Tervetuloa vuosi 2020 ja Uisge X odotellessa

Ihan pienet maistiaiset vuoden vaihtumisen jälkeen Uisge X odotellessa jo. Kyllä Uisge on taas kerran täällä ja katseet sekä odotukset sinne suuntaan. Tuttuun tapaan Wanhalla ja päivämäärät 7.-8.2., perjantai ja lauantai. Itse tottakai menen paikan päälle.

Sitä odotellessa kaatelin lasiin kotona muutaman viimeaikaisen hankinnan. Sinänsä ihan sekalaista settiä, teemana voisi heittää "hyvät viskit".

Talisker 20yo 1982/2003 58,8% OB

Tuoksu on mineraalinen ja merellinen, pippurinen sekä ruohoinen. Hieman tulee sellaista kuivaa navettaruohoisuutta, tai oikeastaan heinäisyyttä. Maku on hyvin voimakas ja kihelmöivä. Heinää, ruohoja, mineraaleja, tammea ja pippurisuutta. Voimakas maku joka potkii pitkään. Pitkä on myös jälkimaku. Voimallisuuden alla on sellaista kivaa "old bottle efektiä". Kokonaisuudessaan hieno viski, maultaan parempi kuin tuoksultaan.

Glen Garioch 34yo 1984/2019 Signatory (Brühler Whiskyhaus), 44%

Tämä on hassu. Tuoksussa heti tulee runsas sahanpuruinen tammisuus, jossa myös pihkaa, hedelmiä ja toffeeta hieman. Hieman ilmaa saaneena tulee upea hedelmäksrkkisuus, joka on mielestäni todella kiva tässä. Maussa ollaan ihan samoilla linjoilla. Alkuun tuntuu että puu ottaa otteen, mutta aika pian tulee kiva hedelmäkarkkisuus, jossa aavistuksen herukkaa ja petroliakin seassa. Tykkään paljon.

Uisge 2018 Mushimaltin kokemana

Sinne meni kahdeksannet Uisget. Tällä kertaa kahden päivän voimin omaltakin osaltani. Vanhalla Ylioppilastalolla järjestetty tapahtuma tarjosi yli 400 tuotetta, näytteilleasettajien tietoa, tastinkien pitäjiä itse tislaamopiireistä jne. Tällä kertaa päivämäärät olivat 9.-10.2.2018.

Tapahtumassa samanlainen järjestely kuin viime vuonna, sisään pääsi ovelta lippua näyttämällä, tai ostamalla, jonka jälkeen narikan kautta Seamchipin tiskille ostamaan kahdella eurolla ladattava kortti, johon voi ladata rahaa tuotteiden ostoa varten. Korttihomma toimi omalla kohdallani moitteetta. Tapahtumassa oli vesipisteitä ja se puoli toimi todella hyvin. Kahvilatoiminta edelleen myös mukana, josta sai myös lounasbuffeeta tapahtuman ajan.

Tastinkeihin en itse tällä kertaa osallistunut, keskityin lähinnä vapaaseen kiertelyyn koko tapahtuman ajan. Suurin aika tuli vietettyä Pikkulinnun tiskillä, sillä se tarjosi ehdottomasati harrastuksessa pidemmällä olleelle ne mielenkiintoisimmat ja laajimmankin valikoiman. Muualla toki oli myös hyviä tuotteita, mutta kyllä se omalla kohdallani aika paljon Pikkulinnun tarjontaan on nojautunut parina viime vuotena. Olen myös kuullut tapahtuman aikana paljon vastaavaa palautetta.

Kiteytettynä tapahtuma oli hyvin onnistunut. Taisi jonotkin vetää hyvin, minusta porukkaa oli perjantaina jopa aiempia vuosia vähemmän (ei faktaa). Lauantaina odotetusti enemmän porukkaa liikkeellä. Kirjasin lyhyitä tuntemuksia ylös tapahtuman ajan, joista voisi muutaman poimia tänne kirjalliseksi. Ei siis mitään tarkkaa, sillä maisteluannos kuitenkin sen sentin, joissakin tapauksissa kaksi.

The Macallan “Sherry Oak” 18 yo (2017 Release; 43 %)
Mukavan pehmeä, voimakkaan sherryinen. Syvempi ja parempi kuin saman polven 12yo, mutta ei tämä wau-efektiä aiheuttanut. Ei olla siellä puhutun wanhanajan mäkeissä.

Highland Park Vintage 2003, 13 yo, “Single Cask Series – Sisu”
(Refill Puncheon #6324; pullotettu 2017; 60,2 %)
Tämän maistoin molempina päivinä. Ensimmäinen kerta tuotti pettymyksen. Terävä, ohut ja tylsä. Jälkimakuun jätti mukavaa sherryisyyttä. Toisella kerralla oli huomattavasti parempi, mutta kyllä tämä silti alkaa olemaan inflaation puolella. Eli jäänee hyllyyn omalta osaltani. Ei nimittäin tarjoa enää mitään uutta, asettuu sinne Sydäntalven ja Suomi100-pullon välimaastoon. 

Highland Park “The Dark” 17 yo (52,9 %)

Tämä toimi hyvin yhden maiston perusteella. Jotenkin yllätti, kun odotuksia ei ollut lainkaan. Vaikka täysin sherrytynnyrissä kypsytetty, niin tämä oli hyvin rauhallinen ja keltainen. Ei rönsyillyt. Kiinnostaisi kyllä, hinta asettunee kuitenkin 250-300€ nurkille. 

Bunnahabhain Vintage 1968, 43 yo, Single Refill Sherry Butt (pullotettu 2012; pullottaja The Whisky Agency/Sea Life Series; 47 %) 

Ei tunnu ikäiseltään. Syvyyttä kyllä on, mutta joku kirpeä saippuaisuus häiritsee. Ei se ikä aina riitä. Tietty jos saisi parit sentit kotona maistettua....

Glenfarclas Vintage 1954 (tislattu 16.6.1954; pullotettu 27.7.2000; Dumpy Bottle Vintage Collection; 43 %)

Tässä. Tämä oli sitä parasta mitä hyvä viski tarjoilee. Niin syvä ja maukas, että makua ja suutuntumaa riittäisi vielä seuraavallekin päivälle. Uskomattoman pehmeä ja syvä. 43% viskiksi ei uskoisi. Kerrassaan herkullista. Tämä oli paras maistamani viski vähään aikaan. 

Glenfarclas Vintage 1990, The Family Malt Collection, 43%

Tämä oli myös hyvä ja pehmeä, mutta hieman jopa vetinen. Vahvasti sherryä, joka oli kuivempaa kuin edellisessä. Hyvä viski, jota mieluusti nauttii, mutta ei olla lähelläkään siellä mitä edellinen tarjosi. 

Glen Garioch Vintage 1978, 18 yo (pullotettu 1997; 59,4 %)

Tämä tarjosi marmeladia ja pehmeää maltaisuutta, mutta ei oikeastaan eritysellä wow-efektillä. Melko tavallista tislaamolta, jolta vielä nykypullotteissakin voi saada inhimilliseen hintaan. 

Springbank Vintage 1968, 38 yo, Single Sherry Hogshead (pullotettu 2006; pullottaja The Whisky Fair; 54 %)

Tämä jäi itselleni aavistuksen pettymykseksi. Kai odotin jotain kohtausta, mutta nyt jäi vain hemmetin hyväksi springeriksi. Ei niin monipuolinen kuin iältä saatoin odottaa. Silti, tosi hyvä ja voimakas olemus, jossa myös sitä syvyyttä. Vaadin siis liikoja. Oli se hito hyvä...

 

Edradour “Straight From The Cask” Vintage 2006, 10 yo, Sherry Butt #381

Tämä oli tapahtuman voittajaviski, eli arvosteluraati valitsi sen parhaimmaksi. Minun lasissani tämä tuoksui hikisukalta, rikkiä oli riittämiin. Joku pieraisuut kaniksen juuri lähellä? Maussa onneksi ei oltu samoissa kemuissa, mutta ilman vettä mahdottoman kireä ja kuiva. Turbonuorukainen. En mä tätä tällä perusteella jää kaipaamaan. Paitsi jos haluaisi pieruselkäsaunan suuhun....

Teerenpeli Distiller’s Choice “Savu”, 42%...

Tämä siis oli vasta esiasteessa, homma tulee vielä muuttumaan. Tässä on siis n. 85-90% bourbontynnyrin tavaraa ja loput sherrytynskästä (etiketin tiedot ei pidä paikkansa). Turvemallas on tässä peräisin Belgiasta. Jatkossa Briteistä. Tämä miedohko versio oli alkuun hieman laimeahko, mutta jälkimakuun mennessä makea puhdas turvesavuisuus toimi kivasti. 

Tästä maistoin vierellä vahvemman reilu 50% version ja siinä taas alkumaku oli kivan voimakas ja pikanttissavuinen, mutta jälkimaku ei niin hyvä kuin miedommassa. Tässä sherryn osuus vain luokkaa 5%. Veden ja ajan kanssa kuitenkin alkoi homma menemään kohdilleen. Loppukaneettina lupaavalta vaikuttaa. Mielelläni törmään näihin myymälässäkin ja jatkossa kotona omassa lasissani. Tätä on tulossa nyt kevään aikana ravintolamyyntiin ja kenties ehkä Alkoonkin...

Routa Premium, Vintage 1988 Guyana Rum (55 %; Guyana)

Tämä on mielestäni turhan brändätty tuote, mutta sen sisältö on kieltämättä perhanan hyvää. Mielummin näkisin tämän ikäisen vanhasta Enmoren pannusta peräisin olevan helmen kivisessä vanhassa astiassa kuin fansyssä elektronisessa pahvilootassa.... mutta ei voi olla tykkäämättä itse rommista. Sitä syvää ja paksua Enmoren rommia, jossa nahkainen trooppinen tumma hedelmäisyys tanssii. Haluaisin....

Glenallachie Vintage 1973, 38 yo, Bourbon Wood (pullotettu 2011; pullottaja The Whisky Agency; 50,4 %)

Dailuainen lähes saman ikäinen (39yo) ei vakuuttanut, mutta tässä oli sitä jotain vanhan ajan hommaa. Hienoa herukkaisuutta, lehtisyyttä, vanhaa tupakanlehteä ja pientä rauhallista sitruksisuutta. Tämä olisi kiva lisä viskikaapissa. 

Glengoyne Vintage 1995, 21 yo, Single Refill Hogshead (pullotettu 2017; pullottaja Hunter Laing; 50 %)

Alkuun liian kireä, liian saippuainen ja tylsän sitruksinen. Onneksi jälkimakua kohden tulee sitä pehmeyttä ja kermaisuutta, jota Glengoynen ex-bourbonkypsytetyltä odotin. Ei silti riittänyt pelastamaan kokonaisuutta. 

Clynelish Vintage 1982, 27 yo, Single Bourbon Hogshead (pullotettu 2010; pullottaja The Whisky Agency/Perfect Dram; 55,1 %)

Tämä oli hyvä Clyne, mutta jätti vähän suppean fiiliksen. Miedostiv kermaishedelmäinen ja samalla sitruksinen. Pehmeää öljyisyyttäkin oli. En nyt varsinaisesti jää tätä kaipaamaan, mutta ottaisin toistekin. 

Tapani mukaan on kiva poimia kolme hienoa tapausta palkintopallille: 

1. Glenfarclas Vintage 1954

2. Springbank Vintage 1968

3. Routa 1988 Guyana Rum

Pikkuterveiset Tampereelta @ Konttori

Työmatkailun ohella tuli taas ulkopaikkakuntaan tutustumista ja mitenkäs muuten kuin olutravintolan merkeissä. Edellisestä Tampereen ravintolakatsauksesta on lähes vuosi, joten kiva päivittää hieman paikallisraflatietoutta. Nyt tosin taas hieman rajoittaa, joten tällä kertaa paikaksi olin päättänyt etukäteen Hotelli Ilveksen vierestä Konttorin.

Konttori sijaitsee osoitteessa Verkatehtaankatu 5, joka on melko lähellä Tampereen keskustaa kuten edellisen vierailun ravintolat. Olen käynyt Konttorilla kertaalleen jo aiemminkin, mutta blogiin en ole raapustanut vielä muistiinpanoja. Paikka on kohtalaisen kokoinen ja oikein viihtyisä punatiilisine seinineen. Rauhallinen tunnelma ja sopiva valaisu. Ei ruoan hajuja, joka joissain paikoissa saattaa olla hyvinkin häiritsevää.

Hyllyillä lepäilee useampi kymmen viskiä, joista pikakatsaukseltaan ei löydy mitään turhan hienoja, tai harvinaisia pullotteita. Muutama IB-pullote kuitenkin iskee heti silmään, joten näistä on hyvä kokeilla pari. Olutpuolella on jo hieman enemmänkin valinnanvaraa ja tiskeiltä löytyy selkeän yksinkertaiset ja ajantasaiset listat, joista olutvalikoimaa voi pähkäillä. Nettisivuilla toki myös samat valikoimat, joten jo kotoakäsin voi tarkastaa mitä mieli halajaa. Näin äkkiseltään heittäisin, että melkolailla sadan kieppeillä on olutvalikoima. Maistellaanko?

Founders Rübaeus, 5,7%, tuoksussa on runsaasti vadelmamehuisuutta ja sokerisuutta. Ei mitenkään hapan, mutta pientä kirpeyttä tulee vadelmista. Olutmaiset piirteet hukkuu melkolailla kokonaan ja kaipaisin tähän hienoisesti jenkkihumalaa. Maku on tuoksun lailla makea ja mehuinen. Ei kuitenkaan niin marjaisa kuin tuoksu antaa ymmärtää, mutta ollaan melko lailla jo siideri/lonkeromaisessa makeudessa ja hedelmäisyydessä. Päiväys onkin jo hiljattain mennyt (2.3.2015). Ehkä menettänyt jo särmäänsä. Tältä panimolta odottaisin parempaa.

Bunnahabhain 2000/2011 10yo, Cask #948, 59,8% (Adelphi), tuoksussa voimakasta tummaa sherryisyyttä, josta pilkahtaa robusti moottoriöljyisyys, runsaasti nahkaisia kuivia sävyjä ja mustaviinimarjaa. Iän huomaa tuoreena marjaisuutena, joka tuo myös aavistuksen terävää fiilistä. Turvetta tästä ei meinaa irrota, mutta tiettyä maanläheisyyttä kyllä on läsnä.

Maku on kivan monipuolinen ja räväkkä. Mineraalisuus tuo metallisuutta ja sulolaisuutta ja tähän sekoittuu mieto turpeisuus, sekä vahva kuivattava sherry. Tämän robusti sherry tuo mieleen juuri hiljattain maistetun Hand Filled Bowmoren tynnyristä #23. Samankaltaista jämäkkää sherryisyyttä, jossa tumma suklaa, kaakao, kahvi ja nahkaisuus on herkullista. Loppusilaus on lääkemäinen. Tämä on kyllä todella hyvä kymppivuotias.

Jo matkalla Tampereelle teki mieli tummaa herkullista stoutia, joten syrjähyppymarjapommin jälkeen piti korjata tilanne. Listoilta valikoituikin hanasta löytynyt Founders Imperial Stout. Tämä oli juuri se mitä halusin. Tuoksu oli hyvin tasapainossa, pehmeän suklainen ja keskiasteisen paahteinen. Kaunis. Erittäin herkullinen vaahto, joka houkuttelee siemaisemaan. Kuin espresso Italiassa.

Mahtavan samettinen ja kuohkea tumman suklainen suutuntuma. Kerrassaan upean tasapainoinen. Niin täyteläinen, että en kyllä paljoa lisättävää keksi stoutiin. Jälkimaussa tummaa kaakaota, ripaus lakritsia ja paahdettua maltaisuutta. Muscovadosokeri tulee mausteisesta makeudesta mieleen, joka on sopivalla tasolla. Nyt päästiin siihen Foundersin tasolle. Todella hyvä stout. Hymynaama!

Tämän kylkeen otin viskin tislaamolta johon en liiemmin ole vielä tutustunut. Linkwood 1990/2014 24yo, cask #3542, 57,9% (Adelphi), joka oli tuoksultaan lämpimän toffeinen, kinuskinen ja nougatmainen, jonka seassa omenainen ja hunajamaltaista tunnelmaa. Miedosti sellaista käyneiden hedelmien tuoksua, joka hieman rokottaa kokonaisuutta. Maussa on iän tuomaa täyteläisyyttä ja vanhaa tunkkaista tammitynnyriä. Mustaherukkaa ja vaniljaa, jonka seassa hieman kuivattavaa tanniinisuutta. Maltaisuus, joka on ns. iäkkäämmän oloista kuin mitä nuoremmissa pullotteissa on tapana olla. Kiva kanervaisuus jälkimaussa ja jotakin japanilaisten viskien tyylistä kukkaisuutta. Tämän maku oli paljon parempi kuin tuoksu. Ei kuitenkaan jätä wau-fiiliksiä.

Tämän jälkeen vielä yksi Adelphin pullote, jotta sai sopivasti hattutempun täyteen. Glen Garioch 1990/2010 20yo, Cask #2691, 54,9%, Tuoksussa löytyi tyypillistä appelsiinistä, persikkaista ja toffeista kermaisuutta. Uuniomenaa ja uunibanaania. Öljyinen ja kinuskinen tuoksu. Maussa appelsiininkuorta, persikkaa ja kermaista alkufiilistä, joka muuttuu öljyisäksi ja täyteläiseksi maltaisuudeksi. Mausteisuus tuo mieleen korianterin ja maustepippurin. Hedelmäfudge (appelsiini ja persikka) kuvaa tätä hyvin. Tämä oli keskivertoa maukkaampi.

Loppuun laitetaan vielä kuvapankin muodossa hinnastoja ja tarjontaa.

Kolmen neitsyeen taival

Viime kerrasta onkin aikaa, kun tuli kokeiltua neitsyttä. Markkinoilla nämä tuntuu olevan nousussa, sillä ainakin tislaamot ovat alkaneet kokeilemaan enemmän täysin puhtaalla ajatusmallilla. Jaa mikä? No tietenkin uudessa tammessa kypsytetyt viskit. Näitähän on toki ollut iät ja ajat, mutta enemmän ehkä niitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän viimeisteltyjä, osakypsytettyjä, vatattuja ym. ym. versioita.

Nyt on kuitenkin tarjolla jo ihan ehtaa neitsyttä, täysin uudessa tammessa kypsytettyä viskiä. Ei siitä oikeastaan niin kauaa ole kun tuli maistettua yhtä täysin uusissa tammitynnyreissä kypsytettyä viskiä Glenmorangie Ealantaa. Kyseinen morangie oli mielestäni ihan onnistunut tuote. Näiden uuden puun kypsytyksien suhteen saa olla pienellä varauksella, sillä monesti niistä ei käy ilmi, onko tuote oikeasti kypsytetty kokonaan tai osittain uudessa tsammitynnyrissä, viimeistelty vain uudessa tammessa, vai kypsytetty tynnyrissä, jossa ei aiemmin ole ollut skottiviskiä (1st fill oikeastaan). Eihän sillä nyt sinänsä ole niin väliä, jos viski vain olisi maukasta, mutta tiettyjä ominaisuuksia voi odottaa jos kyse olisi täysin uudesta puusta.

Virgin Oak. Kuva: jesterkingbrewery.com

Nyt on hyvä hetki kokeilla kolmea virgin-viskiä rinnakkain ja teenpä sen vielä sokkona. Tiedän siis mitä viskejä on tarjolla, mutta maistelujärjestys on sattumanvarainen (sekoitettu) ja kaikki ovat minulle entuudestaan tuntemattomia. Peitinpä jopa silmät, jotta ei ulkonäkökään pääse yllättämään. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun järkkään itse itselleni sokkomaistelun (vaimo hieman auttoi). Viskit on siis numeroitu 1-3 maistelujärjestyksessään ja nimike on lisätty tietysti jälkikäteen oikealle kohdalleen.

Otetaan vielä alkutietoina perusfaktat rivissä olevista viskeistä. Aakkosjärjestyksessä ensimmäisenä tulee Auchentoshan Virgin Oak. Kyseinen viski lanseerattiin viime vuonna (2013) ja on täysin uudessa tammessa kypsytettyä tavaraa. Ja korostetaan, täysin uusissa tammitynnyreissä. Harmi sinänsä, että kyseessä on ikämerkitsemätön viski sillä olisi ollut ihan mielenkiintoista hieman peilata makua ikään verratuna, mutta tuskin tuo kovin paljoa yli kymppivuotiasta on ottaen huomioon päivän trendin. Tämä on myös tuttuun Auchentoshanin tapaan triplatislattua tavaraa.

Seuraavana akkosissa on Benriach Virgin American Oak, joka on jo hieman iäkkäämpään ikään päässyt yksilö. 19-vuotta on kypsytystä takana, ei toki koko ikää uudessa tammessa, vaan tämä viski on nimenomaan viimeistelty uusissa tammitynnyreissä. UK markkinoille pullotettu, viski tislattiin 1994 ja pullotettiin tynnyrivahvuisena vuonna 2013.

Ja viimeisenä esittelyssä Glen Garioch Virgin Oak, joka on täysin uudessa amerikkalaisessa tammessa kypsytettyä viskiä Auchentoshanin tavoin. Tämäkin viski julkaistiin vuonna 2013 ja on niinikään ikämerkitsemätön viski. 6000 pullon voimin julkaistu viski on värjäämätön ja kylmäsuodattamaton. Tislaamon Master Blender Rachel Barrie kertoi tälle tulevan jatkoeriäkin, mutta vasta kun viski on sopivassa iässä.

Mukana on siis kaksi täysin uudessa puussa ja yksi vain viimeistelty, miksi näin? No koska halusin ottaa verrokkina sellaisen, jota ei ole kokonaan kypsytetty ja toisekseen kaapista ei löytynyt kolmatta samankaltaista yksilöä. Tai no, oli tässä vielä neljäskin mukana (Ealanta), mutta sitä kun on maistanut jo muutamia kertoja, niin jätin sen sokkomaistelun ulkopuolelle.

1. Glen Garioch Virgin Oak, 48%

T: Tuoksu on marmeladinen ja lämpimähkö. Hieman on ylikäyneiden hedelmien tuntua ja vanhaa toffeeta. Alta tulee nuorta maltaisuutta, joka on vaniljan höystämää. Hengitettyään lämmin käynyt hedelmäisyys muuttuu hieman raikkaammaksi ja puumaisemmaksi. Saatuaan tarpeeksi ilmaa on ihan kelpo, muttei monipuolinen.

M: Suutuntuma on paksuhko ja öljyinen. Voi rauhassa pidellä suussa, ei iske kova, mutta silti on sopivaa luonnetta. Maku alkaa aika pehmeänä ja liukkaana ja tuo alkuun hieman hapanta hedelmäisyyttä ja makeaa vaniljasokeria. Jälkimaussa jää tammipuu makeahkona ja semiöljyisenä. Hyvin lyhyt jälkimaku.


2. Auchentoshan Virgin Oak, 46%

T: Tässä on raaempaa puumaisuutta. Vastasahattua märkää puuta, hieman esanssista hedelmää (päärynä/rypäle), hieman kirpeähköä tuntua, joka on myös pistävähköä ja maltaista. Suklaata. Maltaisuus ja mausteisuus tuo tähän hieman nuorehkoa fiilistä. Ei nyt mikään erikoinen.

M: Tämä on kuivempi ja ohuempi kuin edellinen. Heti alusta tulee makeahkoa sokerista purkkihedelmää (rypäle) ja hieman pistävää kevyen katkeraa puumaisuutta. Suussa tämä on hieman pippurisempi kuin edellinen. Maltaisuus on nuorekasta. Puu tuntuu tässä kokonaisuudessaan isommalta.


3. Benriach 19yo 1994 Virgin American Oak, Cask# 4386, 55,3%

T: Jahas. Nyt on hieman syvempi fiilis. Paahdettua sokeria ja kuivaa tammea. Yhdistävä tekijä on vanilja ja kevyt sitruksisuus, mutta muutoin aika erilainen. Tässä maltaisuus on hieman laventelisempaa/saippuaisempaa, muttei häiritsevästi. Tuoksu on kypsemmän oloinen kokonaisuudessaan.

M: Paahtuneempi ja kypsempi alku. Nyt tammi on jotenkin tasaisempaa ja paremmin sulautunut. Mausteisuus on nyt monipuolisempaa eikä pelkkää vaniljaa. Tästä löytyy kookosta, vaniljaa, neilikkaa ja ripaus kanelia. Tammi ei jyräää mielestäni, vaan on aika sopivaa virginwood-kypsytetyksi. Kyllä melkein tästä veikkaisin näistä iäkkäimmäksi yksilöksi.


Kahden ekan tuoksussa oli paljon yhtäläisyyksiä kuten nuori viljaisuus, marmeladi, käynyt hedelmä ja raaka vanilja (tammipuu). Kolmas oli kypsemmän oloinen ja siitä tuntui löytyvän sellaista syvyyttä mitä kahdesta ekasta puuttui. Kolmas oli sellainen, jota voisin siemailla toistekin ihan hyvillä mielin eikä haittaisi jos pullo kaappiin eksyisi. Ealanta on kyllä helposti paras näistä kokonaan uuden tammen kypsyttämistä mitä olen maistanut.