29 kesäkuuta 2014

Single Barrel -viskiä kolminkerroin

Näitä kaikkia maisteltuja bourboneita / Tennessee-viskejeä yhdistää amerikkalaisuutensa lisäksi yksi toinenkin asia - kaikki ovat yhden tynnyrin tuotoksia. Tällä haetaan hieman premiumtyyppistä viimeistelyä tuotteelle ja samalla annetaan mahdollisuus maistajille ainutlaatuiseen kokemukseen. Noh, kuullostaa ehkä liiankin mahtavalta, mutta lähinnä tarkoitan sitä, että jokainen pullote on hieman erilainen. Siinä mielessä nämä SC:t ovat mielenkiintoisempia, sillä niiden tekemiseen on kiinnitetty hitusen enemmän huomiota. Tynnyrit on usein valikoitu hieman tarkemmin, tuote maistellaan ennen pullotusta ja sen on oltava (ainakin mielikuvissa) hieman keskivertoa parempaa ja monesti nämä saavat pitää hiukan korkeamman alkoholipitoisuuden, joka monesti takaa intensiivisemmän makuprofiilin.

Itselläni ainakin single caskin maininta bourbonissa herättää heti enemmän mielenkiintoa tuotteeseen. Olen varmaan maistellutkin enemmän single caskeja bourboneiden saralla kuin peruslinjastojen tuotteita. Moni kaveri on sanonut esimerkiksi tässäkin maistelluista JD single barrelista, että se on samaa kuraa kuin perus Jack, mutta itse olen kyllä eri mieltä. Jotenkin löydän siitä enemmän kuin peruspullotteesta. Pullokin on hienompi :).

Tämä Jack on tästä kolmikosta itselleni tutuin yhden tynnyrin tuotos, mutta kahta muuta en ole kovin montaa kertaa aiemmin maistellut. Kaapista on löytynyt (ja tyhjentynyt) Jack Daniels Single Barrel Select, joka on siis muutoin ymmärtääkseni sama tuote kuin tämä Silver Select, mutta hopeiseen versioon ABV on jätetty viisi %-yksikköä korkeammaksi.



Jack Daniel's Single Barrel Silver Select, 50%

T: Pistävähköä ja makeaa maissia, jonka mukana siirappista paahtoa. Alkoholi pistelee hieman läpi, muttei tuo viinamaisia tuoksahduksia mukanaan, vaan tuoksun pääpointti on makeassa mausteisessa maississa. Varovasti tuoksuteltuna tuoksu on hyvin miellyttävä. Sitruksista hedelmäisyyttä on havaittavissa mausteiden keskeltä. Tyypillinen, mutta keskivertoa vahvempi bourbon (Tennessee) -tuoksu.

M: Voimakas ja kihelmöivä mausteisuus tulee välittömäösti esille, jonka mukana makeaa maissia. Tuoksustakin tuttu pistävyys on mukana, mutta on melkein miellyttävän pippurinen. Alun ja keskivaiheen voiman jälkeen homma alkaa laantua melko nopeasti ja lopussa makuelämys katoaa vähän liiankin nopeaan. Häivähdys paahteista makeaa puuta ja mietoa mausteisuutta jää jäljelle. Mielestäni silti ihan kelpo esitys ja terävämmät voltit tekee tästä toimivaa. Hieman jäin kaipaamaan pitempää ja voimakkaampaa jälkimakua.



Blantons Single Barrel, barrel #8 bottled 2012, 46,5%

T: Miedon hapanta ja makeaa maissia. Hieman hedelmäkaramellia. Pehmeän mausteinen. Melko perinteinen pienellä hedelmäkaramelli twistillä.

M: Maku mausteisen ytimekäs. Kanelia, inkivääriä ja makeaa tammisuutta. Jälkimaku pitkä ja mausteinen. Jokin karkkinen sivumaku häiritsi ajoittain, mutta muutoin ihan ok.




Four Roses Single Barrel 100 Proof, barrel #34-1E, 50%

T: Mausteinen ja vahvan maissinen. Mausteisuus on miellyttävää tuoden vaniljaa, kookosta ja anista. Anis muistuttaa hieman lääkemäisyydestä. Hedelmäisyyttä tulee uuniomenan ja kirpeän päärynän muodossa. Hyvä tuoksu. 

M: Pehmeämpi kuin mitä tuoksu antaa odottaa. Täyteläinen ja maltillisen mausteinen. Miedon hapanta mäskiä, anista, punaista marjaa (puolukka/karpalo) ja sitruksista potkua. Jälkimaku mausteinen ja kohtalaisen pitkä. Hyvä perusbourboniksi.



Näistä kolmesta oma valintani olisi Four Roses Single Barrel 100 proof. Mausteisuus oli miellyttävällä tasolla ja kokonaisuus tasapainossa. Hyvänä kakkosena toimisi Jack Daniels, sillä Blantonsin karkkisuus häiritsi jokseenkin ja tuli mieleen, että voisiko tuohon jopa kyllästyä muutamien dramien jälkeen?

26 kesäkuuta 2014

Nøgne Ø Tindved, 7%

Kukasta kukkaan ja marjasta marjaan. Suositun Päivi oluen jälkeen on hyvä pysyä aiheessa ja kokeilla norjalainen tyrnimarjaolut. Jos Päivi oli humalapäille suunnattu DIPA, johonka tyrnimarjat toivat enemmän tai vähemmän twistiä, niin on tämä otsikon olut ehkä enemmän suunnattu lambicin tai sour-alen ystäville. Nyt ei markkinointia tosin ole samalla tavalla mukana, ei lehdistöä, ei "tuttu tv:stä -kasvoa", mutta kyllähän tämän valmistaja (vahva tuotemerkki) takaa jo tarpeeksi kuriositeettiä kokeilunhaluisille. Tietty hinta (jolla itsekin tämän ostin) on tässä tapauksessa hieman jarruttava tekijä.

Tämä söpöön 0,25l pulloon pakattu olut tarjoaa siis alea, jossa on käytetty tyrnimarjoista puristettua mehua. Kuulostaa happamalta minun makuun. Kiinnostaisi tietää, minkä verran tuota mehua läträtään reseptiin. Mehun lisäksi tässä on käytetty ohramaltaiden lisäksi vehnää. Tai kuten valmistaja sen sivuillaan ilmoittaa, raakaa vehnää. Olut on suodattamaton ja pastöroimaton, joka sopii mielestäni mainiosti tämänkaltaisille oluille.



Nøgne Ø Tindved, 7%

T: Happaman vanhan siiderimäistä omenaa. Tulee mieleen ranskalainen maalaissiideri. Happamuuden seassa on ripaus mausteisuutta ja mallasta. Vanhan puun ja kuohkean maltaan vivahteita. Tyrnin voi hyvin aistia happamana mehuisuutena.

M: Oho. Maussa happamuus ei näyttelekään niin isoa roolia kuin tuoksussa. Se tulee selkeästi esiin alussa, mutta melko pian antaa tilaa maltaille ja vehnälle. Alusta asti on mukana myös makeutta ja happamuutta taittavaa mietoa humalaa. Suutuntuma on alussa raikkaan kaltainen ja miedon makeuden jälkeen kuivahtaa. Ei lambicin pirteyttä. Keskivaiheilla tulee käännekohta, jossa mieto katkeruus muuttaa suutuntuman enemmän kuivaksi. Etenkin jälkimaku kuivuu kasaan.

Itse jään kaipaamaan kuivan kitkerän ja happamuuden sekaan enemmän raikasta hedelmää ja makeutta. Alku on melko jokseenkin kiva, mutta hieman jää kuivaksi ja suolaisen sitruksiseksi jälkimaku (ja flätiksi). Jälkimaussa löytyy kuitenkin kiva villihiivavivahde.


24 kesäkuuta 2014

BrewDog Hello My Name Is Päivi, 8,2%

Terve, nimeni on Nikolas. Onhan se, ja lasiin kaatuvan oluen nimi on Päivi. Ja nyt ei ole kyse pojasta nimeltä päivi, vaan oluesta joka kaatuu janoisiin kurkkuihin sellasta vauhtia, että alkot ei kerkee hyllyjään täydentämään. Juuri äskettäin uutisoitiin oluen nauttivan kovasta suosiosta ja jos en väärin ymmärtänyt, on olut myyty varastosta loppuun (maahantuoja). Veikkaan, että asiaan vaikuttaa sekin, että olut sai lehdistöhuomiota useammasta suunnasta ja ns. perusmaistelijatkin (ei niin innokkaat humalapäät) ovat liikkeellä isommalla joukolla.

Kyseinen Päivi kuuluu BrewDogin Hello My Name Is -sarjaan, jossa oluet saavat nimekseen tietyn valtion henkilön nimen. Yleensä joku henkilö, joka jollakin tapaa liikauttaa mielipiteitä suuntaan tai toiseen. Ruotsista tämä kaikki lähti liikkeelle (Ingrid), jonka jälkeen on tullut Mette-Maarittia, Vladimiria ja Sonjaa. Henkilönimen lisäksi sarjan oluissa käytetään jotakin omistetulle maalle ominaista marjaa. Suomen tapauksessa kyseessä on tyrni. Siis DIPA, jossa on käytetty jotakin marjaa lisähöysteenä. Ei kuulosta hassummalta.

Tyrnimarjojen lisäksi oluessa on käytetty kuutta eri mallaslajia. Humalina jyräävät Bravo-, Challenger-, Centennial-, Equinox-, Citra-, Comet- ja Simcoe. Melkonen viidakko. Alkon sivujen mukaan katkeruus on luokkaa 51,3 EBU ja väri 31,5 EBC. Niin ja jos joku ei vielä tiennyt tai tajunnut, oluen nimi viittaa siis Päivi Räsäseseen.

Tyrniä. Kuva: BrewDog

BrewDog Hello My Name Is Päivi, 8,2%

T: Reilusti havuista humalaa, jonka seassa lievä hapan marjaisuus. Ainakin alkuun myös alkoholi pilkahtaa hieman esiin. Hölskytellessä humalasta saa mukavia metsäisiä ja keksimäisiä vivahteita.

M: Suutuntuma on sopivan raikas ja hiilihappoinen, hieman tahmakkuuttakin löytyy. Humalat näyttelee pääosaa tuoden runsaasti katkeraa ja pihkaisaa siirappisuutta. Humalan lisäksi on punaisen sävyistä happamahkoa marjaa, josta tulee mieleen puolukan ja karpalon välimuoto. Jälkimaku on aavistuksen imelä ja humalantäyteinen. Jättää kitalakeen ja kielen sivuille tahmaisen katkeran tunnun.

Hyviä piirteitä löytyy tuoksussa ja maussa, mutta silti jättää vähän toivomisen varaa. En ole mikään tyrnin asiantuntija enkä liiemmin sitä ole erikseen maistellutkaan, mutta jokseenkin se saisi tuntua enemmän tuossa maussa ja vielä tuomassa raikkautta. Nyt jää vähän tunkkaiseksi humalan näytökseksi.


21 kesäkuuta 2014

Ardbeg Supernova SN2010, 60,1%

Hienon Ardbeg-tastingin, Auriverden, Esko-Ardbegin ja muutaman muun Ardbegin jälkeen on hyvä maistaa vielä yksi tähän savuisten mahtiviskien joukkoon. Vuorossa on Supernova 2010, joka oli jatkoa vuonna 2009 julkaistulle versiolle. Tämä 2010 versio tehtiin edellisen version suuren suosion vuoksi ja se on kaikkien aikojen turpeistetuin Ardbeg. Turpeisuus huitelee yli 100ppm (maltaan) ja voltitkin on jätetty melko superiksi, 60,1%. Melekoinen yhdistelmä siis, saattaa varomattomilta nenäkarvoja palaa. Tuosta suosiosta vielä sen verran, että kirjallisuuden mukaan Supernova 2009 oli kaikkien aikojen nopeiten loppuunmyyty pullote Ardbegin historiassa. Pulloja myytiin 3000 kpl 112 minuutissa.

Bill Lumsdenin mukaan Supernovan tarkoitus ei ollut rahvastella tyyliin "minun viskissäni on enemmän fenoleja kuin sinun viskissä" vaan antaa Blasdan kaltainen mahdollisuus faneille maistaa erilaista Ardbegia. Huhuthan kertoo, että fanit saavat lähitulevaisuudessa uuden tilaisuuden tähän tarkoitukseen, kun Supernovan 2014-versio julkaistaan. Meneekö turve-ennätys rikki ja onko viski samalla tasolla kuin edelliset? Tiedä sitä, mutta ainakin alkoholipitoisuutta kaavaillaan hieman alhaisemmaksi (55%) ja bourbontynnyreiden lisäksi mukana saattaa olla myös sherrytynnyreissä kypsytettyä tislettä.

Ideaalinen maisteluasetelmahan olisi molemmat Supernovat lasissa, mutta kun ei tuota vanhempaa nyt käden ulottuvilla ole, niin tyydytään maistelemaan tämä uudempi versio yksinään. Vai pitäisikö ottaa viereen Blasdaa? Siinä olisi kaksi ääripäätä edustettuna....

Kuva: ardbegproject.com

Ardbeg Supernova (SN2010), 60,1%

T: Turvesavuisuus tulee vahvasti ja jopa hieman terävän pistävästi. Turvesavun mukana on maltaisuutta ja kuivaa puuta. Hieman löytyy vihreää makeuttavaa hedelmää, mutta peittyy jokseenkin savun sekaan. Lasiajan jälkeen tuoksu paranee ja päästää enemmän muutakin kuin savua. Nuorekas maltaisuuden piirre hälvenee hiukan ja savuisuus saa enemmän hedelmäisiä ja puumaisia piirteitä. Ei mitenkään supermainen tuoksu, mutta hyvä. Vesi korosti hedelmäisyyttä ja toi lisää makeutta, sekä minttua.

M: Savu iskee heti satasta lärviin. Tiukka turvesavuräjähdys, jonka mukana aukeaa kuitenkin heti kiva puhdas ja kuiva puusavuisuus. Heti räjähdyksen jälkeen tulee myös vihreää tuoretta hedelmäisyyttä (omenaa ja päärynää). Melko pian homma hieman rauhoittuu ja jälkeen jää kuivahtavaa savua, sitrusta ja vaniljaa. Vesi tuo enemmän vaniljaa ja tervaisen mentholista makeutta. Yskänlääkettä. Jättää myös kuivemman jälkimaun.

Voimakkaasta olemuksestaan ja alkuun hieman yksinkertaisesta savupommisuudesta huolimatta tämä parani ajan myötä ja oli melko hyvä. Onhan tämä melkoinen savupommi, mutta tämän savuisuus on juuri sitä hyvää savuisuutta josta itse pidän, ei kumia eikä liikaa epäpuhtauksia. Vesi teki tästä vielä paremman tuoden mentholia, minttua ja vaniljaa. Oikein hyvää.

18 kesäkuuta 2014

Sandels vehnäolut, 4,7%

Pikaisessa revisiossa maitokaupan vehnäolut. Taitaapi olla muuten ensimmäinen vehnäolut joka eksyy maitokaupan koriin tänä kesänä. Jos en ihan väärin muista, niin tämä on tämän kesän uutuuksia, sillä aiemmin tätä ei ole kaupoista löytynyt. Viime kesänä vehnien maitokauppakuninkuuden vei Keisari EloWehnä, jota tuli melkein vakiona ostettua reissunpäällä.

Tänä vuonna onkin kaupoissa näkynyt montakin uutuutta vehnien saralla, joten valinnanvaraa kyllä löytyy. Tulipa muuten maistettua alkoholitonta vehnäolutta tässä hiljattain, mutta vaikka sen tunnisti vehnäolueksi niin ei se kyllä oikein oluesta täysin mennyt. Jotenkin hapan ja mehumainen. Nyt ei kuitenkaan ollut alkoholitonta, vaan ehta oikeaa olutta, suodattamaton ja täysmaltainen. Tämä tuli nautittua suoraan tölkin suusta, joten jotakin pientä vaikutusta sillä voi olla, mutta eihän tämä niin vakaa ole. 



Sandels vehnäolut, 4,7%

T: Tölkistä purppuaa vehnäistä viljaisuutta. Makean samea ja banaaninen. Tuoksu on muutoin ihan miellyttävä, mutta jotenkin keinotekoinen (vähän kuin esanssinen). 

M: Suutuntuma melko hiilihappoinen, mutta kun tätä ei saanut edes lasiin kaadettua niin ihmekös tuo. Alussa löytyy hyvin vehnän piirteitä; sameaa mausteista (neilikka ja banaani) viljaisuutta ja sitrusta. Appelsiinin kuortakin on humalan mukana. Jälkimaku on tässä se heikoin lenkki. Puolivälin jälkeen maut katoaa jättäen kuivan tuntuman suuhun. 

Kokonaisuudessaan ihan kelpo janonsammuttaja, mutta ei vedä vertoja "kunnon" vehnäoluille.


14 kesäkuuta 2014

Uutta bourbonia – Jim Beam Signature Craft 12yo & Stagg Jr.

Viime aikoina mielenkiinto bourboniin on taas noussut, kun tuli muutamia bourboneita hiljattain maisteltua. Nyt maistellaan muutama uutukainen, jotka tulivat hiljattain markkinoille. Kovasti on noussut maailmalla ns. premiumbourbonin kysyntä ja tuotteet, kuten George T. Stagg sekä Pappy Van Winkle viedään käsistä, hinnasta huolimatta. Nämä edellä mainitut kulttibourbonithan ovat aika tuhteja maultaan ja vahvuudeltaan. Itse olen suosinut yleensä näitä tuhteja ja kunnolla mausteisia bourboneja, mutta nyt maailman myydyimmän bourbonin tekijät ovat huomanneet pienen markkinaraon.

Jim Beamin väki halusi tällaisten vahvojen ja isojen premium bourboneitten lisäksi (esim. Booker's, Baker's) kehittää hieman kevyemmän premium luokan version, jonka kuitenkin halusivat erottaa massatuotannosta. Se tulisi olemaan omalla nimellä (Jim Beam) ja siinä pitäisi olla samaa keveyttä kuin päätuotteessakin, joka on osiltaan sen vuoksi niin suosittua. No tähän tarvitaan tietysti joku hieno brändäys, kenties joku tarina ym. Päätyivät lopulta Signature Craft -nimiseen sarjaan, johon kuuluu toistaiseksi kaksi viskiä; Signature Craft 12 Year ja Rare Spanish Brandy. Hiljattain Jim Beam julkaisi tiedon läjän uusista tulevista Signature Craft -pullotteista, johon kuului seitsemän erilaista versiota mm. Brown Rice, High Rye ja Quarter Cask finished.

Näistä on nyt maistossa 2013 elokuussa julkaistu 12 Year, joka on small batch julkaisu (pysyvään valikoimaan) ja vahvuudeltaan 43% ABV. Tämä viski valmistetaan Jim Beamin pienemmässä linjastossa ns. small batch production line. Samaisessa linjastossa valmistetaan myös muut Beamin premium bourbonit (Booker’s, Baker’s, Basil Hayden’s ja Knob Creek). Koko viskin idea on siis valtaväelle suunnattu ympäripyöreä pehmeän vahva ja erikoinen sekä poikkeava tavallinen viski. MITÄ? No katsotaan miltä se nyt sitten maistuu.


Jim Beam Signature Craft 12yo, 43%

T: Hieman vaimeahko peruspiirteinen bourbontuoksu. Ujoa mausteisuutta on alkuun päällimmäisenä. Vaatii isompia nuuhkaisuja, jotta saa enemmän irti. Ilmaa saaneena alkaa ujous hieman hälvetä ja mausteisuus hiukka voimistuu. Silti hyvin tavanomainen, hiukan pehmeämpi.

M: Alkuun maku on aika laiska. Jopa hiukan vetinen. Muutamien siemauksien jälkeen kuitenkin huomaa, että siemauksen keskivaiheitla loppua kohdin on tämän viskin juttu. Hentoa ja pehmeää mausteisuutta, joka kuitenkin kestää mukavan pitkään. Silti tämän runko kaipaa hiukan sitä tuhtiutta mitä tuossa alussakin mainostin, nyt jää hitusen ohueksi loppufiilis. Suosittelen isommilla kulauksilla nautitavaksi.



Toinen maistossa olleista bouboneista on kulttisuosiota nauttivan George T. Staggin juniori, Stagg Jr. Ei suinkaan juniori alkoholiprosentiltaan, sillä tämä kaveri on pullotettu täydessä 67,2% vahvuudessaan. Hui. George T. Stagg kuuluu siis Buffalo Trace:n Antique Collection -sarjaan ja ensijulkaisu näki päivänvalon vuonna 2002. Tämä kerran vuodessa julkaistava monsteri on keskiverroin noin 15-vuotta kypsytettyä (vuoden 2013 oli 16yo).

Nyt julkaistu juniori sen sijaan on vattaus 8-9-vuotiaista tynnyreistä ja sitä on suunniteltu julkaistavan jopa neljä erää vuodessa (vaikkakin rajattuja eriä). Ensimmäinen erä, jota nyt maistossakin, oli vahvuudeltaan 67,2%. Tämän hinta internetin kaupoissa on pyörinyt siinä 75-100e (750ml) hujakoilla, eli mistään edukkaasta bourbonista ei toki ole kyse.


Stagg Jr., 67,2% (batch 1)

T: Vau! Jos edellinenBeam oli ujo ja miedohko, tämä on kaikkea vastakohtaa. Läimäys poskelle välittömästi. Sellainen kaneli-, vanilja-, creme brulee-, neilikka- ja tammiläimäys. Hyvin voimakas ja tiukka. Mausteisuus ja oikeastaan kokonaisuus on kyllä aika hyvä. Paahteinen piparkakkumausteisuus kuvaa tuoksua hyvin. Jos nuuhkaisee liaan tiukasti, palaa nenäkarvat.

M: Suutuntuma on öljyisempi ja siirappisempi. Kuivattaa suuta melko pian ja alta paljastuu alkoholi. Voimakas sellainen. Lisäksi maistan jotakin kemikaalista tyyliin permanent marker -tussia. Tummaa kirsikkaa (josta en pidä), joka tuo mieleen hieman karvasmanteliöljyn (jota inhoan). Jälkimaussa on mausteisuutta, mutta tussin ja karvasmantelin maut häiritsevät edelleen. Lisäksi tässä maistuu etanoli läpi tapahtuman. Liian tiukka, liian alkoholinen ja kaikenlisäksi minulle muutama vastenmielinen offnote.... ei mene suosiksiki tämä juniori. Tuoksu lupasi aivan jotain muuta. Vedellä en saanut tätä korjattua.


Kuva: whiskyinformative.com
Vasemmalla George T. Stagg, oikealla Stagg Jr.

11 kesäkuuta 2014

Sierra Nevada Kellerweis, 4,8%

Vehnien edustusta jatkaa amerikkalainen edustaja. Melko poikkeuksellista, tämä on melkein maitokauppavahvuinen. No ei se kovin kummoista ole näiden vehnäoluiden parissa. Sierra Nevadan oluita on tullut jokunen siemailtua ja kyllähän nuo ovat ihan hyvin toimineet. Mitään suurta rakkaussuhdetta ei tosin ole muodostunut, mutta annetaampa mahis tälle kesäiselle janonsammuttajalle osoittaa mihin jenkit pystyy.

Kyseisen oluen markkinointi painottaa avointa käymistä (traditional Bavarian style). Oluen annetaan käydä avoimissa terästankeissa, jossa hiiva saa hengittää erilailla, kuin suljetuissa terästankeissa. Näin siis mainospuheiden tarinoiden mukaan. Olut on suodattamaton ja siinä on käytetty Perle, tai Sterling humalaa.....mitä? Eivätkö tiedä kumpaa? No ehkä se vaihtelee saatavuuden mukaan... Katkeruutta tähän on joka tapauksessa saatu katkeruus on luokkaa 15 IBU. Maltaina Pale-, vehnä- ja Munich -maltaat.



Sierra Nevada Kellerweis, 4,8%

T: Sitruksisen suolainen ja hieman lager-tyyppinen. Lasissa ajan kanssa tulee tyypillistä makeahkoa vehnäisyyttä. Hiivat, banaani ja sitrus ovat tasapainossa. Aluksi kepeä olut muuttui ajan kanssa mukavan mausteiseksi. 

M: Runko melko hyvän tuntuinen. Sopivasti hiilihappoja ja kuohkeutta. Kevyehkö jälkituntuma. Alussa sitruksinen ja banaaninen, mutta loppua kohden vähän lässähtää. Saa puolivälissä miedosti katkeruuttakin mukaan.

Amerikkalaisempi ja kevyt vehnäolut. Kaipasi hieman aikaa lasissa ennen kun päästi mausteensa esille. Hellepäivän janonsammuttaja.

08 kesäkuuta 2014

Smokehead Extra Rare & 18yo Extra Black

Turvelinjalla jatketaan. Maistelussa on nyt vuorossa hiljattain ostamani ikämerkitty Smokehead. Muutaman kerran aiemmmin olen näitä Ian Macleodin pullotteita maistellut eivätkä ne tosin ole mitään herkkuja olleet. Tämä tuli kuitenkin hommattua, kun hinta oli kohdillaan tarjouksessa. Ja tulihan tämänkin mukana hieno kotelo... ;)

Smokehead on yksityisen pullottajan Ian MacLeod Distillers ltd. käsialaa ja tietääkseni tästä löytyy ainakin kolme versiota. Nyt maistossa on peruspullotteista Extra Rare, joka on ikämerkitsemätön travel retail -tuote ja 40% ABV pullotettu single malt. Internetistä löytyy paljon väitteitä, että tämä olisi Ardbegiä, mutta faktaa tästä ei ole. Ehkä tässä jotain samaa on, mutta...

Toinen pullote maistossa on 18-vuotias premium versio, Extra Black, joka on pullotettu hieman vahvemmilla prosenteilla, 46% ABV ja kuten nimessä mainitaan, se on ikämerkitty.  Alkuperäinen Smokehead ilmestyi 2006 liepeillä, kun taas tämä erikoisempi 6000 pullon erä 18-vuotiasta ilmantui muutama vuosi jälkeenpäin.



Smokehead Extra Rare, 40%

T: Voimakas lämmin ja lihaisa savuisuus (grilli) iskee heti alkuunsa nenään. Voimakkaan savuisuuden seassa on sitruksisia hedelmiä (lime, sitruuna ja greippi) ja hieman kirpeää omenaisuuttakin. Melko tasapainoinen ollessa rauhallinen, mutta voimakas samaan aikaan. Tuoksussa on myös suolaisuutta ja mineraalisuutta. Sanoisin myös tätä puhtaaksi tuoksuksi likaisen sijaan. Ihan miellyttävä (jos mineraalisesta savusta tykkää).

M: Hyvin nopeasti huomaa vetisen rungon. Vaikka viskissä on pientä kihelmöivää voimaa, niin runko on auttamatta ohut ja vetinen. Miedon pistelevää ja sitruksista savua, sekä mineraalisen suolaista. Mineraalisuus tuo mieleen hiilihapotetun veden, joka on jo kulahtanut seistessään niin pitkään. Ja vielä lämmintä sellaista. On kyllä yksinkertainen. Sitruunaa, savua ja suolaa.... ja vettä.



Smokehead 18yo Extra Black, 46%

T: Selkeästi erilainen kuin edellinen. Tässä savuisuus ei iske aivan niin raa'asti, vaan on paljon mausteisempi ja tummemman sävyinen (sherry?). Jos edellinen oli ns. makkarasavuinen, niin tämä on hieman maanläheisempää ja sherryisempää savua. Sitrukset ovat nyt rauhassa alla ja päälle on tullut kypsempää hedelmäisyyttä luumujen, kypsien banaanien ja persimonin merkeissä. Mineraalisuutta on edelleen hyvin läsnä, samoin hunajavahaa. Kokonaisuudessaan syvempi ja kypsempi. Selkeästi parempi.

M: Samankaltaista suolaista sitruunaa kuin edellisessä. Tosin tässä tulee jo hieman muutakin. Vaniljaista tammisuutta ja savua. Savuisuus on turpeisempaa, hedelmäisempää ja maanläheisempää. Myös hunajavahaa on mukana. Sherrykypsytystä tulee myös selvästi maun mukana. Tasapainossa on punaisen sävyistä marjaa (karpalo ja punaviinimarja), sekä kypsää hedelmää (banaani ja luumu). Jälkimaussa kuivattaa suuta ja mineraalisuus jää tuntumaan selvästi. Paljon parempi kuin edellinen, muttei fanfaarit soi tässäkään.


Eipä ole vähään aikaan tullut vastaan noin yksinkertaista ja vetistä savuista viskiä, kuin tämä Extra Rare oli. Yksinkertaisesti liian ohut suutuntuma ja todella yksinkertainen. 18yo oli jo toista luokkaa, mutta hieman jäi pettymykseksi sekin esitys. Jotenkin liian helppo loppujen lopuksi. Syvyyttä oli jo huomattavasti enemmän, muttei juhlaan asti. Laittaisin tämän 18-vuotiaan ihan hyväksi käyttöviskiksi helppouden vuoksikin, mutta tuo perus Extra Rare menisi kyllä jonneki muuhun käyttöön (erilaisiin testeihin?).


18-vuotias kesäisessä Suomessa

05 kesäkuuta 2014

Ardbeg Single Cask 1994/2006, 59% (IB) - Eskon Ardbeg

Tuli hyvin erikoinen tilaisuus päästä maistamaan yksityisen henkilön pullottamaa Ardbegia, ajalta ennen Glenmorangien omistajuutta. Kun kuulin mahdollisesti tarjolla olevasta Ardbegin sherrytynnyrissä kypsytetystä single cask -pullotteesta, olin melko pian myytyä miestä. Muutama sähköpostien- ja puheluiden vaihto ja kyseinen pullote oli huulillani ennen kuin huomasikaan.

Sovitaan vaikka, että kaverin nimi oli Esko. Eskolle tuli tilaisuus ostaa oma tynnyri Ardbegilta.Valittavana oli joko ex-bourbon- tai ex-sherrytynnyrissä kypsytettävä Ardbeg. Esko valitsi refill-sherrytynnyrin ja se täytettiin tisleellä vuonna 1994. 12-vuotta myöhemmin, vuonna 2006, Eskolle tuli aika pullottaa kypsytetty viski. Hän päätti pullottaa viskin Springbankin tislaamolla. Springbank halusi ostaa mieheltä koko tynnyrin pois, mutta Esko ei tähän suostunut. Hän kuitenkin pääsi sopuun ja luopui (myi) tislaamolle 60 kpl 0,7l pulloa ja loput pullot piti itsellään. Pullotuksen jälkeen Esko makseli kiltisti Suomeen veroja ja kuljetutti pullot kotimaahansa.

Näin syntyi siis tarina tämän yksityisen henkilön pullottamasta Single Cask Ardbegista, joka pullotettiin miehekkäästi (ja maukkaasti) tynnyrivahvuisena. Ai niin.... hintaa tynnyrille tuli vajaat 1000£. Sopivasti muutamien viimeaikaisten arttujen jälkeen tuli maistettua tämä harvinaisuus muutamaan kertaan.

Sherry-Ardbeg

Ardbeg Single Cask 1994/2006, sherry cask, 59%, (IB, La Réserve, bottled in Springbank)

T: Tuhtia öljyistä vanhanaikaista savua. Turvesavuisuus on vahvasti läsnä ja on makeahkoa, poltetun puun ja hiukan mineraalisen tuntuista. Sherryn tuntua tulee makeahkosta ja hedelmäisestä vivahteesta. Mineraalisuuden seassa on eucalyptusta ja mentholia. Voimakas ja herkullinen tuoksu.

M: Makuryöppy nousee maltillisen voimakkaasti ja muuttuu pippurisen savuiseksi. Savu on puhdasta ja mentholista. Myös merellisiä piirteitä tulee suolan ja vihreän ruohoisuuden merkeissä. Jälkimaussa avautuu makeaa tuntua ja savuisuus tanssii makean hedelmän (vihreä omena ja rypäle) ja vaniljaisuuden kanssa. Taustalla mentholia ja raikasta hedelmäisyyttä.

Voimakaspiirteinen ja monimuotoinen Ardbeg. Old school. Kivasti tuli "etappeja" matkan varrella. Savu on mieleeni, ei lainkaan palanutta kumia tai muita epämiellyttäviä epäpuhtauksia. Namia.


Franziskaner Weissbier Royal Edition 02, 6%

Viimekertaisen vehnäsuoran jälkeen on hyvä ottaa muutama kaapista löytyvä "tilattu" vehnä nyt kun edelliset on vielä hyvin tuoreessa muistissa. Tässä välissä on tullut muutama edellisistä maistettua vielä uudestaan ja tuntemukset maistelun jäljiltä on ennallaan. HB on edelleen suosikki.

Franziskaner on omasta mielestäni muutoin yleensä maukas ja laadukas vehnäolut, mutta sen suutuntuma on turhan hiilihappoinen ja monesti pyörittelenkin hieman olutta lasissa, jolla saa tuota hiilihappoisuutta hieman pehmeämmäksi. Toinen tapa vaikuttaa asiaan on kaatamalla olut hieman reippaammin lasiin.

Nyt on kuitenkin perusvalikoimasta hieman poikkeavampi yksilö, kun lasiin kaatuu Royal Edition 02. Tämä on siis toinen esitys ns. vintage editionista, jonka reseptiä aina hieman viilaillaan eri versioiden välillä. Tämä 02 on lanseerattu vuonna 2012 ja ilmeisesti se on pärjännyt paljon paremmin kuin edeltäjänsä, jota en itse ole päässyt vielä maistamaan. Katsotaan miltä tämä versio tuntuu. Olisi tietty ollut hyvä verrata originaliin, mutta ei sattunut kaapista löytymään tähän hätään.


Franziskaner Weissbier Royal Edition 02, 6%

T: Hieman hapokasta banaanista vehnää. Rapsakka ja aavistuksen paahteinen maltaisuus. Mukana myös hiukan mäskistä happamuutta.

M: Samalla tavalla hiilihappoinen ja kuohkea suutuntuma kuin originalissa ja Dunkelissa. Maussa on kuitenkin hieman enemmän ytyä ja mausteisuutta. Hiivakin tuntuu ehkä napakammalta. Makeus on tasapainoista eikä aiheuta liikaa imelän tuntua. Jälkimaku keskivertoa, jättää miedon hunajaisen hiivaisuuden.

Tämä oli oikeastaan aika hyvä. Sanoisin, että hyvin tyylikäs ja maukas vehnäolut ja ainoastaan alkuun (ennen pyörittelyjä) turhan hiilihappoinen runko häiritsi. Tähän tosin voi vaikuttaa jo kaadollakin.


03 kesäkuuta 2014

Uusi arviointitapa käyttöön!

Olen päättänyt kokeilla uutta pientä lisäystä arviointien päätteeksi. Nykyään on tapana kirjata tuotteesta saatavat faktat ja tarinat talteen ja lopuksi maistelunoottien jälkeen mahdollisesti tehdä pieni yhteenveto miltä tuote tuntui omasta mielestäni. Pisteytyksiin en ole lähtenyt, sillä en ole löytänyt mieleistäni järjestelmää tähän tarkoitukseen. Viskejä on niin paljon eri tyylisiä, että pisteytys pitäisi tapahtua muutamilla asteikoilla (tyyliin turpeiset, sherryiset, bourbonit ym ym..). En kuitenkaan tuotakaan linjaa ole valinnut, vaan nyt ajattelin lähteä ihan kevyellä suuntaa antavalla arvosteluasteikolla, joka lähinnä antaa hieman osviittaa millainen fiilis maistetun tuotteen jälkeen jäi.

Syy miksi tähän kokeiluun lähdin on se, että välillä en osaa tarpeeksi ytimekkäästi kiteyttää tuntemuksia esimerkiksi maistetusta viskistä verbaalisesti. Nyt alkuun koekäyttöön otettava symboliikka kiteyttää mahdollisesti tekstistä poisjääneen mielipiteen ja tukee noottien antamaa mielikuvaa. Huomautan, että en halua edelleenkään antaa liian tarkkaa määritelmää arvosanan muodossa, vaan laitan yleispiirteisen symboliarvosanan kyseisestä tuotteesta, joka kuvaa tuotteen jättämää vaikutusta, pettymystä, riemua, yllätyksellisyyttä, tai vaikkapa neutraaliutta. Symbolinen arvio kuvastaa yleensä tuotetta omassa kategoriassaan.

Käyttöön otettava asteikko voidaan hieman peilata yleisesti käytössä olevaan 100-, tai 50-pisteen asteikkoon. Tosin tämä ei ole yksi yhteen, vaan oma asteikko poikkeaa edellisestä, sillä esimerkiksi en yleensä vertaa bourboneita ja single malt -viskejä keskenään. Jos olut on saanut viisi pikaria (5/5+), tarkoittaa se 90-93% maksimista, joka peilautuu 50-pisteen asteikolla 45-46,5 pisteeksi.
Uusi yhteenveto arvioinnista

Tässä hieman avattuna, mitä kyseinen arvio tarkoittaa:


Tuote ei lunastanut odotuksia, pikemminkin se hieman hirvitti/kummastutti/kauhistutti. Harvinaisen tylsä, epäonnistunut, tai muuten vaan omasta mielestäni välttämisen arvoinen tuote. Tuskin tulen tätä jatkossa nauttimaan, todennäköisesti välttelen uutta kontaktia.


Tämä tuote ei vakuuta minua. Fiilis saattaa olla "tulipahan maistettua, mutta ei kiitos enempää". En tähän rahojani haaskaisi, enkä suosittelisi eteenpäin.


No tässä tuotteessa alkaa olla jo aineksia parempaan. Vaikken todennäköisesti tätä itse ostaisi, niin saattaisi se löytää tilanteen, jossa kokeilisin uudestaankin. En välttämättä tätäkään suosittelisi muille, mutta jotakin hyvääkin tästä silti löytyi.


Tässä tuotteessa on jo hyvin potentiaalia. Vaikkei vielä ylletä parempaan keskiluokkaan, niin tätä voisi nauttia helposti uudestaankin. Tätä voisi jo rauhallisin mielin suositella kaverillekin. 


Tämä tuote on jo oikein nautittavaa. Ehkä jokin maata järisyttävä asia jäi uupumaan, mutta tuote saattaisi hyvin löytää tien kaappiini. Kokeilemisen arvoinen tuote, suosittelen tätä mielelläni myös muille.


Nyt alkaa jo lyyti kirjoittamaan! Tässä oli jo sitä jotakin, mitä edellisestä jäi ehkä uupumaan. Erittäin onnistunut tuote ja todennäköisesti jää mieleen pidemmäksikin aikaa. Kaapista löytyisi aina tilaa tämänkaltaisille tuotteille. Kiitos.


Wau! Tämä on harrastuksen parasta antia. Hienoa päästä maistamaan kyseisen tuotteen kaltaisia helmiä. Tätä kelpaisi nautiskella kerta toisensa jälkeen ja tälle löytyisi varma paikka kaapista, mikäli onnistuisi kohtuukärsimyksin jostakin hankkimaan. Ylpeänä suosittelisi kavereille ja tutuille.

01 kesäkuuta 2014

SMWS Ardbeg-tasting

Se on sitten ensimmäinen SMWS:n (Suomen Mallaswiskyseuran) tasting takana. Sori, mutta en kehtaa linkittää kotisivuja ;). Noh, kotisivut on ilmeisesti saamassa uutta ilmettä piakkoin. Tasting järjestettiin Helsingissä Suomen Yrittäjänaisten kokoustilassa. Tiloista sen verran, että ajoivat asiansa, ei mitenkään erityiset, muttei juuri moitettavaakaan. Hieman tuli mieleen menneet kouluajat ja luokkahuoneet.

Ardbeg-päivän kunniaksi pöytään oli katettu seitsemän eri Ardbegia, joista muutamat on jo kohtuu arvokkaitakin. Tastingissä päästiin vertaamaan vanhempaa tuotantoa ihan nykypäivän tuotantoon, kun kattauksessa olevat Tenit ja Uigeadailit asettuivat rinnakkain. Kyllä, 2000 luvun alkupuolen kymppi vastaan nykykymppi ja ensimmäinen Uigeadail versus uusin Uigeadail (L14). Aiemmin en näistä kumpaakaan ole maistanut, joten mielenkiinto oli kova. Kaiken lisäksi nämä oli kattauksessa nimetty 10yo X / Y ja Uigeadail X / Y, joten spekulointi jätettiin maistajien armoille, kumpi on kumpaa.



Näiden neljän lisäksi kattaukseen kuului Airigh Nam Beist (tutummin "biisti"), 1990 Cask Strenght ja 25yo Lord Of The Isles. Ai niin, näiden Arttujen lisäksi oli myös Altian Dry Vodkaa! Ja sitä oli tarjolla reilusti. Noh, tarkoitus ei toki ollu juottaa maisteluporukkaa känniin, vaan tällä suositeltiin maun neutraloimista muutamien maistojen jälkeen. Fenolit ei kovin hyvin veteen liukene, joten tähän tarkoitukseen oli annettu paremmin asian ajavaa etanolia. On tutkitusti todettu, että fenolit liukenee paremmin etanoliin kuin veteen.

Alkuun maistetuista kympeistä vanhempi pullote ilmestyi Glenmorangien tislaamon oston jälkeen 2000-luvun alussa. On sanottu, että tällöin tislaamo käytti huomattavasti vanhempaa tuotantoa 10yo viskiinsä, kuin mitä siinä käytetään nykyään. Itseasiassa tänäpäivänä on melko varmaa, että 10yo on aika lailla juurikin sitä itseään, eli kymmenvuotiasta viskiä. Glenmorangien aikainen nykyinen TEN julkaistiin ensikertaa vuonna 2008, eli 10yo viski, joka oli tislattu ja kypsytetty uuden omistajan aikana. Kymppien jälkeen siirryttiin Airigh Nam Beistiin. Tämä pullote julkaistiin vuonna 2006 (MWY2014 mukaan). Samana vuonna tislaamon manageri Stuart Thomson jätti Ardbegin 9 vuoden jälkeen. Bill Lumsdenin mukaan kyseisessä pullotteessa on käytetty suurelta osin first-fill ex-bourbontynnyreitä.

Biistin jälkeen siirryttiin kattauksen iäkkäimpään tisleeseen, eli 25yo Lord Of The Isles -pullotteeseen. Vuonna 2001 julkaistu pullote sisälsi ison osan komponenteistaan 1970-luvun puolivälissä tislattua tislettä. Viskin arkun tyyliseen pakkaukseenkin on kiinnitetty erityistä huolellisuutta ja se sisälsi jonkinmoisen paperikääreen sisällään (jota en sen tarkemmin tutkinut). Loordin jälkeen oli vuorossa 1990 Cask Strenght, joka on pullotettu Japanin markkinoille. Osa näistä pulloista päätyi tislaamolle myyntiin. Pulloerä oli 1740 kpl. Lopulta viimeisiksi jätettiin molemmat Uigeadailit. Ensimmäinen Uigeadail julkaistiin 2003, jossa niinikään oli käytetty vanhempaa tislettä, jopa yli 20-vuotista sherrytynnyreissä kypsytettyä tislettä. Alkujaan tynnyrijakauma oli 35-45% sherrytynnyreitä ja loput ex-bourbontynnyreitä. Tänäpäivänä tisleiden iästä ja tynnyrijakaumasta ei olla kerrottu tarkkaan, mutta on väitetty, että edelleen jakauma olisi samaa luokkaa.

Kaikki nämä maistellut Ardbegit ovat kylmäsuodatamattomia ja ilman väriaineita. Jännä sinänsä, että uusin Ardbeg, Aurverdes, on ilman NCF-merkintää. Kuitenkin tislaamo on kertonut, että myös kyseinen viski on kylmäsuodattamaton. Miksi merkintä on jätetty pois? No se on toinen tarina. Alla omat nootit miltä viskit maistuivat omalla kohdallani ja lopuksi taas pienimuotoinen ranking, mikä maistui parhaalta. Ja tosiaan 10yo:t ja Uigeadailit maisteltiin puolisokkona. Tällä kertaa oma veikkaus kuitenkin meni kohdilleen, kun minusta oli hyvin vahvasti huomattavissa kumpi tisleistä oli vanhempaa satoa (vaikken kumpaakaan ollut maistanut). 


Ardbeg 10yo, 46%, 2000-luvun alun pullote

T: Vanhan vahainen ja viinimarjainen. Eukalyptustä ja teetä yrttisyyden muodossa. Tuttua vaniljaista kuivaa puhdasta savua. Hieman lihaista. 

M: Happamuutta tulee savun seassa. Melko rauhallinen fenolisuus. Jälkimaussa mentholia ja viinimarjapensaan lehtiä. Pitkä. 


Ardbeg 10yo, 46%, nykyhetken pullote

T: Selkeä ero. Kellarimaisuus ja vanha vahaisuus puuttuu. Samoin mustaviinimarjat. Tämä on savuisempi (vanha kuiva lihainen puusavu) ja vaniljaisempi. Tutumpi minulle. Tosin vanempi kymmpi on kyllä parempi tuoksutaan. 

M: Lämmintä ja lihaisaa savua. Puhdas ja melko simppeli. Savun seassa hieman lakritsia ja makeaa vaniljaa. Tutun makuinen. Veikkaan että nykykymppi. 


Ardbeg Airigh Nam Beist 1990 vintage, 46% (2006 pullote)

T: Tummansävyinen ja hieman nahkainenkin. Kenkälankin ja vahan vahan sekoitus tuoksuu hyvältä. Turvesavuisuus on hyvin läsnä, mutta vain taustalla hieman ujona. Hyvä tuoksu. 

M: Turpeisuus ja savuisuus vahvaa ja karamellistä. Puuntutua. Maanläheistä makeaa yrttisyyttä ja lakritsia. Pitkä jälkimaku. Ihan hyvää, muttei räjäytä tajua. Vanha Uige ja vanha kymppi olivat parempaa. 


Ardbeg "Lord of the Isles" 25yo, 46%, (2001)

T: Nyt on erilaista taas. Hunajavaha kynttilää, viinimarjalehtiä (herukkaa) ja yrttiä. Taas miellyttävän erilainen. Turve on ujona taustalla. Vanhan tynnyrin tuoksun tuntee. Vanhan ajan yskänlääkettä. Hieno tuoksu. 

M: Täyteläinen suutuntuma. Pehmeä ja jopa silkkinen. Paahtunutta maltaisuutta. Sherryisyys ja savuisuus kivasti tasapainossa. Jälkimaku on muuten hieno. Hienoa mokkaisuutta ja suklaisuutta. 



Ardbeg 1990 Cask Strength, 55%

T: Pölyistä ja jopa hieman homeista tuntua (kellari). Vihreää vanhaa teetä ja herukkaa. Erilainen hyvällä tavalla. Raakaa hedelmäisyyttä (omenaa ja päärynää). Vihreää ruohoisuutta. Ei hassumpi. 

M: Voimakas turpeisuus yllättää. Räväkkä ja tulinen. Tuoksun perusteella odotti jotakin muuta. Hieman vanhemman kympin ja uuden kympin välimuotoa, mutta tujumpaa ja ruohoisempaa. Myös lakritsia ja eucalyptusta on enemmän. 


Ardbeg Uigeadail, 54,2%, 2003

T: Samanlainen kellarinen vahaisuus kuin vanhemmassa kumpissä. Mentholia ja kenkälankkia. Vanhaa sherrytynnyriä. Onpa hyvä. Hieman toffeeta ja kahvia tuo lämmintä maanläheisyyttä. Hieno tuoksu. 

M: Alku voimakkaampi kuin kympeissä. Kuivattaa suuta melkolailla enemmän. Kuivaa sherryä joka tuo syvää tuntua. Nahkeaa nahkaisuutta ja karamellisoituja rypäleitä. Turvetta löytyy ja se on hienosti tasapainossa sherryn kanssa. Upea tasapaino. 


Ardbeg Uigeadail, 54,2%, 2014

T: Toffeista ja karamellista sherryisyyttä on heti havaittavissa. Makeita kypsiä rypäleitä ja uunipäärynää. Myös hieman tunkkaista mentholia. 

M: Voimakkaamman savuinen kuin edellinen, sen huomaa heti. Punaista marjaisuutta ja toffeeta. Hieman hunajavahaa. Myös kuivattava. Edellinen (vanhempi) oli parempi. 

Vasemmalla 2003, Oikealla 2014

Täytyy myöntää, että nuo vanhemmat Ardbegit oli kyllä selkeästi omasta mielestäni parempia. Etenkin 2003 Uigeadail teki syvän vaikutuksen. Hieman samaa tuntua tuli viimeksi Highland Parkin 40yo tisleestä, jossa sherryisyys oli huumaavan hyvää.

Suosikkilista tällä kertaa olisi seuraavanlainen:

1. Ardbeg "Lord of the Isles" 25yo, 46%, (2001)
2. Ardbeg Uigeadail, 54,2%, 2003
3. Ardbeg 10yo, 46%, 2000-luvun alun pullote
4. Ardbeg Airigh Nam Beist
5. Ardbeg 1990 Cask Strength, 55%
6. Ardbeg Uigeadail, 54,2%, 2014
7. Ardbeg 10yo, 46%, 2013



Tastingin jälkeen tuli piipahdettua parille oluelle ja juteltua kaiken maailman höpötyksiä Viskisiepon kanssa. Olutlinja oli tällä kertaa IPA-tyylistä ja seuraavanlainen olut valikoitui maisteltavaksi (ei tosin kovin tarkkaa touhua).


Beer Hunters Mufloni Mandarina IPA (Hanasta)

Makean hedelmäinen ja runsas tuoksu. Maku on samoilla linjoilla, oikein hedelmäinen ja raikas. Happaman mausteinenkin. Suutuntuma sopivan tuhti ja hieman siirappinen. Tykkäsin paljon.

Toinen olut oli BrewDogin "IPA is dead" -sarjaan kuuluva, mutta tästä en enään mitään erityisiä nootteja kirjannut kun alkoi noita juomia olla jo alla muutama.