Tässä maistelussa kokeillaan Emelissen humalaisia oluita, joista tosin oli tarkoitus laittaa alkuperäisesti muotoon IPA, DIPA, TIPA ja BIPA. Koska IPA tuli juotua jo joskus aiemmin ja Black IPA ei kerennyt maistoon asti, niin suora muuttui nykyiseen muotoon. Olisi tietty ollu kiva vertaa ainakin perusipaa näihin, mutta ehkä joskus toiste. Joitain viikkoja takaperin maistoon eksyi tältä panimolta Smoked Rye IPA, joka toimi mainiosti minun kohdallani. Arvion pääset katsastamaan tästä linkistä.
Tältä hollantilaiselta panimoravintolalta on nyt siis maistossa Red IPA, Double IPA ja Triple IPA. Mennään siis miedommin humalaisesta vahvemmin humaloituun. Emelissen oluiden nimet kertovat sen mitä lajia yksilö edustaa. Red IPAa ei valmistajan sivuilta enää löytynyt, joten se ei ilmeisesti kuulu enää valikoimiin. Kyse on kuitenkin hieman skottityylisestä alesta, tai omasta mielestäni brown alen ja IPAn välimuodosta. Double IPA ja Triple IPA listoilla vielä komeilee. DIPAssa on käytetty humalina Chinook-, Simcoe- ja Saaz-humalaa. Näistä on saatu katkeroiksi 75 EBU:n verran. TIPAssa puolestaan on käytetty muuten samoja humalalajikkeita, mutta Saaz on korvattu Warriorilla. TIPAn EBU on 115 valmistajan mukaan.
Emelisse Red IPA, 6,5%
T: Ensin tulee mieleen jokseenkin perusmaltainen oluen tuoksu. Lasia hellästi pyöriteltäessä huomaa kuitenkin kevyesti märän metsäisen humalaisuuden, jonka mukana on karamellista vivahdetta. Maltaisuus on makeahkon karamellista ja hieman paahteista. Humalainen brown ale?
M: Maku on karamellimaltaiden tanssia, jossa IPAksi melko kevyehkö humalaisuus. Paahteisen karamellinen maku rokottaa humalatuntumaa. Runko on melko täyteläunen ja suussa tämä tuntuu ihan kivalta. Hiilihappoja on hyvin maltillisesti. Jälkimakuun jää makeahko maltaisuus miedon paahteisen katkeruuden kera. Odotukset oli jokseenkin erilaiset, hieman jäi pettymykseksi (tylsä).
Emelisse DIPA, 7,9%
T: Perinteisempää aromikasta IPAa. Havumetsän tunnelmaa. Hieman ruosteenomaista vivahdetta havaittavissa. Karamellisuutta ja vaaleaa leipäisyyttä. Hedelmää on kypsien omenien muodossa, mutta peittyy rungon alle. Ei anna raikasta fiilistä.
M: Suutuntuma samean pihkainen ja karamellimaltainen. Humalaa on reilusti ja sen seassa on reilusti karamellisuutta. Katkeruus on tuoretta ja kestää alusta loppuun, muuttuen makeaksi jälkimaussa. Ei oikein iske tämä. Jotenkin ylitahmea ja humalaisuus on liian siirappista. Raikkaan sijaan tunkkainen.
Emelisse TIPA, 10%
T: Vahvasti belgityylistä hiivaista makeutta ja humalaa reilusti. Alkoholikin pilkahtelee sellaisena terävänä kärkenä. Humalat ovat tässä pihkaisen oloista ja mieleen tulee taas havumetsää, kuivaa havumetsää. Lasia pyöriteltäessä tulee makeaa mallasta toffeisena karamellisuutena.
M: Suutuntuma on samea, hieman kuivahko ja aavistuksen tahmea. Hiilihappoa on melko niukasti ja makeudesta tulee mieleen trappistioluen hiivaisuus ja skottioluen vahva maltaisuus. Hiiva ja humala näyttelee tässä pääosaa. Karamellisuutta löytyy, mutta maku ei ole liian tahmea tai pihkainen. Jälkimaku on erittäin humalavoittoinen katkeruuden jatkuessa, jatkuessa ja jatkuessa....
Ei tämä kolmikko elämää mullistanut, sillä omalla kohdallani nämä ei erityisemmin aiheuttanut viboja. Ehkä ne ovat tyylilleen jokseenkin onnistuneita, mutta siltikin jätti hieman yksinkertaiset fiilikset. Red IPA oli mielestäni näistä onnistunein ja tasdapainoisin. TIPA oli sellainen humalapommi, jonka hiivaisen maltainen tunnelma teki hyvin tunkkaiseksi ja olut vaatiikin aikaa sen äärellä. DIPA oli muutoin ihan hyvä, mutta melko yksinkertainen ja hieman liian tahmea. Sijoitukset siis:
1. Emelisse Red IPA, 6,5%
2. Emelisse DIPA, 7,9%
3. Emelisse TIPA, 10%
Emelisse TIPA, 10%
T: Vahvasti belgityylistä hiivaista makeutta ja humalaa reilusti. Alkoholikin pilkahtelee sellaisena terävänä kärkenä. Humalat ovat tässä pihkaisen oloista ja mieleen tulee taas havumetsää, kuivaa havumetsää. Lasia pyöriteltäessä tulee makeaa mallasta toffeisena karamellisuutena.
M: Suutuntuma on samea, hieman kuivahko ja aavistuksen tahmea. Hiilihappoa on melko niukasti ja makeudesta tulee mieleen trappistioluen hiivaisuus ja skottioluen vahva maltaisuus. Hiiva ja humala näyttelee tässä pääosaa. Karamellisuutta löytyy, mutta maku ei ole liian tahmea tai pihkainen. Jälkimaku on erittäin humalavoittoinen katkeruuden jatkuessa, jatkuessa ja jatkuessa....
Ei tämä kolmikko elämää mullistanut, sillä omalla kohdallani nämä ei erityisemmin aiheuttanut viboja. Ehkä ne ovat tyylilleen jokseenkin onnistuneita, mutta siltikin jätti hieman yksinkertaiset fiilikset. Red IPA oli mielestäni näistä onnistunein ja tasdapainoisin. TIPA oli sellainen humalapommi, jonka hiivaisen maltainen tunnelma teki hyvin tunkkaiseksi ja olut vaatiikin aikaa sen äärellä. DIPA oli muutoin ihan hyvä, mutta melko yksinkertainen ja hieman liian tahmea. Sijoitukset siis:
1. Emelisse Red IPA, 6,5%
2. Emelisse DIPA, 7,9%
3. Emelisse TIPA, 10%
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti