10 lokakuuta 2014

VALVIRA / AVI iskee – sananvapauden riisto?

Näin se vain menee. On tultu tilanteeseen, jossa en yksityisenä blogikirjoittajana saa julkaista mitä haluan, vaan viranomainen haluaa rajoittaa sisältöä. Näinkö se sitten menee?

Olen joutunut muuttamaan jokaisen Olut Expo 2014 -tapahtuman julkaisuihin liittyvää sisältöä ja otsikointia mainostamisen vuoksi. Kyllä, on tulkittu, että mainostan tapahtumaa, kun mainitsen viski-sanan ja kuvailen eri tuotteita, joita olen kuullut tapahtuvassa olevan. Näin, vaikka olen täysin omasta vapaasta tahdostani julkaisuja kirjoitellut, enkä liity mitenkään tapahtuman järjestäjien organisaatioon. Minulla ei ole mitään tekemistä kyseisen tapahtuman järjestelyissä.

Ilmeisesti en saisi mainita tapahtumaa ja väkeviä alkoholijuomia samassa yhteydessä. Mutta hetkinen, miksi en? Minä en ole järjestävä taho, en ole heidän palveluksessaan, en ole maahantuoja, enkä alkoholialan ammattilainen muutenkaan. Kirjoitan blogia yksityishenkilönä.

Eikö tällä periaatteella voisi vaatia sulkemaan eduskunnan kotisivutkin, jos kirjoittaisin eduskunnasta ja lisäisin hieman "mainontaa" muutamien viski, rommi ja vaikkapa vodka sanoilla? Saatika, että lisäisin kuvan, jossa lukisi "Eduskunta, Viinaa vastaan!"? Joutuisiko eduskunnan sivut suljetuiksi? Nimittäin Olut Expo -tapahtumalle tuli ukaasi anniskelulupien eväyksestä, joka tarkoittaa, että koko tapahtumaa ei voisi oikeastaan järjestääkään.

Tähänkö on tultu? Kiitos Suomi, kiitos VALVIRA ja kiitos AVI


EDIT:

Tähän vielä lisäyksenä JaskanKaljat tekemä selvitysjulkaisu tapahtumien kulusta. Teksti on lainattu sellaisenaan:

30.7.2014
mushiMALT –blogi oli minuun yhteyksissä Olut Expon juomalistoista ja sovimme, että teemme tapahtuman juomalistat yhdessä. 

19.8.2014
Haastattelin Olut Expo tapahtuman järjestäjää Mikki Nymania tapahtuman tiimoilta. 
Olut Expo Finland 2014 - Haastattelu
Ja samaisessa haastattelussa kerroin julkaisevani blogissani tapahtuman juomalistoja. 

25.8.2014
Minuun otettiin Valviran suunnalta yhteyttä, koska blogistani oli tehty heille ilmoitus. Valviralta luulivat, että tulen julkaisemaan blogissani mainostekstejä ja juomien hintoja. Yhteydenoton tarkoituksena oli myös Valviran suunnasta kertoa hieman sääntöjä, kuinka yli 22 % alkoholijuomista kirjoitetaan. Ilmoitin olevani yksityinen henkilö, joka kirjoittaa blogia ja en saa tästä minkäänlaista korvausta. Kysyin myös, että voinko olla yhteyksissä tapahtuman näytteilleasettajiin ja pyytää heiltä juomalistoja. Vastaus oli tällainen ”Yksityishenkilönä voit olla yhteydessä näytteilleasettajiin, laatia harrastajille tuotelistoja ja kirjoittaa tuotteista. Mikäli saisit toimijoilta tuotenäytteitä tai muuta korvausta, voitaisiin silloin katsoa kyseessä olevan kielletyn mainonnan.” Eli suunnittelemassani hommassa ei ollut mitään epäselvää, kun siunaus oli saatu.

Samaisena päivänä tuli Olut Expon sivuille näkyville lista näytteilleasettajista ja rupesin selvittämään näytteilleasettajien yhteyshenkilöitä. Sovimme mushiMALTin kanssa, että minä hoidan kyselyt ja toimitan hänelle tarvittavat juomalistat sitä mukaa, kuin niitä saan.


22.9.2014
Lähetin reilu 30 sähköpostia eri näytteilleasettajille ja siitä sitten vähitellen rupesin saamaan vastauksia. Sitä mukaa, kuin vastauksia tuli, niin niitä olen myös blogiini julkaissut ja mushiMALT – on julkaissut viskeihin liittyvät omassa blogissaan.

10.10.2014
Sitten tapahtui asiat mistä tämäkin juttu sai alkunsa... 

---
Tämän juttuni pointti oli kertoa, että kuinka asiat on meidän blogien puolella hoidettu. Loppuun sanon, vaan että tämä asia jää tälle hetkellä tähän, mutta tulen palaamaan tähän vielä. Mikä hienointa, niin Olut Expo sai tänään luvat kuntoon ja parin viikon päästä tapahtuma on jo hyvällä mallilla menossa kohti iltaa. Nähdään Olut Expossa!!!
---

Koko julkaisun voit lukea täältä.

33 kommenttia:

  1. Voitko julkaista ne Valvira/AVI:n sinulle lähettämät ukaasit? Maalaa vaikka omat tietosi yli jos et halua niitä osia näkyviin.

    VastaaPoista
  2. Censored tilalle VIRKAVALTAA tai VIRKAMYRKKYÄ tarroja liimaisin jokaiseen ostamaani olutpulloon

    VastaaPoista
  3. Hieman on ehkä menneet puurot ja vellit blogistilla sekaisin?

    Jos/kun et itse toimi alkoholialalla, ei Valvira/avi:t voi rajoittaa kirjoitteluasi viskeistä, viskitapahtumista tai mistään muustakaan. Jos tällaisen kiellon saisit - mitä kyllä epäilen - ei sinun tarvitse reagoida siihen millään tavalla (esim. kirjoituksiasi poistamalla tai muuttamalla).

    Mutta: viskimaahantuojat tai tapahtumajärjestäjät, joiden toiminta edellyttää Valviran myöntämiä lupia, joutuvat niille annettuja kieltoja noudattamaan; uhalla että luvat jätetään myöntämättä tai perutaan. Valviran logiikan mukaan et ole voinut saada tietoja esim. Expossa tarjottavista viskeistä muualta kuin tapahtumajärjestäjältä ja/tai näiden viskien maahantuojilta. Lienee oikein päätelty? Tämän vuoksi näitä tahoja uhataan lupien peruuttamisella. Sinulla ei kuitenkaan ole mitään velvollisuutta noudattaa poistamis- tai muuttamiskehotuksia - eli sananvapauteesi ei voida puuttua. Valvira kurmottaa niitä kaupallisia tahoja, jotka ovat käyttäneet blogiasi hyväksi väkevän alkoholin markkinoinnissa suoraan kuluttajille. Ja tämähän on Suomen alkoholilain vastaista, kuten varmaan me kaikki jo tiesimmekin(?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli jos ulkomaiset viskien valmistajat julkaisevat sivuillaan tiedon siitä, että nyt on menossa maahantuojan kautta tätä ja tätä viskiä Suomeen kun siellä on OlutExpo, kaikki olisi ihan ok? Maahantuoja olisi hiljaa, mutta harrastaja "löytäisi" tiedot ulkomaisilta sivuilta, joissa tieto saa olla koska eihän niitä mikään Suomen laki sido.

      Jessus, että on pätevä laki internet-maailmassa tämä. Kyllä tätä kannattaa valvoa. Oikein kannattaa paljon energiaa tähän laittaa. Hyvä Valvira, tehkää työtä jolla on tarkoitus.

      Poista
    2. Taitaisi valitettavasti käydä niin, että tuotteen valmistaja ja sen suomalainen maahantuoja "samastettaisiin", eli maahantuoja saisi seuraamukset, vaikka markkinointia olisi tehnyt sen ulkomainen päämies. En itse lähtisi yrittämään...

      Väkevien markkinointikielto on mielestäni väärää politiikkaa, mutta kun eduskunta sellaisen on "viisaudessaan" säätänyt, on kai selvää, että sitä yritetään valvoa? Oletan Valviran lähteneen siitä, ettei väkevien tuotetietoja saa ennen itse tapahtumaa päätyä muiden kuin toteuttavien kaupallisten tahojen käsiin. Tästä näkökulmasta on yhdentekevää, onko Nikolas saanut tiedot suoraan järjestäjältä, maahantuojalta, toiselta blogistilta vai kenties kuullut ne naapuriltaan taloyhtiön saunassa. Joku on kuitenkin "vuotanut".

      Poista
    3. Olen samaa mieltä. Itseäni hieman harmittaa aina lukea blogitekstejä ja -kommentteja, miten virkamiehet sitä ja tätä. Viranomaiset toimivat juuri sen mukaan, mitä eduskunta säätää. Jotkin säännökset antavat harkintavaltaa, jotkin taas eivät. Tässä on myös puolueiden välillä selvä ero, kokoomus tavanomaisesti haluaa, että sitä harkintavaltaa ei ole, demarit taas päinvastoin. Kannattaisi se huomio kohdentaa sinne, jotka ne säädökset ovat antaneet. Itse ainakin pyrin omalta osaltani äänestämään niin, että tällainen(kin) järjettömyys loppuisi.

      Poista
    4. No jos maahantuoja samastetaan ja eduskunta ja virkamiehet on niin typeriä, että jaksavat asiaa oikeasti valvoa, niin sitten varmaan pitää julkaista jonkun virolaisen toimesta ne listat, se voi sitten viron puolella virolaisille mainostaa lahden takana olevia messuja. Jos sen joku suomalainen lukee, kun kas, internetissä ei ole rajoja, niin voi voi.

      Jos laki on niin typerä, ettei sitä käytännössä voi tehokkaasti valvoa tai toteuttaa, niin ei sen tulisi olla mikään itsestäänselvyys että sitä valvotaan. Valvira voisi aivan hyvin todeta, että pahaa resurssien haaskaamista tämmöinen scheisse ja jättää valvomatta. Tyhmiä lakeja ei ole mikään pakko seurata, oli virkamies tai ei.

      Ja virkamiehiä voi syyllistää, koska oli alkoholiasioista päättävä ministeri mistä puolueesta tahansa, niin kaudesta toiseen politiikka ja ehdotukset tuntuu muuttuvan heti kieltämisen ja rajoittamisen suuntaan kun ministerin pallille istutaan. Ulospäin se vaikuttaa siltä, että politiikka sanellaan virkamieskunnasta eikä puolueista. Kyllä minäkin äänestän, mutta tuntuu olevan kovin vähän väliä.

      Tämä ei muutu kuin kansalaistottelemattomuudella ja käyttämällä internetiä hyväksi sääntöjen kiertoon niin hyvin, ettei säännöillä ole enää väliä.

      Poista
    5. Jouni Koskisen kannattaisi ottaa vähän rauhallisemmin.

      Me kansalaiset, joilla ei ole mitään kaupallista tekemistä alkoholin kanssa, olemme aina saaneet ja saamme vastakin kirjoitella aiheesta juuri niin kuin itse haluamme. Viranomaiset eivät voi kirjoitteluamme estää tai rajoittaa, joten en oikein ymmärrä, mitä se kansalaistottelemattomuus, johon yllä kehotetaan, nyt sitten tässä yhteydessä olisi.

      Viranomaisten lupavalvonnan alaiset ja luvista riippuvaiset kaupalliset toimijat sitä vastoin joutuvat sopeutumaan kontrolliin - ovatpa sen tarpeellisuudesta tai oikeuspoliittisesta järkevyydestä mitä mieltä tahansa. Suomessa sooloileva alkoholialan yrittäjä häviää viranomaiselle aina. Vaikka harrastajilla on täysi vapaus kirjoitteluun, emme kai ehdoin tahdoin halua hankaloittaa mielenkiintoisten tapahtumien ja tuotteiden tuloa saatavillemme. Mielestäni Nikolas toimi hienosti, kun hän "otti lusikan kauniiseen käteen" eikä vaarantanut OlutExpon toteutumista. Listojen julkaisemista ei kannata jatkaa. Kun Valvira on tämän blogin kerran löytänyt, he varmasti myös seuraavat, noudatetaanko poisto- ja muutoskehotuksia. Vaikka Expo (kuulemma) sai eilen anniskeluluvan, se voidaan vielä peruuttaa.

      Suomessa väkevä alkoholi on valitettavasti tabu. Koettakaamme omalta osaltamme sitä rikkoa, muistaen kuitenkin samalla, ettemme aiheuttaisi kirjoittelullamme turhia ongelmia muutenkin tiukan valvonnan kourissa kamppaileville maahantuojille, tapahtumajärjestäjille ja ravintoloille.

      Poista
    6. Anonyymin (kaunis nimi muuten) kannattaisi ymmärtää kommentin pointti. Kansalaisilla voi olla vapaus kirjoittaa ja puhua, mutta jos sen johdosta joku osapuoli joutuu ongelmiin ei sitä kannata jatkaa ellei halua olla mulkku. On minulla oikeus kirjoittaa vaikka ilmapalloista, mutta jos joku joutuu sen takia putkaan, niin enpä viiti. Nikolas tietenkin otti lusikan kauniiseen käteen, koska Expoa painostettiin. Se on käytännössä sananvapauden rajoittamista.

      En tietenkään tarkoittanut että Nikolaksen pitäisi sitä kansalaistottelemattomuutta tässä osoittaa yksin. Tai kenenkään muun yksityisen niin pitkään kuin valvontafasistit uhkailevat muita osapuolia sen seuraksena. Kansalaistottelemattomuutta tässä kuitenkin vaaditaan. Ensisijaisesti niiltä viranomaisilta, niin kuin täysin selkokielisesti ilmaisin. Vähän niin kuin poliisi voi päättää jättää varoittamatta jos täysin tyhjällä kadulla kävelee punaisia päin. Lakia ei tarvitse tulkita kuin piru raamattua, etenkään muutenkin typerää lakia. AVI laukaisi tässä sellaisen Streisand-efektin, etten ole ennen suomalaisessa netissä nähnyt. AVIlle viisainta olisi "ottaa lusikka kauniiseen käteen" ja todeta, että okei, tuli ylireagointi, olimme idiootteja, unohtakaa koko juttu. (Valvirahan oli ymmärtääkseni nimenomaan siunannut tämän menettelyn ennen sen aloittamista. Mikä tekee koko keissistä vielä järjettömämmän.)

      Poista
  4. Miksi juuri olutexpoa vastaan käydään tällaista taistelua?

    Ja tämä asettaa myös toisen mielenkiintoisen kysymyksen: voidaanko tätä ennakkotapausta hyödyntämällä "Blogata" esimerkiksi viinimessut kumoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus piilee väkevässä alkoholissa, jonka kaikki markkinointi suoraan kuluttajille (vaikkapa vain pelkkää teknistä tuotetietoa jakamalla) on kielletty - lukuun ottamatta A-oikeuksin varustettuja ravintoloita sekä Alkon ja TR-firmojen tiloja ja nettihinnastoja.

      Viinimessuista tiedottaminen ei siis ole uhattuna, kuten ei myöskään tiedon jakaminen oluista, siidereistä tms. miedoista juomista.

      Poista
    2. Kyllähän tämä kieltämättä kutkuttavalla tavalla lisää yksityishenkilönä bloggaavien valtaa... mallia "En pidä rommista, esiinnynpä rommifanina ja kirjoittamalla romminmaistelutapahtumasta estän sen luvat..."

      Poista
    3. Väkeviin juomiin liittyvästä tapahtumasta kirjoitteleminen ei vielä sinänsä aiheuta järjestäjille ongelmia. Juju oli siinä, että tässä(kin) blogissa annettiin yksityiskohtaisia saatavuustietoja, joita ei järjestäjien ulkopuolisilla tahoilla vielä saisi olla.

      Poista
    4. Tulkitsenko siis oikein, että pelkkien tuotenimien, joka kuitenkin lienee se kiinnostavin osa, julkaiseminen ei olisi aiheuttanut Valviralta toimenpiteitä?

      Miksi sitten tapahtuman nimi yhtäkkiä muuttui, oliko tämä vain jotain ekstramyöntymistä?

      Poista
    5. Kaikki väkeviä juomia koskeva tieto, jonka voidaan olettaa olevan peräisin tapahtumajärjestäjältä tai maahantuojilta, aiheuttaa näille tahoille ongelmia, vaikka se julkaistaisiin riippumattoman blogistin toimesta. Katsotaan siis, että mainitut kaupalliset tahot ovat markkinointimielessä julkistaneet tietoa, joka yleisön pitäisi saada vasta itse tapahtumassa. Jostainhan ne Nikolaksen ja Jaskankin listat ovat tulleet; ei kumpikaan blogisti ole pelkästään arvaillut, mitä juomia OlutExpossa "todennäköisesti" tarjotaan.

      Sitten kun tapahtuma on alkanut ja blogistit tai ketkä tahansa ovat voineet itse havaita, mitä siellä on tarjolla, ei juomalistojen julkaisemista enää pystytä panemaan tapahtumajärjestäjän eikä maahantuojien piikkiin.

      Järjestäjä ei saa käyttää tapahtumamarkkinoinnissa väkevien juomien nimiä - edes lajisanoina. Oletan, että siksi nimestä jouduttiin poistamaan tuo "viski".

      Surullista, kieltämättä. Mutta kenellekään, joka tuntee Suomen alkoholilainsäädännön perusteet (mm. kaikki anniskelupassin suorittaneet), tässä ei pitäisi olla mitään uutta tai yllättävää.

      Poista
    6. Niin. Kummalista, että VALVIRAn lakimies ei tuota sitten kertonut ja hänen mielestä asia oli selvä, että maahantuojilta saadaan listat.

      Poista
    7. Ei varmasti ollut puhetta väkevistä juomista? Oluiden ja muiden mietojen kohdallahan ei mitään ongelmaa (ennen ensi vuotta?) tietysti olekaan.

      Poista
  5. Mitenhän Valvira suhtautuisi sellaiseen blogiin, joka esim. kertoisi (neutraalisti, mainostamatta) mitä viinoja risteilyiltä saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos tarkoitetaan laivojen myymälöiden valikoimaa, ei varmasti mitenkään, koska väkevienkin listat saavat nykyään olla esillä netissä.

      Jos taas viitataan laivojen ravintolavalikoimaan, katsottaisiin varmaankin sitä, minkä maan lipun alla purjehditaan ja missä maassa toimivilta tukkureilta varustamo viinat ostaa.

      Poista
    2. Mut jos väkevien listat saa olla netissä esillä, niin mikä tässä viskimessujen uutisoinnissa sitten mättää Valviran mielestä? Jos kyse on saatavuustiedoista, niinkuin yllä olevassa mainittiin, niin mikä ero on tapahtuman/risteilyn "juomalistalla" ja "saatavuustiedolla"?

      Poista
    3. Ero on siinä, että väkevien listoja saavat julkaista netissä vain ne, joilla on oikeus näiden juomien vähittäismyyntiin suoraan kuluttajille. Eli Alkolla ja travel retail -firmoilla (varustamot, lentokenttämyymälät), ei sen sijaan maahantuojilla tai alkoholitukkureilla. Ravintoloissa ja tapahtumissa (kuten OlutExpossa) ei taas ole kysymys alkoholin vähittäismyynnistä, vaan anniskelusta. Tietoja anniskeltavista väkevistä juomista saadaan esittää vain anniskelualueella, ei esim. netissä.

      Poista
  6. Eikös tämä anna esimakua ensi vuoden alussa voimaan tulevasta mietojen alkoholijuomien mainostuskiellosta? Nyt on kyseessä väkevät, mutta ensi vuonna vastaavaa tulkintaa voidaan tehdä myös blogissa julkaistavista olutlistoista???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä jää nähtäväksi. Väkeviin on alkoholipolitiikassamme kuitenkin aina suhtauduttu mietoja tiukemmin. Eli jotakin toivoa saattaa olla. Väkevien osalta mikään ei kuitenkaan muutu: (melkein) kaikki on kiellettyä jo nyt ja pysyyy kiellettynä myös ensi vuonna...

      Poista
  7. Kiitos kommenteista kaikille. Nyt on homma seis ja selvittely käynnistyy savun hälvettyä. Otamme Jaskan kanssa selvää miten tämä oikein meni ja olisi pitänyt mennä. Saimme kuitenkin "siunauksen" meidän tavalle toimia VALVIRAlta, ja niin toimimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! kiitos paljon kummallekin kuitenkin tähänastisista listoista!

      Toivottavasti Jaska saa vielä julkaistua Diamondin listat, sillä sitä kuitenkin suurin osa lukijoista eniten odottaa :) - Hyvä kysymys on myös se, että teittehän te tämän saman viime vuonnakin, miksei silloin kukaan "herännyt" :)

      no mutta. Nähdään olutexpossa itse kukin ja maistellaan paljon. Itse ainakin odotan tapahtumaa suurella innolla!

      Poista
  8. Mitäköhän Valvira tai Aluehallintovirasto piittaisi siitä faktasta, että Helsingin Sanomien kirjoitettua tästä räikeästä sananvapauden riistosta, kaikki tietävät nyt että OlutExpossa tarjoillaan myös viskiä? Tämän voisi ajatella näin, että hesari mainostaa messuja. Hesarinkin täytyisi nyt varmaan siivota artikkelinsa. Koska maalaisjärjellä turboahdetun hyysäyspolitiikkamme logiikka on pettämätön, erityisesti lapset ja nuoret (jotka yleisen ja tieteellisen tiedon mukaan) haluavat päihtyä viskeistä; heidän terveytensä on näin ollen vaarassa Hesarin jutun vuoksi. Koska sehän on aivan yleistä, että alkoholiongelmat puhkeavat erityisesti tällaisten kanavien kautta.
    Suurin syypää suomalaisten alkoholiongelmille on tietenkin alan tapahtumat ja niistä puhuminen. Ei siellä messuilla mitään alan ammattilaisia ja yrittäjiä ole, harrastelijoista puhumattakaan, vaan pelkkiä deekuja jotka vetävät perseet jaakkotanelilla.
    .. Onko muuten mainostamista olettaa vahvasti että ainakin Jack Danielsia on messuilla saatavilla?

    VastaaPoista
  9. Ihanaa maistaa Pohjois-Korealaista meininkiä myös Suomessa.

    Viski ja Olutexpo. Viski viski kuus euroa.

    VastaaPoista
  10. Koska ensi vuoden alusta myös mietojen alkoholijuomien mainostaminen on kiellettyä, on lienee syytä olettaa että ensi vuonna Viski- ja oluexpon nimeksi muotoutuu Expo 2015? Eli sitten mennäänkin ihan tuurilla jonottamaan, ja sisään päästyä tuleekin vasta huomattua, mihin on päässyt. "Voi ei, miehän halusin viiniexpoon!" kuulunee useammankin ihmisen suusta. Mainiosti myös hieman vähemmän suuren yleisön suosiota nauttivat alat voisivat myös hyötyä tästä nimeämällä itsensä myös Expo 2015-nimellä, jolloin esimerkiksi pitsinnypläysexpoon saattaisikin eksyä roppakaupalla viskin ja oluen ystäviä. Luultavasti nämä kääntyisivät ovesta päästyään kannoillaan ja poistuisivat, mutta hei, ainakin sisäänpääsymaksu on saatu ja kävijälaskuri kilahtanut ylöspäin. Tässä kohtaa voisikin todeta, että AVI:lla on joku ammattimielensäpahoittaja ottanut tämän tapahtuman silmätikukseen. Yksityishenkilön tällaista toteuttaessa kyseessä olisi vähintään toiminnan häirintä ja ehkä laiton uhkaus, ja vähintään sakkorangaistus. Olisikin aika hieman miettiä, onko AVI:lla liikaa työntekijöitä, kun on aikaa selailla yksityishenkilöiden blogeja etsimässä "väkevien alkoholijuomien mainontaa"..

    VastaaPoista
  11. Pitänee sitten ensi vuonna kiertää kaikki Expot ihan varmuuden vuoksi ettei se olennaisin mene ohi, ja niissä tapauksissa missä eksytään pitsinnypläys tms. Expoon mikä ei kiinnostakaan niin mennään lähimpään anniskeluravintolaan (jos ne enää erottuvat lounasravintoloista) kittaamaan tammitynnyreissä kypsytettyjä väkeviä mallasjuomia niin että v*tutus ja koko viikonloppu unohtuu. Unohtaa ei sovi myöskään vuosittain esim. Tukholmasta lähteviä alan teemaristeilyjä joihin ei Suomen valtiolla tai Valviralla ole osaa eikä arpaa mutta jotka lisäävät rahavirtoja Suomesta pois ja etanolipohjaisten nesteiden yksityistä maahantuontia ohi valtion verotuksen. Expon tyyppiset tapahtumat jotka johdattelevat suomalaista juomakulttuuria pois kännäämisperinteistä ovat ilmeisesti pahasta, jokaisen pitäisi pysyä ruodussa ja hakea viikottainen perjantaipullo halvinta kirkasta valtion "elintarvikeliikkeestä". Tällaisen perjantaipullon makuelämys lienee suurten myyntivolyymien toivossa tarkoituksellisesti niin järkyttävä että se on hulautettava kurkusta alas nopeasti eikä kuukausitolkulla hieman siemaillen. Ei muuta kuin järki käteen ja ostoksille. Ostan mehuni jatkossa ulkomailta, myös osa aiemmin kotimaan matkailuun käyttämistäni roposista päätyvät siis jatkossa ulkomaille.

    VastaaPoista
  12. Suomesta tulisi paljon parempi paikka, kun kaikkia valvontaviranomaisia leipoisi kunnolla turpaan :p On töiden puolesta tullut tutustuttua niin järkyttävään pykäläviidakkoon ja viranomaisten kiusantekoon ettei kyllä alan yrittäjyys kiinnosta lainkaan. Jossain paremmissa maissa viranomaiset älyäisivät heille valvottaviksi esitettyjen pykälien älyttömyyden ja jättäisivät valvonnan hoitamatta.

    VastaaPoista
  13. Sinuna tekisin rikosilmoituksen tästä asiasta...

    12 § Sananvapaus ja julkisuus

    Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

    Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

    106 § Perustuslain etusija

    Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

    107 § Lakia alemmanasteisten säädösten soveltamisrajoitus

    Jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.

    VastaaPoista
  14. Kannattaa viedä asia Julkisen sanan neuvostoon.

    VastaaPoista
  15. Kyllä tuollaiset virastot pitäisi lakkauttaa tarpeettomina.

    Suomi on Pohjois-Korean kaltainen holhousyhteiskunta, jossa byrokraatit koittavat tehdä tavallisten ihmisten elämän mahdollisimman kurjaksi ja hankalaksi.

    VastaaPoista