31 joulukuuta 2013

Hyvää uutta vuotta 2014!

Vuosihan on ollut antoisa ja erilaisia maltaisia ja vähemmän maltaisia juomia on tullut nautittua runsaasti erilaisia, mutta tietenkin kohtuudella. Toivotaan, että tuleva vuosi on kaikille meille mukava ja antoisa ja että saamme mielenkiintoisia makuelämyksiä ja hetkiä harrastustemmme parissa. 

Tällä hetkellä lasista löytyy perus Karhun ruisolut, maitokaupasta ja oikein kylmänä. Melekein on mahtavaa. Viskilasissa puolestaan odottelee joulunakin nautittu Big Peat chirstman edition 2013, joka hoitaa sisuksiin asti muutenkin ilotulitteiden savustamaa ilmapiiriä. 




30 joulukuuta 2013

Balvenien DoubleTriple, eli sixpack @ Cinderella

Viime raportissa kerroin pääpiirteittäin Cinderellan vierailun tunnelmista, mutta tarkoituksella jätin muutaman Balvenien pois, koska ajattelin näiden vaativan oman tilansa. Cinderellan viskibaarissa oli kohtalainen valikoima Balvenien viskejä ja vieläpä sellaisia useampi, jota en ole vielä maistanut. Jännä sinänsä, yksikään Balvenie ei vielä tähän mennessä ole vavisuttanut maata allani, mutta silti joka kerta kun nään uuden Balvenien mitä en ole maistanut, on pakko maistaa sitä. Miksiköhän? Myönnetään, että esim. pullot, etiketit ja pakkaus ovat minusta ensiluokkaisia ja houkuttelevia, joten voisiko sekin jo hieman harhauttaa? En tiedä, mutta onhan nämä yleensä olleen ihan hyviä, mutta monesti niistä on puuttunut se viimeinen silaus.

Balvenieltahan löytyy vaikka minkälaista erilaista tuunausta, on mm. Peated Cask, Caribbean Cask, Golden Cask, Roasted Malt, Sherry Oak, Port Wood, Islay Cask... jne, mutta siltikin minulle on ollut hieman vaikea päästä niiden vivahteisiin kiinni. Onhan se hyvä asia, että tislaamon tunnusmerkit löytyy sen viskeistä, mutta toisaalta onko järkeä ostaa muutama erilainen Balvenie kaappiin, jos kerta ei niistä löydä mitään eroa. No, ei tämä ihan niin yksinkertaista ole, kyllä niissä eroja on, mutta ehkä tämän tislaamon kohdalla minulla on ollut hieman hankaluuksia löytää niitä. Ja lisäksi, minusta monen mukana on tullut sitä palasaippuaa...

Riittää avautumiset, paraskin puhuja olen pullojen hankkimisen järkevyydestä, sillä tälläkin hetkellä kaapista löytyy ainakin neljä erilaista Balvenieta. Mutta se ulkonäkö... ;). Balveniella ei kovin huonosti ole viime aikoina mennyt, nimittäin pelkästään vuonna 2012 se myi 2,7 miljoonaa pulloa viskiä, eli enemmän kuin esim. Laphroaig. Vuodesta 2010 kasvua myyntimääriin on tullut 22%. Se on ihan hyvin se. Tänä vuonna, oli tarkoitus tislata 6,4 miljoonaa litraa alkoholia, joka olisi kaikkien aikojen ennätys tislaamolle. En tiedä toteutuiko, kuulemme varmaan siitä myöhemmin. Ei uskoisi, mutta suurin osa tislaamon käyttämistä tynnyreistä on bourbontynnyreitä (80%) ja vain loput n. 20% sherrytynnyreitä. Kuinkahan iso osa tästä 6,4 miljoonasta litrasta on DoubleWoodia?

Tätä kirjoittaessa lasissa majailee Cinderellallakin maisteltu Balvenie 17yo Peated Cask. Hieman tarkistutan miltä tuntuu näin kotona sama viski. Hieman voitaisiin tähän avata näitä viskejä ennen nootteja. Viskit kävi lasissa kolmen seteissä, eli maistelussa oli kolme viskiä samaan aikaan.

Asetelma ensimmäiselle kolmikolle


Ensimmäisen trion ensimmäinen viski oli 16yo Triple Cask. Tämä kuuluu sarjaan, joka lanseerattiin varta vasten ns. Duty free -markkinoille tänä keväänä (2013). Se olikin ensimmäinen kokonaan näille markkinoille suunnattu sarja Balvenielta. Sarjaan kuuluu 12yo, 16yo ja 25yo. Näistä olen nyt maistanut 25yo ja 16yo, eli vielä jää uupumaan 12yo. Viski on vatattu kolmesta eri tynnyrityypistä, first fill bourbon-, re-fill bourbon- ja sherry cask -tynnyreistä. Nokkela saattoi tämän arvata nimestäkin.

Toisena viskinä ensimmäisessä triossa oli lasissa 17yo Peated Cask. Sama siis kuin nyt kirjoitushetkellä. Eipä nootin tuosta miksikään muuttuneet, löysin jopa vähemmän savua/nokea, kuin alunperin. Vuonna 2001 Balvenie julkaisi ensimmäisen vuosittain lanseerattavan 17yo version. Tuolloin lanseerattu Balvenie 17yo Islay Cask oli viskiä, jota oli viimeistelty 6kk tynnyreissä, joissa aiemmin oli ollut Islayn viskiä. Myöhemmin Scotch Whisky Association päätti, ettei etiketeissä/paketeissa saa mainita tuotantoaluetta, jolla viskiä ei ole tuotettu.

Melkein kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 2010, sai syntynsä tämä Peated Cask, joka kehitettiin niin, että tislaamomestari David Stewart kehitti ensin vahvasti turpeistetun Balvenien. Tähän Balvenieen turpeistettiin Balvenien omassa mallastamossa maltaat lähelle Islayn saarella toimivan Port Ellenin maltaiden turpeisuutta. Tämä raskaasti turpeistettu Balvenie tynnyröitiin tietyksi määräajaksi, jonka jälkeen tynnyrit tyhjennettiin ja niissä viimeisteltiin noin puolen vuoden ajan Balvenieta, jota oltiin kypsytetty ensin 17-vuoden ajan ex-bourbontynnyreissä. Tämän jälkeen nämä vahvasti tyrpeistetun Balvenien marinoimien tynnyreiden sisältö (jossa siis oli vain viimeistelty viskiä) sekoitettiin toiseen erään viskiä, jota oli myös kypsytetty 17 vuotta ex-bourbontynnyreissä, mutta viimeistely olikin tapahtunut new American oak -tynnyreissä 6kk. Ja näin lopulta saatiin tämä Balvenie 17yo Peated Cask. Tämä prosessi selittääkin sen, miksi viski on niin miedon turpeinen, sillä eihän siitä ole kuin 60% käynyt noin puolen vuoden ajan marinoiduissa tynnyreissä ja loput 40% tulee erästä, jota viimeisteltiin uudessa tammessa. Huomattavaa on, että tämä maistamani versio oli 48.7% versio, eli se on myös kylmäsuodattamaton. Tästä on (on ollut) saatavilla myös 43% versio.

Kolmantena viskinä ensimmäisessä satsissa oli Balvenien 30yo. Tämä viski on kypsytykseltään hieman perinteisempi, mutta iältään ylempää kastia. Thirty on sekoitus amerikkalaisissa tammitynnyreissä- ja sherrytynnyreissä kypsytettyä viskiä. Se lanseerattiin vuonna 2004 juhlistamaan David Stewartin 30-vuotis taivalta tislaamossa.

Ensimmäinen trio


The Balvenie 16yo Triple Cask, 40%

T: balvenien tunnusomaista hunajaista maltaisuutta. Maltaisuus on voimakasta, hieman pölyistä ja makean vivahteinen. Vihreää ja keltaista tuoretta omenaa, ripaus tammea ja pähkinää. 

M: pehmeän hunajainen ja maltainen. Hieman kukkaista saippuaa ja vaniljaa. Hunajainen ja jopa hieman pippurinen suutuntuma puuduttaa ja kihelmöi suuta. Aika perus kamaa. Hyvin tyypillinen Balvenie ja tästä puuttuu 25yo Triple Caskin syvyyttä ja tasapainoa. 


The Balvenie 17yo Peated Cask, 48,7%

T: Selkeä palaneen kuivan puun tuntu. Muutoin löytyy myös kukkaista ja hunajaista maltaisuutta hieman pölyisenä, miedosti pistävää saippuan kaltaista tuntua (joka kyllä peittyy hyvin ajan myötä) ja omenaa. Savu, tai pitemminkin noki peittyy tammen, maltaisuuden ja hedelmäisyyden alle. 

M: lämmittävää maltaisuutta, hunajaista makeutta ja pistävää teräväisyyttä. Noki tulee mukaan vasta alun jälkeen ja silloinkin hyvin maltillisena. Nämä Balveniet ovat kyllä niin läheisiä toisilleen, että on vaikea erottaa ne. Tässäkin aavistus kukkaista laventelia. Jälkimaussa jää pehmeä hunajaisuus, vaniljaisuus ja hieman öljyinen/vahamainen suutuntuma. Jälkimaku tekee tästä mielestäni keskivertoa Balvenieta paremman. Huomattavissa on uusien tammitynnyreiden käyttö makeana vaniljaisuutena. 


The Balvenie Thirty, 30yo, 47,3%

T: nyt tulee hunajan ja maltaan lisäksi jo vanhentaviakin komponentteja. Nahkaa, mokkaa ja viikunaa. Huomattavasti enemmän sherryvaikutteita. Syvempi kuin edelliset. Samaa kukkaisuuttakin on havaittavissa mietona. Tammea ja vaniljaa. Muskottipähkinää häivähdys. 

M: pehmeä alku ja hetimiten alkaa sherry tekeen tehtäviään. Mokkaista nahkaa ja vahamaista hunajaa. Suutuntuma on kuivempi kuin edellisissä. Pähkinää, vaniljaa, mehiläisvahaa, punaista viinimarjaa ja mallasta. Jälkumaku pitempi ja kuivempi. 

* * * * * * * * * *

Seuraavan trion viskeihin kuului Balvenien TUN 1401 batch 4 ja batch 7. Tämä suosittu viski sai alkunsa vuonna 2010. Tästä on meneillään jo yhdeksäs erä, joka kertoo myös suosiosta josta se nauttii. Tämä viimeisin erä oli USA:n markkinoille suunnattu, kuten erät 3 ja 6. Itse en näitä ole ennen tätä maistelua maistanut kuin yhtä, jonka erämerkintä taisi olla 5. Ensimmäinen erä vuonna 2010 oli saatavilla ainoastaan itse tislaamolta. Viski on vattaus mestari David Stewartin valikoimia tynnyreitä, joiden sisältö pumpataan varasto 24:ssä sijaitsevaan nyt jo kuuluisaan tammesta tehtyyn sammioon, jossa viskin annetaan sekoittua tietyn määräajan, yleensä noin 3kk.

Nämä batch 4 ja 7 ovat molemmat lanseerattu travel retail -markkinoille. Batch 4 julkaistiin kesällä 2012 ja se on vattaus seitsemästä ex-bourbon tynnyristä (vuosilta 1966, 1972, 1974, 1975, 1978, 1980 ja 1990) ja kolmesta sherrytynnyristä (vuosilta 1970, 1971 ja 1973). Tynnyrien numerot näkyy kuvissa. Tämän neljännen erän annettiin sekoittua neljä kuukautta ennen pullotusta ja pulloja siitä tuli 2500 kpl.
Batch 7 julkaistiin tammikuussa 2013 ja se on sekoitus yhdeksästä ex-bourbon tynnyristä ja kahdesta sherrytynnyristä (vuosikertoja ei tiedossa). Tynnyrien numerot nähtävillä kuvasta.

Batch 10 on suunniteltu julkistettavan maaliskuussa 2014 ja se tulee myös travel retail -markkinoille. On myös olemassa Tun 1858 jota on käytetty Taiwanin markkinoille lanseerattaviin pullotuksiin.
Voit tutustua batch 3:n vattaukseen tästä linkistä (YouTube).

Kolmas ja viimeinen Balvenie toisesta triosta oli vuosikertaviskiä vuodelta 1978. Balvenie lanseerasi ensimmäisen virallisen viskinsä vuonna 1973, joten kaukana alkutekiöistä ei olla. Viski on tislattu 11. maaliskuuta 1978, tynnyröity tynnyriin #2705 ja pullotettu 12. helmikuuta 2009. Tätä tynnyrivahvuista vuosikertaa saatiin vain 176 pulloa.

Toinen trio


The Balvenie TUN 1401 Batch 4, 50,4%
Batch 4

T: erikoinen vivahde aprikoosia ja appelsiini marmeladia, hieman kukkaista neilikkaa, viljaista hunajaa ja etenkin mehiläisvaha kynttilää. Oikein hyvä tuoksu. Pieni vivahde myös kermatoffeeta ja pähkinää. 

M: voimakas maltaisuus, pistävää pähkinää ja mehiläisvahaa. Jälkeen tulee pehmeää voitelevaa hunajaa ja mallastettua ohraa. Vaniljaa, viikunaa, tammea ja neilikkaa. Hyvä ja pitkä jälkimaku. 


The Balvenie TUN 1401 Batch 7, 49,2%

Batch 7
T: muistuttaa enemmän perus balvenieta, mutta hieman mausteisempi ja syvempi. Vaniljaa, viikunaa, taatelia ja hunajaa. Hieman mokkaista saippuaa. Maltaisuutta riittää. 

M: hieman kirpeämpi kuin edellinen TUN. Enemmän sitrusta ja hedelmäistä päärynää. Jälkimaussa mokkaa ja ripaus kaakaota ja taas sitä maltaista hunajaa. Hyvää, muttei niin hyvää kuin batch 4. 


The Balvenie Vintage Cask 1978, 53,4%

T: hentoa kaakaota ja aromista sikaria. Hunajaa, taatelia ja omenaa. Lisäksi vaniljaa, mokkaa, maltaisuutta ja vähäisin määrin kukkaisuutta. Maltaisuus tulee juvin esille ja myös vivahde lakritsia. 

M: vahva alku. Pippurista mallasta, hieman lääkemäistä kukkaisuutta, hunajaa, omenaa ja rommia. Kukkaisuus on rommitynniristä. Balvenie on tästäkin tunnistettavissa. Syvä ja pitkä. Ei kuitenkaan mikään tajunnan räjäyttävä, vaan keskivertoa parempi.

* * * * * * * * * *

Kaikista paistoi hyvin Balvenie läpi, joka on tietenkin ihan hyvä asia, mutta kaikki olivat sellaisia ihan hyviä lukuunottamatta 30yo, Tun1401 batch 4 ja 1978, jotka vetivät pisimmän korren, ollen täyteläisiä ja syviä makumaaialtaan. Nostan myös Peated Caskin esille, sillä siinä oli oikeastaan onnistuttu tuomaan molempien viimeistelyjen osia esiin, joskin hieman tasapainottomasti. Alkuun tuli vaimeaa turvetta ja lopussa uutta tammea. Muuta olivat aika keskierto suorittajia, ei pahoja, muttei myöskään elämyksiä.

David Stewart ja Tun1401

27 joulukuuta 2013

M/S Cinderellan vierailu Helsinki–Tallinna -reitillä

Pientä nostalgiaa tuli haettua Cinderellan vierailuretkeltä Helsinki-Tallinna-reitillä ennen joulua. Tämä oli yksi lapsuuteni hienoimmista paateista ja melkein muistankin neitsytristeilyn johonka pääsin perheeni mukana osallistumaan. KAikki oli tuolloin niin isoa ja hienoa ja mikä hienointa, uutuutta. Olihan tuolloin myös Finnjet ja muutama muu paatti, mutta tämä oli jotakin uutta ja speciaalia.

Viime kerrasta on varmaan jokunen 5-8 vuotta kun kyseisellä paatilla olen ollut. Tuon jälkeenhän laiva on kokenut kait muutamatkin remontit ja kunto kieltämättä oli ainakin päällipuolin aika siisti ja hyvä. Laivan myymälä oli kuitenkin erittäin suuri pettymys, vaikka etukäteen jo melkein tiesin tämän. Olin yhteydessä muutamaa viikkoa ennen laivamatkaa laivan myymäläpäällikköön ja kyselin viskivalikoimaa, joka reitille oltiin ottamassa.

Alkuun homma vaikutti oikein lupaavalta, sain jopa vaikuttaa toiveilla, mutta aika pian tuli ilmoitus, että verotuksellisista syistä valikoima tullee olemaan sama, kuin Viking XPRS:llä. Pyh ja pah. No toivoin silti hiljaa mielessäni, että jokunen mielenkiintoinen pullo oltaisiin jätetty valikoimaan, mutta ei. Todella suppea ja vieläpä hinnakaskin valikoima. Ei tuota kehdannut edes valokuvata muistoksi.

Pettymyksiä täynnä oli myös portviinien saralta. Laivan myymälä tarjosi muutamaa halvinta ja tylsintä portviiniä mitä markkinoilla oli saatavilla ja laivan "viinibaari' ei tehnyt tähän suurta poikkeusta. Melkeinpä en itse kehtaisi tuota edes viinibaariksi kutsua. Yhden portviinin tuolla baarissa sain kuitenkin nautittua ja piti vielä ostaa 8cl annoksena, kun ei herra osannut laskea 4cl annokselle hintaa...


Niepoort 20yo tawny port, 20%

T: vanhan marjaisa ja kaaramellinen. Pähkinäpuuta, hapanta rypälettä, hieman käyneitä hedelmiä ja vaahterasiirappia. Lämmetessä aromit hiukan pähkinäistyy ja voimistuu. Mukaan tulee mokkaa ja voita. 

M: vaahterasiirappinen ja butterscotch päällimmäisinä. Hilloista makeutta aprikoosin merkeissä, tammitynnyristä mausteisuutta (vaniljaa, muskottia, kookosta), mokkaa ja makeaa nahkaa. Jälkimaku miedon paahteista ja mantelista marjaisuutta. Karamellisoituja rypäleitä. Hyviä vivahteita ja iän tuomaa monipuolisuutta. Makeus on alkuun hallitsevaa, mutta päästää myös muut maut esille etenkin keskivaiheen jälkeen. Ei mikään kummoinen, paremman puutteessa ihan kelpo tavaraa ja muutamat hyvät vivahteetkin tästä löytyi. 


Laivan pubi oli myös aika surullinen tapaus. Oluista löytyi melkeinpä ne tylsimmät vaihtoehdon muutamaa poikkeusta luukunottamatta. Eipä siellä paljoa sitten viihtynytkään kuunnellessä kännisiä karaoke-esityksiä, vaan seikkailu jatkui kohti uusia pettymyksiä.

Pienten alkuseikkailujen jälkeen matka kohtasi laivan parhaalle annille. Viskibaari. Tässä baarissa oli tarjolla mukavan runsas, ehkä reilun 150 viskin valikoima ja mukava herra niitä tarjoilemassa. Tarjolla oli laidasta laitaan ja joitain erikoisempiakin pullotuksia oli tarjolla. Herra, jonka nimi on nyt kateissa, oli mukavaa juttuseuraa ja itsekin harrasti viskejä ahkerasti. Tämä kertoi omaavansa reilut 120 pullon kokoelman kotonansa ja harrastaneen viskejä parisen kymmentä vuotta. Suosikkeja oli kuulemma Port Ellenit ja Japsit.

Kaveri oli ollut töissä aiemmin Balveniella ja Glenfiddichillä. Ei tosin tullut tarkemmin kyseeksi, mitä oli siellä tehnyt. Islayllä ja muutoinkin skoteissa oli käynyt useaan kertaan ja tietotaitoakin löytyi aika lailla. Hän sanoi myös, että aika harvoin käy suomalaisia, jotka tietää jotakin viskeistä. Kaikki tilaa kuulemma aina Chivasia ja halpoja blendejä. Isoin osa matkaa kuluikin tiskillä jutustelemassa viskeistä ym. ja toki useampi viskikin tuli maisteltua. Tässä vaiheessa myönnettäköön, että muutama ilmainen maistiainenkin tuli nautittua, mutta arvosteluihin tämä ei vaikuta, koska tämä kaveri ei edustanut kyseisiä tuotteita.

Ennen maisteltujen viskien paljastamista mainitaan vielä yhdestä ahdistavasta asiasta. Baaritiskin kaveri mainitsi, että oli saanut myyntikiellon baaritiskien kokonaisille pulloille tultuaan tälle reitille. Pikkasen pisti vituttamaan. Hinnat oli nimittäin enemmän kuin kohdallaan. Tiskin alla oli paljon täysiä pulloja mitä normaalisti saa ostaa mukaan. Kaveri melkein minulle myikin pullon, mutta se kaatui siihen, että ei ollut mitään koodia kassalla johonka tuotteen olisi lyönyt. Ei siinä mitään, naama norsun vituille ja kohti uusia pettymyksiä.

Cinderellan viskibaari

Tähän väliin voikin listata muutamia maisteltuja viskejä. Ai niin, kaveri muuten kertoi hyviä uutisia. Ensi vuonna (kenties alkupuolella) on kuulemma Ardbegiltä tulossa uusi Alligatorin korvaaja. Tämä on ainakin itselleni hyvä uutinen, sillä omaan suuhun Alligator on ollut oikein passeli ja maukas viski.
Maisteltuihin viskeihin, alla olevien lisäksi, kuului ensimmäisen päivän Balvenien sixpack, mutta näistä kuudesta Balveniesta kirjoitan erikseen.  


Hanyu 1988/2007 Cask #9501, Japanese Oak Finish, 55,6% (Ichiro's Malt)
Alkuun bourbon hogshead, viimeistely Japanese oak (Mizunara), UCF ja värjäämätön.

T: oikein kukkainen ja hedelmäinen. Päärynää, luumua, omenaa, sitruunaa, ja maltaisuutta. Maitosuklaan vivahde ja muroa. Aika hyvä. Intensiivinen ja pitkä. 

M: tuju! Kirpeää hedelmää ja kukkaisuutta, hieman hedelmäistä purukumia, tunnistettavissa savua ja turvetta puhtaana, vähäisesti merisuolaa. Tämä oli yllättävän hyvä, etenkin tuoksu. Voisin ostaa, jos saisi.

Ichiro's Malt Hanyu 19yo


Hanyu 2000/2007, 3 of Spades Cask #7000, 57,9% (Ichiro's Malt)
Alkuun ex-bourbon hogshead, viimeistely new american oak, UCF ja värjäämätön.

T: suklaata, kaakaota ja kahvia. Myös toffeeta, rypälettä ja muskottia jauheena. Hieman merilevää. Nuorta maltaisuutta. Ei niin hyvä kuin edellinen. 

M: pippurinen ja terävä. Nuoruus ei kuitenkaan häiritse tuntumasta huolimatta. Mallasta, pehmeää päärynäistä toffeeta, kahvia ja pähkinää. Terävämpi ja nuorekkaampi kuin edellinen. Ei paha, muttei aivan niin hyvä kuin edellinen.

Ichiro's Malt Hanyu 3 of spades


Glenfarclas The Family Casks 1983/2012, Cask #43, 51%
refill hogshead, release IX, 1 of 273.

T: toffeinen ja lämmin, kermaista mallasta, maltillista vaniljaa. Kypsää uunipäärynää, tammitynnyriä ja hieman leipämäisyyttä. 

M: toffeeta, kuivaa luumua ja rusinaa, keltaisia kuivattuja hedelmiä, appelsiinia ja kaakaota. Lämpimät fiilingit päällimmäisenä. Pehmeä eikä yhtään hyökkäävä. Jälkimaussa jää kermatoffeeta ja mietoa tammipuuta. Aika selkeä ja puhdas toffeinen family cask. Ei niin hyvä kuin muutamat sherryiset, joita olen maistanut. 


Port Ellen 30yo, 1982/2012 Cask #1518, 50,1% (Chieftain's)
Hogshead, 1 of 308, UCF ja NC.

T: maltillista karamellista savuisuutta kuivana ja hiillostyyppisenä. Aika tasapainoinen ja rauhallinen nenätuntu. Alta paljastuu maltaista pölyä, vaniljaa ja tammitynnyriä. Tuoksu lupaa hyvää. 

M: hyvin pehmeä alku. Ruohoista ja hieman metallista. Kannabista?, märkä ruohoinen savu, punaisa marjaa ja yskänlääkettä. Suussa pyöriteltäessä löytyy lakritsia, lääkettä ja ruohoista kiiviä. Vihreä ja savuinen kokonaisuus. Ei parhaita elleneitä, mutta ihan kelpo nautiskeluviski. 


Seuraavana päivänä tuli maisteltua pieni Glenfiddich suora. 


Glenfiddich Rare Collection 1975, 34yo Cask #22000, 53,4%

T: hienoa ja hentoa mokkaa, vaniljaa ja tammea. Tummaa tuoretta luumua ja aavistus lääkemäisyyttä. Taustalla on sellaista hieman japanilaistyylistä kukkaisuutta. Hieman vetäytynyt tuoksu, mutta oikein hyvä. 

M: pistävän terävä ja tanniininen alku. Maku on myös hieman sulkeutunut ja on vaikea saada kiinni mistään. Maltaisuutta ja lempeää mokkaa, vähäisin määrin nahkaisuutta ja aprikoosia. Jälkimaku on hiukan kitkerä. Greipin ja vaniljan vivahteinen. 
Jokseenkin sulkeutunut tapaus. En meinannut saada kiinni oikein mistään. Hyvä ja täyteläinen, mutta antoi odottaa enemmän.

Rare Collection 1975


Glenfiddich Vintage Reserve 1976, 31yo Cask #516, 51,9%

T: pölyistä maltaisuutta, vanhaa puuta, lääkettä, voitaikinaa, pähkinää ja mantelia. Lämmintä keksiä ja muroja. Tämä antaa jo enemmän tutustua itseensä. Nanna tuoksu. 

M: alku hyvin pehmeä, josta voimistuu mukavasti. Voitaikinaa, valkopippuria, viljaa, keksiä, toffeeta ja rypäleitä. Jälkimaku jatkaa pehmeää linjaa. Tämä oli selkeämpi ja monipuolisempi. Loppuun jäi vielä mukava lääkemäinen vivahde. Oikein hyvää. 

Vintage Reserve 1976


Glenfiddich Age of Discovery 19yo,  Red Wine Cask Finished, 40%

T: toffeentäyteistä lämmintä ohrapuuroa. Punaviinimäisyyttäkin löytyy vivahteena. Tynnyriä, pähkinää, tanniinisuuta ja kermatoffeeta. Omalaatuinen edukseen. 

M: hyvin pehmeä ja hento. Tuoksun toffee ja mieto punaviini tulee maussakin esille. Viinirypäleisyyttä, tammipuuta ja jokin ruohoinen elementti. Jälkimaku hieman kuivan puinen ja kermainen. Hyvin pehmeä viski. Ei järisyttänyt maata, mutta miellytti makuhermoja. Jäi hieman pliisuksi edellisten jälkeen ja vaatii uusintamaiston.


24 joulukuuta 2013

Jouluviski 2013 part V: Big Peat Christmas Edition 2013, 54,9% (Douglas Laing)

Isolle Petelle on tullut joulu. Niin on meille muillekin ja onpi viimeisen jouluviskin arvion aika. Tämän vuoden jouluun mennessä olen katsastanut neljää erilaista kandidaattia, jotka ovat sopineet enemmän tai vähemmän joulunaikaan. Mausteista bourbonia, sherryistä Glendronachia ja Glenfarclasia, sekä savuisempi Bowmore portmausteisuuden kera. Tämänkertaisen viskin päärooli tulloo olemaan savu ja turve. Ainakin jos muistelee mitä edelliset versiot ovat tuoneet mukanaan.

Kyseessähän on Douglas Laingin pullottaman vatted malt Big Peatin jouluinen versio vuodelle 2013. Yleensähän tällaisista sekoitemalteista ei paljon kerrota sisällöstä, mutta tämän kohdalla pullottaja on ollut avomieleinen, ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Perusversiossahan tietä näyttää Ardbeg, Bowmore, Caol Ila ja ainakin nimellisesti Port Ellen. Näiden suhde säilyy kuitenkin  salaisuutena. Kaikki tosin saattaa arvata, että esimerkiksi juuri Port Elleniä ei varmaankaan ole suurinta osaa, vaan olisikohan pieni loraus? Joka tapauksessa näiden nimekkäiden joukkoon kuuluu myös muita savuisia viskejä, mutta näitä ei paljasteta. Julkisesti kuitenkin on mainittu, että kaikki tämän viskin komponentit ovat Islayn viskejä. Petejä ei olla kylmäsuodatettu eikä värjätty, joten väri minkä näät on luontainen väri. Julkaisu on ns. small batch, eli jotenkuten rajallisesta erästä on aina kyse. Tänä kesänä julkaistiin 50. batch kyseistä viskiä, jonka fenolipitoisuus on muuten luokkaa 40ppm.

Samat faktat pätee myös tähän 2013 jouluversioon. Nyt, kuten aiempina vuosina, jouluversio on myös tynnyrivahvuista. Näitä jouluversioita taitaa olla nyt kolmea erilaista, eli vuodesta 2011. Sen enempää ei olla paljastettu viskikomponenteista, mutta  100% mallasviskiä Islayltä se on tänäkin vuonna.


Big Peat Christmas Edition 2013, 54,9% (Douglas Laing)

T: Makkaramaista savuisuutta, kuivaa ja puhdasta. Savuinen kotanuotio tulee mieleen. Tai toisaalta takan ääressä makkaran grillaaminen. Hieman tiukkaa pölyistä savumallasta, hedelmäisyyttä tuoreen omenan muodossa, lämmintä kermaa ja alta paljastuu hienoista mentholia ja lääkemäisyyttä. Yleiskuva on kuitenkin lihaisan savuinen ja lämmin. Vesilisä hillitsee hieman makkarasavua ja tuo makeampaa savua ja vaniljaa.

M: Nuorekkaan makeahkoa ja terävää savuisuutta. Reunoilta pulppuaa mynthonia ja yrttisyyttä (anis). Alkuun suussa posahtaa pienoinen polttava savupommi. Kuin hiillospuun nappaisi suuhunsa. Alkuräjähdyksen jälkeen muut ominaisuudet pääsee esille. Näihin kuuluu myntholin ja aniksen lisäksi karpaloa, greippiä ja omenaa. Jälkimaku on hieman sweet´n´sour. Savuisuus on maussa terävää ja suolaisen katkeraa. Kuivaa. Jälkimaku ei ole mitenkään erityisen pitkä, ehkä keskivertoa. Vesilisä rauhoittaa alun villiä menoa ja tuo tähän vaniljaista mausteisuutta, lääkemäisyyttä, minttua ja tammipuuta. Oikeastaan tämä muuttuu hieman tasapainoisemmaksi ja syvemmäksi veden kanssa. Hedelmäisyyskin pääsee paremmin esille. Nyt alkoi lyyti kirjoittaa!

Lopputulemana sanoisin, että ilman vesilisää hieman yksitoikkoinen esitys. Veden kanssa alkaa tapahtumaan, tästä saa enemmän esille ja suutuntumakin on rauhallisempi. Tästä löytyy BBQ -savun ympäriltä pieniä mukavia makeanyrttisiä vivahteita ja jälkimakuun jää mentholinen ja vaniljainen tuntu kuivan savun lisäksi. Vesilisän kanssa kelpo viski.

Kuva: Caskfinish.com

Hyvää joulua ja nautinnollisia siemauksia kaikille lukijoille!

22 joulukuuta 2013

Jouluviski 2013 part IV: Jim Beam Devil's Cut, 45%

Seuraavan jouluviskin kohdalla hypätään toiselle mantereelle. Mausteiset jenkkiviskit kuulostavat sopivilta joulun aikaan, etenkin bourbonit ja ruisviskit. Näiden mausteisuus tuo ainakin minulle mieleen hieman piparkakun kaltaista tuntua. Monet sanovat bourboneita liian makeiksi, mutta minusta harvassa bourbonissa mitään makeusongelmia on. Kyllähän siinä pohjalla on sellainen makeahko maissinen tuntu, mutta monet ovat siitä huolimatta ennemminkin juuri mausteisia, kuin makeita.

Idea otsikon juomaan, tai ainakin sen brändiin, tuli kaikkien viskiharrastajien kuulemasta enkelten siivusta (Angels Share), joka siis tarkoittaa alkoholin haihtumista tynnyristä kypsytyksen aikana. Pieni osa tynnyriin lasketusta nesteestä myös imeytyy itse tynnyriin ja jää siihen "loukkuun". Tätä Beamin markkinointiheput ajatteli hyödyntää ja nimittivät sen Devil's Cut:ksi (pirun siivu?). No ei siinä vielä kaikki. Oikea idea tulee siinä, että Jim Beam on kehittänyt tavan, jolla se pystyy saamaan tuota loukkuun jäänyttä erityisen maukasta osaa talteen. Menetelmässä tyhjennettyihin tynnyreihin laitetaan lämmitettyä vettä ja pyöritetään/ravistellaan nopeasti, jolloinka osa tynnyriin imeytyneestä nesteestä vapautuu veden sekaan. Tietyn ajan jälkeen, tätä mausteista vettä käytetään laimentamaan 6-vuotista Jim Beamia, jollonka syntyy Jim Beam Devil's Cut.

Kuulostaahan tuo aika hienolta keksinnöltä ja etenkin markkinointia ajatellen. Mutta onko tämä sitten sen kummempaa, kuin perus jimi? Jack Daniels oli aikanaan ensimmäinen amerikkalainen tislaamo, joka vei tynnyreiden sisällön hyödyntämisen astetta pidemmälle. JD rakennutti rakennuksen, jossa tuoreet tyhjennetyt tynnyrit täytettiin noin 1/3 osalla vettä, jonka jälkeen ne varastoitiin vetäytymään muutamiksi viikoiksi. Jim Beam meni tästä vielä astetta pidemmälle ja kehitti oman tapansa.
Olisi mielenkiintoista voida maistaa rinnakkain tätä ja 45%:sta perus Jim Beamia ja todeta se esim. sokkona. No nyt ei kuitenkaan ole tähän mahdollisuutta, mutta toki kaapista löytyy tavallista Jim Beamia @ 40%, johonka vertailun voi tehdä. Katsotaan, sanoi lääkäri....


Jim Beam Devil's Cut, 45%

T: Bourbonin voimakas mausteinen maailma. Runsaan vaniljainen, kanelinen ja tamminen. Alkuun tuntuu nuorta puuta, mutta ajan myötä mausteisuus korostuu ja peittää viljaisuutta ja puumaisuutta alleen. Tuoksu kantautuu pitkälle lasista. Tämä jos joku on jouluista. Kookosta, taatelia, neilikkaa, pähkinää ja kanelia rutkasti. Kuvailisin tätä ihan hyväksi bourbonin tuoksuksi. Hieman petsiöljy tulee vivahteena mieleen. Pohjalla on makeaa maissia.

Kuva: theconnoisseur
M: Ensipuraisu on kuivempi ja suolaisempi, kuin mitä tuoksu antaa odottaa, mutta tämähän oli jopa odotettavissa. Kuivaa puumaisuutta, kanelia, kookosta, neilikkaa ja vaahteraa. Alkuun hieman pistävää ja hapanta rukiin kaltaista mausteisuutta. Suutuntuma on ihan alkuun hyvänkaltainen, mutta vetistyy hieman ennen kuivumista. Jälkimaku on runsaan mausteinen, mutta aika kuivan puinen. Pitkä jälkimaku, jossa suuhun jää pyörimään kanelit, neilikat, vaniljat ja tamminen kuivuus.

On tämä parempaa kuin perus jimi. Tuoksu ja makumaailma ovat hieman samankalaisia kuin ruisviskisä ja 45% voimakkuus tuo mausteet paremmalle korokkeelle, mutta runko on ohuempi ja hitusen vetisempi. Eli hieman on tuunattu halpisbourbonia paremmaksi, mutta ei tämä ehkä nautiskelusiemailuun ole paras vaihtoehto. Jälkimaku on tämän viskin paras anti. Osaan kyllä kuvitella hyvät manhattanit, tai whiskysourit tästä.

20 joulukuuta 2013

Plörinää portviinistä ja Krohn Lágrima White Port

Port, Oporto, Porto....Makealla portugalilaisella viinillä on monta nimeä. Kuten huomata saattaa, olen tykästynyt tähän jaloon ja hienostuneeseen viiniin. Ensimmäiset kokemukseni portviineistä ulottuu 1990-luvulle asuessani Epsanjassa. Tuolloin en tosin osannut arvostaa, tai nauttia kyseistä juomaa, enkä tiennyt sen taustoista liiemmin. Toisin on nykyään, ladukkaan viinin parissa saa helposti menemään tovin jos toisenkin, aivan kuten viskinkin parissa.

Portviini on peräisin Portugalista ja saanut nimensä mahdollisesti Porton kaupungin mukaan. Jotkut lähteet puolestaan kertoo Porton kupungin saaneen nimensä viinin mukaan, mutta joka tapauksessa nämä liittyvät keskeisesti toisiinsa. Nimi on suojeltu vuodesta 1756 lähtien ja sitä saa käyttää vain Douron alueella Pohjois-Portugalissa valmistetusta portviinistä. Portviinihän on aika arvostettu (ja kalliskin) viini. Sen syntyperä ulottuu joidenkin lähteiden mukaan aina 1400-luvulle saakka, jolloin se kehitettiin pitkien merimatkojen vuoksi, väkevöity viini kesti paremmin pitkät merimatkat, kuin tavalliset puna- ja valkoviinit.

Portviinin valmistuksessa käytetään yleensä alueen omia rypälelajikkeita, joista yleisimmät ovat Touriga Nacional, Touriga Francesa, Tinta Barroca ja Tinta Cão. Yksinkertaistettuna, portviiniin lisätään käymisen aikana alkoholia (rypäleviina), jolloin käyminen keskeytyy ja viiniin jää runsaammin rypälesokeria. Tämä saa aikaan sen, että viini jää makeammaksi, hedelmäisemmäksi ja mehukkaammaksi. Tietysti lopputulema riippuu lopullisesta halutusta tyylistä. Jos viiniä kypsytetään pidempään tammitynnyreissä, saadaan rusinaisempaa ja pähkinäisempää viiniä monien sherryjen tyyliin. Minusta hienoa portviineissäkin on juuri erilaisuudet, jotkut ovat raikkaan marjaisia ja happamia, kun taas hienoimmat ovat oikein pähkinäisiä, nahkaisia ja rusinaisia. Jälkimmäiset ovat olleet ehkä minun makunystyröille ne maustuvimmat. Portviinit ovat yleisimmin noin 20% ABV. Viinit jaetaan muutamiin kategorioihin, joista kerron tässä lyhyesti. Otan esille ne tyypillisimmät variaatiot.




Ruby port on edullisin ja yleisin portviini. Se valmistetaan punaisista viinirypäleistä ja säilötään teräksisissä, tai betonisäiliöissä, jotta väri saataisiin säilymään muuttumattomana ja nuorekkaana. Yksi tärkeimmistä seikoista on juurikin tämän viinin nuorekas ilme ja aromit. Viinit ovat yleensä sekoituksia eri vuosikerroista ja ja eri viinitiloista. Ryby portit eivät yleensä parane iän myötä, vaan ovat tarkoitettu nautittavaksi hetimiten.

LBV, eli Late Bottled Vintage on samaa kuin Ruby, mutta parempi laatuista ja kypsytetty 4-6 vuotta tynnyreissä. Nämä ovat lisäksi nimensä mukaan yhden vuosikerran viinejä. Näistä on siis löydettävissä vuosikertojen omia piirteitä. LBV on usein heti nautittava, mutta myös pullossa kypsytettäviä. Tämä kannattaa tarkistaa pullosta, tai valmistajalta. Yleensä jos pullossa lukee fined/filtered se tarkoittaa, ettei sitä ole tarkoitettu kypsytettäväksi. Jos pullossa lukee bottle matured, tarkoittaa se, että viiniä on kypsytetty pullossa vähintään 3 vuotta, ennen julkaisupäivää.

Vintage portit ovat nimensä mukaan vuosikertaviinejä, eli nämä ovat tietyn vuoden sadosta valmistettuja portviinejä ja ne ovat monien mielestä ne laadukkaimmat portviinit. Näitä viinejä kypsytetään muutama vuosi tammitynnyreissä, jonka jälkeen ne pullotetaan suodattamattomina. Tällöin ne ovat pullokäyviä ja paranevat kypsyessään, jopa usean kymmenen vuoden ajan. Viinin väri muuttuu vuosien saatossa tumman violetinpunaisesta ruskehtavan kupariseen. Tarkennuksina on ns. Single Quinta Vintage, joka on yhden viinitilan rypäleistä tehty vintage port. 

Tawny Port on punaisista rypäleistä ja eri vuosikertojen sekoitteista tehtyä viiniä. Viinit ovat kuitenkin kypsytetty vähintään 2 vuotta tammitynnyreissä. Usein viinin annetaan kypsyä paljon kauemmin, jolloin se saa enemmän pähkinäisiä ja kuivan hedelmäisiä vaikutteita tynnyrikypsytyksestä mm. hapettumalla. Lain mukaisia ikämerkintöjä ovat 10, 20, 30 ja yli 40 vuotias viini. Huomioitavaa on, että ikä ei ole sekoitteen vähimmäisikä, vaan ns. keskimääräinen ikä, joka kuvaa tynnyreissä vietettyä aikaa. Tawnyt ovat yleensä suodatettuja ja tarkoitettu nautittavan heti. Pulloissa näkee käytettävän myös mainintaa Reserve, joka lähinnä tarkoittaa parempilaatuista ja pidempään kypsytettyä tawny portia. Pitkään kypsytettyä tawnya pidetään vintage portin kanssa yhtenä laadukkaimpina portviineistä. Tawnya voidaan valmista myös "halpamaisesti", jolloin se on tehty punaisten ja valkoisten rypäleiden sekoituksesta, tai sekoittamalla siihen valmista valkoista portviiniä. Nämä eivät yleensä ole niitä laadukkaampia kypsytettyjä vaihtoehtoja. 

Oman vuosikerran Colheita
Colheita on yhden vuosikerran kypsytettyä tawny portia ja siksi ikämerkinnän sijaan etiketissä ilmoitetaan vuosikerta. Tätä ei kuitenkaan pidä sekoittaa Vintage portiin, sillä muutaman vuoden sijaan lain mukaan colheitaa tulee kypsyttää tynnyreissä vähintään 7 vuoden ajan. Seitsemän vuoden minimikypsytyksestä huolimatta tätä viiniä kypsytetään usein tynnyreissä huomattavasti kauemmin, jopa yli 50 vuotta. Colheita portviinejä pidetäänkin arvostetuimpina ja yksilöllisimpinä portviineinä mitä markkinoilta löytyy. 

White Port, nimensä mukaan valkoisista rypäleistä tehtyä portviiniä. Näistäkin on tehty eri tyylisiä viinejä mm. jopa colheitaa, mutta usein niiden saatavuus on hyvin rajattua. Yleisesti valkoista portviiniä on saatavilla peruskaurana ja ne ovat joko kuivia, tai makeita. Makean ollessa kyseessä, mainitaan pullossa usein Lágrima, eli kyyneleet.


Portviinin säilytyksestä voisi mainita myös muutaman sanan. Yleensä portviinit ovat kaupasta ostettuna valmiita juotaviksi, eikä niitä tarvitse pullossa kypsytellä. Poikkeuksena tähän ovat vuosikertaportit, jotka paranevat useammankin vuosikymmenen ajan. Portviiniä suositellaan säilytettäväksi viileässä samoin kuin muitakin viinejä ja luonnonkorkilla varustettuja portviinipulloja kannattaa varastoida kyljellään korkin kuivumisen ja hapettumisen estämiseksi. Stopperikorkilla varustettuja pulloja voi säilyttää myös pystyasennossa, koska niihin ei pääse ilmaa erilaisen korkin tiiveyden ansiosta. 
Avattuna portit säilyy, riippuen tyypistä, päivästä jopa kuukausiin sen korkeamman alkoholipitoisuuden ja sokerin ansiosta. Tawnyt säilyvät rubeja paremmin (jopa kuukausia), koska ne ovat altistuneet jo valmiiksi hapelle tynnyreissä ja ovat melko hapettuneita. Rubyt olisi syytä juoda muutamassa viikossa ja herkimmät vuosikertaportit muutamassa päivässä. 

Tarjoilusta sen verran, että suodattamattomat portviinit (vuosikerta, Colheitat) olisi syytä dekanoida ja tarjoilla karahvista. Tämä siksi, että pullossa oleva sakka jäisi pulloon. Viini avautuu myös paremmin karahvissa. Itse en toki ole vielä huomannut mitään järisyttävää eroa ja yleensä kaadan varovasti pullosta viinin lasiin. Tosin pullo on hyvä nostaa vaaka-asennosta pystyyn jo edellisenä päivänä, jotta sakka valuu pohjalle.

Täytyy myöntää, että omat parhaimmat kokemukset löytyy juurikin noista Colheita portviineistä. Ne ovat olleet uskomattoman tasapainoisia ja maukkaita kaikinpuolin. 
Nyt, tässä samalla kun olen kirjoitellut ja pohdiskellut, löytyy lasista uusin port-kokeiluni. Kyse on valkoisesta portviinistä ja tämä on ensimmäinen laatuaan, jota pääsen maistamaan. 


Krohn Lágrima Fine White Port, 20% (Wiese & Krohn)
Vuonna 1865 Theodor Wiese ja Dankert Krohnin perustama viinitalo. Krohnin viinitarhat sijaitsee Quinta do Retiro Novo -nimisellä tilalla Dourojoen laaksossa. Kypsytetty 7 vuotta pääasiassa tammitynnyreissä. 

T: Makeaa aprikoosia, kuivia hedelmiä, runsaasti rusinaa ja pientä pähkinäisyyttä. Lasissa avauduttuaan löytyy hunajaa, hunajamelonia ja kellarimaisuutta utua. Yllättävän hieno tuoksu kunhan antaa tälle aikaa.

M: Alkuun hyvin makean sokerinen, mutta avautuu hienosti hunajaiseksi ja lämmittäväksi. Suutuntuma on hyvä. Makeus on aika voimakasta ja hieman yksioikoista. Jälkimaussa kuitenkin löytyy hienosta vivahdetta kuivista hedelmistä ja tammisuudesta. Parempi kuin odotin ja muistuttaa makeaa nuorta sherryä. Paras anti on minusta suutuntuma ja lämmittävyys. 

Valkoisia kyyneleitä

18 joulukuuta 2013

Talvioluet 2013: BrewDog Christmas Paradox 2012, 15%

Talvioluiden saagassa jatkaa hieman erikoisempi ja vahvempi yksilö. Lontoon serkku toi muiden joululahjojen mukana pullollisen punkpanimon Christmas Paradox 2012 versiota. Tämä "viisaampien ihmisten olut" onkin hieman erikoisempi yksilö. Paradox -sarja sai alkunsa panimon perustamisvuotena, 2007, jolloinka sen kehittäjät halusivat luoda jotakin erikoista (vaihteeksi?). Ideana oli tuottaa olutta, jota oli kypsytetty Skotlantilaisten viskitislaamoiden tammitynnyreissä. Nämä antaisivat ainutlaatuisia ja hienoja makuvivahteita olueeseen. Alunperin tämän sarjan oluet olivat 10% alkoholivahvuudeltaan, mutta sittemmin siirryttiin 15% vahvuuteen. Näitä on matkan varrella julkaistu läjäpäin mm. Smokehead, Isle of Arran, Jura, Springbank, Grain, Speyside, Bowmore, Caol Ila ja tämä Christmas.

Otsikon olut eroaa tosin edellisistä hieman. Tämä on nimittäin kypsytetty 12 kuukautta rommitynnyreissä viskitynnyrien sijaan. Olut lanseerattiin vuonna 2012 joulumarkkinoille ja sen reseptiin kuuluu Marris Otter-, Dark Crystal-, Caramalt-, Chocolate-maltaita (plus paahdettua ohraa). Humalina on käytetty Galena- ja Bramling Cross -humalaa. Näiden humalien ja maltaiden saattelemana käydään olueeseen kiinni kuin sika limppuun. Ah, onneksi kaapista löytyy myös verrattavaa, tosin myöhemmin, sillä tovi takaperin ostin kaappiin kypsymään Paradox Isle of Arrania.


BrewDog Christmas Paradox 2012, 15%, batch 334, bb: 28.10.22

T: Alkuun vahvan imelä, hieman alkoholinen ja muutoinkin hyvin erikoinen. Lasissa ajan myötä tuoksu kuitenkin tasoittuu ja oluen piirteet pääsevät esille. Edelleenkin löytyy imelää maltaisuutta ja viinimäistä tummuutta. Ylikypsää hedelmäisyyttä miedon paahteisuuden kanssa, jossa imelyys tuo makeaa ja hapanta tuntua sekaan. Hedelmäisyys on hieman käynyttä ja terävää. Taustalta löytyy myös mietoa paahteisuutta, mokkaa ja kevyttä humalaisuutta, mutta ne jäävät imelän mämmisyyden alle hieman piiloon. Kokonaisuudessaan tuoksu on hyvin intensiivinen ja vahva. Tämän kannattaa antaa lämmetä kunnolla huoneenlämpöön, sillä muutoin kylmänä alkoholisuus korostuu ja hienot vivahteet jää kokonaan sen alle.

M: Imelyys löytyy myös maussa vahvasti. Tämän lisäksi makua tasoittaa paahteinen maltaisuus ja kevyt viinivivahteinen humalaisuus. Suutuntuma on melko tuhti ja hieman siirappinen. Alkoholi meinaa puskea läpi, mutta onneksi taittuu paahteisuuden ja humalaisuuden alle. Alun vahvan happaman ja terävyyden jälkeen tulee mielestäni oluen paras osuus; Paahteista ja makeaa mallasta, hieman humalaista ja ylikypsää luumua ja omenaa, sekä mausteista leipää. Jälkimaussa nämä paremmat ominaisuudet jatkaa vaellustaan. Hieman kanelista ja rukiista vivahdetta, leipämäistä paahteisuutta ja tummia kuivattuja hedelmiä.

Tämän alkoholinen imelyys on hiukan vaikeasti nieltävä, mutta muutoin tästä löytyy hyviä vivahteita. Hyvin hitaasti siemaillen on kyseessä oikein varteenotettava olut. Jälkimausta löytyy tämän oluen parhaat puolet. Rommitynnyri tuo olueeseen hunajaista (makeaa) hedelmäisyyttä ja mietoa mausteisuutta.

Jouluparadoxi

16 joulukuuta 2013

Jouluviski 2013 part III: Bowmore 16yo 1991 Limited Edition Port Matured, 53,1% OB

Viimeaikojen portviinimaistelut ovat olleet mielenkiintoisia ja tämä sai myös mielenkiinnon heräämään portviinikypsytettyihin/viimesteltyihin viskeihin. Näitä viskejähän markkinoilta löytyy aika paljonkin. Yksi kuuluisimmista lienee Balvenien Port Wood 21yo, joka on ihan hyvää omasta mielestänikin ja onnistunut kypsytys. Portviini on luultavasti toiseksi eniten käytetty viimeistelytynnyri sherrytynnyrin jälkeen (ja tietysti bourbon/new woodin). Kuten sherrytynnyrien tapauksessa, tällä saa myös pilattua viskin, mutten onneksi kovin usein ole törmännyt huonoon yksilöön. Viimeisin epäonnistunut oli muistaakseni Glendronach 15yo Tawny port. Kypsytykseen tietty vaikuttaa tynnyrin laatu ja se millaista portviiniä siinä on aiemmin ollut. Jonkin verran näkee mainintoja lajikkeestakin, esim. Tawny Port, mutta aina ei kerrota millaisissa tynnyreissä viski on viimeistlty/kypsytetty. Tämä onkin toisaalta mielenkiintoinen juttu, sillä näillä viineillä on kuitenkin keskenään aika erilaiset makuprofiilit ja tämä tietysti vaikuttaa enemmän tai vähemmän lopputulokseen. Ainoa yhteinen asia on alue josta ne tulee, makeus (joka myös vaihtelee) ja melkein kaikkien noin 18-20% alkoholivahvuus. Samahan se on tosin sherrytynnyreiden käytössäkin, eipä silläkään saralla monesti ilmoiteta, kuin sherrywood, tai sherry cask.

Yksi isoimmista tekijöistä maun siirtymisessä port -tynnyristä lienee tynnyrin koko ja "tuoreus", eli onko viski ensimmäinen satsi joka menee tynnyriin portviinin jälkeen, vai onko kyseessä jo moneskin täyttö. En tarkemmin ole tutkinut portviinitynnyrien käyttötapoja, mutta voihan sekin olla, että käytetään myös väliaikaisesti "marinoituja" tynnyreitä. Eli täytetään pienempi tynnyri väliaikaisesti jollakin perus- /huonolaatuisella viinillä ja tämän jälkeen tyhjennetään ja laitetaan viski sisään.
Yleisin tynnyri finistelyyn lienee kuitenkin Portpipe, eli noin 650-litran tynnyri, jossa portviini yleisimmin kypsytetään. Tähän väliin on syytä mainita, että Ruby Portia ei yleensä kypsytetä puutynnyreissä, eli yleensä tynnyreissä on aiemmin ollut Tawny Portia, tai tarkemmin määriteltyjä Colheitaa/Vintage portia/LBV:tä ym.

Onneksi otsikon viskin tiedot on ilmoitettu mallikkaasti. Savuisten jouluviskien saralla ajattelin, että tämä voisi olla hyvä kandidaatti. Savua ja viinikypsytyksen mausteita ja makeutta. Kyseessä on siis vuonna 2007 pullotettu portviitynnyreissä kypsytetty 16-vuotias Bowmore. Tämän kaverin arvostelin tuossa taannoin ja se oli oikein maittavaa. Tämä viski on 24 portpipe -tynnyrin sekoitus 1991-vuosikerran Bowmorea, se on kylmäsuodattamaton, laimentamaton ja värjäämätön "suoraan tynnyristä" -viski. Pulloja pullotettiin 18000 kpl. Ja tältä se maistui minun mielestäni:


Bowmore 16yo 1991 Limited Edition Port Matured, 53,1% OB

T: Vahvan viinivaikutteen omaava, hieman kuminen ja hapahko. Alkuun hieman pistävä savuineen ja viineineen, mutta ajan myötä tuoksu pehmenee. Toffeeta, makeaa viinisyyttä, poltettua kumia, tuhkaa ja sokerista rypälettä. Savuisuus ja turpeisuus on hyvin läsnä, mutta portviini jyrää hieman ylitse. Pitkän ajan jälkeen kumimaisuus hieman korostuu ja minun makuuni huonontaa tuoksuolemusta.

M: Alkuun likaisempaa ja viinintäyteistä savuisuutta. Makeus alkaa kohtalaisen voimakkaana ja hyvänä kakkosena tulee kihelmöivä savuisuus. Keskivaiheilla suutuntuma muuttuu happamammaksi ja makeus valtaa alaa. Vivahteina tulee maallisuutta, pähkinää, rusinaa ja karamellisoituja rypäleitä. Jälkimaussa jää poltettu puu ja kuivanmakeaa siirappisuutta. Jos tätä peilaa joihinkin portviineihin, niin tulee mieleen sellainen aika makea ja hapan marjaisa Tawny Port mieleen. Tietenkin ilman savuisuutta ja kihelmöintiä.

Mielestäni 1989-vuoden bourbonkypsytetty versio oli onnistuneempi. Tämä oli hieman tasapainottomampi ja viinillä oli hienoinen yliote. Lisäksi mieto kumimaisuus rokotti elämystä. Mielessä on myös lähiaikoina maistettu Springtide, joka oli paljon herkullisempi versio Bowmoresta.


12 joulukuuta 2013

Talvioluet 2013: Nils Oscar Winter Edition 2013, 8,6%

Joitain vuosia takaperin löysin Alkon hyllyltä Nils Oscar Imperial Stoutin. Maistoin oluen ja tykästyin siihen kovasti. Muistikuviin on jäänyt maltaisan paksu ja miedon mausteinen olut, joka tuntui suussa hyvältä. Jälkimaku oli tuossa oluessa maukas. Kyseinen olut on kuitenkin ainoita oluita mitä panimolta olen maistanut. Pieni aukko on siis olutsivistyksessä ja tätä asiaa lähdin korjaamaan otsikon oluella, tietty sen lisäksi, että se on myös talvikauden olut nimensä mukaan.

Mikropanimo Nils Oscar Brewery sai alkunsa vuonna 1996 Tukholmassa Kungsholmens Kvartersbryggeri i Kungsholmen -nimisenä panimona. Pian alun jälkeen se vaihtoi nimensä kuitenkin Tärnö Bryggeriksi ja vasta 2006 nykyiseen nimeensä, Nils Oscar Companyksi. Nimi juontaa maanviljelijästä nimeltä Nils Oscar, jonka jälkeläiset työskentelee edelleen maanviljelyn parissa Tärnö Manorissa, lähellä Tukholmaa. Kyseisessä paikassa mallastetaan edelleen oluen maltaat, jonka jälkeen ne kuljetetaan varsinaiseen panimoon Nyköpingiin.

Tuotteen kotisivuilla mainitaan oluen olevan Strong Scotish Ale. Noh, itse sanoisin, että imperial stout ei olisi myöskään kaukana totuudesta, mutta nämä luokittelut ovat aina hieman kinkkisiä ja yleensä en puutu niihin lainkaan. Otsikon yksilö on siis vuosikertaa 2013 ja jos en aivan väärin ole ymmärtänyt, aiemmin tätä myytiin jouluoluena (Julöl). Reseptistä löytyy ohramaltaiden, veden ja hiivan lisäksi El dorado ja Centennial -humalaa.


Nils Oscar Winter Edition 2013, 8,6%

T: Miellyttävän keksinen ja paahteinen. Viljaista tuoksua sopivasti paahdettuna ja miedolla mausteisuudella. Alusta alkaen täyteläinen tuoksu, humalaisuus ja paahteisuus ovat tasapainossa. Humala tuo pientä raikkautta leipäisään paahteisuuteen. Lisäksi löytyy pähkinän, kahvin ja kurpitsansiemenen tuoksua. Lämmetessä aukeaa toffeisia vivahteita.

M: Suutuntuma on samettisen kuohkea ja tasainen. Alun samettisen suklaan lisäksi avautuu maltaista leipäisyyttä keskiasteisella paahteisuudella. Kuin paahdettua rapeaa sekaviljaleipää. Tummaa kaakaota, ohrapuuroa, hivenen limppua ja lakritsia. Humalaisuus on oikein tasapainoista ja sopii lähes täydellisesti paahteisuuteen. Jälkimaku tarjoaa tasapainoista makuelämystä, samettisen jauhoista suutuntumaa, mietoa humalaisuutta ja paahteisuutta, sekä kaakaomausteista (kaakaojauho) vivahdetta. Keskipitkä.

Ruotsalaiset osaa. Aiemmin tykästyin kyseisen panimon imperial Stoutiin (tosin siitä on kauan kun maistoin) ja nyt tämäkin ohitti kaikki odotukset. Juuri sopiva runko minun makuuni ja tämä on kohtalaisen helppokin. Ei tuota ongelmia 50cl pullokoossa. Parasta tässä on makujen hieno tasapaino. Suutuntumakin on oikein mieluisan. Tämän talven parhaimpia sarjassaan.

Nils Oscar talviversio 2013

09 joulukuuta 2013

Jouluviski 2013 part II: Glendronach Single Cask 1990 20yo Cask #3068, 52,6%

Aika seuraavan sherryisen jouluviskin esittelyyn. Tässä hiljattain tuli jutusteltua pienessä tapaamisessa jouluviskeistä. Oma käsitys siis on, että tähän tarkoitukseen sopii parhaiten voimakkaan sherryiset, tai savuiset viskit. Toisaalta, miksei esimerkiksi bourbon kävisi myös? Bourbonit ovat myös hyvin mausteisia ja niistä on tunnistettavissa myös monia jouluisia mausteita, kuten inkivääri, neilikka, kaneli, siirappi ja kookos. Kookos on hyvin yleisesti käytetty joulupöydän herkku muualla maailmassa, Suomessa ei niinkään. Oikeastaan ainoat viskit jotka eivät mielestäni ehkä sovi joulunaikaan, ovat kevyet ja raikkaat sitruksiset viskit. Samoin ehkä myös kevyen turpeiset ja muutoin raikkaat viskit. Vai pitäisikö sanoa, että nämä viskit eivät ainakaan lisää joulutunnelmaa, kuten esimerkiksi voimakkaan sherryiset viskit.

Tässä samalla kun pohdiskelen, kirjoittelen ja nautiskelen tiettyjä viskejä, niin olen hieman miettinyt, mitkä viskit otan ns. jouluviskimaisteluun. Mielikuvien varassa nämä on valittu, mutta ajattelin periaatteella muutama sherryisempi, joku muutoin mausteinen (ehkä bourbon?) ja ehkä muutama reippaan savuinen. Pääasiahan tässä on nautiskelu hyvän viskin ääressä, joten mitään ihmetiedettä tässä ei tietenkään tarvita valintojen perusteeksi. Jos joku muuten näitä nyt sitten lukee, niin suosittelen nauttimaan samalla jotakin "samanhenkistä" viskiä lueskelun ohella. Pääsee kivasti mukautumaan kirjoittajan fiiliksiin.

Kirjallisuuden mukaan Glendronach tuotti 250 000 pulloa vuonna 2012. Tälle vuodelle odotettiin 1,3 miljoonan litran vuosituotantoa ja siitä noin 50% menee Pernod Ricardille blendiviskeihin. Onneksi puolet kuitenkin pullotetaan omaan käyttöön mm. näihin nykyisin vuisittain julkaistaviin single cask -pullotteisiin. Ne ovat nimittäin maistuneet lähes poikkeuksetta nautiskelijoille. Nämä ovat muuten kaikki sherrytynnyreistä pullotettu. Ja niin on myös tämän otsikon viskin laita. Viski on Single Cask -sarjan batch 3:n kuuluva pullote, joka lanseerattiin marraskuussa 2010. Viski on tislattu vuonna 1990, jonka jälkeen se on tynnyröity Pedro Ximenez Sherry Puncheon -tynnyriin #3068, Tynnyrissä se sai rauhassa kypsyä 20 vuoden ajan, jonka jälkeen siitä saatiin pullotettua 750 pulloa syyskuussa 2010. Luonnollisesti tämäkin on värjäämätön ja kylmäsuodattamaton, sekä lisäksi tynnyrivahvuista.



Glendronach 1990 20yo Cask #3068, 52,6%

T: Mokkaa, toffeeta, nahkaa ja hyvällä tavalla kenkälankkia. Sherryinen vahvuus tuntuu. Paksu nenätuntu, jonka mukana tulee raskasta karamellisoitua toffeeta, paahtovanukasta, käyneitä rusinoita ja hitusen öljyisyyttä. Veden kanssa irtoaa jouluista tunnelmaa. Neilikkaa, taatelia, mantelipulveria, kaneliavahaa, suklaakonvehtia ja kaakaota. Tulee moccachino vaikutelmaa. Glendronachin tunnistaa tästä mielestäni hyvin. Kevyen öljyinen toffee ympäröi muuta tuoksumaailmaa.

M: Ilman vettä maku on hieman sulkeutunut, joskin aika intensiivinen ja paksu. Öljyistä kenkälankkia vahvan sherryisine mokkapiirteineen ja suklaineen tulee päällimmäisenä. Alun jälkeen hieman polttelee suuta. Jälkimaussa tulee hieman hapanta sherryisyyttä, pientä myntholisuutta ja nahkaa. Vesilisä avaa hiukan paksuutta ja tuo kuivuutta. Tammitynnyrin puista makua löytyy jälkimausta vaahterasiirapin lisäksi. Suuhun jää hienoinen "nahkea" tuntuma tanniineista ja sherrystä.

Tietyllä tavalla rikas viski ja se onkin oikeastaan hyvä asia tässä. Veden kanssakin olemus säilyy jämäkkänä ja makua löytyy riittämiin. Sherry maistuu maukkaana ja mukana menossa on myös mukavaa kaakaoista ja kookoksista mausteisuutta. Oikein sopiva joulun jälkiruokapöytään, tai nautiskeluun kirjan tai muun lukemisen ääreen.

06 joulukuuta 2013

Silja Symphony ja Tukholma 12/2013

Tulipa käytyä taas vaihteeksi naapurimaassa pienen risteilyn verran. Tuttu Silja Symphony toimi kyyditsijänä. Tämän kertaiselle matkalle ei ollut mitään erityistä tarkoitusta ja lahjakortin voimin oli helppoa lähteä edullisemman viskin perään. No olihan meillä toki pieniä suunnitelmia Tukholman varalle, kuten joulumarkkinoilla käyntiä, syöntiä ja pientä jouluostelua.
Saattoipi olla viimeinen kerta kyseisellä konseptilla, sillä laivathan (Serenade ja Symphony) menee remppaan ensi vuonna ja ilmeisesti saa isommankin ilmeen kohotuksen. Mielestäni promenade -kävelykatu on ollut mainio ratkaisu tuollaiselle ruotsinlaivalle, eikä sitä mielestäni tarvitsisi ainakaan kokonaan muuttaa.

Laivan Old Port Pub tarjoaa kohtalaisen valikoiman viskejä ja oluita. Valikoima oli jonkin verran muuttunut aikaisemmasta käynnistä, joten aivan samoja viskejä ei sentään tavinnut maistella. Hyvä lisä tuossa pubissa on, että erikoisempia oluita voi ostaa laatikoittain kotiin vietäväksi. Hinnoittelu oli omituista, jotkin erikoisemmat viskit oli yllättävänkin edullisia verrattuna tavallisiin tisleisiin. Esimerkkinä mainittakoon Bowmore 27yo Vintage 1983 oli 39e/4cl, Caol Ila 25yo oli 15e/4cl. Laphroaig 25yo CS 19e/4cl ja verrattuna Corryvreckanin 13e/4cl, tai Dalmore 15yo 14e/4cl, niin öh... mitä? Jokatapauksessa tuli tietysti maisteltua muutamat viskit tuolla kahden vuorokauden aikana ja niistä tarkempia nootteja alempana.

Take Away -oluet

Old Port viskilista 




Uutena tuttavuutena minulle löytyi laivalta viinibaari. Siis ei tämä mikään uusi lafka ollut, mutta itse en vain aiemmin sinne ole eksynyt. Valikoimaan kuului kaikenlaisia erilaisia viinejä samppanjoista makeisiin viineihin. Näistähän minua erityisesti kiinnosti väkevöidyt ja makeat viinit. Muutama tulikin maisteltua ja ne on myös listattuna alempana. Promenaden varrella oli mukavan rauhallista istuskella hyvän viinin ääressä etenkin, kun laivalla oli aika rauhallista.

Taxfreen viskiosatolla ei ollut kovin paljoa yllätyksiä muihin laivoihin verrattuna, toki valikoima on edelleen kohtuu hyvä ja suht edullinen. Vakivalikoimiin oli tullut reilusti travel retail -pullotteita, kuten kaikki mahdolliset Highland Parkit, Old Pulteneyt ja Laphroaigit. Japsihyllyjen kattaus oli hitusen laimeampi ja siytä edusti nykyään kalliimpi Yamazaki 18yo, 12yo ja Nikkan perusblendit. Taisi olla Hakushuakin 12yo muodossa. Tähän hyllysektioon kaipaisi hiukan lisää valikoimaa jo. Vitriini oli uudistunut muutamalla pullolla. Nämä tosin ovat yleensä niitä hieman arvokkaampia tyyliin >400e. Oli siinä muutama alle 200e pullokin, esim. Caol Ila 25yo (159e) ja Glenfarclas 1993 Family Cask (150e) ja tämä jälkimmäinen tarttuikin kokoelmiini Bruikan Octomore 06.2 lisäksi. Octomoresta nappasin viimeisen pullon hyllystä ja hintaa tuolle kertyi 95e luokkaa. Tämä oli ensimmäinen Octomore, joka päätyi kaappiini asti.

Omiin suunnitelmiin kuului tietty lisäksi paikallisten viinakauppojen läpikäynti, eli ne perinteiset kaksi Systembolagetia tuli käytyä, Regeringsgatanin (NK) ja Drottningatanin liikkeet. Näissä valikoima on kohtuu tasolla ja varsinkin olutosastolta tarttui useampi pullo mukaan. Viskiostot jäi tällä kertaa laivan varaan.

Varaston täydennystä


Reissu oli ostosten suhteen onnistunut ja kaikki muukin meni ihan suunnitelmien mukaan, ainoa isompi miinus oli paluumatkan helvetinmoinen laivan keikkuminen, kun 17-25 m/s tuulet koetteli ihmisten tasapainoa. Pullot lentelivät ja kaapit kolisi, vaan hyvinhän siitäkin lopulta selvittiin. Reissun maisteluihin kuului seuraava kattaus:



25v triplatynnyri
The Balvenie 25yo Triple Cask, 40%

T: paahdettua karamellia, toffeeta ja hunajaa. Alkuun mieleen tulee creme brulee ja pannacotta. Taustalta nousee myös sherryn suklaisuutta ja hitusen hedelmäistä happamuutta. Ajan kanssa tulee myös hieman kahvia, runsaasti maltaisuutta ja toffeeta. 

M: hyvin maltillinen ja pehmeä alku. Maltaista kermatoffeeta, pehmeää mietoa valkosuklaata ja hunajaa (valkoista tobleronea, heh), vihreää omenaa ja luumua. Jälkimaku on pehmeydestä huolimatta mukavan maltainen ja pyöreä. Mausteisuuttakin löytyy miedon neilikan, vaniljan ja kanelitangon muodossa. Hyvää pehmeän hentoa siemailuviskiä. Olisi hyvä päästä vertaamaan esim 16yo versiota tähän.


Bowmore Vintage 1983/2011 (27yo), 55,6%

T: kauniisti tulee mietoa sherryä ja kuivaa tammea. Alkuum pehmeästi mietoa kermatoffeeta ja vaaleaa suklaata. Tammesta tulee kuivaa vaniljaa ja hieman neilikkaa. Savu on hyvin piilossa ja tuo oikeastaan mineraalisuutta puhtaan savun sijaan. Lasin pyörittelyn ja ajan jälkeen irtoaa hieman kukkaisuutta ja kirpeämpää hedelmää (omenaa ja vihreää tuoretta rypälettä). Verrattuna edelliseen, tämä on paljon kepeämpi, hienostuneempi ja mineraalisempi. Tuoksuttelin tätä onneksi jo hieman ennen Springtidea, sillä muutoin en olisi huomannut tämän hienostunutta vivahteikkuutta.

27-vuotias sherrybowikka
M: maussa savu tulee esiin innokkaammin, mutta alun jälkeen asettuu taka-alalle päästäen miedon maallisuuden ja metallisuuden esiin. Mineraalista kivisyyttä, hedelmäistä rypäleisyyttä ja hieman hapanta kukkaisuutta. Jälkimaussa kuuluisa laventelisuus tulee esiin, muttei häiritse minua. Muistuttaa hieman hedelmäkarkkia (mietoa). Jälkimaussa on myös hentoa toffeeta ja turvetta. Myös jodista pääsee vivahde esiin. Vaikka tämä on tasapainoinen ja hyvin hieno viski, en sitä 700€ hintaan kuitenkaan ostaisi.


Bowmore Springtide, 54,9%

Maa, aurinko ja kuu samoilla linjoilla ;)
T: kypsän ja tumman viininen, oikein hivelevän ja pehmeän mausteinen. Mausteisuus on kuivan hedelmäistä joista nenä tunnistaa luumun, rusinan, taatelin, viikunan ja tumman rypäleen. Ympärillä pehmeää suklaata ja kaakaopapua. Herkullinen. Oikein sinfonia. Tasapainoista  makeutta happaman hedelmäisyyden kera. Sherryisyys miellyttävää nahkaisine ja vahaisine piirteineen. Tätä voisi nuuhkia pidempäänkin. Yksi parhaista tuoksuisa mihin olen törmännyt. 

M: Maku alkaa intensiivisen sherryisenä ja alussa savuisuuskin tulee hyvin esiin, mutta taittuu kuivan sherryisyyden alle. Alkuun tutuu hieman mineraalista makeutta, mutta kuivattava mokkaisuus ja mausteisuus vie makumaailman enemmän kuiviin hedelmiin ja miedon happamaan rypälemäisyyteen. Jälkimaku on pitkä ja tuo mukanaan suklaata, lakritsia ja vaahterasiirappia. Ei aivan yllä tuoksun lupaamaan herkullisuuteen, mutta oikein maukas kokonaisuus. Eikä haittaa yhtään, että kaapista löytyy tätä pullollinen.


Laphroaig 25yo Cask Strenght, 2011 edition, 48,6% 
25yo 2011 edition

T: Runsaan maltainen ja miedon puusavuinen. Tamminen maltaisuus näyttelee tässä pääosaa ja savu pysyy taustalla. Savuisuus on pölyistä ja miedon mineraalista. Lääkemäisyyttäkin löytyy pienen ajan jälkeen. 

M: maltillista ja tasapainoisa suvun ja maltaan välimuotoa. Merellisyys yltyy aika pian ja suuhun tulee suolaisuutta, merilevää ja muktaisuutta. Tämä ei ole kuitenkaan likainen, pikemminkin pieni maallinen tunne muun seassa. Jälkimaku tyynen vaniljainen, miedon yrttinen ja tamminen. Tasapainoisen viljainen ja ytimekäs. Isohkolla siemauksella pippurisuutta. Hyvää. 


Yamazaki 18yo, OB, 43%

T: hedelmäisen tumma ja mystinen. Mokkaa, nahkaa ja karhunvatukkaa. Alussa sherryisyys valtaa mattaisine marjoineen, jonka jälkeen taustalta avautuu hedelmäisyyttä (viinirypäletta, luumua ja päärynää) ja kukkaisuutta. Aavistus kuivattaa pölyisyyttä. 

M: suklaista kastanjaa alkuun, jonka lisäksi kaakaopapua ja kuivaa jauhoista hedelmää. Suutuntuma on notkea ja hieman öljyinen. Jälkimaussa tylee maukas tumma pähkinäinen suklaa, hapanta lääkemäisyyttä ja maustekakkua. Pitkä jälkimaku. Kestosuosikki. 



Beer Hunter's Mufloni Huurupukki, 4,5%
Reseptissä Ohramaltaita, ruista ja humalina Cascade sekä Goldings. 

T: Jauhoisen poltettu ja hapan. Hieman hapankorppumaisuutta. Suolaista lakritsia. Amerikkalinen humalointi tuntuu tuoksussa ja tuo raikkautta. 

M: Ohuehkon paahteista viljaa. Suolainen ja kitkerähkö humalointi. Suututuma on aika vetinen. Paahteisuus on hieman jälkipalanutta. Jälkimaussa jää palanut suolaisuus. Kaipasin rukiin mausteisuutta ja tuhtiutta.

Huurupukki Yamazakin kaverina


Seuraavan päivän kattauksessa oli vuorossa oheiset juomat ja varsinkin portviinit maistuivat trubaduuria kuunnellessa pasaasin varrella. 


Auchentoshan 1974 Vintage Release 37yo Cask #5611, 40,3%

Iäkäs "pellonurkka"
T: Miellyttävää cafe lattea ja mallasta. Kuivattua aprikoosia ja nectariinia joiden ympärillä leijuu hunajaa. Jotain pietä terävyyttä tai pistävyyttäkin tulee, mutta tämä rauhoittuu ajan myötä. Hieman japanilaistyylistä kukkaisuuttakin löytyy. Tuoksu antaa kyllä hienoja vivahteita pitkään kypsytyksestä. 

M: alku on hyvin saippuainen ja metallinen. Voisi sanoa, ettei hyvin ala. Pientä terävää kirpakkuutta, joka kyllä tasoittuu ja päästää hedelmäisyyden ja metallisuuden esiin. Jälkimaussa vasta alkaa tämän viskin juttu. Voikeksimäisyyttä, valkosuklaata ja taateleita. Maku muuttuu huomattavasti positiivisempaan suuntaan. Suuhun jää öljyinen voin maku hyvällä tavalla. Mantelia ja murotaikinaa on aistittavissa ja hyvin pieni häivähdys metallisuutta sekä lääkemäisyyttä. Kokonaisuudessaan ei faktojensa väärti. Hintakin huimat +600€ merimyymälässä. Tuoksu ja jälkimaku olivat hyviä. 


Seuraavana on listattu maistetut viinit, joista yksi piti ostaa oikein kotia asti. Olihan se kuitenkin ihan "omaa" vuosikertaakin ;)


Offley Tawny Porto, 19,5%

T: hapan ja marjaisan kitkerä. Nurehkoa punaviininäisyyttä, jonka jälkeen tulee hieman tanniinisuutta ja rypäleisyyttä. Nenätuntu on hieman halpa. Lasiajan kanssa viini asettuu antaen rusinaisuutta ja pähkinäisyyttä. 

M: alkuu hieman mehuisaa ja vetistä sekamelskaa. Makua hallitsee marjat ja sokeri. Suutuntuma on ohuehko ja liukas. Jälkimaussa jää mehuisaa makeutta. Rypäleisyyttä sokerin kera. Ei kovin monipuolinen ja tästä paistaa jotenkin halpuus läpi. 


Cálem Vintage Porto 2002/2004, 20%

T: tanniinisen hapokas, tumman tunkkainen ja marjaisa. Tästä on aistittavissa vahvaa rypälettä ja happamuutta, mutta makeus pysyy hyvin taustalla. Tammisuutta ja pähkinää. 

M: suutuntuma on täyteläinen ja hieman nahkean kuivahtava. Makeus tulee alkuun voimistuen, mutta antaa tilaa marjaisuudelle ja rypäleille. Marjaisuus on hilloista, muttei liian makeaa. Tanniinisuus on mietoa ja suu jää hieman öljyisäksi. Isommalla siemauksella saa miedon pehmeää pippurisuutta, joka miellyttää omaa makunystyrääni. Jälkimaku on hyvin pehmeä ja aika lyhyt. Tämä on jo ytinekkäämpi ja täyteläisempi. Hyvää ja ainoastaan jälkimakua jäin kaipamaan enemmän. 


Dow's Colheita 1982 Single Harvest Tawny Port, 20%

T: ahh, mahtava tuoksu. Kellarinen tunnelma välittyy nenään tuoden tummaa paahtunutta tammisuutta, tummaa karamellisoitua rypälettä ja rusinaa, hitusen nahkaista ja kahvista vivahdetta, sekä miedon hapanta käynyttä luumua. Port -viinien aatelia. 

M: tuoksun elementit löytyy myös mausta. Sopivasti kaikkea. Makeaa karamellisoitua rypälettä, mokkaista luumua, suklaata, rusinaa, taatelia ja paahdettua tammitynnyriä. Makeus on hyvin tasapainossa happamuuden kanssa. Suutuntuma on hieman siirappinen, mutta notkea ja täyteläinen sekä miedon kuivattava. Jälkimaku on pitkä ja täyteläinen. Nämä ovat niitä hetkiä, jotka saa harrastajan jaksamaan. Huippua. 

Kotikaappiinkin päätynyt portviini

03 joulukuuta 2013

Bowmore 10yo Tempest batch 2, 56%

Unohdetaan hetkeksi talvioluet ja jouluviskit. Tätä maisteltaessa, täällä eteläisessä Suomessa ulkona on musta märkä päivä. Ei kovin kylmä, mutta tuuli ja märkyys saa ihokarvat pystyyn jo pelkästä ajatuksestakin. Syysmyrskyjen aika ja sähköalalla työskentelevälle se tietää ylimääräistä työtä (ja rahaa, myönnettäköön). Viimeviikkojen Einot ja Oskarit ovat riepotelleet puita ja katopeltejä ympäriinsä ja takana onkin muutamat viikonloput töitä. Jokseenkin rankkaa, vaikka onkin ns. toimistotyötä. Mutta ei se mitään, pidetään ihmisillä sähköt päällä parhaan mukaan ja välillä pysähdytään rauhoittumaan hyvän viskin ääreen.

Myrskyinen on tosin tämä viskikin, sillä kyseessä on toinen julkaisu hyvin tunnetusta ja raakaa nuorehkoa savuista voimaa sisältävästä Bowmoren Tempestistä. Tähän mennessä olen maistellut batch 3:n ja 4:n ja hyvin ovat maistuneet. Viimeisin erä sai uuden ilmeen pakettiin ja Tempest -sarjan rinnalle saatiin myös Devil's Cask, jota en vielä ole saanut käsiini. Kertauksena mainittakoon, että Tempest on rajatun erän julkaisu tynnyrivahvuista 10-vuotta first fill ex-bourbon tynnyreissä kypsytettyä viskiä. Tähän asti mielikuvaksi on muodostunut, että jos mieli tekee kirpakkaa sitruksista ja vaniljaista, sekä nuorehkolla savuisuudella höystettyä viskiä (hyvää balanssia unohtamatta), kannattaa kaataa lasiin Tempestiä.

Kyseisiä viskejä on muuten  edelleenkin kohtalaisen hyvin saatavana ympäri interenit viskikauppoja. Hinnatkin pyörii kohtuullisina 45-80e tietämillä riippuen erästä. ensimmäistä batchia voi olla hieman hankalampi löytää, mutta esim. kakkosbatchiin olen törmännyt laajastikin ympäri alan liikkeitä. Espanjassa käydessäni viime kesänä törmäsin myös ykköseen hyllytavarana eräässä liikkeessä, mutta sinne se jäi monen muun mielenkiintoisen viskin joukkoon, ei toki hinnan vuoksi, vaan rajallisen matkatavaratilan vuoksi.


Bowmore 10yo Tempest batch 2, 56%

T: Merellistä mineraalista savua, kirpeää sitrusta ja vihreää omenaa, lievää turpeisuutta, sekä piilevää vaniljaa. Savuisuus on sitruksista ja kohtalaisen puhdasta ja sen myötä tulee myös nuorekasta maltaisuutta. Hieman punaviinimarjaa löytyy myös. Ajan kanssa marjaisuus ja sitruunaisuus hieman yltyy, mutta kokonaistuntu ei muutu paljoa.

M: Nam. Alkusoittona pehmeästi, mutta kiivaasti nouseva savuinen sitruskakkusavuisuus jonka mukana tulee myös merellistä mineraalisuutta (jodia, suolaa ja mietoa levää), punaviinimarjaa, vaniljaista tammimaustetta, nuorta poltettua puuta ja hieman greippiä. Suutuntuma on enemmän raskas kuin kevyt, mutta se sopii hyvin tähän mellakkaan. Jälkimaku on pitkä ja savuisen mausteinen. Mistää savupommista ei kuitenkaan ole kyse, sillä kokonaisuus on hyvin tasapainossa, joten omaan suuhun ei mitään savupieksentää tule. Korkeasta alkoholiprosentista huolimatta, toimii hyvin ilman vettä. Vesilisällä saa nuorennettua fiilistä maltaisella ja kitkerämmällä olemuksella. Toimii hyvin näinkin.

Kyllä tämäkin Tempest toimi. Kuten mainittu, tässä on hyvin tasapainossa savuisuus, hedelmäisyys ja suolaisuus, kaikkea tulee ryöppyämällä, mutta sopivasti. Tämä on omanlainen viski ja tälle on helppo kuvitella vakiopaikka viskikaapista. Toivotaan että uusi Devil's Cask tuo myös tasapainoista ryöppyävää räväkkyyttä sherryrintamalle.

yksi 2000 pullosta. ©prweb.com

01 joulukuuta 2013

Talvioluet 2013: Fuller's Old Winter Ale, 5,3%

Talvioluilu jatkuu vanhan tutun parissa. Yksi suosikkipanimoistani on tämän oluen takana ja tätä on ollut saatavilla jo useamman vuoden. Tässä vaiheessa voin jo myöntää, että tämä kyseinen olut ei koskaan ole mitään erityisiä viboja tuonut tullessaan, mutta ei se perus brittialea pöllömpääkään ole ollut. Viime talvena tätä viimeksi olen muistaakseni maistanut, mutta minkäänlaista mielikuvaa ei ole jäänyt, ehkä sekin kertoo jo jotakin? Jos en väärin muista, niin tältä panimolta viimeksi maistoin tämän vuoden Vintage Alen. Se jäi mieleen hyvällä tavalla.
Mainitaan vielä pullosta hieman, ilmeisesti ainakin vielä tämän talven erä tulee vanhan mallisella pullolla, mutta panimohan uusi juuri hiljattain pullomallinsa. Alkossakin muistaakseni kaikki perusrangen tuotteet löytyy jo uusilla pitkulaisilla ja pelkistetyillä pullomalleilla. Hieman on jakanut mielipiteitä. En tässä vaiheessa itse ota kantaa tähän, ehkä sitten kun ensimmäisen uudenmallisen ostan.

Kerrompa vielä tässä välissä hieman aineesta nimeltä diasetyyli, eli 2,3-butaanidioni. Diasetyyliä syntyy oluen käymisen sivutuotteena. Yleensä varsinkin vahvana esiintyessään se ei ole toivottu ominaisuus. Se voi jopa kertoa oluen pilaantuneen. Joissakin tietyissä oluissa (esim. Tsekkiläinen pilsner) se on hyvä ominaisuus ja miedosti esiintyessään se ei mielestäni häiritse muissakaan oluissa. Syy miksi tästä nyt kirjoitan, löytyy otsikon oluen tuoksusta. Tässä oluessa on nimittäin hyvin löydettävissä kyseinen komponentti. Miltä se sitten tuoksuu? Voilta. Hyvin löydettävissä hapanmaitotuotteista, kuten viili, piimä ja rahka, jossa sitä syntyy hapettumisen yhteydessä. Mikropopcornin valmistuksessakin sitä käytetään antamaan tuotteelle juuri voin aromia.
Oluen reseptistä löytyy Kristallimaltaita ja humalina Target, Northdown ja Challenger -humalaa. Kantavierre on 13,3 °P, väri 49,5 EBC ja katkeroaineet 40,6 EBU.


Fuller's Old Winter Ale, 5,3%

T: Vanhan mäskistä humalaisuutta ja hapanta mallasta. Humalaisuus tuntuu hieman meripihakaiselta ja on keskivahvasti läsnä. Muutoinkin nenätuntuma on vanhan panimokellarin utuinen, hieman vanhan hiivainen ja toffeinen. Lämmetessä tulee runsaasti voipähkinäisiä vivahteita, eli diasetyyli on läsnä, mutta ei toki huonolla tavalla tämän yhteydessä. Eli voisi sanoa tähän tuoksuihin micropopcornin, piimän jne... :). Kokonaisuudessaan hyvin brittimäinen olemus.

M: Alkupuraisut tuo mieleen perinteisen brittialen. Kohtsalaisen puraiseva suutuntuma, keskivahvaa toffeista ja voista humalaisuutta, sekä runko keskiitäyteläinen. Paahteisuus on keskivahvaa, jota humalaisuus hieman korostaa. Pientä metallisuutta on havaittavissa. Jälkimaussa humalaisuus pyörii taustalla ja paahteisuus pysyy tasaisena. Hieman pihkaista ja puista olemusta.

Pähkinän, voin ja miedon toffeen lisäksi tästä ei kauheasti muuta irtoa. Riittääkö nämä sitten? Ehkä hitusen olisin kaivannut täyteläisyyttä. Vähän laihaksi jää. Tämä on oikeastaan peritavallinen brittiale ja tässä kohtaa winter -sana on turhaan etiketissä. Prosentitkin on aika matalat ns. winterwarmeriksi. Tähän väliin tulee mieleen oma kategoria tälle, pubitalviolut Newcastle Brown alen tai ESB:n kaveriksi.

28 marraskuuta 2013

Talvioluet 2013: Great Divide Brewing Hibernation Ale, 8,7%

Talviolutarkastelussa vuonna 1994 perustetun Great Divide Brewing Companyn tuotos, Hibernation Ale. Pullon kyljessä mainitaan, että kyseistä olutta on valmistettu lähes perustamisvuodesta saakka, eli vuodesta 1995. Jonkinlainen perinneolut on siis kyseessä. PAnimo on nauttii hyvästä maineesta ja sen kuuluisin tuotos lienee Yeti Imperial Stout.

Mainitaan tässä kohtaa, että olut on kuivahumaloitu. Noh tässä nyt ei sinänsä ole mitään uutuutta, monet oluet ovat kuivahumaloituja, mutta tämä siis tarkoittaa, että olueeseen on lisätty humalia vierteen jäähdyttyä. Tämä voi olla joko ennen varsinaista käymistä, tai sen jälkeen. Tämä tuo olueeseen enemmän humalan aromeja, katkeruuden sijaan. Oluen katkeruuteen vaikuttaa humalissa olevat alfahapot ja nämä muuttuvat iso-alfahapoiksi nimenomaan kiehutusvaiheessa, jolloinka oluen katkeruus voimistuu. Saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta tässäkin tekniikassa on hyvät ja huonot puolensa. Jos aiheesta kiinnostaa lukea lisää, voi tiedonnälkäänsä ruokkia vaikkapa täältä.
Reseptissä Pale-, kristalli- ja suklaamaltaita, Centennial ja Cascade -humalaa. Kantavierre 20,4 °P, väri 96,9 EBC ja katkerot 46 EBU

Hibernation Ale

Great Divide Brewing Hibernation Ale, 8,7%

T: Tumman jauhoinen ja leipämäinen (limppu), mämminen (ei imelästi), miedon lakritsinen ja kahvinen. Maltainen leipämäisyys peittää lähes kokonaan miedon hedelmäisen humalaisuuden. Humalaisuudesta tulee kuitenkin hienoinen vivahde, joka tuo tyylikkyyttä tuoksuun. Voisi siis sanoa, että kuivahumalointi on onnistunut.

M: Sopivan hapokas ja täyteläinen. Hiilihappoisuus tuntuu sopivasti ja sitä jatkaa kevyt leipäisyys ja maltaisuus. Paahteisuus, humalaisuus ja makeus ovat hyvin tasapainossa. Humalaisuus on keskivahvaa, mutta vaimenee nopeasti. Makeus on hieman karvasta ja paahteisuus pitää sen sivuroolissa. Jälkimaussa leipäisää suolaisuutta ja kuivattavaa miedon hiivaista humalaa. Ihan lopussa humalaisuudessa nousee yrttisä vivahde.

Alkuun neljäsosan nautineena ajattelin tässä olevan kaiken kohdallaan. Kuitenkin lopuksi jäi hieman vaivaamaan tietty syvyyden puutos ja jälkimaun yksinkertaisuus. Toisaalta tämä on aika helppo olut ja voisi kuvitella juovan näitä jopa muutaman kerralla. Toimii varmaankin hyvin joulusaunaoluena.
Alkuun otin esille kuivahumaloinnin siksi, että mielestäni tässä oluessa on hyvin onnistuttu tällä menetelmällä. Se tuo olueen mukavan kauniin vivahteen, kuitenkaan peittämättä muuta alleen. Mainio olut.

25 marraskuuta 2013

Mystery samples part 1 (2013)

Hypätään hetkeksi syrjään talvioluista ja jouluviskeistä. Viime kerran bloggaajien tapaamisessa sain muutaman samplen maisteltavaksi, joista kaksi on ns. mysteri sampleja. Mainitaanm, että nämä mysteeriset samplet ovat herran, joka kirjoittaa "Kertomuksia Savuista" -blogia. Aika harvoin tulee maisteltua näin mysteeristi viskejä, jolloin ei tiedä mitään taustoja lasissa olevista juomista. Enhän edes tiedä onko nämä välttämättä viskejä. No todennäköisesti ovat, mutta lasissa saattaa olla mitä tahansa halvimmasta blendistä kalliisiin sinlge malteihin. Viimeksi muistaakseni maistelin sokosti viskejä kavereille järkkäämässäni tastingissä. Tällöin tosin tiesimme jo mitä viskejä maistelussa on mukana, mutta maistelujärjestystä ei tiedetty. Tällöin huomasimme kaikki, että tasting meni melkein enemmän tislaamon arvailuksi, kuin nautiskeluksi. En tiedä miksi se väkisin meni sellaiseksi, vaikka kuinka välillä muistutteli itselleen, että pääasiahan tässä on maistella ja nautiskella viskiä ja lopuksi todeta oliko se kuinka hyvää tai pahaa.

Noh ehkä se on sellaista amatöörimäistä aloittelevaisuutta, sillä ei tosiaan kovin usein tule sokkona näitä maisteltua. Asiassahan on omat hyvät ja huonot puolensa, sillä itse tykkään siitä glamourista, jonka saa kun korkkaa arvokkaan tai semiarvokkaan viskin ja vielä jos se osoittautuu hyväksi niin ai ai. Puoli juttua on jo pelkästään pohtiminen mitä viskiä haluaa, sen kaivaminen laatikosta ja lasiin kaataminen. Sitten alkaa vasta se varsinainen tarkastelu, tuoksuttelu ja maisteleminen.

Kun edessä on mystery sample, niin monellehan tulee ns. paineita siitä, osuuko oma kokemus tarpeeksi "oikealla tavalla" kohdalleen kyseiseen viskiin. Esimerkiksi, jos lasissa olisi halpa blendi ja lopputulemaksi kerron sen olevan oikein täyteläinen ja yksi parhaista viskeisttä mitä olen maistanut, niin ehkä se sitten hieman hävettäisi, että tässäkö tämä vuosien viskikomeus nyt sitten tiivistyy, päästään alkuruutuun mistä on joskus lähdetty? Ei, miksi sen täytyisi mennä niin. Onhan se hyvin mahdollista ja jopa joten kuten todennäköistä, että jos edessä on esim. viisi samplea ja joukossa on jokin kohtalaisen laadukas blendi, tai perus 12yo islayviski, niin se saattaisi juuri sillä kertaa kolahtaa makunystyröihin paremmin, kun 31yo tuntematon speysideri. Varsinkin jos savuiset viskit on se "juttu". Noh nyt kun on kirjoiteltu jo useampi rivi mitä sylki näppikseen tuo, niin on aika maistaa nämä kaksi mysteeristä samplea.

Vaemmalla sample 1 ja oikealla sample 2


Mystery Sample 1

T: Tuoksussa ei melkeinpä voi erehtyä. Tulee heti mieleen Islayn savuiset tuotokset. Puhdasta ja semiraikasta puista savuisuutta, vaniljaista mausteisuutta ja kirpeähköä hedelmäisyyttä. Savuisuus muistuttaa jotenkin Kilchomanin savuisuutta, niitä on viimeaikoina tullut jonkin verran tuoksuteltua. Ja sen savusta myös pidän. Lasissa seisseenä savuisuus muuttuu hieman lääkemäiseksi ja kääntyy Laphroaigin savuisuuden suuntaan. Tuoksu ei ole yhtään hassumpi, hieman lääkemäisyyttä, puumaista savuisuutta ja vaniljaa. Aika tyypillinen Islay -profiili.

M: Suussa tämä tuntuu aika hyvältä. Sopiva voimakkuus heti alkuunsa, vaniljaista tammea, puhdasta kirpeää savuisuutta, jossa tuntuu vihreää hedelmäisyyttä. Keskivaiheilla alun kihelmöinti tasaantuu ja vanilja korostuu. Savuisuus jää mukavasti taustalle. Nuorehkon oloista maltaisuutta. Jälkimaussa löytyy vaniljaista ja tammista mallasta ja makeahkoa savuisuutta. Veden kanssa hieman lääkemäisyyttä. Tämä on parempaa kuin "ihan hyvää".


Mystery Sample 2

T: Heh, täytyypä nyt heti mainita, että tässä vaiheessa totean sample numero 1:n olevan parempi tuoksultaan. Tässä kakkosessa on kumimaista toffeeta reilumminkin. Jonkin verran tulee jotakin sherryviskin piirteitä, mutta vahva kumisuuus peittää kaiken mukavan allensa. En meinaa millään saada tästä muuta tuon kumisen toffeen lisäksi irti. Pistävää lääkettä alkaa erittyä ajan myötä. Ei tämä siis oikein omaan nenääni kolahtanut.

M: Uskaltaako tätä maistaa edes :D. Täytyy myöntää, että ennakkoluulot tuoksun jälkeen ovat aika ... ööö... alhaalla. No ei tämä kyllä maullakaan kehuja ansaitse. Alun kihelmöinnin jälkeen tulee multaista viinimarjapensasta. Jotain raakaa. Aavistus sherryistä piirrettä. Jälkimaussa paranee maun muuttuessa hieman suklaiseen ja kuivien hedelmien suuntaan. Metallisuutta ja lääkemäisyyttäkin löytyy. Viina ja raakuus puskee alussa kuitenkin pahalla tavalla. En minä tätä toistamiseen ehkä haluaisi maistaa.


En nyt sitten tiedä olisiko tässä vain syytä todeta, oliko viskit hyviä vai ei, mutta ehkä se on mielekkäämpää heittää vielä arvaukset (nimenomaan arvaukset) kehiin, niin saa myös samplen antaja joko nauraa, tai muuten vaan ihmetellä. Veikkaampa siis, että sample 1 on Kilchomanin tislettä ja sample 2 on jotain omituista, ts. ei harmainta aavistusta. Joku muu kuin skotti/irkku/japsi/jenkki? Sample 1 on kaikilla tavoin parempi.
Kiitos sampleista Veskulle, onneksi toisesta tykkäsin, niin saatat ehkä joskus uudelleenkin vaivautua antamaan samplea?

* * * * * * * * * *

Edit: Noniin, sainpa sitten tietää mitä tuli maistettua. Tietenkin aiemmin kirjoittamani teksti jää sellaisenaan ja lisään nämä lisäykset tähän erikseen. Eli Sample 1 oli Octomore 10YO ja sample 2 Bruichladdich Valinch Lions Tour. Octomoren nyt varmaan suurin osa tietää, eli oltiin oikeilla jäljillä. Savuistahan se toki on ja kohtuu nuorekastakin. Itseltäni löytyy myös sample kaapista, mutten ollut vielä kerennyt maistaa sitä ennen tätä kertaa. Otetaan se uusiksi maisteluun tässä joku kerta. Tuo toinen olikin sitten hieman erikoisempi tapaus. En tiennyt tuollaisen bruikan olemassaolostakaan. Kyseinen viski on siis 23-vuotias (!) ja "enhanced", eli onko se nyt sitten viimeistelty vai "ehostettu" ranskalaisissa punaviinitynnyreissä (pomerol casks). No joka tapauksessa asiahan ei siitä miksikään muutu ja kuten Veskulle sanoin, olisin hermostunut itselleni, jos tuon olisin ostanut kaappiin.

Kuvat ©Kertomuksia Savuista