Maitokaupasta: Pyynikin Big4Sun

Pyynikin käsityöläispanimo toi maitokauppoihin nelipakkauksensa, Big4Sun, jossa neljä puolen litran tölkkiä fancyssä pakkauksessa. Cloudberry Saison 4,7%, Dammer Pils 4,7%, American IPA 4,6% ja parhaaksi olueksi World Beer Awards 2016 -kisassa valittu Ruby Jazz Ale 4,7% löytyy sisältä. Näistä olen aiemmin maistanut ensimmäistä ja viimeistä. Niiden arviot löytyy täältä (Cloudberry) ja täältä (Ruby).

Olen nähnyt tätä Isoa Nelosta maitokauppojen hyllyillä 10,7€ hintaan. Ovat yleensä vierekkäin Makun nelosen kanssa. Hinta on jopa hieman halvempi kuin Makulla ja oluet ovat 50cl vs. Makun 33cl. Prosenttien perässä juoksevat valitsenevat Pyynikin, sillä näissä 0,1-0,2% enemmän alkoholia, huhhuh. Vaan korvaako määrä laadun? Onneksi ei tarvine tapella, kun oluet ovat kuitenkin erilaisia keskenään, molemmille luulisi riittävän kysyntää.

Sessio AIPA ja Dammer Pils ovat siis uutuuksia itselleni, joten niistä arviot tähän. Dammer Pils on hyvin tuore erä ja on valikoiman vakiotavaraa tätä nykyä. Humalana on käytetty mm. Saazia, joten tsekkihenkisyyttä löytynee. American IPA nimensä mukaan amerikkalaistyyliin Cascade, Amarillo ja Citra jenkkihumalilla kyyditetty.

Pyynikin Sessio American IPA, 4,6%

Tuoksussa raikasta ja puhdasta sitruksisuutta, sekä aavistus kukkaista hedelmäisyyttä. Tuore vihreän sitruksinen humalapellettisyys on kutsuva aromi. Runko tuntuu puhtaana ja hyvin kevyesti karamellisena. Sopivan kevyt sessio-olueksi.

Maussa samat sävelet, eli kevyt ja helppo juotavuus, menemättä liian vissyksi. Jenkkihumalat laulaa, ei kovin vahvasti, mutta riittävästi maitokauppaolueksi. Sitruksia, vihreää raikasta hedelmäisyyttä ja kevyttä karamellisuutta. Loppua kohden kevyesti greippiä, joka tuo kuivattavan fiiliksen. Ei liikuta mannnerlaattoja, mutta toimii sarjassaan.

Pyynikin Dammer Pils, 4,7%

Tuoksussa vaaleaa viljapeltoa, joka tuo lagerin peruselementin mieleen. Miedosti humalaa, jossa aavistus sitruunaa ja miedosti kuivahkoa ruohoisuutta. Saaz on läsnä ja se on hyvä. Ehkä voihappoisuuttakin löytyy kun antaa oluen hieman lämmetä, tai sitten kaipaan sitä niin, että se sieltä muka löytyy.

Maku on helppo, mutta ei vetinen. Hiilihapot sopivalla tasolla. Alkuun kevyt kuivaruohoinen humala ottaa keskivaihetta kohdin voimaa ja saakin sopivan otteen. Keskiverto maltaisuus on mukavan puhdasta. Olen hieman löytävinäni voin makuakin. Juotavuus hyvä. Puoli tölkillistä nautittuani, huomaan tämän olevan mukavan juotava ja kelpo pils. Tätä tulloo ostamaan jatkossakin.

Alkosta: Pyynikin Black IPA, 8,5%

Jälleen epämukavuusalueelle, sillä taas black IPA. En ole edelleenkään oppinut pitämään tästä tyylistä. Silti kiva, että panimon porukka lähetti tämän minulle näytteeksi, sillä todennäköisesti olisi jäänyt ostamatta tyylin vuoksi. Olen ohimennen kuullut, että tämä black IPA on hyvin imperial stoutmainen, mutta en ala ylisaarnaamaan tyylilajin puolesta, katsotaan miltä se minusta tuntuu.

Valaistaan sen verta, että minun käsitys black ipasta on se, että se on hyvin humalainen (katkeroa piisaa, ei välttämättä hedelmäistä) ja sen kevyessä rungossa on hitusen maltaisuutta, joka tuntuu etenkin hyvin kevyenä paahteisuutena. Jos runkoa on "liikaa", niin sen voisi lokeroida amerikkalaistyyliseen imperial stoutiin, josta en myöskään erityisemmin pidä (katkera, hyvin paahteinen ja lakritsainen).

Pyynikin sivuilla kerrotaan, että tämä black ipa on hyvin paahteinen ja katkeroinen. Mallaspuolelta löytyy Pale ale, Crystal, Cara, Black, Chocolate, Roasted barley ja Suklaavehnää. Humalapuolella tykittää Target, Saaz, Centennial, Cascade, Amarillo ja Citra. Näiden perusteella voisin kuvitella saavani juurikin kunnolla humaloitua kuivaa jenkki-IS:a. Oli mitä oli, lasissa on nyt ilmaiseksi saatu arvostettu olut, joten pulinat pois.

Pyynikin Black IPA, 8,5%

Tuoksu on vahvan humalainen ja siinä tulee kylmää mallaspohjaa, jossa sysimustaa kahvia, raakaa tummaa suklaata ja hienoisesti fariinisokeria. Humalat tuo sitruksisuutta. Makeuttakin on, mutta kokonaisuus on todella tasapainoinen maltaiden, humalan ja makeuden kesken. Hyvä tuoksu, joka lupaa paksumpaa runkoa kuin BIPAlta odotan.

Maussa jysähtää. Ensinnäkin, runko on melko paksu ja täyteläinen, tarjoilee paahteista suklaamallasta, mustaa miedosti palanutta kahvia ja palanutta leivän kuorta. Vaikka paahteisuutta on paljon, se ei ole liian kuivaa, koska makeampi osa tasapainoittaa olutta. Katkeruutta piisaa vaikka Ardelle jakaa. Yhdessä paahteen kanssa, se on hyvinkin voimakasta. Tulee sieltä sitä sitruksisuuttakin, mutta koska mallaspuoli on niin läsnä, se ei ota yliotetta. Jälkimakuun jää tummaa raakaa suklaisuutta, miedosti kaakaokakkua, muscovadoa, lakritsia ja leipäisyyttä. Kuivuu, mutta ei ole överikuiva.

Hmmh... en tiedä ollaanko jykevän black ipan parissa, jykevän jenkki-IS:n parissa, vaiko vain kovan oluen ääressä, joka tarjoilee kaikke yllä mainittua. Ainakin ollaan paremman oluen ääressä, kuin mitä hehkutettu Plevnan Siperia minulle on tarjonnut, sillä tämän runko on minun suuhuni parempi JA makeus tasapainottaa tuota mörköpuolta. Melkein tekisi mieli sanoa, että paras black ipan nimellä vastaan tullut olut.

Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout (Alkon käsityöläisoluet 2017)

Tätä olutta tuli muuten odoteltua. Yllättäen mushimaltin kirjoittajan huomio kiinnittyi tynnyrikypsyteltyyn olueen ja vieläpä sellaiseen, jossa on maannut aiemmin jenkkiviskiä. Viivästyksistä huolimatta tämä tuli valikoimiin tämän viikon aikana ja löytyy nyt siis Alkosta 8,71€ hintaan.

Enpä tiedä mitään Jälkikäteen sain selvitettyä faktoja oluesta. Tätä imperial stoutia on kypsytetty entisissä Heaven Hillin tislaamon bourbontynnyreissä (barreltynnyri, n. 200l) neljästä seitsemään kuukauteen ja Pyynikki käyttää tässä Solera-tyylin kaltaista menetelmää. Tarkoittaa siis sitä, että tynnyristä valutetaan yksi erä ulos (jolloin sisälle jää x-määrä kypsynyttä olutta) ja laitetaan tuoretta kypsyttämätöntä olutta sisään. Mainittakoon, että Heaven Hill osaa valmistaa todella herkullista bourbonia. Eipä ole liiaksi näitä bourbontynnyreissä kypsyteltyjä IS:ja, joten tervetullut olut tähän kattaukseen.

Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout, 13%

Tuoksusta on aistittavissa aimo annos bourbonia, josta makea maissisuus, lempeä neilikkaisuus ja kevyt ruismausteisuus kumpuaa. Tulee sama aromimaailma kun nuuhkiessa entistä bourbontynnyriä. Tammi näyttelee omaa osaansa tuoden karamellista vaniljaisuutta. Bourbontynnyri jyrää melko hyvin varsinaisen stoutin piirteet. Miedosti paahteisuutta toki saan irti. Kyllä tätä mielellään nuuhkii. Sieraimen kautta nautittua bourbonia? Yes please.

Maussa tynnyrin elementit ovat myös vahvasti läsnä. Mausteista voikakkupohjaa, jossa makea maissisuus ja imelähkö maltaisuus näyttelee pääroolia. Suutuntumaltaan pehmeä ja kevyesti hiilihapotettu. Alkoholi tässä on ilmiselvästi läsnä, mutta se on niin tynnyriaromista ja bourbonmausteista, että se ei viskimiestä haittaa. Sitä paitsi se hellittää jo puolivälissä makupalettia. Jälkimakuun mennessä leikki loppuu hieman liian aikaisin kesken. Jäljelle jää makean imelä suklaisuus ja voikeksisyys, sekä mieto vaniljainen tammisuus. Skidisti bourbonliköörinen.

Päärooli on tynnyrin tuomalla jenkkiviskisyydellä, joten jos olet arka bourbonille, ei ehkä ole juttusi. Minä en ole arka, mutta hieman kaipasin tynnyrimaailman rinnalle enemmän maltaisuutta ja hieman enemmän paahteisuutta. Silti, tuhdin aromikas bourb... IS!

Pyynikin Diablo Thorium Black Stout ja Ruby Jazz Ale

Pyynikin Käsityöläispanimon myyntiedustaja lähestyi muutaman näytteen vuoksi ja viikon päästä ilmeisesti joku kuriiri (vaimo vastaanotti) toi kotiovelle panimon paketin. Paketista paljastui muutama pullo ja muutama tölkki.

Varsinainen syy näytteille oli Pyynikin ja Diablo-yhtyeen 20-vuotisjuhlaolut, jota yhdessä panimon väen kanssa kehitteli Diablon Heikki Malmberg ja Aadolf Virtanen. Lopullinen reseptiikka on Pyynikin panimon tuotanto- ja laatupäällikkö Heikki Eräsalon käsialaa. Diablo-olutta löytyi aiemmin kauppavahvuisena Corium Black Stoutina (vuosi sitten tehty versio) ja nyt juhlavuoden kunniaksi lähdettiin vahvemmalla versiolla liikkeelle. Tämä vahvempi on vain ravintolamyyntiin ja keikkakiertueille.

Paketista löytyi myös pari vanhaa tuttua, mutta nyt ensimmäistä kertaa tölkkiversiona. Ruby Jazz Ale, joka viime syksynä vei World Beer Awardsissa maailman parhaan miedon tumman alen palkinnon, on panimon vanhimpia oluita ja se on maustettu pihlajamarjoilla. Nyt siis puolen litran tölkkinä.

Pyynikin Diablo Thorium Black Stout, 6,5%

Tuoksusta tulee alkuun vaniljaisuutta, kevyttä maitosuklaata ja kevyen paahteista mallasta. Lyhyen lasihetken jälkeen suklaa ja vanilja väistyvät, paahteisuus korostuu ja mukaan tulee reilusti tummaa leipäisyyttä. Tuoksun perusteella tulee mieleen kuivempi ja paahteisempi Stout.

Maussa aika lailla sama efekti kuin tuoksussa, eli alkuun mieto makea vaniljaisuus, tummaa suklaata ja kevyt humaluus. Alun makeahko maailma taittuu kuitenkin jo ennen puoliväliä kuivemmaksi, paahteisemmaksi ja kuivan leipäisäksi (rapean vaalean leivän kuori). Tasapaino miedon makeuden ja paahteisuuden kanssa on todella hyvä.

Itse pidän makeahkosta stoutista, tämä on kuivan ja makean välimuoto. Juotavuus säilytetty hyvällä tasolla ja voin kuvitella, että joku heviletti tätä vetää keikoillakin. Jos oltaisiin makeassa ja tuhdissa stoutissa, niin eihän sitä keikalla kukaan lipittäisi.

Pyynikin Ruby Jazz Ale, 4,7 % (tölkki)

Tuoksu on huiman tuoreen oloinen ja siinä huokuu amerikkalainen humalointi, joka tuo mäntymetsää, pihkaa, sitruunaa ja hieman kuivaa humalapellettiä. Myös pihlajamarjat on tuoksusta erotettavissa ja ihan sopivan voimakkaana. Tuoksu on hyvin kutsuva.

Maussa ei päästä niin hienoon loistoon kuin tuoksussa, joka lienee maitokauppavahvuisen oluen kirous. Humala ottaa ohjat ja sen kanssa tulee hartsista kuivuutta ja karvasta pihlajamarjaisuutta. Suutuntuma hiilihapoilta ja rungolta ihan hyvä, mutta hieman kuivaksi ja liituiseksi vetää. Jälkimakua kohden jättää greippiä ja kuivaa lehtistä humalaa. Katkeruutta piisaa, jopa omien tarpeiteni yli.

Kuva: Pyynikin käsityöläispanimo kotisivulta

Maitokaupasta: Pyynikin Cloudberry Saison

Saunaolueksi kaipasin raikasta ja kepeää. Ei ole vielä erityisemmin tehnyt mieli tummempia oluita, vaan vaaleiden kaipuu on edelleen voimissaan. Muistinkin juuri ostaneeni maitokaupasta Pyynikin lakalla kyyditettyä Cloudberry Saisonia. Hinta oli luokkaa 3,5€.

Pyynikin sivujen mukaan tämä näyttää sisältävän Pils- ja vehnämaltaita. Kepeä ja raikas runko ollee siis tiedossa. Humalina on käytetty Saaz-humalaa, joten hyvin simppelistä reseptiikasta kyse. Erikoisuutena tässä on nimensä mukaan käytetty hillaa tuomaan happamuutta ja marjaisuutta. Kuulostaa ainakin ihan hyvältä. Onkohan käytetty belgihiivaa? Ainakin makukuvauksen pippurisuus voisi viitata siihen suuntaan.

Pyynikin Cloudberry Saison, 4,7%

Tuoksusta löytyy saisonin peruselementit, hiivaa, mietoa pölyistä humalaa ja sitruksista hedelmäkuorista raikkautta. Hedelmäisyyttä löytyy hyvin ja siinä on runsaasti sitruksien kuoria (miedosti vahaista, kitkerää ja nahkeaa). Myös lakka on läsnä miedosti happamana ja kirpeänä aromina.

Maussa mietoa hiivaisuutta, kevyttä sitruksisuutta ja mieto ruohoisuus. Suutuntuma on hyvin kevyt ja melko hiilihappoinen. Lakan tuoma maku on ehkä turhankin ujona, joillekin tämä lienee hyväkin asia, mutta itse kaipasin vahvemmin. Toimii varmasti kesähelteillä paremmin, sillä tämä on hyvin raikkaan juotava ja kevyt. Jäin kaipaamaan vahvempia makuja, enemmän happamuutta, hiivaa ja hedelmäisyyttä.

SOPP2016, 27.-30.7.2016 Helsinki, perjantain huuma

Huhhuh. Urakka takana. Toki miellyttävä sellainen. Perjantai oli itselleni "the SOPP" -päivä, sillä alun perin tämä päivä oli varattu festareille. Keskiviikkona otin kuitenkin varaslähdön ja maistelin vajaa kymmenkunta olutta. Mietteet keskiviikon oluista ja yleiset löpinät festareilta pääset lukemaan täältä.

Homma toimi yhtä hyvin kuin keskiviikkona, mitä nyt ruuhkaa oli tungokseen asti lämpimänä perjantaipäivänä. Etenkin kello 16 jälkeen alkoi olla melko ahdasta ja jonoja kertyi isolle osalle tiskejä. Oli sääli nähdä eräät tiskit täysin jonotta, tyhjinä jopa. "Viinaranneke", joka on muuten melko typerä väkisin uutisoitu termi, toimi hienosti myös perjantaina. Laskuahan en vielä ole nähnyt, mutta muutoin se toimi täydellisesti. Kokonaissummaksi kahdelle päivälle taisi kertyä ruokineen n. 80€.

iso paha viinaranneke

Keskiviikon parhaat vaikutukset teki Hiisi ja Plevna. Vehnäperusteinen päivä sai jatkoa nyt perjantaina, sillä lasiin kaatui ensimmäisten joukossa lisää vehnää. Muutaman vehnän jälkeen tosin vaihdoin happamimpiin ja jopa tummempiin tammitynnyröinteihin. Perjantain parhaimmistoa oli mielestäni Lervig 1349 Black Ale (Bourbon Barrel & Sour Cherry Edition), joka hämmästytti ja yllätti maukkaalla ja tasapainoisella vaniljaisuudellaan ja suklaisuudellaan. Herkkua. Toinen erityismaininta menee Plevna Weizenbockille, joka oli jälleen mainiossa kunnossa. Herkullinen ja tuhti vehnä.

Onnistuneita oli niin ikään Pyynikin Saison ja Maku Cran PABA. Molemmat mielestäni hyvin onnistuneita ja maistamisen arvoisia. Hiisi x Ruosniemi Konttorirutto (Hoppy Sour Ale) oli maistettava uudelleen ja kyllä se vaan vei taas mennessään. Miten tässä näin taas kävi? Ihan parhaimmistoa. Alla vielä lyhyine kuvauksineen osa perjantain oluista.

Bock's Weizbier, 5,3%: Hieman happaman käyneen oloinen ja hedelmäinen tuoksultaan. Toi etäisesti mieleen villihiivan. Maussa banaanisuutta ja mausteisuutta sopusuhdassa, tehden mukavan tasapainoisen hefen.

Pyynikin Saison, 5%: Ensimmäinen kulaus paljastaa tämän olevan rehti saison. Saisonhiiva toimii moitteetta, hyvä runko ja sopiva raikkaus säilyy loppuun saakka. Lisäksi vielä kiva jälkikuivuus ja kuiva mausteisuus jälkimaussa.

Lammin Ruisrääkkä (tynnyrikypsytetty), 7%: Tämä ei nyt jotenkin toiminut, vaikka runsaasti kehuja onkin saanut monilta muilta. Jotenkin imelä toffeisuus tökki pahasti. Vasta pidemmän ajan päästä tuli mukavempaa vaniljaisuutta. Tynnyristä olen maistellut paaaljon parempiakin.

Lervig Passion for Sour, 7,5%: Hedelmäinen "punaisen sävyinen" happamuus päällimmäisenä, joka ei ollut kuitenkaan etikkaista, tai erityisen pitkäkestoista. Hyvä niin. Jäi kuitenkin aavistuksen yksinkertaiseksi. Raikas ja hedelmäinen.

Låven Hoppy Wheat, 5%: Tapahtuman huonoimpia maistoja. Todella tylsä. Ei katkeroa (nimestä huolimatta), eikä juuri vehnäisyyttäkään. Jenkkityylinen vehnis, jossa ei oikein mitään vaikuttavaa.

Lervig 1349 Black Ale (Bourbon Barrel & Sour Cherry Edition) 13,4%: Tämä tuli maistettua sattumalta. Onneksi näin, sillä kyseessä oli melkoinen jälkkäriherkku. Perusversio (ei-kirsikka) loppuin, joten tilalle Pikkulinnun Markku pisti kirsikkaversion. Upea suklaisuus ja vaniljaisuus. Tynnyrikypsytys täydellistä. Tällaista se on onnistuiessaan.

Plevna Weizenbock, 7%: Tuttu herkku jo entuudestaan. Tuhti vehnä, jossa niin ikään Plevnan hyvä vehnäpohja (hyvä hiiva, neilikkaisuus ja banaanisuus) ja hiukan sahtimaista tuhtiutta. Erittäin juotava runsaanoloisesta olemuksesta huolimatta.

Maku Cran PA BA, n. 5%: Tämä pabar oli aika onnistunut keitto. Lentokentän karpalo-olut laitettiin kolmeksi kuukaudeksi punaviinitynnyriin ja ulos kaadettiin monipuolisempi pikku-red-sour. Kivat vivahteet ja mukava kevyt tammisuus. Viini toi hienon lisän.

Maku Timo Hoppy Saison, 6,4%: Sitruksinen ja humalankatkera saison. Alta paljastuu selvästi Makun saison, jossa nyt humalat jyllää ja kuivattaa. Hiiva myös hyvin esillä.

Plevna Mount Evans, 6%: Toiset sanoi happamaski, toiset reilun vadelmaiseksi, kun taas toiset miedon vadelmaiseksi. Itse kuvittelin Foundersin Rubaeus tyylistä olutta, mutta tässä vadelmilla on todella rauhallinen taustanäyttely lähinnä tuoksussa. Muutoin ihan kelpo saison, mutta seuraavaan erään kolminkertainen määrä vadelmia kiitos.

Craft Beer Helsinki 2016 mushimaltin kokemana

Ensimmäiset CBH:t mushimaltin kokemana takana. Craft Beer Helsinki on käsityöläisolutfestari, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa 30.6.-2.7. Helsingissä Rautatientorilla. Itse löysin aikaa torstaille, eli ensimmäiselle tapahtumapäivälle. Ei se ruusuisesti alkanut, kun saavuttunai paikalle noin kello 17 aikaan jono ylsi lähes rautatientorin päästä päähän. Erinäisistä lähteistä olin lukenut jonotuksen kestävän aian tuntiin saakka.

Melkein haistatinkin shaibat tapahtumalle jonosta johtuen, mutta keräsin rohkeutta haettuani kahvin rautatieasemalta ja ymppäyduin jonon perukoille. Se sitten ottikin yli tunnin aikaa, eli jonossa oltiin 1h 15min. Vittu sentään. Kyllä oli sellainen elin otsassa, että onneksi eivät portsarit tmv. enää sen enempää härnänneet. Vaati yhden oluen lasiin kunnes lepyin täysin.

Aloitetaan alusta. Tapahtuma siis järjestettiin ensimmäistä kertaa ja paikkana oli Helsingin ydinkeskusta, jossa myös tuttu Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtuma on järjestetty jo useasti. Festarin pääjärjestäjänä oli liikuntatapahtumia järjestäneen Runner’s High:n ja kiertolaispanimo Humaloven yhdessä perustama RH Events Oy. Uutuutena skenessä, tapahtumassa oli käytössä maksukortti, johon ladatiin haluama määrä arvoa. Kortin saldon pystyi tarkistamaan (se yleensä kerrottiin) juoman oston yhteydessä. Saldo oli päiväkohtainen, eli ladattu saldo piti kuluttaa tiettynä päivänä. Sisään maksoi käytännössä olutlasin verran, eli 3€ pikkutuopilta, tai 4€ tulppaanimallisesta maistelulasista.

Arvokortin ja lasin lunastettua pääsi sisälle maistelemaan. Jonoja ei sisällä sitten ollutkaan, vaan paikka oli vielä hyvin väljä 19 aikaankin. Vesipisteitä ja lasipesupisteitä oli ainakin kolmella suunnalla. Ja siis kyllä, vesi oli ilmaista. Muutenkin kaikki järjestelyt sujui sisäänpääsyn jälkeen moitteetta. Oluttarjonta oli jykevä, yli 20 panimoa ympäri maailman, joten maisteltavaa kyllä riitti. Listauksia voit tarkistella tapahtuman kotisivuilta. Myös ruokapuoleen oltiin panostettu ja siitä vastasi mm. Loung3, Social Food, Ravintola Ilo, Bangkok Street, Penalty Burger, Grillshop ja 3 Kaveria.

Mein hyvin vapaalla mentaliteetilla – en ollut päättänyt etukäteen mitä otan, en otanut kunnon kameraa mukaan ja muutenkin menin hyvin rennoin ottein. Olisi lähinnä kiva tavata tuttua porukkaa ja nauttia muutama hyvä raikas.

Tunnelmaa kello 20 aikoihin

Olin liikkeellä hieman supistetulla aikataululla, joten kymmeniä oluita ei tullut maisteltua. Muutoinkin liikuin hieman "moro, hauska nähdä taas" -mentaliteetilla, joten monia hyviä oluita on voinut jäädä maistamatta. Tiesin kuitenkin etukäteen aloitustiskin, jossa tarjottaisiin brettahörhölle janonsammuttajaa. Hiisi. Hiisi Dapper Ale, 5,3% oli se ensimmäinen olut. Brettahiivalla kyyditetty Ale, joka oli hyvin helposti juotava, mutta tarjosi paljon makua. Peckoon verrattuna vähemmän hedelmäisempi ja rauhallisempi villihiivan osalta, mutta silti erittäin suunmukainen. Ostin pariin otteeseen tätä. Speksit: 5,3%, 40 IBU, väriä 9 EBC, Humalalajikkeet: Herkules (katkero), Cascade, Mosaic, Chinook.

Samalta tiskiltä otin perään Hiisi Bruxellensis Lupus, 9%. Tämä oli mielestäni parempi kuin pohjana toiminut Hiisi Humulus Lupus. Pehmeämpi ja kuohkean hedelmäisempi. Jopa kermahedelmäinen. Brettan nahkeutta tuossa ei sinänsä havainnut, mutta villihiivan hedelmäinen osuus tuli kivasti esiin. Tykkäsin ja ostaisin lisää.

Muutin Hiisin tiskiltä lähes naapuriin Ruosniemen Panimon tiskille. Otin lasiini Ruosniemen Lomittaja Saisonia, 6,3%, joka oli hedelmäisempi kuin muistinkaan. Sopivasti belgihiivaisuutta, joka "katkesi" sopivaan aikaan, eli ei mennyt tunkkaiseksi, tai liian pistäväksi. Petollisen juotava.

Näiden jälkeen menin tuusulan ykköspanimon Makun tiskille. Tällä tiskillä harvoin tulee petyttyä ja niin ei käynyt tälläkään kertaa. Lager-painotteinen maistelusuora sisälsi oluet Maku Eero, Juke Joint Lager ja Simeoni Blonde Alen. Eero oli hyvin reilulla kädellä uusiseelantilaisilla humalilla humaloitu kuivan ruohoinen ja katkera lager. Alussa hedelmöisyyttä, joka taittui humalasoittoon loppua kohden. Joint Lager oli lähes vastakohta, reilun "smoothie-hedelmäinen", jossa hedelmösose näytteli pääosaa. Hienon tasapainonen ja hemmetin hyvin juotavissa.

Simeoni oli näistä jo erilaisempi, siinä olin aistivinani enemmän hiivaperäistä hedelmöisyyttä. Tämä vaati isomman kulauksen, jotta makumaailma pääsi esille. Oma suosikkini näistä kolmesta oli Juke Joint Lager, joka on Järvenpään Puistobluesin virallinen festariolut. Luulisi tämän höyryoluen tekevän kaupan! Simeoni ja Eero on muuten nimetty Aleksis Kiven 7 veljeksen mukaan, joten odotettavissa on vielä Lauri, Timo, Aapo, Tuomas ja Juhani.

Edellisestä tiskistä naapuriin, Pyynikin Käsityöläispanimon tiskille. Ei ollut itselleni tuttuja kasvoja paikalla, muta näinpähän uusia kasvoja. Taisi olla muut työtehtävissä muualla tapahtumissa, tai valmistelemassa tapahtumaolutta. Kysäsin lasiini Pyynikin White IPAa (6%), joka maistui oikein kivalle, sopivan humaloidulle ja raikkaalle IPAlle. Hieno hedelmäisyys, jossa mieto vehnän makeus ja potkaiseva takakatkero. Tätä piti kehua kavereillekin, jotka hakivat tiskiltä jonossa WIPAa. Otin vahingossa itsekin toisen.

Tuli tuolla useampi muukin olut maistettua pienistä annoksista, mutta jottei menisi ihan listailuksi, niin jätetään tämä "virallinen" osuus tähän. Loppupuolella alkaa se suukin olemaan jo sen verta marinoitu, että ei siinä mitään eirityisen tieteellistä maistelumuistiinpanoja kannattanut tehdä. Lopputulema oli kuiteniin oikein positiivinen kiitos panimoporukan ja kesäisen ilman. Alla vielä kuvakaappaukset tapahtuman tarjolla olleista oluista, lähteenä tapahtuman kotisivut.