16 heinäkuuta 2015

Mikkeller K:rlek Vår/Sommar 2015

Mikkellerin K:rlek-oluesta löytyy useita versioita, joista nyt maistoon ostin Kampin K-supermarketista uusimman, kesän 2015 version. Hintaa oli yli 5€, mutta nettikaupoista tätä löytää reilu kolmella eurolla. Oluen nimestä löytyy yleensä Forår/Sommar, Vår/Sommar, tai Efterår/Winter, riippuen ollaanko menossa kohti kesää vaiko kohti talvea. Alkoholivahvuuskin saattaa vaihdella pullo/hanatuotteesta riippuen.

Aiemmin olen maistanut vuoden 2014 Vår/Sommeria, joka oli yksi parhaista alle 4,8% pale aleista joihin olen törmännyt. 2015 versiosta löytyy maltaina Pale-, Pilsner-, Munich- ja Caramunich-maltaita. Lisäksi on käytetty kaurahiutaleita. Humalapuolta tarjoilevat Magnum, Centennial, Bramling X, Tettanger ja Citra. Eli 2014 versioon verrattuna ainakin humalapuoli on saanut uutta väriä.


Mikkeller K:rlek Vår/Sommar 2015, 4,5% 

Tuoksu on hyvin raikkaan hedelmäinen, jossa appelsiini, klementiini ja persikka päällimmäisenä. Hieman happamampaakin aprikoosijogurttisuutta ja greippisyyttä. Humala on selkeän hedelmäistä ja tuoretta. Mietoa havumetsäisyyttä.

Maussa humala tulee alussa voimakkaammin, mutta rauhoittuu matkan ajaksi, kunnes lopussa saa taas kuvempaa katkeruutta alleen. Hedelmäisyyttä, mietoa jogurttimaisuutta ja sitruksista kevyttä makeutta. Suutuntuma on kevyehkö muttei vetinen. Maitokauppavahvuiseksi todella maukas ja hedelmäinen pale ale!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti