09 toukokuuta 2014

Tampereen kattaus ohimennen (4/2014)

Muutamia viikkoja takaperin piti töiden perässä reissata Tampereelle muutaman päivän keikalle. Ohessa oli pitkästä aikaa hyvä tilaisuus käydä tsekkaamassa paikallista tarjontaa viskien ja oluiden saralla. Tolkuttomasti aikaa käppäilyyn ja etsintään ei ollut, joten piti hieman taustatutkintaa tehdä hotellilla, jotta täsmäkohteet tuli selville. Nopeilla hauilla haarukoitui Kahdet Kasvot, Teerenpeli, Tuulensuu ja Plevna. Nämä tietenkin jaettiin kahdelle päivälle, jottei maistelutarjonta tuntuisi seuraavan päivän kokouksissa.

Näistä ensimmäiseksi suuntasin Kaksiin kasvoihin (Naamabaari). Tämä oluisiin ja viskeihin erikoistunut ravintola sijaitsee aivan keskusta-alueella (Kauppakatu14), Scandic Rosendahlilta vain 15 minuutin kävelymatkan päässä. Kiteytettynä sanoisin, että näin pidempään harrastaneelle kohtalainen viskivalikoima, ilman mitään erityisiä yllätyksiä (harvinaisempia pulloja). Olutvalikoima oli ihan "pirteä", mutta tällä kertaa en siihen tutustunut sen tarkemmin, vaan lähdin liikkeelle ihan viskien parissa. Ravintolassa järjestetään runsaahkosti maistiaisia, joka edesauttaa paikallista viskikulttuuria. Paikkana ihan viehättävä, ei mikään erikoinen, mutta kyllä tuolla ihan mukavasti ja rauhassa (ainakin näin maanantaina) sai vikinsä nauttia.

Naamabaarin jälkeen suuntasin lähietäisyydellä sijaitsevaan Teerenpeliin (Hämeenkatu 25). Viskivalikoima oli minun silmin suppeahko ja erikoisuuksiakaan ei kummemmin löytynyt. Perusharrastajalle tuolla kuitenkin viskiä löytyy viikonlopun viettoon. Oluita oli omien lisäksi kohtalaisesti, mutta itseäni kiinnostaneet Teerenpelin hanaoluet oli tietysti juuri katkolla, sillä juuri ne hanat jotka kiinnosti oli pesutauolla. Ei se mitään, viskiä tilalle. Paikka oli ihan viihtyisä, jonkinverran häiritsi käryävät toastit (niinkuin Helsingissä Kampin Teerenpelissä). Tiskillä lepäili Teerenpelin juhlatisle tynnyrissä, joten siitä oli hyvä ottaa maistiaiset pöytäkumppaniksi.

Näiden kahden paikan jälkeen oli illan viimeisen raflan aika ja parin viskin jälkeen alkoi oluthammasta kolottamaan ihan toden teolla. Nyt siis suunta kohti Plevnaa, jossa on aiemminkin tullut aina vierailtua Tampereella käydessä. Plevna sijaitsee hitusen syrjemmässä kuin kaksi edellistä, mutta keskustaahan tuokin on. Ravintola löytyy osoitteella Itäinenkatu 8 ja on helppo tunnistaa hieman kauempaakin vanhasta tiilikompleksista ja omasta valokyltistään. Rauhalliseen aikaan Plevna on ihan kelpo paikka siemailla viskiä ja olutta, mutta ruuhka-aikaan on syytä varutua hälinään, ruuanhajuun ja yleiseen sekasortoon. Näin maanantaina kymmenen aikaan illalla ei hälinästä ollut pelkoa.Hanaoluita edustaa omat tuotokset (reippaasti) ja viskejä löytyy sellanen sopiva+ perusvalikoima. Kuten mainittu, itse lähdin oluen perään ja kuinka hyvältä se ensipuraisu maistuikaan.



Näiden lisäksi seuraavana päivänä tuli pistäydyttyä Gastropub Tuulensuussa, jossa on mielestäni kohtalaisen hyvä valikoima viskejä ja erinomainen valikoima oluita. Jos näistä ravintoloista pitäisi valikoiman perusteella valita yksi, se olisi tämä. Tuulensuu sijaitsee osoitteessa Hämeenpuisto 23 ja mielestäni paikka on ihan viihtyisä, tosin melko ahdas varsinkin jos paikalle on eksynyt kymmeniä muitakin ihmisiä. Täällä tuli nautittua muutamia oluita, mutta koska mukana oli työkaveri, niin tarkemmat arvioinnit jätin suosiolla toisiin kertoihin. Muutamista maistoista otin tarkempia tuntumia ylös ja niistä seuraavana.


Bunnahabhain 11yo Old Malt Cask, VYS round 2, Cask# HL9434, 58,7% (Douglas Laing)

T: Hedelmäkarkkia ja sherryä. Sherryisyys on yllättävän kypsän oloista. Taustalta nousee kuitenkin nuorekasta maltaisuutta, joka tuo mieleen viljasiilon ja makeaa vierrettä. Kaikenkaikkiaan ihan miellyttävä tuoksu. Vesi avaa sherryisyyttä ja korostaa nahkaisempia piirteitä. Hedelmäkarkit jäävät taka-alalle. 

M: Terävähkö alku joka tuo makeaa sherryä ja heman turpeenoloista maanläheisyyttä. Kihelmöi kunnolla ilman vesilisää. Jälkimaussa hieman öljyistä epäpuhtautta. Vesilisän kanssa maltaisuus syvenee ja öljyinen turve tulee mukavammin esille. Muutenkin viski rauhoittuu. Jälkimaku kuivahtava. 
Ikäisekseen kelpo tapaus ikäisekseen. Vesilisä rauhoitti kokonaisuutta ja mielestäni paransi tätä. Ei tämä mikään erityinen makuelämys siltikään ole. 


Teerenpeli 20v juhlaviski (Tampere, n.10yo, n. 58,5%)
Viski kypsyi alkuun isoissa bourbontynnyreissä, jonka jälkeen se laimennettiin 58,5% ja tynnyröitiin 16l tammitynnyreihin. Nämä tammitynnyrit "marinoitiin" px-sherryllä ennen täyttöäään.

T: Maltaisen ja viljaisen makea. Hedelmäistä tuntua taustalla (makea päärynä ja omena), uuden tammen vaniljaa ja pientä bourbonmaista lääkemäisyyttä. Aika perus nuori. 

M: Hyvin maltainen. Kuin mallasjyviä pureskelisi. Mukana sokerista vaniljaisuutta ja kuivaa heinää. Iso maltaisuus on tietyllä tavalla hyvää. Melkein aamupuurosta menisi ;)
Jälkimaku perusviskin oloinen, nuori ja viljainen. Sherryä tästä en juuri löytänyt. Tavallaan parempi kuin odotin, maltaisuus teki vaikutuksen. 


Plevna Smörre Ruis I.P.A., 5,9%
T: Happaman ja greippisän humalan sekoitus. Käynyttä mäskisyyttä, hapanta luumua ja havuista metsää. Tuhdihko tuntu tekee hyvää. Mausteinen. Tykkään. 

M: Maussa tulee samaa hapanta humalaisuutta, joka kääntyy hieman makeaan päin. Katkeruus on alussa mukana, mutta antaa sijaa mausteisuudelle ja happamille hedelmille. Suutuntuma on napakka. Jälkimaku hedelmäinen (kypsää ja ylikypsää hedelmää) makean humalainen. Hyvä napakka ruis!


Mikkeller Yeast Series 2.0: English Ale, 6,4%
Yeast series 2.0 koostuu idettisistä oluista, joissa vain hiiva poikkeaa toisistaan. Maltaina Pale-, Munich-, Cara Amber- ja Cara pils -maltaat. Humalina Simcoe, Nugget, Warrior, Amarillo ja Centennial. Hiivana englantilainen hiiva.

T: Raikkaan metsäinen ja hiivainen. Punaista hedelmäisyyttä, hapanta sitruunaa ja kellarimaista utua. Hyvä tuoksu. 

M: rapea puraiseva humalaisuus. Ruohoaisuutta, mäntyä ja kylmää pihkaa. Hedelmäisyyttä greipin, sitruunan ja omenan muodossa. Hiiva tekee hyvän vaikutuksen. Makeahko ja katkera. Hyvää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti