäri alan liikkeitä. Espanjassa käydessäni viime kesänä törmäsin myös ykköseen hyllytavarana eräässä liikkeessä, mutta sinne se jäi monen muun mielenkiintoisen viskin joukkoon, ei toki hinnan vuoksi, vaan rajallisen matkatavaratilan vuoksi.


Bowmore 10yo Tempest batch 2, 56%

T: Merellistä mineraalista savua, kirpeää sitrusta ja vihreää omenaa, lievää turpeisuutta, sekä piilevää vaniljaa. Savuisuus on sitruksista ja kohtalaisen puhdasta ja sen myötä tulee myös nuorekasta maltaisuutta. Hieman punaviinimarjaa löytyy myös. Ajan kanssa marjaisuus ja sitruunaisuus hieman yltyy, mutta kokonaistuntu ei muutu paljoa.

M: Nam. Alkusoittona pehmeästi, mutta kiivaasti nouseva savuinen sitruskakkusavuisuus jonka mukana tulee myös merellistä mineraalisuutta (jodia, suolaa ja mietoa levää), punaviinimarjaa, vaniljaista tammimaustetta, nuorta poltettua puuta ja hieman greippiä. Suutuntuma on enemmän raskas kuin kevyt, mutta se sopii hyvin tähän mellakkaan. Jälkimaku on pitkä ja savuisen mausteinen. Mistää savupommista ei kuitenkaan ole kyse, sillä kokonaisuus on hyvin tasapainossa, joten omaan suuhun ei mitään savupieksentää tule. Korkeasta alkoholiprosentista huolimatta, toimii hyvin ilman vettä. Vesilisällä saa nuorennettua fiilistä maltaisella ja kitkerämmällä olemuksella. Toimii hyvin näinkin.

Kyllä tämäkin Tempest toimi. Kuten mainittu, tässä on hyvin tasapainossa savuisuus, hedelmäisyys ja suolaisuus, kaikkea tulee ryöppyämällä, mutta sopivasti. Tämä on omanlainen viski ja tälle on helppo kuvitella vakiopaikka viskikaapista. Toivotaan että uusi Devil's Cask tuo myös tasapainoista ryöppyävää räväkkyyttä sherryrintamalle.

yksi 2000 pullosta. ©prweb.com

Talvioluet 2013: Fuller's Old Winter Ale, 5,3%

Talvioluilu jatkuu vanhan tutun parissa. Yksi suosikkipanimoistani on tämän oluen takana ja tätä on ollut saatavilla jo useamman vuoden. Tässä vaiheessa voin jo myöntää, että tämä kyseinen olut ei koskaan ole mitään erityisiä viboja tuonut tullessaan, mutta ei se perus brittialea pöllömpääkään ole ollut. Viime talvena tätä viimeksi olen muistaakseni maistanut, mutta minkäänlaista mielikuvaa ei ole jäänyt, ehkä sekin kertoo jo jotakin? Jos en väärin muista, niin tältä panimolta viimeksi maistoin tämän vuoden Vintage Alen. Se jäi mieleen hyvällä tavalla.
Mainitaan vielä pullosta hieman, ilmeisesti ainakin vielä tämän talven erä tulee vanhan mallisella pullolla, mutta panimohan uusi juuri hiljattain pullomallinsa. Alkossakin muistaakseni kaikki perusrangen tuotteet löytyy jo uusilla pitkulaisilla ja pelkistetyillä pullomalleilla. Hieman on jakanut mielipiteitä. En tässä vaiheessa itse ota kantaa tähän, ehkä sitten kun ensimmäisen uudenmallisen ostan.

Kerrompa vielä tässä välissä hieman aineesta nimeltä diasetyyli, eli 2,3-butaanidioni. Diasetyyliä syntyy oluen käymisen sivutuotteena. Yleensä varsinkin vahvana esiintyessään se ei ole toivottu ominaisuus. Se voi jopa kertoa oluen pilaantuneen. Joissakin tietyissä oluissa (esim. Tsekkiläinen pilsner) se on hyvä ominaisuus ja miedosti esiintyessään se ei mielestäni häiritse muissakaan oluissa. Syy miksi tästä nyt kirjoitan, löytyy otsikon oluen tuoksusta. Tässä oluessa on nimittäin hyvin löydettävissä kyseinen komponentti. Miltä se sitten tuoksuu? Voilta. Hyvin löydettävissä hapanmaitotuotteista, kuten viili, piimä ja rahka, jossa sitä syntyy hapettumisen yhteydessä. Mikropopcornin valmistuksessakin sitä käytetään antamaan tuotteelle juuri voin aromia.
Oluen reseptistä löytyy Kristallimaltaita ja humalina Target, Northdown ja Challenger -humalaa. Kantavierre on 13,3 °P, väri 49,5 EBC ja katkeroaineet 40,6 EBU.


Fuller's Old Winter Ale, 5,3%

T: Vanhan mäskistä humalaisuutta ja hapanta mallasta. Humalaisuus tuntuu hieman meripihakaiselta ja on keskivahvasti läsnä. Muutoinkin nenätuntuma on vanhan panimokellarin utuinen, hieman vanhan hiivainen ja toffeinen. Lämmetessä tulee runsaasti voipähkinäisiä vivahteita, eli diasetyyli on läsnä, mutta ei toki huonolla tavalla tämän yhteydessä. Eli voisi sanoa tähän tuoksuihin micropopcornin, piimän jne... :). Kokonaisuudessaan hyvin brittimäinen olemus.

M: Alkupuraisut tuo mieleen perinteisen brittialen. Kohtsalaisen puraiseva suutuntuma, keskivahvaa toffeista ja voista humalaisuutta, sekä runko keskiitäyteläinen. Paahteisuus on keskivahvaa, jota humalaisuus hieman korostaa. Pientä metallisuutta on havaittavissa. Jälkimaussa humalaisuus pyörii taustalla ja paahteisuus pysyy tasaisena. Hieman pihkaista ja puista olemusta.

Pähkinän, voin ja miedon toffeen lisäksi tästä ei kauheasti muuta irtoa. Riittääkö nämä sitten? Ehkä hitusen olisin kaivannut täyteläisyyttä. Vähän laihaksi jää. Tämä on oikeastaan peritavallinen brittiale ja tässä kohtaa winter -sana on turhaan etiketissä. Prosentitkin on aika matalat ns. winterwarmeriksi. Tähän väliin tulee mieleen oma kategoria tälle, pubitalviolut Newcastle Brown alen tai ESB:n kaveriksi.