Kotitasting: Macallan ennen ja jälkeen kevyesti

Järkkäsin kotonona pitkästä aikaa viskitastingin kahden kaverin kanssa. Teemana Macallan, johon otin pari vanhempaa pullotetta ja muutamat uudemmat joita tullut viimevuosina markkinoille. Sitähän aina puhutaan Macallanista "ennen", eli joskus vielä 80-luvun puolivälin ja etenkin aiempien viskien tuotannosta. Silloin oli "The" Macallan, nykyään sitten varmaan Macallan....

Mukana rivissä on uusimpaa tuotantoa olevat Macallan Edition No.2 ja Macallan Edition No.3. Nämä kuuluvat nimensä mukaan Edition sarjaan, jonka viskit julkaistaan vuosittain. Nyt siis jo kolme viskiä tullut julki. Näitä yhdistää ainakin NAS, eli ei ole ikämerkittyä tavaraa (ylläri) ja jokaisessa julkaisusa on useampia valittuja erilaisia tynnyreitä. Siis hyvin nykytyylistä tuotantoa, jossa markkinointi puhuu enemmän kuin itse viski.... ainkin usein.

Näiden kahden modernin pullotteen lisäksi on mukana 12-vuotias sherry oak, jonka edustaa Macallanin uudempaa ikämerkittyä sherryviskituotantoa. Tai siis edusti, sillä ymmärtääkeni tätäkään ei enää valmisteta. Tämä maistossa oleva pullo on ostettu Espanjasta tällä vuosikymmenellä, eli puhutaan 2000-luvun tuotannosta.

Sitten se mielenkiintoisempi pari edustaa vanhaa tuotantoa, joka on pullotettu 1990-luvulla. 10- ja 12-vuotias Macallan, jotka on tislattu siellä 80-luvulla. Nämä on siis täysin sherrykypsytettyjä viskejä ja edustaa sitä Macallania, josta kuuluisuus on peräisin.

The Macallan Edition No.2, 48,2%

Tuoksussa miedosti sherryistä kumisuutta, toffeeta ja maltaisuutta. Oloroson aromeja. Maku on parempi kuin tuoksu antoi odottaa. Enemmän sherryisyyttä. Samalla pehmeän mokkainen ja hunajainen. Loppua kohden makeaa mallasta. Kuitenkin aika karkea ja hieman raakile. Nuori tapaus.

The Macallan Edition No.3, 48,3%

Tuoksu on voimakkaammin sherryinen, kuivempi ja kumisempi kuin edellinen. Selviä Oloroson piirteitä. Tämän tuoksu on aavistuksen tummempi ja makeampi kuin edellisen. Hieman parempi. Maussa ollaan lähekkäin, mutta tämä on voimakkaampi, hieman pistävämpi ja vahvemmin sherryinen. Myös miedosti makeampi sherryprofiili. Ajan jälkeen kinuskia ja toffeeta. Kuivattava. Tämä kiilaa kyllä ykkösen tieltään.

The Macallan 10yo - 1990's, 40%

Tuoksussa tummuutta ja kypsää hedelmäisyyttä. Paahdettua viljaa, aavistus öljyisyyttä ja ripaus oloroson kumisuutta. Maussa kiilataankin sitten heti edellisten ohi. Sherryisyys on paremmin sulautunutta ja tasapainoista. Täyteläistä sherryä. Ei erityisen iäkkään oloista, mutta mukavan siemailtava.

The Macallan 12yo - 1990's, 43%

Tuoksu tuo tummaa rommia, kuivaa pölyistä hedelmäisyyttä, mokkaa ja nahkaa. Aavistus mentholia ja punaista marjaisuutta. Maussa ollaan aika rauhallisessa meiningeissä. Paksuhkoa ja täyteläistä. Runsaan sherryinen. Sherry on hyvänlaatuista, ei kumia tai muuta epäpuhdasta. Jälkimakuun jättää kivan mausteisen sherryisyyden, miedon öljyisyyden ja vahaa. Vesi avaa ja tuo vahvaa mokkaisuutta, sekä enemmän nahkaisuutta. Tämä on paras näistä.

The Macallan 12yo Sherry Oak - 2000's, 40%

Tuoksu on viinikumisempi ja makeampi. Alkuun hieman pistävän viinikuminen, mutta ajan kanssa muuttuu miellyttävän sherryiseksi. Kuivattuja makeahkoja hedelmiä, viinisyyttä ja mokkaa. Sanotaan, että nykyaikisen oloinen, mutta sieltä paremmasta päästä. Ei kovin syvä olemus, vaan jotenkin yksinkertainen. Silti ihan mukava siemailtava.

Epäreilua tai ei, paremmuusjärjestys näin:

1. The Macallan 12yo - 1990's

2. The Macallan 10yo - 1990's

3. The Macallan 12yo Sherry Oak - 2000's

4. The Macallan Edition No.3

5. The Macallan Edition No.2

Uisge 2018 Mushimaltin kokemana

Sinne meni kahdeksannet Uisget. Tällä kertaa kahden päivän voimin omaltakin osaltani. Vanhalla Ylioppilastalolla järjestetty tapahtuma tarjosi yli 400 tuotetta, näytteilleasettajien tietoa, tastinkien pitäjiä itse tislaamopiireistä jne. Tällä kertaa päivämäärät olivat 9.-10.2.2018.

Tapahtumassa samanlainen järjestely kuin viime vuonna, sisään pääsi ovelta lippua näyttämällä, tai ostamalla, jonka jälkeen narikan kautta Seamchipin tiskille ostamaan kahdella eurolla ladattava kortti, johon voi ladata rahaa tuotteiden ostoa varten. Korttihomma toimi omalla kohdallani moitteetta. Tapahtumassa oli vesipisteitä ja se puoli toimi todella hyvin. Kahvilatoiminta edelleen myös mukana, josta sai myös lounasbuffeeta tapahtuman ajan.

Tastinkeihin en itse tällä kertaa osallistunut, keskityin lähinnä vapaaseen kiertelyyn koko tapahtuman ajan. Suurin aika tuli vietettyä Pikkulinnun tiskillä, sillä se tarjosi ehdottomasati harrastuksessa pidemmällä olleelle ne mielenkiintoisimmat ja laajimmankin valikoiman. Muualla toki oli myös hyviä tuotteita, mutta kyllä se omalla kohdallani aika paljon Pikkulinnun tarjontaan on nojautunut parina viime vuotena. Olen myös kuullut tapahtuman aikana paljon vastaavaa palautetta.

Kiteytettynä tapahtuma oli hyvin onnistunut. Taisi jonotkin vetää hyvin, minusta porukkaa oli perjantaina jopa aiempia vuosia vähemmän (ei faktaa). Lauantaina odotetusti enemmän porukkaa liikkeellä. Kirjasin lyhyitä tuntemuksia ylös tapahtuman ajan, joista voisi muutaman poimia tänne kirjalliseksi. Ei siis mitään tarkkaa, sillä maisteluannos kuitenkin sen sentin, joissakin tapauksissa kaksi.

The Macallan “Sherry Oak” 18 yo (2017 Release; 43 %)
Mukavan pehmeä, voimakkaan sherryinen. Syvempi ja parempi kuin saman polven 12yo, mutta ei tämä wau-efektiä aiheuttanut. Ei olla siellä puhutun wanhanajan mäkeissä.

Highland Park Vintage 2003, 13 yo, “Single Cask Series – Sisu”
(Refill Puncheon #6324; pullotettu 2017; 60,2 %)
Tämän maistoin molempina päivinä. Ensimmäinen kerta tuotti pettymyksen. Terävä, ohut ja tylsä. Jälkimakuun jätti mukavaa sherryisyyttä. Toisella kerralla oli huomattavasti parempi, mutta kyllä tämä silti alkaa olemaan inflaation puolella. Eli jäänee hyllyyn omalta osaltani. Ei nimittäin tarjoa enää mitään uutta, asettuu sinne Sydäntalven ja Suomi100-pullon välimaastoon. 

Highland Park “The Dark” 17 yo (52,9 %)

Tämä toimi hyvin yhden maiston perusteella. Jotenkin yllätti, kun odotuksia ei ollut lainkaan. Vaikka täysin sherrytynnyrissä kypsytetty, niin tämä oli hyvin rauhallinen ja keltainen. Ei rönsyillyt. Kiinnostaisi kyllä, hinta asettunee kuitenkin 250-300€ nurkille. 

Bunnahabhain Vintage 1968, 43 yo, Single Refill Sherry Butt (pullotettu 2012; pullottaja The Whisky Agency/Sea Life Series; 47 %) 

Ei tunnu ikäiseltään. Syvyyttä kyllä on, mutta joku kirpeä saippuaisuus häiritsee. Ei se ikä aina riitä. Tietty jos saisi parit sentit kotona maistettua....

Glenfarclas Vintage 1954 (tislattu 16.6.1954; pullotettu 27.7.2000; Dumpy Bottle Vintage Collection; 43 %)

Tässä. Tämä oli sitä parasta mitä hyvä viski tarjoilee. Niin syvä ja maukas, että makua ja suutuntumaa riittäisi vielä seuraavallekin päivälle. Uskomattoman pehmeä ja syvä. 43% viskiksi ei uskoisi. Kerrassaan herkullista. Tämä oli paras maistamani viski vähään aikaan. 

Glenfarclas Vintage 1990, The Family Malt Collection, 43%

Tämä oli myös hyvä ja pehmeä, mutta hieman jopa vetinen. Vahvasti sherryä, joka oli kuivempaa kuin edellisessä. Hyvä viski, jota mieluusti nauttii, mutta ei olla lähelläkään siellä mitä edellinen tarjosi. 

Glen Garioch Vintage 1978, 18 yo (pullotettu 1997; 59,4 %)

Tämä tarjosi marmeladia ja pehmeää maltaisuutta, mutta ei oikeastaan eritysellä wow-efektillä. Melko tavallista tislaamolta, jolta vielä nykypullotteissakin voi saada inhimilliseen hintaan. 

Springbank Vintage 1968, 38 yo, Single Sherry Hogshead (pullotettu 2006; pullottaja The Whisky Fair; 54 %)

Tämä jäi itselleni aavistuksen pettymykseksi. Kai odotin jotain kohtausta, mutta nyt jäi vain hemmetin hyväksi springeriksi. Ei niin monipuolinen kuin iältä saatoin odottaa. Silti, tosi hyvä ja voimakas olemus, jossa myös sitä syvyyttä. Vaadin siis liikoja. Oli se hito hyvä...

 

Edradour “Straight From The Cask” Vintage 2006, 10 yo, Sherry Butt #381

Tämä oli tapahtuman voittajaviski, eli arvosteluraati valitsi sen parhaimmaksi. Minun lasissani tämä tuoksui hikisukalta, rikkiä oli riittämiin. Joku pieraisuut kaniksen juuri lähellä? Maussa onneksi ei oltu samoissa kemuissa, mutta ilman vettä mahdottoman kireä ja kuiva. Turbonuorukainen. En mä tätä tällä perusteella jää kaipaamaan. Paitsi jos haluaisi pieruselkäsaunan suuhun....

Teerenpeli Distiller’s Choice “Savu”, 42%...

Tämä siis oli vasta esiasteessa, homma tulee vielä muuttumaan. Tässä on siis n. 85-90% bourbontynnyrin tavaraa ja loput sherrytynskästä (etiketin tiedot ei pidä paikkansa). Turvemallas on tässä peräisin Belgiasta. Jatkossa Briteistä. Tämä miedohko versio oli alkuun hieman laimeahko, mutta jälkimakuun mennessä makea puhdas turvesavuisuus toimi kivasti. 

Tästä maistoin vierellä vahvemman reilu 50% version ja siinä taas alkumaku oli kivan voimakas ja pikanttissavuinen, mutta jälkimaku ei niin hyvä kuin miedommassa. Tässä sherryn osuus vain luokkaa 5%. Veden ja ajan kanssa kuitenkin alkoi homma menemään kohdilleen. Loppukaneettina lupaavalta vaikuttaa. Mielelläni törmään näihin myymälässäkin ja jatkossa kotona omassa lasissani. Tätä on tulossa nyt kevään aikana ravintolamyyntiin ja kenties ehkä Alkoonkin...

Routa Premium, Vintage 1988 Guyana Rum (55 %; Guyana)

Tämä on mielestäni turhan brändätty tuote, mutta sen sisältö on kieltämättä perhanan hyvää. Mielummin näkisin tämän ikäisen vanhasta Enmoren pannusta peräisin olevan helmen kivisessä vanhassa astiassa kuin fansyssä elektronisessa pahvilootassa.... mutta ei voi olla tykkäämättä itse rommista. Sitä syvää ja paksua Enmoren rommia, jossa nahkainen trooppinen tumma hedelmäisyys tanssii. Haluaisin....

Glenallachie Vintage 1973, 38 yo, Bourbon Wood (pullotettu 2011; pullottaja The Whisky Agency; 50,4 %)

Dailuainen lähes saman ikäinen (39yo) ei vakuuttanut, mutta tässä oli sitä jotain vanhan ajan hommaa. Hienoa herukkaisuutta, lehtisyyttä, vanhaa tupakanlehteä ja pientä rauhallista sitruksisuutta. Tämä olisi kiva lisä viskikaapissa. 

Glengoyne Vintage 1995, 21 yo, Single Refill Hogshead (pullotettu 2017; pullottaja Hunter Laing; 50 %)

Alkuun liian kireä, liian saippuainen ja tylsän sitruksinen. Onneksi jälkimakua kohden tulee sitä pehmeyttä ja kermaisuutta, jota Glengoynen ex-bourbonkypsytetyltä odotin. Ei silti riittänyt pelastamaan kokonaisuutta. 

Clynelish Vintage 1982, 27 yo, Single Bourbon Hogshead (pullotettu 2010; pullottaja The Whisky Agency/Perfect Dram; 55,1 %)

Tämä oli hyvä Clyne, mutta jätti vähän suppean fiiliksen. Miedostiv kermaishedelmäinen ja samalla sitruksinen. Pehmeää öljyisyyttäkin oli. En nyt varsinaisesti jää tätä kaipaamaan, mutta ottaisin toistekin. 

Tapani mukaan on kiva poimia kolme hienoa tapausta palkintopallille: 

1. Glenfarclas Vintage 1954

2. Springbank Vintage 1968

3. Routa 1988 Guyana Rum

The Macallan 12yo Double Cask (OB)

Blendien väliin, ja muutenkin pitkästä aikaa Macallan arvioitavaksi. On se kyllä kova maine jäänyt tälle tislaamolle. Espanjassa, kun joitain pullotteita ravintoloissa ja viinakaupoissa löytyi, niin oli kyllä hintalapussa Macallan lisää. Eräskin paikallinen heppu kyseli alkoholikaupassa myyjältä sitkeästi nyky (NAS) Macallaneiden ikää ja myyjä soitteli toiseen kauppaan ja syöksi tuutin täydeltä paskaa miehen suuhun. Vai että Macallan Amber on vähintään 15-vuotiasta....

Tämän otsikon pullotteen kohdalla ei tarvitse ikää pohtia, koska siinä on 12 vuotta komeasti esillä. Eikä tästä joudu ulkomailla, tai nettikaupoissa kauheasti köyhtyäkään, kun lesti irtoaa alta 60€. Luonteeltaan viski on jo marketeilta hieman hävinneen Macallan 12yo sherry oakin suuntaan, sillä se on kypsytetty amerikkalaisesta- ja eurooppalaisesta tammesta tehdyissä sherrytynnyreissä. Tässä uudessa pullotteessa tosin amerikkalaisen tammen osuus on merkittävämpi kuin 12yo Sherry Oak versiossa.

The Macallan 12yo Double Cask, 40% (OB)

Tuoksuta irtoaa viinisyysttä, joka on nahkeaa, hieman kumista ja tumman hedelmäistä. Sherryistä aromia löytyy reilusti, vaikka mikään sherrypommi ei olekaan. Tummaa kaakaota, kahvia ja miedosti mokkaisuutta. Ajan kanssa tuulettuu mukavasti ja sherryn hyvät puolet tulee esiin.

Maussa ollaan siellä hieman "nykysherryviskin" maastossa, eli ei ylletä ihan aromin tasolle, vaan maut on hieman latteammat ja "päälleliimatun" oloiset. Ei missään nimessä huono, mutta jotakin puuttuu heti alusta. Sherryisyys on lämmintä, toffeista ja ei erityisen kuivaa. Keltaisia hedelmiä ja hieman makeaa kypsää hedelmää. Tämän on hieman kaksijakoinen – mukavaa pehmeää sherryisyyttä, mutta myös sitä pientä kumisuutta ja teennäisen makeaa makeutusainemaista mehutuntua. Kyllä tämä on ihan hyvä, mutta mikäli olet maistanut vanhan ajan sherrymäkkejä, niin ei tämä erityistä kokemusta tarjoile.

Muistio Baltic Princessiltä 10.7.2016

Otsikon mukaan lyhyt muistio kyseisen laivan tarjonnasta. Tällä kertaa saa jäädä lähes kuvamuistioksi, sillä oli huonoimpia valikoimia mitä laivoilla olen törmännyt. Paatti seilaa Turku-Ahvenanmaa-Tukholma väliä ja itse tulin kyseisellä paatilla takaisin Ahvenanmaan lomalta. 

Laivan myymälätarjonta oli melko tylsää settiä. Ainakin tylsempi kuin Viking Linen Amorellan ja Gracen valikoimat. Lisäksi tuntui osalla pulloista olevan järkyttävä hinta (esim. Caol Ila 25yo yli 200€). Tuttuja joka paikan NAS-Highland Parkeja, muutamat kalliit vitriiniviskit ja läjä tylsiä ikämerkittyjä. No kyllähän noitakin joisi, jos ei parempia ja mielenkiintoisempia olisi tarjolla, mutta ei ylittynyt oma ostokynnys tällä kertaa. 

Ainoa mitä harkitsin vakavasti oli Balvenien 21yo Madeira Cask, joka oli 119€ hintainen. Tästä pyydetään muistaakseni lähelle 200€ internetin kaupoissa. MAistettuani tuotteen jäi se kuitenkin hyllyyn. Ei huono, mutta ei jotenkin tällä kertaa noussut ostokynnyksen ohi. Alkaa olla sen verta paljon hyviä viskejä kaapeissa, että kynnys "ihan hyvän" viskin ostoon on kasvanut. 

Olutpuolella valikoima oli perushuono. Sitä mitä se on ollut joskus 1-2 vuotta sitten. Nyt hyllyillä oli siis vain muutama hassu perusbulkista poikkeava, pääsääntöisesti virolaisen panimon olut. Odotin enemmän. Viikkarilla on menty paljon pidemmälle laatuoluiden tarjonnassa. 

Erilaisia bulkkiolutlavoja oli kyllä pilvin pimein ja sitähän ne ihmiset pääsääntöisesti sieltä roudaakin. Näin kuitenkin monia ihmisiä jotka olivat kiinnostuneita pienpanimoiden oluista. Osa raahasi myös Olvin IPA-laatikoita tutuilla kaljakärryillä. 

Pubin puolella oli muutama maisteltava, mutta siitäkin jäi hieman pettynyt olo. Jotenkin perustylsää tavaraa ja hanaoluet loisti taas poissaolollaan. Kokeilin tasan yhtä olutta valikoimasta, Saison d'Etre, Stockholm Brewingiltä (5%). Tämä oli peruskiva saison, joka menee luokkaa "ei kikkailuja, ja ihan kiva saison". Ei tarjonnut mitään mieleenpainuvaa elämystä, vaan ihan sitä kuivaa belgihiivaisuutta nipistävällä mausteisuudella. Ehkä aavistuksen kuivempi kuin monet vastaavat. Muutamia oluita sai ostaa sixpäckeissä mukaan, mutta en löytänyt mitään mielenkiintoista roudattavaa. 

Viskien osalta pubissa oli alle kourallinen mielenkiintoisia itselleni. Niistä paria maistoinkin, joista Balvenien maistelunootit uutena tuttavuutena kirjasin ylös arvioineen. Kuvista ja listoilta voi bongata tarjontaa. 

The Balvenie 21yo Madeira Cask, 40%

Tuoksu hyvin makean maltainen, viljapölyinen ja makean viininen. Rypälemäistä hedelmäisyyttä ja rusinalikööriä. Ei mitenkään erityinen, makean maltainen ja rypäleinen.

Maku on odotetusti pehmeä kuin puudeli. Onneksi ei niin viininen ja makea kuin tuoksulta odotti. Alussa Balvenien tyypillistä maltaisuutta ja hunajaa. Miedosti pistävyyttä, mutta ei mene saippuaiseksi. Jälkimakuun mennessä kahvisuutta, paahdettua rypäleisyyttä ja poltettua sokeria. Maltaisuus on tässä melko mukavan oloista. Jää ihan hyväksi, ei hintansa väärti.