Rock Hill Farms Single Barrel Bourbon

Pidempään tehnyt mieli maistaa hyvää bourbonia. Nimenä saattaa kuulostaa monelle utopiana, mutta Rock Hill Farms on vain brändinimi (kuten bourbonmaailmassa paljon muillakin). Kyseessä on Buffalo Trace Distilleryn bourbon.

Tietääkseni tämä Rock Hill Farms Single Barrel on Buffalon mash bill #2:n tuotosta, jossa ruis näyttelee isompaa roolia kuin ykkösreseptissä. Puhutaan jostakin 10-15% ruisosuudesta. Muita brändejä tällä kakkosreseptillä on tuotettu esim. Blanton’s ja Elmer T. Lee Single Barrel bourbonit.

Vaikka reseptiikka onkin näillä kaikilla yhteistä, niin kyse ei tietenkään ole samasta bourbonista. Muita isoja vaikuttavia tekijöitä brändien välillä on ikä, kypsytysvarasto ja tynnyrisekoitesuhteet. Makumaailma voi siis poiketa paljonkin, vaikka samankaltaisuutta löytyykin. Hintaa tällä otsikon pullotteella on ollut 70-90€.

Rock Hill Farms Single Barrel Bourbon, 50% (2016)

Tuoksu on ns. perusbourbonmainen, eli makean maissinen, ja neilikkaisen mausteinen, sekä kookoksinen ja tamminen. Paahdettua karamellisuutta ja poltettua karamellisoitunutta tammea. Mausteista hiivaisuuttakin on. Tuntuu ylipäänsä mausteiselta bourbonilta.

Maussa lunastetaan tuoksun odotukset. Runsaasti mausteisuutta a la neilikka, makea maissi, vanilja, vaahtokarkki ja paahdettu sokeri. Suutuntuma on kevyesti kihelmöivä, pehmeä ja runsas. Hieman tulee hiivaista hedelmäisyyttäkin. Jälkimakua kohden runsaasti mausteisuutta ja kevyt makeus. Jättää hieman nahkean suutuntuman. Hyvin tasapainoinen ja hienostunut. Oikein hyvä bourbon.

Colonel E.H. Taylor Single Barrel Bourbon

Laivareissuilta tarttui alkukesästä parit paremmat ja etenkin Suomessa hieman harvinaisemmat jenkkiviskit. Molemmat olivat saman talon tuotoksia, toinen ruisviski ja toinen rehti bourbon. Buffalo Tracen perusviski ei sen kummemmin säväytä, mutta useammat muut talon viskit ovat olleet ihan kivasti suuhuni sopivia, kukkulan kärjellä legendariset Van Winklet ja Staggit.

Kaapin tuorein korkkaus on tämä otsikon Colonel E.H. Taylor, Jr. Collection -sarjaan kuuluva Straight Single Barrel Bourbon. Nimen E.H. tulee herrasta nimeltä Edmund Haynes Jr., joka aikanaan taisteli Bottled In Bond aktista ja sittemmin osti tislaamon, jonka tunnemme nykyään Buffalo Tracena.

Itse Single Barrel viski on nimensä mukaan valittuja tynnyreitä, jotka toki laimennetaan 50% vahvuuteen ennen pullotusta. Tynnyrit kypsyvät C-varastossa, jonka Taylor rakensi vuonna 1881. Tätä pidetään heidän mukaansa mahtavana kypsytysvarastona. Kai me tätä uskotaan. Viski on Buffalo Trace Mash Bill #1 pohjalta, joka on ns. low rye resepti (vähemmän ruista). Pullosta maksoin muistaakseni vajaa 100€, ostopaikka Viking Linen Amorella.

Colonel E.H. Taylor Single Barrel Bourbon, 50%

Tuoksussa vahvuutta huokuva yleisolemus, ei varsinaisesti alkoholia, mutta jonkin verran pistävyyttä ja terävyyttä. Ei erityisen mausteinen aromi, mutta bourbonin peruselementit löytyy – neilikkaa, makeaa maissimäskiä, vaniljaista tammea ja ripaus kanelia. Puu on tässä sopivalla tasolla. Ilma tekee hyvää, joten kannattaa antaa seistä lasissa.

Maussa ollaan hyvin samoilla linjoilla. Happi tekee tälle hyvää, eli kannattaa antaa aikaa. Alun polttava ja terävämpi tuntuma muuttuu pehmeämmäksi ja sopivan mausteiseksi. Voimaa löytyy ja kantaa vesilisätkin. Hapanmäskisyyttä, vaniljaa, neilikkaa ja sopivan kuivattava tammisuus. Jälkimaku on pitkä ja tuo sellaista vanhan bourbontynnyrin aromikkuutta. Voimakas bourbon.

Lyhyt viskiterveinen Tenerifalta 2.4.2016

Parit olutterveiset on tullut kirjoitettua, nyt olisi viskiterveisiä. Kovin montaa viskiä en tällä reissulla ole maistanut, mutta muutama on päätynyt lasiin.

Helsinki-Vantaan lentoasemalta ostin matkaviskiksi kymmenellä eurolla Johnnie Walkerin Spicy Roadin, 40%, jota en aiemmin ollutkaan maistanut. Ensimaiston perusteella aika ilmeetön ja hyvin blendimäinen. Pistävä ja jotenkin pliisun oloinen. Täytyy antaa uusi tilaisuus.

Raportoin myöhemmin tarkemmin viskikaupoista, mutta eihän täällä niitä kuin sieniä sateella tietenkään ole. Perus ruokakaupoissa surkeasti, isommissa perusmaltaita. Kannattaakin etsiä tupakka- ja liköörikaupat, joista jonkinmoisia valikoimia löytyy. Osassa voi tehdä jopa löytöjä vanhemmista pullotteista.

Itse ostin Puerto de la Cruzista pienestä viinakaupasta muutamat miniatyyrit matkaa varten, joista hiljattain maistoin muutamat. Jim Beam Black Label 8yo, 43%, joka oli melkoista paloviinaa. No ehkei sentäs, mutta hyvin liimainen ja tärpättinen olemus. Jälkimaussa parempaa mausteisuutta, mutta ei iskenyt.

Balvenien Single Barrel, 50,4%, tarjoili sitten sitäkin mukavemman kokemuksen. Oikein miellyttävä tammisuus, jossa vaniljaa, kaurakeksiä ja hunajaa. Pieni saippuaisuus meinasi nousta esiin, mutta pysyi hillittynä. Miniatyyri pullo, josta ei sen tarkempia tynnyrinumeroita löytynyt. Ostin useamman, muistaakseni alle 5€ pullolta.

Katsotaan mitä seuraavat viikot tuo tullessaan, täällä Playa de las Americasin ja Adejen suunnalla löytyy hieman kalliimpaakin pullotetta (esim Balvenien 30yo 450€), mutta ne missä on jotakin, on melko samat valikoimat. Baareissahan täällä on surkea valikoima.

UISGE 2016 mushimaltin kokemana

Sanotaan, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Itselläni Suomen kovin viskitapahtuma oli tänä vuonna yhden päivän mittainen. Olin varautunut kahteen, mutta kylmän viileästi päätinkin jättää lauantain väliin. Syynä ei suinkaan ollut itse tapahtuma, vaan lähinnä muut "kiireet". Näin ollen kerron omat mietteet perjantain tapahtumisata.

Järjestelyitä oltiin hieman muutettu viime vuodesta – sisääntuloaulassa oli narikka koko leveydeltä ja siitä pääsi molempia reunoja pitkin sisään tapahtumasaliin, jossa kaikki juomat löytyi yhdestä salista. Juomalippujen myyntipisteitä oli peräti kolme kappaletta, joten lippujen osto sujui kivuttomasti läpi tapahtuman. Toisella puolella Wanhaa oli buffe- ja kahvilatarjonta ja toisella puolella oli hengähdyssali pöytineen, jossa pystyi ostamaan myös virvokkeita, siideriä ja olutta.

Tastingsalit oli edelleen yläkerrassa, mutta koska skippasin kaikki tastingit tällä kertaa, niin ei tullut yläkerrassa edes käytyä. Tastingeissä oli kyllä ihan mielenkiintoista tarjontaa, mutta itse päätin olla ystävien kesken pääsalissa. Salista löytyi muistini mukaan ainakin kolme vesipistettä, jossa oli myös kertakäyttömukeja. Tämä oli erittäin kiva lisä. Muutoin sali oli aika samoilla asetteluilla kuin edellisenä vuonna.

Maisteltavana oli edellisvuosien tapaan viskiä ja rommia, sekä uutuutena enemmän konjakkeja. Vai olikohan ne kaikki konjakkeja? No konjakkia ja brandyä. Viime vuonna tosin taisi myös jokunen brandy löytyä, mutta nyt niitä oli enemmän (ml. tasting). Itse en kokeillut ainuttakaan, sillä tuolla oli sen verta paljon muutakin maisteltavaa.

Nappasin lippupisteestä vajaa satasella lipukkeita ja alun valokuvauskierroksen jälkeen kaadoin lasiini ensimmäisen viskin. Ensimmäisistä senteistä kirjasin lyhyehköt fiilikset ylös, mutta varsinaista arviointia en tälläkään kertaa harrastanut.

Jos viime vuonna aloitin tuhdilla herkulla (Hazelwood Rserve 17yo), niin ei sitä tänäkään vuonna kevyemmin alettu – ensimmäinen viski lasissa oli nimittäin Glengoyne Vintage 1972, 32yo, 48,7% (OB). Kyseisen viski on kypsynyt White Rioja tynnyreissä, eli Riojan alueen valkoviinitynnyrissä. Kiva pitkä jälkimaku, mutta muutoin tämä ei toiminut itselläni erityisemmin. Pidän huomattavasti enemmän bourbon- ja sherrykypsytetystä Glengoynesta. Jokin outo vivahde tuossa häiritsi.

Koska mieleni teki vanhaa bourbonkypsytettyä viskiä, menin Arcus Finlandin tiskille hakemaan Balblair Vintage 1983, 1st release, 46%. En edes muistanut, että tämä päätyi myös viime vuonna lasiini. Hinta oli tippunut viidestä eurosta neljään senttilitralta. Edelleenkin hyvin herkullista, esimerkillinen ex-bourbonkypsytetty viski. Täyteläinen, runsas, kaunis ja pitkä. Etenkin jälkimaku upea. Löytyy Alkostakin, mutta hinta kirpeät 280 €.

ex-bourbonkypsytetyn jälkeen tyhtia sherryisyyttä, jota löytyi Auchentoshan Vintage 1973,  31yo, 50,8% pullotteesta pikkulinnun tiskiltä. Tämä oli hyvin tuhdin sherryistä ja tumman rommistakin herkkua. Mustaherukkaisia piirteitä ja runsaasti tummaa nahkaisuutta. Kuiva kuin nälkävuosi, mutta hyvää. Tuoksu oli tosin vieläkin parempi kuin maku, joten lopputulos oli hienoinen pettymys, vaikka hyvää olikin. Pullon hintaa nykypäivänä ei viitsi edes arvuutella....

Aikaa kului runsaastu rupatellessa Pikkulinnun tiskillä, lasi oli tyhjänäkin pitkään, joten siirryin kohti seuraavaa. Kotimaista tuotantoa tarjoili Valamon Luostarin tislaamo, jonka tiskillä oli tarjolla vanhojen tuttujen viskien lisäksi uutta Valamon VIII, 58,5%. Tämä oli muistaakseni sekoitus kaksi plus neljä tynnyriä, pienemmän osan ollessa uutta sherrykäsiteltyä tammea ja isompi osa toisen täytön ex-bourbontynnyreistä. Maku jäi kyllä reippaasti Valamon suosikistani VII:stä. Kirpeähkö, nuori ja jotenkin tylsähkö. Korjasin myöhemmin valamonälkääni seiskalla, joka on hyvin miellyttävä.

Nuoren suomiviskin jälkeen otin iän toiselta puolelta, eli lasiin 45-vuotias Bunnahabhain 1965 The Whisky Agency Private Stock, 40%. Kova on ikä viskillä. Tämä entisissä toisen täytön bourbontynnyreissä kypsynyt bunna tarjoili aika lailla sitä mitä odotinkin. Syvää ex-bourbonmaailmaa tammisine ja pehmeän vaniljaisine piirteineen. Pehmeää kermaista persikkaisuutta. Oikein maukas. Tämän pullon omistaisin mielelläni.

Iäkkään jälkeen teki mieli jatkaa iäkkäiden linjalla, joten valitsin samalta Pikkulinnun tiskiltä Glendronach Vintage 1974, 28yo, Blackadder, 48,6%. Suurin osa kypsytyksestä viettänyt ex-bourbontynnyrissä, jonka jälkeen kokenut lyhyen (vuosi?) viimeistelyn sherrytynnyrissä. Tämä ei kuitenkaan erityisemmin vakuuttanut. Erilainen kuin Glendronachit yleensä. Herukkaa, minttua ja kermatoffeeta, mutta ei kuitenkaan säväytä tarpeeksi. Ehkä tätä pitäisi nauttia puhtaalla suulla ennemmin.

Nyt kun suu oli jo melko marinoitu, oli aika pitää pientä taukoa. Vettä tuli juotua runsaasti, mutta silti pieni hengähdystauko on aina paikallaan. En halunnut syödä itseäni ääritäyteen, joten tyydyin kahvilapuolen sämpylätarjontaan. Kahvi ja sämpylä reilu 8 €. Tämä sai luvan pitää nälän loitolla loppukekkerit. Lisää vettä, happea ja taas oli terävässä kunnossa. Ennen kuin aloin siirtymään rommeihin, otin parit turpeiset.

Ensimmäinen turpeinen oli uusi tulokas Ailsa Bay, 48,9%. Tämä on siis vuonna 2007 Girvaniin perustettu tislaamo. Ensimmäinen viski markkinoilla, joka tulee myös pian Alkoonkin 79 € hinnalla. Tästä jäi mieleen yksinkertainen vedellä laimennettu Kilchoman ja raskas "kurling-korkki". Makeaa turvetta. Ei mitenkään erityinen, ainakaan marinoidulla suulla. Annetaan uusi tilaisuus toiste.

Turpeisten parista otin seuraavaksi myös Alkoon tulevan Ledaig 18yo, 46,3% (OB). Tätä olen itseasiassa odottanut jo pääseväni maistamaan. Kaveri kysyi ennen maistoa, olenko maistanut hiljattain Ledaigeja. Sanoin "en". Sitten otin ensimmäisen sipin ja sanoin "olen". Savumakumaailma muistutti välittömästi juuri maistamastani  Ledaigin 7yo viskistä. Toki jälkimaku oli pidempi ja monipuolisempi, samoin savuisuuden lisänä oli enemmän mineraalisuutta.

Tykkäsin, mutta aavistuksen pettynyt olo jäi. Odotin wau-efektiä. Silti tämä houkuttelee ostoon ja 109 € Alkon hinta on hyvä maailmanlaajuisestikin. Pitäisi tulla piakkoin Alkon vakiovalikoimaan (pulloja yli 400).

Ailsa Bay 

Ledaig 18yo OB

Viereiseltä tiskiltä halusin rikkoa hikisukan syndrooman, otin lasiini Juran 30-vuotiasta (Camas an Staca). Jura ei vain ole ollut omaan makuuni toimiva, eikä se ollut sitä nytkään. Tässä oli jo kivoja sherrypiirteitä, mutta haju...siis tuoksu tökkii pahasti ja maussa oli jotakin esanssista. Ei saanut jura myytyä minulle toista viskiä, vaan siirryin toiselle tiskille.

Itseasiassa siirryin pois viskeistä rommeihin. Caronin rommit nimittäin houkutteli ja tapahtumassa olikin niitä muutamat pullotteet. Ensiksi kokeilin Alkoon ennen kesää saapuvan Caroni 10yo finished in sherry wood, Bristol Spirits, 43%. Mielelläni ottaisin vahvemman ja viimeistelemättömän Caronin, mutta odotukset olivat silti koholla. Tämä olikin ihan kiva ja kevyempi Caroni, jossa voimakas paahtunut vaahtokarkkisuus oli läsnä, ilman sokerisuutta. Harmi kun tälle manailtiin 80€ hintalappua, sillä se on mielestäni liikaa. 60-70€ olisi oikeampi hinta.

Seuraava Caroni löytyi Pikkulinnun tiskiltä, tällä kertaa yksityisen pullottajan Caroni 12yo, Blackadder, 46%. Tämä tarjosi hieman raskaamman ja tummemman rommimaailman kuin edellinen, mutta ei ollut reilusti parempi, vaan ehkä asteen. Kevyesti kuivempi ja nahkaisempi, sekä raskaampi suutuntuma. Tästä tykkäsin, vaikka ei yllä vielä parhaimpien Caronien tasolle.

Siinäpä ne mitä ylös tuli kirjattua. Näiden lisäksi tuli nautittua muutama entuudestaan tuttu ja saatto siinä ohimennen jotakin muutakin siemasta, mutta kaikkea ei jaksanut kirjata ylös. Lisäksi suu oli alkoi olla jo sen verta marinoitu, ettei ylös tahtoisi saadakaan enää kovin kummosia nootteja. Monta hyvää viskiä ja muutamia mitä oli maistosuunnitelmassakin jäi nyt maistamatta, mutta jääpähän jotakin mielikuvituksen varaan. Paljon kiitoksia järjestäjille ja edustajille hienosta messusta.

Parhaat kokemukset tarjosi:

1. Bunnahabhain 1965 The Whisky Agency Private Stock, 40%
2. Balblair Vintage 1983, 1st release, 46%
3. Auchentoshan Vintage 1973
4. Ledaig 18yo, 46,3% (OB)

Hinnastoa 2016: