Riihisavuista ruismallasta - nestemäisenä tietenkin

Tämä menikin hyvin. Tapana ollut nykyään, että maanantaisin jos vain muistan, niin käyn vilkaisemassa Alkon verkkokaupan uutuuksia. 18.5. etätöitä tehdessäni satuin vilkaisemaan kelloa, joka näytti 9:38. Tuona maanantaina olin jo myöhässä, sillä jos Suomeen tulee nykyään joku hyvin erikoinen tai odotettu viskiuutuus, se ei montaa minuuttia yli kello yhdeksää valikoimissa notku.

Mutta en odottanut mitään, en ollut kuullut mistään uutuudesta, mutta siellä se komeili valikoimissa ja vihreällä statuksella. Kyrön "Kyrö X VYS" pullote oli julkaistu. Myönnän, että lukasin vain pikaisesti tuotekuvauksen ja se oli tuo 56,3% joka sinetöi oston. Normaalisti kyllä selvittelen hieman tynnyripolitiikkaa ja muuta reseptiikkaa ennen ostopäätöstä. 

Tämä Kyrö x VYS on 300 pullon julkaisu ja sen sisältö on kypsynyt 200-litran uudessa valkotammitynnyrissä (jenkkitammea siis). Pullotettu tynnyrivahvana. Viime viikolla näin julkaisun, jossa yksi Kyrö Distilleryn perustajista kirjoitti eräässä suljetussa ryhmässä, että tämä viski olisi (osittain tai kokonaan?) valmistettu riihisavuisesta ruismaltaasta. 

En tiedä asiasta sen enempää, mutta jäin miettimään asiaa hiukan, sillä olen joitain savuisia bourboneja ja ruisviskejä maistellut ja omalla kohdalla savu ja bourbon/ruis ei ole ollut erityisen hyvä kombo. Riihisavu. Eli siis tuo viittaisi riihikuivaukseen, jota käytettiin ainakin ennen muinoin ns. hyvään wanhaan aikaan. 

Riihi on siis vanha hirsirakennus, jossa kuivattiin ja puitiin viljaa. Lattiana oli lankkulattia, tai jopa luonnonkalliota. Sisällä riihessä oli sisäänpäin lämpiävä uuni tai kiuas. Uuni lämmitti ilmaa ja sen savu tulee siis sisälle ja kuivattaa riihessä parvilla, tai poikkihirsissä roikkuvan viljan. Kaupan päälle homeet ja tuholaiset saatiin pois viljasta. 

Riihi sisältä

Sisäänlämpiävä uuni

Noh, kiva homma, mutta meillehän tuon nostalgiselta kuulostavan menetelmän mielenkiintoisin puoli tulee tietty siinä, että tuo savukuivatus antoi viljalle omanlaisen tuoksun ja maun, jota sitten makusteltiin esimerkiksi ruisleivässä. Siis kelatkaa, ne viljat asu siellä riihessä! Sori, oli pakko lainata Armania.... Mut siis oikeasti, kunnon hirsirakennus, kivilattia, uuni, savua, jne. Kuin hyvää ne leivät olikaan aikoinaan? Kuulostaa kerrassaan herkulliselta. 

Nykyäänhän viljat kuivataan peltihäkkyröissä (a.k.a. viljakuivuri) hyvin tarkoin noudattaen taloudellisia kliinisiä prosesseja, jossa yksikään atomi ei saa karata mistään mokomasta hirsirakennuksen raosta, vaan törmää viimeistään johonkin eristettyyn terässeinään aiheuttaen prosessihälytyksen. Ja ei muuten kuivata savulla (koska karsinogeenit, hiukkaset ja kuolema), vaan puhtaalla, hajuttomalla, mauttomalla ilmalla, joka lämmitetään niin ikään puhtaalla ekologisella maakaasulla. Oliko ennen makuasiat paremmin? Jotkut ehkä, leipäkin säilyi niin kauan, että kunhan hampaat pystyi sen rouhimaan niin muuta ongelmaa ei ollut. 

Ok, lähti lapasesta. Palataan alkuun... riihiruista siis käytetty. Mitenköhän tuo ruis on siis tässä tapauksessa kuivattu. Mitä on poltettu ja minkähän verran on tarttunut savua ja millaisia aromeja. Maistamallahan tuo selviää. Mielenkiintoinen pullo joka tapauksessa käsillä ja odotan innolla maistamista. Ja todennäköisesti mielikuva maiston aikana harhailee noissa vanhoissa riihissä, niiden hirsilankkujen aromimaailmassa, kallioperän kenties jylhässä mineraalisuudessa ja kiviuunin savuisessa tunnelmassa. Se kait tämän postauksen tarkoituskin oli itselläni, herättää mielikuvia maisteluun.

Mutta, normaalista poiketen nyt juuri en maista viskiä. Pullo pysyy vielä kiinni. Tylsää, mutta näin toistaiseksi. Sitä paitsi sehän olisi vain yhden paatuneen maistelijan mielipide. Slainte! 

Wanha laitos viljan kuivaukselle (Riihi)

Nykyaikainen viljan kuivaus kompleksi

Suomalaisen Viskin Päivä 2018 @ Kiltakellari 26.5.2018

Suomalaisen Viskin Päivän (SVP) juhlia vietettiin Kiltakellarissa aurinkoisissa merkeissä lauantai päivänä. Tänä vuonna jääkiekon mm-kisat oli jo ohi, Ruotsi vei. Varsinainen merkkipäivähän on SVP:llä 23.5., mutta juhlat järkätään lähimmälle lauantaille.

Kellariin kokoontui kuuden suomalaisen tislaamon edustajien lisäksi reilu sata viskiharrastajaa/-nautiskelijaa. Ohjelmana tänä päivänä oli keskustelupaneeli, jossa tislaamojen ääni oli pääasiana. Arto Nyberg veti paneelia ja mallikkaasti se menikin. Mainitaan, että minusta keskustelu oli antoisaa ja mielenkiintoista, sillä paikalla maistettujen tuotteiden selostusten lisäksi saatiin muutakin pientä keskustelun tynkää esille.

En tähän muistiinpanojulkaisuun sen kummemmin ala keskusteluja runoilemaan, mutta toki parit sanaset illan kattauksesta täytyy kirjata. Over all, minusta kattaus antaa tavallaan aika karun kuvan suomalaisesta viskistä. Raakileita. Niitähän ne oli, vaikka kuinka kauniisti sen muotoilisi. Jatkossa minut varmaan lynkataan paljaaltaan kun näkevät, mutta annan suorat palautteet näkyville. Ohessa lyhkäisesti ja maistelujärjestyksessä.

Valamo 6yo Single Cask#234. Ensimmäisten nuuhkaisujen aikana mietin, etä onko tämä ginin ja vodkan sekoitusta. Kyllähän siinä tammea oli myös kivasti mukana, mutta kun pistävä etanoli ja jokin yrttinen sekoitus tunki liikaa esiin. Annoin aikaa, mutta ei se alkoholi tuntunut sieltä lähtevän myöhemminkään, ei edes veden kanssa.

Maussa oli sitä kaunista Valamon valkosuklaata ja öljyiatä tuntumaa, mutta kyllä sieltä puski viinakin väkisin esiin ja lisäksi jokin minttuinen mentholisuus, joka alkoholisuuden kanssa vain pahensi asiaa. Ei ollut minun juttuni tämä.

Toisena maisteltiin Beer Huntersin Old Buck 7yo 48,9%. Tämän nuuhkaisu toi mieleen kotikurkku mausteseoksen. Ajan kanssa aloin jotenkin pitämään tästä. Hemmetin raakaa tavaraa, mutta en tiedä oliko se laventelisuus ja kukkaisuus yhdessä maltaisen vaniljaisuuden kanssa, vai mistä lie että hieman tykästyin. Omanlaatuista tavaraa ja ei kyllä muistuta mitään muuta tislaamoa maailmassa.... muistaakseni. Kierolla tavalla haluaisin tätä pullon, mutta en minä yli 150€ tästä voisi perustella makujen perusteella.....

Tämä Old Buck oli muuten samaa erää kuin Alkoonkin myyntiin tullut VYS-pullote, mutta tämä oli turpeeton ja kypsynyt 7-vuotta entisessä Jack Danielsin tynnyrissä, jossa oli myös Plevnan oluttakin majaillut.

Kolmantena sieraimiin ja kitaan saatiin Teerenpeli Tislaamomestarin VYS Blend. Näin jälkikätreen mietin, että tuliko tapahtuma liian nopeasti ja pulloon vedettiin pari kaapista löytynyttä putelia sekaisin. Mutta kyllä ne siellä väiti, että oli oikein muutama kymmen tynnyri selattu läpi. Ei nimittäin toiminut omaan suuhun ollenkaan tämän mallasblendin maku.

Tuoksu oli aika kivakin, kuivan olorosoinen ja tummahko, kevyellä savulla, mutta maussa oli kaksi kerrosta, jotka tappelivat keskenään. Savu ja kuiva hieman kuminen oloroso. Ihan sama fiilis kuin olisi itse juuri sekoittanut savuviskiä ja Kaskea sekaisin. Tämä siis oli sekoitus Teerenpelin Kaskea, 10yo ja Savua. Ei jatkoon.

Sitten HDCO Sweet Corn Mash, release#5. Ihan mukavaa aromia, makeutta ja mäskin tuntua, mutta maussa ollaan aika raa'assa tunnelmassa. Hieman alkoholi puskee ja pistelee. Onhan tämä ihan kiva viinan korvike, tätä mieleellään voi ryypätä, mutta ei tämä nautiskeluun omasta mielestäni sovi. Ehkä drinkkipohjaksi sopiva.

Viidentenä Ägräs. Tällä ei nimeäkään sen kummemmin. Ei siis viskiä, koska tynnyröity vasta 2017, eli todella nuoresta kamasta kyse. Sen toki maussa huomaa, kun on niin pirun äkäinen tapaus. Tavallaan ihan hyvää new make tyyliä, jossa savua ja potkua, mutta tosi pölyinen ja ei tästä mitään aromeja vielä irti saa. Tuli mieleen vanhan auton konehuone tämän aromeista. Katsotaan 2020 uudelleen.

Viimeisenä Kyrö Malt Release #4. Ihan oikeasti tämä oli ainoa, jonka kohdalla teki mieli sanoa, että ihan hyvää. Siis sillain hetimiten, ilman että ensin mietti mitä hittoa tämä on. Kyllä, tykkään ruisviskistä ja tämä on vielä hyvin reilun rukiin makuinen, vaikkakin nuorekas onkin. Itse tykkäsin tästä ja mielellään siemailisin tällaista, sekä tekisin mahtavat Whiskey Sourit. Ja kun näitä nyt sit ehkä joskus saadaan ulos, niin EI SITTEN FINISTELLÄ JA KIKKAILLA, vaan ihan sitä ehtaa ruista ulos, kiitos!

Heitin muutamia kysymyksiä ilmoille tislaamoväelle. Tuolla ei kovin paljoa kerennyt juttelemaan ja olisikin kiva jutella enemmän aiheesta. Sellainen vaalitettimäinen paneeli olisi kivä kokea, josa tislamon porukka olisi "hiillostettavana". Tässä muutama kysymys, jotka on herännyt liittyen suomalaiseen viskiin.

• Mahtuuko Suomeen lisää tislaamoita ja kuinka paljon?
• Miten eri tislaamot aikovat jatkossa tuoda tuotteensa "omalla tavallaan" esille? Miten erottautua?
• Miksi Suomessa ei saa mallasta kuin Viking Maltilta? Eikö maltaan laatu ja merkitys ole tarpeeksi myyvää?
• Mikä on kunkin tislaamon "se oma juttu" tällä hetkellä? Eli miten he tuovat itseään esiin tällä hetkellä. 

Tämän viimeisen kysymyksen kysyin myös paikan päällä. Ennen vastauksia ajattelin itse oheisesti:

Kyrö: RUIS. The RUIS. Eli tislaamo rummuttaa suomalaisen rukiin voimalla ja yhdistää sen taitvasti luontoon ja suomalaiseen maaseutuun.

HDCO: Stadilaisuus, eli Helsinki, eli kaupunkilaisuus (isompi sellainen) ja viskin valmistus näissä maisemissa. Siis tavallaan kuin Yhdysvalloissa craft distilling meininki a la Tuthilltown jne.

Valamo: Kirkko, viini ja viski. Eli munkkeja ja pyhää henkeä viskinvalmistuksessa. Mielestäni kyllä mielenkiintoinen valttikortti heillä näin niin kuin maailmanlaajuisestikin ajatellen. Nyt sitten poikien pitää vain saada hyvää visdkiä maailmalle.

Teerenpeli: The Suomi-Skotti. Siis perinteikkyys, jossa vaalitaan skotlannin single maltia suomalaisittain. Vaikka Teerenpelin mediaseksikkyys ja hipsteriviisari näyttää aika lailla nollaa, niin linja pitää. Ja he osaavat kyllä sitä single maltia tehdäkin.

Ägräs: Tämän kohdalla jouduin hieman miettimäänkiin, ei tullut apteekin hyllyltä. Tuli mieleen Yrtit ja Fiskars. Ei tätä vielä viskiin osaa kovin hyvin yhdistää...

Old Buck (Beer Hunters): Ahneet enkelit, jotka kusee jotakin taikaeliksiiriä tynnyreihin tilalle ja jäljelle jäävä tavara onkin ihan hyvää. Outoa. Plus Mika on hemmetin hauska tyyppi.

Ensipuraisu Kyrö Single Malt Rye Private Cask #0006, 60,9%

Edellisessä postauksessa kerroin projektin kulusta ja päätöksestä, joten tämän kohdalla voinee jättää löpinät pienemmäksi. Tarinat löytyy siis täältä. Sain juuri kotiutettua Alkosta pullot ja miksipä ei otta ensipuraisua viskistä. Tämä on siis ensimaisto kyseisestä nektarista.

Edellisissä tarinoissahan on kerrottu jo kaikki oleellinen, joten nyt keskitytään itse viskiin. Kertauksena vielä perus faktat; 100% mallastettu suomalainen ruistisle, jota laitettiin kypsymään 30 litran tammitynnyriin. Tammitynnyri oli amerikkalaista tammesta (American white oak) valmistettu neitsyttynnyri, eli siinä ei ollut käynyt sisällä mitään tislettä ennen täyttöä. Kolme vuotta kypsytys ja viski pulloon 22.6.2017.

Kyrö Single Malt Rye Private Cask #0006, 60,9%

Tuoksu on voimakas, pippurisen mausteinen ja runsaan tamminen. Tammen vaikutus on ollut massiivista. Mausteisuuden ja tammen seasta tulee Kyrön raakatisleen ominaispiirteitä, joita oman kokemuksen mukaan on mentholisuus, mausteinen ja maalaismainen rukiisuus ja mentholisuutta musituttava eucalyptisyys. On runsas ja voimakas tuoksu, joka miellyttää omaa aistiani.

Maussa ollaan samoilla linjoilla. sellaisenaan (60,9%) kireän voimakas, pippurinen, yrttinen ja jälkimausta mausteinen. Tammen vaikutus on voimakas, mutta ei se kaikkea vie mennessään, vaan antaa tilaa viskille. Korostetaan, että en ole yliherkkä liialle tammisuudelle. Veden kanssa rukiisuus tulee paremmin esille ja tammisuus rauhoittuu. Mentholisuus on tässä viskissä isoimpia piirteitä. Oikein runsaan veden kanssa tulee raakatisleen rukisuus isosti esille.

Jätetään arvosanat antamatta, koska oma lapsi. Omalla tavalla hyvä viski, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että tämä on haastava, sillä tammella on niin suuri vaikutus. Lisäksi tässä on tiettyä raakuutta, jota kolme vuotta ei ole täysin kypsyttänyt. Siis tisle todennäköisesti vaatii isomman tynnyrin, jotta se saisi rauhallisemmin kypsyä ilman tammen ennenaikaista puuttumista. Noh, tämä oli vasta "paha kaula", joten katsotaan vielä muutama maisto ennen lopullista tuomiota.

Tynnyrillinen omaa ruisviskiä – KDC Single Cask #0006

Näin se vain sujahti se kolme vuotta. Allekirjoitin sopimuksen viskitynnyrin ostosta 3.6.2014 Kyrö Distilleryn toimitusjohtaja Miika Lipiäisen kanssa Kampissa kahvilassa. Nyt kyseinen viskiksi muuttunut ruistisle onkin jo pullotettu. Mutta mitenkä kaikki oikein meni? Alla pieni referaatti asiasta. Tätä ennen saatat olla kiinnostunut lukemaa aikanani kirjoittaman lyhyen kertomuksen Kyrö Distillery Companysta täältä (Klick). Paljonhan on tämän kirjoituksen jälkeen tosin tapahtunut.

Tynnyriprojekti lähti liikkeelle UISGE-viskifestivaaleilla 2014 helmikuussa. Tuolla päätislaaja Kalle Valkonen ja kumppanit seisoivat ständillänsä valkoiset esitteet kädessään. Otin yhden näistä itselleni. Tässä esittessä kerrottiin oman viskitynnyrin hankinnasta (kuvissa esitteestä). Pohdin, että haluaisin tarttua tilaisuuteen, sillä ruisviski kypsyy kohtalaisen nopeasti valmiiksi (verrattuna "perus" skottiviskityyliseen viskiin). En kuitenkaan halunnut 30 litraa viskiä itselleni, joten ajattelin, että jospa keräisi porukan kiinnostuneita kasaan.

Virtuaalinen viskifoorumi tarjosi tähän mahdollisuuden. Heitin kyselyä foorumille ja sieltähän tarttuikin melko nopeasti 16 hengen porukka kasaan. Kun oli porukka saatu kasaan aloin hieromaan sopimuksia tislaamon kanssa ja samalla osaomistussopimuksia 16 hengen "tynnyriporukan" kanssa. Itse olin siis varsinainen tynnyrin ostaja ja näin ollen myös tulin projektin vetäjäksi omalle porukalle. Valitsimme pienemmän n. 32 litraa vetävän tynnyrin.

Muutama kuukausi vierähti, kun oltiin siinä vaiheessa, että sovittiin tynnyröintipäivää. Kaiken valmistelujen jälkeen päästiin tynnyriä täyttämään Iso-Kyrössä 17. kesäkuuta 2014. Osa porukasta seurasi paikan päällä tynnyröintiä, osa (itseni mukaanlukien) seurattiin tapahtumaa skypen välityksellä tuolloin Kampissa sijainneesta Kyrön matkailun edistämiskeksuksesta käsin. Kirjoitin tästä blogijulkaisun (klick).

Kalle Valkonen täyttää tynnyriämme

32 litran tynnyri veti muistaakseni loppujen lopuksi n. 29 litraa ruistislettä, jonka alkoholipitoisuus oli n. 62% paikkeilla. Tynnyri oli uusi (neitsyt) american white oak -tynnyri, jonka paahtoaste oli luokkaa 2-3. Sitä kypsytettiin KDC:n omassa varastossa. Kypsymismatkalla pidettiin kaksi kertaa vuodessa tynnyrinomistajien tilaisuus, jossa kyseistä omaa tynnyrin sisältöä pääsi maistamaan. Osallistuja määrä rajattiin sittemmin viiteen osallistujaan per tynnyri. Itse olin muutaman kerran mukana pippaloissa. Ensimmäinen omistajajuhla oli 24.8.2014, johon myös itse osallistuin paikanpäällä. Tarinan ja julkaisun pääset lukemaan täältä.

Oli mielenkiintoista seurata raakatisleen muuttumista viskiksi. Kirjoitin niistä muutamista maistelutilaisuuksista tänne (2014), tänne (2015) ja tänne (2017). Jo vajaa vuosi tynnyröinnistä oli havaittavissa huimaa maustumista ja viskiksi muuttumista. Paljon oli tullut makua tisleeseen, mutta paljon oli myös raakatisleestä jäljellä alkukantaista makua. Sitten tämän vuoden helmikuussa tisle olikin jo pullotuskelpoista mielestäni, mutta ryhmällä äänestettiin, että jatketaan tisleen kanssa viskiksi saakka, eli kunnes tisle täyttää kolme vuotta ja -hokkus pokkus- muuttuu viskiksi.

Tuli vaihe, jolloin kolmivuotispäivä läheni ja aloin pitämään tiivimpää yhteyttä tislaamolle, sekä selvittelin pullotuspäiväksi 22. kesäkuuta 2017. Tynnyriporukan kanssa oltiin yhtä mieltä, että haluamme viskimme tynnyrivahvana, laimentamattomana, värjäämättömänä, kylmäsuodattamattomana, "as it is", straight from the cask. Meinasi toki tulla pulma, sillä tynnyristä oli matkan varrella haihtunut lähes puolet. Onneksi loppujen lopuksi tuli varmuus, että saamme jokainen 16 henkeä kaksi täyttä 0,5l pulloa ja päälle vielä 6cl sämplet. Eli tynnyrissä oli loppujen lopuksi 17 litraa (34 pulloa) ehtaa suomalaista 60,9% ruisviskiä.

Pullotuksesta homma eteni niin, että tehtiin ostositoumukset Alkolle. Ostositoumus maksaa tällä hetkellä 40€. Pullohinnaksi tässä sitoumuksessa jäi verojen osuus, eli noin 20€/pullo. Kokonaiskustannuksiksi yhdelle 50cl pullolle tuli noin 85€. Tänäpäivänähän tämä hinta on hyvinkin kohtuullinen, ottaen huomioon, että KDC:n Single Cask tynnyrivahvaa viskiä ei taida olla kovin helposti saatavissa, eikä välttämättä ihan lähiaikoina tule olemaankaan. Niin... ja Suomi100... juhlavuodeksi saatiin suomalaista ruisviskiä. Mikäpä olisikaan sen suomalaisempaa.

KDC tynnyrinomistajatasting 2/2017 Helsinki

Vuoden 2017 tynnyrimaistingit on nyt koettu, eli pääsin maistamaan oman tynnyrin antia Groteskiin Helsinkiin. Homma oli sillain jännittävää, että nyt oli edessä päätöstä mahdollisesta pullotuksesta, sillä tisle on jo lähes kolmen vuoden ikäinen ja tislaamon edustajat sitä mieltä, että olisi valmis tuote.

Kyllähän se sitä olikin ja olisi mukava jo saada Single Cask Cask Strenght ruistisle. Mutta enemmistö osakkaista on sitä mieltä, että jatketaan vielä se neljä kuukautta, kunnes tisleestä tulee viski. Olen nyt tämän kerran perusteella itsekin sitä mieltä, että tisle kyllä kestää hyvin tuon neljä kuukautta lisää ja saadaan lopulta erinomainen ruisviski.

Tällä kertaa samplepullossa odotteli 65,6% ruistisle, joka on kypsynyt 970 päivää, eli 2 vuotta ja 8 kuukautta. Sellaisenaan Tynnyrin #0006 tisle maistui todella intensiiviselle, miedon marjaiselle, vahvan mausteiselle, hieman mentholiselle ja kuivahkon kirpeelle. Ei kuitenkaan ollut liian puinen. Vettä kestää hyvin ja noin 50% vahvuudessa tisle pääsi suorastaan loistamaan – upea mausteisuus, rukiinen makeahko leipäisyys, mieto yrttisyys, hedelmöisyyttä ja sopivasti tammea. Pitkä jälkimaku.

Tästä maistokerrasta jäi erittäin positiivinen ja jopa innokas fiilis. Olen todella tyytyväinen, että tuli tämä tynnyrhomma laitettua aloilleen muutama vuosi sitten. Ei kyllä haittaisi vaikka tuollaista ruisviskiä saisi kymmenenkin pulloa, tällöin sitä voisi jopa antaa lahjaksi jollekin. Nyt vaikuttaa siltä, että kukin 16 osakkaasta saanee noin 2-3 puolen litran pulloa, joka sekin on ihan hyvä kuitenkin. Lähetin tänään juuri pullotusilmoituksen tislaamolle, että haluan pullottaa tynnyrin sisällön kesäkuun lopulla tänä vuonna. Hyvä fiilis!

Olutexpo 2016 perjantai 28.10.2016

Näin on taas yhdet Expot takana. Perjantai 28.10. ja suuntasin Kaapelitehtaalle Helsinkiin liian ajoissa. Piti kuluttaa aikaa Ruoholahdessa kahvitellen ennen H-hetkeä. No se siitä tarinoinnista, ajattelin raapustaa muistiinpanot ylös, mutta hieman eri tyyliin kuin yleensä. Nyt ei käydä läpi koko ajanjaksoa tapahtumassa, vaan piirretään kokonaiskuvaosasta hetkistä ja juomista.

Tänä vuonna Olutexpo oli liikkeellä muutoin samalla taktiikalla kuin edellisvuosina, mutta nyt oli panostettu enemmän ruokaan. Tapahtuman "äläkerta" oli pyhitettu ruokailulle ja sieltä löytyi Bryggeri, Social Food ja Il Birrifico. Nämä tarjosivat parempia burgereita, chorizoaterioita ja suklaajälkkäreitä. Näin niin kuin lyhyesti oikaistuna. Itse maistoin 13-20 välillä yhden aterian, pekoni-juusto burgerin Social Foodin tiskiltä. Ja oli oikein hyvä.

Osallistuin tapahtumaan kutsuvieraana, joten en tiedä tarkkaan jonotuksista ym. Vaikutti ainakin siltä, että perjantaiksi oli kohtalaisen rauhallista. Porukkaa riitti, mutta ei ollut sillipurkkia. Sisäänpääsy oli tänä vuonna sivuovesta, eli nyt ei käppäilty pääovista sisään. Ulkonarikkaan (teltta) rotsit ja sisäpuolelta lasi kouraan.

Lasipesupisteitä oli riittävästi, ainakin kolme-neljä, eikä niissä ollut jonoja. Novellen 50cl vesipulloja sai yhden euron hintaan. Nokkelimmat tietty täyttelee ensimmäisen pullollisen jälkeen vessojen lavuaareista. Juotavat ja ruoat sai pullonkorkkeja vastaan, kuten ennenkin. Muut metodit eivät käyneet tiskeillä. Korkkeja sai toki korteilla ja käteisellä.

Kello 13 alkuinfossa tapahtuman järjestäjä kertoi, että näytteilleasettajia oli yli 40. Tulevaisuudessakin aiotaan pitää viskit, siiderit ja jopa rommeja ja ginejä. Siis lähinnä pientä muutakin tislaamotuotetta. Oluet tulee toki näyttelemään jatkossakin pääroolia. Vieraina infossa oli ainakin viskikirjailija Ian Buxton, jonka uudesta kirjasta kuultiin esittelyä. Kuivin suin ei tarvinnut olla, koska lasit täytettiin Pyynikin Ruby Jazz Alella.

En pahemmin ollut katsonut juomalistoja etukäteen, vaikka ihan pientä vakoilua olikin ilmoilla. Huomasin listoista, että onhan tuolla taas mahdottomasti maisteltavaa. Tällä kertaa heitetään pienenä listauksena joitain maistettuja tuotteita ja mahdolliset suositukset, koska itseänikin jo ärsyttää "ja sitten siirryin siihen ja naukkasin sen ja sitten vatupassi sitä ja tätä.....". Ja kyllä, suosittelen käymään tapahtumassa.

Rodenbach Alexander, 5,8% oli tapahtuman parhaimmistoa. Todella mukava syvyys ja sopiva happamuus. Muistuttaa Vintagea, mutta olisiko voimakkaampi kirsikkaisuus ja makeampi jälkimaku? Mukava kevyt makeus tasapainotti. Tämä toimi hyvin ja vahvat suosittelut. Tulossa Alkon tilausvalikoimaan marraskuussa.

Thornbridge Days of Creation, 7% oli myös oikein mukava, jopa tuoksultaa parempi kuin edellinen (koska tykkään enemmän vadelmista kuin kirsikoista). Todella hieno tammen ja happamuuden tasapaino. Vadelmat hillityllä tasolla, eikä ole lainkaan limumaista. Pehmeä ja syvä.

Thornbridge Love Among the Ruins, 7% Edelleen herkullista, kirsikkaista eliksiiriä. Happamampi kuin edellinen, mutta pysytään Rodenbach Vintage tasolla. Tässäkin tammi hienosti läsnä, mukava maitohapppoisuus ja sopiva kirsikkaisuus. Jää minun kirjoissani näistä kolmesta kolmanneksi.

Fat Lizard Conan Juice IPA, 6,5% oli hyvä, mutta jätti pikkasen kylmäksi. Oliko sitten odotukset korkeammat, koska en löytänyt niin paljoa hedelmää kuin kuvittelin siitä löytyvän. Oli hedelmää ja tuoretta humalaa, mutta silti jäi "vain perusipaksi".

Fat Lizard Raspy Mary DIPA, 8% sen sijaan toimi huomattavasti kivammin kuin edellinen. Enemmän ja tasapainoisemmin humalaa, runsaammin hedelmää ja vadelmaisuus on hyvin mietona taustalla. Rungossa enemmän tuntua. Tämä oli mainio.

Brooklyn Defender IPA, 6,7% oli aivan eri puolelta kuin edelliset ipat. Sanoisin hieman brittimäisemmäksi. Rungossa oli reilummin mallasta ja hedelmäisyys oli tummempaa ja kuivempaa. Jotakin yrttisyyttäkin löytyi. Oli muuten hyvää aurajuuston kanssa. Iso plussa muutenkin suklaista, juustosta, pähkinöistä jne Sinebrychoffin ständille. Miksi muut ei ota lisukkeita mukaan.

Kyrö Tutkielma / Study, Savu & Ruis, 47,2% tapahtuman eka tisle itselleni. Juuri, jonka reseptiikassqa käytetty x-määrä savustettua ruista. Juuren navettaisuutta ja rukiisuutta, mutta laimeammin kuin itse Juuressa. Vasta jälkimaussa pääsin kiinni savuun. Nyt tuntuu siltä, että tämä täytyisi maistaa uusiksi, koska en ihan saanut koppia.

Glenfiddich Project XX (47%) ja IPA (43%). Molemmat kuulostaa paperilla kyhäelmiltä. Pisteet pullojen tyyleistä. Näistä XX oli itselleni sopivampi, tummempana ja syvempänä. Molemmissa saippuaa ja pientä sitruksista kirpeyttä, mutta tammi oli mukavana ensimmäisessä. IPA tulee Alkoon marraskuun puolivälissä.

Springbank 18yo, Single Cask, SMWS, 49,7 %. Springbankin "suomipullote", jota löytyy myös Alkosta. Tämä oli positiivinen yllätys, koska odotukset oli uuden Local Barleyn jälkeen matalahkot. Mutta ei pettänyt. Kiva mineraalisuus, springer-rikkiä, pippurisuutta ja tammea sopivassa suhteessa. En silti osta omaa pulloa.

Highland Park Single Cask Series 13yo SMWS & VYS, 59,2%. Tällainenkin on sitten menty pullottamaan. Ja hyvä että on. Todella mukava sherrytykki. Sherry juuri sitä parempaa, ei-kumista ja ei-rikkistä. Tämä on pakkohankinta itselleni. Tulee Alkoon vielä tänä vuonna. Onko muuten jonkun muunkin mielestä hassua nähdä VYS ja SMWS samassa etiketissä? Kukapa olisi uskonut....

Tuossapa osa niistä mitä maistoin. Suattaapi olla että tulee eksyttyä lauantainakin. Suosittelen. Alla vielä hinnastoa.