Riihisavuista ruismallasta - nestemäisenä tietenkin

Tämä menikin hyvin. Tapana ollut nykyään, että maanantaisin jos vain muistan, niin käyn vilkaisemassa Alkon verkkokaupan uutuuksia. 18.5. etätöitä tehdessäni satuin vilkaisemaan kelloa, joka näytti 9:38. Tuona maanantaina olin jo myöhässä, sillä jos Suomeen tulee nykyään joku hyvin erikoinen tai odotettu viskiuutuus, se ei montaa minuuttia yli kello yhdeksää valikoimissa notku.

Mutta en odottanut mitään, en ollut kuullut mistään uutuudesta, mutta siellä se komeili valikoimissa ja vihreällä statuksella. Kyrön "Kyrö X VYS" pullote oli julkaistu. Myönnän, että lukasin vain pikaisesti tuotekuvauksen ja se oli tuo 56,3% joka sinetöi oston. Normaalisti kyllä selvittelen hieman tynnyripolitiikkaa ja muuta reseptiikkaa ennen ostopäätöstä. 

Tämä Kyrö x VYS on 300 pullon julkaisu ja sen sisältö on kypsynyt 200-litran uudessa valkotammitynnyrissä (jenkkitammea siis). Pullotettu tynnyrivahvana. Viime viikolla näin julkaisun, jossa yksi Kyrö Distilleryn perustajista kirjoitti eräässä suljetussa ryhmässä, että tämä viski olisi (osittain tai kokonaan?) valmistettu riihisavuisesta ruismaltaasta. 

En tiedä asiasta sen enempää, mutta jäin miettimään asiaa hiukan, sillä olen joitain savuisia bourboneja ja ruisviskejä maistellut ja omalla kohdalla savu ja bourbon/ruis ei ole ollut erityisen hyvä kombo. Riihisavu. Eli siis tuo viittaisi riihikuivaukseen, jota käytettiin ainakin ennen muinoin ns. hyvään wanhaan aikaan. 

Riihi on siis vanha hirsirakennus, jossa kuivattiin ja puitiin viljaa. Lattiana oli lankkulattia, tai jopa luonnonkalliota. Sisällä riihessä oli sisäänpäin lämpiävä uuni tai kiuas. Uuni lämmitti ilmaa ja sen savu tulee siis sisälle ja kuivattaa riihessä parvilla, tai poikkihirsissä roikkuvan viljan. Kaupan päälle homeet ja tuholaiset saatiin pois viljasta. 

Riihi sisältä

Sisäänlämpiävä uuni

Noh, kiva homma, mutta meillehän tuon nostalgiselta kuulostavan menetelmän mielenkiintoisin puoli tulee tietty siinä, että tuo savukuivatus antoi viljalle omanlaisen tuoksun ja maun, jota sitten makusteltiin esimerkiksi ruisleivässä. Siis kelatkaa, ne viljat asu siellä riihessä! Sori, oli pakko lainata Armania.... Mut siis oikeasti, kunnon hirsirakennus, kivilattia, uuni, savua, jne. Kuin hyvää ne leivät olikaan aikoinaan? Kuulostaa kerrassaan herkulliselta. 

Nykyäänhän viljat kuivataan peltihäkkyröissä (a.k.a. viljakuivuri) hyvin tarkoin noudattaen taloudellisia kliinisiä prosesseja, jossa yksikään atomi ei saa karata mistään mokomasta hirsirakennuksen raosta, vaan törmää viimeistään johonkin eristettyyn terässeinään aiheuttaen prosessihälytyksen. Ja ei muuten kuivata savulla (koska karsinogeenit, hiukkaset ja kuolema), vaan puhtaalla, hajuttomalla, mauttomalla ilmalla, joka lämmitetään niin ikään puhtaalla ekologisella maakaasulla. Oliko ennen makuasiat paremmin? Jotkut ehkä, leipäkin säilyi niin kauan, että kunhan hampaat pystyi sen rouhimaan niin muuta ongelmaa ei ollut. 

Ok, lähti lapasesta. Palataan alkuun... riihiruista siis käytetty. Mitenköhän tuo ruis on siis tässä tapauksessa kuivattu. Mitä on poltettu ja minkähän verran on tarttunut savua ja millaisia aromeja. Maistamallahan tuo selviää. Mielenkiintoinen pullo joka tapauksessa käsillä ja odotan innolla maistamista. Ja todennäköisesti mielikuva maiston aikana harhailee noissa vanhoissa riihissä, niiden hirsilankkujen aromimaailmassa, kallioperän kenties jylhässä mineraalisuudessa ja kiviuunin savuisessa tunnelmassa. Se kait tämän postauksen tarkoituskin oli itselläni, herättää mielikuvia maisteluun.

Mutta, normaalista poiketen nyt juuri en maista viskiä. Pullo pysyy vielä kiinni. Tylsää, mutta näin toistaiseksi. Sitä paitsi sehän olisi vain yhden paatuneen maistelijan mielipide. Slainte! 

Wanha laitos viljan kuivaukselle (Riihi)

Nykyaikainen viljan kuivaus kompleksi