Ihan pienet maistiaiset vuoden vaihtumisen jälkeen Uisge X odotellessa jo. Kyllä Uisge on taas kerran täällä ja katseet sekä odotukset sinne suuntaan. Tuttuun tapaan Wanhalla ja päivämäärät 7.-8.2., perjantai ja lauantai. Itse tottakai menen paikan päälle.
Sitä odotellessa kaatelin lasiin kotona muutaman viimeaikaisen hankinnan. Sinänsä ihan sekalaista settiä, teemana voisi heittää "hyvät viskit".
Talisker 20yo 1982/2003 58,8% OB
Tuoksu on mineraalinen ja merellinen, pippurinen sekä ruohoinen. Hieman tulee sellaista kuivaa navettaruohoisuutta, tai oikeastaan heinäisyyttä. Maku on hyvin voimakas ja kihelmöivä. Heinää, ruohoja, mineraaleja, tammea ja pippurisuutta. Voimakas maku joka potkii pitkään. Pitkä on myös jälkimaku. Voimallisuuden alla on sellaista kivaa "old bottle efektiä". Kokonaisuudessaan hieno viski, maultaan parempi kuin tuoksultaan.
Glen Garioch 34yo 1984/2019 Signatory (Brühler Whiskyhaus), 44%
Tämä on hassu. Tuoksussa heti tulee runsas sahanpuruinen tammisuus, jossa myös pihkaa, hedelmiä ja toffeeta hieman. Hieman ilmaa saaneena tulee upea hedelmäksrkkisuus, joka on mielestäni todella kiva tässä. Maussa ollaan ihan samoilla linjoilla. Alkuun tuntuu että puu ottaa otteen, mutta aika pian tulee kiva hedelmäkarkkisuus, jossa aavistuksen herukkaa ja petroliakin seassa. Tykkään paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti