Viskiolutta: Emelisse White Label IRS Ardbeg ja Barley Wine Makers Mark

Kaksi Emelissen White Label -sarjalaista tuli hiljattain maisteltua, joista Makers Markin tynnyreissä kypsytetty Imperial Russian Stout oli oikein maukas ja onnistunut tuotos. Bunnahabhainin tynnyreissä kypsynyt ei yltänyt samaan tasoon ollen hieman ristiriitaisempi ja tympeä. Nyt maistossa olevista oluista toinen on samaa imperial stout pohjaa, mutta sen lisäksi vaihdetaan tyyliä barley wineen.

Näistä White Label Barley Wine Makers Mark on kypsytetty nimensä mukaan Makers Markin bourbontynnyreissä. Ainakin stoutille tuo vaikutti sopivan kuin nenä päähän, niin miksei myös vahvaan barley wine runkoon.

Jälkimmäinen edustaa imperial russian stouteja ja on kypsytetty raskaasti turpeistetuista viskeistään tunnetun Ardbegin tynnyreissä. Jos siis edellisessä white label taistossa oli hennommin turpeistettu Bunnahabhain, niin nyt lyödään turpeen osalta sata lasiin. Tämän kanssa odotukset on kyllä hyvin varovaiset, sillä savu oluessa ei ole usein omaan suuhun parhaiten sopinut.

Emelisse White Label Barley Wine 2014, Makers Mark BA, 12%

T: Bourbontynnyri bongattu! Makeaa toffeista mausteisuutta, jossa karamellimaltaisuus vallitsee. Alkoholin tuntee taustalla hienoisena terävänä kärkenä. Onneksi tamminen, kookoksinen ja kaurakeksinen mausteisuus peittää alkoholia allensa. Ei niin hyvä ja runsas kuin IRS Makers Mark, mutta sinne päin.

M: Suussa olut tuntuu lämmittävältä ja vahvalta. Alkoholi tulee hieman pistelevänä lämpönä läpi kun suuhun ottaa isomman kulauksen. Maltaisuus on sameaa ja kinuskista. Greippisän kitkerä puraisukin tuntuu puolivälin jälkeen, mutta hiipuu melko pian. Jälkimakuun jää hieman yksinkertainen aromikkuus. Oluen alkumetrit tarjoaa parhaan annin, loppu jättää toivomisen varaa.

Emelisse White Label Imperial Russian Stout, Ardbeg BA, 11%

T: Enpä ole aiemmin näin savuviskistä olutta tuoksutellut. Selkeä Islayn viskin tuoksu. Alussa savu dominoi kaikkea, mutta pidempään lasissa seisseenä päästää stoutin maltaisuutta ja paahteisuutta läpi. Silti turvesavu on tässä melko hallitsevassa roolissa. Kun antaa vielä enemmän aikaa, alkaa mausteisempaakin aromia päästä mukaan. Toffeeta, paahdettuja pähkinöitä ja tummaa suklaata. Etäisesti tuo mieleen mokkapalan.

M: Uh. Savua, turvetta, savua... isku poltetulla märällä puuklapilla.... kitkerää palaneisuutta. Melkoinen palanut tynnyri. Savu tulee nyt omaan makuun liian palaneena ja tuhkaisena. Vanhaa tupakansavua. Suutuntuma on ihan kivan kuohkea ja täyteläinen, mutta maku on aika överi. Ehkä se on tarkoituskin, mutta vähempikin olisi riittänyt. Suutuntumasta ja tuoksusta kuitenkin annetaan pisteitä.

Emelisse White Label IRS: Bunnahabhain & Makers Mark BA

Hyvien Imperial Stoutien jälkeen on rima asettunut melko korkealle, mutta samassa tyylilajissa jatketaan seuraavienkin kohdalla. Lisäksi nämäkin ovat itselleni mielenkiintoisiksi osoittautuneita tynnyrikypsytettyjä oluita. Oluiden valmistajan on Emelisse, jonka oluita tuli viimeksi maisteltua kesällä. Nämä olivat kaikki enemmän tai vähemmän humaloituja (IPA-sarjan oluita), mutta näitä tynnyrikypsytettyä Emelissejä en muistaakseni vielä ole maistanut.

Otsikon oluet kuuluvat White Label -sarjaan, josta löytyy monenlaisia tynnyrikypsytyksiä. Viskikypsytyksien lisäksi löytyy, viinitynnyriä, konjakkitynnyriä ja Balsamicoa. Aikamoista. Molemmat näistä edustaa Imperial Russian Stout -tyyliä, joten sinänsä sopii hyvin maisteltavaksi rinnakkain. White Labelin joukosta löytyy myös useampia Barley Wine -tyylisiä oluita.

Ensimmäinen nyt maisteltavista oluista on kypsytetty skotlantilaisen tislaamon Bunnahabhainin tynnyreissä (Islayn saarelta). Odotettavissa voi olla viskityylin saralta mitä vain, sherryistä, savuista, tai ihan perinteistä ex-bourbontynnyrin tuomaa tyyliä. Savua saattaa siis olla tiedossa, vaikka Bunnahabhain onkin niitä ainoita vähemmän turpeella läträäviä tislaamoja Islayn saarella. Suurin osa sen tuottamasta tisleestä on turpeetonta/vähäturpeista (fenolipitouisuus alle 10ppm). Jos kiinnostaa, niin oheisestä linkistä pääset lukemaan hiljattain pidetyn Bunnahabhainin kotitastingin.

Toinen oluista on myös viskikypsytetty, mutta edustaa amerikkalaista maailmaa. Olut on kypsytetty entisissä Makers Markin bourbontynnyreissä. Makers Mark on massasta poikkeava bourbon mäskireseptin osalta, sillä perinteisen maissi-ruis-ohra -reseptin sijaan käytetään maissia, vehnää (red winter wheat) ja ohramallasta. Tämä tuo profiiliin pehmeää makeutta. Tämän oluen kohdalla odotukset ovat hieman korkeammalla, sillä bourbotynnyreissä kypsytetyt stoutit ja porterit ovat maistununeet aiemmin melko nmukavasti.

.

Emelisse White Label Imperial Russian Stout, Bunnahabhain BA, 11%

T: Tuoksu on jauhoinen, hieman palanut ja savuinen. Savuisuus tulee kuivana ohramaltaisena turvesavuna. Ympärillä on appelsiinistä imelää makeutta, lakritsia ja viskin maltaista vivahdetta. Ei tästä tietty Bunna ole tunnistettavissa, mutta viski kuitenkin. Lyhyen ajan jälkeen melko miellyttävä tuoksu. Alkuun hienoisesti liikaa savua.

M: Ensipuraisulla tulee vahvasti nuori maltainen viski mieleen. Pölyistä viljaista jauhoisuutta ja ruohoisuutta. Kahvisuus tulee keskivaiheilla samoin turvesavu. Turpeisuus on maanläheistä ja multaista. Ennen savua kävi makea pilkahdus, joka muuttuu kuitenkin pian kuivaksi paahteiseksi maltaisuudeksi. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja miedosti hiilihappoinen. Alkaa hyvin, mutta loppuu hieman tympeän turpeiseksi.

Emelisse White Label Imperial Russian Stout, Makers Mark BA, 11%

T: Hurraa! Heti on havaittavissa miellyttävää mausteisuutta ja suklaisuutta. Voin heti sanoa, että tämä toimii paremmin kuin edellinen. Mausteisen makeaa tammisuutta, jossa neilikka, kaneli ja inkivääri näyttää hennosti tietä. Stoutin kuohkeus tuntuu ympärillä. Vaniljaista mämmisyyttä ja makeaa limppua. Saaristolaisleipää. Mahtavan vivahteikas. Bourbon on melko selvästi tässä esillä ja minusta se on plussaa. Toimii erittäin hyvin.

M: Tämä on täyteläinen ja sopivan kuohkea. Alussa makeutta tulee vaniljaisine ja neilikkaisine vivahteineen ja tätä taittaa tumman suklainen (vahva tumma suklaa) mieto suolaisuus. Alkuun antaa imelämmän piirteen, mutta keskivaiheilla kääntyy kuivemmaksi ja paahteisemmaksi. Tammen mausteisuus tuntuu taustalla. Hyvin tumman suklainen. Pidemmän päälle aavistuksen liian makea, mutta kokonaisuus on loistava. 0,33l koko juuri sopiva.

Näistä selvästi vei voiton Makers Markin versio. Bourbon sopii mainiosti stoutin kypsytykseen ja tähän on saatu hyvä aromeja mukaan. Bunnahabhainin versio oli melko hyvä, mutta runko ei ollut läheskään niin hyvä kuin Makers Markin versiossa. Samoin myös maku jäi paljon jälkeen.

Emelisse RIPA, DIPA & TIPA

Kun IPA ei riitä. Silloin pitää ottaa vahvempaa käyttöön. Itse en tosin ole koskaan ollut mikään hopzheaz, tai "mitä humalaisempaa, sitä parempaa", enkä ole ainakaan toistaiseksi kaivannut äärikokemuksia tämän saralta. Sen olen huomannut, että mitä enemmän näitä humalaisia oluita maistelee, niin makuaisti kyllä alkaa sietämään humalaa paremmin ja monesti humalaista puraisua kyllä kaipaa. Aikanaan olutharrastuksen alussa humala oli off. Nyt eletään nousukautta, jossa toinen toistaan humalaisemmat oluet tupsahtelevat jopa ruokakauppojen hyllyille Suomessa. Ei tässä mitään väärää sinänsä, kunhan ei unohdeta muita tyylejä. Onhan näitä oluita kaikkien makuun (jotka ylipäänsä oluesta tykkää).

Tässä maistelussa kokeillaan Emelissen humalaisia oluita, joista tosin oli tarkoitus laittaa alkuperäisesti muotoon IPA, DIPA, TIPA ja BIPA. Koska IPA tuli juotua jo joskus aiemmin ja Black IPA ei kerennyt maistoon asti, niin suora muuttui nykyiseen muotoon. Olisi tietty ollu kiva vertaa ainakin perusipaa näihin, mutta ehkä joskus toiste. Joitain viikkoja takaperin maistoon eksyi tältä panimolta Smoked Rye IPA, joka toimi mainiosti minun kohdallani. Arvion pääset katsastamaan tästä linkistä.

Tältä hollantilaiselta panimoravintolalta on nyt siis maistossa Red IPA, Double IPA ja Triple IPA. Mennään siis miedommin humalaisesta vahvemmin humaloituun. Emelissen oluiden nimet kertovat sen mitä lajia yksilö edustaa. Red IPAa ei valmistajan sivuilta enää löytynyt, joten se ei ilmeisesti kuulu enää valikoimiin. Kyse on kuitenkin hieman skottityylisestä alesta, tai omasta mielestäni brown alen ja IPAn välimuodosta. Double IPA ja Triple IPA listoilla vielä komeilee. DIPAssa on käytetty humalina Chinook-, Simcoe- ja Saaz-humalaa. Näistä on saatu katkeroiksi 75 EBU:n verran. TIPAssa puolestaan on käytetty muuten samoja humalalajikkeita, mutta Saaz on korvattu Warriorilla. TIPAn EBU on 115 valmistajan mukaan.

Emelisse Red IPA, 6,5%

T: Ensin tulee mieleen jokseenkin perusmaltainen oluen tuoksu. Lasia hellästi pyöriteltäessä huomaa kuitenkin kevyesti märän metsäisen humalaisuuden, jonka mukana on karamellista vivahdetta. Maltaisuus on makeahkon karamellista ja hieman paahteista. Humalainen brown ale?

M: Maku on karamellimaltaiden tanssia, jossa IPAksi melko kevyehkö humalaisuus. Paahteisen karamellinen maku rokottaa humalatuntumaa. Runko on melko täyteläunen ja suussa tämä tuntuu ihan kivalta. Hiilihappoja on hyvin maltillisesti. Jälkimakuun jää makeahko maltaisuus miedon paahteisen katkeruuden kera. Odotukset oli jokseenkin erilaiset, hieman jäi pettymykseksi (tylsä).

Emelisse DIPA, 7,9%

T: Perinteisempää aromikasta IPAa. Havumetsän tunnelmaa. Hieman ruosteenomaista vivahdetta havaittavissa. Karamellisuutta ja vaaleaa leipäisyyttä. Hedelmää on kypsien omenien muodossa, mutta peittyy rungon alle. Ei anna raikasta fiilistä.  

M: Suutuntuma samean pihkainen ja karamellimaltainen. Humalaa on reilusti ja sen seassa on reilusti karamellisuutta. Katkeruus on tuoretta ja kestää alusta loppuun, muuttuen makeaksi jälkimaussa. Ei oikein iske tämä. Jotenkin ylitahmea ja humalaisuus on liian siirappista. Raikkaan sijaan tunkkainen. 

Emelisse TIPA, 10%

T: Vahvasti belgityylistä hiivaista makeutta ja humalaa reilusti. Alkoholikin pilkahtelee sellaisena terävänä kärkenä. Humalat ovat tässä pihkaisen oloista ja mieleen tulee taas havumetsää, kuivaa havumetsää. Lasia pyöriteltäessä tulee makeaa mallasta toffeisena karamellisuutena. 

M: Suutuntuma on samea, hieman kuivahko ja aavistuksen tahmea. Hiilihappoa on melko niukasti ja makeudesta tulee mieleen trappistioluen hiivaisuus ja skottioluen vahva maltaisuus. Hiiva ja humala näyttelee tässä pääosaa. Karamellisuutta löytyy, mutta maku ei ole liian tahmea tai pihkainen. Jälkimaku on erittäin humalavoittoinen katkeruuden jatkuessa, jatkuessa ja jatkuessa.... 

Ei tämä kolmikko elämää mullistanut, sillä omalla kohdallani nämä ei erityisemmin aiheuttanut viboja. Ehkä ne ovat tyylilleen jokseenkin onnistuneita, mutta siltikin jätti hieman yksinkertaiset fiilikset. Red IPA oli mielestäni näistä onnistunein ja tasdapainoisin. TIPA oli sellainen humalapommi, jonka hiivaisen maltainen tunnelma teki hyvin tunkkaiseksi ja olut vaatiikin aikaa sen äärellä. DIPA oli muutoin ihan hyvä, mutta melko yksinkertainen ja hieman liian tahmea. Sijoitukset siis:

1. Emelisse Red IPA, 6,5%
2. Emelisse DIPA, 7,9%
3. Emelisse TIPA, 10% 

Sierra Nevada Ruthless Rye IPA & Emelisse Smoked Rye IPA

Vehnien vallankaappauksen keskellä on hyvä antaa alaa kesän kakkossuosikeille (IPAt). Kaappi on ollut melko pullollaan vehnistä, mutta nyt on täytettä kerätty myös ipojen saralta ja korkki aukesi lämpimien päivien saavuttua. IPAn lisäksi näistä löytyy toinen yhdistävä herkkutekijä itselleni, ruis.

Ensimmäinen oluista on hollantilaisen Emeliessen Innovation-sarjaan kuuluva savuinen ruis-ipa. Reseptissä on käytetty 20% ruismallasta ja 10% savumallasta. Humalina löytyy Simcoe ja Cascade. Katkerot on luokkaa 55 IBU. Jotenkin tuntui odottavan tämän yksilön korkin aukeamista, vaikka yleensä savunmakuiset oluet eivät ole olleet omaan makuun kovin erikoisia.

Toinen oluista tulee Pohjois-Amerikasta, se on myös ruis-ipa, muttei savunmakuinen kuten edellinen. Näitä tuli hamstrattua muutama naapurimaastamme Ruotsista, jossa se majaili komeasti pienten erien hyllyssä. Hinta taisi olla 3,5e luokkaa, eli ei mikään mahoton. Oluenpanossa on käytetty maltaina Pale-, Caramel-, Chocolate- ja ruismaltaita. Humalina on käytetty Bravoa, Chinookia, Citraa ja jotakin testihumalaa (Experimental variety). Nämä kokeiluhumalat on monesti sellaisia, jotka ei koskaan päädy varsinaiseen kaupalliseen käyttöön. Olut kuuluu seasonal-sarjaan, jota on saatavilla rajoitettu erä.



Emelisse Smoked Rye IPA, 6,2%

T: Alkuun palanut puu ja savustettu ilmapiiri tuntuu selkeältä. Savuisuus kuitenkin väistää hedelmäisen ja marjaisan humalaisuuden tieltä. Punaisia raikkaita omenia, vadelmaa ja punaviinimarjaa, näillä voisi kuvailla hedelmäisyyttä. Ruis tuo tukevuutta ja tummuutta. Miellyttävä ja kutsuva tuoksu.

M: Suutuntuma on täyteläinen. Pehmeää ja rapeaa samaan aikaan. Humalat ja rukiin räväkkyys sopii mainiosti yhteen. Mukana on raikasta hedelmää ja savua sopivasti taustalla. Savuisuus on sellaista savustuksenomaista. Jälkimaku hennon savuinen, katkeran humalainen (nahkeaa katkeruutta) ja pehmeä.

Tykkäsin. Jos saisi lisää toivoa, niin hitusen raikkaampi humalaisuus (hedelmää enemmän). Muttä sellaisenaankin toimiva, jos hitusen savua ei häiritse.

Sierra Nevada Ruthless Rye IPA, 6,6%

T: Havuista ja greippistä humalaisuutta, jossa on jokin tumma vivahde. Humalan seassa tulee hieman pikimäistä utuisuutta. Mietoa karamellimallasta, joka pysyy kuitenkin kuivana. Pitkälle kantava tuoksu.

M: Amerikkalaista hedelmäistä humalaa, joka pysyy hyvin tasapainossa alusta loppuun. Ei muutu liian karamelliseksi eikä katkeraksi. Raikas ja puolikuiva makutuntuma. Suussa hiilihapot ja keskivertainen kuohkeus sopivat hyvin raikkaaseen (tummaan) olemukseen. Tulee mieleen männyn kuori). Humalaisuus on havumaista ja kuivahkoa. Jälkimaussa on hieno pitkä ja täyteläinen maku.

Hieman yksinkertaista katkeruutta, mutta toimiva IPA. Parasta tässä on humalan ja maltaan tasapaino.