30 tammikuuta 2014

Viskiolut part IV: The Lost Abbey Cuvee de Tomme, 11%

Viskiolutmatkan kolmas osa lupaa hieman erilaista makumatkaa. Otsikon olut on hyvin poikkeava kaikista oluista mitä yleensä nautin. En ole pahemmin perehtynyt lambic-oluisiin ja näin jälkikäteen veikkaisin, että kyseinen olut maistuisi paremmin henkilölle, jolta löytyy pitempiaikainen kokemus lambic-oluista. Lambichan on puhtaana hyvin hapan olut ja niitä kypsytetään yleensä 1-3 vuotta tammi- tai pähkinäpuutynnyreissä.

Otsikon olut on Yhdysvaltalaisen The Lost Abbeyn panimon tuotoksia. Panimo sijaitsee San Marcosissa, Kaliforniassa. Samoissa tiloissa toimii yhteistyössä Port Brewing Company. Itseasiassa oluessa lukeekin, että tämän oluen on pannut ja pullottanut Port Brewing.
The Lost Abbey on erikoistunut belgialaisten oluiden ispiroimaan tyyliin ja tynnyrikypsytettyihin oluisiin. Tällä hetkellä panimolta löytyy kolme eri kategoriaa oluita. Ympärivuotiset-, sesonki- ja kategorioimattomat (non-denominational) oluet.

Tähän viimeisimpään kategoriaan kuuluu siis hieman erikoisempia oluita, jooita ei ole pantu tiettyyn tyyliin. Panimon sivuilla kyllä mainitaan oluen olevan lähinnä barrel-aged strong ale. Kyseinen olut pantiin ensimmäistä kertaa 1999, tosin eri nimellä. Olut on Tomme Arthurin (molempien panimoiden tuotannonjohtaja) käsialaa ja se on tehty Judgment day oluen pohjalle (tumman vahvan ale, jossa on käytetty belgialaista hiivaa). Olut tynnyröidään bourbontynnyreihin ja mukaan laitetaan kirsikoita (sour cherries) sekä "Brettanomyces -villihiivaa". Olut saa kypsyä tynnyrissä vuoden ennen sen pullottamista. Nykyään kypsytyksessä käytetään bourbontynnyreiden lisäksi ranskalaisia viinitynnyreitä. Alkuun Tomme oli itseasiassa tarkoittanut oluen kypsytettävän pelkästään viinitynnyreissä, muttei ehtinyt hankkia niitä, joten hän päätti käyttää bourbontynnyreitä.


The Lost Abbey Cuvee de Tomme, 11%

T: Happaman punaista viiniä, miedon paahdettua kahvista maltaisuutta ja käynyttä hiivaa. Alkuun on hyvin hapan ja marjaisan kirsikkainen. Tuoksu avautuu hengitettyään ja varsinaiset oluen piirteet pääsee vasta silloin esille. Edelleen hapan kirsikkaisuus ja umehtuneet rusinat ovat läsnä, mutta tätä happamuutta tasapainoittaa mieto humala ja paahteisuus. Tummaa maltaisuutta ja pistävää hiivaa. Tuo mieleen punaviinin ja oluen sekoituksen.

M: Huh. Hyvin hapan, hiilihapoton, kirsikkainen ja kirpeän. Happamuus ja kirpeys peittää alussa kaiken allensa. Melkein vastapuristettua sitruunaa, mehutiivistettä ja lisää kirsikkaa. Bourbontynnyrin vivahteista ei juuri tuntumaa. Jälkimaussa ei tule mitään uutta päämakuun verrattuna. Hapan läpi maun.

Oli kyllä sellanen hapanpommi, että viemäriin meni. Ei tuota olueksi voi kutsua, korkeintaa hyvin hapan ja kirsikkainen lambic-tyylinen juoma. Siksi se varmaan onkin cuvee.

The Lost (apetit) Abbey

2 kommenttia:

  1. Mistä tämä uusi "putki-reiska" on hommattu?

    VastaaPoista
  2. Tämä oli Tukholmasta Systembolagetista joulukuussa hommattu.

    VastaaPoista