Dochter van de Korenaar on Ronald Mengerinkin luomus ja tunnetaan kokeilunhaluisesta luonteestaan. Mengerink on itse Hollantilainen ja Baarle-Hertog, paikka jossa panimo sijaitsee, on myös Hollannin maaperällä, mutta koska Baarle-Hertog kuuluu Belgialle, ovat myös oluet belgialaisia. Panimon oluet ovat nimetty ranskalaisittain, koska Mengerink perusti panimon rahoilla, jotka se sai myytyään huvilan Ranskasta.
Nyt maistossa olevan oluen, La Renaissance, oli tarkoitus jäljitellä aitoa vanhaa englantilaista IPAa. Se on valmistettu 100% Maris Otter -maltaista ja East Kent Goldings -humalista. Olutta kypsytetään ranskalaisissa tammitynnyreissä (Puligny Montrachet viinitynnyri) ja oluen kehittymistä seurataan tynnyröinnin jälkeen niin, että sitä pullotetaan puolen vuoden, yhden vuoden ja puolentoista vuoden jälkeen. Näiden lisäksi olutta on pullotettu myös tynnyrikypsyttämättömänä. Eli kaiken kaikkiaan neljä erää, joista nyt ensimmäinen kypsytetty erä on maistossa, vuoden kypsytetty erä on tarkoitus julkaista lokakuussa 2014 ja viimeinen puolentoistavuoden ikäinen erä huhtikuussa 2015.
De Dochter van de Korenaar - La Renaissance barrel-aged 1/2 year, 7%
T: Tynnyrin tuomaa miedon tammista ja vahaista tunkkaisuutta, hyvällä tavalla tietysti. Miedon hiivaista ja pähkinäistä humalaisuutta. Humala löytyy helposti, muttei ole mikään humalapommi. Voitaikinaa löytyy jokseenkin (diasetyyli?), mutta tähän se sopii hyvin. Tynnyrin tuoma syvyys on vaikuttava. Se tekee tämän tuoksusta hienon ja syvän. Hieman ilmaa saatuaan, tuoksu raikastuu ja mukaan tulee mietoa hedelmäisyyttä. Hieno tuoksu.
M: Rapsakka ensifiilis, jota täydentää pian greippinen humala ja voitaikinainen maltaisuus. Taustalla on miedosti hapanta keltaista omenaisuutta, joka tuo mieleen sour-alen vivahdetta. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Keskivaiheen jälkeen greippinen humala kääntyy sitruunamaisemmaksi happamuudeksi. Maussa tuoksussa esiintyvä tynnyrin tuoma syvyys ei ole aivan yhtä hyvin maussa esillä. Jälkimaku katkeroituu ja sitruksisuuden lisäksi tulee suolaisuutta.
Tuoksu oli tässä hieno ja erilainen perus-ipaan verrattuna, mutta maussa ei aivan samaan ylletty. Hieman enemmän olisis saanut tammitynnyrin vivahteet esiintyä. Keskivaiheilla oli tämän oluen paras anti maun kannalta. Pieni happamuus (varmaankin valkoviinitynnyreistä) terästi kivasti profiilia. Jälkimaussa on tyypillistä English bitteriä. Hyvin maistui ja mielellään maistaisin pidempään tynnyrissä kypsynyttä versiota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti