29 heinäkuuta 2016

SOPP2016, 27.-30.7.2016 Helsinki, perjantain huuma

Huhhuh. Urakka takana. Toki miellyttävä sellainen. Perjantai oli itselleni "the SOPP" -päivä, sillä alun perin tämä päivä oli varattu festareille. Keskiviikkona otin kuitenkin varaslähdön ja maistelin vajaa kymmenkunta olutta. Mietteet keskiviikon oluista ja yleiset löpinät festareilta pääset lukemaan täältä.

Homma toimi yhtä hyvin kuin keskiviikkona, mitä nyt ruuhkaa oli tungokseen asti lämpimänä perjantaipäivänä. Etenkin kello 16 jälkeen alkoi olla melko ahdasta ja jonoja kertyi isolle osalle tiskejä. Oli sääli nähdä eräät tiskit täysin jonotta, tyhjinä jopa. "Viinaranneke", joka on muuten melko typerä väkisin uutisoitu termi, toimi hienosti myös perjantaina. Laskuahan en vielä ole nähnyt, mutta muutoin se toimi täydellisesti. Kokonaissummaksi kahdelle päivälle taisi kertyä ruokineen n. 80€.

iso paha viinaranneke
Keskiviikon parhaat vaikutukset teki Hiisi ja Plevna. Vehnäperusteinen päivä sai jatkoa nyt perjantaina, sillä lasiin kaatui ensimmäisten joukossa lisää vehnää. Muutaman vehnän jälkeen tosin vaihdoin happamimpiin ja jopa tummempiin tammitynnyröinteihin. Perjantain parhaimmistoa oli mielestäni Lervig 1349 Black Ale (Bourbon Barrel & Sour Cherry Edition), joka hämmästytti ja yllätti maukkaalla ja tasapainoisella vaniljaisuudellaan ja suklaisuudellaan. Herkkua. Toinen erityismaininta menee Plevna Weizenbockille, joka oli jälleen mainiossa kunnossa. Herkullinen ja tuhti vehnä.

Onnistuneita oli niin ikään Pyynikin Saison ja Maku Cran PABA. Molemmat mielestäni hyvin onnistuneita ja maistamisen arvoisia. Hiisi x Ruosniemi Konttorirutto (Hoppy Sour Ale) oli maistettava uudelleen ja kyllä se vaan vei taas mennessään. Miten tässä näin taas kävi? Ihan parhaimmistoa. Alla vielä lyhyine kuvauksineen osa perjantain oluista.

Bock's Weizbier, 5,3%: Hieman happaman käyneen oloinen ja hedelmäinen tuoksultaan. Toi etäisesti mieleen villihiivan. Maussa banaanisuutta ja mausteisuutta sopusuhdassa, tehden mukavan tasapainoisen hefen.

Pyynikin Saison, 5%: Ensimmäinen kulaus paljastaa tämän olevan rehti saison. Saisonhiiva toimii moitteetta, hyvä runko ja sopiva raikkaus säilyy loppuun saakka. Lisäksi vielä kiva jälkikuivuus ja kuiva mausteisuus jälkimaussa.


Lammin Ruisrääkkä (tynnyrikypsytetty), 7%: Tämä ei nyt jotenkin toiminut, vaikka runsaasti kehuja onkin saanut monilta muilta. Jotenkin imelä toffeisuus tökki pahasti. Vasta pidemmän ajan päästä tuli mukavempaa vaniljaisuutta. Tynnyristä olen maistellut paaaljon parempiakin.

Lervig Passion for Sour, 7,5%: Hedelmäinen "punaisen sävyinen" happamuus päällimmäisenä, joka ei ollut kuitenkaan etikkaista, tai erityisen pitkäkestoista. Hyvä niin. Jäi kuitenkin aavistuksen yksinkertaiseksi. Raikas ja hedelmäinen.


Låven Hoppy Wheat, 5%: Tapahtuman huonoimpia maistoja. Todella tylsä. Ei katkeroa (nimestä huolimatta), eikä juuri vehnäisyyttäkään. Jenkkityylinen vehnis, jossa ei oikein mitään vaikuttavaa.

Lervig 1349 Black Ale (Bourbon Barrel & Sour Cherry Edition) 13,4%: Tämä tuli maistettua sattumalta. Onneksi näin, sillä kyseessä oli melkoinen jälkkäriherkku. Perusversio (ei-kirsikka) loppuin, joten tilalle Pikkulinnun Markku pisti kirsikkaversion. Upea suklaisuus ja vaniljaisuus. Tynnyrikypsytys täydellistä. Tällaista se on onnistuiessaan.


Plevna Weizenbock, 7%: Tuttu herkku jo entuudestaan. Tuhti vehnä, jossa niin ikään Plevnan hyvä vehnäpohja (hyvä hiiva, neilikkaisuus ja banaanisuus) ja hiukan sahtimaista tuhtiutta. Erittäin juotava runsaanoloisesta olemuksesta huolimatta.

Maku Cran PA BA, n. 5%: Tämä pabar oli aika onnistunut keitto. Lentokentän karpalo-olut laitettiin kolmeksi kuukaudeksi punaviinitynnyriin ja ulos kaadettiin monipuolisempi pikku-red-sour. Kivat vivahteet ja mukava kevyt tammisuus. Viini toi hienon lisän.


Maku Timo Hoppy Saison, 6,4%: Sitruksinen ja humalankatkera saison. Alta paljastuu selvästi Makun saison, jossa nyt humalat jyllää ja kuivattaa. Hiiva myös hyvin esillä.

Plevna Mount Evans, 6%: Toiset sanoi happamaski, toiset reilun vadelmaiseksi, kun taas toiset miedon vadelmaiseksi. Itse kuvittelin Foundersin Rubaeus tyylistä olutta, mutta tässä vadelmilla on todella rauhallinen taustanäyttely lähinnä tuoksussa. Muutoin ihan kelpo saison, mutta seuraavaan erään kolminkertainen määrä vadelmia kiitos.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti