27 toukokuuta 2018

Suomalaisen Viskin Päivä 2018 @ Kiltakellari 26.5.2018

Suomalaisen Viskin Päivän (SVP) juhlia vietettiin Kiltakellarissa aurinkoisissa merkeissä lauantai päivänä. Tänä vuonna jääkiekon mm-kisat oli jo ohi, Ruotsi vei. Varsinainen merkkipäivähän on SVP:llä 23.5., mutta juhlat järkätään lähimmälle lauantaille.

Kellariin kokoontui kuuden suomalaisen tislaamon edustajien lisäksi reilu sata viskiharrastajaa/-nautiskelijaa. Ohjelmana tänä päivänä oli keskustelupaneeli, jossa tislaamojen ääni oli pääasiana. Arto Nyberg veti paneelia ja mallikkaasti se menikin. Mainitaan, että minusta keskustelu oli antoisaa ja mielenkiintoista, sillä paikalla maistettujen tuotteiden selostusten lisäksi saatiin muutakin pientä keskustelun tynkää esille.


En tähän muistiinpanojulkaisuun sen kummemmin ala keskusteluja runoilemaan, mutta toki parit sanaset illan kattauksesta täytyy kirjata. Over all, minusta kattaus antaa tavallaan aika karun kuvan suomalaisesta viskistä. Raakileita. Niitähän ne oli, vaikka kuinka kauniisti sen muotoilisi. Jatkossa minut varmaan lynkataan paljaaltaan kun näkevät, mutta annan suorat palautteet näkyville. Ohessa lyhkäisesti ja maistelujärjestyksessä.

Valamo 6yo Single Cask#234. Ensimmäisten nuuhkaisujen aikana mietin, etä onko tämä ginin ja vodkan sekoitusta. Kyllähän siinä tammea oli myös kivasti mukana, mutta kun pistävä etanoli ja jokin yrttinen sekoitus tunki liikaa esiin. Annoin aikaa, mutta ei se alkoholi tuntunut sieltä lähtevän myöhemminkään, ei edes veden kanssa.

Maussa oli sitä kaunista Valamon valkosuklaata ja öljyiatä tuntumaa, mutta kyllä sieltä puski viinakin väkisin esiin ja lisäksi jokin minttuinen mentholisuus, joka alkoholisuuden kanssa vain pahensi asiaa. Ei ollut minun juttuni tämä.


Toisena maisteltiin Beer Huntersin Old Buck 7yo 48,9%. Tämän nuuhkaisu toi mieleen kotikurkku mausteseoksen. Ajan kanssa aloin jotenkin pitämään tästä. Hemmetin raakaa tavaraa, mutta en tiedä oliko se laventelisuus ja kukkaisuus yhdessä maltaisen vaniljaisuuden kanssa, vai mistä lie että hieman tykästyin. Omanlaatuista tavaraa ja ei kyllä muistuta mitään muuta tislaamoa maailmassa.... muistaakseni. Kierolla tavalla haluaisin tätä pullon, mutta en minä yli 150€ tästä voisi perustella makujen perusteella.....

Tämä Old Buck oli muuten samaa erää kuin Alkoonkin myyntiin tullut VYS-pullote, mutta tämä oli turpeeton ja kypsynyt 7-vuotta entisessä Jack Danielsin tynnyrissä, jossa oli myös Plevnan oluttakin majaillut.


Kolmantena sieraimiin ja kitaan saatiin Teerenpeli Tislaamomestarin VYS Blend. Näin jälkikätreen mietin, että tuliko tapahtuma liian nopeasti ja pulloon vedettiin pari kaapista löytynyttä putelia sekaisin. Mutta kyllä ne siellä väiti, että oli oikein muutama kymmen tynnyri selattu läpi. Ei nimittäin toiminut omaan suuhun ollenkaan tämän mallasblendin maku.

Tuoksu oli aika kivakin, kuivan olorosoinen ja tummahko, kevyellä savulla, mutta maussa oli kaksi kerrosta, jotka tappelivat keskenään. Savu ja kuiva hieman kuminen oloroso. Ihan sama fiilis kuin olisi itse juuri sekoittanut savuviskiä ja Kaskea sekaisin. Tämä siis oli sekoitus Teerenpelin Kaskea, 10yo ja Savua. Ei jatkoon.


Sitten HDCO Sweet Corn Mash, release#5. Ihan mukavaa aromia, makeutta ja mäskin tuntua, mutta maussa ollaan aika raa'assa tunnelmassa. Hieman alkoholi puskee ja pistelee. Onhan tämä ihan kiva viinan korvike, tätä mieleellään voi ryypätä, mutta ei tämä nautiskeluun omasta mielestäni sovi. Ehkä drinkkipohjaksi sopiva.


Viidentenä Ägräs. Tällä ei nimeäkään sen kummemmin. Ei siis viskiä, koska tynnyröity vasta 2017, eli todella nuoresta kamasta kyse. Sen toki maussa huomaa, kun on niin pirun äkäinen tapaus. Tavallaan ihan hyvää new make tyyliä, jossa savua ja potkua, mutta tosi pölyinen ja ei tästä mitään aromeja vielä irti saa. Tuli mieleen vanhan auton konehuone tämän aromeista. Katsotaan 2020 uudelleen.


Viimeisenä Kyrö Malt Release #4. Ihan oikeasti tämä oli ainoa, jonka kohdalla teki mieli sanoa, että ihan hyvää. Siis sillain hetimiten, ilman että ensin mietti mitä hittoa tämä on. Kyllä, tykkään ruisviskistä ja tämä on vielä hyvin reilun rukiin makuinen, vaikkakin nuorekas onkin. Itse tykkäsin tästä ja mielellään siemailisin tällaista, sekä tekisin mahtavat Whiskey Sourit. Ja kun näitä nyt sit ehkä joskus saadaan ulos, niin EI SITTEN FINISTELLÄ JA KIKKAILLA, vaan ihan sitä ehtaa ruista ulos, kiitos!


Heitin muutamia kysymyksiä ilmoille tislaamoväelle. Tuolla ei kovin paljoa kerennyt juttelemaan ja olisikin kiva jutella enemmän aiheesta. Sellainen vaalitettimäinen paneeli olisi kivä kokea, josa tislamon porukka olisi "hiillostettavana". Tässä muutama kysymys, jotka on herännyt liittyen suomalaiseen viskiin.
  • Mahtuuko Suomeen lisää tislaamoita ja kuinka paljon?
  • Miten eri tislaamot aikovat jatkossa tuoda tuotteensa "omalla tavallaan" esille? Miten erottautua?
  • Miksi Suomessa ei saa mallasta kuin Viking Maltilta? Eikö maltaan laatu ja merkitys ole tarpeeksi myyvää?
  • Mikä on kunkin tislaamon "se oma juttu" tällä hetkellä? Eli miten he tuovat itseään esiin tällä hetkellä. 
Tämän viimeisen kysymyksen kysyin myös paikan päällä. Ennen vastauksia ajattelin itse oheisesti:

Kyrö: RUIS. The RUIS. Eli tislaamo rummuttaa suomalaisen rukiin voimalla ja yhdistää sen taitvasti luontoon ja suomalaiseen maaseutuun.

HDCO: Stadilaisuus, eli Helsinki, eli kaupunkilaisuus (isompi sellainen) ja viskin valmistus näissä maisemissa. Siis tavallaan kuin Yhdysvalloissa craft distilling meininki a la Tuthilltown jne.

Valamo: Kirkko, viini ja viski. Eli munkkeja ja pyhää henkeä viskinvalmistuksessa. Mielestäni kyllä mielenkiintoinen valttikortti heillä näin niin kuin maailmanlaajuisestikin ajatellen. Nyt sitten poikien pitää vain saada hyvää visdkiä maailmalle.

Teerenpeli: The Suomi-Skotti. Siis perinteikkyys, jossa vaalitaan skotlannin single maltia suomalaisittain. Vaikka Teerenpelin mediaseksikkyys ja hipsteriviisari näyttää aika lailla nollaa, niin linja pitää. Ja he osaavat kyllä sitä single maltia tehdäkin.

Ägräs: Tämän kohdalla jouduin hieman miettimäänkiin, ei tullut apteekin hyllyltä. Tuli mieleen Yrtit ja Fiskars. Ei tätä vielä viskiin osaa kovin hyvin yhdistää...

Old Buck (Beer Hunters): Ahneet enkelit, jotka kusee jotakin taikaeliksiiriä tynnyreihin tilalle ja jäljelle jäävä tavara onkin ihan hyvää. Outoa. Plus Mika on hemmetin hauska tyyppi.

18 toukokuuta 2018

Alkosta: Springbank 12yo Cask Strength (OB)

Alkon valikoima täydentyi 12-vuotiaalla Springbankilla, joka on pullotettu tynnyrivahvana. Hintalappuna hyvin kilpailukykyinen 78,9€, joten tämän kanssa ei kannata lähteä merta edemmäksi.

Näitä 12yo Cask strenght Sprinbankeja tulee pari erää vuodessa ja pullomäärä liikkuu siellä 9000 lestin tienoilla. Kohtalaisen suosittua kamaa ja pullot liikkuu nopeaan tahtiin. Ei siis kannata odotella tilauksissa, mikäli haluaa omansa. Springbank on siitä hieno tislaamo, että se on jopa pystynyt parantamaan laatuaan näinä "kuumina viskin luvattuina vuosina".


Springbank 12yo Cask Strength, 56,3% (OB)

Tuoksu on lämmin ja hyvin viher-keltahedelmäinen. Kypsää omenaa, vihreää raikasta päärynää ja hieman kuivattuja hedelmiä, jotka kielii sherrystä. Springbankin öljyinen mallaspippurisuus myös mukana. Kallistuu makean puolelle yleisilmeeltään.

Maussa mieto pippurinen polte, joka kääntyy makeamman hedelmäisyyden puoleen. Alla ex-bourbontynskän kirpakkaa miedon sitruunaista puolta, jota loppuakohden täydentää makeampi sherry tuoma hedelmäisyys. Hyvin tunnistettava Springbank, joka on kuitenkin makeamman hedelmäinen kuin esim juuri maisteltu 14yo Bourbon Wood. Tämä on hyvä. Tykkäsin kuitenkin enemmän 14-vuotiaasta Bourbon Woodista.



03 toukokuuta 2018

Alkosta: Põhjala Cellar Series - Sajand

Saimme jälleen yhden tynnyrikypsytetyn kellarilaisen Alkon valikoimiin. Tämäkin tosin loppui jo tilattavista, mutta ehkä pullon saattaa jostakin myymälästä vielä löytää. Itselleni on hieman huteja nyt tullut näissä, mutta katsotaan ennen kuin hutkitaan.

Tällä kertaa oluttyylinä Imperial Rye Baltic Porter, jota on kypsytetty konjakki- ja bourbontynnyreissä. Kypsytysaikaa ei ilmoiteta. Eikä siinä kaikki, vaan tynnyreissä on oluen lisäksi lillunut tammilastuja, joita on taas puolestaan marinoitu Tallinnan kuuluisammassa liköörissä. Miksi nämä pitää vetää aina näin överiksi? Pelkkä tynnyröinti olisi riittänyt mielestäni. Niin ja tämä on vähän niin kuin Estonia 100 -kunniaksi, jonka myös nimikin kertoo (vuosisata).


Põhjala Cellar Series - Sajand BA Imperial Rye Baltic Porter, 12,3%

Tuoksusta löytyy runsaasti makeaa maltaisuutta, limppua, maitosuklaata, kahvia ja vaniljaa. Tammitynnyri selvästi läsnä vaniljaisine ja kookoksine aromineen. Makeaa liköörisyyttä, joka tulloo konjakin ja maltaan (sekä alkoholin) aromeista. Lupailee makeeta...

Maussa runsas runko tekee heti vaikutuksen. Myös panimolle IS ominainen makea siirappisuus on läsnä. Onneksi myös mallas ja kevyt paahteisuus taittaa makeutta, mutta kyllä tämä reilun sokeriseksi jää. Runsaasti kyllä makuja, suklaa, vanilja, kahvi, lakritsi, rypäleet... mutta saisi olla vähemmän makea, jotta nautittavuus säilyisi ja olisi tasapainoa. Nyt desin jälkeen alkaa olla sellainen tahmainen "kiitos riittää".


26 huhtikuuta 2018

VYS Huomisen klassikot osa 26: Clynelish

Viskin Ystävien Seura järkkäsi maisteluillan Huomisen klassikot osa 26, jossa rivissä läjä epäseksikkäitä viskejä nimeltään Clynelish. Vaan viskin ystävää tämä kattaus kiinnosti, sillä Clyne on jäänyt turhan pienelle huomiolle omissa touhuissani.

Tasting järjestettiin tutussa Carelian kellarissa Manskun varrella. Osallistujia parisenkymmentä, ei ruuhkaksi asti. Clynelish ei siis ehkä kiinnostanut taaskaan niin paljoa, etenkään niin paljoa kuin sisarensa Brora. Alkuperäinen Clynelishin tislaamohan rakennettiin 1819 ja se toimi vuoteen 1967, kun uusi Clynelish rakennettiin viereen.


Vanha tislaamo avattiin jälleen 1969 Islayllä olleen kuivan kauden vuoksi ja se tuotti vahvasti turpeistettua viskiä aina 1972/-73 vuoteen saakka, jolloin Islayn tislaamot taas saivat rattaat pyörimään täyteen häkään. Vanha Clynelishin tislaamo nimettiin -nykyään kulttikuuluisaksi- Broraksi. Brorana se toimi vuoteen 1983, jonka jälkeen sen viskeistä on tullut katoava luonnonvara ja pulloistahan maksetaan tonneja.

Clynelish on ollut jo iät ja ajat Johnnie Walkerin tärkeimpiä komponentteja, sen viskistä isoin osa menee blendien sekoitteksi. Sen tisleille ominaista on kunnon vahamaisuus ja öljyinen puhdas kevyt maltaisuus. Kattauksessa oli tällä kertaa mukana kuvan mukaiset viskit, joista oheisia muistiinpanoja tuli merkittyä.



Clynelish Wilson & Morgan Barrel Selection 1989/2000 Sherry Cask, 46%

Tuoksu kinuskinen ja toffeinen. Miedosti fariinisokerinen. Oloroson paahteisuutta.
Suussa ihan mukavan tasapainoinen. 46% käy tässä hyvin. Sherry on kivasti rauhallista ja tulee esiin enemmän puolivälistä loppua kohti. Aika hieno tapaus 10 vuotiaaksi viskiksi, sherry on tässä kauniisti esillä, viemättä koko näyttämöä.

Clynelish Cadenhead's 1990 26yo Bourbon Barrel, 45,3%

Tuoksu selvästi entisestä bourbontynnyristä - vaniljaa, kirkasta sitruunaisuutta, mietoa saippuaisuutta. Hentoa maltaisuutta. Maku on pehmeän syvähkö, eli kirjoa kyllä löytyy. Syvempi kuin edellinen. Tässä ex-bourbon kypsytys on mukavan mallikkaasti esillä. Vahaisuuttakin kivasti. Edelliseen verrattuna syvempi, paksumpi ja muutoinkin erilainen. Vaikea päättää kumman ottaisin.


Clynelish Silver Seal 1996 17yo #2933, 51,9%

Tuoksussa edellisen kaltaista tuoksumaailmaa, mutta on pehmeämpi ja mielestäni mukavammim rauhallisempi. Hieman herukkaakin löytyy. Toki nuoremman maltainen alkuun. Maku sijoittuu edellisten välimaastoon. Jää alussa "tavallisemmaksi", räväkämpi, terävämpi ja yrttisempi, mutta ajan kanssa paranee huikeasti. Myös vesilisä tekee hyvää. Jälkimaissa antaa parastaan, herukkaa, sitruksia (pehmeänä), makeaa mallasta, kuivaa puuta ja lisää vihreää herukkaisuutta. Aika hyvä.


Clynelish Silver Seal 1993 19yo #7556, 53,5%

Tuoksu edellistä kirpeämpi ja kellarisempi. Eli hieman pölyisempi ja kylmempi. Enemmän tuoretta hedelmää. Maku edellistäkin intensiivisempi. Enemmän sherryä, enemmän tiukkaa hedelmäisyyttä, joka aavistuksen esteristäkin. Jälkimakuun mennessä aavistus saippuaista kirpeyttä, mallasta ja hieman vahaista hunajaa. Edellinen ehkä kivempi kuitenkin.



Clynelish Samaroli 1995/2008 Coilltean #6083, first fill sherry, 57%

Tämän tuoksu on omaan nenään paras. Tuntuu iäkkään monipuoliselta, vaikka ikää ei paljoa ole. Herukan lehteä, minttua, tummaa haaleaa sherryä, mieto paahteisuus. Alla raikkaampaa kirpeämpää hedelmää. Maussa hyvin kuiva ja kuivattava alussa, joskin loppua kohden jättää öljyisyyttä. Sherry todella nättiä ja laadukasta. Herukkaista sherryä, nice. Suklaata, mokkaa. Tasapainoinen, vahvasta sherryisyydestä huolimatta. Lakritsia... Vetää näistä omasta mielestäni selvästi pisimmän korren. Haluaisin tätä pullollisen, mutta hinnat huitelee useassa satasessa jo.


Paremmuus kaivettuna olisi järjestys tällainen:

1. Samaroli 1995/2008
2. Silver Seal 1996 17yo
3. Cadenhead's 1990 26yo
4. Wilson & Morgan
5. Silver Seal 1993 19yo