23 elokuuta 2015

Olvi IPA vs. "Koff" IPA

Tuli tilaisuus pieneen leikkimieliseen kaksintaistoon, jossa kaksi suuren panimon, enemmän tai vähemmän, IPAa pääsevät mittelemään keskenään. Olvi yllätti ipallansa alkuvuodesta ja nyt Koff, eli Sinebrychoff, toi oman kortensa kekoon. Tähän paikkaan kuitenkin seis, sillä nyt moni asiasta tietoinen sihisee, että ei se ole Koffia. Ei ole, Nikolai BMC IPA on pantu Carlsbergilla Ruotsissa, mutta ulkoasu antaa mielikuvan, että olut on Sinebrychoffin. Näin perusjeppe olutjuoja tulee sen näkemään.

Kesäkuun puolivälissä Koff tosiaan julkisti medialle tiedotteen, jossa kertoi uudesta Brewmasters sarjalaisesta. Sarja on Carlsberg-konsernin brändi, johon sen panimomestarit ympäri maailman on kehittänyt kolme (tällä hetkellä) olutta ns. alkuperäisreseptien perusteella – California Steam Beer, Irish Red Ale ja India Pale Ale. Kaksi ensimmäistä lanseerattiin jo syksyllä 2014.

Kuva: Carlsberg
Suomesta oluiden kehittelyyn osallistui kaksi panimomestaria, Tapio Kangas-Heiska sekä Saara Pöyri. Suomessa myytävät tölkit ja pullot myydään Nikolai nimen alla ja niistä voi bongata suomalaisten panimomestareiden kasvot. IPAn kehittelyssä Tapio Kangas-Heiskalla ei kuitenkaan ollut juurikaan sormiaan pelissä, näin ainakin ymmärsin jutellessamme asiasta.

”Viime vuosina vahvistunut kotoilutrendi on tehnyt kotona kokkaamisesta monelle harrastuksen ja vienyt oluthyllyn ääreen valitsemaan erityylisiä oluita kokeilumielessä ruoan kaveriksi. Teettämämme tutkimuksen mukaan (Craft Olut -tutkimus, Inspiranse, huhtikuu 2015) kuluttajat ovat kiinnostuneita oluista, joissa on makua ja erilaisuutta. Kokeilunhalu ja seikkailumieli ohjaavat valintaa ostotilanteessa. Myös uutuudet kiinnostavat.”, –oluiden markkinointipäällikkö Johan Jakobsson

Oluen reseptiikkaa ei olla sen kummemmin avattu, mutta ainakin täysmallasolut se on. Humalien puolella ei ainakaan revitellä, sillä ipaksi EBU 27 on pieni. BMC IPAa löytyy 33cl pulloina ja 50cl tölkeissä, jakelu alkoi 17.8., eli pitäisi löytyä jo hyllyiltä hyvin.


Nikolai Brewmasters Collection India Pale Ale, 4,6%

Tuoksussa humaluus on tunkkaista ja greippistä. Hyvin niukasti aromikkuutta. Yleisfiilis on sellainen märkä pahvisuus. Ei tätä kyllä ipaksi tunnistaisi, sen verran niukasti humalaa ja enemmän pahvista maltaisuutta. Aika perus laagermaista tunnelmaa.

Maku.... nyt täytyy kyllä sanoa, että on humalattomin ipa mikä on koskaan lasissani käynyt. Mietoa hedelmäisyyttä kyllä tulee taustalta, mutta se katoaa jo ennen nielaisua. Katkeruutta tässä on lähes olemattomasti. Vasta pitkällä jälkimaussa tulee mietoa humalaa, jossa ei kyllä ole purentaa lainkaan. En tätä kyllä IPAksi kehtaisi kutsua.



Olvi IPA, 4,5%

Tuoksu on eri maailmasta kuin edellinen. Tämän tunnistaa selkeästi IPAksi. Humalat tuo pihakista ja havuista fiilistä, jonka seassa on myös raikasta hedelmäisyyttä kuten aprikoosia ja persikkaa. Alkuun humalat melko vahvana, ajan myötä hieman laimenee.

Maussa tulee melko pian selväksi, että on sentäs IPA lasissa. Keskivahvasti greippiä ja havuisuutta, jonka jälestä tulee mietoa karamellisuutta. Jälkimakuunkin jättää kuivaa katkeruutta ja karamellimaltaisuutta. Ei makuelämys, mutta kyllä tätä ihan mielellään jo juo, varsinkin jos kaipaa IPAa.


2 kommenttia:

  1. Noiden lisäksi tämmöinen löytyy: http://www.ratebeer.com/beer/baltika-brew-collection-russian-imperial-stout/323599/

    Saa nähdä tuleeko myös Alkoon oma versio jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas näköjään. Ja lisäksi myös http://www.ratebeer.com/beer/baltika-brew-collection-russian-honey-brown/335346/ Russian Honey Broen. Mutta onkohan nuo sitten tätä Brewmasters Collection sarjaa virallisesti, ainakin imago aika lailla sama.

      Poista